Advanced Squad Leader (1985-)

Arvostelu Marko Tainio, kommentti Antero Kuusi.

Yleensä aloittaisin pelin kuvauksen esim. seuraavasti: ”Advanced Squad Leader (ASL) on taktisen tason heksasota toisen maailmansodan aikaisesta maasodankäynnistä”. ASL:n kohdalla tämä on totta, mutta se ei läheskään kuvaa pelin oikeaa merkitystä. ASL ei ole vain yksi taktisen tason sotapeli muiden joukossa, vaan se on, mielipiteestä riippuen, mittatikku, kilpailija, tai varoittava esimerkki, johon kaikkia moderniin aikaan sijoittuvia taktisen tason sotapelejä verrataan. ASL on myös paljon muuta kuin peli, se on pelisysteemi, suorastaan peliekosysteemi, johon peruspelin lisäksi on julkaistu moduuleja, skenaarioita, kampanjoita, lisäosia ja muuta materiaalia enemmän kuin yksi ihminen ehtii ikinä pelaamaan. Esim. ASL Scenario Archive tunnistaa tätä kirjoittaessa melkein 10 000 skenaariota. Ja tietysti pelissä on säännöt omien skenaarioiden tekemiseen.

Alkuun pääsee sääntökansiolla (vasemmalla) ja Beyond Valor aloitusmoduulilla (oikealla). Kuva: Marko Tainio.

Panssarisalama

Klassisten sotapelien taustalla on yleensä Avalon Hill (AH) tai Simulations Publications, Inc. (SPI). ASL:n geeneistä löytyy molemmat. ASL:n pelillinen ”isoisä”, PanzerBlitz, on SPI:n perustajan Jim Dunnigan kehittämä taktisen tason sotapeli, jonka julkaisi kuitenkin Avalon Hill vuonna 1970. PanzerBlitz, ja sen sisarpeli Panzer Leader (1974), esittelivät koko joukon uusia mekanismeja, kuten geomorfiset kartat ja monikäyttöiset yksikkömerkit, ja yhdistivät nämä ennen kokemattomalla tavalla taktisen mittakaavan taisteluihin. 1970-luvun parhaiten myydyksi sotapeliksi (Jim Dunniganin mukaan 320 000 myytyä kopiota 25 vuoden aikana) kehuttu PanzerBlitz oli valtavan suosittu, luoden samalla lähes yksin nykyisin itsestäänselvyytenä pidetyn taktisen sotapelin mallin.

Kuin kaksi marjaa. Vasemmalla Panzer Leaderin geomorfinen kartta, oikealla ASL:n geomorfinen kartta. Kuva: Marko Tainio.

Yksi PanzerBlitzin perillisistä oli vuonna 1977 julkaistu, John Hillin suunnittelema Squad Leader. Siinä missä PanzerBlitzin kartoissa yksi heksa edusti noin 250 metrin aluetta ja yksiköt olivat joukkueita, Squad Leaderissä heksat edustavat noin 40 metrin aluetta ja yksikköt ovat ryhmiä. Squad Leader aloitti kuvaamalla jalkaväkitaisteluita, mutta lisäosissa peliin lisättiin ajoneuvoja ja uusia yksiköitä, sekä niiden tarvitsemat säännöt. Pelin sääntösysteemiä laajennettiin aina lisäosa lisäosalta ja tarvittaessa korvattiin vanhoja sääntöjä vastaamaan uusia lisäyksiä. Kun peliä ei oltu ajateltu kattamaan kaikkea mahdollista ja sääntöjä kehitettiin lennosta lisäosa lisäosalta, lopputuloksena oli suunnittelijoiden näpeistä karannut sääntökokonaisuus.

Advanced Squad Leader (ASL) alkoi alunperin Squad Leaderin sääntöjen puhtaaksikirjoitusprojektina, josta kasvoi kokonaan oma peli. Don Greenwoodin suunnittelema ja Avalon Hillin vuonna 1985 julkaisema peli kehitti ensin (kaiken)kattavan sääntökirjan, johon on lisätty alun jälkeen uusia aseita, ajoneuvoja ja osapuolia, mutta sääntöjen perusrunko on pysynyt samana. Tämä on mahdollistanut pelin laajentamisen kattamaan käytännössä kaiken taktisen taistelun, mitä toisessa maailmansodan aikaisessa maasodankäynnissä koettiin, niin, että samat perussäännöt toimivat aavikolta viidakkoon, alkusodasta loppusotaan.

Kuin kaksi marjaa, osa kaksi. Vasemmalla Panzer Leaderin skenaariokortti, oikealla ASL:n skenaario nro 1. Kuva: Marko Tainio.

ASL:n mielenkiintoinen historia ei kuitenkaan lopu tähän. Julkaisija Avalon Hill ajautui vuonna 1998 Hasbron käsiin ja samalla Hasbrosta tuli yrityksen pelien oikeuksien omistaja. Monille klassisille peleille tämä on ollut kuoleman suudelma oikeuksien maatessa käyttämättömänä Hasbron kassakaapissa. Sama unholaan jääminen uhkasi myös ASL:ää. Vuonna 1994 Avalon Hillin pelitestaajien perustama Multi-Man Publishing (MMP) yritti ostaa ASL:n oikeudet Hasbrolta, kuitenkaan siinä onnistumatta. Samaa yritti baseball pelaaja Curt Schilling, joka oli armoitettu ASL-fani pelaten peliä mm. pelimatkoillaan. Yhdessä MMP ja Schilling, josta tuli myöhemmin yksi MMP:n omistajista, onnistuivat samaan Hasbrolta lisenssin ASL:n tuotteisiin vuonna 1999 ja siitä lähtien MMP on pitänyt ASL:n lippua pystyssä. MMP ei tosin ole ainut ASL:n tuotteita julkaiseva yritys, vaan moni muukin yritys on tuottanut ASL-yhteensopivia skenaarioita ja pelejä. Esim. Critical Hit on julkaissut vuonna 2004 suomalaisittain mielenkiintoisen Jatkosota lisäosan.

Pelivuoro

ASL:n perusteista löytyy erinomainen, Eero Vihersaaren suomeksi kirjoittama arvostelu Lautapelioppaasta, joten kuvaan tässä sääntöjä vain pintapuolisesti. ASL:n skenaariossa on tyypillisesti kaksi osapuolta, joilla on n. 3-9 vuoroa aikaa saavuttaa skenaariokohtaiset tavoitteet. Skenaariokuvaus noudattaa aina samaa kaavaa ja siinä kerrotaan joukot, voittoehdot, tarvittavat kartat ja muut tiedot. Joukkojen asettelu kartalle on vahvasti osa peliä, jopa siinä määrin, että ero voiton ja häviön välillä syntyy helposti joukkojen alkuasetuksia mietittäessä.

Pelissä on kuvattu yksittäisiä ajoneuvoja, jalkaväkiryhmiä ja niiden tukiaseita, johtajia, tykistöä, kranaatinheittimiä, liekinheittimiä, erilaisia tykkejä ja muuta taistelukentällä vaikuttavaa toimijaa. Geomorfinen pelilauta sisältää avointa maastoa, kukkuloita, laaksoja, hiekkadyynejä, viidakkoa, taloja, peltoja ja suota, joilla kaikilla on vaikutusta liikkumiseen, ampumiseen ja näkyvyyteen. Kentällä voi olla myös poteroita, juoksuhautaa, miinoja, piikkilankaa, luolia tai muita esteitä, ja pelin aikana maasto ja talot voivat syttyä palamaan, savu voi heikentää tai estää näkyvyyden kokonaan, talot voivat myös hajota ja ajoneuvot jäädä jumiin erilaisiin esteisiin. Lentokoneet voivat pommittaa ilmasta ja tykistö voi ampua kartan ulkopuolelta. Skenaario voidaan pelata kirkkaalla säällä, lumessa, yöllä tai rankkasateessa, joilla kaikilla on vaikutusta pelin eri muuttujiin. Sää voi myös muuttua pelin aikana.

Kaavio kartan ulkopuolisen tykistön (OBA, off-board artillery) käytöstä. Kuva: Marko Tainio.

Vuorot pelataan vuorotellen toimien, tosin niin, että pelivuoron aikana on useita mahdollisuuksia vaikuttaa aktiivisen pelaajan tekemisiin. Esim. yksiköitä liikutellaan heksa kerrallaan, ja joka liikkeen jälkeen liikkuvaa yksikköä voi ampua. Tämä tekee pelaamisesta paljon dynaamisempaa, kuin mitä peli sääntöjen perusteella vaikuttaa.

Kartalla toimivat yksiköt ovat pääsääntöisesti kahdessa eri muodossa. Kunnossa ollessaan yksiköillä voi yrittää tehdä kaikkea yksikölle sallittua. DM-merkin (Desperation Morale) alla olevat yksiköt ovat paniikissa tai muuten kykenemättömiä toimimaan, ja ne pyrkivät yleensä kauemmaksi vihollisesta. ASL:ssa harvoin haetaan vastustajan yksiköiden tuhoamista kokonaan, vaan pelissä tavoitellaan yksiköiden (ja pelaajan) moraalin hajoamista. Yksiköiden erilaisella moraalilla luodaan myös variaatiota eri armeijoilla pelaamiseen. Suomalaisten moraali (sisu) kestää tulitusta siinä missä italialaiset pötkivät helposti pakoon, vaikka tulivoimassa jälkimmäiset ovat samaan luokkaa. Japani on sitten kokonaan oma lukunsa, sillä japanilaista sotilasta ei moraaliongelmat paina ja paikalleen linnoittautunut japanilainen yksikkö joudutaan tuhoamaan paikalleen ylivoimaisella tulella. The Pacific: Tyynenmeren taistelutoverit sarjan nähneet ymmärtävät mitä tällä tarkoitetaan.

Pelissä keskeistä roolia näyttelevät myös johtajat, joita kuvataan omilla yksikkömerkeillä. Monia toimintoja voi tehdä vain, jos yksikön kanssa samassa heksassa on johtaja. Johtaja voi myös parannella panikoivaa yksikköä useammin, mitä yksikkö voisi yksin tehdä. Johtajien asemointi ja käyttö onkin yksi erottava tekijä voiton ja häviön kesken. Vastaavasti, jokaisen johtajan menetys kirpaisee, sillä johtajia on yleensä liian vähän ja pelin edetessä entistäkin vähemmän.

Variaatioita

MMP esitteli ASL Starter Kitit (ASL SK) vuonna 2004. Starter Kittien ideana on ollut tehdä helposti lähestyttävä kevyt-ASL versio karsimalla laajasta sääntökirjasta pois kaikki, paitsi juuri kyseisen Starter Kittin skenaarioiden pelaamiseen tarvittavat säännöt ja pelimerkit. Käytännössä tämä on ollut paluuta Squad Leaderin sääntösysteemiin, jossa sääntöjä lisätään lisäosissa aina tarpeen mukaan, tosin sillä erolla, että Starter Kittien tapauksessa säännöt on mietitty kokonaisuutena, jolloin Starter Kit ei ole ristiriidassa myöhempien sääntöjen kanssa. Starter Kit pelejä on julkaistu tähän mennessä neljä ja niihin lisäosia.

ASL Starter Kit peleissä on pelattavaa sadoiksi tunneiksi. Kuva: Marko Tainio.

