Avainsana: Axis & Allies

Wargameron on yksi suurimmista eurooppalaisista sotapelitapahtumista noin 200 osallistujallaan. Paprotnian kylässä pidettävä nelipäiväinen tapahtuma sijaitsee suurin piirtein 50 km Varsovan keskustasta länteen. Lautapelitapahtumana Wargameron on keskikokoinen, jolloin pelit kannattaa varata etukäteen, jotta pääsee haluamaansa peleihin. Paikalla oli myös useita kansainvälisiä pelinkehittäjiä, joiden uudempien tai vanhempien projektien testaamiseen pystyi osallistumaan. Osa peleistä oli järjestetty siten, että oli sekä englannin- että puolankielinen sessio. Muutama oheisohjelma kuului agendaan, jalkapalloilua pohjoinen vastaan etelä sekä grillausta. Paikan päällä näkyi myös paikallisen suojeluskunnan rekrypiste.

Wargameroni mainostettiin ahkerasti keväällä Baltic Wargaming Convention tapahtumassa Suomenlinnassa, joten päätin lähteä vastavierailulle tapahtumaan.

Pelihotelli

Lentomatka Varsovan Chopin-kentälle vie Helsingistä noin 1h20min, josta sitten matka jatkuu junalla länteen. Pienen säätämisen jälkeen olin Teresin Niepokalanówin asemalla ja loppumatkaksi sain kyydin perille.

Kolmen tähden Hotel Kuźnia Napoleońska (Napoleonin ahjo, sopiva hotellin nimi tapahtumalle) on pääosin varattu pelaajille. Itse näin kolmen päivän aikana muutaman satunnaisen asiakkaan, jotka eivät tainneet olla pelaajia. Hintataso on edullinen ja ruoka kuuluu ainakin siihen pakettiin, minkä itse ostin. Drinksut yms. ovat erikseen, mutta sanotaan, että hintataso on varsin kohtuullinen.

Koska saavuin hotelliin torstai-iltana, en ollut varannut mitään erityistä ohjelmaa. Tapahtumalla on nykyisin oma äppi, jossa voi varata tai luoda uuden pelin, keskustella muiden kanssa sekä nähdä oman pelikalenterinsa. Todella näppärä! Näin ”ulkomaalaisena” annoin myös muutaman parannusehdotuksen ensi vuodeksi käytön helpottamiseksi.

Pelattavia

Pelikalenterista olin yrittänyt bongata mieluisia pelejä etukäteen – jokaisen kohdalla luki, onko sessio englannin vai puolan kielellä. Varauskalenterista sain napattua paikan muutamaan uuteen projektiin, sekä muuten entuudestaan tuntemattomaan, mutta aihealueeltaan kiinnostavaan peliin.

Crusade and Revolution: The Spanish Civil War

Ensimmäinen peli oli Espanjan sisällissotaan sijoittuva Crusade and Revolution: The Spanish Civil War (2013). Paikallinen pelikaverini oli jo varsin tuttu pelin kanssa, mutta sen kehittäjä David Gómez Relloso opasti molemmat syvemmälle pelin syövereihin. Pienen esittelykierroksen jälkeen päästiin asiaan. Pelasin nationalisteja eli tuttavallisemmin fasisteja. Vaikka minulla on aiheen kattava kirja hyllyssä, se on edelleen ”lukulistalla”. Aihe siis ei ollut tuttu, muuten kuin saksalaisten ja venäläisten kenttäkokeilujen kautta.

Vihjeiden mukaan minulla olisi etulyöntiasema alussa ja kohteenani olisi itse Madrid. Tämän arvon toki ymmärsin vasta myöhemmin, mutta palaan asiaan tuonnempana. Peli on korttivetoinen ja systeemi pohjautuu Paths of Gloryyn. Kädessä on seitsemän korttia ja vuoron aikana voi kortin pelata aktivointipisteinä, tapahtumina tai täydennyksinä. Peli on myös jaettu isompiin vaiheisiin, jotka mallintavat laajemmin sodan eri tilanteita. Alussa koko konflikti taisi lähteä vähän sekavasti käyntiin ja molemmat osapuolet alkoivat vasta mobilisoitua, kun puheet muuttuivat aseiksi.

