Pelisarjoja Yhdysvaltojen sisällissodasta

Kim M., johdanto Marko Tainio

Kansainvälisesti sotapelaamisen kolme suosituinta teemaa ovat toinen maailmansota, Napoleonin ajan sodat ja Yhdysvaltojen sisällissota. Suomalaisten pelaajien kiinnostuksenkohteita ei ole selvitetty, mutta näppituntumalta veikkaisin kolmikkoa samaksi, tosin niin, että toinen maailmansota on ylivoimainen ykkönen. Huoltoreitti -blogissa Napoleonin ajan sotiin ja Yhdysvaltojen sisällissotaan sijoittuvista peleistä on kuitenkin kirjoitettu vähän. Kun Kim M. listasi omat Yhdysvaltain sisällissotasuosikkisarjansa Facebookin Sotapelaajat ryhmässä, pyysin samantien lupaa julkaista tekstin blogissa. Kim suostui, laajensi tekstiä ja otti artikkelin tueksi kuvia pelisarjoista. Alla on hänen arvostelunsa kolmesta eli pelisarjasta.

Kim: Kirjoitin viime vuonna toisaalle pienen vertailun Yhdysvaltain sisällissotaa (1861–1865) kuvaavista pelisarjoista. Vaikka toinen maailmansota on itselle teemallisesti suosituin kohde, niin Yhdysvaltojen sisällissota kuvaavat pelit ovat kivunneet kärkipaikoille. Tämä ei ole tapahtunut niinkään teeman puolesta, vaan koska pelit ovat laadullisesti huippuluokkaa. Itse omistan pelejä kolmesta pelisarjasta:

1. The Great Battles of the American Civil Wars (GBACW)

2. The Line of Battle (LOB)

3. The Blind Swords (BS), sisältäen A Most Fearful Sacrifice: The Three Days of Gettysburg (2022)

Alla on tarkastelut näitä sarjoja saatavuuden, komponenttien ja muiden ominaisuuksien kesken.

Eri sarjojen pelimerkkejä. Vasemmalta oikealle GBACW, LOB ja BS. Kuva: Kim M.

Saatavuus

1. GBACW sarjan peleistä kaksi on saatavilla julkaisijalta (Into the Woods: The Battle of Shiloh (2022) ja Battles for the Shenandoah: A Death Valley Expansion (2022)) ja aikaisempia löytyy käytettynä. Kaksi uutta peliä on GMT Gamesin P500-listalla.

2. LOB sarjan peliä on tällä hetkellä vain yksi (To Take Washington (2019)) myynnissä ja käytetyistä pyydetään isoja summia. Kaksi uutta peliä julkaistaan myöhemmin. Toisaalta vanhempia Civil War Regimental Sub-Series (RSS) sarjan pelejä voi pelata LOB:n säännöillä.

3. BS sarjan kaikki kymmenen peliä on saatavilla ja ainakin kaksi uutta peliä tekeillä.

BS vie saatavuudessa voiton. LOB sarjasta vain yksi on saatavilla, GBACW sarjasta kaksi peliä.

GBACW kartta. Kuva: Kim M.

Nettipelaaminen

1. GBACW sarjan peleille löytyy hyvin VASSAL-moduuleja (kts. täältä).

2. LOB sarjan peleille löytyy samoin hyvin VASSAL-moduuleja (kts. täältä).

3. BS:n peleille ei löydy VASSAL-moduuleja.

Tasapeli GBACW ja LOB sarjoille.

Komponentit

1. GBACW sarjan komponentit on hyvää GMT Games laatua. Kartta on selkeälukuinen, samoin puolen tuuman pelimerkit.

2. LOB sarjassa puolen tuuman pelimerkit on keskitasoa, samoin kartta. Multi-Man Publishing (MMP) tyyliin selkeitä, muttei erityisen kauniita. Ainoa miinus on, että karttojen korkeuserot eivät mene heksan reunassa, vaan myös keskellä ja samassa heksassa voi olla parikin korkeuseroa. Tämä vaikeuttaa korkeuserojen tulkintaa. Erittän ärsyttävä tämä on, kun kartalla on monta rykmenttiä vierekkäin ja pelimerkkien alta joutuu katsomaan, montako korkeuseroa eri heksoissa on, ja missä kohtaa.

3. BS:n osissa 1-6 oli edesmennyt Rick Barber kartantekijänä ja käsinpiirretyt kartat ovat tyylikkäitä, jatkopeleissä seuraava piirtäjä jatkaa samalla linjalla. Pelimerkit ovat 5/8 tuumaa ja samalla selkeitä.

Tasapeli GBACW sekä BS sarjoille.

LOB kartta. Kuva: Kim M.

Säännöt

1. GBACW säännöt ovat listan vaikeimmat oppia. Säännöissä on paljon yksityiskohtia taistelussa ja liikkumisessa. Jos haluaa täyden kontrollin, pikkuasioita myöten, niin tämä pelisarja voi olla oikea valinta.

2. LOB ei ole myöskään helppo, mutta varsinkin taistelu ja liikkuminen on helpoimmasta päästä. Moni vaikeampi asia liittyy komentoportaaseen ja käskyjen jakoon. Helpompi kuin GBACW.

3. BS on näistä helpoin, muttei silti helppo peli. Taistelussa ei ole mitään +/- muutoksia, ainoastaan sarakkeen siirtoja taistelutaulukossa. Liikkumisen säännöt varsin yksinkertaisia

BS vie helppoudella voiton, LOB kakkosena. GBACW sisältää liikaa tarpeettomia pikkusääntöjä.

BS kartta. Kuva: Kim M.

Simulaatio

1. GBACW sisältää paljon muodostelmaan liittyviä pikkusääntöjä, mitä muissa sarjoissa ei ole. Aktivointi hoidetaan kuppiaktivointimekaniikalla, jolloin rykmentit saavat vuoron aikana 1-4 aktivointia. Aktivointeihin vaikuttaa esim. komentoportaan etäisyys toisistaan ja komentajien laatu.

2. LOB sarja perustuu MMP:n edeltäjiin, jossa suurin painoarvo on käskyille ja yksiköiden toiminnalle hyökkäyksen aikana. Käskyt kirjoitetaan käsin ja tämä toimitetaan vastaanottajalle yleensä parin vuoron sisällä, mikäli kohde ei ole pitkän matkan päässä. Sitten verrataan komentajan laatua käskyä vastaanotettaessa. Komentaja ei välttämättä lähde liikkeelle heti vaan joskus muutamankin vuoronkin päästä. Myös hyökkäyksen aikana voi prikaatin komentaja päättää, ettei tästä tule mitään, ja vetää joukot takaisin hengähtämään.

3. BS vetää hommansa varsin yksinkertaisesti kuppiaktivointimekaniikalla. Kupista voi tulla tapahtuma tai divisioonan komentajan pelimerkki, jolloin heitetään noppaa, jotta saako jonkun prikaatin aktivoitua tai ei. Riippumatta tuloksesta prikaati on sillä vuorolla käytetty, mutta tapahtumamerkit voivat muuttaa asioita. Varsin suoraviivaiset, mutta samalla ehkä elegantit säännöt, jotka osaamalla peli rullaa nätisti eteenpäin.

GBACW on hankala arvioida. Toisaalta sisältää sääntöjä, jotka antavat taktiikoihin ulottuvuutta, mutta kenties samalla turhia pikkusääntöjä. En ole kanssa täysin myyty aktivoinnille, koska se aktivoi yksiköitä liian helposti, sen sijaan, että joskus ne eivät tee mitään, mitä tapahtui oikeasti yllättävän paljon.

BS hoitaa kaiken yksinkertaisimmin ja aktivointisysteemi pitää epävarmuutta yllä. Esim. saako juuri tulleet lisävoimat liikkeelle vai pysyvätkö ne paikallaan.

LOB on simulointiarvoltaan yksinään paras. Kirjoitetut käskyt ja niiden vastaanottomekanismi takaavat, että komentajat eivät käyttäydy kuin robotit. Hyvin suunniteltu ja ylivoimainenkin hyökkäys voi tyrehtyä, kun rykmentti saa ensimmäiset osumat ja joukot lähtee takaisin. Tai joillekin komentajalle lähetetty käsky lähteä marssimaan jää pöydälle, koska komentaja on kiireinen muussa asiassa. Tätä tapahtuu myös BS sarjassa, mutta LOB on tässä selkeä voittaja.

Yhteenveto

Kaikki kolme ovat hyviä systeemejä, mutta minkä haluaa, tai mitä saatavilla, on sitten eri juttu.

GBACW antaa parhaan hintasuhteen komponenteille sekä paljonko skenaariota (pelattavaa) paketeissa.

LOB saatavuuden suhteen varsin heikko, vain yksi peli myynnissä ja parista edellisestä pitää maksaa pitkä penni. Peli tarjoaa uniikin komentosysteemin, mitä on nähty vain muutamassa muussa MMP:n sarjassa, kuten Civil War Brigade (CWB) sarjassa ja muunneltuna Tactical Combat Series (TCS) sarjassa.

BS sarja on kuitenkin paras johtuen pelin verkkaisemmasta tahdista ilman turhanpieniä yksityiskohtia sekä yleisesti miten eri taisteluiden tapahtumat on saatu esille pelimerkeillä. Saatavuus on myös hyvä, nettipelaamista lukuun ottamatta.

Advanced Squad Leader (1985-)

Arvostelu Marko Tainio, kommentti Antero Kuusi.

Yleensä aloittaisin pelin kuvauksen esim. seuraavasti: ”Advanced Squad Leader (ASL) on taktisen tason heksasota toisen maailmansodan aikaisesta maasodankäynnistä”. ASL:n kohdalla tämä on totta, mutta se ei läheskään kuvaa pelin oikeaa merkitystä. ASL ei ole vain yksi taktisen tason sotapeli muiden joukossa, vaan se on, mielipiteestä riippuen, mittatikku, kilpailija, tai varoittava esimerkki, johon kaikkia moderniin aikaan sijoittuvia taktisen tason sotapelejä verrataan. ASL on myös paljon muuta kuin peli, se on pelisysteemi, suorastaan peliekosysteemi, johon peruspelin lisäksi on julkaistu moduuleja, skenaarioita, kampanjoita, lisäosia ja muuta materiaalia enemmän kuin yksi ihminen ehtii ikinä pelaamaan. Esim. ASL Scenario Archive tunnistaa tätä kirjoittaessa melkein 10 000 skenaariota. Ja tietysti pelissä on säännöt omien skenaarioiden tekemiseen.

Alkuun pääsee sääntökansiolla (vasemmalla) ja Beyond Valor aloitusmoduulilla (oikealla). Kuva: Marko Tainio.

Panssarisalama

Klassisten sotapelien taustalla on yleensä Avalon Hill (AH) tai Simulations Publications, Inc. (SPI). ASL:n geeneistä löytyy molemmat. ASL:n pelillinen ”isoisä”, PanzerBlitz, on SPI:n perustajan Jim Dunnigan kehittämä taktisen tason sotapeli, jonka julkaisi kuitenkin Avalon Hill vuonna 1970. PanzerBlitz, ja sen sisarpeli Panzer Leader (1974), esittelivät koko joukon uusia mekanismeja, kuten geomorfiset kartat ja monikäyttöiset yksikkömerkit, ja yhdistivät nämä ennen kokemattomalla tavalla taktisen mittakaavan taisteluihin. 1970-luvun parhaiten myydyksi sotapeliksi (Jim Dunniganin mukaan 320 000 myytyä kopiota 25 vuoden aikana) kehuttu PanzerBlitz oli valtavan suosittu, luoden samalla lähes yksin nykyisin itsestäänselvyytenä pidetyn taktisen sotapelin mallin.

Kuin kaksi marjaa. Vasemmalla Panzer Leaderin geomorfinen kartta, oikealla ASL:n geomorfinen kartta. Kuva: Marko Tainio.

Yksi PanzerBlitzin perillisistä oli vuonna 1977 julkaistu, John Hillin suunnittelema Squad Leader. Siinä missä PanzerBlitzin kartoissa yksi heksa edusti noin 250 metrin aluetta ja yksiköt olivat joukkueita, Squad Leaderissä heksat edustavat noin 40 metrin aluetta ja yksikköt ovat ryhmiä. Squad Leader aloitti kuvaamalla jalkaväkitaisteluita, mutta lisäosissa peliin lisättiin ajoneuvoja ja uusia yksiköitä, sekä niiden tarvitsemat säännöt. Pelin sääntösysteemiä laajennettiin aina lisäosa lisäosalta ja tarvittaessa korvattiin vanhoja sääntöjä vastaamaan uusia lisäyksiä. Kun peliä ei oltu ajateltu kattamaan kaikkea mahdollista ja sääntöjä kehitettiin lennosta lisäosa lisäosalta, lopputuloksena oli suunnittelijoiden näpeistä karannut sääntökokonaisuus.