ASL:n skenaarioilla on historiallinen tausta, mutta tämän lisäksi on erikseen Historical Advanced Squad Leader (HASL) moduuleja, joissa on tyypillisesti historiallinen pelialueen kartta ja mahdollisesti joitain lisäsääntöjä. Skenaarioiden lisäksi HASL -moduuleissa on mukana kampanjoita, joissa pelataan useita lyhyempiä, toisiinsa linkittyneitä skenaarioita, joiden välissä pelaajat huoltavat, korjaavat ja muokkaavat joukkoja uutta taistelua varten. Näiden kampanjoiden peliajat lasketaan kymmenissä tai sadoissa tunneissa.

Deluxe Advanced Squad Leader (DASL) eroaa normaalista ASL:sta karttojen ja heksojen koolla. DASL:n heksat ovat selvästi isompia ja alunperin Avalon Hillin ideana oli mahdollistaa tällä tavalla ASL:n pelaamista figuilla. Tämä ajatus ei lähtenyt lentoon, mutta DASL:n isot heksat ovat mahdollistaneet paremmin esim. kaupunkitaistelut, joissa yhdessä heksassa alkaa olla liikaa merkkejä peruskartoilla pelattavaksi. DASL:ssa on myös jotain sääntömuutoksia, riippuen mistä versiosta on kyse, mutta näitä en tunne sen tarkemmin.

Solitaire ASL (SASL) on yksinpelaamiseen tarkoitettu moduuli, mutta tästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Netissä systeemiä pidetään kovassa arvossa, ja kovassa hinnassa. Käytettyjä SASL-moduuleja myydään esim. BGG:ssä useamman satasen hintapyynnöillä.

Deluxe karttojen heksat on isot. Kuva: Marko Tainio.

Mutta miltä se tuntuu?

Yksi parhaista kuulemistani ASL:n kuvauksista on, että peli on kuin Hollywoodin sotaelokuvageneraattori. Pelin runkona on selkeästi strukturoitu pelivuoro, mikä saa pelin kuulostamaan simulaatiolta. Mutta ASL:ssa asiat ei ole niin selkeitä, kiitos nopanheittoihin sidotut satunnaistapahtumat. Lähes aina kun pelissä heitetään tuplakuutoset tai tuplaykköset, tapahtuu jotain ennakoimatonta. Pelin paras yksikkö saattaa luhistua täysin, tankin tykki hajota, heitetty kasapanos jää suutariksi, tai sitten tulee kriittinen onnistuminen, joka muuttaakin pelin suunnan ennalta-arvaamattomasti. Esim. moraaliheitossa tuplaykkönen voi johtaa uuden johtajan luontiin, tai sitten yksikkö voi mennä berserk-moodiin ja rynnätä suoraan kohti vastustajaa ylimääräisellä moraalilla varustettuna. Tämä kaikki tekee pelaamisesta sopivalla tavalla taktista. Suunnitelmia on hyvä olla, mutta koska tilanne voi vaihdella hyvinkin nopeasti, pelatessa pitää pystyä reagoimaan muutoksiin. Tämä satunnaisuus myös pitää pelit mielenkiintoisina, sillä pahasti alakynnestäkin voi aina palautua, jos noppajumalat suovat muutaman todella hyvän onnistumisen. Tai vastavuoroisesti, aina voi hävitä…

Amerikkalaiset valmiina Guadalcanalissa. Kysymysmerkin alla voi olla toinen kysymysmerkki, tai jokin yksikkö. Kuva: Marko Tainio.

Edellä mainittuihin yllätyksellisyyksiin kuuluu pelin tarkka-ampujien mallinnus. Tarkka-ampujat aktivoituvat aina tietyillä vastustajan hyvillä nopanheitoilla (lisäksi pitää onnistua aktivointiheitossa), ja sen jälkeen katsotaan minne ja millaista vahinkoa ”snaiperi” aiheuttaa. Esim. jos minä heitän tupla ykköset, mikä on yleensä pelin paras heitto, niin sen seurauksena vastustaja saattaa aktivoida oman tarkka-ampujansa ja tappaa minun parhaan johtajan kesken kriittisen onnistumisen. Tämä on varsin mielenkiintoinen tasapainotusmekanismi, jossa hyviä heittoja tasapainotetaan tarkka-ampujien aktivoitumisella. Samalla varmistetaan, että ihan kaikilla yksiköillä ei kannata räiskiä minne sattuu, sillä todennäköisemmin vastustajalta aktivoituu tarkka-ampuja kuin että saa jotain aikaiseksi.

Näiden seurauksena peli on välillä raivostuttava, kun mikään ei onnistu, mutta kolikon toisella puolella on ne kerrat, kun peli on ratkennut johonkin positiiviseen yllätykseen. Esim. yksi skenaario loppui siihen, että minun japanilainen yksikkö meni berserk-moodiin ja juoksi sillalle, jonka yli amerikkalaisten piti hyökätä. Japanilainen yksikkö viivästytti yksinään hyökkäystä niin kauan, että peli ratkesi siihen. Tarinan kertojana peli onkin lähes ylittämätön.

Peli on myös hämmästyttävän elegantti, mitä voi olla vaikea uskoa sääntöjen määrästä. Yksi esimerkki elegantista toteutuksesta on pelin taistelutaulukko (Combat Resolution Table, CRT). Pelissä on yksi taistelutaulukko, joka kattaa kaikkien aseiden vaikutukset. Olipa kyseessä kivääri, konekivääri, liekinheitin, miina tai tykki niin kaikkien vaikutus heitetään samasta taistelutaulukosta, usein samoilla muutoksilla noppatulokseen. Tämä nopeuttaa pelaamista, kun jokaiselle eri aselle ei tarvita omia vaikutussääntöjä vaan kaikki on integroitu yhteen taistelutaulukkoon. Sama elegantti toteutus näkyy yksikkömerkeissä. Varsinkin ajoneuvojen kohdalla yhteen merkkiin on pakattu uskomaton määrä merkittävää tietoa ajoneuvon panssaroinnista, aseistuksesta ja sen käytöstä, liikkumisesta, ammuksista ja vastaavista.

Yksikkömerkkeihin on pakattu valtavasti tietoa. Kuva: Marko Tainio.

Edellä mainittujen lisäksi pelissä on joitain yksittäisiä vahvuuksia, kuten yö ja ajoneuvot. ASL:ssa saman kartan pelaaminen päivällä ja yöllä on ihan eri kokemus, kiitos pelin tavan mallittaa näkyvyyttä. Yö ei ole pelkästään päivä, jolloin näkee vähemmän, vaan siinä on omia lainalaisuuksiaan ja sääntöjä. Esim. tulittava yksikkö paljastaa asemansa (aseiden suuliekit), jolloin sitä voi myös ampua. Valoammuksilla saadaan hetkittäin kentälle näkyvyyttä, kunnes ammukset sammuvat ja kaikki laskeutuu jälleen pimeyteen. Systeemi tuntuu hyvin realistiselta.

ASL:n ajoneuvosäännöt on ehkä enemmän mielipiteitä jakava tekijä. Henkilökohtaisesti en ole ihan sataprosenttisen ihastunut, mutta osaan kyllä arvostaa pelin tapaa nähdä ajoneuvot muinakin kuin liikkuvina aseina. Esim. jos tankin parkkeeraa vastustajan konekiväärin kanssa samaan heksaan, niin konekivääri ei tankin pelossa ammu ulos, vaikka tankki ei ampuisi yksikköä (ei vaikka tankki ei voisi edes ampua yksikköä). Toisaalta tankkien väliset taistelutkin toimivat realistisen tuntuisesti, mukaan lukien kaksintaistelut, joissa kaksi tankkia tuhoaa samalla hetkellä toisensa. Se, mistä en ole ihan aina samaa mieltä, on joidenkin skenaarioiden tapa käsitellä ajoneuvoja kulutustavarana, eli joskus ajoneuvolle paras tapa on tehdä itsemurhamainen liike, joka mahdollistaa omalle jalkaväelle jonkun toisen liikkeen. Ehkä ajoneuvoja tosiaan käytettiin näin, mutta en löisi asiasta vetoa.

Tuplakutonen

ASL:n suurin kompastuskivi on aloituksen vaikeus. Peliä on todella vaikea oppia pelaamaan sääntökirjaa lukemalla. Jonkinlaisen kuvan aloituksen vaikeudesta saa Lautapelihelvetin Haaveena hermoromahdus -nimellä alkaneesta juttusarjasta, jossa kirjoittaja kuvaa tietään ASL:n pariin. Perinteisesti ohjeena onkin etsiä joku, joka osaa säännöt ja on valmis opettamaan ne. Tämä voi olla helpommin sanottu kuin tehty. Jos lähistöltä ei löydy pelaajia, niin Self-Rally.org järjestö järjestää joskus aloittelijoille tutustumispäiviä ja järjestön tapahtumissa voi myös yrittää löytää jonkun opettamaan alkeita.

Siitä vain lukemaan? Pelin säännöt tulevat kansiossa. Kuva: Marko Tainio.

Ylivoimaisesti helpoiten alkuun pääsee kuitenkin ASL Starter Kit pakettien avulla. Starter Kit skenaariot opettavat pelin perusteet, kuten vuorojärjestyksen, ja tämä helpottaa siirtymistä ASL:n pariin. Mitään pakkoa tätä siirtymää ei kuitenkaan ole tehdä, vaan ASL Starte Kit maailmassakin riittää ihan riittävästi hyvää pelattavaa.

ASL:n toinen ongelma on kustannus. Sääntökirja ja ensimmäinen Beyond Valor moduuli maksavat uusina n. 200 dollaria. Sen jälkeen vain taivas on rajana siinä, paljonko harrastukseen haluaa panostaa. Kaikkien 15 perusmoduulin ostamiseen ei tonni riitä, varsinkin kun osan painokset on olleet loppu niin pitkään, että käytetyistä saa luovuttaa kaikkien rahojen lisäksi munuaisen, tai kaksi. Kustannuspuoleen ei auta se, että perumoduulin jälkeen törmätään helposti tilanteeseen, jossa skenaarion pelaamiseen tarvittaisiin osia useammasta eri moduulista, mikä vain lisää tarvetta ostaa uusia moduuleja, joiden mukana tulee uusia skenaarioita, joiden pelaamisen tarvitaan uusia moduuleja. Tai ei siis ole pakko, mutta… Lisäksi moduulit pitäisi pystyä varastoitua ja siirrettyä, ilman, että tarvitsee turvautua pakettiautoon.

Starter Kitin yksikkömerkkejä. ASL:n tuhansien merkkien varastointi on oma operaationsa. Kuva: Marko Tainio.

Keskimääräisen skenaarion pelaamiseen menee myös helposti tuntikausia, mikä karsii pelaajia. Tähän onneksi auttaa skenaarioiden suuri määrä. ASL Scenario Archivesta löytyy satoja alle kahden tunnin skenaariota, joiden pelaamiseen ei tarvitse varata kokonaista päivää.

ASL:n kohdalla pätee myös monia sotapelejä vaivaava ongelma, eli pelin voi hävitä suoraan ennen kuin yksikään yksikkö liikkuu. Olen hävinnyt useamman skenaarion heikosti sijoitettuihin joukkoihin, mikä tuntuu useamman tunnin pelissä lannistavalta. Toisaalta, joukkojen sijoittelu voi olla pelin parasta antia, varsinkin jos pääsee puolustajana miettimään piilotettujen yksiköiden asemia, luolia ja muuta vastaavaa ”ilkeilyä”.

