Vuosi Huoltoreittiä

Huoltoreitti blogi täyttää tänään 24.2.2020 vuoden. Blogin ensimmäiset artikkelit julkaistiin jo 13.2., mutta 24.2. blogi avattiin ”virallisesti” Tervetuloa Huoltoreitti blogiin kirjoituksella.

Vuoden aikana olemme julkaisseet 12 artikkelia tai artikkelisarjaa (yhteensä 22 artikkelia). Blogin tavoitteena on ollut 1-2 artikkelia kuukaudessa, ja siihen tavoitteeseen olemme myös päässeet. Julkaisutahti on kuitenkin ollut hyvin epätasaista niin, että vuosi sitten keväällä julkaistiin muutama artikkeli, sen jälkeen oli monen kuukauden tauko, ja elokuussa julkaistiin lyhyessä ajassa seitsemän artikkelia. Syksyllä ja talvella on palattu kerran kuussa julkaisutahtiin.

Blogilla on ollut neljä kirjoittajaa niin että minä olen julkaissut kahdeksan artikkelia tai artikkelisarjaa (11 artikkelia), Antero kaksi artikkelisarjaa (8 artikkelia), Timo kaksi artikkelia ja Joe yhden artikkelin.

Moniosaisia artikkelisarjoja on kolme. Niistä ensimmäinen oli Anteron kirjoittama kolmeosainen tapahtumaraportti (after-action report, AAR) Enemy Action: Ardennes yksinpelikampanjasta. Toinen artikkelisarja on edelleen jatkuva Pelejä Suomen sodista -sarja, jossa on julkaistu tähän mennessä neljä osaa. Tämä on ollut myös minulle selvästi suuritöisin sarja tehdä sisältäen mm. pelien etsintää, sääntöjenlukua, aineiston kasaamista ja lopulta artikkelin kirjoittamista. Kolmas julkaistu artikkelisarja on Anteron kirjoittama viisiosainen juttusarja kesän 2019 World Boardgaming Championships (WBC) -tapahtumasta.

Blogia suunnitellessamme ideana oli julkaista tapahtumaraportteja ja peliarvosteluita. Tapahtumaraportteja julkaistiin lopulta yksi ja arvosteluita kaksi, joten kumpikaan ei muodostunut blogin keskeisimmäksi sisällöksi. Arvosteluiden kirjoittamista rajoittaa käytännön ongelmat, eli se että yhtä peliä pääsee harvoin pelaamaan niin monta kertaa, että siitä voisi kirjoittaa kattavan arvostelun. Ihan yhden pelin perusteella en ainakaan minä kehtaa sellaista lähteä tekemään. Näppäräksi kompromissiksi on osoittautunut Pelattuna artikkelit, jossa käydään läpi pelin perusteet ja kuvataan sen jälkeen yhden pelisession kulku. Tällainen artikkeli on helpompi kirjoittaa kuin tapahtumaraportti tai arvostelu, mutta siitä saa silti (toivottavasti) hyvän kuvan pelistä ja siitä millaista sitä on pelata.

Ensimmäisen vuoden aikana blogissa julkaistiinkin enimmäkseen kuvauksia pelitapahtumista (aiemmin mainittu WBC, Lautapelaamaan 2019 ja talvisotapelipäivä), sotapelaamista (sotapelikulttuuria) taustoittavia artikkeleita (HELMET kirjastoartikkeli ja Timon Miten minusta tuli sotapelaaja) ja yksi uutisartikkeli ASL Starter Kit nelosesta.

Teemallisesti lähes kaikki julkaistu materiaali liittyi toiseen maailmansotaan. Toinen maailmasota on toki hallitseva teema sotapelaamisessa, Suomessa mahdollisesti enemmän kuin maailmalla, mutta blogin olisi tarkoitus käsitellä konflikteja laajalla skaalalla. Vuonna 2020 onkin tarkoitus laajentaa tarjontaa myös muihin konflikteihin.

Artikkeleiden kirjoittamisen lisäksi järjestimme blogin porukan kanssa marraskuussa talvisodan syttymispäivänä 30.11. talvisotapelipäivän, jossa pelattiin teemaan kuuluvia pelejä. Yhdeksän pelaajan tapahtuma ei ollut yleisöryntäys, mutta muuten idea toimi ja teemapelipäivien järjestämistä olisi tarkoitus jatkaa myös vuonna 2020. Alustavasti teemana olisi Suomen sisällissota ja pelipäivä järjestetään sitten kun GMT Gamesin All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 julkaistaan. Mahdollisesti kesällä.

Varsinaisen blogin lisäksi meillä on Facebook sivu ja Twitter tunnus. Twitter on osoittautunut käteväksi tavaksi seurata muita sotapelaajia ja sotapelisuunnittelijoita, ja täten pysyä kärryillä siitä mikä on milloinkin pinnalla (Volko Ruhnke suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema Nevsky, Teutons and Rus in Collision, 1240-1242 on tällä hetkellä kovasti esillä). Facebook toimii lähes pelkästään artikkeleiden mainostusalustana, mutta toisinaan laitan sinne myös muuta materiaalia, kuten huomioita Lautapelioppaan uutiskatsauksen sotapelitarjonnasta.

Blogin lukijamääriä on seurattu tarkemmin vasta lokakuusta lähtien Jetpack lisäosan avulla. Ennen sitä blogin kävijätilastointi oli WordPressin omien tilastojen valossa, ja niistä pystyi päättelemään lähinnä sen, että julkaisun aikaan nettiliikenne hieman pomppaa. Jetpackin asentamisen jälkeen blogissa on ollut n. 1400 näyttökertaa ja n. 10 kävijää per päivä (70 henkeä on päiväkohtainen ennätys). TOP-5 luetuinta artikkelia ovat olleet (suluissa näyttökerrat):

  1. Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40 (168)
  2. Sotapelaajan HELMET-kirjastot (101)
  3. Cataclysm: A Second World War (2018) (87)
  4. Pelejä Suomen sodista: Osa 4: Lapin sota (1944-45) ja modernit sodat (1945-?) (64)
  5. Talvisotapelipäivä 2019 (55)

TOP-artikkeleiden kohdalla korostuu tietysti Jetpackin asentamisen jälkeen julkaistut artikkelit (Talvisota -artikkeli sai näyttökertoja Talvisotapelipäivän ansiosta), joten koko vuoden lukijamääriä tämä ei kuvaa.

Jetpackin tietojen perusteella blogin on viitattu eniten hakukoneiden kautta (327 viittausta, joista 233 googlelta). Muita viittauksia on ollut Suomen Lautapeliseuran (SLS) foorumin ja nettisivun kautta (127 viittausta), Lautapelioppaasta (98 viittausta) ja Facebookista (70 viittausta). Mielenkiintoisesti Twitterin kautta viittauksia on tullut todella vähän.

Blogin artikkeleissa manittuja linkkejä on seurattu eniten BoardGameGeekiin (BGG, 90 klikkausta) ja Lautapelioppaaseen (21 klikkausta). Käytännössä teemme artikkeleiden kanssa niin, että jos pelistä tai aiheesta on olemassa artikkeli Lautapelioppaassa niin linkitämme siihen, muuten kohteena on BGG. Tämä näkyy myös linkkien seuraamisissa.

Taloudesta sen verran että WordPress hotelli on maksettu omista rahoista vuodeksi eteenpäin. Sponsoreita meillä ei ole vaan kulut tasataan hattua kierrättämällä. Arvostelupelejä olemme saaneet kuitenkin yhden kappaleen (blogin taustajoukkoihin kuuluvan Antti Lehmusjärven Jäinen kuolema: Suomen talvisota), ja siitä olisi tarkoitus julkaista arvostelu sitten kun ehditään.

Toinen vuosi

Blogin toinen vuosi jatkuu samalla tavoitteella kuin ensimmäinenkin, eli tavoittelemme 1-2 uutta artikkelia per kuukausi julkaisutahtia. Mieluiten niin, että julkaisut jakautuisivat tasaisemmin pitkin vuotta. Pelejä Suomen sodista sarja jatkuu 2-3 artikkelilla, joista seuraava käsittelee Suomen itsenäisyyttä edeltäviä sotia. Sarjaan liittyen olen myös ideoinut haastattelua, mutta ei siitä sen enempää tässä vaiheessa. Ropeconin puheohjelmaakin olen ajatellut samasta aiheesta, mutta saa nähdä jaksanko/ehdinkö kirjoittamaan ohjelmaluonnoksen.

Suomen sotien lisäksi meillä on valmisteilla Timon Sotapelaajan työvälineet ja minun Sotapelaamisen peruskonseptit artikkelit. Suomen sisällissotapelipäivä on suunnitelmissa, samoin osallistuminen Ropecon ja Hexacon VI pelitapahtumiin.

Pelaamisiin, toivottaa Huoltoreitti-tiimi!

Cataclysm: A Second World War (2018)

Cataclysm pelin kansi. Kuva: Marko Tainio.

Cataclysm on GMT Gamesin julkaisema, Scott Muldoon ja William Terdoslavich suunnittelema 2-5 pelaajan sotapeli toisesta maailmansodasta. Tai eräänlaisesta toisesta maailmansodasta, kuten pelin nimikin korostaa, sillä tässä pelissä Neuvostoliitto ja Iso-Britannia voivat sotia keskenään Intian hallinnasta tai Euroopassa sotiminen voi jäädä pelkäksi diplomaattien väliseksi ”taisteluksi”. Cataclysm tarjoaakin pelaajille 1930-luvun puolenvälin tilanteesta alkavan hiekkalaatikon, jossa voi pyrkiä toistamaan toista maailmansotaa, mutta paremmin, tai lähteä ihan kokonaan erilaisella strategialla liikkeelle. Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota jo vuonna 1935? Onnistuu!

Cataclysmissä on 2-5 osapuolta, mutta BoardGameGeekissä (BGG) peliä suositellaan pelattavaksi kolmella, jos pelaa koko sodan kuvaavaa skenaariota C1. Kolmella pelaajalla yksi pelaa kommunisteja eli käytännössä Neuvostoliittoa. Toinen pelaaja pelaa demokraattien liittoumaa, jossa on mukana kolme erikseen pelattavaa valtiota, Ranska, Iso-Britannia ja USA. Vaikka kyseessä onkin liittouma, niin maat eivät automaattisesti ole liittolaisia, vaan liittoutuminen on yksi pelin diplomaattisista toiminnoista. Kolmas pelaaja pelaa Saksaa, Italiaa ja Japania, jotka voivat muodostaa fasistien liittouman. Neljällä ja viidellä pelaajalla demokratiat ja fasistiset maat jaetaan kahdelle eri pelaajalle. Eri skenaarioissa osapuolia voi kuitenkin olla vähemmän tai ne voivat jakautua eri tavalla. Osa skenaarioista toimii myös kahdella pelaajalla.

Pelissä liittoumien ulkopuolella olevat maat, kuten Suomi, ovat mukana omina alueinaan ja armeijoina, mutta käytännössä ne ovat vain resursseja ja voittopisteitä näille kolmelle liittoumalle. Ainoan poikkeuksen tähän muodostaa Kiina, jonka alueet on jaettu useampaan eri alueeseen, joissa pelin alussa on menossa historiallinen sisällissota. Pelin aikana sisällissotia voi syttyä lisääkin ja pelin kolme liittoumaa voivat vaikuttaa niihin tukemalla sodassa omaa osapuolta esimerkiksi Espanjassa.

Kuten liittoutumista voi jo päätellä niin pelissä on mukana sekä Euroopan että Tyynen valtameren taistelut (riippuen skenaariosta). Kummallekin on omat karttansa, joiden välillä voi liikkua. Muu maailma on kuvattu abstraktimmin ja esim. Etelä-Amerikkaa ei ole pelissä mukana ja USA on vain iso teollisuusalue kartan reunalla.

Pelin mittakaava on strateginen, eli pelaaja huolehtii suuren mittakaavaan johtamisesta, johon kuuluu sotajoukkojen lisäksi esimerkiksi diplomatia, teknologinen kehitys sekä uusien yksiköiden rakentaminen. Pelin vuorot kuvaavat aina kahta vuotta, alkaen koko sodan kattavassa skenaariossa vuodesta 1933-34, ja peli voi teoriassa jatkua aina vuosiin 1949-50 saakka. Jo tästä voi päätellä, että kyseessä on laajalla pensselillä vedelty suuren mittakaavan strategiapeli. BGG:ssa Cataclysmia kuvataankin termillä ”grand strategy”.

Pelimekaniikkana on ”chit-pull” eli jokaisen vuoron alussa kuppiin laitetaan kasa pahvikaunttereita. Näitä sitten nostellaan kupista vuoron perää, ja se millainen kauntteri nostettiin määrää kuka tekee ja mitä. Esimerkiksi uudet rakennetut yksiköt heitetään vuoron alussa kuppiin, ja ne rakennetaan siinä vaiheessa kun yksikkö nousee kupista. Samoin diplomaattisia toimia pääsee tekemään vasta kun sellaiseen oikeuttava kauntteri nousee kupista. Chit-pull mekanismin etu onkin siinä, että pelaaja ei voi laskea mitään sen varaan missä järjestyksessä ja milloin hän pääsee tekemään mitäkin toimintoa, vaan tilanteeseen pitää pyrkiä reagoimaan sitä mukaa kun kaunttereita nousee kupista.

Sotiminen on pidetty yksinkertaisena. Esim. maajoukkoja on vain kahta yksikkötyyppiä, jalkaväki ja tankit, ja yksiköitä kuvaavissa kaunttereissa ei ole mitään erityisiä liikepisteitä tai taisteluarvoja. Yksi kauntteri kuvaa armeijaa ja esimerkiksi Suomella on pelissä tasan yksi armeija. Ilmavoimille ja laivastolle on samoin omat yksikkönsä. Taistelu on pelkistettyä ja erilaisia nopanheittoon vaikuttavia muuttujia on vähän. Tämän ansiosta peli etenee nopeasti eikä pysähdy missään vaiheessa isoksi nopparalliksi.

Diplomatialla on pelissä iso rooli. Diplomatiakauntterin noustessa pelaaja voi esimerkiksi vaikuttaa vieraiden maiden liittoutumiseen, lisätä oman maan vakautta, nostattaa maan valmiutta sotimiseen tai toteuttaa maakohtaisia erityistavoitteita. Pelimekaanisesti diplomatiassa toteutuu hienosti sodan eskaloituminen niin, että jos esimerkiksi Saksa operoi Neuvostoliiton intressipiirissä, saa Neuvostoliitto kuppiin uuden diplomatiakauntterin, jonka käyttö voi taas triggeröidä Saksaa niin, että Saksa saa kuppiin uuden kauntterin. Tämä on pelin yksi hienoimmista mekanismeista.

Pelin ensimmäinen vuoro (vuodet 1933-34) menossa. Ranskan ja Italian tehokkuus (effectiveness) on heikkoa, Saksan parasta laatua. Sotia ei ole vielä julistettu. Kuva: Marko Tainio.

Pelin toinen hieno mekaniikka on nopat. Yleissääntönä aina kun heittää vitosen tai kuutosen niin toiminto (hyökkäys, diplomaattinen toimenpide) onnistuu. Noppia heitetään tilanteesta ja maasta riippuen 1-3, ja yksi onnistuminen, eli 5 tai suurempi, riittää. Jos nopilla heittää tupla-kuutoset, niin toinen kuutonen antaa lopputulokseen +1. Eli tupla-kuutoset on yhtä kuin seitsemän! Sillä on toisinaan merkitystä kun vertaillaan tuloksia ja erilaisia bonuksia tai miinuksia nopanheittoihin.

Peli loppuu skenaarion aikarajan loputtua tai kun kahden eri  suurvallan pääkaupunki on vallattu. Sen jälkeen voittaja ratkaistaan laskemalla kunkin ideologian kontrolloimat alueet kartalla. Voitto määritellään ideologiatasolla eli kommunisteilla suoraan sen mukaan miten paljon alueita Neuvostoliitto kontrolloi, ja demokraateilla sen mukaan miten paljon alueita Ranska, Iso-Britannia ja USA kontrolloi. Jos liittoumien maat on jaettu kahden pelaajan kesken, niin voitto jaetaan. Halutessaan pelaajat voivat myös laskea kumpi pelaaja vaikutti voittoon enemmän.