Korteilla haettiin etulyöntiasemaa kuten republikaanien laivastosaarron purkamista tai kummallakin puolella kansainvälistä tukea joko Neuvostoliitosta tai Saksa/Italia-akselilta. Useampi kortti toi taisteluun lisävoimaa, täydennyksiä ja muuta tarpeellista.

Nappulat tässä alkuvaiheessa olivat vielä pieniä, pääosin divisioonia vastaavia. Republikaaneilla niitä oli paljon, mutta heikkoja, ja nationalisteilla vähemmän, mutta vahvempia yksiköitä. Taistelutaulukoita oli kahta erilaista ja nyt pysyimme vielä pienemmässä.

Rintamalinjat olivat jakautuneet useampaan osaan. Lounaassa sekä pohjoisemmassa pitivät valtaa nationalistit (tai siis ne fasistit) ja useaan osioon jakautuneena loput alueista olivat republikaanien tukena. Sain melko helposti yhdistettyä omat kaksi rintamalohkoa yhdeksi, mutta laitoin liian vähän painetta Madridin suuntaan – tämä rankaisi voittopisteissä vaiheen vaihtuessa. Kun peli etenee seuraavaan vaiheeseen, alkavat divisioonat vaihtua armeijakunniksi. Tässä voi saada painopistettä kentällä, kun iso armeijakunta on pientä divisioonaa vastassa – armeijakunta heittää taistelussa noppaa kovemmassa taistelutaulukossa ja aiheuttaa tappiota ”isolla pensselillä”. Tällä tavalla saa murrettua monta ennen vaikealta tuntunutta kohtaa. Kyräilin hieman turhan kauan uusia T-26 –panssareita säästämällä niitä vastaan oman kortin, minkä olisi voinut hyödyntää paremmin vahvistamalla rintamaa.

Divisioonien muuttuessa armeijakunniksi minulle jäi turhan monta heikkoa kohtaa ja pelikaverini koulutti aiheesta välittömästi. Mekaniikan oppimiseen menee aina hetki, joten turpaan tuli muutamassa kohdassa. Sain torjuttua Mallorcan maihinnousun kortilla, mutta eväät alkoivat käydä vähiin. VP-systeemi ei toiminutkaan luulemallani tavalla, joten muutama takaisku tuli. Ei hätää, tämä on vain peli ja meillä alkoi kellossa olla tunnit täynnä vuoden 1937 alkupuolella – kahakkahan alkoi about elokuussa 1936 (vuorot ovat kuukauden mittaisia ja talvella mennään parin kk kerrallaan). Homma jäi vaiheeseen, mutta suuhun jäi ihan hyvä maku. Muita aihealueen pelejä en ole pelannut, mutta systeemi vaikutti varsin toimivalta ja tuntien tullessa täyteen, siirryin seuraavaan pöytään.

1943: Race to Rabaul

Volko Ruhnken luoma Tyynenmeren skenaario ”Race to…” -huoltopelisarjassa kattaa melko perinteisen alueen Port Moresby – Rabaul – Guadalcanal –akselilla. Nyt vaan ei siirrellä lentotukialusosastoja ja käydä rajuja ilmataisteluja vaan sotaa käydään tuomalla tavaraa rintamalle, jotta divisioonat saavat veivattua vastustajan kumoon. Kuten vanha sanonta kuuluu, asiantuntijat tutkivat logistiikkaa…