Advanced Squad Leader (ASL) alkoi alunperin Squad Leaderin sääntöjen puhtaaksikirjoitusprojektina, josta kasvoi kokonaan oma peli. Don Greenwoodin suunnittelema ja Avalon Hillin vuonna 1985 julkaisema peli kehitti ensin (kaiken)kattavan sääntökirjan, johon on lisätty alun jälkeen uusia aseita, ajoneuvoja ja osapuolia, mutta sääntöjen perusrunko on pysynyt samana. Tämä on mahdollistanut pelin laajentamisen kattamaan käytännössä kaiken taktisen taistelun, mitä toisessa maailmansodan aikaisessa maasodankäynnissä koettiin, niin, että samat perussäännöt toimivat aavikolta viidakkoon, alkusodasta loppusotaan.

Kuin kaksi marjaa, osa kaksi. Vasemmalla Panzer Leaderin skenaariokortti, oikealla ASL:n skenaario nro 1. Kuva: Marko Tainio.

ASL:n mielenkiintoinen historia ei kuitenkaan lopu tähän. Julkaisija Avalon Hill ajautui vuonna 1998 Hasbron käsiin ja samalla Hasbrosta tuli yrityksen pelien oikeuksien omistaja. Monille klassisille peleille tämä on ollut kuoleman suudelma oikeuksien maatessa käyttämättömänä Hasbron kassakaapissa. Sama unholaan jääminen uhkasi myös ASL:ää. Vuonna 1994 Avalon Hillin pelitestaajien perustama Multi-Man Publishing (MMP) yritti ostaa ASL:n oikeudet Hasbrolta, kuitenkaan siinä onnistumatta. Samaa yritti baseball pelaaja Curt Schilling, joka oli armoitettu ASL-fani pelaten peliä mm. pelimatkoillaan. Yhdessä MMP ja Schilling, josta tuli myöhemmin yksi MMP:n omistajista, onnistuivat samaan Hasbrolta lisenssin ASL:n tuotteisiin vuonna 1999 ja siitä lähtien MMP on pitänyt ASL:n lippua pystyssä. MMP ei tosin ole ainut ASL:n tuotteita julkaiseva yritys, vaan moni muukin yritys on tuottanut ASL-yhteensopivia skenaarioita ja pelejä. Esim. Critical Hit on julkaissut vuonna 2004 suomalaisittain mielenkiintoisen Jatkosota lisäosan.

Pelivuoro

ASL:n perusteista löytyy erinomainen, Eero Vihersaaren suomeksi kirjoittama arvostelu Lautapelioppaasta, joten kuvaan tässä sääntöjä vain pintapuolisesti. ASL:n skenaariossa on tyypillisesti kaksi osapuolta, joilla on n. 3-9 vuoroa aikaa saavuttaa skenaariokohtaiset tavoitteet. Skenaariokuvaus noudattaa aina samaa kaavaa ja siinä kerrotaan joukot, voittoehdot, tarvittavat kartat ja muut tiedot. Joukkojen asettelu kartalle on vahvasti osa peliä, jopa siinä määrin, että ero voiton ja häviön välillä syntyy helposti joukkojen alkuasetuksia mietittäessä.

Pelissä on kuvattu yksittäisiä ajoneuvoja, jalkaväkiryhmiä ja niiden tukiaseita, johtajia, tykistöä, kranaatinheittimiä, liekinheittimiä, erilaisia tykkejä ja muuta taistelukentällä vaikuttavaa toimijaa. Geomorfinen pelilauta sisältää avointa maastoa, kukkuloita, laaksoja, hiekkadyynejä, viidakkoa, taloja, peltoja ja suota, joilla kaikilla on vaikutusta liikkumiseen, ampumiseen ja näkyvyyteen. Kentällä voi olla myös poteroita, juoksuhautaa, miinoja, piikkilankaa, luolia tai muita esteitä, ja pelin aikana maasto ja talot voivat syttyä palamaan, savu voi heikentää tai estää näkyvyyden kokonaan, talot voivat myös hajota ja ajoneuvot jäädä jumiin erilaisiin esteisiin. Lentokoneet voivat pommittaa ilmasta ja tykistö voi ampua kartan ulkopuolelta. Skenaario voidaan pelata kirkkaalla säällä, lumessa, yöllä tai rankkasateessa, joilla kaikilla on vaikutusta pelin eri muuttujiin. Sää voi myös muuttua pelin aikana.

Kaavio kartan ulkopuolisen tykistön (OBA, off-board artillery) käytöstä. Kuva: Marko Tainio.

Vuorot pelataan vuorotellen toimien, tosin niin, että pelivuoron aikana on useita mahdollisuuksia vaikuttaa aktiivisen pelaajan tekemisiin. Esim. yksiköitä liikutellaan heksa kerrallaan, ja joka liikkeen jälkeen liikkuvaa yksikköä voi ampua. Tämä tekee pelaamisesta paljon dynaamisempaa, kuin mitä peli sääntöjen perusteella vaikuttaa.

Kartalla toimivat yksiköt ovat pääsääntöisesti kahdessa eri muodossa. Kunnossa ollessaan yksiköillä voi yrittää tehdä kaikkea yksikölle sallittua. DM-merkin (Desperation Morale) alla olevat yksiköt ovat paniikissa tai muuten kykenemättömiä toimimaan, ja ne pyrkivät yleensä kauemmaksi vihollisesta. ASL:ssa harvoin haetaan vastustajan yksiköiden tuhoamista kokonaan, vaan pelissä tavoitellaan yksiköiden (ja pelaajan) moraalin hajoamista. Yksiköiden erilaisella moraalilla luodaan myös variaatiota eri armeijoilla pelaamiseen. Suomalaisten moraali (sisu) kestää tulitusta siinä missä italialaiset pötkivät helposti pakoon, vaikka tulivoimassa jälkimmäiset ovat samaan luokkaa. Japani on sitten kokonaan oma lukunsa, sillä japanilaista sotilasta ei moraaliongelmat paina ja paikalleen linnoittautunut japanilainen yksikkö joudutaan tuhoamaan paikalleen ylivoimaisella tulella. The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit sarjan nähneet ymmärtävät mitä tällä tarkoitetaan.

Pelissä keskeistä roolia näyttelevät myös johtajat, joita kuvataan omilla yksikkömerkeillä. Monia toimintoja voi tehdä vain, jos yksikön kanssa samassa heksassa on johtaja. Johtaja voi myös parannella panikoivaa yksikköä useammin, mitä yksikkö voisi yksin tehdä. Johtajien asemointi ja käyttö onkin yksi erottava tekijä voiton ja häviön kesken. Vastaavasti, jokaisen johtajan menetys kirpaisee, sillä johtajia on yleensä liian vähän ja pelin edetessä entistäkin vähemmän.

Variaatioita

MMP esitteli ASL Starter Kitit (ASL SK) vuonna 2004. Starter Kittien ideana on ollut tehdä helposti lähestyttävä kevyt-ASL versio karsimalla laajasta sääntökirjasta pois kaikki, paitsi juuri kyseisen Starter Kittin skenaarioiden pelaamiseen tarvittavat säännöt ja pelimerkit. Käytännössä tämä on ollut paluuta Squad Leaderin sääntösysteemiin, jossa sääntöjä lisätään lisäosissa aina tarpeen mukaan, tosin sillä erolla, että Starter Kittien tapauksessa säännöt on mietitty kokonaisuutena, jolloin Starter Kit ei ole ristiriidassa myöhempien sääntöjen kanssa. Starter Kit pelejä on julkaistu tähän mennessä neljä ja niihin lisäosia.

ASL Starter Kit peleissä on pelattavaa sadoiksi tunneiksi. Kuva: Marko Tainio.

ASL:n skenaarioilla on historiallinen tausta, mutta tämän lisäksi on erikseen Historical Advanced Squad Leader (HASL) moduuleja, joissa on tyypillisesti historiallinen pelialueen kartta ja mahdollisesti joitain lisäsääntöjä. Skenaarioiden lisäksi HASL -moduuleissa on mukana kampanjoita, joissa pelataan useita lyhyempiä, toisiinsa linkittyneitä skenaarioita, joiden välissä pelaajat huoltavat, korjaavat ja muokkaavat joukkoja uutta taistelua varten. Näiden kampanjoiden peliajat lasketaan kymmenissä tai sadoissa tunneissa.

Deluxe Advanced Squad Leader (DASL) eroaa normaalista ASL:sta karttojen ja heksojen koolla. DASL:n heksat ovat selvästi isompia ja alunperin Avalon Hillin ideana oli mahdollistaa tällä tavalla ASL:n pelaamista figuilla. Tämä ajatus ei lähtenyt lentoon, mutta DASL:n isot heksat ovat mahdollistaneet paremmin esim. kaupunkitaistelut, joissa yhdessä heksassa alkaa olla liikaa merkkejä peruskartoilla pelattavaksi. DASL:ssa on myös jotain sääntömuutoksia, riippuen mistä versiosta on kyse, mutta näitä en tunne sen tarkemmin.

Solitaire ASL (SASL) on yksinpelaamiseen tarkoitettu moduuli, mutta tästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Netissä systeemiä pidetään kovassa arvossa, ja kovassa hinnassa. Käytettyjä SASL-moduuleja myydään esim. BGG:ssä useamman satasen hintapyynnöillä.

Deluxe karttojen heksat on isot. Kuva: Marko Tainio.

Mutta miltä se tuntuu?

Yksi parhaista kuulemistani ASL:n kuvauksista on, että peli on kuin Hollywoodin sotaelokuvageneraattori. Pelin runkona on selkeästi strukturoitu pelivuoro, mikä saa pelin kuulostamaan simulaatiolta. Mutta ASL:ssa asiat ei ole niin selkeitä, kiitos nopanheittoihin sidotut satunnaistapahtumat. Lähes aina kun pelissä heitetään tuplakuutoset tai tuplaykköset, tapahtuu jotain ennakoimatonta. Pelin paras yksikkö saattaa luhistua täysin, tankin tykki hajota, heitetty kasapanos jää suutariksi, tai sitten tulee kriittinen onnistuminen, joka muuttaakin pelin suunnan ennalta-arvaamattomasti. Esim. moraaliheitossa tuplaykkönen voi johtaa uuden johtajan luontiin, tai sitten yksikkö voi mennä berserk-moodiin ja rynnätä suoraan kohti vastustajaa ylimääräisellä moraalilla varustettuna. Tämä kaikki tekee pelaamisesta sopivalla tavalla taktista. Suunnitelmia on hyvä olla, mutta koska tilanne voi vaihdella hyvinkin nopeasti, pelatessa pitää pystyä reagoimaan muutoksiin. Tämä satunnaisuus myös pitää pelit mielenkiintoisina, sillä pahasti alakynnestäkin voi aina palautua, jos noppajumalat suovat muutaman todella hyvän onnistumisen. Tai vastavuoroisesti, aina voi hävitä…

Amerikkalaiset valmiina Guadalcanalissa. Kysymysmerkin alla voi olla toinen kysymysmerkki, tai jokin yksikkö. Kuva: Marko Tainio.

Edellä mainittuihin yllätyksellisyyksiin kuuluu pelin tarkka-ampujien mallinnus. Tarkka-ampujat aktivoituvat aina tietyillä vastustajan hyvillä nopanheitoilla (lisäksi pitää onnistua aktivointiheitossa), ja sen jälkeen katsotaan minne ja millaista vahinkoa ”snaiperi” aiheuttaa. Esim. jos minä heitän tupla ykköset, mikä on yleensä pelin paras heitto, niin sen seurauksena vastustaja saattaa aktivoida oman tarkka-ampujansa ja tappaa minun parhaan johtajan kesken kriittisen onnistumisen. Tämä on varsin mielenkiintoinen tasapainotusmekanismi, jossa hyviä heittoja tasapainotetaan tarkka-ampujien aktivoitumisella. Samalla varmistetaan, että ihan kaikilla yksiköillä ei kannata räiskiä minne sattuu, sillä todennäköisemmin vastustajalta aktivoituu tarkka-ampuja kuin että saa jotain aikaiseksi.

Näiden seurauksena peli on välillä raivostuttava, kun mikään ei onnistu, mutta kolikon toisella puolella on ne kerrat, kun peli on ratkennut johonkin positiiviseen yllätykseen. Esim. yksi skenaario loppui siihen, että minun japanilainen yksikkö meni berserk-moodiin ja juoksi sillalle, jonka yli amerikkalaisten piti hyökätä. Japanilainen yksikkö viivästytti yksinään hyökkäystä niin kauan, että peli ratkesi siihen. Tarinan kertojana peli onkin lähes ylittämätön.