Eräs toinen maailmansota

Pelin alkutilanne. Muumimukiin on koottu kaikki vuorossa mukana olevat kauntteri. Kartan oikeallapuolella demokraattien ja vasemmalla fasistien liittoumien maat kukin omalla pelialustallaan. Kuva: Marko Tainio.

Meidän versiomme toisesta maailmansodasta pelattiin pimeänä ja vähälumisena tammikuun iltana. Minä ohjastin Neuvostoliittoa, Antero fasisteja ja Miikka demokratioita. Skenaariona oli koko sodan kattanut C1. Antero aloitti pelin vauhdilla valtaamalla Japanille alueita Kiinasta. Sisällissotakin loppui, kun Japanin joukot valtasivat kommunistien ainoan alueen. Neuvostoliitolla pystyin vain katsomaan vierestä, kun en keksinyt miten olisin pystynyt toveri Maoa auttamaan. Demokratioista Ranska esitti oman diplomaattisen Waterloonsa menettäen kaiken pelin alussa kartalle merkityn tuen Euroopassa, ja Neuvostoliitto keskittyi Siperian radan rakentamiseen, sen sijaan että olisi varustautunut sotaan. Tämä ei tiennyt hyvää muille kuin Anterolle.

Kiinan sisällissota on iloppunut Japanin (violetti) vallattua kommunistien ainoan alueen. Neuvostoliitolla on poliittista tukea mm. Mongoliassa ja Xinjinanassa (punaiset kuutiot), mutta tuesta on vähän apua jos taustalla ei ole asevoimia. Kuva: Marko Tainio.

Saksan hyökkäys länteen alkoi hyvissä ajoin ja Ranskan heikko puolustus romahti Saksan ja Italian yhtäaikaiseen iskuun. Saksa jatkoi saman tien Espanjaan, kun reitti oli auki eikä vastassa ollut mitään mikä olisi estänyt armeijoiden liikkeen. Neuvostoliitto kävi valtaamassa Suomen, mutta jatkohyökkäys Ruotsiin jäi väliin Saksan tuotua Ruotsiin oman armeijan ihan vain varmuuden vuoksi.

Samaan aikaan Iso-Britannia ja USA keskittyivät joukkojen tuottamiseen ja päivittämiseen.

Saksa on vallannut läntisen Euroopan, Espanja mukaanlukien. Neuvostoliitto on käynyt vapauttamassa Suomen ja Saksa turvaa Ruotsin malmivarantoja, tarkoitan puolueettomuutta, omalla armeijallaan. Kuva: Marko Tainio.

Lännen kaaduttua Saksan katse suuntautui itään, jossa minun Neuvostoliitolla oli liian vähän porukkaa linjassa. Kun samaan aikaan Japani kasasi maa-armeijaa, jolle ei ollut muuta selkeää käyttöä kuin Siperian valtaaminen, niin pelin henki oli selvä. Alkupelin virheet painoivat Neuvostoliittoa, ja linjaan oli tarjolla vain vähän ja heikkoja joukkoja.

Samaan aikaan Iso-Britannia ja USA keskittyivät joukkojen tuottamiseen ja päivittämiseen.

Neuvotoliitton raja Euroopassa (yllä) ja Aasiassa (alla). Kaikki violetit (Japani) ja harmaat (Saksa) joukot ovat vain lomailemassa rajan tuntumassa? Kuva: Marko Tainio.

Ja sitten se isku saapui. Alku oli enteellinen, kun Saksan salamahyökkäys kutistui minun hyvään nopanheittoon (tuplakutoset, eli seiska), ja salamasota jäi junnaamaan paikoilleen. Idässä Japani kuitenkin putsasi Siperian Tyynenmeren rannikon venäläisistä. Alun menestyksestä huolimatta Neuvostoliitto taisteli pian olemassaolostaan Saksan tunkeutuessa väkisin Moskovan läheisyyteen. Jokainen menetetty alue lisäsi Neuvostoliiton romahtamisen mahdollisuutta, mutta kiitos hyvän noppatuurin, niin ei käynyt.

Samaan aikaan Iso-Britannia ja USA keskittyivät joukkojen tuottamiseen ja päivittämiseen.

Neuvotoliitto taistelee olemassaolostaan. Etuaalla oleva Siperian armeija osoitti Venäläistä jääräpäisyyttä kuolemalla saappaat jalassa kerta toisensa perään, ja vieden aina Japanin joukot mukanaan. Kuva: Marko Tainio.

Saksan ja Japanin huomion suuntautuessa Neuvostoliittoon, Iso-Britannia ja USA alkoivat viimeinkin heräämään. USA eteni Tyynellämerellä Filippiineille ja uhkasi sieltä käsin pian Japanin pääsaaria. Tätä operaatiota helpotti se, että Japani ei ollut vallannut itselleen historiallista elinpiiriä Tyynellämerellä, vaan huomio oli keskittynyt Kiinaan ja Siperiaan. Euroopassa Iso-Britannialla alkoi olla joukkoja niin paljon ettei saarelle enää mahtunut, joten sieltä aloitettiin hyökkäykset mantereelle. Samaan aikaan Italian Afrikasta lähteneet kärkijoukot etenivät Lähi-Itään, ja alkoivat sieltä uhkaamaan Intiaa.

Muumimukissa on monenvärisiä kaunttereita pelattavaksi. Kuva: Marko Tainio.

Anteron strategia oli koko ajan selvä. Hän halusi Neuvostoliiton antautuvan, mikä olisi lopettanut pelin ja tuonut suurella todennäköisyydellä voiton. Suunnitelma oli hyvä ja kaikkien todennäköisyyksien mukaan sen olisi pitänyt onnistua. Noppapelissä todennäköisyydet ovat kuitenkin vain viitteellisiä, ja tässä tapauksessa Neuvostoliiton Siperian armeijat esittivät sellaista noppatuuria, että Anteron peli kaatui siihen. Mitä ikinä Japani yrittikään, niin aina oli uusi armeija edessä ja valmiina toimintaan. Lopulta Japanilta loppui aika USA:n vallatessa pääsaaret ja pakottaen Japanin antautumaan. Saksakin alkoi menettämään alueita lännessä Iso-Britannian maihinnousun onnistuttua, mutta Saksa yritti viimeisenä oljenkortena romahduttaa Neuvostoliiton. Se ei vain tapahtunut, vaan Miikka ehti omilla joukoillaan valtaamaan Berliinin ennen kuin Neuvostoliitto antautui. Voitto Miikan demokratioille, fasistien ollessa toisena (Italian ansiosta!). Kommunistiliittouma lopetti pelin kahdella alueella ja ylivoimaisessa tappioasemassa, mutta ylpeänä omasta osuudestaan suuressa isänmaallisessa sodassa.

Britit valtasivat Saksan lopettaen pelin. Fasisteista Italia pärjäsi tällä kertaa parhaiten. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenvetoa

Cataclysm on hauska hiekkalaatikkosotapeli toisesta maailmansodasta. Pelisysteemi on riittävän pelkistetty, jotta koko sota saadaan mahtumaan muutamaan tuntiin. Me pelasimme pelin kuudessa tunnissa n. tunnin sääntöjen selitys mukaan lukien. Vastaavat ison mittakaavan hiekkalaatikkopelit tuppaavat olemaan joko hyvin pelkistettyjä (Quartermaster General) tai hyvin pitkiä (Europe Engulfed). Cataclysm sijoittuu näiden ääripäiden väliin tarjoten yhdessä illassa pelattavan hiekkalaatikkomaailmansodan pelattavaksi.

Minun makuuni pelin taistelusysteemi on ehkä aavistuksen liian pelkistetty, vaikka sen ansiosta peliaika pysyykin inhimillisenä. Pelaan tätä kuitenkin mielelläni uudestaan, myös kaksinpelinä, jos sellainen tilaisuus ilmenee.

Pelejä Suomen sodista: Osa 4: Lapin sota (1944-45) ja modernit sodat (1945-?)

Pelejä Suomen sodista -juttusarjassa käymme läpi Suomen sotiin liittyvät pelit, jotka olemme löytäneet BoardGameGeek:stä (BGG), Suomen Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta sekä muista lähteistä. Sarjassa käsitellyt pelit joko liittyvät suoraan Suomen käymiin sotiin tai Suomen alue on niissä merkittävä osa peleissä kuvattua sotaa. Sarjan ensimmäinen osa käsitteli Suomen sisällissotaa (linkki), toinen osa talvisotaa (linkki) ja kolmas osa jatkosotaa (linkki).

Sarjan neljännen osan aiheena ovat pelit, joissa aiheena on Lapin sota (1944-45) tai modernit sodat, eli erilaiset vaihtoehtohistorialliset sodat, joissa taistellaan Suomen alueella vuoden 1945 jälkeen. Mukana ovat kaikki näitä sotia itsenäisenä kokonaisuutena käsittelevät pelit, joihin sisältyy kaikki pelin pelaamiseen tarvittava materiaali. Memoir ’44:n (2004) ja Advanced Squad Leaderin (ASL:n) (1985) kaltaisten pelisarjojen skenaariot Lapin sodasta ja moderneista sodista esitellään myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Alla esitellyt pelit on löydetty BGG:sta käymällä läpi kaikki Suomen itsenäisyydenaikaan liittyvät sotapelit. Aihetta ei ole rajattu etukäteen Lapin sotaan tai moderneihin sotiin, vaan rajaus tehtiin sen mukaan, mitä pelejä löytyi. Lapin sotaa ja moderneja sotia kuvaavien pelien lisäksi BGG:stä löytyi kaksi peliä Viron vapaussodasta (1918-20) (1918: Death on the Rails (2018) ja Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945 (2006), jossa on yksi Viron vapaussotaa käsittelevä skenaario). Nämä jäävät kuitenkin artikkelin aiheen ulkopuolelle, vaikka molemmissa on tiettävästi mukana suomalaisia joukkoja.

Tällä kertaa mukana ei ole yhtään peliä Doria-tietokannasta, koska kaikki tietokannasta tunnistetut aikajaksoon sopivat sotapelit kuvaavat sotia yleisellä tasolla yksilöimättä mistä sodasta on kyse. Esimerkiksi vuonna 1933 tai -34 julkaistu Merisotapeli käsittelee taktista merisotaa nimeämättä sotaa tai konfliktia. Samoihin aikoihin julkaistu Taktillinen partiopelit (1934) kuvaa kuvitteellista Sinisten ja Keltaisten (!) välistä taistelua. Molempia voi silti pitää esimerkkinä siitä, millaisena tuleva sota nähtiin maailmansotien välisenä aikana.

Alla olevat listat on koottu huolella, mutta todennäköisesti ne eivät sisällä kaikkia Lapin sotaan tai moderneihin sotiin liittyviä pelejä. Jos tiedät listasta puuttuvan pelin tai pelejä, voit vinkata niistä jutun lopussa olevassa kommenttiosiossa, kommentoida artikkelia Twitterissä tai Facebookissa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huoltoreitti[at]gmail.com.

Lapin sota (1944-45)

Lapin sota alkoi pian Suomen solmittua aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944 ja jatkui virallisesti huhtikuulle 1945, jolloin viimeisetkin saksalaiset joukot poistuivat Suomen alueelta. Sodan keskeisin syy oli Neuvostoliiton johtaman valvontakomission vaatimus ajaa Pohjois-Suomessa olevat saksalaiset joukot pois maasta tarvittaessa asevoimin. Saksalaiset joukot olivat joka tapauksessa poistumassa alueelta, mutta Neuvostoliiton aikapaineet ja ulkopoliittisesti tiukka tilanne johti nopeasti aseelliseen yhteenottoon, jossa kuoli molemmilta puolilta noin tuhat sotilasta, pääasiassa syksyn 1944 aikana. Lapin alueen sotatoimien lisäksi Saksa suunnitteli sekä Ahvenanmaan että Suursaareen valtausta, joista jälkimmäistä operaatiota yritettiin huonolla menestyksellä. Tämän lisäksi Itämeren alueella suomalaisten miinoitteet tuottivat Saksalle tappioita sodan loppuun saakka.

Lapin sodasta löytyi BGG:stä neljä peliä, joiden nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Peleistä kaksi, Mikael Grönroosin suunnittelemat ja Mikugamesin julkaisemat The Finnish Trilogy 1939-1945: Lapland War 1944-1945 (vol. 3) (2015) ja Tornio ’44 (2015) ovat ainoat kaksi peliä jotka keskittyvät vain Lapin sotaan. Näistä ensimmäinen on osa Grönroosin The Finnish Trilogy 1939-1945 -sarjaa, jonka ensimmäiset kaksi osaa käsittelivät talvisotaa ja jatkosotaa ja jotka on käsitelty kyseisiä sotia käsittelevissä artikkeleissa. Kuten sarjan muut osat, myös Lapin sotaan sijoittuva peli on kahden pelaajan strategisen mittakaavaan heksasota, jossa on yksi koko sodan käsittävä kampanja ja kaksi lyhyempää skenaariota. Mukana ovat vain Lapin taistelut ilmaan Suursaaren ja Ahvenanmaan taisteluita. Teknisesti ottaen kyseessä peli on lisäosa, joka tarvitsee kartan ja osan muita komponenteista aikaisemmista sarjan osista, mutta listataan se tällä kertaa tässä artikkelissa.

Nimi (linkki lisätietoihin)JulkaisuvuosiSuunnittelijaPelaajamääräJulkaisija
Mannerheim's Cross: Finland at War 1939-1945 (bgg)2006Kurt Martin ja Ray Tapio2 pelaajaa.Critical Hit, Inc.
The Finnish Trilogy 1939-1945: Lapland War 1944-1945 (vol. 3) (bgg)2014Mikael Grönroos2 pelaajaa.Mikugames
Second World War at Sea: Sea of Iron (bgg)2015Michael Bennighof ja James Stear1-2 pelaajaa.Avalanche Press Ltd.
Tornio '44 (bgg)2015Mikael Grönroos1-2 pelaajaa.Mikugames

Tornio ’44 on itsenäinen peli, joka keskittyy sodan ehkä kuuluisimpaan taisteluun, eli Tornion maihinnousuun lokakuussa 1944. Tämäkin on heksasota, mutta mittakaava on taktinen ja pelaajamääräksi ilmoitetaan 1-2 pelaajaa. Huomionarvoista myös on että Tornio ’44 on edelleen myynnissä ja sitä myytiin esim. Ropecon 2019 -tapahtumasta ja se on saatavilla tätä kirjoittaessa Fantasiapelien verkkokaupasta.

Tornio’44 pelin alkoholivarastosäännöt. Tornio’44 on yksi harvoista sotapeleistä johon löytyy säännöt suomeksi. Kuva: Marko Tainio.

Muut kaksi Lapin sotaa käsittelevää peliä ovat Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945 (2006) ja Second World War at Sea: Sea of Iron (2015), joita on käsitelty tämän artikkelisarjan aikaisemmissa osissa. Mannerheim’s Cross on Advanced Tobruk System (ATS) systeemiä käyttävä taktisen tason heksasotapeli, jossa on BGG:n tietojen mukaan kaksi skenaariota Lapin sodasta. Sea of Iron on puolestaan laivasotapeli, jossa on Lapin sodasta yksi “battle scenario” Ahvenanmaan kuvitellusta valtauksesta ja yksi “operational scenario” Suursaaren valtausyrityksestä.

Second World War at Sea: Sea of Iron meritaistelupelin kansi. Kuva: Marko Tainio.

Lapin sota on pieni, huonosti tunnettu sivunäyttämön sivunäyttämö toisessa maailmansodassa, joten siihen nähden neljä peliä on ihan hyvä kattavuus, kun sitä vertaa paljon tunnetumpien talvisodan (20 peliä) ja jatkosodan (19 peliä) pelimääriin. Kattavuuttakin löytyy niin mittakaavan kuin aiheenkin puolesta. Vain ilmasota puuttuu, jollei sitten Buffalo Wings (2010) pelissä tai jossain muussa ilmasotapelissä ole skenaarioita Lapin sodasta.