Peli rakentuu sen varaan, että liittoutuneet roudaavat divisiooniensa tarvitsemia joukkoja, muonaa sekä ammuksia linjaan ja iskevät kovaa japanilaisten vastaaviin yrityksiin mm. lentokoneilla. Tukikohtia rakentamalla voi saada ilmaherruuden japanilaisiin nähden, joka antaa mahdollisuuden iskeä pidemmälle – tämä mahdollistaa hyökkäykset saattueita päin häiriten Japanin joukkojen huoltoa. Pelissä voi olla neljä pelaajaa, kaksi japanilaista (armeijan kenraali Imamura sekä laivaston vara-amiraali Kusaka) sekä kaksi amerikkalaista (amiraali Halsey sekä kenraali MacArthur). Toki yksi pelaaja voi komentaa molempia saman puolen johtajia. Fog of War, Sodan Sumu, on hyvä eli ihan kaikki ei ole näkyvillä pelikartalla. Vähän joutuu arvuuttelemaan, mitä vastustaja tuo pöydälle.

Taisteluihin tarvitaan tavaraa ja sitten voidaan lätkiä korteilla lisävoimaa. Divisioonalla on kortti pöydällä, johon voi kerätä joukkoja, muonaa sekä ammuksia. Amerikkalaiset (tai no, liittoutuneet) voivat tehdä maihinnousuja ja paikkojen välillä voi liikkua, tosin hitaasti, ellei käytetä laivastoa. Vahvat ilmavoimat ovat tärkeitä, jotta voidaan sotkea Japanin kuljetuksia tuhoamalla kuljetusaluksia, hävittäjiä (”Tokyo Express”) tai proomuja. Näistä viimeksi mainituilla täytyy muodostaa katkeamaton ketju, jotta tavara liikkuu paikasta toiseen. Armeija on palikka pöydällä, mutta taistelua varten on sitten kädessä – jos on – joukko-osastokortteja. Nämä kuvaavat jotain yksikköä, joka osallistuu taisteluun. Luonnollisesti Banzai-hyökkäyksiä löytyy myös.

Omalta osalta peli jäi vähän torsoksi. En päässyt systeemiin sisälle kuin puoliksi ja Halseyn kohdalla ei ollut oikein toimintaa (toki en tiennyt mitä piti tehdä). Tämä ei tee pelistä huonoa – ehkä vika oli pelaajassa itsessään. Race to Rabaul on selkeästi enemmän lauta- kuin sotapeli – ehkä sotateemainen lautapeli on paras luonnehdinta? Kun tämän muistaa, saa projektista kyllä paljon irti. Pelasimme muutaman tunnin ja totesin, että tämä taitaa olla tässä. Ehkä vauhti oli jo vähän pois noin viiden tunnin Espanjan sisällissota -session jälkeen…

Siirryin seuraavaksi tutun systeemin pariin ihmettelemään ruotsalaisen Three Crowns Game Productions (3CG:n) Platinum Foxin testausta (Jäämeren rintama 1941). Peli oli yhtä hidasta rämpimistä kuin itselläni aiemmin kesällä Mikugamesin Jatkosodan kanssa. Saksalaiset ovat liikenteessä aivan alimitoitetuilla joukoilla ja olosuhteet ovat raa’at. Peli on vielä ”Alpha”-vaiheessa eli sisäisessä testauksessa. Kun pahimmat möykyt on saatu siloteltua, varsinainen pelitestaus vasta alkaa.

Lopuksi vielä unohdin täysin, että olin ilmoittautunut illalla pelaamaan Thirty Years of Miseryä (2026), minkä muistin vasta seuraavana päivänä. Ensi kerralla sitten.

Haahuilua pöydästä toiseen

Joint Commander Poland

Sebastian Baen Littoral Commander -järjestelmään pohjautuva moderni hypoteettinen skenaario Venäjän hyökkäyksestä Puolaan oli myös pelattavana Wargameronissa. Skenaarion kehittäjät Konrad Idzik ja Piotr Bambot pyörittivät peliä viikonlopun ajan ja paikallisia pelaajia hyöri välillä pöydän ympärillä niin paljon, että tungosta piti. Itse en systeemiä tunne ja muutenkin fokusoidun enemmän historiaan kuin moderneihin konflikteihin, joten kosketus jäi muutaman sanan vaihtoon Konradin kanssa. Ymmärtääkseni peliä sekä järjestelmää muutenkin käytetään armeijoiden taktisen osaamisen koulutusvälineenä ystävällismielisten maiden parissa.