Edellä mainittujen lisäksi ASL saa kritiikkiä johtamissodankäynnin (command and control) sivuuttamisesta. Pelaaja näkee kaikki omat yksiköt ja niiden kunnon ja voi käskyttää kaikkia kunnossa olevia yksiköitä ilman viivettä. Tämä on yleinen ongelma sotapeleissä ja monet modernit sotapelit ovat pyrkineet kehittämään erilaisia metodeja tuoda johtamisen ja informaation haasteita osaksi pelikokemusta. ASL on tässä suhteessa vanhaa koulukuntaa, tosin sillä huomiolla, että nopanheittojen arvaamattomuus pitää pelaajan kuitenkin viime kädessä varpaillaan tavalla, joka jossain määrin simuloi johtamisen ja tiedonkulun ongelmia. Pelissä on myös ”Battlefield Integrity” nimellä kulkevat säännöt, joissa kuvataan, paremman kuvauksen puutteessa, osapuolen moraalin romahtamista tappioiden seurauksena. Tällöin esim. hyökkäävät yksiköt yksi toisensa jälkeen pysähtyvät, tai lähtevät karkuun, kun skenaariossa asetettu tappionsietokyky täyttyy. En ole tätä sääntöä koskaan käyttänyt, ja nettikeskusteluiden perusteella moni muu jättää sen samoin käyttämättä.

Pelin grafiikka on funktionaalista, eli ei varsinaisesti mikään ilo silmälle, mutta samaan aikaan todella toimivaa. Näkyvyys ja etäisyydet on täsmällisiä ja grafiikka ei missään vaiheessa estä pelattavuutta.

Talvinen karttakuva Hatten in Flames HASL-moduulista. Kuva: Marko Tainio.

Merkitys

PanzerBlitz aloitti taktiseen tason sotapelien esiinmarssin, mutta 80-luvulta lähtien kukkulan ylhäinen kuningas on ollut ASL. ASL:n merkitys näkyy siinä, että kaikkia taktisen tason sotapelejä verrataan aina ASL:ään ja pelinkehittämisen Graalin malja on kehittää yhtä hyvä peli, kuin ASL, mutta helpommin lähestyttävä. Tätä on moni yrittänyt, ja jotkut ovat päässeet lähelle (erityisesti Conflict of Heroes ja Combat Commander), mutta kuningas pysyy vain valtaistuimellaan. ASL täyttää pian 40 vuotta ja uskallan tässä vaiheessa väittää, että peliä ei lyödä sen omilla aseilla. ASL on sen verran vakaalla pohjalla, että ”kuin ASL mutta parempi” on lähes mahdoton peli suunniteltavaksi. Jos ja kun ASL joskus kuitenkin kohtaa voittajansa, niin korvaaja lähestyy taktista taistelua todennäköisesti aivan eri tavalla, kuin ASL, ja siten ei voita ASL:ää sen omilla aseilla, vaan tuomalla kuvaan jotain aivan uutta. Siihen asti ASL hallitsee.

ASL:n merkitys on myös muuten laajempi. Sotapelaajien suosima VASSAL-alustan ensimmäinen versio oli tehty ASL:n verkkopelaamista varten ja myöhemmin alustan kautta alettiin pelaamaan muita sotapelejä. Julkaisijoista MMP:tä tuskin olisi ilman ASL:n lisensointia. Jopa yrityksen nimi on kumarrus ASL:n suuntaan. Multi-Man Publishing (MMP) nimi viittaa suoraan ASL:ään, jossa Multiman Counters (MMC) termillä kuvataan useamman henkilön muodostamaa pelimerkkiä.

Suomalaisittain ASL on merkittävä lukuisten suomeen liittyvien skenaarioiden kautta. ASL:n ensimmäinen skenaario, Fighting Withdrawal, koodinimeltään ASL1, sijoittuu talvisotaan. Pelejä Suomen sodista sarjaan kirjoittaessa löysin 162 suomalaisiin liittyvää skenaariota. Kahden ja puolen vuoden aikana määrä on noussut 176:teen, eikä mukana ole esim. ruotsalaisten vapaaehtoiset talvisotaskenaariot tai saksalaisten joukkojen toimet jatkosodassa. Jos haluaa pelata suomen sotia taktisella mittakaavalla, niin ASL tarjoaa pelattavaa sadoiksi tunneiksi. Siihen ei mikään muu peli tai pelisysteemi pysty.

Suomi mainittu! Hakkaa Päälle on Tuomo Lukkarin suunnittelema suomimoduuli. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Advanced Squad Leader (ASL) on yksi sotapelaamisen merkkipaaluista, joka hyvässä ja pahassa ilmentää koko sotapelaamista. Pelaamisen aloittaminen on legendaarisen vaikeaa, mutta tämän kynnyksen ylittäneet saavat pelattavaa koko iäksi. Kaikki peliin liittyvä on megalomaanista, alkaen tuhansista pelattavista skenaarioita ja loppuen harrastukseen vaadittavasta rahamäärästä. Erityisesti peli loistaa tarinoissa, joissa tilanne muuttuu yksittäisillä heitoilla aivan toisenlaiseksi pakottaen pelaajat reagoimaan uuteen todellisuuteen. Kilpailijoita on tullut ja mennyt, mutta melkein 40 vuotta vanha veteraani on edelleen elämänsä kunnossa, kiitos aktiivisen julkaisijan ja pelaajakunnan.

Tähdet: ASL 5/5, Starter kit 4/5.

Toinen mielipide

Antero Kuusi

Kuulun niihin (harvoihin?) sotapelaajiin, joka ei arvosta ASL:ää nykyään, joten avaan tässä omaa näkemystäni. Olen Markon kirjoituksen kanssa täysin samaa mieltä sen hyvistä ja huonoista puolista, mutta niiden painoarvot ovat erilaiset.

Minun näkökulmasta ongelma keskittyy juuri johtamisen ja komentoketjujen mallinnukseen – tai oikeastaan sen lähes täydelliseen puutteellisuuteen. Juuri taktisella tasolla, jossa johtajien komentokyky yltää niin kauas kuin heidät kuullaan tai nähdään ja jossa käsitys tilanteesta oman näkökentän ulkopuolella on hyvin epämääräinen, pätee kaikkein vahvimmin se, että sota on kaaosta, johon yritetään epätoivoisesti saada vähän järjestystä. Vaikka ASL tuo sitä kaaosta erityisesti satunnaistapahtumien kautta, niihin reagointi ja joukkojen koordinointi on kovin nopeaa ja helppoa. Tämä ei tuntuisi niin ongelmalliselta kevyemmässä pelissä, mutta ASL yrittää mallintaa ison määrän eri yksityiskohtia, jotka vaikuttavat taistelukentällä – ja silti erityisellä taktisella tasolla oleellisesti vaikuttava johtamisen ja koordinoinnin haaste jää huomioitta. Siitä johtuu tuntuma, että ASL keskittyy vääriin asioihin ja tuntuu juuri väärällä tavalla pelimäiseltä.

Tämän juurisyy löytyy ASL:n historiasta, jonka Marko kävi läpi. ASL:n esi-isä PanzerBlitz on mittakaavalta siinä, jossa tämä mallinnuksen taso ei ole yhtä ongelmallinen. Mutta vielä enemmän vaikuttaa, että perustaltaan kyse on 70- ja 80-luvun pelistä, jonka suunnitteluratkaisut ovat myös tältä ajalta. ASL käytännössä loi – johtamisenkin suhteen – standardin millä taktisen tason sodankäyntiä mallinnettiin. Mutta 2020-luvun näkökulmasta tämä jättää johtamisen ja koordinoinnin osalta paljon toivomisen varaa, sillä juuri tämä puoli on kehittynyt tuoreemmissa peleissä. Yksi esimerkki näistä The Last Hundred Yards (2019), joka ulkoisesti ja mittakaavaltaan muistuttaa huomattavasti ASL:ää, mutta huomioi erityisesti komentoketjut ja johtamisen. Toisesta ääripäästä on Fields of Fire (2008), jota painotukseltaan voisi kuvailla melkein anti-ASL:ksi, sillä suurin osa asioista, joita ASL mallintaa eksplisiittisesti, käsitellään FoF:ssa abstraktisti, kun taas johtamiseen, organisointiin ja komentoketjuihin liittyvät asiat esitetään tarkasti.

Kärjistäen, mikäli ASL:n sääntöjen raskaus ei ole ongelma, arvostus ASL:ää kohtaan riippuu siitä, miten paljon painoa asettaa johtamisen mallinnukseen. Jos ASL:n ”ei oikein edes sinnepäin” -lähestyminen tähän osaan ei haittaa, ASL on verrattoman syvällinen taktisen tason peli. Niille, jotka arvostavat taktisen tason peliltä edes kohtuullista johtamishaasteiden mallintamista, ASL on vanhanaikainen dinosaurus, jonka olisi aika kohdata meteoriittinsa, jotta uudemmat näkemykset pääsisivät korvaamaan sen.

Advanced Squad Leader lyhyesti

Taktisen tason pelisysteemi toisen maailmansodan aikaisesta maataistelusta.

Suunnittelija: Don Greenwood (ensimmäinen versio).

Julkaisija (julkaisuvuosi): Alunperin Avalon Hill (1985).

Peliaika: Vaihtelee skenaarion mukaan. Lyhyimmät pari tuntia, pisimmät kampanjat satoja tunteja.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Taktinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Noin komppanian tai pataljoonan tasoisen yksikön komentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Millä joukoilla liikutaan, mitä aseita käytetään ja milloin, minne joukot sijoitetaan.

Tiedon avoimuus: Vaihtelee. Pääsääntöisesti vain pinon päällimmäinen yksikkömerkki on näkyvissä, mutta tämän lisäksi pelimerkkejä voi olla piilossa tai kysymysmerkin alla.

Tavoite (voiton määrittely): Jokaisessa skenaariossa on omat voittoehdot.

Pelatut yksiköt/joukot: Yksittäisiä johtajia, ryhmiä ja ajoneuvoja.

Logistiikka/huolto: Skenaarioissa ei yleensä huomioida huoltoa, mutta yksittäisistä aseista voi loppua ammukset. Kampanjoissa voi olla skenaarioiden välillä huoltovaihe.

Taistelumekaniikka: Pääasiassa noppavetoinen taistelutaulukko, mutta esim. ajoneuvojen kohdalla osuminen arvioidaan erillisen mekanismin kautta.

Pelattuna: Time of Wars: Eastern Europe 1590 – 1660 (2022)

Marko Tainio, Eero Miettinen ja Miikka Rytty.

Time of Wars: Eastern Europe 1590 – 1660 on puolalaisen Krzysztof Dytczakin suunnittelema ja puolalaisen Strategematan julkaisema suurstrategiatason sotapeli Itä-Euroopan myrskyisistä vuosista ennen ja jälkeen kolmikymmenvuotinen sodan (1618-1648). Ajallisesti peli kuvaa suurin piirtein samaa aikakautta kuin puolalaisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen Henryk Sienkiewiczin The Trilogy kirjasarja. Pelissä on viisi pelattavaa osapuolta, Ruotsi, Venäjä, Osmanien valtakunta (ottomaanit eli nykyisen Turkin edeltäjä), Puola-Liettua ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Mekaanisesti peli on korttivetoinen sotapeli, jossa kaikille viidellä pelaajalla on omat korttipakat. Pelin säännöissä suunnittelija nostaa esikuvakseen erityisesti Here I Standin, joka kuvastaa samaa aikakautta Länsi-Eurooppa painotuksella.

Pelin tyylitelty kansikuva. Kuva: Marko Tainio.