Second World War at Sea: Sea of Iron pelin Tanne Ost (Suursaaren valtaus) skenaarion kuvaus.

Modernit sodat (1945-?)

Suomi ei ole onneksi joutunut sotaan sitten vuoden 1945, mutta se ei ole estänyt Suomen alueelle liittyvien vaihtoehtohistoriallisten pelien kehittämistä. Näitä vaihtoehtohistoriallisia pelejä löytyi BGG:stä neljä kappaletta, ja niiden nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

Nimi (linkki lisätietoihin)JulkaisuvuosiSuunnittelijaPelaajamääräJulkaisija
Nordkapp (bgg)1983Charles T. Kamps, Edward G. Sollers2 pelaajaa.TSR (Strategy & Tactics magazine #94.)
Arctic Front (bgg)1985John Astell, Frank Chadwick2 pelaajaa.Game Designers' Workshop
World War III: Arctic Front – 1989 (bgg)2005Brandon Gajda2-3 pelaajaaInternet?
Putin's Northern War (bgg)2017Ty Bomba1-2 pelaajaa.One Small Step

Kolme peleistä keskittyy kuvitteelliseen kolmanteen maailmansotaan Pohjois-Euroopassa. Kaksi peleistä, Nordkapp (1983) ja Arctic Front (1985), julkaistiin 1980-luvulla ja niissä molemmissa Suomi voi joutua mukaan NATO:n ja Varsovan liiton väliseen maailmansotaan jos Neuvostoliitto päättää koukata Norjassa olevien NATO:n joukkojen selustaan Suomen kautta. BGG:n kuvausten perusteella pelit ovat hyvin samankaltaisia operatiivisen tason heksasotia, jopa peliaika mukaan lukien (molemmilla n. 240 minuuttia). Vuonna 2005 julkaistiin samaan aihepiiriin kuuluva 2-3 pelaajan operatiivinen heksasota World War III: Arctic Front – 1989 (2005). Pelistä on niin vähän tietoa saatavilla, että sen olemassaolo fyysisenä kopiona on epävarmaa.

Nordkapp peli julkaistiin Strategy & Tactics lehdessä. Kuva bgg:stä (linkki) käyttäjältä Mixo.

Julkaisuajankohdan ja aiheen puolesta uusin modernia sotaa käsittelevä peli on Ty Bomban suunnittelema Putin’s Northern War (2017), jossa oletetaan Venäjän tekevän nykyajassa yllätyshyökkäyksen Suomea vastaan. Pelaajamäärä on 1-2, ja pelin voi yhdistää saman suunnittelijan Putin Strikes: The Coming War for Eastern Europe (2016) pelin kanssa. Heksasotaa strategisella tai operatiivisella tasolla on myös tämän pelin henki.

Arctic Front pelin kartta hienona magneettiversiona. Kuva bgg:stä (linkki) käyttäjältä kgm3219.

Vaihtoehtohistoriallisissa peleissä vain mielikuvitus on rajana, joten siihen nähden on mielenkiintoista että neljästä tunnistetusta pelistä kolme on strategisen mittakaavan kolmanteen maailmansotaan sijoittuvia pelejä, jotka kaikki kuvaavat 80-lukua. Niin sanotuilta vaaran vuosilta heti toisen maailmansodan jälkeen ei ole pelejä eikä myöskään muulta kylmän sodan ajalta. Kylmän sodan jälkeisestä ajasta on vain yksi verrattain tuore peli. Isot modernia sotaa käsittelevät pelisarjat, kuten esim. GMT Gamesin Next War sarja, eivät ainakaan vielä ole käsitelleet pohjoismaita.

Saatavuus

Yllä mainituista peleistä Tornio’44 on ainut peli jota on tällä hetkellä myynnissä Suomessa. Second World War at Sea: Sea of Iron peliä saa suoraan julkaisijalta, tai jos haluaa tukea suomalaista vaihtoehtoa niin Wanha Liitto nettikaupan kautta (sain oman kopioni Wanhan liiton kautta joululoman aikana). Muita mainittuja pelejä, moderneihin sotiin sijoittuvat mukaan lukien, löytyy toisinaan käytettyjä esim. BGG-marketista ja muista käytettyjen pelien myyntipaikoista.

Talvisotapelipäivä 2019

Lauantaina 30.11. tuli kuluneeksi tasan 80-vuotta talvisodan syttymisestä. Huoltoreitti-blogi ja Suomen Lautapeliseura (SLS) järjestivät päivän kunniaksi Talvisotapelipäivän Espoossa Ison Omenan kirjastossa. Pelitilaa oli kahden salin ja 11 pöydän verran, ja tavoitteena oli pelata kahdeksan tuntia talvisotateemaisia lauta- ja korttipelejä.

Pelitila odottamassa pelaajia. Etualalla Jäinen Kuolema (2019) pelivalmiina. Kuva Marko Tainio.

Tapahtumapaikalla meillä oli käytössä kaksi kirjaston kokoushuonetta, joista toiseen asettelin aamulla ennen tapahtuman alkua esille Linden Lake Gamesin meille lahjoittaman Jäinen Kuolema: Suomen talvisota (2018) pelin. Peliä pelattiinkin ahkerasti koko päivän, ja varsin suoraviivaisena korttisotapelinä se sopikin erinomaisesti uusien pelaajien houkutteluun. Jäisen Kuoleman lisäksi asettelin rekvisiittamaisesti esille kirjastosta lainaamani GMT Gamesin Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 pelin. Kirjastosta löytyi myös esille laitettavaksi Lautapelioppaan päätoimittajan, Mikko Saaren, Löydä Lautapelit kirjan, josta laitoin esille sotapelaamista käsittelevän kappaleen.

Ovien symbolisesti avauduttu klo kymmenen paikalle saapui Self Rallyn facebooksivun kautta rekrytoidut Lukkarin veljekset asettelemaan paikalleen Taipaleenjoelle sijoittuvaa Advanced Squad Leader (ASL) (1985)-skenaariota. ASL-pelaajien lisäksi paikalle saapui kuusi muuta pelaajaa ja kaksi Memoir’44 (2004) settiä, joihin oli tulostettu joukko talvisotaskenaarioita. Yhden Memoir’44 skenaarion (Suomussalmi) pelasinkin ennen lounasta tapahtuman vaatimien järjestelyiden lomassa. Keskittymiskyky ei ollut ihan parhaimmillaan ja hävisin skenaarion neuvostoliittolaisina ihan pystyyn. Vinkkinä mainittakoon että Neuvostoliiton ei kannata turhaan lähteä siinä skenaariossa hyökimään eteenpäin…

HELMET-kirjastoista lainattu Red Winter (2012) esillä mainostamassa tapahtumaa. Kuva Marko Tainio.

Lounaan jälkeen hyppäsimme altaan syvään päätyyn aloittamalla Miikan mukanaan tuoman Europa Seriesiin kuuluvan A Winter War (1992) pelin. A Winter War on bgg:n mukaan kuuden tunnin peli, joten oikaisimme hieman ja jätimme laivastot ja ilmavoimat pois nopeuttaaksemme peliä. Se toimi ja onnistuimme pelaamaan pelin läpi noin kolmessa tunnissa. Hieman tosin jouduimme oikomaan sääntöjä Karjalan kannaksella, sillä ilman ilmatukea ei olisi minun pelaama Neuvostoliitto päässyt Mannerheimin linjasta läpi. Muuten A Winter War osoittautui klassiseksi heksasodaksi, hyvässä ja pahassa. Samalla peli muistutti hyvin siitä, miten heksasodatkin ovat kehittyneet sitten 90-luvun alun sujuvammiksi ja pelattavammiksi. Esim. A Winter Warissa taistelut päättyivät usein joko niin, ettei mitään tapahtunut, tai sitten toisen osapuolen kaikki joukot tuhoutuivat. Olihan sota toki verinen, mutta ei ehkä ihan noin paljon.

Advanced Squad Leader (ASL):n Taipaleenjokiskenaario alkoi Neuvostoliitton tankkien iskulla jalkaväen kahlatessa hitaasti perässä. Kuva Marko Tainio.

Kokonaisuutena pelipäivä onnistui hyvin. Paikalla oli 9-10 pelaajaa ja parhaimmillaan käynnissä oli neljä yhtäaikaista peliä, kaksi Memoir’44:sta, Jäinen Kuolema, ja koko pelipäivän kestänyt ASL. Toki enemmänkin porukkaa olisi mukaan mahtunut, mutta kohtuu lyhyessä ajassa pystyyn laitettuna tapahtumana n. kymmenen kävijää on ihan ok tulos. Pelaamaan uskaltautuneiden lisäksi paikalla kävi noin 5-6 uteliasta kyselemässä peleistä ja pelaamisesta. Jos oikein ymmärsin, niin osa oli huomannut tapahtuman kirjaston eri lehtiin laittamista ilmoituksista (esim. Länsiväylä ja Helsingin Sanomien kaupunkiliite mainostivat tapahtumaa). Kaikki pelatut pelit mahtuivat toiseen käytössä olleeseen saliin, joten toinen sali jäi käyttämättä. Ensi kerralla pitää laittaa mainokset esille riittävän ajoissa.

Memoir’44:n Suomussalmiskenaario. Mahdollisimme pelaajille vihjeenä että kuvan vasemmassa alakulmassa olevilla joukoilla ei välttämättä kannata rynniä eteenpäin takki auki. Kuva Marko Tainio.
Europea sarjan A Winter War pelin kartta. A Winter War on aikamatka vanhan ajan heksasotiin, hyvässä ja pahassa. Kuva Marko Tainio.

Niin, ensi kerta. Tämä oli ensimmäinen tällainen yhden päivän mittainen teeman ympärille sidottu sotapelipäivä. Näitä olisi tarkoitus järjestää uudestaan jokunen kerta vuodessa sen mukaan, miten tilakysymys ja aika saadaan järjestettyä. Iso Omenan kirjasto toivottikin meidät jo tervetulleeksi. Teemoista jatkosota ja sisällissota ovat ensimmäisenä listalla, ja sen jälkeen mietitään tarkemmin, halutaanko esim. merisotaa, ilmasotaa vai vaikkapa Suomen sotaa. Ehdotuksia otetaan vastaan, samoin järjestelyapua.

Tapahtumassa pelattiin myös metapeli, jossa jokaisen pelin jälkeen merkittiin taululle rastilla kumpi osapuoli voitti pelin. Metapeli päättyi tasan 6-6 Suomen ja Neuvostoliitton kesken. Siihen oli hyvä lopettaa tältä osin! Kiitos kaikille pelaajille ja tapahtumaa muuten tukeneille henkilöille ja tahoille! Ja erityiskiitos Ison Omenan kirjastolle erinomaisesta yhteistyöstä!

Metapelin lopputilanne Suomi-Neuvostoliitto 6-6. Alun voitoista huolimatta NL nousi lopussa rinnalle, ja oli hetken aikaa voitollakin. Kuva Marko Tainio.

Sotapelaajan HELMET-kirjastot

Sotapelaajan HELMET-kirjastot

Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot, yhteisnimeltään HELMET (Helsinki Metropolitan Area Libraries) kirjastot, tarjoavat pääkaupunkiseudun lautapelaajille lainattavaksi kattavan valikoiman erilaisia lautapelejä. Pelaajien valinta raadin vuoden 2018 pelitekona palkitseman HELMET:n tietokannasta löytyy tätä kirjoittaessa (lokakuu 2019) 1318 eri lautapelinimikettä, joten pelattava ei ihan heti lopu kesken. Kuten Pelaajien valinta raati totesi, “Raati kiittää Helmet-kirjastoja siitä, että se on edelläkävijänä tehnyt lautapeleistä suositun osan kirjastoja. Monet muutkin maamme kirjastot ovat jo lähteneet seuraamaan Helmet-kirjastojen esimerkkiä, ja tätä kehitystä raati haluaa iloisesti kannustaa.”

HELMET-kirjastoista löytyy myös edustava valikoima sotapelejä. Esim. aikaisempaa BoardGameGeekin (BGG:n) korkeimmalle rankattua peliä, Twilight Strugglea, löytyy kokonaista kahdeksan kappaletta (kts. kuva alla). Mutta miten kattava HELMET:n sotapelikokoelma oikein on? No, siitähän pitää ottaa selvää.

Twilight Strugglea löytyy kahdeksan kappaletta, ja kolme peliä on heti lainattavissa. Kuvakaappaus Marko Tainio.

Sotapeli on sotapeli

Päätin testata HELMET:n sotapelikokoelman kattavuutta vertailemalla BGG:n korkeimmalle arvostettujen sotapelien listaa HELMET:n lautapelivalikoimaan. Koska sotapelin määritelmässä on paljon vaihtelua (kts. esim. sotapelien harrastaminen artikkeli Lautapelioppaassa), käytän vertailukohtana useampaa eri sotapelilistaa.

Ensimmäisenä otetaan vertailukohdaksi BGG:n Wargames kategorian top-10 pelit. Wargames kategoria on yksi BGG:n kahdeksasta subdomainista (esim. strategiapelit ja perhepelit on kaksi muuta kategoriaa), josta löytyy noin 10 000 sotapeliä. Tätä kirjoittaessa top-10 Wargames kategorian pelit ovat seuraavat:

  1. Twilight Struggle
  2. War of the Ring (Second Edition)
  3. Root
  4. Star Wars: X-Wing Miniatures Game
  5. Commands & Colors: Ancients
  6. Memoir ’44
  7. Paths of Glory
  8. Combat Commander: Europe
  9. Sekigahara: The Unification of Japan
  10. Hannibal: Rome vs. Carthage

Vertaamalla listaa HELMET kirjastojen tietokantaan paljastuu, että näistä kymmenestä pelistä seitsemän löytyy kirjastojen kokoelmista. Puuttuvat pelit, Combat Commander, Sekigahara ja Hannibal, ovat listan viimeiset, eli top-7 pelit löytyvät kaikki HELMET-kirjastoista! Joukossa on sekä kevyttä (Memoir ’44) että raskaampaa (Paths of Glory) sotapeliä, fantasia- (War of the Ring) ja avaruus- (Star Wars) teemaa unohtamatta. Tämä on erinomainen aloitus tälle vertailulle.

Twilight Strugglen kansi. Kuva Marko Tainio.

Toinen tapa hakea sotapelejä on katsoa BGG:n Wargame kategorian top-10 pelit (kyllä, kaikkien iloksi sekä tämä että edellinen on kategorioita, vaikka niillä tarkoitetaankin eri asiaa). Wargame on yksi monista BGG:n kategorioista ja yksi peli voi kuulua useampaan kuin yhteen kategoriaan. Wargames kategorian alta löytyykin noin 16 000 sotapeliä, eli lista kattaa monenlaisia konfliktia sisältäviä pelejä. Tätä kirjoittaessa BGG:n Wargames kategorian top-10 pelit ovat:

  1. Twilight Struggle
  2. Star Wars: Rebellion
  3. Twilight Imperium (Fourth Edition)
  4. War of the Ring (Second Edition)
  5. Star Wars: Imperial Assault
  6. Eclipse
  7. Root
  8. Twilight Imperium (Third Edition)
  9. Rising Sun
  10. Star Wars: X-Wing Miniatures Game

Tämän listan top-10 peleistä kaikki löytyvät HELMET kirjastoista. Kuten listasta näkyy niin tällä listalla vain listaykkönen, Twilight Struggle, on selkeästi historiallinen sotapeli muiden ollessa esim. strategiapelejä joissa konfliktilla on oma roolinsa. Tällainen on mm Touko Tahkokallion 4x-peli Eclipse, jossa avaruussotiminen on isossa roolissa, mutta joka yleensä mielletään strategipeliksi.