Peli on myös hämmästyttävän elegantti, mitä voi olla vaikea uskoa sääntöjen määrästä. Yksi esimerkki elegantista toteutuksesta on pelin taistelutaulukko (Combat Resolution Table, CRT). Pelissä on yksi taistelutaulukko, joka kattaa kaikkien aseiden vaikutukset. Olipa kyseessä kivääri, konekivääri, liekinheitin, miina tai tykki niin kaikkien vaikutus heitetään samasta taistelutaulukosta, usein samoilla muutoksilla noppatulokseen. Tämä nopeuttaa pelaamista, kun jokaiselle eri aselle ei tarvita omia vaikutussääntöjä vaan kaikki on integroitu yhteen taistelutaulukkoon. Sama elegantti toteutus näkyy yksikkömerkeissä. Varsinkin ajoneuvojen kohdalla yhteen merkkiin on pakattu uskomaton määrä merkittävää tietoa ajoneuvon panssaroinnista, aseistuksesta ja sen käytöstä, liikkumisesta, ammuksista ja vastaavista.

Yksikkömerkkeihin on pakattu valtavasti tietoa. Kuva: Marko Tainio.

Edellä mainittujen lisäksi pelissä on joitain yksittäisiä vahvuuksia, kuten yö ja ajoneuvot. ASL:ssa saman kartan pelaaminen päivällä ja yöllä on ihan eri kokemus, kiitos pelin tavan mallittaa näkyvyyttä. Yö ei ole pelkästään päivä, jolloin näkee vähemmän, vaan siinä on omia lainalaisuuksiaan ja sääntöjä. Esim. tulittava yksikkö paljastaa asemansa (aseiden suuliekit), jolloin sitä voi myös ampua. Valoammuksilla saadaan hetkittäin kentälle näkyvyyttä, kunnes ammukset sammuvat ja kaikki laskeutuu jälleen pimeyteen. Systeemi tuntuu hyvin realistiselta.

ASL:n ajoneuvosäännöt on ehkä enemmän mielipiteitä jakava tekijä. Henkilökohtaisesti en ole ihan sataprosenttisen ihastunut, mutta osaan kyllä arvostaa pelin tapaa nähdä ajoneuvot muinakin kuin liikkuvina aseina. Esim. jos tankin parkkeeraa vastustajan konekiväärin kanssa samaan heksaan, niin konekivääri ei tankin pelossa ammu ulos, vaikka tankki ei ampuisi yksikköä (ei vaikka tankki ei voisi edes ampua yksikköä). Toisaalta tankkien väliset taistelutkin toimivat realistisen tuntuisesti, mukaan lukien kaksintaistelut, joissa kaksi tankkia tuhoaa samalla hetkellä toisensa. Se, mistä en ole ihan aina samaa mieltä, on joidenkin skenaarioiden tapa käsitellä ajoneuvoja kulutustavarana, eli joskus ajoneuvolle paras tapa on tehdä itsemurhamainen liike, joka mahdollistaa omalle jalkaväelle jonkun toisen liikkeen. Ehkä ajoneuvoja tosiaan käytettiin näin, mutta en löisi asiasta vetoa.

Tuplakutonen

ASL:n suurin kompastuskivi on aloituksen vaikeus. Peliä on todella vaikea oppia pelaamaan sääntökirjaa lukemalla. Jonkinlaisen kuvan aloituksen vaikeudesta saa Lautapelihelvetin Haaveena hermoromahdus -nimellä alkaneesta juttusarjasta, jossa kirjoittaja kuvaa tietään ASL:n pariin. Perinteisesti ohjeena onkin etsiä joku, joka osaa säännöt ja on valmis opettamaan ne. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Jos lähistöltä ei löydy pelaajia, niin Self-Rally.org järjestö järjestää joskus aloittelijoille tutustumispäiviä ja järjestön tapahtumissa voi myös yrittää löytää jonkun opettamaan alkeita.

Siitä vain lukemaan? Pelin säännöt tulevat kansiossa. Kuva: Marko Tainio.

Ylivoimaisesti helpoiten alkuun pääsee kuitenkin ASL Starter Kit pakettien avulla. Starter Kit skenaariot opettavat pelin perusteet, kuten vuorojärjestyksen, ja tämä helpottaa siirtymistä ASL:n pariin. Mitään pakkoa tätä siirtymää ei kuitenkaan ole tehdä, vaan ASL Starte Kit maailmassakin riittää ihan riittävästi hyvää pelattavaa.

ASL:n toinen ongelma on kustannus. Sääntökirja ja ensimmäinen Beyond Valor moduuli maksavat uusina n. 200 dollaria. Sen jälkeen vain taivas on rajana siinä, paljonko harrastukseen haluaa panostaa. Kaikkien 15 perusmoduulin ostamiseen ei tonni riitä, varsinkin kun osan painokset on olleet loppu niin pitkään, että käytetyistä saa luovuttaa kaikkien rahojen lisäksi munuaisen, tai kaksi. Kustannuspuoleen ei auta se, että perumoduulin jälkeen törmätään helposti tilanteeseen, jossa skenaarion pelaamiseen tarvittaisiin osia useammasta eri moduulista, mikä vain lisää tarvetta ostaa uusia moduuleja, joiden mukana tulee uusia skenaarioita, joiden pelaamisen tarvitaan uusia moduuleja. Tai ei siis ole pakko, mutta… Lisäksi moduulit pitäisi pystyä varastoitua ja siirrettyä, ilman, että tarvitsee turvautua pakettiautoon.

Starter Kitin yksikkömerkkejä. ASL:n tuhansien merkkien varastointi on oma operaationsa. Kuva: Marko Tainio.

Keskimääräisen skenaarion pelaamiseen menee myös helposti tuntikausia, mikä karsii pelaajia. Tähän onneksi auttaa skenaarioiden suuri määrä. ASL Scenario Archivesta löytyy satoja alle kahden tunnin skenaariota, joiden pelaamiseen ei tarvitse varata kokonaista päivää.

ASL:n kohdalla pätee myös monia sotapelejä vaivaava ongelma, eli pelin voi hävitä suoraan ennen kuin yksikään yksikkö liikkuu. Olen hävinnyt useamman skenaarion heikosti sijoitettuihin joukkoihin, mikä tuntuu useamman tunnin pelissä lannistavalta. Toisaalta, joukkojen sijoittelu voi olla pelin parasta antia, varsinkin jos pääsee puolustajana miettimään piilotettujen yksiköiden asemia, luolia ja muuta vastaavaa ”ilkeilyä”.

Edellä mainittujen lisäksi ASL saa kritiikkiä johtamissodankäynnin (command and control) sivuuttamisesta. Pelaaja näkee kaikki omat yksiköt ja niiden kunnon ja voi käskyttää kaikkia kunnossa olevia yksiköitä ilman viivettä. Tämä on yleinen ongelma sotapeleissä ja monet modernit sotapelit ovat pyrkineet kehittämään erilaisia metodeja tuoda johtamisen ja informaation haasteita osaksi pelikokemusta. ASL on tässä suhteessa vanhaa koulukuntaa, tosin sillä huomiolla, että nopanheittojen arvaamattomuus pitää pelaajan kuitenkin viime kädessä varpaillaan tavalla, joka jossain määrin simuloi johtamisen ja tiedonkulun ongelmia. Pelissä on myös ”Battlefield Integrity” nimellä kulkevat säännöt, joissa kuvataan, paremman kuvauksen puutteessa, osapuolen moraalin romahtamista tappioiden seurauksena. Tällöin esim. hyökkäävät yksiköt yksi toisensa jälkeen pysähtyvät, tai lähtevät karkuun, kun skenaariossa asetettu tappionsietokyky täyttyy. En ole tätä sääntöä koskaan käyttänyt, ja nettikeskusteluiden perusteella moni muu jättää sen samoin käyttämättä.

Pelin grafiikka on funktionaalista, eli ei varsinaisesti mikään ilo silmälle, mutta samaan aikaan todella toimivaa. Näkyvyys ja etäisyydet on täsmällisiä ja grafiikka ei missään vaiheessa estä pelattavuutta.

Talvinen karttakuva Hatten in Flames HASL-moduulista. Kuva: Marko Tainio.

Merkitys

PanzerBlitz aloitti taktiseen tason sotapelien esiinmarssin, mutta 80-luvulta lähtien kukkulan ylhäinen kuningas on ollut ASL. ASL:n merkitys näkyy siinä, että kaikkia taktisen tason sotapelejä verrataan aina ASL:ään ja pelinkehittämisen Graalin malja on kehittää yhtä hyvä peli, kuin ASL, mutta helpommin lähestyttävä. Tätä on moni yrittänyt, ja jotkut ovat päässeet lähelle (erityisesti Conflict of Heroes ja Combat Commander), mutta kuningas pysyy vain valtaistuimellaan. ASL täyttää pian 40 vuotta ja uskallan tässä vaiheessa väittää, että peliä ei lyödä sen omilla aseilla. ASL on sen verran vakaalla pohjalla, että ”kuin ASL mutta parempi” on lähes mahdoton peli suunniteltavaksi. Jos ja kun ASL joskus kuitenkin kohtaa voittajansa, niin korvaaja lähestyy taktista taistelua todennäköisesti aivan eri tavalla, kuin ASL, ja siten ei voita ASL:ää sen omilla aseilla, vaan tuomalla kuvaan jotain aivan uutta. Siihen asti ASL hallitsee.

ASL:n merkitys on myös muuten laajempi. Sotapelaajien suosima VASSAL-alustan ensimmäinen versio oli tehty ASL:n verkkopelaamista varten ja myöhemmin alustan kautta alettiin pelaamaan muita sotapelejä. Julkaisijoista MMP:tä tuskin olisi ilman ASL:n lisensointia. Jopa yrityksen nimi on kumarrus ASL:n suuntaan. Multi-Man Publishing (MMP) nimi viittaa suoraan ASL:ään, jossa Multiman Counters (MMC) termillä kuvataan useamman henkilön muodostamaa pelimerkkiä.

Suomalaisittain ASL on merkittävä lukuisten suomeen liittyvien skenaarioiden kautta. ASL:n ensimmäinen skenaario, Fighting Withdrawal, koodinimeltään ASL1, sijoittuu talvisotaan. Pelejä Suomen sodista sarjaan kirjoittaessa löysin 162 suomalaisiin liittyvää skenaariota. Kahden ja puolen vuoden aikana määrä on noussut 176:teen, eikä mukana ole esim. ruotsalaisten vapaaehtoiset talvisotaskenaariot tai saksalaisten joukkojen toimet jatkosodassa. Jos haluaa pelata suomen sotia taktisella mittakaavalla, niin ASL tarjoaa pelattavaa sadoiksi tunneiksi. Siihen ei mikään muu peli tai pelisysteemi pysty.

Suomi mainittu! Hakkaa Päälle on Tuomo Lukkarin suunnittelema suomimoduuli. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Advanced Squad Leader (ASL) on yksi sotapelaamisen merkkipaaluista, joka hyvässä ja pahassa ilmentää koko sotapelaamista. Pelaamisen aloittaminen on legendaarisen vaikeaa, mutta tämän kynnyksen ylittäneet saavat pelattavaa koko iäksi. Kaikki peliin liittyvä on megalomaanista, alkaen tuhansista pelattavista skenaarioita ja loppuen harrastukseen vaadittavasta rahamäärästä. Erityisesti peli loistaa tarinoissa, joissa tilanne muuttuu yksittäisillä heitoilla aivan toisenlaiseksi pakottaen pelaajat reagoimaan uuteen todellisuuteen. Kilpailijoita on tullut ja mennyt, mutta melkein 40 vuotta vanha veteraani on edelleen elämänsä kunnossa, kiitos aktiivisen julkaisijan ja pelaajakunnan.

Tähdet: ASL 5/5, Starter kit 4/5.

Toinen mielipide

Antero Kuusi

Kuulun niihin (harvoihin?) sotapelaajiin, joka ei arvosta ASL:ää nykyään, joten avaan tässä omaa näkemystäni. Olen Markon kirjoituksen kanssa täysin samaa mieltä sen hyvistä ja huonoista puolista, mutta niiden painoarvot ovat erilaiset.

Minun näkökulmasta ongelma keskittyy juuri johtamisen ja komentoketjujen mallinnukseen – tai oikeastaan sen lähes täydelliseen puutteellisuuteen. Juuri taktisella tasolla, jossa johtajien komentokyky yltää niin kauas kuin heidät kuullaan tai nähdään ja jossa käsitys tilanteesta oman näkökentän ulkopuolella on hyvin epämääräinen, pätee kaikkein vahvimmin se, että sota on kaaosta, johon yritetään epätoivoisesti saada vähän järjestystä. Vaikka ASL tuo sitä kaaosta erityisesti satunnaistapahtumien kautta, niihin reagointi ja joukkojen koordinointi on kovin nopeaa ja helppoa. Tämä ei tuntuisi niin ongelmalliselta kevyemmässä pelissä, mutta ASL yrittää mallintaa ison määrän eri yksityiskohtia, jotka vaikuttavat taistelukentällä – ja silti erityisellä taktisella tasolla oleellisesti vaikuttava johtamisen ja koordinoinnin haaste jää huomioitta. Siitä johtuu tuntuma, että ASL keskittyy vääriin asioihin ja tuntuu juuri väärällä tavalla pelimäiseltä.