Korttivetoinen sekamelska

Pelissä kukin pelaaja päättää oman valtionsa diplomatiasta, sotimisesta ja yleisestä kehityksestä. Peli on jaettu seitsemän vuoroon, joiden aikana pelaajat vaihtavat hallitsijoita ja komentajia, keräävät käteen kortteja, ostavat kortteja ja neuvottelevat muiden pelaajien kanssa. Uskonnolliset erimielisyydet voivat nostattaa kapinoita, palkkasotilaita voi rekrytoida uhraamalla kortteja ja lopuksi päästään pelin pihviin, eli korttivetoisiin impulseihin. Pelaajat siirtelevät armeijoita, sotivat, piirittävät kaupunkeja ja linnoituksia ja parantavat valtakunnan erilaisia mittareita. Lopuksi kaikki joukot palaavat talveksi pääkaupunkiin ja siirrytään seuraavalle kierrokselle. Peli jatkuu, kunnes joku pelin voittoehdoista täytyy, tai on seitsemännen kierroksen loppu, jolloin eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Pelialue ja -kartta. Kuva: Marko Tainio.

Armeijat liikkuvat komentajien kanssa, joilla on puolestaan iso vaikutus nopilla ratkaistavaan sotimiseen. Osa korteista on reagointikortteja, joilla esimerkiksi ilmoitetaan vastustajalle, että hänen armeija unohti ottaa hevosmuonaa mukaan ja siksi ratsuväki jää liikkeessä lähtöpaikkaan. Kaupunkien ja linnoitusten valtaaminen on tutun vaikeaa ja vaatii yleensä useamman impulssin ja hieman onnea, tai todella hyvän komentajan. Korteilla voi myös nostaa omaa sotataitoa ja hallintoa, jotka vaikuttavat vuoron alussa nostettavien korttien määrään, mikä taas suoraan vaikuttaa siihen, montako toimintoa voi tehdä. Kullalla voi taas nostaa alussa ja impulssien aikana lisäkortteja.

Pelin runko on yksinkertainen, mutta sitä on vaikea havaita kaiken päälle kasatun kromin ja sääntökirjan heikkouden takia. Aloitetaan säännöistä. Pelissä on umpisurkeat säännöt, joita lukemalla ei pelistä saa mitään otetta. Paras esimerkki sääntöjen sekavuudesta on, että kohtuu yksinkertaista korttien nostoa selostetaan säännöissä melkein sivun verran, ja silloinkin toimet on epäloogisessa järjestyksessä. BoardGameGeekistä (BGG) löytyy onneksi fanien tekemiä omia sääntötiivistelmiä (esim. tämä), joiden avulla pelistä saa paremman kuvan. Tämän jälkeen päälle iskee jo mainittu kromi. Pelissä on esimerkiksi muutamia itsenäisiä osapuolia, kuten tataarit ja kasakat, joille molemmille on omat säännöt. Samoin Tanska on oma osapuoli, joka tietenkin toimii omilla säännöillään. Tämä lisää huomattavasti muistettavaa sääntökuormaa. Pelin kannalta olennainen kolmikymmenvuotinen sota alkaa kortilla ja sen sääntöjä ei ole edes kuvattu normisäännöissä, vaan erillisellä kortilla.

Venäjällä on yhtenä mahdollisuutena Siperian asuttaminen. Kuva: Marko Tainio.

Kaikkien sääntöongelmien ja kromin alta paljastuu pelatessa ihan ok peli, jossa osapuolilla on mukavasti eroavaisuuksia. Puola-Liettua aloittaa parhaalla armeijalla, mutta sisäisesti hajallaan, mitä edesauttaa muiden pelaajien kortit, joilla yleensä haitataan Puolan hallintoa. Osmanien valtakunta taas on vahva sotilasvoima, jolla on massiivinen johtajuusongelma (yhden johtajan lempinimi on Hullu). Ruotsi puolestaan odottaa, että Kustaa II Aadolf (pelin ylivoimaisesti paras komentaja) pääsisi kiertelemään pitkin saksanmaata, siinä missä Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta pyrkii nimenomaan estämään tämän. Venäjä taas juonii hiljaisuudessa omiaan ja valtaa elintilaa idästä. Peli luo varsin hyvä kuvan Itä-Euroopan hajanaisesta vuosisadasta, jonka aikana alueen perinteinen suurvalta, Puola-Liettua, alkoi hajoamaan sisäisesti ja ulkoisesti samaan aikaan kun uskonasiat käänsivät veljen veljeä vastaan. Pelaajat pyrkivät tässä kaaoksessa pitämään edes jotain kontrollia ja mielellään tilaisuuden tullen nappaamaan jostain pistepaikan, tai pari.

Jos pelin säännöissä on ongelmia, niin pelin komponentit on laadukkaita. Kartta on paksua pahvia ja kortit tukevia. Tältä osin laatu on kohdillaan.

Osmanien valtakunta. Pelin apulaput on laadukkaat, mutta informaation asemointia olisi voinut miettimä vielä hetken. Kuva: Marko Tainio.


Tapahtui eräässä pelissä

Pelasimme peliä täydellä viidellä pelaajalla, minun ohjastaessa Osmaneja. Pelin alussa arvotaan Osmanien alueelle satunnaisia kapinoita ja minulla arvottiin kolmesta mahdollisesta kolme, mikä teki aloituksesta työntäyteisen. Toisaalta saksalaisia inhonnut puolalainen komentaja siirtyi tämän seurauksena minun puolelle armeijoineen, joten hyödynsin puolalaisia kapinan tukahdutuksessa samalla kun Osmanien paras armeija piti Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa aisoissa. Toisen vuoron aikana päätimme haudata rakkaan naapurin kanssa musketin ja palkkioksi keisarikunta luovutti kaikkien kapinoitsijoiden päät lahjapaketissa. Rauhan palattua päätin keskittyä hallinnon ja armeijan kehittämiseen, ja muuta en tulevina vuoroina oikeastaan tehnytkään. Tai no, muutaman tataarin lähetin tilanteen tulleen verottamaan naapureiden maita.

Samaan aikaan muualla Ruotsi kähinöi haluttomasti ja Puola-Liettua katastrofaalisesti Venäjän kanssa. Sota loppui Ruotsin löytäessä pisteautomaattina toimivan Tanskan ja Puolan menetettyä Kiovan julistettuaan sodan Venäjälle. Puolalla oli enemmän tarvetta oman hallinnon tasapainotuksessa kuin sotimisessa. Ruotsi sen sijaan soti kolme kertaa putkeen Tanskaa vastaan, vallaten maan lopulta juuri ennen kolmikymmenvuotisen sodan alkua. Keisarikunta kärsi samaan aikaan uskonpuhdistuksesta.

Osmanien vuorojen neljä ja viisi hallitsijat. Murad voi toimia myös armeijan komentajana. Kuva: Marko Tainio.

Pelin grande final nähtiin kolmikymmenvuotisen sodan alettua vuoroilla viisi ja kuusi. Ruotsi vyöryi keisarikunnan alueelle kuin hyökyaalto, eikä antanut muutaman hävityn taistelun haitata. Venäjä katsoi tilanteen tulleen ja hyökkäsi Puolaan. Osmaneilla arvoin puolan jaon ja auttamisen välillä, päätyen virheellisesti jälkimmäiseen. Harmi vain, että armeija hyytyi mutaan (Venäjän pelaama kortti), eikä saanut mitään aikaiseksi pohjoisen sotaretkellä. Kuudennen pelivuoron alussa Venäjä teki minun kanssa sääntöjen salliman pakkorauhan ja tästä harmistuneena hyökkäsin länteen kohti Wieniä, koska pitäähän sitä armeijoilla jotain tehdä. Puola romahti kuitenkin Venäjän hyökkäyksen alla ja peli päättyi Venäjän voittoon kierros ennen pelin varsinaista lopetusta.

Sääntöjen läpikäynti kesti pari tuntia ja itse pelaaminen siihen päälle n. 8-9 tuntia yhdellä ruokatauolla.

Diplomatiataulukko kuvaa eri osapuoltan väliset sodat ja vasallisuhteet. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Time of Wars on hyvä esimerkki asiansa osaavan pelinkehittäjän merkityksestä. Strategemata ei ole iso toimija, jolla olisi aikaa ja resursseja hioa heille tarjotusta pelistä timantti. Time of Warsissa on hyvä idea, ihan ok ajatuksia toteutuksessa, mutta kokonaisuus ei toimi, koska pelin kehitys on jäänyt puolitiehen. Pelistä olisi pitänyt hioa ylimääräiset, pelikokemusta haittaavat kromit pois ja miettiä peliosio kuntoon. Kuvaavaa jälkimmäisestä on, että peli voi helposti loppua ensimmäisellä kierroksella, kun joko Puola tai Keisarikunta on lähdössä yhden kaupungin päässä voitosta. Hyvin kehitetyssä pelissä ei pitäisi olla tällaisia lapsuksia. Samoin korttien kaivaminen pakasta kullalla on mukana, koska pelissä on kasa kortteja, jotka toimivat vain tietyillä kierroksilla, joten peliin on pitänyt keksiä mekanismi, joka mahdollistaa tämän. Peli on täynnä vastaavia monimutkaistuksia, joilla on todennäköisesti korjattu jotain pelitestauksessa havaittua ongelmaa, mutta miettimättä miten kaikki korjaukset vaikuttavat pelikokemukseen. Äärimmäisenä esimerkkinä kolmikymmenvuotinen sota on sääntöjen puolesta käsikirjoitettu noudattamaan historian kulkua. Ruotsi saa liittyä sotaan mukaan vasta, kun Tanska on käynyt Saksassa häviämässä, mutta Tanska ei saa osallistua sotaan ennen kuin Keisarikunta on vallannut Prahan. Pyhän saksalaisen keisarikunnan pelaajalla on kyllä mahdollisuus valita, päättääkö hän aloittaa kolmikymmenvuotisen sodan, mutta sen jälkeen sodan kulku tunnutaan pakotettavan noudattamaan historiaa huipentuen siihen, että sota pakostakin päättyy viidennen vuoron lopussa.

Tämä kaikki on sääli, sillä pelin teema on hyvä ja näistä aineksista voisi saada hyvän pelin.

Kaksi tähteä viidestä.

Time of Wars: Eastern Europe 1590 – 1660 lyhyesti

Sotapeli Itä-Euroopan myrskyisistä vuosista ennen ja jälkeen kolmikymmenvuotinen sodan.

Suunnittelija: Krzysztof Dytczak.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Strategemata (2022).

Peliaika: BGG:n mukaan 240–480 minuuttia.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Strateginen tai suurstrateginen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Ruotsin, Venäjän, Osmanien valtakunnan, Puola-Liettuan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoita ja sotilaskomentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Valtion kehittäminen, diplomatia ja sotiminen.

Tiedon avoimuus: Käsikortteja lukuun ottamatta kaikki tieto on avointa.

Tavoite (voiton määrittely): Pelin voittaa joko valtaamalla riittävästi uusia kaupunkeja tai keräämällä pisteitä.

Pelatut yksiköt/joukot: Maa- ja merijoukkoja. Maajoukot jakaantuvat esim. ratsuväkeen ja jalkaväkeen, joilla molemmilla on omat taisteluarvot.

Logistiikka/huolto: Ei huomioitu.

Taistelumekaniikka: Kaksi d6-noppaa. Armeijan komentajan taisteluarvo vaikuttaa noppatulokseen.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020)

All Bridges Burning (ABB) on kolminpelattava strategisen tason sotapeli Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista vuosina 1917-18. Suomalaisen VPJ Arposen suunnittelema ja GMT Gamesin 2020 julkaisema peli on kymmenes osa korttivetoista COIN-pelisarjaa, jonka peleissä tyypillisesti on useampia osapuolia selkeästi erilaisine tavoitteineen. ABB on tässä suhteessa tyypillinen COIN esittelemällä kolminpelattavan version sisällissodasta. Mutta mikä on tämä kolmas osapuoli?