Lopuksi asetan HELMET:n kunnon testiin kaivamalla esiin Top-10 heksasotapeliä (hex-and-counter), eli peliä joiden mekaniikaksi on merkitty heksasota. BGG:n viimeaikaisen muutoksen ansiosta tämä ei ole enää niin helppoa, sillä entinen hex-and-counter mekanismi on uudelleennimetty muotoon Hexagon Grid, ja sen alta löytyy mm. Catanin kaltaisia strategiapelejä. Jos kuitenkin poistan listasta selkeät ei-sotapelit, niin top-10 lista näyttää tältä:

  1. Commands & Colors: Ancients
  2. Combat Commander: Europe
  3. Neuroshima Hex! 3.0
  4. Advanced Squad Leader
  5. Commands & Colors: Napoleonics
  6. Space Empires: 4X
  7. Advanced Squad Leader: Starter Kit #1
  8. Conflict of Heroes: Awakening the Bear! – Russia 1941-42
  9. D-Day at Omaha Beach
  10. Squad Leader

Näistä peleistä vain Commands & Colors: Ancients ja Neuroshima Hex! 3.0 löytyvät HELMET-kirjastoista. Tämä ei ole mikään yllätys sillä tämä lista muodostuu sotapelaamisen kovasta ytimestä. Lisäksi listalla on muutama vanhempi peli, kuten 1977 julkaistu Squad Leader ja sen 1985 julkaistu uusi laitos ASL. Näistä varsinkin Squad Leaderia ei kirjastoon saisi muuten kuin käytettyjen pelien markkinoiden kautta, jos niinkään. ASL:n kohdalla taas olisi mielenkiintoista nähdä miten peli edes soveltuisi kirjastolainaksi kun peliin kuuluu kansiollisen verran ohjeita ja muutama tuhat kauntteria!

Yllä mainittujen pelien lisäksi HELMET-kirjastoista löytyy myös mm. kuuden pelaajan ja yhden päivän vaativa Here I Stand, sotimista siviilien näkökulmasta luotaava This war of mine: the board game, neuvottelupelien kuningas Diplomacy ja europelien mestarin, Rainer Knizian teemasirottimella toteuttama Battle line. Siinä ei laadukas sotapelaamineen ihan heti lopu.

Triump & Tragedy pelin kansi. Kuva Marko Tainio.

Entäs Suomen sodat?

BGG:n parhaimmiksi arvostettujen pelien lisäksi halusin erikseen tarkistaa miten hyvin HELMET-kirjastot tarjoavat pelattavaksi Suomen sotiin liittyviä lautapelejä. Tätä varten kävin läpi kaikki sisällissotaan, talvisotaan ja jatkosotaan liittyvät pelit, joita olen käsitellyt aikaisemmin omissa artikkeleissaan. Sisällissodasta HELMET-kirjastoista löytyi kaksi peliä, Suomi 1918 ja 1918 – Veli veljeä vastaan, ja talvisodasta Red winter : the soviet attack at Tolvajärvi, Finland. 8-12 december 1939. Jatkosodasta ei löytynyt yhtään peliä. Eli Suomen sodista kiinnostuneelle HELMET tarjoaa vain muutaman maistiaisen.

Ei hassummin, HELMET!

Kokonaisuutena HELMET-kirjastoista löytyy erinomainen valikoima sotapelejä, mikä mahdollistaa esim. pelien kunnon testaamisen ennen ostopäätöstä ja toisaalta joidenkin pelien kohdalla voi hyvin tyytyä kirjaston palveluun ilman tarvetta ostaa peliä omaksi. Mitä kevyemmässä roolissa sotiminen pelissä on ja mitä uudemmasta pelistä on kyse, sitä todennäköisemmin peli löytyy HELMET-kirjastoista. Kovan linjan heksasotia on kuitenkin vähemmän, mikä on ihan ymmärrettävä linjaus kirjaston näkökulmasta.

Suomen sotiakin pääsee kirjaston kokoelmien avulla kokeilemaan, mutta sillä puolella olisi vielä jonkin verran paranneltavaa. Pelaajamäärät tuskin on kovin suuria, mutta kulttuurihistoriallisesti olisi hienoa jos Suomeen liittyviä pelejä löytyisi paremmin kirjastosta.

Lautapelaamaan 2019

Suomen suurimmaksi ja kauneimmaksi lautapelitapahtumaksi kehuttu Lautapelaamaan 2019 oli syyskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä Kauppakeskus Redin tiloissa. Kauneus on katsojan silmissä, mutta kävijämäärältään Lautapelaamaan on ylivoimaisesti suurin pelkästään lautapeleihin keskittyvä tapahtuma Suomessa. Alustavien tietojen mukaan tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin 900 pelaajaa, joista noin 500 lauantaina.

Lautapelaamaan tapahtuman toteutuksesta vastaavat ovat miettineet tapahtumaa jo kuukausia, mutta tavallinen tapahtumankävijäkin on päässyt aloittamaan valmistautumisen hyvissä ajoin esim. osallistumalla ketjunvaihtoon ja sitä seuranneeseen huutokauppaan. Kummassakin oli tarjolla satoja lautapelejä, joukossa myös muutamia sotapelejä. Samoin Lautapelaamaan tapahtuman kirpputoripöydällä oli sotapelejä tarjolla, mukaan lukien kattavan oloinen Ambush! (1983) paketti n. 150 euron hinnalla! Minun haaviin näistä kaikista tarttui europelien mestarin Reiner Knizian kevyt korttivetoinen sotapeli Battle Line (2000) ja aavistuksen raskaampi Soviet Dawn: The Russian Civil War, 1918-1921 (2009).

Itse tapahtumassa perjantai kului työvuorossa ja sunnuntaina olin liikenteessä jälkikasvun kanssa. Lauantai oli varattu etukäteen raskaampaan pelaamiseen Huoltoreittiporukan kesken. Sattumalta päivästä muodostui GMT Games pelipäivä, sillä kaikki neljä pelattua peliä ovat kyseisen julkaisijan katalogista!

Aloitimme neljällä hengellä COIN-sarjaan kuuluvan Gandhi: The Decolonization of British India, 1917 – 1947 (2019) pelin parissa. Gandhi kuvaa Intian itsenäistymistaistelua jossa yksi osapuoli pyrkii itsenäistämään maan (Indian National Congress), toinen haluaa itsenäisyyttä, mutta myös oman muslimivaltion (Muslim League) ja kolmas pyrkii aseelliseen yhteenottoon (Revolutionaries). Neljäntenä osapuolena on Brittihallinto (British Raj) joka yrittää tasapainoilla kaikkien kolmen muodostaman uhkan kanssa ja pitää “kruunun jalokiven” osana imperiumia.

Gandhi alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa peli näytti vielä hyvältä, mutta pisteytyksessä Raj (punainen) lahjoi itsensä kansan sydämiin kaikissa keskeisissä maakunnissa. Kuva Marko Tainio.

Aloitimme lauantaina klo 10 täyden kampanjan, jossa Antero asettui brittien saappaisiin, minä ohjastin Gandhin kansalliskongressia, Ansi johti kotiedun turvin muslimiliigaa ja Tombad turvautui terroriin. Peli loppui puolilta päivin pelin toiseen pisteytykseen kun Anteron hallinnassa olleiden alueiden määrä riitti voittoon. Siinä välissä ehdin just ja just saamaan jonkinlaisen kuvan siitä mitä pelissä voisi tehdä, joten sen kattavampaa arviota en pelistä osaa vielä kirjoittaa. Ainakin se tuli selväksi että kaikkien osapuolten kannattaisi tukkia rautatielinjoja, jotta Raj ei saa pisteytyksen aikana liikaa rahaa, jolla lahjoa paikallisen omalle puolelleen… Niin ja sekin tuli selväksi että Rajilla on niin paljon sotavoimaa, että se saa halutessaan aina yksittäisen alueen haltuun. Kaiken kaikkiaan lupaava peli, kuten kaikki COIN-sarjan pelit.

Koska Gandhi loppui nopeaan, niin pelasimme samalla porukalle yhden 18xx-pelin, 1862: Railway Mania in the Eastern Counties (2013). Tässä(kin) junapelissä perustetaan yrityksiä ja pyritään niiden kautta täyttämään omat taskut mahdollisimman täyteen valuuttaa. Minun peli alkoi erinomaisesti kun onnistuin perustamaan kaksi yritystä, jotka yhdistin sopivassa vaiheessa pelin alkuvaiheen pelin sen hetken parhaaksi yritykseksi, joka taikoi omistajan, eli minun, taskuihin hyvät tuotot. Tässä vaiheessa olin selvässä johdossa. Lähdin kuitenkin perustamaan pelin loppupuolella uuden firman, koska pelkäsin olemassa olevan firman jäävän radan rakentamisessa jumiin ilman apua (osaksi näin kävikin). Tämä uusi firma onnistui kohtuullisesti, mutta todennäköisesti olisin pärjännyt paremmin ostamalla muiden osakkeita ja pitämällä oman ykkösfirman muuten kunnossa. Antero vei tämänkin pelin parin sadan rahan erolla, joten tiukille meni.

1862 pelin kansi. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen Tombad poistui paikalta ja pelasimme kolmestaan korttivetoista ilmasotapeliä Wild Blue Yonder (2017). Tässä ohjastin italialaista konetta, ansi saksalaista ja Antero kahta brittiä. Minun peli oli kohtuu tylsä, sillä kädessä oli vain hyökkäyskortteja, joita en voinut käyttää, ja vaikka heitinkin kortteja koko ajan pois niin käteen ei noussut mitään sopivampaa. Joten päädyin kaartelemaan ympyrää sillä aikaa kun Antero ampui saksalaiset alas, ja voitti sillä pelin. Lyhyt koiratappelu ei antanut pelistä kovin tarkkaa kuvaa ja tätä olisikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan uudestaan laajemman kampanjan muodossa. Ja paremmilla koneilla, kiitos…

Wild Blue Yonderi kansi. Kuva Marko Tainio.

Tässä vaiheessa ansi lähti muihin peleihin ja jäimme Anteron kanssa ratkaisemaan Ardennien taistelun The Last Hundred Yards (2019) pelin avulla. Viimeiset sata jaardia on kerännyt jonkin verran kehuja esittelemällä uuden näkökulman ja mekaniikan taktisen tason sotimiseen. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä sillä “helpompi kuin ASL (Advanced Squad Leader) mutta realistisempi kuin Memoir’44” pelejä on tusinoittain, joukossa monia erinomaisia yrityksiä. The Last Hundred Yardsin mittakaava on samaa luokkaa ASL:n kanssa, eli noin komppanian suuruiset joukot kohtaavat taistelukentällä. Pelasimme skenaarion jossa amerikkalainen joukkue yrittää puolustaa kahta hyökkäävää saksalaista joukkuetta vastaan. Peli on huomattavasti ASL:sta nopeampi pelata ja peli suosii nopeaa etenemistä jossa ei jäädä tuleen makaamaan. Meidän pelissä pyrin lähinnä hidastamaan saksalaisia siirtyen aina taaempaan asemaan kun paine vaikutti liian suurelta. Tämä toimi suurimman osan ajasta hyvin, mutta hiukan liian nopea perääntyminen ja yksi huonosti mietitty vuoro käänsivät kelkan saksalaisille.

Esittelyskenaario harvoin paljastaa pelin koko potentiaalia, mutta ainakin tästä jäi positiivinen mielikuva. Aloituksen ratkaiseminen puhtaalla nopanheitolla on tosin vähän tylsä mekaaninen ratkaisu, mutta toisaalta se pitää molemmat varpaisillaan kun ei tiedä kuka on seuraavalla vuorolla aktiivinen, ja kuka reagoi. Vuoron aikana kerääntyneen tuleen ratkaiseminen vasta vuoron lopussa on hyvä idea, ja sitä olisi ehkä voitu viedä pidemmällekin niin että mitä useamman tulitusmerkin yksikkö saa, sitä enemmän tulee miinusta heittoon.

The Last Hundred Yardsin lopputilanne. Etualan jenkit on kaikki paniikissa ja saksalaiset kontrolloivat voittoheksoja, erityisesti oikealla olevaa kirkkoa. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen pelattiin yksi Cartagena (2000), jota Antero ei voittanut.

Meidän sotapelaamisen lisäksi viereisessä pöydässä pelattiin jotain Memoir’44:n overlord skenaariota, joten emme olleet tapahtuman ainoita sotapelaajia.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan oli taas lautapelaamisen juhlaa. Kiitos kaikille järjestäjille ja vapaaehtoisille joita ilman tapahtumaa ei voitaisi järjestää! Ensi vuonna uusiksi Redissä, tai jossain muualla.

Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44

Pelejä Suomen sodista -juttusarjassa käymme läpi Suomen sotiin liittyvät pelit, jotka olemme löytäneet BoardGameGeek:stä (BGG), Suomen Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta sekä muista lähteistä. Sarjassa käsitellyt pelit joko liittyvät suoraan Suomen käymiin sotiin tai Suomen alue on niissä merkittävä osa peleissä kuvattua sotaa. Sarjan ensimmäinen osa käsitteli Suomen sisällissotaa (linkki) ja toinen osa talvisotaa (linkki).

Sarjan kolmannen osan aiheena on jatkosotaa (1941-44) itsenäisenä kokonaisuutena käsittelevät pelit, joihin sisältyy kaikki pelin pelaamiseen tarvittava materiaali. Memoir ’44:n ja Advanced Squad Leaderin (ASL:n) kaltaisten pelisarjojen jatkosotaskenaariot esitellään myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Alla oleva lista on koottu huolella, mutta todennäköisesti se ei sisällä kaikkia jatkosotaan liittyviä pelejä. Jos tiedät listasta puuttuvan pelin tai pelejä, voit vinkata niistä jutun lopussa olevassa kommenttiosiossa, kommentoida artikkelia Twitterissä tai Facebookissa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huoltoreitti[at]gmail.com.

Asemasota pelin kansi. Kuva Doria tietokannasta 18.9.2019 https://www.doria.fi/handle/10024/157030.

Jatkosota

Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941 Operaatio Barbarossasta eli Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Vaikka Suomen rintamalla sodan julistus tulikin muutaman päivän myöhemmin, niin käytännössä Suomi ja Suomen alueet olivat olleet jo pitkään osa Barbarossan suunnitelmaa. Suomi lähti mukaan sotaan toiveena saada takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja vuoden 1941 etenemisvaiheessa nämä valloitettiinkin. Laatokan Karjalassa (Laatokan pohjoispuolella) suomalaiset valtasivat myös ison osan Neuvostoliitolle kuulunutta Karjalaa, mukaan lukien Petroskoin kaupungin. Suomalaisten joukkojen rinnalla taisteli saksalaisia joukkoja erityisesti Pohjois-Suomen rintamalla. Etenemisvaiheen jälkeen sota muuttui asemasodaksi, jonka aikana sotiminen koostui lähinnä kaukopartioiden toiminnasta ja rajatuista operaatioista. Asemasodan aikana Suomessa toivottiin, että sota ratkeaisi muualla, mutta kesällä 1944 Neuvostoliitto aloitti Normandian maihinnousun aikaan suurhyökkäyksen Suomen rintamalla. Tämä perääntymisvaiheena tunnettu kesä alkoi Suomelle huonosti Neuvostoliiton murtautuessa läpi linjoista voimalla ja vauhdilla, jollaiseen suomalaiset joukot eivät olleet tottuneet. Hyökkäys saatiin kuitenkin pysäytettyä ja Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa aselevon syyskuussa 1944 tilanteessa jossa Neuvostoliiton eteneminen oli pysäytetty kaikkialla.

Yli kolme vuotta jatkuneena sotana jatkosota tarjoaa useita erilaisia näkökulmia sodan simulointiin niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Erityisen hyvin jatkosota sopii operaatiotason peleille, joissa keskitytään yksittäiseen taisteluun tai kampanjaan, kuten kesän 1944 Talin-Ihantalan taisteluun. Toisin kuin sisällissotapelien ja talvisotapelien kohdalla, koko jatkosodan simulointi strategisen tason peleissä on kuitenkin haastavaa, sillä sodan pelitekninen jakaminen kolmeen erilaiseen vaiheeseen (hyökkäysvaihe, asemasotavaihe ja perääntymisvaihe) on vaikeaa. Suomen rintaman erityislaatuisuus lienee syynä siihen, että monissa Saksan ja Neuvostoliiton välistä itärintaman sotaa simuloivissa sotapeleissä, niin videolla kuin laudallakin, Suomi on rajattu taisteluiden ulkopuolelle.