Tämän juurisyy löytyy ASL:n historiasta, jonka Marko kävi läpi. ASL:n esi-isä PanzerBlitz on mittakaavalta siinä, jossa tämä mallinnuksen taso ei ole yhtä ongelmallinen. Mutta vielä enemmän vaikuttaa, että perustaltaan kyse on 70- ja 80-luvun pelistä, jonka suunnitteluratkaisut ovat myös tältä ajalta. ASL käytännössä loi – johtamisenkin suhteen – standardin millä taktisen tason sodankäyntiä mallinnettiin. Mutta 2020-luvun näkökulmasta tämä jättää johtamisen ja koordinoinnin osalta paljon toivomisen varaa, sillä juuri tämä puoli on kehittynyt tuoreemmissa peleissä. Yksi esimerkki näistä The Last Hundred Yards (2019), joka ulkoisesti ja mittakaavaltaan muistuttaa huomattavasti ASL:ää, mutta huomioi erityisesti komentoketjut ja johtamisen. Toisesta ääripäästä on Fields of Fire (2008), jota painotukseltaan voisi kuvailla melkein anti-ASL:ksi, sillä suurin osa asioista, joita ASL mallintaa eksplisiittisesti, käsitellään FoF:ssa abstraktisti, kun taas johtamiseen, organisointiin ja komentoketjuihin liittyvät asiat esitetään tarkasti.

Kärjistäen, mikäli ASL:n sääntöjen raskaus ei ole ongelma, arvostus ASL:ää kohtaan riippuu siitä, miten paljon painoa asettaa johtamisen mallinnukseen. Jos ASL:n ”ei oikein edes sinnepäin” -lähestyminen tähän osaan ei haittaa, ASL on verrattoman syvällinen taktisen tason peli. Niille, jotka arvostavat taktisen tason peliltä edes kohtuullista johtamishaasteiden mallintamista, ASL on vanhanaikainen dinosaurus, jonka olisi aika kohdata meteoriittinsa, jotta uudemmat näkemykset pääsisivät korvaamaan sen.

Advanced Squad Leader lyhyesti

Taktisen tason pelisysteemi toisen maailmansodan aikaisesta maataistelusta.

Suunnittelija: Don Greenwood (ensimmäinen versio).

Julkaisija (julkaisuvuosi): Alunperin Avalon Hill (1985).

Peliaika: Vaihtelee skenaarion mukaan. Lyhyimmät pari tuntia, pisimmät kampanjat satoja tunteja.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Taktinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Noin komppanian tai pataljoonan tasoisen yksikön komentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Millä joukoilla liikutaan, mitä aseita käytetään ja milloin, minne joukot sijoitetaan.

Tiedon avoimuus: Vaihtelee. Pääsääntöisesti vain pinon päällimmäinen yksikkömerkki on näkyvissä, mutta tämän lisäksi pelimerkkejä voi olla piilossa tai kysymysmerkin alla.

Tavoite (voiton määrittely): Jokaisessa skenaariossa on omat voittoehdot.

Pelatut yksiköt/joukot: Yksittäisiä johtajia, ryhmiä ja ajoneuvoja.

Logistiikka/huolto: Skenaarioissa ei yleensä huomioida huoltoa, mutta yksittäisistä aseista voi loppua ammukset. Kampanjoissa voi olla skenaarioiden välillä huoltovaihe.

Taistelumekaniikka: Pääasiassa noppavetoinen taistelutaulukko, mutta esim. ajoneuvojen kohdalla osuminen arvioidaan erillisen mekanismin kautta.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020)

All Bridges Burning (ABB) on kolminpelattava strategisen tason sotapeli Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista vuosina 1917-18. Suomalaisen VPJ Arposen suunnittelema ja GMT Gamesin 2020 julkaisema peli on kymmenes osa korttivetoista COIN-pelisarjaa, jonka peleissä tyypillisesti on useampia osapuolia selkeästi erilaisine tavoitteineen. ABB on tässä suhteessa tyypillinen COIN esittelemällä kolminpelattavan version sisällissodasta. Mutta mikä on tämä kolmas osapuoli?

Osa sarjaa, mutta omilla mausteilla

Volko Ruhnken kehittämä COIN-sarja on tunnettu peleistä, joissa useampi, keskenään erilainen osapuoli kamppailee konfliktin voitosta omine, yksilöllisine tavoitteineen. Tyypillisesti osa edustaa järjestäytyneempää sotilasvoimaa (mukaan lukien puolisotilaalliset joukot ja poliisivoimat), ja toiset maanalaista organisaatiota, tai muita hallintoa vastustavia voimia. Voittoa tavoitellaan poliittis-taloudellis-sotilaallisilla toimilla, yleensä niin, että pelkkä sotiminen ei takaa voittoa kuin harvoille osapuolille, jos kenellekään. Käytännössä pelaaminen tapahtuu korttivetoisesti niin, että vuorossa toimiva pelaaja voi pelata esillä olevan kortin toiminnon, jonkun muun toiminnon, tai passata.

Chechu Nieton utuinen, epätarkka kansikuva on hieno. Kuva: Marko Tainio.

ABB hyödyntää COIN-sarjan perusperiaatteita, mutta muokkaa niistä omanlaisensa kokonaisuuden. Pelin mielenkiintoisimpia suunnitteluvalintoja on pelin pelattavat osapuolet. Valkoiset ja punaiset ovat odotetut kaksi osapuolta, mutta pelin kolmantena pelattavana osapuolena on maltilliset. Pelissä maltillisten pelaajan tarkoituksena on aluksi pyrkiä lieventämään sodan uhkaa, ja sodan aikana rakentaa verkostoja sodan jälkeiseen aikaan. COIN-sarjan pelit tunteville maltilliset on tyypillinen maanalainen toimija, joka ei kuitenkaan osallistu aktiiviseen sotimiseen, mutta vaikuttaa alue-enemmistöihin. Maltillisten historiallisena esikuvana toimii pelikirjan mukaan Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) Väinö Tanner, joka ei halunnut osallistua sotaan, ja kirjailija Juhani Aho.

Pelissä on myös kaksi automaattisesti toimivaa osapuolta, Saksa ja Neuvostoliitto. Neuvostoliitto on passiivisempi osapuoli poistuen kartalta pelin aikana, kun taas Saksa saapuu peliin myöhemmin ja toimii joko itsenäisesti, tai valkoisten pelaajan käskyttämänä, jos pelaaja on pelannut tämän oikeuttavan kortin.

Peli jakautuu kahteen osuuteen. Vuoden 1917 aikana eri osapuolet varustautuvat sotaan rekrytoimalla aktivisteja ja levittämällä verkostoja. Aktiivinen sisällissota (vuosi 1918) alkaa joko kortin osoittamalla hetkellä, tai ennen sitä, jos kartalla on riittävä määrä punaisten ja valkoisten joukkoja. Sisällissodan aloitus tuo kartalle myös saksalaiset. Kahteen jaksoon jakautuminen tuo peliin mielenkiintoisen kehityskaaren, sillä aktiivisen sotimisen alettua pelaajilla on käytössä useampia toimenpiteitä (kuten taisteleminen).

Pelaaminen on korttivetoista, kuten muissakin COIN-sarjan peleissä. Esillä on aina kaksi korttia, nykyisen ja seuraavan vuoron kortti. Vuorossa ensimmäisenä oleva pelaaja päättää, pelaako vuorossa olevan kortin, suorittaako muita toimintoja vai passaa. Sitten seuraava pelaaja valitsee jäljellä olevista toiminnoista, ja lopuksi kolmas pelaaja. Joskus kaikki kolme pelaajaa voivat toimia, mikä poikkeaa aikaisemmista COIN-peleistä, joissa vain kaksi osapuolta pystyi toimimaan yhden kortin aikana. Pelatessa onkin merkittävää miettiä oman parhaan toiminnan lisäksi sitä, mitä toimintoja jättää muille, joten selkeälle vuorojärjestystaulukolle on tarvetta. Peli tukee tätä pähkäilyä varsin näppärällä vuorojärjestystaulukolla, joka kuvaa selkeästi mitä toimintoja on kulloinkin jäljellä ja miten se vaikuttaa seuraavan vuoron vuorojärjestykseen. Kahden näkyvän kortin dynamiikka luo myös riittävästi vaihtoehtoja ilman, että analyysihalvaus alkaa vaikuttamaan merkittävästi pelinopeuteen, kuten useamman kortin peleissä helposti käy.

Pelin vuorojärjestystaulukko. Senaatti voi valita ensin jonkun kolmesta toiminnosta (tai passata), jonka jälkeen maltilliset voivat valita jonkun mahdollisista toiminnoista. Valinta vaikuttaa myös seuraavan kierroksen valintajärjestykseen. Kuva: Marko Tainio.

Yhdessä pelissä on yhteensä 40 korttia, joista neljä on niin kutsuttuja propagandakortteja. Propagandakortin noustessa tarkistetaan mm. voittotilanne, ratkaistaan poliittisia tavoitteita ja kerätään uusia resursseja. Toisen propagandakortin nousu aloittaa sisällissodan (jos se ei ole alkanut aikaisemmin). Neljäs propagandakortti lopettaa pelin. Korttimäärässä mitattuna ABB on yksi lyhyimmistä COIN-peleistä ja yhden pelin pelaakin helposti 2-4h aikaikkunassa.

Pelin kortteja. Oikealla ylhäällä on vaiheen päättävä propagandakortti. Muut antavat erilaisia etuja eri osapuolille. Esim. keskellä ylhäällä jääkärit ovat hyödyksi valkoisille kun taas tykistä on hyötyä sekä punaisille että valkoisille. Kuva: Marko Tainio.

Tuotantolaatu on taattua GMT:n laatua. Kortit on paksut, kartan luminen maisena hieno, sääntökirja ja pelikirja ammattimaisia. Pelipaketin kansikuvan utuinen, tarkemmin määrittelemätön taistelija vangitsee katseen, kuten hyvässä kansikuvassa kuuluukin.

Palkintona Suomi

Pelissä valkoisten tavoitteena on hallinnoida väestökeskittymiä (kaupunkeja) ja punaisten tavoitteena on asettaa oma verkosto mahdollisimman monelle alueelle. Osapuolista valkoisten tavoitteet on selkeimmin saavutettavissa sotimalla, siinä missä punaisten tavoitteet vaativat levittäytymistä pitkin Suomea. Tämän ansiosta punaisilla on (yleensä) mahdollisuus voittoon pelin loppuun saakka, mikä pitää pelaamisen mielenkiintoisena. Lisäksi valkoisten pitää voittaakseen pitää Saksan poliittinen vaikutus Suomeen riittävän pienenä, ja vastaavasti punaisten pitää Neuvostoliiton vaikutus riittävän pienenä. Tämä tuo peliin mielenkiintoista dynamiikkaa, jossa valkoiset ja punaiset molemmat haluavat tukea ulkomailta, mutta ei liikaa, koska se estää voiton. Pelissä on jopa mahdollista, että kaikki pelaajat häviävät pelin, jos pelin lopussa Saksan tai Neuvostoliiton vaikutus on liian suuri.

Pelin sääntö- ja pelikirjat. Jälkimmäisessä on esimerkkejä ja lyhyt historiakuvaus sisällissodasta. Kuva: Marko Tainio.

Maltilliset puolestaan haluavat ratkaista poliittisia tavoitteita (kuten 8h työpäivä), vähentää polarisaatiota, levittää omia verkostoja ja kerätä resursseja. Maltilliset eivät sodi suoraan kumpaakaan osapuolta vastaan, mutta 1-2 kuutiota per alue riittää usein poistamaan jommankumman osapuolen alue-enemmistön, mikä taas vaikeuttaa muille kyseisten alueiden hyödyntämistä. Maltillisilla onkin monella tapaa tasapainottava rooli haitata aina hieman sitä osapuolta, joka tuntuu olevan voitolla, mutta samalla täytyy pitää huoli omien tavoitteiden saavuttamisesta.

Sodan alettua sotiminen hoituu yhdellä d6-nopalla. Saksan joukot ovat taistelussa ylivoimaisia, kun taas valkoiset ja punaiset ovat tasaväkisempiä, jollei valkoisten joukossa ole mukana jääkäriyksiköitä. Molemmilla osapuolilla voi olla tykistöä, panssarijunia ja valmisteltuja asemia, jotka muuttavat nopanheiton todennäköisyyksiä. Sotiminen on hidasta ja hyvin valmisteltuihin asemiin hyökkääminen kestää kauan, sillä taistelua käydään aina yksi kierros kerrallaan. Hyvin kaivautuneen puolustajan puskeminen asemista vie lukuisia kierroksia, joiden aikana vastustaja voi keskittyä muualle. Pelkällä sotimisella tässä pelissä ei pärjää.

Taistelu voi tapahtua, kun joukkoja on samalla alueella (tässä tapauksessa Häme). Punaisilla on alueella tykki, mutta valkoisilla on jääkäriyksikkö. Kuva: Marko Tainio.