Osa sarjaa, mutta omilla mausteilla

Volko Ruhnken kehittämä COIN-sarja on tunnettu peleistä, joissa useampi, keskenään erilainen osapuoli kamppailee konfliktin voitosta omine, yksilöllisine tavoitteineen. Tyypillisesti osa edustaa järjestäytyneempää sotilasvoimaa (mukaan lukien puolisotilaalliset joukot ja poliisivoimat), ja toiset maanalaista organisaatiota, tai muita hallintoa vastustavia voimia. Voittoa tavoitellaan poliittis-taloudellis-sotilaallisilla toimilla, yleensä niin, että pelkkä sotiminen ei takaa voittoa kuin harvoille osapuolille, jos kenellekään. Käytännössä pelaaminen tapahtuu korttivetoisesti niin, että vuorossa toimiva pelaaja voi pelata esillä olevan kortin toiminnon, jonkun muun toiminnon, tai passata.

Chechu Nieton utuinen, epätarkka kansikuva on hieno. Kuva: Marko Tainio.

ABB hyödyntää COIN-sarjan perusperiaatteita, mutta muokkaa niistä omanlaisensa kokonaisuuden. Pelin mielenkiintoisimpia suunnitteluvalintoja on pelin pelattavat osapuolet. Valkoiset ja punaiset ovat odotetut kaksi osapuolta, mutta pelin kolmantena pelattavana osapuolena on maltilliset. Pelissä maltillisten pelaajan tarkoituksena on aluksi pyrkiä lieventämään sodan uhkaa, ja sodan aikana rakentaa verkostoja sodan jälkeiseen aikaan. COIN-sarjan pelit tunteville maltilliset on tyypillinen maanalainen toimija, joka ei kuitenkaan osallistu aktiiviseen sotimiseen, mutta vaikuttaa alue-enemmistöihin. Maltillisten historiallisena esikuvana toimii pelikirjan mukaan Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) Väinö Tanner, joka ei halunnut osallistua sotaan, ja kirjailija Juhani Aho.

Pelissä on myös kaksi automaattisesti toimivaa osapuolta, Saksa ja Neuvostoliitto. Neuvostoliitto on passiivisempi osapuoli poistuen kartalta pelin aikana, kun taas Saksa saapuu peliin myöhemmin ja toimii joko itsenäisesti, tai valkoisten pelaajan käskyttämänä, jos pelaaja on pelannut tämän oikeuttavan kortin.

Peli jakautuu kahteen osuuteen. Vuoden 1917 aikana eri osapuolet varustautuvat sotaan rekrytoimalla aktivisteja ja levittämällä verkostoja. Aktiivinen sisällissota (vuosi 1918) alkaa joko kortin osoittamalla hetkellä, tai ennen sitä, jos kartalla on riittävä määrä punaisten ja valkoisten joukkoja. Sisällissodan aloitus tuo kartalle myös saksalaiset. Kahteen jaksoon jakautuminen tuo peliin mielenkiintoisen kehityskaaren, sillä aktiivisen sotimisen alettua pelaajilla on käytössä useampia toimenpiteitä (kuten taisteleminen).

Pelaaminen on korttivetoista, kuten muissakin COIN-sarjan peleissä. Esillä on aina kaksi korttia, nykyisen ja seuraavan vuoron kortti. Vuorossa ensimmäisenä oleva pelaaja päättää, pelaako vuorossa olevan kortin, suorittaako muita toimintoja vai passaa. Sitten seuraava pelaaja valitsee jäljellä olevista toiminnoista, ja lopuksi kolmas pelaaja. Joskus kaikki kolme pelaajaa voivat toimia, mikä poikkeaa aikaisemmista COIN-peleistä, joissa vain kaksi osapuolta pystyi toimimaan yhden kortin aikana. Pelatessa onkin merkittävää miettiä oman parhaan toiminnan lisäksi sitä, mitä toimintoja jättää muille, joten selkeälle vuorojärjestystaulukolle on tarvetta. Peli tukee tätä pähkäilyä varsin näppärällä vuorojärjestystaulukolla, joka kuvaa selkeästi mitä toimintoja on kulloinkin jäljellä ja miten se vaikuttaa seuraavan vuoron vuorojärjestykseen. Kahden näkyvän kortin dynamiikka luo myös riittävästi vaihtoehtoja ilman, että analyysihalvaus alkaa vaikuttamaan merkittävästi pelinopeuteen, kuten useamman kortin peleissä helposti käy.

Pelin vuorojärjestystaulukko. Senaatti voi valita ensin jonkun kolmesta toiminnosta (tai passata), jonka jälkeen maltilliset voivat valita jonkun mahdollisista toiminnoista. Valinta vaikuttaa myös seuraavan kierroksen valintajärjestykseen. Kuva: Marko Tainio.

Yhdessä pelissä on yhteensä 40 korttia, joista neljä on niin kutsuttuja propagandakortteja. Propagandakortin noustessa tarkistetaan mm. voittotilanne, ratkaistaan poliittisia tavoitteita ja kerätään uusia resursseja. Toisen propagandakortin nousu aloittaa sisällissodan (jos se ei ole alkanut aikaisemmin). Neljäs propagandakortti lopettaa pelin. Korttimäärässä mitattuna ABB on yksi lyhyimmistä COIN-peleistä ja yhden pelin pelaakin helposti 2-4h aikaikkunassa.

Pelin kortteja. Oikealla ylhäällä on vaiheen päättävä propagandakortti. Muut antavat erilaisia etuja eri osapuolille. Esim. keskellä ylhäällä jääkärit ovat hyödyksi valkoisille kun taas tykistä on hyötyä sekä punaisille että valkoisille. Kuva: Marko Tainio.

Tuotantolaatu on taattua GMT:n laatua. Kortit on paksut, kartan luminen maisena hieno, sääntökirja ja pelikirja ammattimaisia. Pelipaketin kansikuvan utuinen, tarkemmin määrittelemätön taistelija vangitsee katseen, kuten hyvässä kansikuvassa kuuluukin.

Palkintona Suomi

Pelissä valkoisten tavoitteena on hallinnoida väestökeskittymiä (kaupunkeja) ja punaisten tavoitteena on asettaa oma verkosto mahdollisimman monelle alueelle. Osapuolista valkoisten tavoitteet on selkeimmin saavutettavissa sotimalla, siinä missä punaisten tavoitteet vaativat levittäytymistä pitkin Suomea. Tämän ansiosta punaisilla on (yleensä) mahdollisuus voittoon pelin loppuun saakka, mikä pitää pelaamisen mielenkiintoisena. Lisäksi valkoisten pitää voittaakseen pitää Saksan poliittinen vaikutus Suomeen riittävän pienenä, ja vastaavasti punaisten pitää Neuvostoliiton vaikutus riittävän pienenä. Tämä tuo peliin mielenkiintoista dynamiikkaa, jossa valkoiset ja punaiset molemmat haluavat tukea ulkomailta, mutta ei liikaa, koska se estää voiton. Pelissä on jopa mahdollista, että kaikki pelaajat häviävät pelin, jos pelin lopussa Saksan tai Neuvostoliiton vaikutus on liian suuri.

Pelin sääntö- ja pelikirjat. Jälkimmäisessä on esimerkkejä ja lyhyt historiakuvaus sisällissodasta. Kuva: Marko Tainio.

Maltilliset puolestaan haluavat ratkaista poliittisia tavoitteita (kuten 8h työpäivä), vähentää polarisaatiota, levittää omia verkostoja ja kerätä resursseja. Maltilliset eivät sodi suoraan kumpaakaan osapuolta vastaan, mutta 1-2 kuutiota per alue riittää usein poistamaan jommankumman osapuolen alue-enemmistön, mikä taas vaikeuttaa muille kyseisten alueiden hyödyntämistä. Maltillisilla onkin monella tapaa tasapainottava rooli haitata aina hieman sitä osapuolta, joka tuntuu olevan voitolla, mutta samalla täytyy pitää huoli omien tavoitteiden saavuttamisesta.

Sodan alettua sotiminen hoituu yhdellä d6-nopalla. Saksan joukot ovat taistelussa ylivoimaisia, kun taas valkoiset ja punaiset ovat tasaväkisempiä, jollei valkoisten joukossa ole mukana jääkäriyksiköitä. Molemmilla osapuolilla voi olla tykistöä, panssarijunia ja valmisteltuja asemia, jotka muuttavat nopanheiton todennäköisyyksiä. Sotiminen on hidasta ja hyvin valmisteltuihin asemiin hyökkääminen kestää kauan, sillä taistelua käydään aina yksi kierros kerrallaan. Hyvin kaivautuneen puolustajan puskeminen asemista vie lukuisia kierroksia, joiden aikana vastustaja voi keskittyä muualle. Pelkällä sotimisella tässä pelissä ei pärjää.

Taistelu voi tapahtua, kun joukkoja on samalla alueella (tässä tapauksessa Häme). Punaisilla on alueella tykki, mutta valkoisilla on jääkäriyksikkö. Kuva: Marko Tainio.

Kolminpelin lisäksi peliä voi pelata kaksin- tai yksinpelinä, mutta en ole niitä kokeillut. Pelistä on olemassa hyvä, moderni VASSAL-moduuli, joka automatisoi monia toimintoja.

Yhteenveto

ABB kuvaa Suomen sisällissotaa osana laajempaa poliittista taistelua, jossa aktiivista sotimista edelsi valkoisten ja punaisten aseistautuminen, maltillisten pyrkiessä vähentämään jännitettä ratkaisemalla avoimia poliittisia kysymyksiä. Sisällissotaan liittyvät pelit ovat yleensä keskittyneet aktiiviseen sotimiseen (esim. 1918: Veli Veljeä Vastaan, Helsinki 1918 Helsinki 1918: German Intervention in the Finnish Civil War), joten ABB laajentaa tarjontaa sitomalla sodan osaksi laajempaa poliittista liikehdintää. Pelkästään sotimalla peliä ei edes voiteta, vaan kunkin osapuolen tulee pitää huoli omista ei-sotilaallisista tavoitteista. COIN-sarjan tuntevat ovat pelissä heti kuin kotonaan, kunhan vain muistavat huomioida muutamat pelin esittelemät muutokset.

COIN-pelisarjaa ABB kehitti esittelemällä sarjaan ensimmäisen kolminpelattavan pelin ja uudistamalla toimintovalinnan. ABB on myös sarjan nopeammasta päästä pelata. Nettipöhinän perusteella peli on otettu hyvin vastaan ja sitä pidetään sarjan parempaan puoliskoon kuuluvana. ABB on VPJ Arposen ensimmäinen julkaistu peli, joten tulosta voi pitää erinomainen. Se myös asettaa tavoitteita Vesan toiselle pelille, Order & Opportunity.

Loppuarviossa ABB:n kohdalla riippuu paljon siitä mitä kukin pelistä haluaa. Jos COIN-sarjalle tyypillinen sotilaallis-poliittinen kamppailu kiinnostaa, niin ABB on siihen hyvä peli. Jos haluaa aktiivista sotimista, niin kannattaa katsella muita sisällissotaa käsitteleviä pelejä.

Marko: Neljä tähteä.

Arvosteluversio on saatu julkaisijalta (GMT Games) ilmaiseksi arvostelukäyttöön.

Yhden pelin lopputilanne. Tässä tapauksessa voitto meni maltillisille. Punaiset taistelevat vielä Saksaa vastaan Helsingissä ja valkoisia vastaan Tampereella. Kuva (VASSAL-moduulista): Marko Tainio.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland lyhyesti

Sotapeli Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista vuosina 1917-18.

Suunnittelija: VPJ Arponen.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2020).