Jatkosotapelejä

BGG:n tietokannasta löytyi 15 ja Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta neljä jatkosotapeliä. Pelien nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, jossa pelit ovat järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Pelit löytyvät myös BGG:stä omana listana.

Nimi (linkki lisätietoihin)JulkaisuvuosiSuunnittelijaPelaajamääräJulkaisija
Asemasota (Doria)1942Ei tiedossa2 pelaajaa.Kuvataide
Ilmajääkärit (Doria)1942Ei tiedossa2-5 pelaajaa.Kuvataide
Partiokahakka (Doria)1942Ei tiedossa2 pelaajaa.Koulutarpeiden keskusliike
Ristiretki bolshevismia vastaan (Doria)1943Ei tiedossa2 osapuolta.Koulutarpeiden keskusliike
Salla 1941: A Fight to the Finnish (bgg)1991Michael Bennighof2 pelaajaa.Pacific Rim Publishing
Kestenga: Another Fight to the Finnish (bgg)1993Michael Bennighof2 pelaajaa.Pacific Rim Publishing
Forgotten Axis: Murmansk 1941 (bgg)1999Michael Bennighof2 pelaajaa.Decision Games (Strategy & Tactics #194)
Forgotten Axis: The Finnish Campaign (bgg)2000Michael Bennighof2 pelaajaa.Decision Games (Strategy & Tactics #199)
Winter Fury: The Battle of Tolvajärvi 1939 (bgg)2001 (toinen version 2016)Michael Bennighof2 pelaajaa.Avalanche Press Ltd.
Mannerheim's Cross: Finland at War 1939-1945 (bgg)2006Kurt Martin ja Ray Tapio2 pelaajaa.Critical Hit, Inc.
Panssarisotaa: The Battle of Tali-Ihantala, June 1944 (bgg)2008Perry MooreEi tiedossa.Firefight Games
The Finnish Front, 1941-42 (bgg)2009 (lehdessä 2016)Ty Bomba, Joseph Miranda2 pelaajaa.Decision Games (World at War magazine #5, 2016.)
Buffalo Wings (bgg)2010J. D. Webster2 pelaajaa.Against the Odds; LPS, Inc. (Against the Odds lehden numero 29)
Karelia '44 (bgg)2011Ken Jacobsen, Ernesto Sassot1-2 pelaajaa.Multi-Man Publishing
Kaukopartio (bgg)2013Mikko Laubach2-4 pelaajaa.Nappulakenraali
The Finnish Trilogy 1939-1945: Continuation War 1941-1944 (vol. 2) (bgg)2014Mikael Grönroos2 osapuolta.Mikugames
Second World War at Sea: Sea of Iron (bgg)2015Michael Bennighof ja James Stear1-2 pelaajaa.Avalanche Press Ltd.
Storms in the East (bgg)2015Florent Coupeau2 pelaajaa.Cérigo Editions, Vae Victis
Leningrad '41 (bgg)2017Emanuele Santandrea1-2 pelaajaa.VentoNuovo Games

Ensimmäiset neljä jatkosotapeliä on julkaistu Suomessa jatkosodan aikana vuosina 1942-43. Pelien julkaisijoina toimi joko Kuvataide tai Kolutarpeiden keskusliike ja mekaanisesti ne ovat yksinkertaisia taktisen tason pelejä, joissa kuvataan pienten sotajoukkojen välistä taistelua. Poikkeuksen tekee Ristiretki bolshevismia vastaan (1943), joka kuvaa itärintaman sotaa Mustaltamereltä Jäämerelle, tosin niin, että Suomen rintaman leveys on kokonaisuuteen nähden suurempi mitä se todellisuudessa oli. Mutta suomalaisillehan tämä peli tehtiinkin.

Seuraavaa jatkosotapeliä saatiin odottaa 1990-luvulle, jolloin Avalanche Pressin perustaja Michael Bennighof aloitti oman operaatiotason sotapelien julkaisusarjansa. Suurin osa Bennighofin peleistä keskittyi Pohjois-Suomen rintamalle, jossa Suomi ja Saksa taistelivat yhdessä Neuvostoliittoa vastaan. Ensimmäinen sarjassa oli vuonna 1991 julkaistu Salla 1941: A Fight to the Finnish, joka keskittyy Sallan taisteluihin. Seuraavana sarja keskittyi Kiestinkiin (Kestenga: Another Fight to the Finnish), Muurmanskiin (Forgotten Axis: Murmansk 1941) ja uudestaan Sallaan (Forgotten Axis: The Finnish Campaign). Vuonna 2001 julkaistu Winter Fury: The Battle of Tolvajärvi 1939 on talvisotapeli, mutta pelistä pitäisi löytyä skenaario myös jatkosodan taisteluista Tolvajärven alueella. Vuonna 2015 Michael Bennighof palasi vielä Suomen sotiin laivasotapelillä Second World War at Sea: Sea of Iron. Yhteensä Bennighof on julkaissut kuusi peliä jatkosodasta ja näiden lisäksi yhden pelin talvisodasta.

Yksi monista Michael Bennighofin Pohjois-Suomeen sijoittuvista peleistä (Kestenga: Another Fight to the Finnish). Kuva BGG:stä käyttäjältä kryfam.

Muut suunnittelijat ja julkaisijat kuin Bennighof ja Avalanche Press ovat julkaisseet vain yhden jatkosotapelin per suunnittelija ja julkaisija. Julkaisijoiden kohdalla mielenkiintoisinta listassa on se että siitä puuttuu kokonaan tunnetuin sotapelijulkaisija, GMT Games, vaikka GMT onkin julkaissut kolme peliä talvisodasta. Toinen tunnettu sotapelijulkaisija, Multi-Man Publishing (MMP), on julkaissut yhden jatkosotapelin, Standard Combat Series (SCS) -sarjaan kuuluva Karelia ’44:n (2011).

Julkaisuajankohdissa ei ole myöskään havaittavissa mitään selkeää kuviota niin, että pelejä olisi julkaistu sodan vuosipäivinä, vaan pelejä on julkaistu noin yksi peli joka toinen vuosi -tahtia 90-luvulta lähtien

Pelaajamäärä on suurimmassa osassa pelejä kaksi, kuten sotapeleissä yleensäkin. Ilmajääkärit (1942) pelissä pelaajia voi olla 2-5 ja Kaukopartio (2013) -peliä voi pelata 2-4. Kolmessa pelissä pelaajamääräksi on merkitty myös yksi, eli pelit sopivat yksinpelaamiseen. Muut ovat kaksinpelejä.

Pelien kestot ovat normaalia sotapeliluokkaa eli vaihtelua on 30 minuutista (Second World War at Sea: Sea of Iron) 15 tuntiin (Forgotten Axis: Murmansk 1941).

Maalla, merellä ja ilmassa, mutta enimmäkseen maalla

Jatkosotapelien joukossa on yksi ilmasotaa kuvaava peli, Buffalo Wings (2010), ja yksi merisotaa kuvaava peli, Second World War at Sea: Sea of Iron (2015). Molemmat pelit kattavat myös talvisodan meri- ja ilmataisteluita, mutta skenaarioiden määrästä eri sotien väillä ei löydy tarkempaa tietoa. Sea of Iron sarjaan on myös saatavilla Finland’s Fantasy Fleet (2017) –lisäosa, jossa on mukana Suomen merivoimille suunniteltuja aluksia, jotka syystä tai toisesta eivät koskaan valmistuneet tai muusta syystä liittyneet laivastoon.

Jatkosodan ainoan ilmataistelupelitn, Buffalo Wingsin, kounttereita. Kuva BGG:stä käyttäjältä AlejandroCalle.

Suurin osa jatkosotapelistä keskittyy kuitenkin operaatiotason maataisteluihin, eli pelissä kuvataan yksittäistä taistelua tai kampanjaa. Tässä jatkosotapelit eroavat selvästi talvisotapeleistä, joista monet olivat koko sodan kattavia strategisen mittakaavan pelejä. Moderneista jatkosotapeleistä vain Mikugamesin Suomi-trilogian toinen osa, The Finnish Trilogy 1939-1945: Continuation War 1941-1944 (vol. 2) (2014), ja Decision Gamesin “They Died With Their Boots On” -sarjaan kuuluva The Finnish Front, 1941-42 (2009) ovat startegisen tason pelejä (tosin jälkimmäisen tapauksessa vain niukasti), kattaen yksittäistä operaatiota suurempia kokonaisuuksia.

Yksittäisistä taisteluista ja kampanjoista eniten pelejä on vuoden 1944 torjuntataisteluista Karjalan kannaksella, erityisesti Talin-Ihantalan taistelusta. MMP:n Standard Combat Series (SCS) -sarjaan kuuluva Karelia ’44 (2011) kattaa kaikki kannaksen taistelut, kun taas Panssarisotaa: The Battle of Tali-Ihantala, June 1944 (2008) ja Storms in the East (2015) käsittelevät vain Tali-Ihantalaa.

Karelia’44 -pelin kansi ja osa materiaaleista. Kuva BGG:stä käyttäjältä Ganix.

Puhtaasti taktisia maasotapelejä on kaksi, vuonna 2006 julkaistu Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945, ja Nappulakenraalin julkaisema Kaukopartio (2013). Mannerheim’s Cross peli on käsitelty jo aikaisemmin talvisotapelien joukossa ja BGG:stä saatujen tietojen perusteella pelissä on kuusi skenaariota jatkosodasta. Taktisen tason skenaarioita on todennäköisesti enemmän esim. Advanced Squad Leader (ASL) pelissä, mutta ne käsitellään omassa artikkelissa lisäosien yhteydessä.

Teemallisesti mielenkiintoisin on listan uusin jatkosotapeli Leningrad ’41 (2017), joka kuvaa Leningradin piiritystä. Pelin kuvauksen perusteella suomalaisilla joukoilla on pelissä merkittävä rooli, joten tämä on myös ainut tälle listalle kelpuutettu jatkosotapeli, jossa kuvataan myös Suomen rintaman ulkopuolisia taisteluita. Twitterissä on ollut viime aikoina keskustelua tulevasta The Hero City (Hero City eli sankarikaupunki oli Neuvostoliiton kahdelletoista kaupungille myöntämä arvonimi) nimisestä pelistä, joka keskittyy myös Leningradin piiritykseen, mutta siitä ei ole vielä tarjolla muuta tietoa kuin jokunen kuva.

Pelejä katsoessa onkin selvää, että teemallisesti jatkosodassa on vielä paljon tilaa uusille sotapeleille. Esimerkiksi vuoden 1941 hyökkäysvaihteesta on pelejä vähän, samoin Laatokan Karjalan taisteluista kesällä 1944. Suomalaisille nämä taistelut lienevät tutuimpia Tuntemattoman sotilaan kautta, sillä “tuntemattoman” kuvaama komppania taisteli koko sodan Laatokan karjalassa. Yksittäisistä taisteluista esimerkiksi talven 1944 Helsingin suurpommitukset ja keväällä 1942 suoritettu suursaaren valtaus voisivat toimia hyvinä lähtökohtina uusille sotapeleille. Sen sijaan Saksalaisten taisteluista Pohjois-Suomessa on ylitarjontaa, kiitos Michael Bennighofin.

Mekaniikka ensin

Moderneista jatkosotapeleistä lähes kaikki ovat mekaanisesti heksasotaa, jossa heksakartalla liikutellaan pahvisia pelimerkkejä, kaunttereita, ja taistelut ratkaistaan noppien ja taistelutaulukon (combat-resolution table, eli CRT) yhteistyöllä. Kolmessa Michael Bennighof pelissä on lisäksi “chit-pull” -mekaniikka, jossa aktivoitava yksikkö valitaan nostamalla “kupista” satunnaisesti kauntteri, joka sitten kertoo mitä yksikköä tai yksiköitä voi liikuttaa. Sen tarkemmin näiden pelien “chit-pull” mekaniikka ei pelkästään BGG:n perusteella selvinnyt.

Valtavirrasta poikkeavat kaksi peliä. Nappulakenraalin Kaukopartio käyttää point-to-point karttaa, jossa 2-4 pelaajan kaukopartiot liikkuvat ja suorittavat viiden tehtävän kampanjaa. Peliä on myös kuvattu sanoilla roolipelimäinen. Toinen valtavirrasta poikkeava peli on Leningrad ’41, jossa joukkoja kuvataan pystyyn nostetuilla puupalikoilla, “blokeilla”.

Sodan aikana julkaistut neljä peliä muodostavat oman kokonaisuuden, sillä mekaanisesti peleillä on vähän tekemistä modernien sotapelien kanssa. Asemasota pelissä ampuminen perustuu fyysiseen ampumanapin flippaamiseen PitchCarin tyyliin. Ilmajääkärissä pyritään saartamaan vastustajan yksiköitä vähän Tammea muistuttavalla mekaniikalla. Partiokahakka ja Ristiretki bolshevismia vastaan peleissä mekaniikka on samalla tavalla hyvin abstraktia, ja muistuttaa eniten Tammea. Pikanttina yksityiskohtana Ristiretki bolshevismia vastaan pelissä menettää oman yksikön jos unohtaa ampua vastustajaa.

Ei myynnissä

Jatkosotapeleistä kiinnostuneet joutuvat turvautumaan käytettyihin peleihin tai ulkomaisiin verkkokauppoihin, sillä pelilistaa tarkastaessa (kevät 2019) yhtäkään yllä mainittua jatkosotapeliä ei löytynyt Fantasiapelit tai Lautapelit.fi liikkeistä. BGG:n markettipaikalta löytyi kopioita joistain peleistä, mutta myyjät olivat järjestään ulkomaalaisia. Joitain pelejä löytyy suoraan julkaisijalta, kuten Second World War at Sea: Sea of Iron, jota löytyy Avalanche Pressin verkkokaupasta. Samoin Forgotten Axis: Murmansk 1941 ja Forgotten Axis: The Finnish Campaign pelejä voi löytyä Decision Gamesin verkkokaupasta, ja Karelia ’44, MMP:n verkkokaupasta. Panssarisotaa: The Battle of Tali-Ihantala, June 1944 on listattu BGG:ssä print-and-play peliksi, mutta tarvittavien tiedostojen saannista en löytänyt lisätietoa. Pelistä on muutenkin tarjolla niin vähän tietoa että sen olemassaolo on mysteeri.

Sodan aikana julkaistuista peleistä on julkaistu kaikki materiaalit Kansalliskirjaston Doria-tietokannassa, ja pelejä pääsee pelaamaan jos jaksaa askarrella uudet versiot. Tai omaa hyvät suhteet Kansalliskirjaston suuntaan!

Yhteenveto

Jatkosodasta on julkaistu 19 sotapeliä, pääasiassa ulkomaisten julkaisijoiden toimesta. Suunnittelijoista Michael Bennighof on ahkeroinut julkaisemalla kuusi peliä, erityisesti saksalaisten ja suomalaisten yhteisistä operaatioista Pohjois-Suomessa. Suurin osa peleistä on operatiivisen tason pelejä, joissa kuvataan yksittäistä taistelua tai kampanjaa. Koko sodan kattavia strategiapelejä on vain yksi, The Finnish Trilogy 1939-1945: Continuation War 1941-1944 (vol. 2). Pohjois-Suomen lisäksi suosittu teema on Karjalan kannaksen kesän 1944 taistelut, joista on julkaistu kolme peliä. Sen sijaan Laatokan Karjalasta ja hyökkäysvaiheesta pelejä on vähän.

Jatkosotapelien saatavuus on jopa talvisotapelejä heikompi. Artikkelia tehdessäni yhtäkään tässä mainittua peliä ei saanut tilattua uutena suomalaisista liikkeistä. Suoraan julkaisijoilta sai joitain pelejä, mutta jatkosotapelien pariin pääseminen vaatii käytännössä käytettyjen pelien tilaamista tai omien versioiden askartelua.