1916 Romania – Prelude to Blitzkrieg

Paul Hedererin kymmenvuotinen projekti alkaa lähestyä päätöstä. Ensimmäisen maailmansodan Romanian rintamalle sijoittuva peli kattaa loppuvuoden 1916, jossa Romania lähti hakemaan lisää elintilaa Transilvanian suunnasta Itävalta-Unkarin ollessa vaikeuksissa. Laskelmista vain puuttui kenraali Mackensen, joka iski Bulgariasta aggressiivisesti romanialaisia vastaan. Sotku kasvoi kuin lumipallo ja pelissä onkin armeijoita Saksasta, Itävalta-Unkarista, Bulgariasta, Osmaanien valtakunnasta (Turkista), Romaniasta ja Venäjältä. Ehkä joku jäi vielä mainitsematta.

Itse peliä ei päästy pelaamaan, mutta Paul kaverinsa kanssa esitteli projektia. Systeemi pohjautuu 1914: Nach Paris (2022) –peliin, mutta ymmärtääkseni pelikokemusta on koettu virtaviivaistaa.

Sen verran mielenkiintoinen aihe oli pöydällä ja Paulin kertomana pelijärjestelmäkin vaikutti pelattavalta – systeemiä oli todella yritetty virtaviivaistaa ja osa säännöistäkin taisi päätyä lisäsäännösten puolelle – että Vucalle kyllä lähtee tilaus jossain vaiheessa. Yleensä olen vältellyt ensimmäistä maailmansotaa liian staattisuuden vuoksi, mutta nyt siitä ei ole pelkoa.

The Six Days’ Race (Alam el Halfa)

Kuuden päivä kisa on Paul Shackletonin projekti akselivaltojen joutsenlaulusta Pohjois-Afrikassa, Rommelin viimeisestä yrityksestä päästä Niilille ennen kuin liittoutuneet saavat valmisteltua täydennysjoukkonsa taistelukuntoon. Three Crowns Gamesin vanhat tutut, Stefan ja Jan, peluuttivat tätä vielä vaiheessa olevaa El Alameiniin liittyvää taistelua. Peli soljuu totuttuun 3CG:n malliin ja suurin testauksen kohde oli miinakentät, joille haluttiin löytää kultainen keskitie.

In Fours to Heaven & Traces of Reckoning

Pari Grzegorz (Greg) Kuryłowiczin mestariteosta Toisen maailmansodan alusta (Saksan hyökkäys Puolaan) sekä aivan lopusta (itärintama 1945) oli esillä ja pelattavana. Tätä kirjoittaessa minullekin on jo saapunut iso paketti Vucalta eli In Fours to Heaven (2026), mutta pöydälle ei se ole vielä ennättänyt. Greg esitteli molempia projektejaan samaan aikaan, yhdessä pöydässä oli Puolan kampanja ja viereisessä pöydässä pelattiin Traces of Reckoningia.

Sekalaista

Klassikko Axis & Allies oli päässyt isommalle pöydälle höystettynä kaikenlaisella lisävarusteella. Tämähän on yllättävän “kova” peli vaikka käyttää ns. muoviukkoja nappuloina – kotona testattu muutamaan otteeseen jälkikasvun kanssa. Nyt pöydän ympärillä parveili paikallisia pelaamassa koko maailmansotaa.

Perjantai-iltana tarjottiin BBQ, josta voi sen sanoa, että nälkä lähti. Jalkapallokisan jätin suosiolla väliin, turha Puolaan asti on tulla itseään telomaan.

Loppuyhteenvetona oli kyllä onnistunut pitkä viikonloppu ja tulen varmasti uudestaan, jos vaan elokuun aikataulut sopivat kohdilleen! Ruokaa, juomaa, pelejä sekä uusia tuttavuuksia riitti – peliaikaa olisi ollut aamuyön tunneille asti, mutta minulle riitti hieman vähempikin.