Peliaika: 180-360 minuuttia.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Strateginen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Valkoisten, punaisten ja maltillisten sotilaallis-poliittista johtoa.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Pelaako omalla vuorolla kortin, jonkun muun toiminnon vai passaako, minne ja miten rekrytoidaan joukkoja, mistä nostetaan uusia resursseja, edistetäänkö poliittisia tavoitteita jne.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa.

Tavoite (voiton määrittely): Kaikilla kolmella osapuolella on omat voittoehdot. Peli voi myös päättyä niin, että kaikki pelaajat häviävät.

Pelatut yksiköt/joukot: Abstrakteja joukko-osastoja. Maltillisen yksiköt eivät ole sotilasyksiköitä vaan kuvaavat maanalaista toimintaa.

Logistiikka/huolto: Ei huomioitu.

Taistelumekaniikka: Noppavetoinen taistelu, johon vaikuttaa erilaiset muuttujat (esim. linnoitus, tykistö, panssarijunat, kansallisuus).

Ropecon 2023

Marko Tainio, Lauri Tarkiainen ja Anselmi Helminen.

Ropecon 2023 oli jälleen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. ”Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma”, kuten tapahtuman nettisivuilla mainostetaan, teki uuden kävijäennätyksen, 7100 henkeä (edellinen ennätys, 5900, oli vuodelta 2022). Huoltoreitin kolmihenkinen edustusosasto (Marko, Antti ja Antero) osallistui tapahtumaan viikonlopun verran pelaten muiden grognardien kanssa sotapelejä, ja vähän muutakin.

Perjantai – Successors (1993)

Perjantaina pelattiin neljällä hengellä (Antero, Lauri, Eero ja Marko) diadokkisotia, eli Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeisten sotien sarjaa, jossa Aleksanterin seuraajat (diadokit) pyrkivät Suuriksi Suuren paikalle. Richard H. Bergin alunperin legendaariselle Avalon Hillille suunnittelemasta Successorsista on lukuisia eri versioita, joista meillä oli pöydällä GMT Gamesin vuonna 2008 julkaisema kolmas laitos. Mekaanisesti peli on korttivetoinen sotapeli, johon on lisätty kaikenlaista mielenkiintoista, kuten Aleksanterin ruumis, joka on yksi pelin merkeistä, ja jonka omistamisella saa lisää arvovaltaa seuraajapeliin.

Pelin alussa arvoimme kenraalit ja minulle tuli pelattavaksi Egytissä aloittanut Ptolemaios ja Thraciasta aloittanut Lysimakhos. Egypti on pelin voima-alueita ja Thracia keskeisellä paikalla, joten siltä osin aloitus oli vahva. Lähdin tavoittelemaan Thraciassa alueiden pitämistä hallussa ja Ptolemaioksella laajennusta, mutta Anteron Perdikkasin komentamalla, sotanorsujen ryydittämällä armeijalla oli toinen päämäärä. Prolemaioksen armeija tapettiin taisteluissa käytännössä pois kartalta samaan aikaan kun Lauri pisti pakettiin Lysimakhoksen. Kyseinen hurmuri oli pelin aikana naimisissa kaksi kertaa kahden eri Aleksanterin suvunjäsenen kanssa, joten ehkä hänen mielenkiinto oli kiinnittynyt vääriin asioihin? Hetken näytti siltä, että minulla ei ole kartalla enää ketään, mutta onneksi kortti toi minulle Kassandrosin kolmanneksi kenraaliksi. Kolmen kenraalin yhteispelillä kokosin joukot Kreikkaan ja valtasin alueen uuden imperiumin kotipaikaksi.

Pelitilanne ensimmäisen vuoron aikana. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin ja Ptolemaioksille oli hallussa Egypti ja vähän enemmänkin. Keskellä on yksi pelin korteista. Kuva: Marko Tainio.

Tässä vaiheessa Antero valtasi Egyptin ja nousi sillä voiton tuntumaan, samoin kuin hyvin pelannut Lauri, Eeron toimiessa tasapainottavana tekijä. Minun roolina oli lähinnä pieni kiusanteko. Kreikan valtaamisen jälkeen hyppäsin Adrianmeren toiselle puolella ja aloin valtamaan nykyisen Turkin alueita (Lydia, Caria jne.), millä myös estin hetken aikaa Lauria voittamasta peliä samaan aikaan kun Eero pyrki pitämään Anteron aisoissa. Lopulta toiseksi viimeisen vuoron lopussa totesimme Laurin kuitenkin voittaneen pelin ja pakkasimme kamat.

Successors on ehta Bergin peli, hyvässä ja pahassa. Pelissä sattuu ja tapahtuu, eikä peli paljoa silottele alamäkeä, mutta kyllähän peli melkoisia tarinoita ja elämyksiä tarjoaa.

Lauantai – Virgin Queen (2012)

Markolla oli lauantaina perinteinen perhepäivä, mutta muu porukka pelasi kuuden hengen Virgin Queenin. Lyhyt, noin 15 tuntia kestänyt peli käsitteli uskonsotien aikakautta vuosina 1559-1598. Pelattavia valtioita ja ryhmittymiä on kuusi, Englanti, Ranska, Espanja, ottomaanit, protestantit (Hollanti) ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (~Itävalta). Mekaanisesti peli on korttivetoinen ja pelissä keskeisessä roolissa on pelaajien väliset neuvottelut ja sopimukset. Yksi sovittavista asioista liittyy pelin nimessä mainitun ”neitsytkuningattaren” Elisabet I avioliitto. Peli on ajallisesti ja mekaanisesti suoraa jatkoa vuonna 2006 julkaistulle Here I Standille, jossa pelataan vuosia 1517-1555. Molempien pelin suunnittelijana on Ed Beach ja julkaisijana GMT Games.

Virgin Queenin pelialue. Kuva: Marko Tainio.

Seuraavan kuvaus perustuu Laurin ja Anselmin muisteluihin: Pelin alkuvaihe oli rauhallinen, poikkeuksena Englannin ja Ranskan välinen kädenvääntö Englantia ympäröivien merialueiden hallinnasta. Pelaajien päähuomio oli omien asemien parantamisessa sekä pisteiden keräämisessä muun muassa siirtokuntia perustamalla, merirosvoudella, naimakaupoilla sekä taiteilijoita ja tieteilijöitä tukemalla. Lisäksi kerättiin erilaisia bonuspisteitä. Laajamittaisen sodankäynnin sijaan pelaajat keskittyivät lähinnä pieneen, epäsuoraan kiusaan korttitapahtumia hyödyntämällä. Diplomatian saralla pelin aikana tilanteet muuttuivat etenkin liittolaisuuksien osalta melko tiheään ja erinäisiä sopimuksia tehtiin monipuolisesti. Lisäksi pelaajien ohjaamattomat valtiot (Irlanti, paavi, Portugali, Skotlanti ja Venetsia) vaihtoivat sidonnaisuuksiaan pelaajien välillä tiuhaan.

Pelin edetessä tilanne muuttui sotaisammaksi ja eskalaatioita nähtiin eri puolilla Eurooppaa. Protestantit aloittivat kapinoinnin ensin Alankomaissa Espanjaa vastaan ja myöhemmin Ranskassa paikallisten hugenottien toimesta. Kapina muuttui pelin loppuvaiheella sotaisammaksi sekä voimakkaammaksi. Reformaatio levisi Ranskassa sen verran tehokkaasti, että Katolinen liiga perustettiin Espanjan johdolla tarkoituksenaan kukistaa reformaation leviäminen Ranskassa. Espanja toi joukkojaan myös Pohjois-Italian kautta Alankomaihin suitsimaan kapinoinnin etenemistä sekä valtaamaan menettämiään alueita takaisin protestanteilta. Protestantit onnistuivat sotilaallisesti hyvin sekä Ranskassa että Alankomaissa, mutta eivät aivan riittävän hyvin voittoon asti. Veristä ja laajamittaista sotaa käytiin myös Kaakkois-Euroopassa ottomaanien ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan välillä, kun kyseiset valtiot marssittivat massiivisia armeijoita toisiaan vastaan.

Voittajaksi selviytyi peli-isäntänä toiminut Antero Espanjalla saavuttaen vaadittavat voittopisteet viidennen vuoron päätteeksi (maksimimäärä vuoroja olisi ollut seitsemän). Englanti yritti estää loppuhetkillä Espanjan voiton invaasiolla avainkaupunkiin. Espanjan pelaama “huono sää” -kortti jätti kuitenkin Englannin runsaslukuiset sotajoukot lähtökuoppiinsa, eikä Englannin joukot näin päässeet tositoimiin kertaakaan pelin aikana. Espanja oli ollut lähellä voittoa jo aiemmin pelissä ruutisalaliiton avulla, mutta tämä operaatio Englantia vastaan epäonnistui täpärästi. Pelissä onkin monipuolisesti tapoja kerätä voittopisteitä ja voittomahdollisuuksia on useita erilaisia mukaan lukien muutamat automaattiset voittoehdot.

Lopputulos:

  1. Espanja
  2. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
  3. Protestantit
  4. Ranska
  5. Ottomaanit
  6. Englanti

Sunnuntai – Triumph & Tragedy: European Balance of Power 1936-1945 (2015)

Sunnuntaina pelattiin kolmella hengellä (Harri, Antti ja Marko) toista maailmansotaa Triumph & Tragedyn tahdissa. Craig Besinquen suunnittelema peli on strategisen tason hiekkalaatikkopeli, jossa yksi pelaaja pelaa läntisiä valtoja, yksi Neuvostoliittoa ja yksi Saksa-Italiaa. Peli alkaa vuodesta 1936 ja loppuu viimeistään 1945. Karttana on Eurooppa, Lähi-itä ja vähän Intiaakin. Alussa pelaajat houkuttelevat puolueettomia maita puolelleen diplomatialla (tai asein) pedaten asemia alkavaan maailmansotaan. Tai sitten joku osapuoli toteaa jo 1936, että rauhaa on ollut liian pitkään, ja julistaa sodan jollekin pelin osapuolelle. Peli on mallia hiekkalaatikko ja esim. Neuvostoliiton ja Läntisten valtojen välinen sota on ihan mahdollinen tapahtuma. Diplomatian ja sotimisen lisäksi paranneellaan taloutta ja kehitetään teknologiaa. Pommin (ydinaseen) keksiminen ja toimittaminen vastustajan pääkaupunkiin on yksi pelin voittoehdoistakin.

Triumph & Tragedy on palikkasotapeli, jossa omien joukkojen laadun ja kunnon näkee, mutta muilta näkee vain sen, missä on yksiköitä. Kuva on pelin alkupuolelta ennen kuin sotiminen alkoi kunnolla. Kuva: Marko Tainio.

Pelasin Saksaa, Antin pelatessa läntistä koalitiota ja Harrin ohjastaessa Neuvostoliittoa. Lähdin Saksalla pelaamaan diplomatiavetoista Euroopan valloitusta liittäen naapurimaita omaan leiriin aina korttien tarjotessa sopivia mahdollisuuksia. Samalla kehitin puolustuskykyä rakentaen mm. kaikki linnoitukset olettaen, että jompikumpi naapuri hyökii vielä päälle. Peli jatkui tällä tavalla vuoden 1941 puolelle, jolloin länsi julisti minulle sodan ja teki maihinnousun Saksaan. Puolustus kuitenkin kesti (kiitos niiden linnoitusten) ja pääsin tekemään vastaiskun Ranskaan kolmesta suunnasta Espanjan liityttyä hetki aikaisemmin Saksan matkaan. Onnenkantamoisella ja sääntöepäselvyyksien tuomalla edulla Pariisi kaatui poistaen Ranskan pelistä. USA oli kuitenkin liittymässä sotaan, joten minulla alkoi olla kiire hakea toinen voittoon vaadittava voittokaupunki. Sellainen onnistui idässä Leningradin kaatuessa Saksan kaikki peliin hyökkäyksessä. Voitto tuli viime hetkellä, sillä samaan aikaan USA valloitti Roomaa ja Saksan puolustus oli muutenkin täysin auki. Erityishuomiona Italian armeijat olivat samaan aikaan Intiassa. Neuvostoliitto oli puolestaan lopussa pisteen-parin päässä pistevoitosta ja vain huono korttituuri esti voiton valumisen Harrille.