Kolminpelin lisäksi peliä voi pelata kaksin- tai yksinpelinä, mutta en ole niitä kokeillut. Pelistä on olemassa hyvä, moderni VASSAL-moduuli, joka automatisoi monia toimintoja.

Yhteenveto

ABB kuvaa Suomen sisällissotaa osana laajempaa poliittista taistelua, jossa aktiivista sotimista edelsi valkoisten ja punaisten aseistautuminen, maltillisten pyrkiessä vähentämään jännitettä ratkaisemalla avoimia poliittisia kysymyksiä. Sisällissotaan liittyvät pelit ovat yleensä keskittyneet aktiiviseen sotimiseen (esim. 1918: Veli Veljeä Vastaan, Helsinki 1918 Helsinki 1918: German Intervention in the Finnish Civil War), joten ABB laajentaa tarjontaa sitomalla sodan osaksi laajempaa poliittista liikehdintää. Pelkästään sotimalla peliä ei edes voiteta, vaan kunkin osapuolen tulee pitää huoli omista ei-sotilaallisista tavoitteista. COIN-sarjan tuntevat ovat pelissä heti kuin kotonaan, kunhan vain muistavat huomioida muutamat pelin esittelemät muutokset.

COIN-pelisarjaa ABB kehitti esittelemällä sarjaan ensimmäisen kolminpelattavan pelin ja uudistamalla toimintovalinnan. ABB on myös sarjan nopeammasta päästä pelata. Nettipöhinän perusteella peli on otettu hyvin vastaan ja sitä pidetään sarjan parempaan puoliskoon kuuluvana. ABB on VPJ Arposen ensimmäinen julkaistu peli, joten tulosta voi pitää erinomainen. Se myös asettaa tavoitteita Vesan toiselle pelille, Order & Opportunity.

Loppuarviossa ABB:n kohdalla riippuu paljon siitä mitä kukin pelistä haluaa. Jos COIN-sarjalle tyypillinen sotilaallis-poliittinen kamppailu kiinnostaa, niin ABB on siihen hyvä peli. Jos haluaa aktiivista sotimista, niin kannattaa katsella muita sisällissotaa käsitteleviä pelejä.

Marko: Neljä tähteä.

Arvosteluversio on saatu julkaisijalta (GMT Games) ilmaiseksi arvostelukäyttöön.

Yhden pelin lopputilanne. Tässä tapauksessa voitto meni maltillisille. Punaiset taistelevat vielä Saksaa vastaan Helsingissä ja valkoisia vastaan Tampereella. Kuva (VASSAL-moduulista): Marko Tainio.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland lyhyesti

Sotapeli Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista vuosina 1917-18.

Suunnittelija: VPJ Arponen.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2020).

Peliaika: 180-360 minuuttia.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Strateginen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Valkoisten, punaisten ja maltillisten sotilaallis-poliittista johtoa.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Pelaako omalla vuorolla kortin, jonkun muun toiminnon vai passaako, minne ja miten rekrytoidaan joukkoja, mistä nostetaan uusia resursseja, edistetäänkö poliittisia tavoitteita jne.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa.

Tavoite (voiton määrittely): Kaikilla kolmella osapuolella on omat voittoehdot. Peli voi myös päättyä niin, että kaikki pelaajat häviävät.

Pelatut yksiköt/joukot: Abstrakteja joukko-osastoja. Maltillisen yksiköt eivät ole sotilasyksiköitä vaan kuvaavat maanalaista toimintaa.

Logistiikka/huolto: Ei huomioitu.

Taistelumekaniikka: Noppavetoinen taistelu, johon vaikuttaa erilaiset muuttujat (esim. linnoitus, tykistö, panssarijunat, kansallisuus).

Roomaa ei pelattu yhdessä päivässä: Peli, kirja ja peli Roomasta

Rooma-tripla, kaksi lautapeliä ja yksi kirja, jotka kattavat Rooman historiaa sen alkuvaiheista aina imperiumivaiheen alkuun. Rooman tasavaltakauden alkuvaiheita ja taistelua Italian niemimaan herruudesta (362-272 eKr.) kuvastaa Sword of Rome -peli. Tasavallan laajentumista koko Välimeren alueen herruuteen ja sen sisäisistä vaikeuksista (n.146-78 eKr.) kerrotaan kirjassa The Storm Before the Storm. Kirja lopussa on lyhyt yhteenveto Julius Caesarin valtaannoususta ja myöhemmistä edesottamuksista. Juliuksen Gallian sotaretkeä (57-52 eKr.) kuvastaa tarkemmin vuonna 2020 ilmestynyt Caesar: Rome vs. Gaul -peli. Molemmat lautapelit ovat GMT Gamesin julkaisemia ja muistuttavat pelimekaniikkojen osalta tosiaan. Sword of Rome on parhaimmillaan neljällä pelaajalla, kun taas Caesar: Rome vs. Gaul on puhdas kaksinpeli.

Peli, kirja ja peli. Kuva Anselmi Helminen.

Sword of Rome

Wray Ferrellin suunnittelema ja vuonna 2004 GMT gamesin julkaisema Sword of Rome pelissä pelaajat edustavat neljää eri osapuolta: roomalaisia (punainen keskellä lännessä), gallialaisia (tumman sininen pohjoisessa), etruskisamnilaiset (keltainen pohjoisessa ja vihreä keskellä idässä) ja kreikkalaisia (vaalean sininen etelässä). Lisäksi pelissä on kolme riippumatonta tahoa, jotka ovat jonkun tietyn osapuolen kiusana. Roomalaisten riesana on volskit (oranssi), gallialaisia kiusaa serkkupojat Alpeilta (harmaa) ja kreikkalaisia vainoaa karthagolaiset (violetti). Muut pelaaja voivat ohjailla näitä riippumattomia tahoja ja kasvattaa niiden joukkoja omilla korteillaan tietyin rajoituksin.

Sword of Rome alkutilanne. Kuva Anselmi Helminen.

Peli voitetaan voittopisteillä. Saavutetut ja menetetyt pisteet tarkistetaan aina kierroksen lopussa. Voittopisteitä saa voittamalla hallintaansa vihollisen avainkaupunkeja ja vastaavasti menettää häviämällä omien avainkaupunkiensa hallinnan. Gallialaiset menettävät pisteitä häviämällä avainkaupunkien hallinnan, mutta toisin kuin muut he eivät hyödy muiden pelaajien avainkaupunkien hallinnasta. Gallit keräävät pisteitä ryöväämällä maita ja mantuja. Avainkaupunkien valtaus ei ole mutkatonta, vaan vaatii yleensä useamman kierroksen mittaisen piirityksen.

Korttivetoisessa (eng. Card-Driven Game, CDG) pelissä pelaajilla on omat, erilliset pakat, joiden kortteja pelaajat pelaavat omilla vuoroillaan joko toimintopisteinä tai tapahtumina. Tapahtumat kuvaavat hyvin osapuolien välisiä vihollisuuksia. Roomalaiset ja kreikkalaiset ovat enemmän toistensa kimpussa ja etruski-samnilaiset ja gallialaiset puolestaan enemmän toistensa.

Joukot liikkuvat johtajiensa avulla ja sotimiset ratkotaan kolmen nopan summana. Summaan lisätään tai siitä vähennetään muuttujia, joista tärkeimpiä ovat joukkojen voimaero ja johtajien kyvykkyys. Taistelun tappiot määräytyvät puolestaan osapuolten heittämien silmälukujen 4, 5 ja 6 perusteella. Koska taistelun voitto ja joukkojen menetykset määräytyvät eri kriteereillä, voi käydä niin, että pelaaja voittaa taistelun kärsien yhtä suuret tai jopa suuremmat tappiot kuin vastapuoli. Lisätietoja voi kysellä Epeiroksen kuningas Pyrrhokselta, jonka nimestä juontaa termi Pyrrhoksen voitto.

Sotajoukkojen lisäksi pelin aluehallintaa kuvataan pelaajien poliittisilla kontrollimerkeillä. Kierroksen lopussa sotajoukot välttyvät mahdolliselta nääntymiseltä ainoastaan seisomalla alueella, joka on pelaajan omassa poliittisessa kontrollissa. Lisäksi poliittinen kontrolli antaa etua taisteluihin ja vaikuttaa monien tapahtumien pelattavuuteen.

Usean pelaajan sotapelejä ei ole liikaa ja hyvät sellaiset ovat suorastaan harvinaisuuksia. Sword of Rome edustaa ehdottomasti näiden pelien parhaimmistoa. Peli paranee samalla kun pelaajat oppivat tuntemaan eri osapuolien vahvuuksia ja heikkouksia. Ei ole tavatonta, että yksi osapuoli putoaa jossain vaiheessa peliä pahasti muista jälkeen. Tästä ei ole haittaa, kunhan muut pelaavat aidosti voitosta ja jättävät tämän hetkeksi toipumaan. Eikä aikaakaan, kun kelkasta pudotettu on jälleen kärkikahinoissa mukana. Kannattaa siis mieluummin ottaa kuokkaan pelin alussa kuin lopussa.

BoardGameGeek:ssä (BGG) peliajaksi on ilmoitettu kuusi tuntia. Tämä on optimistinen arvio. Pelkästään sääntöjen selittämiseen menee tunti ja kokonaiseen peliin on syytä varata vähintään kahdeksan tuntia.

Sword of Rome menossa sotapelipäivänä. Kuva: Marko Tainio

The Storm Before the Storm: The Beginning of the End of the Roman Republic

Mike Duncanin kirjoittama The Storm Before the Storm: The Beginning of the End of the Roman Republic -kirja keskittyy Rooman tasavaltakauden poliittisiin valtataisteluihin. Rooman alkuajoista periytyvä viha itsevaltiaita kuninkaita kohtaan oli johtanut kehittyneeseen hallintohierarkiaan, missä kansanvaltaa edusti kansankokoukset (Assemblies), aristokratiaa senaatti ja hallitsijoita konsulit. Itsevaltiuden välttämiseksi konsuleja valittiin aina kaksi ja vain vuodeksi kerrallaan. Alkuun samaa konsulia ei valittu peräkkäisille kausille, mutta myöhemmin tästä periaatteesta alettiin lipsua. Merkittävimpänä poikkeuksena kenties Marius Gaius, joka valittiin kaiken kaikkiaan seitsemälle konsulikaudelle. Konsulikausista viisi oli peräkkäisiä.

Kehittyneestä hallintomallista huolimatta sisä- ja ulkopoliittiset tapahtumat johtivat vääjäämättä siihen, että vallan painopiste liikkui varsin voimakkaasti kolmen eri navan välillä. Erityisesti Rooman turvallisuuden ollessa uhattuna konsuleille saatettiin myöntää määräaikaiset diktaattorin oikeudet, kunhan valtakunta saatiin pelastettua. Erilaiset poliittiset fraktiot yrittivät parhaansa mukaan siirrellä vallan painopistettä ja hyödyntää sen seurauksia. Mutta kuten jo Aristoteleen poliittisessa teoriassa käy ilmi, voi vallan painopisteiden epäsuhta pahimmillaan johtaa hallitsijavallassa diktatuuriin, aristokratiassa oligarkiaan ja kansanvallassa anarkiaan. Kirjan tarinoiden perusteella vallan epäsuhta, tai edes kansan kärsimykset, ei johtavia poliitikkoja juuri hetkauttaneet, kunhan oma fraktio saatiin vallankahvaan.

Kirja etenee kronologisesti toiselta vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua Lucius Cornelius Sullan aikakauden loppuun noin 70 eKr. Historian kerronta etenee sujuvasti eri poliittisia fraktioita edustavien henkilöiden välisten valtakamppailujen kautta. Tapahtumakäänteet alkavat jossain määrin muistuttamaan toisiaan ja lähes poikkeuksetta vastapuolen edustajista hankkiudutaan eroon, joko brutaalisti väkivalloin tai siistimmin karkottamalla Rooman valtakunnasta.

Kirjan ehkä herkullisin kamppailupari on Gaius ja Sulla. Alkujaan Sulla toimi Gaiuksen alaisena, ja molemmat osoittautuivat erinomaisiksi sotajohtajiksi. Gauis pelasti Rooman muun muassa pohjoisesta uhkaavalta Cimbri-heimon hyökkäykseltä. Sulla puolestaan torjui kuningas Mithridatesin yrityksen horjuttaa Rooman valtakuntaa idästä. Sotajohtamisen lisäksi Sulla hyödynsi toimissaan voitokkaasti myös diplomatian keinoja. Myöhemmin kaksikko ajautui kilpaileviin leireihin. Kirjoittaja toteaakin, että historian ehkä kaikkien aikojen antikliimaksisin hetki oli, kun Gaius menehtyi keuhkokuumeeseen juuri ennen kahden johtajan kohtaamista taistelutantereella.

The Storm Before the Storm on viihdyttävää luettavaa ja kerronta etenee sujuvasti. Toinen samaan aiheeseen vihkiytynyt kirja SPQR – A History of Ancient Rome (Mary Beard) kuvaa samoja asioita, mutta hieman laajemmalla aikajanalla. Näistä kahdesta The Storm Before the Storm on mielestäni paremmin kirjoitettu ja vangitsee lukijansa paremmin. Lautapelaajan näkökulmasta Rooman tasavaltakausi ja sen herkulliset käänteet suorastaan huutavat hyvää lautapeliä!