Miten minusta tuli sotapelaaja

Timo Ollikainen

Vuoden 2007 isänpäivänä olin hieman ihmeissäni, kun aamun lahjapaketista paljastui lautapeli. Kuulun siihen sukupolveen, joka on lopettanut ”leluilla leikkimisen” aikuistuessaan. Ensituntumalta mielsin siis lahjan lähinnä isän ja lasten väliseksi jutuksi. Lapseni olivat kuitenkin sen verran pieniä, ettei yhdessä pelaaminen ollut vielä ajankohtaista. Lahjaksi saamani peli oli myös lastenpelejä selvästi tyylikkäämpi ja olisi todennäköisesti tuhoutunut taaperoiden käsittelyssä, joten se päätyi hyllyyn odottelemaan. Pelin aikuismainen ulkoasu kiehtoi minua omalla jännällä tavallaan ja koetin silloin tällöin tapailla sen hieman hankalilta tuntuneita sääntöjä. Lopulta peli päätyi puolivahingossa pöydälle eräiden hieman jäykästi alkaneiden illanistujaisten yhteydessä. Peli toimi hyvänä jäänmurtajana ja yhteisen ihmetyksen aiheena tuolloin läsnä olleessa porukassa. Käytännössä pelasimme peliä aika pahasti väärin ja se kesti sääntöihmettelyineen noin neljä tuntia. Nykystandardieni mukaan tämä vastaa vesikidutukseen verrattavaa jäätämistä yksinkertaisen pelin äärellä ja ei voi kuin ihmetellä miksi sääntöjä oli tuolloin niin vaikea hahmottaa. Ilta meni kuitenkin mukavasti ja samalla porukalla kokoonnuttiin jatkossakin istumaan iltaa lautapelien parissa. Ai mikä peli oli kyseessä? No tietenkin kyseisen vuoden syksynä Kuopion markettienkin hyllylle ensikertaa tiensä löytänyt Thurn und Taxis, mutta ei siitä sen enempää…

Isä avaa lasten antamaa isänpäivälahjapakettia. Paketista paljastuu lautapeli.
Isänpäivän aamun yllätyspaketti vuonna 2007. Timo Ollikainen 2007

Kipinä jäi kytemään ja sytytti pikkuhiljaa oman roihunsa. Parin vuoden satunnaisten koti- ja kaveripelailujen jälkeen piti saada kovempaa kamaa ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa kuopiolaisen pelikerho Kärmeksen peli-iltaan. Ensikosketus pelikerhotoimintaan oli sitten pieni shokki (muistaakseni noin kolmen tunnin Talisman viidellä pelaajalla, vahvalla nörttislangilla ja huutonauruhehkutuksella…), mutta aika äkkiä huomasin kalenteroineeni Kärmeksen peli-illat omaan viikko-ohjelmaan. Totesin myös pohtivani aktiivisesti uusien pelien hankkimista omaan hyllyyn, liityin Suomen lautapeliseuraan ja loin käyttäjätilin Boardgamegeekiin.

Lautapelejä ja pelikertoja oli siis alkanut kertyä ja hieman raskaammat europelitkään eivät tuntuneet enää ihan niin raskaita. Vuonna 2007 julkaistu Mikko Saaren Uudet lautapelit -kirja löytyi jo helposti kirjaston hyllystä ja lueskelin siitä ns. uuden aallon lautapelaamisen perustiedot. Kyseisessä kirjassa esiteltiin myös Memoir ’44 -niminen, toiseen maailmansotaan sijoittuva ”sotapeli”. Tarkemman tutustumisen perustella Memoir ’44 tuntui kiinnostavasta teemasta huolimatta hieman yksinkertaiselta peliltä, joten aloin aika pian etsiä Boardgamegeekiistä vastaavan kaltaisia pelejä, jotka kestäisivät paremmin pelikertoja. Olin jo kuullut Combat Commanderista ja minua oli myös peloteltu Advance Squad Leader (ASL)-legendalla. Pahvinappulapinot ja paksut sääntökirjat eivät kuitenkaan jostakin syystä tuntuneet (vielä) houkuttelevilta. Lisäksi lapsuuden muistot pienoismallien rakentelusta johdattelivat vahvasti kohti figureilla toteutettua peliä. Vaihtoehtoja ei ollut kovin paljon, joten niin ikään vuonna 2007 julkaistu Tide of Iron vaikutti paketilta, joka voisi tarjota pidemmällä aikavälillä enemmän samankaltaista pelattavaa kuin Memoir ’44, mutta olla silti riittävän yksinkertainen peli myös sen sääntöjä tuntemattomien kanssa pelattavaksi. 

Tide of Iron kuuluu Fantasy Flight Gamesin (FFG) ns. ”ruumisarkkupeleihin”. Termiin olen törmännyt suomalaisten lautapeliharrastajien keskuudessa ja sillä viitataan pelin isoon ja suorakaiteen muotoiseen laatikkoon, joka on täynnä pahvi- ja muovisälää. Käytännössä Tide of Iron onkin vahvasti ns. Ameritrash-genreen kuuluva peli, jossa on sotateema. Jo pelin kansikuvitus antaa viitteitä siitä mikä on meininki ja pelin kohderyhmä. Kuvituksessa amerikkalaisjoukot on esitetty uhkaavan etukenossa,kun taas kansilaatikon saksalaissotilaan ilme ja kehonkieli viestivät epävarmuudesta ja perääntymisestä. Peli sekoittaa figupelien (esim. Warhammer 40k) ja perinteisempien sotapelien konsepteja FFG:lle tyypillisellä tavalla. Näin jälkikäteen arvioituna peli tarjoaa kevyttä kivaa ei niin tosikoille, joita sälämäärä ja viimeiseen asti hiomattomat säännöt eivät häiritse. Sotapelit ja Ameritrash eivät olleet minulle vielä tässä vaiheessa harrastusta tuttuja, joten kokonaisuus kiehtoi melkoisesti.

Vuoden 2009 kesällä, Helsinkiin suuntautuneella kesälomareissulla, livahdin sitten omin päin Lautapelit.fi:n kivijalkamyymälään ostamaan suomenkielisen version Dominionista. Samalla mukaan lähti myös Tide of Iron, joskin hieman epävarmoin fiiliksin. Peli oli tuon aikaisen mittapuuni mukaan kallis, säännöt olivat englanniksi ja potentiaalisista pelikavereista ei ollut tietoakaan. Raahasin pelit hotellihuoneeseen ja availin varovasti Tide of Iron pakkauksen nuoremman tyttären päiväunien aikaan. Laatikossa oli tosi paljon sälää, mutta myös yllättävän paljon tyhjää tilaa (pelin vuonna 2014 julkaistu The Next Wave -versio on pakattu yli puolet pienempään laatikkoon). Boardgamegeekissa seikkaillessani olin todennut, että kyseinen tila tulisi kyllä käyttöön, koska pelin komponenttien järkevä säilyttäminen edellyttäisi muutaman viehelaatikon ja Minigrip-pussipinon hankintaa. Lehteilin myös pelin sääntökirjoja. Säännöt vaikuttivat monimutkaisilta. En ollut kovin tottunut lukemaan englanninkielistä tekstiä muuten kuin työtehtäviini liittyen. Pelin termistö on melko pitkälle vakiintunutta sotapelitermistöä, josta minulla ei ollut vielä tuossa vaiheessa kokemuksia. Tässä siis oli tarjolla vähäksi aikaa ihmeteltävää ja FFG:n tuolloinen tapa kirjoittaa säännöt vähän sinnepäin ei oppimista helpottanut.

Kotiin saavuttuani jätin sääntökirjan hetkeksi sivummalle ja aloitin pelin kanssa ns. projektin. Tiesin etten pääsisi pelaamaan peliä ennen kuin olisin oppinut sen säännöt ja löytänyt sopivan pelikaverin. Olin joskus lapsena rakennellut ja maalannut pienoismalleja ja pelin mukana tulevien muoviukkojen maalaaminen kiehtoi. Idean tähän olin saanut luonnollisesti Boardgamegeekistä, jossa oli toinen toistaan hienompia toteutuksia.  Aikaisempaa kokemusta figuureiden maalaamisesta minulla ei ollut, joten tässä mentiin sitten kivistä tietä pitkin ylämäkeen. Käytin useita tunteja historiallisesti oikeiden värisävyjen etsimiseen ja ehkä vähän liian vähän itse maaleihin ja maalaustekniikkoihin tutustumiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna pelin figuurien maalaaminen oli helvetillinen projekti. Figuurit ovat nimittäin varsin pieniä (1/72 skaala), niitä oli paljon ja niitä ei ole suunniteltu maalattaviksi. Käytin maalaamiseen pienoismallien rakentamiseen tarkoitettuja emalimaaleja, joilla muistelin homman joskus tapahtuneen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maalien ohenne haisee ja aiheuttaa kriittistä keskustelua muiden taloudessa asuvien henkilöiden kanssa. Säästömielessä olin hankkinut vain rajallisen määrän eri maalisävyjä ja tein sopivat värit sekoittamalla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kun olin saanut sopivan värin aikaiseksi, niin kaikki kyseisellä värillä käsiteltäväksi tarkoitetut osat piti maalata kerralla. Oikea värisävy kun syntyi vahvasti kokeilujen kautta ja en vielä osannut luoda vastaavaa sävyä uudestaan. Vietin siis useamman liian pitkän illan maalipensselin kanssa, vaikka lapsiperhearkea elävän ja päivätöissä kävijän olisi hyvä ollut mennä nukkumaan hieman aikaisemmin. Maalaaminen, värit ja pienen siveltimen käyttö oli minulle uutta ja aina ei ajatus kohdannut toteutusta ja homma piti ottaa uusiksi. Yhden tankkisarjan maalit menivät niin pahasti poskelleen, että ne piti liottaa pois. Kynsilakan poistoaineessa uitetut figuurit tuntuivat käsittelyn jälkeen vähän pehmeiltä, mutta onneksi niille ei syntynyt pientä hajuhaittaa pahempaa vahinkoa. Lopulta maalausprojektini valmistui ja olin lopputulokseen varsin tyytyväinen. Vetelin figuureihin vielä nopeasti akryylisen suojalakan ja jätin yöksi kuivumaan. Ei olisi pitänyt. Seuraavana päivänä totesin, ettei paksu ja hieman vaahtoava lakkakerros ollutkaan haihtunut yön aikana tasaisen kauniiksi pinnaksi vaan sen käytännössä piilotti kovalla työllä tekemäni yksityiskohdat, ja vaahtoutunut lakka oli kovettunut valkoiseksi pinnaksi figuureiden koloihin ja syvennyksiin… Positiivisena asiana voisi todeta, että peli oli edelleen pelikelpoinen, maalattuina eri yksiköt kuitenkin erottuivat toisistaan helpommin ja virheiden kautta oppi aika monta asiaa tulevia projekteja varten.

Tide of Iron pelin miniatyyrejä maalattuna
Ei niin putkeen menneen maalausprojektin tuloksia. Timo Ollikainen 2009.

Maalausprojektin rinnalla olin pikkuhiljaa ottanut Tide of Ironin sääntöjä haltuun ja oli aika kantaa peli Kärmeksen peli-iltaan. Aika äkkiä totesin, ettei sotapeleille ollut paljon pelikavereita tarjolla. Sotapelit kun edellyttävät useimmiten sitä, että aihe kiinnostaa pelaajia historiallisesta näkökulmasta, pelaajat tuntevat säännöt ainakin yleisellä tasolla ja heillä on riittävästi aikaa pelin pelaamiseen. Kärmes on aina ollut vahvasti europelihenkinen harrastajayhteisö. Kärmeksen ”euroideologia” taisi jopa elää omanlaista kulta-aikaansa, kun aloin tarjottelemaan Tide of Ironia pelattavaksi. Kannoin peliä mukana peli-illoissa Ikean kassin hihnat kireällä ja lopulta sitkeä yrittäminen tuotti tulosta. Sain pelin pöydälle. Luulin osaavani pelin, mutta sääntöselityksen ja viiden tunnin ensisession aikana sain kosketuksen yhteen sotapelaamisen perusjutuista, eli toistuviin sääntötarkistuksiin. Onneksi vastustajani oli kärsivällistä sorttia ja suostui kokeilemaan peliä toisenkin kerran. Alkuun oli siis päästy.

Käytännössä pelikerrat jäivät kuitenkin aika vähiin ja yritin parhaani mukaan haarukoida sopivia henkilöitä joiden kanssa voisin päästä pelaamaan peliä. Tuntui, että olin saanut sotapelaamisesta vasta pintaraapaisun ja pinnan alla odotti mielenkiintoinen maailma, mutta matkalle tarvittiin sopiva kumppani. Vuoden 2010 aikana Suomen lautapeliseuran foorumille ilmaantui viestiketjuja Warcon-tapahtumasta, joka oli nimensä mukaisesti puhtaasti sotapelaamiseen keskittyvä lautapelitapahtuma. Olin alkuvuodesta osallistunut ihka ensimmäiseen lautapelitapahtumaani (Kinkkucon 2010), joten tämän tyyppisten kokoontumisten perusajatus oli jo minulle selvinnyt. Kypsyttelin osallistumiseen liittyvää ideaa ja kun sain selville, että eräs Kuopiossa vaikuttanut pitkän linjan sotapelaaja oli myös suuntaamassa tapahtumaan, niin kohta oli kyytijärjestelytkin kunnossa. Osallistuminen kuitenkin jännitti jonkin verran. Kyseessä kun oli totaalisen erilainen poikien viikonloppu Helsingissä ja sisäinen lautapelinörttini kurkisteli vasta varovasti ulos kaapista.

Historian ensimmäinen Warcon järjestettiin Helsingissä 8. – 10.2010. Tapahtumapaikkana toimi Suomen lähetysseuran pihasali. Saavuin tapahtumaan vain yksi sotapeli kassissani, eli Tide of Iron. Muuten olin pakannut mukaan joitakin europelejä, joiden mukanaolon perustelin löyhästi niissä olevilla hexakuvioilla tai muilla konfliktipeleihin viittaavilla tekijöillä. Olin liikkeellä ilman tavoitteita tai tarkempaa strategiaa ja en ollut sopinut pelejä ennakkoon kuten moni muu paikalle saapunut. Peliseuraan liittyvät kyselyni päättyivät sitten aika usein ”…noo, tässä menee nyt vähintään se kuusi tuntia… katsotaan jaksaisiko sitä sitten…” -tyylisiin kommentteihin. Tapahtuma meni siis osaltani muiden pelejä seuraillessa sekä pelilaatikoita ja niiden sisältämiä komponentteja ihastellessa. Tapahtumassa vietetty aika ei kuitenkaan mennyt hukkaan ja voin todeta, että ensimmäinen Warcon oli jotain poikkeuksellista ihan yleiselläkin tasolla. Tapahtumassa oli tarjolla hyvin laaja kattaus erilaisia sotapelejä ja vastaavanlaista tilannetta en Warconeissa tai sen myöhemmissä variaatioissa ole tavannut. Tapahtumassa pelattiin sotapelejä hyvin monipuolisesti ja pöydillä oli myös raskaita ja pitkäkestoisia pelejä. Tapahtumassa testattiin myös sellaisia sotapeliprototyyppejä, kuten Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 (GMT 2012) ja 1918: Veli Veljeä Vastaan (Linden Lake Games 2018).

Yleiskuva vuoden 2010 Warcon tapahtumasta.
Warcon 2010 tapatuma Suomen lähetysseuran pihasalissa. Timo Ollikainen 2010.