Kahden pelikerran jälkeen Triumph & Tragedy herättää voimakkaan positiivisia tuntemuksia. Hiekkalaatikkosotapeli toisesta maailmasodasta inhimillisessä peliajassa (n. 4h) on hyvä myyntivaltti.

Muuta

Ropecon rikkoi vanhan kävijäennätyksen reilusti, mutta Messukeskuksen isoissa tiloissa päälle tuhat kävijää lisää ei näkynyt missään. Pelitilaa riitti myös kiireisinä aikoina. Isoin muutos aikaisempaan oli kauppa-alueen kasaaminen yhteen, isoon tilaan, jossa oli myös mukavan leveät käytävät liikkumista varten. Erinomainen uudistus aikaisempaan, ahtaaseen kauppa-alueeseen verrattuna. Lautapelit oli myös siirtyneet ylhäältä alas. Hienoa pukuloistoa näkyi taas paljon (kts. YLEn kooste). Ropecon on todella hieno tapahtuma ja on toiminut jo pitkään kesäkauden eräänlaisena lopettajaisena.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!

This War of Mine: The Board Game (2017)

Puolalaisten Michał Oraczin ja Jakub Wiśniewskin suunnittelema ja 11 bit studiosin yhdessä Awaken Realmsin ja Galaktan kanssa vuonna 2017 julkaisema This War of Mine: The Board Game on erilainen sotateemainen peli. Kenraalien ja muiden sotilasjohtajien sijasta pelissä yritetään pitää hengissä joukko siviilejä, jotka ovat jääneet sisällissodan keskelle piiritettyyn kaupunkiin. Vaarojen keskellä täytyy huolehtia ruuasta, juomasta, lämmöstä ja turvallisuudesta, tavoitteena selvitä piirityksen loppuun hengissä. Peli on tarinavetoinen, ja peli on täynnä toinen toistaan vaikeampia päätöksiä. Aivan kuten 11 bit studiosin 2014 julkaisemassa samannimisessä videopelissä, jonka lautapeliversio This War of Mine: The Board Game on.

Peli pöydällä. Pelilauta kuvaa taloa, jossa hahmot asuvat, ja talon ympäristöä. Pelaaminen perustuu kortteihin. Kuva: Marko Tainio.

Tarina edellä

Peruspelissä on alussa kolme pelaajahahmoa, juuri ja juuri pystyssä pysyvä talo ja liian vähän resursseja. Yksi päivä on aina yksi pelivuoro. Aamulla nostetaan tapahtumakortti, joka yleensä vaikeuttaa peliä jotenkin. Sen jälkeen tehdään päivällä toimintoja, joiden aikana voidaan raivata ja kunnostaa taloa, rakentaa uusia tarvikkeita (esim. sänky, vedenpuhdistin), keksiä uusia tarvikkeita ja levätä. Voipa rohkea pelaaja yrittää rekrytoida taloon uuden pelaajahahmon uhmaamalla ulkona vaanivia tarkka-ampujia. Iltapäivällä tarkistetaan janon ja nälän tilanne. Jos varastosta ei löydy ruokaa tai vettä, niin nälkä kasvaa, mikä heikentää hahmoja. Yöllä osa hahmoista voi lähteä pimeyden turvin kaupungille etsimään lisätarvikkeita ja käymään kauppaa. Vähintään yhden pitää jäädä vartioimaan taloa, tai muuten varkaat vievät kaiken irtaimen. Vartija ei yksin riitä, vaan erilaista porukkaa voi pyrkiä sisään siitä huolimatta. Hahmot voivat öisin myös nukkua, mutta sellaiseen luksukseen ei useimmiten ole aikaa. Aamun sarastaessa nostetaan kohtalokortti (fate card) ja toimintaan sen ja päivän aikaisten tapahtumien mukaisesti. Esim. hoitamattomat haavat tulehtuvat, hoidetut parantuvat, jos kohtalokortti niin suo. Jos joku hahmoista kuolee tai poistuu talosta niin muut masentuvat. Sen jälkeen päivä alkaa alusta.

Peruspelin mukana tulleita pelaajahahmoja. Skenaarion arvotaan aina mukaan yksi punainen ja kaksi mustaa korttia. Kuva: Marko Tainio.

Pelin kampanjassa pitää ensin selvitä hengissä kahteen jaksoon jaetut seitsemän päivää. Näiden jälkeen on kolme lopetustapahtumakorttia, joiden jälkeen vähintään yhden pelihahmon pitää olla vielä hengissä. Pelissä on myös skenaarioita, joissa on erilaisia aloituksia ja lopetusehtoja.

Mekaanisesti This War of Mine on yhteistyöpeli, jossa kaikki pelaajat ohjaavat yhdessä pelaajahahmoja yhden pelaajan kerrallaan toimiessa jakson ”johtajana”. Peli perustuu isoon määrään kortteja ja tapahtumakirjaan (The book of scripts), jossa on lähes 2000 satunnaista tapahtumaa ja tekstipätkää. Kirjasta on myös appiversio, minkä käyttö hieman jouduttaa pelaamista. Noppaa heitetään taisteluissa ja erilaisista taitoa vaativissa tilanteissa, kuten tiirikoitaessa ovea (jollei käytä apista löytyvää vaihtoehtoista tiirikointitapaa). Hahmojen hyvinvointia määrittää neliportainen (nollasta kolmoseen) nälkä, masennus, haavat ja sairastuminen luokitus, jossa parhaalla tasolla hahmo on täysin työkykyinen ja neljännellä tasolla hahmo kuolee, tai muuten poistuu pelistä. Hahmon toiminnan määrittää heikoin hyvinvointiluokitus, eli jos kunto on muuten hyvä, mutta nälkä tapissa, niin nälkä määrittää hahmon työkyvyn.

Lautapeli ja videopeliversiot eroavat mekaanisesti selvästi toisistaan. Videopeli on reaaliaikainen ja selvästi pidempi, kampanjan kestäessä kymmeniä vuorokausia. Tunnelma on kuitenkin hämmästyttävän samanalainen ja molemmissa on vastaavia, kiperiä päätöksiä tehtävänä.

Pelilaudan keskellä on talon eri huoneita. Alhaalla on tarvikevarasto. Vasemmalla on korteissa kuvattu lähialuetta, jonne voi öisin lähteä tutkimusmatkalle. Oikealla ylhäällä on tarvikkeet, joita voi rakentaa. Kuva: Marko Tainio.

Vaikeaa

Kolme asiaa tekee pelistä erilaisen mihinkään muuhun pelaamaani peliin verrattuna. Ensinnäkin aihe on lautapelille epätyypillisen vakava ja sitä lähestytään kunnioittavasti. Pelissä ei sanota suoraan mistä kaupungista tai maasta on kyse, mutta slaavilaiset hahmonnimet ja moderni sisällissotamainen tilanne, jossa yksi osapuoli piirittää kaupunkia ja toinen puolustaa sitä, viittaa vahvasti Sarajevon piiritykseen vuosina 1992-96. Yhteys on niin ilmeinen, että BoardGameGeekistä (BGG) löytyy ketju, jossa Sarajevon piirityksen kokenut analysoi peliä.

Toiseksi, pelissä joutuu jatkuvasti tekemään kovia moraalisia pohdintoja ja päätöksiä. Mitä teet jos naapurin lapset tulevat kerjäämään ruokaa, mutta omallekaan porukalle ei ole riittävästi? Tapahtumakirjan kautta pelattujen tilanteiden vaikutukset kerrotaan, joten jos ruokaa ei anna, niin seuraavalla yöreissulla hahmot voivat törmätä nälkään kuolleisiin lapsiin. Tai sitten ei. Koskaan ei tiedä miten tilanne päättyy. Joskus uhkaava tilanne onkin pelastus, joskus säälistä kylään otettu mummo ryöstää yöllä varaston tyhjäksi. Kaikkiin ei voi luottaa, mutta välillä on riskin uhallakin pakko, kun ruoka on loppu ja yöllisessä kahakassa haavoittunut hahmo tarvitsee sidetarpeita.

Pelin kolmas erikoisuus on vaikeustaso. Peli on todella vaikea. Olen pelannut peliä n. 10 kertaa enkä ole ollut lähelläkään voittoa. Useimmiten en selviä edes ensimmäistä kolmen päivän jaksoa, kun joku hahmoista kuolee, mikä sysää muut masennukseen, jolloin apaattiset hahmot eivät pysty tekemään mitään, mikä taas johtaa koko porukan kuolemiseen. Vaikeustaso tuntuu tarkoitukselliselta ja korostaa pelin sanomaa siitä, miten sodassa käy kaikille huonosti.

Yksi pelin pahimpia tapahtumia on talvi, joka lisää talon kylmyyttä, mikä puolestaan sairastuttaa hahmot. Kuva: Marko Tainio.

Minun sotani

Alla oleva peli on pelattu 17.10.2022. Kuvaukset on pelin säännöistä ja tapahtumakirjasta.

Kun sisällissota alkoi, monet olettivat että se kestää vain muutaman viikon. Sen sijaan armeija on piirittänyt pääkaupunkia jo vuosia katkaisten kaikki huoltolinjat. Kaupunkiin ansaan jääneet siviilit kärsivät nälästä, taudeista ja jatkuvasta pommituksesta. Tämä on jälleen yksi päivä, kun odotamme tämän kauhean sodan loppumista. Kolme naista (pelin hahmot arvotaan ja tällä kertaa pelaajahahmoiksi valikoitu kolme naista) löytää toisensa samasta vaurioituneista talosta. Arica on ollut ennen sotaa murtovaras (cat burglar) ja hän osaa hyödyntää tiirikointityökaluja ja liikkua öisin äänettömästi. Cveta on entinen opettaja. Katia oli ennen sotaa toimittaja ja hallitsee kaupankäynnin.

Hahmokortit. Jokaisella on pelin alussa tason 2 nälkä, mutta hahmot ovat muuten kunnossa. Hahmojen eri ominaisuudet on kuvattu korteissa. Kuva: Marko Tainio.

Ensimmäinen päivä valkeni kylmänä, mutta rauhallisena. Aamun sarastaessa paikalliset gangsterit käyvät vaatimassa juomavettä ja uhkaavat tulla keräämään sen muutaman päivän päästä. Tämä tavoite mielessään asukkaat miettivät päivän toimia ja syövät kaiken varastossa olevan ruuan lisätäkseen voimiaan. Veden keräämisen lisäksi kylmyydeltä pitää tehdä jotain, jottei hahmo sairastu.

(Söin heti varastossa olevat ruuat, jotta saisin kaikille hahmoille yhden lisätoiminnan päivävuorolla.)

Pelin hahmot esitetään figuilla. Tässä hahmot ovat pelin alussa talon eteisessä miettimässä ensimmäisiä toimenpiteitä. Kuva: Marko Tainio.