Rooman historian ja podcastien ystäville myös tiedoksi, että kirjan kirjoittaja Mike Duncan on julkaissut kattavan podcastsarjan Rooman historista (The History of Rome) ja työstää nykyään Revolutions nimistä sarjaa.

Caesar: Rome vs. Gaul

Mark Simonitchin suunnittelema ja GMT Gamesin vuonna 2020 julkaisema Caesar: Rome vs. Gaulpelissä yksi pelaaja käskyttää Caesarin sekä hänen käskynhaltijoiden avustuksella roomalaisia joukkojaan, ja toinen pelaaja taas Gallian eri heimoja. Peli on epäsymmetrinen ja eri osapuolilla pelaaminen antaa varsin erilaisen pelikokemuksen. Caesarilla on alussa huomattavasti isompi armeija, mutta täydennysjoukkoja tulee vain rajoitetusti. Gallialaisilla on puolestaan alussa vain kourallinen joukkoja, mutta uusia heimoja tulee joka kierroksella lisää. Roomalaisilla on lisäksi suuri etu taisteluissa noppien minimisilmäluvun ja uusintaheittojen muodossa.

Esimerkkipelin tilanne neljännen kierroksen alussa. Caesar on siirtynyt taistelemaan Belgicaan, mutta samalla gallit voimistuvat Celtican lounasosassa. Kuva Anselmi Helminen.

Pelissä on kuusi kierrosta, joiden aikana Caesarin tulee voittaakseen kerätä vähintään 12 voittopistettä. Mikäli tämä ei onnistu, pelin voittaa gallit. Pelikartta on jaettu neljään alueeseen (väritetyt alueet) ja jokainen alue koostuu tietystä määrästä provinsseja (harmaalla viivalla rajatut alueet). Provinssit koostuvat kylistä (ympyrät kartalla), jotka voivat olla joko neutraaleja tai jommankumman osapuolen poliittisessa kontrollissa. Pelaaja hallitsee provinssia, jos hän kontrolloi vähintään puolta provinssin kylistä.

Hallinta ja läsnäolo alueilla antaa Caesarille kierroksen päätteeksi hallintapisteitä. Suuremman hallintapistemäärän saa, kun hallitsee useampaa provinssia kuin vastustaja, eli dominoi aluetta. Pienemmän hallintapistemäärän saa, kun edes kontrolloi alueen yhtä kylää. Esimerkiksi Celticasta (keltainen alue keskellä) Caesar saa 5 hallintapistettä dominanssista ja 2 läsnäolosta. Hallintapisteitä on tarjolla maksimissaan 10. Hallintapisteiden perusteella Caesar kerää kierroksen lopussa voittopisteitä: 2 voittopistettä vähintään 9 hallintapisteestä ja 1 voittopiste vähintään 7 hallintapisteestä. Mikäli hallintapisteitä on kierroksen lopussa 3 tai vähemmän, vehkeily Roomassa keskeyttää Caesarin sotaretken ja gallit voittavat välittömästi. Hallintapisteistä saatavien voittopisteiden lisäksi Caesar voi hankkia voittopisteitä tekemällä sivusotaretkiä Germaaniaan ja Britanniaan sekä eliminoimalla riittävästi gallialaisten joukkoja.

Toisin kuin Sword of Rome:ssa, Caesar: Rome vs. Gaul:issa pelaajien kortit nostetaan yhteisestä pakasta. Samalla tavalla kuin Sword of Rome:ssa kortin voi pelata joko tapahtumana tai toimintopisteinä. Toimintopisteet vaihtelevat 1-3 välillä. Tapahtumat ovat joko neutraaleja (numero harmaalla pohjalla) tai suosiollisia toiselle osapuolelle (numero punaisella pohjalla roomalaisille ja sinisellä gallialaisille). Pelaajan kannattaa pelata vastapuolen väriset kortit aina toimintopisteinä, mikä nopeuttaa päätöksentekoa.

Toimintopisteillä käytännössä joko lisätään omia kontrollimerkkejä aiempien merkkien vieressä oleviin kyliin tai liikutellaan joukkoja. Liikkuessaan joukot voivat käyttää liikkumispisteitä vastustajan kontrollimerkkien potkimiseen pois kylistä. Toisin kuin Caesarilla gallien kontrollimerkkien ei tarvitse liittyä aiempaan verkostoon, vaan pelaaja voi vapaasti lisätä merkkejä Gallian alueella. Gallialaisia rajoittaa se, että heimot ovat sidoksissa kotikyliinsä. Niiden ei kannata lähteä huitelemaan pitkin karttaa. Silloin on vaarana, että roomalaiset valtaavat heimon linnoitetun kotikylän. Mikäli kotikylä vallataan sekä kylä, että heimo poistuvat kartalta. Heimo ei välttämättä tuhoudu, vaan alistuu ja voi myöhemmin heikentyneenä palata kartalle. Tämä tietysti edellyttää, että kotikylälle löytyy neutraali tai Gallian kontrollissa oleva paikka heimon provinssissa. Riittävästi puolustettuna linnoitettu kylä sitä vastoin vaatii samanlaisen piirityksen kuin Sword of Rome:ssa, mikä merkittävästi hidastaa roomalaisten etenemistä.

Gallit saavat jokaisen kierroksen alussa kolme uutta heimoa. Heimot nostetaan laudalle sattumanvaraisesti. Varsinaisia johtajia, jotka kykenevät kuljettamaan suurempia joukkoja mukanaan, gallit saavat vasta kierroksilla 4 (Ambiorix) ja 5 (Vercingetorix). Pelin epäsymmetrisen luonteen vuoksi gallit pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan hidastamaan Caesarin levittäytymistä provinsseihin ja samalla varmistamaan paikkoja tuleville heimoille. Alkupelissä gallialaisten tulee ryhtyä avoimeen taisteluun vain tiukan harkinnan jälkeen, ja Caesaria vastaan ei todennäköisesti edes silloin. Caesarin kolme uusintaheittoa joko itselle tai vastapuolelle ovat melkoista myrkkyä, ellei gallialaisilla ole riittävää miesylivoimaa takanaan.

Peliajaksi BGG ilmoittaa 2-4 tuntia. Peliaika riippuu tietysti nahistelun määrästä, mutta siitä huolimatta 4 tuntia on lähempänä koko totuutta. Tämä on käytännössä puolet Sword of Rome:n peliajasta. Caesar: Rome vs. Gaul on erinomainen vaihtoehto pelaajille, jotka etsivät Sword of Rome:n kaltaista pelikokemusta mutta peliaikaa ja -porukkaa on vähemmän käytössä.

Yhteenveto

  • Sword of Rome: 5/5 tähteä
  • The Storm Before the Storm: 4/5 tähteä
  • Caesar: Rome vs. Gaul: 4/5 tähteä

Less Than 60 Miles (2019)

Kirjoittanut Antero Kuusi

Less Than 60 Miles (LT60M) on italialaisten Marco Cimminon ja Fabrizio Vianellon suunnittelema ja italialaisen Thin Red Line Gamesin julkaisema kylmän sodan loppupuolelle vuoteen 1985 sijoittuva operationaalisen tason sotapeli Varsovan liiton ja NATOn välisestä hypoteettisen sodan ensimmäisistä päivistä Saksassa. Pelissä on paljon uutta, joka tekee siitä yhden kiinnostavimmista viime aikojen uutuuksista. Peli on myös suunnitellun viisiosaisen pelisarjan (C3 series eli Command, Control and Communicatio) ensimmäinen peli.

Pelin mittakaava asettuu pienempään päähän operationaalista skaalaa, jossa yhden heksan koko on 5 km, yksittäiset yksiköt ovat pääasiassa rykmenttejä ja pataljoonia ja vuoron pituus on kolme tuntia. Käytännössä tästä seuraa, että mukana on myös taktisen tason tuntua varsinkin taistelujen ratkaisuissa. Kartta ulottuu itäsaksan länsiosista Frankfurtiin, joiden välinen etäisyys on se vajaat 60 mailia, josta peli on saanut nimensä. Pelialue keskittyy siis legendaarisen Fulda Gapin alueeseen. Mutta huolimatta alueen maineesta hyvänä hyökkäysreittinä länteen, varsinkin Varsovan liiton pelaaja tuskastuu maastoon nopeasti. Useine jokineen ja metsäisine kukkuloineen, joita halkovat vain muutamat merkittävät tiet, eteneminen on usein hidasta jo ilman vastarintaa. Alueen maine hyökkäysreittinä liittyykin enemmän Frankfurtin läheisyyteen ja hyvään maastoon sen takana – sekä siihen, että se oli Yhdysvaltain V armeijakunnan vastuualuetta, jonka ansiosta se on saanut ehkä merkitystäänkin enemmän huomiota.

Fulda Gap hyökkäysreitti Frankfurtiin (eteläinen nuoli). Kuva Wikipediasta.

Punakone Saksassa

Kuten tälle ajalle oli tyypillistä, joukkomäärät ovat hyvin epäsuhtaiset. Ensimmäinen, pienin skenaario osoittaa tämän jo hyvin. NATOlla on tässä skenaariossa kolme taisteluyksikköä ja kolme tukiyksikköä (tykistöä ja taisteluhelikoptereita), kun Varsovan liitolla niitä on liki 40 – ja taisteluyksiköt ovat vielä suurimmalta osalta rykmenttejä, kun NATOlla ne ovat pataljoonia. Toki tämä on ensimmäinen skenaario, jossa on mukana vain NATOn etummaiset joukot ja tehtävänä hidastaa hyökkäystä antaakseen lopuille joukoille aikaa asettua asemiin, mutta myöhemmissäkin skenaariossa Varsovan liitolla on yhä selkeä ylivoima. Ongelmana on vain saada sen ylivoiman antama voima kohdistettua mihinkään. Kuten kylmän sodan taisteluja operationaalisella tasolla mallintavassa pelissä pitääkin olla, hyvin käytettynä selvästi kevyemmätkin joukot voivat hidastaa ja turhauttaa ylivoimaista vihollista.

Neuvostohyökkäys pohjoisella osalla kartaa käynnissä: yksi tankkiarmeija hyökkäämässä yhtä Länsi-Saksan panssaridivisioonaa vastaan. Alareunassa Engaged-laatan alla on yksi rajalle sijoitettu saksalaisyksikkö ja toinen on juuri tuhottu kuvan yläreunassa. Neuvostoliiton 11. tankkidivisioona kiirehtii päästäkseen Fulda-joen yli ennen kuin NATOn joukot ehtivät paikalle.

Yksiköt itsessään on jaettu taisteluyksiköihin ja tukiyksiköihin, joista ensimmäiset on jaettu edelleen panssareihin, motorisoituun jalkaväkeen, tiedusteluyksiköihin ja panssaroituun ratsuväkeen – sekä päälle muutama maahanlaskujoukko. Tukiyksiköt ovat tykistöä (panssaroitua sekä hinattavaa tykistöä), taistelukoptereihin sekä ballistisiin ohjusyksikköihin. Yksiköillä on kolme arvoa: taisteluyksiköille ne ovat hyökkäys, puolustus ja kaaderi (eli yksikön ”kokemus”) ja tukiyksiköille pommitusteho, kantama ja kaaderi. Molemmat armeijat ovat täysin motorisoituja ja liikkuvuudeltaan niin standardisoituja, että kaikilla yksiköillä on aina liikepisteitä vakiomäärä 12 pistettä.

Suunnitelmat ovat hyödyttömiä, mutta suunnittelu korvaamatonta

Pelin erikoisuus on komentoketjun vaikutuksen mallinnus toimintaan. Tämä rakentuu erityisesti kolmesta osasta: yksiköiden posturet, komentoyksiköt ja käskyt sekä komentopisteet.

Ensimmäinen osa näistä on posturet. Jokainen yksikkö on aina jossakin posturessa, jotka edustavat sekä yksikön sen hetkistä käskyä että yksikön muodostelmaa ja toimintaa. Posturet antavat yksiköille hyötyä tai haittaa hyökkäyksissä (tai kieltää ne kokonaan), puolustuksessa ja ollessaan pommituksen kohteena. Postureita on 17, joskin mikään yksikkö ei voi käyttää kaikkia niitä. Niitä on tarjolla arvattavia, kuten tiemuodostelma, puolustus, tiedustelu ja tykistöpommitus, erikoisempiin, kuten suojaaminen (screen), NATOn aktiivipuolustus (puolustus, joka voi muuttua nopeasti hyökkäykseksi) sekä Varsovan liiton ensilinjan yksiköiden marssihyökkäys (posture, jossa voi hyökätä tehokkaasti suoraan liikkeestä, mutta on haavoittuvainen pommituksille ja menettää zone-of-controllia vastaavan blocking-efektin).