Tide of Ironia pääsin demottamaan yhden pikkuskenaarion verran ja sain sovittua tapahtuman päättäneelle sunnuntaipäivälle pelin toisen Tide of Ironista pitävän henkilön kanssa. Sunnuntaina pelatussa pelissä fiilis oli sitten ihan mahtava, kun pelin sääntökuormaa ei tarvinnut kantaa yksin ja toinen osapuoli tiesi miten peli toimii ja millainen historiallinen pohja pelattavalla skenaariolla oli. Harmillisesti tapahtuma kuitenkin lähestyi jo tuossa vaiheessa loppuaan ja peli jouduttiin keskeyttämään, mutta sain lopulta pelata silloista suosikkipeliäni niin kuin sitä tulisi pelata. Käytännössä ensimmäisen Warconini suurinta antia oli kuitenkin saman henkisten ihmisten tapaaminen ja erilaisiin sotapeleihin tutustuminen. Yleisfiilis tapahtuman jälkeen oli kokemattomalle conikävijälle ns. väsynyt ja onnellinen. Tuntui myös, että olin löytänyt oman lautapeligenreni, johon halusin tutustua syvällisemmin. Luonnollisesti tunsin itseni melkoiseksi amatööriksi verrattuna aihetta pidempään harrastaneisiin, mutta tämä on varsin normaali olotila minkä tahansa harrastuksen aloittaneelle.

Sotapeli-innostukseni lähti kuitenkin kunnolla liikkeelle juuri Warconin ja Tide of Ironin ansiosta. Erilaisia sotapelejä alkoi kertyä omaan hyllyyn ja Tide of Iron jäi pikkuhiljaa sivuun. Kuluneen kymmenen vuoden aikana pelille on kertynyt vain/jopa 17 pelikertaa. Kaikkia pelin skenaarioita en ole vieläkään pelannut ja lisäosista en omista muita kuin Fantasiapelien alennusmyynnistä spontaanisti ostamani Designer Series Vol. 1 – skenaariokirjan. Edellisen kerran peli päätyi pöydälle vuoden 2018 syksyllä, kun peliä aikaisemmin pelaamaton ystäväni tuli muutamaksi tunniksi käymään. Selitin säännöt, jonka jälkeen pelattiin varsin hauska ja tiukka peli parin oluen kera. Tähän meni aikaa sääntöselityksen kanssa vain pari tuntia ja mukaan voi laskea vielä ruokailun ja yleisen jutustelun. Jossakin vaiheessa pidin peliä liian kevyenä ja tuuripitoisena, jota todelliset sotapelaajat halveksuvat, mutta nyt sen kohtaaminen tuntui pitkästä aikaa mukavalta ja helpolta.

Tide of Iron lautaapeli pelipöydällä
Tide of Iron ns. Casual Wargaming tunnelmissa. Timo Ollikainen 2018

Edellä kuvattuun tilanteeseen muuten tiivistyy yksi sotapelaamisen olennainen edellytys, eli sopiva pelikaveri. Sotapelaaminen ja erityisesti raskas sotapelaaminen on Suomessa varsin marginaalista puuhaa. Suomen lautapeliseuran foorumilla vaikuttavat suurin piirtein samat sotapeliharrastajat kuin vuoden 2010 Warconin aikoihin ja uusia nimimerkkejä ei ole pahemmin ilmaantunut. Pelikerhojen peli-illoissa tai tapahtumissa pelataan varsin vähän sotapelejä ja todennäköisesti sotapelaaminen tapahtuukin vakiintuneissa kaveriporukoissa ja yleisöltä suljettujen ovien takana. Sopivan sotapelikaverin puuttumiseen liittyvä ongelma on todennäköisesti varsin globaali, koska suurimmassa osassa julkaistavista sotapeleistä on mukana yksinpelimoodi tai yksinpelin mahdollistava ”tekoäly” lähes oletuksena. Sotapelejä myös suunnitellaan poikkeuksellisen paljon yksinpeleiksi. Olen joskus kadehtien kuunnellut jenkkipelaajien podcasteja, joissa he kertovat hex ’n’ counter (heksasota)-pelaamiseen tarkoitetuista kellareista, joissa tuttu porukka vääntää viikkojen mittaisia kampanjoita. Tässä on kuitenkin taustalla se, että sotapelejä on harrastettu Suomen ulkopuolella huomattavasti pidempään ja ennen kuin tietokonepelit valtasivat kyseisen peligenren. Parin omakohtaisen kokemukseni mukaan tällaiset monipelaaja-sotapelimonsterit ovat varsinaisia elämyksiä. Pelaaminen kestää pitkään, nappulakasojen siirtely pinseteillä ja suhdelukujen jatkuva laskenta kuluttaa, mutta kokemuksesta jää pysyvä muistijälki, jota voi fiilistellä vielä vuosienkin jälkeen. Vähän samankaltainen euforia kuin maratonjuoksun jälkeen. Tällainen suoritus ja kokemus vaatii sitten samanhetkisiä pelikavereita, jotka tuntevat pelin säännöt ja ovat sitoutuneet noudattamaan niitä riittävällä tarkkuudella. Yleensä pelaajat ovat perehtyneen pelin aiheeseen myös sääntökirjaa syvemmin, mikä näkyy ja kuuluu varsinaisen pelin ulkopuolisena sanailuna. Jostakin syystä pidempiin peleihin osallistuvien pelaajien välillä on myös hyvä olla jonkinlaista kemiaa. Olen kerran ollut tilanteessa, jossa peliin osallistunut henkilö laukoi kansallissosialismiin liittyviä ajatuksia vähän turhan vakavalla naamalla ja pelaamiseen liittyvä fiilis kärsi aika pahasti.

Olen jonkin sortin pasifisti, joka on kuitenkin leikkinyt poikana pyssyleikkejä, lukenut korkkareita (Korkeajännitys -lehti) ja suorittanut armeijan sen pidemmän palvelusajan mukaan. Sotaa, tappamista tai jotain rodullista ylivertaisuutta en kuitenkaan ihannoi millään tasolla. Historiaan liittyvä kiinnostus ja lukeminen on hionut sodasta populaarikulttuurin kiillottaman pinnan pois. Peace, Love and Good Happiness Stuff ennen kaikkea. Miksi sota sitten kiinnostaa minua? Todennäköisesti taustalla on jonkinlainen edellisten sukupolvien tarinoiden kautta siirtynyt ”nostalgia” (isovanhempani olivat sodan kokeneita Karjalan evakkoja), joka on sekoittunut poikasena kohdattuun kylmän sodan populaarikulttuuripropagandaan. Tätä kautta olen löytänyt historian kirjoitetussa muodossa ja lukeminen on aiheuttanut myös omaa pohdintaa ja myös asioiden kyseenalaistamista.

Ihmiskunnan historia on valitettavasti sotien siivittämä. Sota on laajamittainen ja hyvin radikaali häiriötila myös ihmisten sosiaalisissa elinympäristöissä ja tuo lyhyellä aikavälillä esiin ihmisten primitiivisimpiä piirteitä, niin hyvässä kuin pahassa. Vastaavia asioita voisi toki tarkastella pidemmällä aikavälillä rauhanomaisesti, mutta tällöin näistä piirteistä tarjoillaan väkisinkin hioutuja kokonaisuuksia, kun aineisto tuotetaan vain joidenkin yksilöiden näkökulmasta. Sotahistoria on ainakin aluksi kirjoitettu voittajien kynällä. Tämä tausta näkyy myös aiheeseen liittyvissä lautapeleissä. Nykyisten sotapelien suunnittelija ovat kuitenkin tehneet varsin kattavan taustatyön pelien aiheina olevista konflikteista. Näin ollen pelin aihe ja yksityiskohdat voivat herättää syvemmän kiinnostuksen kyseisiä tapahtumia kohtaan. Asioihin tutustuminen syventää omaa tietoisuutta, aiheuttaa pohdintaa ja luonnollisesti parantaa myös pelikokemusta. Lautapelaajana sotapelaaminen kiinnostaa minua erityisesti tapahtumien sivustaseuraajan, suurempien tapahtumakokonaisuuksien ja riskinhallinnan näkökulmasta. Hienointa on nähdä kun ennalta laadittu strategia johtaa onnistumisiin tai kaatuu vastustajan suunnitelman (tai noppatuurin) ollessa parempi.

Peliharrastukseni ja minä olemme vuosien varrella muuttuneet jonkin verran siitä, kun avasin isänpäiväpaketin vuonna 2007. Nykyään pelin laatu korvaa lähes poikkeuksetta pelikertojen määrän, mutta nautin myös nopeasta kortin lätkimisestä hyvässä seurassa. Pelikertojen keräily on jäänyt pois ja jos hyväkään peli ei huvita, niin sitä ei ole pakko pelata. Pääasia, että peli sopii tilanteeseen ja sitä pelaavan porukkaan. Sotapelaaminen on kuitenkin pysynyt henkisesti ykkösjuttuna ja pelaamista on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin sikäli, kun arki antaa myöten ja sopiva taistelutoveri tulee vastaan.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid (2017)

GMT Gamesin Enemy Coast Ahead -sarjan toinen, osa The Doolittle Raid on soolosotapeli, joka käsittelee Yhdysvaltojen toisessa maailmansodassa (1942) toteuttamaa lentohyökkäystä Japanin pääsaarille (tunnetaan nimellä Doolittlen isku). Peli kattaa koko Doolittlen iskun suunnittelusta jälkimaininkeihin saakka. Kestoa pelin kampanjalla on n. 6-8 tuntia ja kampanjasta irrotetuilla yksittäisillä skenaarioilla n. 20 minuuttia – 2 tuntia. Pelin on suunnitellut Jeremy White, joka tunnetaan myös Skies Above the Reichin (2018) toisena suunnittelijana.

Pelikartta countereineen levitettynä pöydälle.

Draaman kaari

Peli kostuu viidestä eri vaiheesta: Suunnittelu, laivaus, lento, hyökkäys/pommitus ja loppuratkaisu.

Suunnittelu

Doolittle päivystää puhelimessa Stilwellin neuvotellessa kiinalaisten kanssa.

Suunnitteluvaiheessa operaatiolle luodaan raamit. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja saa päättää mm. pyytääkö Kiinalta, Neuvostoliitolta tai amiraali Nimiztsiltä apua ja paljonko heille operaatiosta kerrotaan. Mitä enemmän he operaatiosta tietävät, sitä suuremmalla todennäköisyydellä apua heruu, mutta kääntöpuolena todennäköisyys, että japanilaiset saavat operaatiosta vihiä, kasvaa. Alkuvalmistelujen jälkeen on vuorossa pommikoneiden varustelu. Koneita saa muokata vapaasti, mutta jokainen muokkauspiste lisää operaation myöhästymisen mahdollisuutta. Koneiden varustelun jälkeen on aika päättää kuinka miehistö koulutetaan. Koulutukseen on käytettävissä koulutuspisteitä, joiden määrä riippuu mm. tehdyistä muokkauksista, koulutuspaikasta sekä moraalista. Mitä tiukemmin operaatiota salaillaan, sitä huonompi on moraali ja sitä tehottomammin miehistö harjoittelee. Tämän jälkeen lentokoneet ja miehistö siirretään San Franciscossa odottaville lentotukialuksille.

B-25 Mitchellien varustus on pitkälti pelaajasta kiinni.

Laivaus ja lento

Suunnitteluvaiheen jälkeen lentokoneet on tarkoitus laivata kohti laukaisukoordinaatteja. Matkalla laukaisualueelle pyritään saamaan kontakti saattueen kanssa ja väistellään vaaroja (hazard), kuten vihollisen signaaleja, veneitä ja viholliskoneita. Kaikki tämä tapahtuu nostamalla vaaroja kupista ja tietenkin heittämällä noppaa. Riippuen matkan tapahtumista japanilaiset voivat saada vihiä hyökkäyksestä, jolloin Japanin hälytystasoa nostetaan. Kun pelaaja päättää lähettää lentokoneet matkaan (toivon mukaan laukaisukoordinaateista) siirrytään lentovaiheeseen, joka noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin laivausvaihe, sillä erotuksella että yhden laivueen sijaan Japania kohti siirtyy 3-6 lentuetta lentokartalla. Lentueiden vaarat eroavat tietenkin myös nimellisesti laivausvaiheen vaaroista ja polttoainetta kuluu säästä, modifikaatioista sekä onnesta riippuen joko aivan liikaa tai vähän vähemmän.

Laivue matkaa tyynen valtameren halki kohti Japania. Laivojen asemointi ryhmän sisällä vaikuttaa valmiuteen reagoida erilaisiin vaaroihin.
Lentueet etenemässä kovassa myötätuulessa kohti Japanin pääsaaria. Lentueet 2 – 5 ovat pari tuntia 1 lentuetta jäljessä, sillä 1 lentueen kone kolaroi kiitoradalla lähtiessään lentoon.

Pommitus

Kun lentue saavuttaa Japanin ja onnistuneesti löytää kohteen (Tokio, Nagoya tai Osaka) se suorittaa pommituksen erillisellä kohdekartalla. Pommituksessa yksittäisen lentueen yksittäiset lentokoneet lentävät pienempiin alueisiin jaetulla kaupunkikohtaisella kohdekartalla. Kartalla on merkittynä yksittäisiä kohteita ja lentokoneiden viipyessä kohteella nostellaan jälleen kupista vaaroja ja heitellään noppaa. Pommituksen jälkeen lentue palaa lentokartalle ja jatkaa kohti Kiinaa tai Neuvostoliittoa, jonne niiden on tarkoitus laskeutua.

Kohdekartalla joutuu väistelemään niin ilmatorjuntatulta kuin vihollishävittäjiäkin.

Loppuratkaisu

Kaikkien lentueiden saavuttua Kiinaan tai Neuvostoliittoon (tai tuhouduttua) peli siirtyy loppuratkaisuvaiheeseen. Tässä vaiheessa onnistuneesti laskeutuneet sekä laskuvarjolla koneista hypänneet miehistöt koetetaan saada Chunkingiin turvaan. Matka Chunkingiin suoritetaan joko lentäen (sikäli kuin polttoainetta ja lentokuntoisia koneita on saatavilla) tai maateitse vaeltamalla. Miesten päästyä perille Chunkingiin tai jäätyä japanilaisten vangeiksi käydään läpi operaation loppuarvio. Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Pelipöytä kampanjan jäljiltä.

Säännöt ja mekaniikat

Pelin säännöt on sisällytetty 64-sivuiseen sääntökirjaan, mutta peliin on suunniteltu apulaput siten, ettei sääntökirjaa tarvitse vilkaista kertaakaan jos vain haluaa päästä pelaamaan. Erillisestä Skenaariokirjasta löytyy 10 skenaariota, jotka voi pelata läpi järjestyksessä pitkälti pelkkien apulappujen avulla. Näin pelin säännöt tulevat ripotellen tutuiksi ja samalla operaation historiaan voi tutustua skenaarioiden taustakertomuksien kautta. Itse opettelin pelin tällä tavalla ja se sai pelin tuntumaan sääntöjensä puolesta hyvinkin kevyeltä. Ylipäätään pelatessa sääntökirjaa ei juuri tarvitse sillä apulaput ovat yksinkertaisesti erinomaiset.

Pelin yksi ehdoton erikoisuus on sen eri vaiheiden toisistaan eroavat aikaskaalat. Suunnitteluvaiheessa pelataan neljä vuoroa, joista jokainen kuvaa yhtä kuukautta vuoden 1942 alussa. Laivausvaihe on jaettu 10 vuoroon (2. – 23. huhtikuuta 1942), jossa jokainen vuoro kuvaa kahta päivää. Lentovaihe on jaettu 12 vuoroon ja jokainen vuoro kuvaa 2 tuntia. Itse pommitukset kohdekartalla kuvaavat joitain minuutteja ja on jaettu 9 vuoroon.

Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Tarinavetoista soolosotaa

Minkälainen The Doolittle Raid sitten on pelinä? Ainakin itselleni se on ennen kaikkea tarina. Suunnittelijan omien sanojen mukaan pelissä ei ole voittoehtoja ja on pelaajasta itsestään kiinni pitääkö operaatiota onnistuneena, jos esim. Doolittle ylennetään mutta kaikki vangeiksi jääneet miehistöt teloitetaan kostona Tokyon täystuhosta. Pelin jokainen vaihe, komponentti ja mekaniikka tukee tätä tarinankerrontaa: Pelaajan tekemät päätökset vaikuttavat peliin huomattavasti, mutta päätöksiä ei tule arvioida pelkästään suorittamisen tai strategian kannalta. Esim. kallisarvoisten ja ylivertaisten Norden-tähtäinten korvaaminen säilykepurkeista improvisoiduilla Mark Twain-tähtäimillä on silkkaa hulluutta mekaanisesti, mutta historiallisesti näin tehtiin ja pelissä päätös vaikuttaa tarinan lopputulokseen. Pelissä tehdään siis päätöksiä, joiden ainoa painoarvo ei ole maksimaalisen tuhon (tai muun ”perinteisen sotapelimittarin”) aiheuttamisessa vaan myös historiallisissa, pelillisesti jossain määrin triviaaleissa, näkökulmissa.

Kenelle peli sitten on tarkoitettu? Mekaanisesti pelistä tulee mieleen esim. Phantom Leader tai The Hunters: Noppaa heitetään ja kupista nostetaan pahvilätkiä. Heittoihin ja nostoihin pystyy vaikuttamaan, mutta noppatuuri on armoton ja joskus huonon heiton/noston negatiiviset vaikutukset ovat huomattavat. Jos nauttii vahvasta tarinasta/historiasta ja oma käsitys hauskanpidosta on sumun peittämän lentokentän etsiminen tyhjällä polttoainetankilla kannattaa the Doolittle Raidia kokeilla. Pelin uudelleenpeluuarvo on lopputulosten monimuotoisuuden takia huomattava ja pelissä on mahdollista myös kokeilla täysin epähistoriallisia lähestymistapoja: Entäpä jos pommikoneisiin olisi jätetty Norden-tähtäimet ja hyökkäys olisi suoritettu korkealta tai keskellä yötä? Jos sotapeleistä etsii omalle strategiselle/taktiselle osaamiselle haastetta tai tykkää peleistä, joissa on selkeät voittoehdot joita tavoitella, kannattaa peliin suhtautua varauksella. Omasta mielestäni peli on erinomainen ja mukaansatempaava, enkä malta odottaa että saan aikaa toisen täyskampanjan läpikäymiseen.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid lyhyesti

Tarinavetoinen soolosotapeli Japanin pääsaarten pommituksesta 1942.

Suunnittelija(t): Jeremy ”Jerry” White.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2017).

Peliaika: Lyhyet skenaariot 20min – 2h, kampanja 6 – 8h.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Iskun suunnittelijoita ja lentueiden johtajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Päätöksentekotasoja on kolme: Iskun suunnitteluvaiheessa päätökset koskevat operatiivisia tekijöitä kuten pommituskorkeutta, varustelua, miehistön koulutusta yms. Laivaus ja lentovaiheissa ainoat käytännön päätökset ovat mille laivoille/lentueille vaarat määrätään. Pommitusvaiheessa päätökset liittyvät yksittäisten lentokoneiden siirtoihin.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa, lukuun ottamatta vaaroja niiden jakovaiheessa.

Tavoite (voiton määrittely): Voittoehtojen sijaan pelissä on narratiivinen loppuratkaisu.

Pelatut yksiköt/joukot: B25-Mitchell pommikoneet ja miehistöt, laivueen laivat.

Logistiikka/huolto: Ei varsinaista huoltomekaniikkaa. Polttoainemäärään sekä laskeutumispaikkojen huoltovalmiuteen voi vaikuttaa.

Taistelumekaniikka: Nopat.

Pelattuna: Reluctant Enemies (2014)

Heinäkuun helteissä oli hyvä viettää yksi päivä pelaamassa Operational Combat Series (OCS) -sarjaan kuuluvaa Reluctant Enemies (RE) sotapeliä. RE:tä on kutsuttu aloittelijan OCS:ksi, mutta onko näin?

Reluctant Enemies pelien kansi ja materiaalit. Kuva on ottanut bgg:n käyttäjä rexbinary, ja kuva on kopioitu 8.8.2019 bgg:stä osoiteesta: https://boardgamegeek.com/image/1992471/reluctant-enemies. No rights reserved.

Reluctant Enemies – sotaa Libanonissa ja Syyriassa

RE kuvaa Operaatio Exporterin taisteluita keväällä 1941 nykyisen Israelin, Libanonin, Syyrian ja Irakin alueella. Liittoutuneiden kampanjan tavoitteena oli varmistaa kuumenemassa olevan Pohjois-Afrikan rintaman selusta valtaamalla ja aseista riisumalla Vichyn Ranskalle uskolliset joukot Lähi-idän alueella. Operaation lopullisena yllykkeenä oli Vichyn Ranskan Saksalle ja Italialle antama oikeus käyttää Syyrian lentokenttiä.

Operaatio Exporter on huonosti tunnettu ja vähän mainittu kampanja jossa britit johtivat liittoutuneiden joukkoja Vichyn Ranskan joukkoja vastaan. Brittien rinnalla taisteli myös Vapaan Ranskan joukkoja, joten kampanjassa oli piirteitä ranskalaisesta sisällissodasta. Maailmalle kampanjan näkyvin muistutus taisikin olla israelilaisen Moshe Dayanin kuuluisa musta silmälappu, jonka käytön hän omaksui menetettyään toisen silmänsä kampanjan ensimmäisenä päivänä.

Kampanjan lähtötilanteessa liittoutuneilla on materiaalissa ja joukoissa laskettuna ylivoima, mutta Vichyn Ranskan joukot muodostavat uskottavan vastuksen. Pelissä on kolme selkeää hyökkäyssuuntaa, yksi rannikolla, yksi vuoristojen välillä oleva sola keskellä, ja avoin, aavikkoinen maasto kauimpana merestä. Nämä kaikki tarjoavat hyökkääjälle ja puolustajalle omanlaisensa haasteen joukkojen ryhmityksen ja siirtojen suhteen.

RE – aloittelijan OCS?

Multi-Man Publishingin (MMP) julkaisema Operational Combat Series (OCS) -sarja on yksi kuuluisimmista moderneista sotapelisarjoista. Sarjaan on julkaistu 18 peliä tai jatko-osaa, ja sarjan eri osia yhdistää sarjan yhteiset säännöt (niin kutsutut “living rules” säännöt löytyvät täältä) joita sarjan yksittäiset pelit varioivat omilla erikoissäännöillään. Teemallisesti OCS-sarjan pelit keskittyvät toiseen maailmansotaan ja Korean sotaan. Nimensä mukaisesti OCS-keskittyy operaatiotason sotimiseen, eli pelaaja komentaa useista divisioonista koostuvaa armeijaa, tai armeijoita, keskittyen pitämään joukot kunnossa, mutta jättäen sodan laajemman johtamisen (diplomatia, tutkimus, teollisuus) muiden huoleksi.

OCS:lla on monsteripelin maine, mikä johtuu enemmän pelin kuvaamien kampanjoiden mittakaavasta kuin sääntöjen monimutkaisuudesta (sotapelien mittakaavassa). Pelissä on kuitenkin yksi osa-alue joka erottaa sen monista kilpailijoistaan: Huolto. OCS:ssa on kahdenlaista huoltoa. Toinen on operaatio- ja strategisen mittakaavan sotapeleissä usein käytetty abstrakti huoltoreitti, jossa omien yksiköiden tulee osoittaa kartalla vihollisesta vapaa huoltoreitti jota ilman yksikkö saa miinuksia toimintaansa. Tämän lisäksi OCS:ssa on erillisiä huoltomerkkejä, joita kuvataan omilla pahvinattereilla. Tätä kartalla olevaan aktiivista huoltoa tarvitaan käytännössä aina kun pelissä pyrkii tekemään mitään erikoisempaa, kuten siirtämään mekanisoituja joukkoja, tilaamaan tykistötulta tai huoltamaan ilmavoimia. Erityisesti huoltoa tarvitaan hyökättäessä, ja tämä pakottaa pelaajan miettimään huollon kulutusta normaalia sotapeliä enemmän, myös tulevaisuuteen päin. OCS:ssa hyökkäyksen ensimmäinen vaihe on usein huoltovarastojen kasaaminen hyökkäävien joukkojen taakse niin että kun hyökkäys alkaa niin toiminta ei lopu heti ammusten ja bensan loppumiseen.

Reluctant Enemies pelin pahvinatterit eli ”kauntterit”. Moniin muihin OCS-sarjan peleihin verrattuna RE:ssä on vähän kaunttereita. Kuva bgg:n käyttäjältä marticabre osoitteesta: https://boardgamegeek.com/image/2415172/reluctant-enemies.

RE:ssä kartalla olevien huoltopisteiden hyödyntäminen on olennainen osa molempien osapuolten strategiaa. Vichyn Ranskalla on alussa isoja huoltovarikkoja, joiden evakuoiminen etenevien liittoutuneiden tieltä on elintärkeää myöhemmän toimintakyvyn turvaamiseksi. Muuten Vichy saa pelin aikana huoltoa vähän. Liittoutuneilla huoltoa saapuu enemmän, mutta sitä joudutaan kuskaamaan pidempiä matkoja. Kummallakaan osapuolella ei ole huoltoa riittävästi kaikille rintamilla vaan painopistettä joudutaan priorisoimaan sen mukaan, missä tilanne on otollisin (liittoutuneet) tai heikoin (Vichy).

Tapahtumaraporttia

Pelasimme RE:ta noin kymmenen tuntia ja sinä aikana ehdimme pelata läpi ohjekirjassa mainitun lyhyen skenaarion. Minä puolustin Vichyn Ranskalla ja Miikka pyrki läpimurtoon liittoutuneilla. Peli alkoi liittoutuneiden hyökkäyksellä (nykyisen) Israelin rannikkoa ja Litani-joen laaksoa pitkin kohti Beirutia ja Bekaanlaaksoa. Hyökkäystä tuki liittoutuneiden kommandojen maihinnousulla, jonka Vichy ajoi heti takaisin mereen (noudattaen historiallista tulosta). Muualla pyrin viivyttämään omilla joukoilla sen verran, että kallisarvoiset huoltovarastot ehdittiin evakuoimaan selustaan talteen.

Pelin lähtötilanne liittoutuneiden näkövinkkelistä. Vasemmalla on meren päällä kolme kommandoyksikköä, jotka tekivät alussa maihinnousun Vichyn Ranskan joukkojen (siniset yksiköt) kylkeen. Keskellä on pelin ajan staattisena pysynyt laakso ja oikealla idän avoin aavikko jonka kautta liittoutuneet iskivät pelin toisella puoliskolla. Ensimmäinen Vichyn Ranskan sininen yksikkö oikealla on Golanin kukkuloilla. Kuva Miikka Rytty.

Peli meinasi ratketa jo vuorolla kolme, kun liittoutuneiden isku rannikolla pääsi linjasta läpi ja huonosti mietitty perääntyminen antoi Miikalle tilaisuuden saartaa kaikki rannikkoa puolustaneet joukot. Onneksi sain seuraavalla vuorolla lisäjoukkoja käyttöön, ja huoltoa tuhlaamalla sain joukot linjaan murtamaan saarron ennen pysyviä vaurioita. Jos Miikalla olisi ollut seuraavalla vuorolla vähän enemmän huoltoa oman saarrostuksen jatkamiseen niin pelisi olisi loppunut siihen. Nyt pääsin omilla joukoilla perääntymään seuraavalle jokilinjalle, mihin linja loppupelin ajaksi jäikin. Tähän perääntymiseen paloi kuitenkin niin paljon huoltoa, että Vichyllä ei ollut mitään mahdollisuutta kunnon vastahyökkäyksiin loppupelin aikana.

Tämän jälkeen enin toiminta nähtiin idän aavikolla, jonne Miikka keskitti uudet yksikkönsä ja ison kasan huoltoa. Hyödyttömän taistelun sijasta päätin tyytyä hallittuun perääntymiseen ennen kuin Miikan apuvoimat ehtivät kunnolla paikalle. Tämä sujuikin aluksi hyvin, mutta sitten liittoutuneiden apuvoimat puskivat voimalla läpi Golanin kukkuloista (jotka olin hetkeä aikaisemmin jättänyt tyhmyyksissäni tyhjäksi) uhaten perääntyvien joukkojen selustaa. Jouduin tekemään pari epätoivoisempaa perääntymisvuoroa, joiden aikana muutama muista jälkeen jäänyt Ranskan siirtomaista koottu komppania tuhoutui viivytystaisteluissa. Suurimman osan joukoista sain kuitenkin kunnossa Damaskoksen edustalle jokilinjaan. Pelin viimeisellä vuorolla Miikka teki epätoivoisen läpimurtoyrityksen, joka onnistui nopan suosiollisella avustuksella yli odotusten. Jos peli olisi jatkunut niin Damaskos olisi suurella todennäköisyydellä kaatunut parin vuoron aikana. Sitä ei kuitenkaan laskettu vaan skenaarion voitto meni Vichylle.

Damaskoksen joukot pelin alussa. Restricted markin alla olevia yksiköitä sai vapauttaa pelin alussa yhden vuorossa. Kuvan etualalla oleva kakkosen lentokenttä, ja muut Syrian lentokentät, näyttelivät keskeistä roolia niin historiallisesti kuin pelissäkin. Kuva Miikka Rytty.

Yllä kuvattujen maataisteluiden lisäksi kävimme koko pelin ajan ilmavoimilla sotaa ilmaherruudesta. Vichyn Ranskalla oli pelin alussa paremmat ilmavoimat ja pyrin aggressiivisesti voittamaan totaalisen ilmaherruuden. Pelin loppupuolella tilanne alkoi kuitenkin kallistumaan brittien eduksi ja veikkaan että ilmaherruus olisi pian menetetty, jos peli olisi jatkunut. Tässäkin tapauksessa brittien huolto ja mahdollisuus korjata yksiköitä kallisti vaa’an heidän puolelle.

Yhteenveto

RE on monessa mielessä tyypillinen OCS-sarjan peli painottaessaan huollon merkitystä. Koska hyökkäykset on kalliita, niin varsinkin rintaman keskiosassa käytiin jatkuvaa manöverointia, jossa Miikka yritti hakea hyvää asemaa hyökkäykseen minun pyrkiessä estämään sen. Esim. yksi liittoutuneiden pioneerikomppania sahasi pelin aikana edestakaisin yhden ja saman heksan kohdalla vain palatakseen aina takaisin kun selustauhka oli hoidettu (“se on pojat nyt niin että me mennään takaisin niihin asemiin, joista me on jo kolmesti poistuttu”). Tavallaan peli muistutti tässä paljon esim. Napoleonin sotien aikaista linjataistelua jossa pyritään manövereilla pakottamaan vastustajan linja kestämättömään tilanteeseen.

Toisaalta RE on tunnelmaltaan aika erilainen kuin muut kokeilemani OCS-sarjan pelit. Selkeimmin ero näkyi Vickyllä pelattaessa siinä, että vaikka huoltoa olikin jatkuvasti liian vähän niin sen siirtelyä ei tarvinnut miettiä sen kummemmin. Muissa pelaamissani OCS-sarjan peleissä huollon kuljetuksen miettiminen on usein ollut ensimmäinen, ja tärkein, asia omalla vuorolla. Nyt siihen ei tarvinnut erityisemmin uhrata aikaa. Lisäksi RE:ssä on yksiköitä vähän ja siinä missä muissa kokeilemissani peleissä on selkeämmät rintamalinjat ja joitain keskeisiä yksiköitä jotka toimivat hyökkäyksen keihäänkärkenä niin RE:ssa joukkojen väliset erot on pienempiä ja eteenpäin mennään normaalien mosurien voimin. Pienet yksikkömäärät myös tekevät sen että yksittäisten taisteluheittojen merkitys kasvaa ja esim. pelin alussa minun nopanheittokäsi oli hyvässä vireessä samaan aikaan kun Miikalla heitot oli mollivoittoisia.

RE:sta oppii OCS-sarjan perusmekaniikat, mutta sen jälkeen kaipaan henkilökohtaisesti vähän tuhdimpia OCS-sarjan pelejä. En silti kieltäydy uudestakaan pelistä, varsinkin jos pääsisi pelaamaan liittoutuneiden puolella.