Päivän alussa Arica tiirikoi talossa kaksi lukittua ovea samaan aikaan kun muut tutkivat talon sisältä löytyviä jätekasoja löytäen sieltä komponentteja, sideharsoa ja muita tarvikkeita. Näistä ja muista tarvikkeista rakennetaan yksinkertaisen lämmitin, jolla taloa lämmitetään eri paikoista löydetyillä polttopuilla. Lisäksi löytyneistä tarvikkeista rakennetaan rotanloukku, jota ei kuitenkaan saada viritettyä sopivien syöttien puutteessa. Illalla hahmot juovat kaiken varastoidun puhtaan veden, mutta ruuan puute nostaa nälkää yhdellä pykälällä.

Yöllä Cveta jää taloon vartioimaan ovea kutsumattomia vieraita varalta kun taas Katia ja Arica lähtevät tutkimaan lähitienoota. Tutkimuskohteeksi valikoituu keskusaukio. Mukaan otettiin lapio, koska alueella on raportoitu olevan jätekasoja, joiden raivaamisessa lapio on avuksi. Matkalla aukiolle Arica ja Katia huomaavat erään omakotitalon seinällä hyytävän viestin:

”Muutimme Tomasin kanssa Radu-sedän luokse. Äiti on haudattu takapihalle. Pidä itsestäsi huolta, isä! Toivoo: Petra.”

Keskusaukiota tukiessamme törmäämme vanhaan naiseen, joka luulee Aricaa omaksi tyttärekseen. Hän kutsuu meidät kotiinsa ja tarjoaa ruokaa, mistä kieltäydymme. Poistumme nälkäisinä, mutta surullisena vanhan naisen ihmetellessä miksi hänen kadonnut tytär poistuu heti saavuttuaan. Yöllisen reissun aikana löydämme savukkeita, vihanneksia ja vettä.

Samaan aikaan talolla joukko nälkäisiä ihmisiä pyrkii sisään. Cveta ei mahda heille mitään ja joukko ryöstää kaikki varastossa olleet ruuat. Cveta myös haavoittuu. Väkijoukko vie myös sideharson, eikä Cvetan haavaa saada sidottua kunnolla sillä seurauksella, että se tulehtuu. Tämä ja muut vastoinkäymiset masentavat Cvetaa. Muuten ryhmä selviää yöstä hyvin kiitos lämmittimen lämmittämään talon.

Seuraava päivä valkenee kylmänä. Talvi on saapunut, mikä lisää kylmyyden vaikutusta joka päivä. Päivällä ryhmä jatkaa talon siivoamista ja löytää lisää puuta ja komponentteja. Lisäksi hiirenloukkuun saadaan syötti. Ruuaksi ryhmällä on vain vähän vihanneksia, jotka annetaan muutenkin huonossa kunnossa olevalle Cvetalle.

Kuten edellisenä yönä Arica ja Katia tutkivat lähintä kohdetta, joka on tällä kertaa pieni kerrostalo. Talosta he löytävät lähinnä vettä ja hieman ruokaa. Arica ja Katia olisivat halunneet käydä kauppaa, mutta kohteesta ei löydy ketään, jonka kanssa vaihtaa tarvikkeita. Vartiossa oleva Cveta ei onneksi kohdannut yön aikana ketään. Aamun sarastaessa Arica ja Katia palaavat saaliinsa kanssa. Talven vaikutuksesta kaikki hahmot sairastuvat hieman, koska talo ei ole riittävän lämmin.

Aamulla ovella käy vierailijoita. Kiertävä lääkäri parantaa Cvetan haavaa maksua vastaan. Kerjäläiset puolestaan hakevat ruokaa ja lääkkeitä. Annamme heille vähäsen, mikä piristää empaattisen Cvetan mielialaa.

Cvetan tilanne näyttää huonolta. Haava on ilman hoitoa pahentunut, ruoka ei riitä ja mielialakin on heikentynyt. Kuva: Marko Tainio.

Päivällä ryhmä ensin kerää puita koko voimalla, ja sen jälkeen hyödyntää puun lämmityksessä. Lisäksi kerätyistä komponenteista ja puusta rakennetaan sänky.

Yöllä Arican tutkii läheistä aluetta yksinään Cvetan vartioidessa taloa ja Katian nukkuessa. Arica löytää sattumalta yhden kerrostalon huoneesta orpokodin. Arica juttelee vetäjän kanssa ja lupaa käydä joku yö kertomassa läheisen hotellin ulkomaisille toimittajille orpokodista siinä toivossa, että julkisuus auttaisi lapsia. Tämän lisäksi Arica löytää vähän ruokaa ja muita tarvikkeita. Samaan aikaan talolla nälkäisiä ihmisten joukko tunkeutuu jälleen taloon sisälle. Tällä kertaa kukaan ei haavoitu ja varastosta viedään vain pari tarviketta, koska varastossa ei ole mitään vietävää. Aamun sarastaessa kylmyys iskee jälleen hahmoihin ja kaikki sairastuvat lisää. Tämän lisäksi Arica ja Katia masentuvat kahvin ja savukkeiden puutteen vuoksi.

Aamulla paikalliset gangsterit käyvät keräämässä aikaisemmin pyytämänsä veden. Koska olimme onnistuneet keräämään viisi vettä, saimme heiltä palkaksi kymmenen puuta.

Tilanne alkaa olla monella tapaa kriittinen. Cveta ja Katia ovat molemmat niin sairaita, etteivät pysty tekemään mitään. Vain Arica on kunnossa, joten hän lämmittää taloa kaikilla mahdollisilla puilla, jotta kylmyys ei enää enempää sairastuttaisi porukkaa. Illalla Katia jää vartioimaan taloa Cvetan nukkuessa. Arica lähtee ilmoittamaan edellisenä yönä löydetystä orpokodista toimittajille. Toiveena on, että hän saisi tällä tavalla myös lisävarusteita. Ulkomaiset toimittajat eivät ole aluksi kiinnostuneita, mutta Arica onnistuu toimittamaan asiansa heille ja saa palkinnoksi hieman ruokaa ja muita tarvikkeita.

Talolla Arican ollessa poissa Cveta ja Katia kuolevat kylmyyden aiheuttamaan sairauteen. Sodan jälkeen Katian vanhemmat löytävät hänen hautansa ja sodan aikaisista tapahtumista kertovan päiväkirjan. Päiväkirja julkaistaan ja siitä tulee suurmenestys. Ystävien menetyksestä masentunut Arica jättää talon ja katoaa varjoihin. Myöhemmin paikalliset kuulevat hänen johtavan lapsista koostua jengiä jossain kaupungin toisella puolella. Orpokodin lapsille käy kuitenkin paremmin. Kiitos Arican viestin viennin, orpokodista tulee kansainvälinen uutinen ja sen seurauksen lapset pelastetaan Italiaan. Tapauksesta muodostui paikallinen legenda, jota toisteltiin vielä sodan loppumisen jälkeenkin.

Hahmot pelin lopussa. Cvetan ja Katian kohtaloksi koitui sairaus, Arican tovereiden menetyksen pahentama masennus. Kylmyys sairastutti kaikki kolme, eikä hahmot löytäneet missään vaiheessa lääkkeitä, joilla sairauden olisi voinut parantaa. Kuva: Marko Tainio.

Kommentti: Tämä oli varsin tyypillinen pelikerta. Tapahtumakorteista talvi on yksi pahimpia, koska se lisää automaattisesti kylmyyttä joka päivän alussa, tehden talon lämpimänä pitämisestä vaikeaa. Nyt talvi oli toinen nostettu tapahtumakortti. Rakensin kamiinan ensimmäisenä päivänä, mutta se ei riittänyt vaan hahmot sairastuivat, ja sairaus paheni vuoro vuorolta (tämäkin tapahtuu korttien kautta). Cvetan haavoittuminen heti ensimmäisenä yönä oli myös ratkaiseva tekijä, joka vähensi mahdollisuuksia vastata kylmyyteen ja muihin ongelmiin, koska hän ei pystynyt tekemään päivisin kuin yhden tai ei yhtään toimintoa. Orpokotitapahtumaan en ollut ennen törmännyt ja pelasin sen riskillä positiivisen kautta. Peli tarjosi myös vaihtoehtoa ryöstää orpokodin kaikki ruuat, mutta siihen en ryhtynyt, vaikka ruualle olikin ollut käyttöä. Tämä on varsin tyypillinen pelin asettama moraalinen valintatilanne.

Näyttävä kokonaisuus

Peruspeliin on saatavilla BGG:n mukaan 12 erilaista laajennusta, aina yhden tarvikkeen minilisäosista isompiin lisäosalaatikoihin, jotka lisäävät peliin mm. lapsia ja lemmikkejä. En ole näitä vielä kokeillut, kun peruspelissäkin on vielä pähkäiltävää, mutta kunhan olen saanut kampanjan joskus läpi, niin tutustun mielenkiinnolla lisäosiin.

Pelin komponentit on laadulliset hyvät, mutta ohjekirjan virkaa toimittava Journal, jossa on kuvattu eri aikaan tehtävät toimet, voisi olla selkeämpi. Osa ohjeista löytyy tapahtumakirjasta ja BGG:stä löytyy kasa erilaisia yhteenvetoja (esim. tämä ja tämä). Esim. Journalista ei selviä suoraan, että hahmot voivat vähentää nälkää syömällä milloin vain, mikä voi mahdollistaa ylimääräisen toiminnan pelin ensimmäisellä päivävuorolla. Samoin mahdollisuus tehdä neljäs toiminta päivävuorolla on piilotettu tapahtumakirjaan. Pelin asettaminen pelivalmiiksi kestää myös tovin, kun lukuisia eri korttipinoa sekoitetaan ohjeiden mukaisesti oikeanlaisiksi koostumuksista.

Tapahtumakirjassa on 1947 yksittäistä tapahtumaa. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

This War of Mine on erinomainen peli, jossa pitäisi jatkuvasti tehdä enemmän, kuin mihin toiminnot antavat valmiutta. Tämä ei ole peleille vierasta, mutta This War of Mine poikkeaa muista teemallaan. Päätökset ovat kiperiä ja niillä on usein traagiset seuraukset. Annanko vähiä ruokia porukan heikoimmalle, joka ei kuitenkaan pysty auttamaan päivällä, vai vahvimmalle, jotta edes hän voisi tiivistää taloa? Pelissä korkea vaikeustaso ja tehtäväkirjan tarinat muodostavat kokonaisuuden, jossa kumpikin tukee toisiaan kertoessaan tarinaa sodan mielettömyydestä ja selviämisen arvaamattomuudesta. Harvoin peli onnistuu näin kattavasti ottamaan kantaa käsittelemäänsä teemaan. This War of Mine on tässä suhteessa harvinainen jalokivi.

Viisi tähteä viidestä.

This War of Mine: The Board Game lyhyesti

Sotateemainen peli, jossa pyritään pitämään hengissä joukko saarrettuun kaupunkiin jumiin jääneitä siviilejä.

Suunnittelija(t): Michał Oracz ja Jakub Wiśniewski.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Useita. Pelilaatikossa on mainittu 11 bit studios, Awaken Realms ja Galakta (2017).

Peliaika: Noin kaksi tuntia. Pelin aloitus kestää helposti vartin, tai enemmän.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Joukkoa siviilejä.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Miten hahmot parantavat asumustaan, mitä rakennetaan, minne mennään öisin tutkimaan, mitä tehdään pelin asettamille haasteille.

Tiedon avoimuus: Yhteistyöpeli, jossa kaikki tieto on kaikkien pelaajien käytössä.

Tavoite (voiton määrittely): Selvitä hengissä skenaarion loppuun.

Taistelumekaniikka: Noppa.