Länsi-Saksan joukot kiirehtimässä kohti joen puolustusasemia. Vasemman reunan joukot ovat tie-posturessa, jonka ansiosta pääsevät liikkumaan nopeasti, mutta joutuvat vielä vaihtamaan posturea ennen kuin kykenevät vastarintaan.

Tärkein tapa vaihtaa postureita ovat komentoyksiköiden antamat käskyt. Komentoyksiköitä on NATOn puolella rykmenteistä armeijakuntaan ja Varsovan liiton puolella divisioonista rintamaan. Nämä komentoyksiköt valmistelevat ja antavat käskyjä, joilla vaihdetaan yksiköiden posturea. Komentojen valmistelu ja toteuttaminen ei kuitenkaan ole nopeaa. Komennon tyypistä ja käskytettävien yksiköiden määrästä riippuen se kestää 1-4 vuoroa (3-12 tuntia) ja sillä aikaa komento varaa tietyn määrän hyvin rajallisia komentopisteitä. Kun komento on valmis, sen saavat yksiköt ovat 1-2 vuoroa muutosvaiheessa, jonka aikana ne ovat paikoillaan tekemättä muuta ja haavoittuvampia, jos niiden kimppuun hyökätään.

Posturen vaihtoon on yksiköillä myös kaksi keinoa, jotka eivät tarvitse käskyä. Jokaisella posturella on muutama samantapainen posture, joihin yksiköillä on lupa vaihtaa ilman eri käskyä. Esimerkiksi tykistöyksiköt voivat vaihtaa näin Barragen ja Shoot&Scoot -postureiden välillä. Vuoron-kahden muutosvaihe kuitenkin tarvitaan. Toinen vaihtoehto on luvaton posturen vaihto, joka edustaa tilannetta, jossa yksikkö vaihtaa posturea omasta aloitteestaan. Tällä voi vaihtaa mihin tahansa postureen, muutosvaiheen kanssa tietenkin, mutta se aiheuttaa kaaosta komentoketjussa: hintana on attritiopiste yksikölle ja yhden komentopisteen hinta, kun komentoketju yrittää selvittää mikä tilanne on ja miten reagoida siihen.

Komentopisteet ovat se kolmas osa komentoketjun mallinnusta. Ne edustavat komentoketjun upseerien huomiota yhden vuoron sisällä. Molemmilla puolilla on vuorossa käytössä tietty määrä pisteitä, jota syövät erityisesti valmistelussa olevat komennot – ja mitä monimutkaisempi komento on valmistelussa, sitä enemmän ne varaavat pisteitä. Mutta sen lisäksi niitä tarvitaan muihinkin tarkoituksiin: huollon organisointiin, pioneerisiltojen rakentamisen aloittamiseen, komentoyksiköiden vaihtamiseen liikkuvan ja paikallaan olevan välillä… Komentopisteille olisi lähes aina paljon enemmän käyttöä kuin niitä on käytettävissä ja pelissä täytyy jatkuvasti pähkäillä mihin asioihin komentoketjun pitäisi keskittyä.

Johtamisen ja komentoketjujen merkitys näkyy nopeasti käytännössä, varsinkin tilanteissa, joissa jompikumpi puoli tulee yllätetyksi. Esimerkkinä edellisessä pelissä tapahtunut Varsovan liiton laskuvarjojoukkojen tiputtaminen suoraan rintamaa kohti kiirehtivän länsisaksalaisen panssariprikaatin eteen strategisten siltojen ympärille. Panssariprikaatilla oli runsaasti enemmän tulivoimaa ja periaatteessa olisi kyennyt pyyhkäisemään ne laskuvarjojoukot helposti tieltään. Se kuitenkin oli liikkumisnopeuden maksimoinniksi liikkumisposturessa, josta se ei kyennyt suoraan hyökkäämään, mutta laskuvarjojoukot olisivat pitkään yksin ilman tukea. Suurimmassa osassa vastaavan mittakaavan peleistä panssariprikaati olisi ehtinyt hyvin vaihtaa taistelumoodiin ja raivata laskuvarjojoukot tieltään. LT60M:n komentoketjuilla NATOn puolen pelaaja oli kuitenkin ongelman edessä. Prikaatin saaminen nopeasti hyökkäyskuntoon yllättävässä tilanteessa vaatisi komentoketjun huomion siihen kokonaan, jättäen muun rintaman ilman komentoja – ja silti siinä kestäisi aikansa ennen kuin komennot olisi annettu ja saatu toteutettua. Tämän takia panssariprikaati päätyi ottamaan lähinnä puolustavat asemat ja pyrkimään pysäyttämään Varsovan panssarikärjen niiden saavuttua alueelle.

Sama teema toistuu usein molemmilla puolilla. Toisin kuin usein sotapeleissä, tärkein toimintaa rajoittava seikka ei ole se, kuinka paljon yksiköiden tulivoimaa saadaan tietylle alueelle. Toimintaa rajoittaa yleensä ennen kaikkea se, kuinka hyvin komentorakenne kykenee reagoimaan ja sopeutumaan tilanteeseen. Ja se, kuinka hyvin vastustajan komentorakenteen reagointikykyä kyetään haittaamaan.

Vastaus löytyy taulukosta

Taistelu perustuu periaatteessa melko perinteiseen yksiköiden voimien suhteeseen ja siitä taulukkoon, siis taistelutaulukko (CRT, combat results table) tyyliseen malliin. Käytännössä se kuitenkin poikkeaa yleisestä mallista, sillä erilaisten tehosuhteeseen vaikuttavien plussien ja miinusten määrä on iso ja vaikuttaa erittäin suuresti taisteluun. Plussia ja miinuksia tulee esimerkiksi tykistö- ja taistelukopterituesta, yksiköiden posturesta, maastosta, komentoyksikköjen rintamakäytöstä, elektronisesta sodankäynnistä, aggressiivisesta tiedustelusta sekä viereisistä yksiköistä. Lista on pitkä, mutta onneksi erittäin hyvä taistelukaavio auttaa käymään läpi kaikki vaikuttavat asiat. Yksiköiden voimien erot ovat tyypillisesti enintään kolme pistettä suuntaan tai toiseen ennen plussien ja miinusten laskemista, mutta nämä voivat heittää lopullisen arvon yli kymmenellä pisteellä suuntaan tai toiseen. Hyvin tuettujen hyökkäysten (tai puolustuksen) rakentaminen onkin menestyksen kannalta tärkeää.

Erikoisuutena moniin peleihin, kerralla voi hyökätä vain yksi yksikkö, joskin taisteluheksan vieressä olevista yksiköistä saa hyvän bonuksen taisteluun. Mutta vastapainoksi yksi yksikkö voi hyökätä useamman kerran, jos sillä riittää liikepisteitä hyökkäyksiin, ja yhden kohteen kimppuun voidaan hyökätä useasti vuorossa. Usean hyökkäyksen kohteeksi joutuva yksikkö voikin kuolla nopeasti, vaikka normaalisti yksiköt kestävät taistelua pitkään. Vetäytyminen taistelun jälkeen on aina riski ja saattaa vain aiheuttaa lisää tappioita ilman hyötyjä, mutta oikea-aikainen vetäytyminen on varsinkin NATOlle tärkeä, jotta sen lukumääräisesti pahasti alikynnessä olevat joukot eivät jää Varsovan liiton tankkimassojen jyräämäksi. Toinen tärkeä työkalu on Screen-posture, jossa oleva yksikkö hidastaa kahden heksan sisällä olevia vihollisen joukkoja. Mutta mikäli tällainen yksikkö jää kiinni taistelukosketukseen, se on erittäin haavoittuvainen.

No sehän on OTR-21 Totška

Pelin säännöt eivät ole erityisen monimutkaiset, mutta pelin lähestymistapa poikkeaa merkittävästi siitä, mihin sotapelit yleensä keskittyvät. Vaikka säännöt mekaanisesti ymmärtäisikin, niiden yhteisvaikutusten avautumiseen menee aikansa. Tätä ei erityisesti auta se, että säännöt listaavat eri toimet hyvin tiiviisti ja ilman mitään toistoa, jolloin kokonaisuus jää helposti hämäräksi. Opetteluun auttaakin enemmän Thin Red Line Gamesin nettisivulta löytyvä Field Manual, joka esimerkeillä esittää pelin eri osat.

Sääntökirjan toimivuus kääntyy aivan toisenlaiseksi, kun säännöistä on jonkinlainen käsitys ja peli pääsee käyntiin. Tiivis ja toistosta vapaa esitysmuoto yhdessä hyvän rakenteen kanssa tarkoittaa, että pelin aikana tarvittaviin sääntötarkastuksiin vastaukset löytyvät sääntökirjasta erittäin nopeasti ja selkeästi esitettynä. Pelin sääntökirja onkin esimerkki erinomaisesta referenssityyppisestä sääntöjen kirjoittamisesta – joka taas tekee siitä heikomman pohjan pelin oppimiseen.

Perinteisempää sotapelisuunnittelua edustavat pelin taulukkopaljous, joka tulee kahdeksansivuisena lehtiönä. Taulukoita löytyy aina elektronisen häirinnän vaikutuksista taistelujen tuloksiin. Tässä kohtaa olisi ollut komponenteissa parantamisen varaa, sillä oikean taulukon löytäminen vihkosta ei onnistu kovin nopeasti kohtuullisen pitkän käytönkään jälkeen. Eri taulukoiden erotteleminen esimerkiksi värien käytöillä olisi auttanut paljon.

Kartta näyttää aluksi hieman sotkuiselta, mutta toimii käytössä yllättävänkin hyvin. Jokia lukuun ottamatta muut maastonmuodot eivät seuraile heksarajoja. Tämä on sääntöjen maaston vaikutusten oleellista, sillä eri tilanteissa ja eri postureissa otetaan huomioon joko huonoin tai paras heksassa esiintyvä maasto.

Yksikkölaatat ovat tosiaan toimivia, mutta ongelmia alkaa syntyä, kun mukaan aletaan pinota muita laattoja. Normaali pino yhdelle yksikölle on kolme laattaa: itse yksikkö, sen posture sekä attritio-laatat, joka indikoi kärsittyjä tappioita. Ja päälle voi tulla vielä muita tilapäisiä laattoja, kuten läpimurto- ja engagement-laatat. Kun yhteen heksaan mahtuu kolme yksikköä, Varsovan liiton hyökkäyksen johtaminen vaatii välillä vähintään yhtä paljon sorminäppäryyttä kuin suunnittelukykyä. Peli hyötyisikin paljon ylikokoisista heksoista, jottei kaikkia yhdessä heksassa olevia yksiköitä tarvitsisi koota yhteen huojuvaan pinoon.

Yksikkölaatat ovat toimivia, joka on oikeastaan paras kehu, jota yksikkölaatalle voi antaa. Niistä saa halutessaan myös aikaan pienen kylmän sodan aikaisen kalustovisan, sillä kaikissa yksiköissä on taustalla silhuetti yksikön pääkalustosta. T-80 ja T-72 on vielä helppo erottaa viimeistään yksikön hyökkäystehosta, mutta kuka mahtaa tunnistaa ballististen ohjusyksiköiden kolme eri laukaisujärjestelmää?

Peli toimiikin erityisen hyvin Vassalilla verrattuna fyysiseen peliin. Huojuvien laattapinojen lisäksi Vassalilla sähköpostilla pelattuna ennakkosuunnittelua pystyy tekemään paljon paremmin ilman, että vastustaja tylsistyy täysin. Koska komentoketjun mallinnus vaatii ennakointia, fyysisellä laudalla pelattuna syntyy helposti ilmiö, jossa tuijotetaan lautaa pitkään tekemättä mitään, kun jompikumpi puoli yrittää ennakoida ja muodostaa suunnitelmaa. Sähköpostin välityksellä tämä ei ole ongelma ja suunnittelua voi tehdä rauhassa pidemmällekin etukäteen.

Varsovan liiton hyökkäyskärjet etenevät molemmin puolin Fuldaan linnoittautuneiden amerikkalaisten ohi ja Steinauhun on jo tiputettu laskuvarjojoukkoja valtaamaan tärkeät sillat. Vassalissa yksikkölaattapinot pysyvät helpommin hallussa.

Minuutti keskiyöhön

Skenaarioita pelissä on viisi, joista kaksi ovat kampanjaskenaarioita ja kolme pienempää skenaariota. Pääkampanja on kolmen tai viiden päivän mittainen (22 tai 38 vuoroa) koko kartan kokoinen Varsovan liiton hyökkäys, jossa kaksi Varsovan liiton ensi linjan armeijaa (yhteensä 11 divisioonaa) hyökkäävät kohti Frankfurtia NATOn V armeijakunnan (3 divisioonaa ja jonkun verran Länsi-Saksan aluepataljoonia) puolustaessa. Kaksi isompaa skenaariota ovat molemmat kooltaan noin puolet tästä ja kahden päivän (14 vuoroa) mittaisia. Pienin skenaario on puolestaan luonteeltaan opetusskenaario NATOn ensilinjan hidastustaisteluista. Tässä skenaariossa eri puolten lukumääräinen epätasapaino on suurimmillaan, sillä NATOlla on käytössään kolme taisteluyksikköä, kun Varsovan liiton hyökkäävillä joukoilla niitä on yli 20.

Toinen kampanja eroaa ensimmäisestä ainoastaan siten, että taktiset ydinaseet ovat molemmilla puolilla käytettävissä heti alussa. Mutta siitä syntyykin merkittävä ero, kun käytettävissä on aivan erilainen tuhovoima ja käskyjen antaminen sekä perillemeno kestävät paljon kauemmin, kun kaikki joukot ovat suojapuvuissaan. Myös kaikissa muissa skenaarioissa ovat kemialliset aseet sekä taktiset ydinaseet käytettävissä, mutta niiden käyttöön ensimmäisenä turvautuva kärsii huomattavan rangaistuksen voittotuloksissa. Toisaalta niiden ensikäyttö antaa muutaman vuoron ajan huomattavan shokkitehon, jonka takia niihin turvautumisen ja niistä aiheutuvan haitan välillä on jatkuvaa tasapainottelua.

Yhteenveto

Less than 60 Miles keskittyy sotapeleissä harvemmin nähtävään puoleen minkä tahansa isomman organisaation operaatioissa: organisationaaliseen inertiaan ja sen seurauksiin suunnittelussa ja käskyissä. Kuten oikeastikin, pelissä suurin haaste on usein saada omat joukot toteuttamaan suunnitelmia koordinoidusti ja omat suunnitelmat voivatkin olla ne suurimmat kompastuskivet, jos niissä ei ole otettu huomioon tulevia muutostarpeita.

Riippuen omista mieltymyksistä tämä tekee pelistä joko todella hyvän ja nautinnollisen kokemuksen tai jatkuvaa tuskailua huojuvien yksikkölaattapinojen seassa, joita ei saa koskaan tekemään sitä, mitä haluaisi. Koska omiin kiinnostuksen aiheisiini kuuluu organisaatioiden johtaminen paineenalaisissa tilanteissa sekä etukäteissuunnittelun ja reagoinnin suhde näissä tilanteissa, LT60M meni vikoineenkin suoraan sotapelien henkilökohtaiseen top 2:een. Ja todennäköisesti pysyykin siellä. Niillekin, joille peli ei osu pelimakuun se on hyvä muistutus siitä kuinka helpolla operationaalisen tason pelit yleensä päästävät pelaajat suunnittelun ja komentoketjujen vaatimuksien osalta. Usein niissä suunnitelmia pystyy tehokkaasti muuttamaan vuorosta toiseen, johon todellisten organisaatioiden komentoketjut tukehtuisivat kokonaan, mikä myös vähentää pidemmän aikavälin suunnittelun tarvetta.

Less Than 60 Miles on herättänyt sen verran kiinnostusta eri puolilla, että se on myyty loppuun lähes kaikkialta. Jos kiinnostus peliin heräsi, C3-sarjan seuraava osa Dogs of War, joka sijoittuu hieman pohjoisemmaksi Britannian Reinin armeijan puolustussektorille, on juuri ennakkotilauksessa Thin Red Line Gamesin nettisivuilla. Säännöiltään pelit ovat lähes identtisiä, ennakkotietojen mukaan Dogs of Warsissa on lähinnä joitain sääntöviilauksia.

Antero: Täydet 5/5 pistettä.

Antin (Lehmusjärvi) kommentit

Anteron kehuviin kommentteihin on helppo yhtyä. LT60M on positiivisella tavalla erilainen sotapeli ja simuloi modernin sodankäynnin johtamista paremmin kuin yksikään muu pelaamistani peleistä. Sodan kitka on mallinnettu todella hyvin, viive käskyjen läpimenossa (ja mahdollisuus, että niitä ei ehditä toteuttaa lainkaan jos päämaja tuhoutuu) pakottaa sekä pitkäjänteiseen suunnitteluun että adaptaatioon muuttuneessa tilanteessa.

Peli on myös varsin epäsymmetrinen, Varsovan liitolla on kaikissa skenaarioissa massiivinen materiaalinen ylivoima, mutta sillä on myös pakko edetä lähes kokoajan jotta voittotavoitteisiin ehdittäisiin. Neuvostoliiton tykistö ja helikopteriarmadat  ovat pelottavan voimakkaat, mutta toisaalta NATO:n ollessa lähes aina puolustamassa se hyötyy maastosta ja voi valita vastaiskujensa painopisteen siellä missä se on paikallisesti vahva. Ja puolustajalla on mahdollisuus vähentää tappioita luovuttamalla maastoa (jos irtautuminen taistelusta onnistuu), ja NATO:n pelaajan onkin tarkkaan tasapainotettava missä tilanteessa tuskallisen harvalukuisaksi käyviä yksiköitä kannattaa kuluttaa taisteluissa. Ja koska kyseessä on kolmas maailmansota, aina leijuu pään yllä eräänlaisena Damokleen miekkana kemiallisten/ydinaseiden käyttö. Se antaa merkittävän sotilaallisen edun käyttäjälleen ja voi kääntää toistelun tuloksia dramaattisesti, mutta sen hinta voittopisteissä on kovin korkea.

Peli tuntuu kokoajan mielekkäältä, mutta kieltämättä tämä peli on kuin tehty VASSALille. Informaatiota on paljon kartalla; ja Anteron kuvaama yksikköpinojen eksponentiaalinen kasvu todellinen ongelma. Vuoron pituus voi myös venyä varsin pitkäksi, jos liikutettavia ja hyökkääviä yksiköitä on runsaasti. Ja tässä pelissä suunnittelu on juuri se kiinnostavin vaihe, ratkaisun lopputuloksen kannalta tärkeämpää kuin se nopanheitto ovat kaikki ne modifikaatiot ennen sitä. Parhaat hetket peli tarjoaakin kun tuijottaa karttaa ja päättä, että missä pitää alkaa vetäytyä, missä linja pidetään ja miten ihmeessä se onnistuu käytössä olevilla komentopisteillä, varsinkin kun ilmapommitus tuhosi juuri kriittisen rintamanosan puolustuksesta vastaavan divisioonan päämajan ja pataljoonat ovat puolustusryhmityksen sijaan vielä taktisessa moodissa…

Suuri laiva kääntyy hitaasti – Ansin kommentit

LT60M mallintaa organisaatioiden hidasta reagointia ja siinä sivussa hieman sotaakin. Ongelmaksi tosin tulee, ettei pelimekaanisesti organisaation koolla ole oikeastaan merkitystä; suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta yhtä hidas on näppärä ja nokkela soutuvene. Tuntuukin siltä että pelisuunnittelija on ottanut mielenkiintoisen idean muttei muistanut ihan viedä sitä loppuun asti.

Hienona ideana otettu NATOn OODA loop (Yhdysvaltain ilmavoimien 70 luvulla kehittämä Observe, Orient, Decide, Act kierto, jolla organisaation tulisi vastata muuttuneeseen tilanteeseen) ei ihan suoraan taivu peliksi, ainakaan tässä tapauksessa. OODA loopissa tavoitteena on nopeuttaa omaa OODA päätäntäpuuta, jolloin oman organisaation reagointikyky on nopeampi kuin vastustajan. Valitettavasti pelissä reagointi on molemmilla puolilla yhtä hidasta ja reagoinnin nopeuttamiseksi jää vain kristallipalloon katsominen ja mahdollisten käskyjen antaminen ennakkoon.

Peli on strategisen tason peli, mutta toteuttaa sitä taktisella tasolla ja siitä syntyy ongelmia. Se missä jossain toisessa strategisen tason pelissä oltaisiin siloteltu yksityiskohdat piiloon, tässä pelissä niihin paneudutaan innolla. On tärkeä muistaa kuinka monta joukko-osastoa on kulkenut missäkin, jotta voidaan mallintaa ruuhkat ja paikallisen väestön pakeneminen. Tärkeää on myös tietää mitä maastoa on tien vieressä mikäli haluaa ohittaa ruuhkat ja painella pitkin peltoa. Joten suurennuslasi esiin ja heksoja tutkimaan.

Samaan aikaan kun joukko-osastojen määräyksiä on hankala muuttaa, on niitä määräysten antaman rajoitteen sisällä helppo komentaa. Tunnelma on kuin komentaisi kanalaumaa jolla pysyy päässä vain viimeisin määräys. Tilanteisiin reagointi on oikeaoppisesti hidasta ja kallista, mutta pelillisesti se ei ole kovin mielekästä. Siinä vaiheessa kun olet vihdoin reagoinut vastustajan liikkeisiin, on vastustaja jo aivan muualla uusine metkuineen. Anteron esimerkki panssariprikaatin pysähtymisestä kevyellä aseistuksella varustetun laskuvarjojääkäreihin on hyvä esimerkki. Peli on parhaimmillaan kun omat suunnitelmat toimivat ja olet onnistuneesti ennakoinut kaikki vastustajan liikkeet, mutta kun suunnitelmat alkavat mennä puihin niin peli heittää kapuloita kaikkiin rattaisiin ja virheestä on vaikea tulla takaisin.

Toinen ongelma on peliin valittu konflikti. Siinä missä toinen osapuoli käskyttää ja komentaa valtavaa massaa on toisella osapuolella lähinnä pähkinöitä. Epäsymmetriset vastustajat kuulostaa kivalta, mutta todellisuudessa pöydän ääressä Naton vuorot ovat nopeasti ohi kun Varsovan liitolla menee pelkästään omien kasojensa tutkimiseen sama aika. Kuulostaa siltä että peli on nautinnollisempi VASSALissa, ja ymmärrän hyvin ajatuksen.

Toinen ongelma muodostuu tilanteisiin valmistautumisessa, Natolla ei ole juurikaan varaa varmistella tilanteita sekundäärisillä joukoilla samalla tavalla kuin varsovan liitolla. Varsovan liitto voi hyvinkin käskyttää joukkojaan varmistelemaan erilaisiin vuoron aikana tuleviin tilanteisiin. Se ei välttämättä ole pitkässä juoksussa kannattavaa, mutta antaa mahdollisuuksia. Tämä myös mahdollistaa nopeamman palautumisen virheistä.

Mekaanisesti peli on mielenkiintoinen ja avaa uusia ajatuksia miten sotapelin tulisi toimia. Mutta tässä tapauksessa konflikti on valittu väärin tälle pelimekaniikalle. Pelissä, jossa joukkoja on vaikea käskyttää, tulisi molempien osapuolten olla suurin piirtein saman kokoisia. Tällöin rajoitteet ovat molemmilla suurin piirtein samassa mittakaavassa.

Kuulostaa siltä etten olisi nauttinut LT60M pelaamisesta, mutta todellisuudessa pidin siitä. Pelimakuni on sopivan masokistinen jotta LT60M kaikkine kapuloineen oli nautittavaa. Pelistä saisi vielä nautinnollisemman, mutta odotellaan mitä pelisarjan seuraava osa tuo tullessaan. En voi kuitenkaan suositella peliä taktisen tason sotapelien ystäville, sillä pelissä on liikaa strategisia rajoitteita siihen. En myöskään voi suositella tätä suurten strategisten sotapelien ystäville, sillä yksityiskohtaiset taktiset tilanteet rajoittavat liikaa suuria suuntaviittoja.

Peli on hybridi jostain tuolta väliltä, kuten sotakin on.

Ansi: Kolme hukkunutta käskyä viidestä (3/5).

Less Than 60 Miles lyhyesti

Sotapeli hypoteettisesta kolmannesta maailmansodasta Keski-Saksassa vuonna 1985.

Suunnittelija(t):Marco Cimmino ja Fabrizio Vianello.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Thin Red Line Games (2019).

Peliaika: 180-600 minuuttia

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Armeijakunnan (NATO) tai rintaman (Varsovan liitto) komentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Joukkojen organisointi ja rintamaoperaatioiden toteuttaminen. Huollon ja tukitoimintojen järjestely.

Tiedon avoimuus: Vastustajan valmistelussa olevia komentoja lukuun ottamatta kaikki tieto on näkyvillä.

Tavoite (voiton määrittely): Kampanjassa Varsovan liitto voittaa ylittämällä Rein-joen, mikä edustaa läpimurtoa Fuldan sektorilla. Mikäli tämä ei ole tapahtunut viimeiseen vuoroon mennessä, voitto ratkaistaan pisteillä, joita saadaan tiettyjen kohteiden valtaamisesta sekä vastustajan tappioista.

Pelatut yksiköt/joukot: Pääasiassa komppanioita (NATO) ja rykmenttejä (Varsovan liitto). Joukot jaettu taistelujoukkoihin sekä tukiyksiköihin (tykistö, ohjusyksiköt, helikopterit).

Logistiikka/huolto: Huolto mallinnettu melko abstraktisti huoltokeskusmerkkien avulla.

Taistelumekaniikka: Attritio-pohjainen taulukkomekaniikka.