Palikkasotapeleissä (eng. block wargames, suomeksi on käytetty myös termiä palikkapeli) kartalla olevia yksiköitä kuvaa (puinen) palikka jossa yksikön tiedot on kuvattu vain toisella puolella palikkaa. Vastustaja näkee palikoiden selustat, jolloin yksikön laatu ja kunto jää epäselväksi. Tästä muodostuva sodan sumu on palikkasotapelaamisen keskeisen ominaisuus ja tekijä, joka erottaa pelit muista sotapeleistä. Tässä artikkelissa käydään läpi palikkasotapelien historia, ominaisuudet ja keskeiset pelit.
Perinteiset palikkasotapelit
Todennäköisesti puupalikoita on hyödynnetty sotapeleissä vuosisatoja, ellei tuhansia. Esim. klassinen Stratego (1946) on käyttänyt historiansa aikana myös puupalikoita merkitsemään yksiköitä. Ensimmäisenä modernina palikkasotapelinä pidetään kuitenkin Gamma Two Gamesin vuonna 1972 julkaisemaa Quebec 1759. Pelin suunnitteli yrityksen perustanut kolmikko, Steve Brewster, Tom Dalgliesh ja Lance Gutteridge. Nykyisin Gamma Two Games tunnetaan nimellä Columbia Games, ja Columbia Games puolestaan tunnetaan palikkasotapeleistään (HarnMaster roolipelin lisäksi).
Quebec 1759:ssä oli jo edustettuna palikkasotapelin perustyyppi. Neliskulmainen palikka seisoo laudalla pystyssä, informaatio yksiköstä on vain toisella puolella palikkaa ja yksikön vahvuutta muutetaan kääntämällä palikkaa 90-astetta oikealle tai vasemmalle. Käytännössä tällä luodaan sodan sumua (fog of war), jossa pelaaja tietää oman puolen yksiköistä niiden laadun ja määrän, mutta vastustaja vain sen missä on yksiköitä. Joskus pelissä voi olla varsinaisten yksiköiden lisäksi ylimääräisiä palikoita, jolloin vastustaja ei tiedä mitkä pelilaudalla olevat palikat esittävät todellisia yksiköitä.
Tyypillisesti palikoiden kääntämistä hyödynnetään merkitsemään sekä yksikön kuntoa että sen taisteluvoimaa. Esim. jos yksikössä on neljä kuntotasoa, niin yksikkö kestää neljä tappiota, ennen kuin se poistuu laudalta, ja lisäksi taistelussa yksikkö heittää neljää d6 noppaa. Yhden tappion jälkeen kuntotasoja voi olla kolme, jolloin yksikkö heittää taistelussa kolmea d6 noppaa. Yksikön tehokkuus taistelussa on tällä tavalla sidottu yksikön kuntoon.
Edellä kuvatusta johtuen palikkasotapeleissä on tyypillisesti hyvin erilaisia yksiköitä, jolloin palikoiden luoma sodan sumun vaikutus korostuu. Tyypillisesti yksiköt eroavat liikkumisen, taistelutaitojen tai taistelujärjestyksen mukaan. Esim. EastFront (2006) pelissä jotkut yksiköt osuvat vain heittäessään 1d6:lla kuusi, toiset osuvat arvoilla 5-6 ja jotkut jopa arvoilla 4-6. Tämä osumatodennäköisyys voi myös vaihdella yksikön kunnon mukaan, niin, että täydessä kunnossa oleva yksikkö osuu todennäköisemmin (sen lisäksi, että heittää useampaa noppaa). Joissain palikkasotapeleissä yksiköt on jaettu taistelujärjestyksen mukaan eri kategorioihin niin, että A-yksiköt toimivat aina ennen B-yksiköitä jne., jolloin vastustaja joutuu arvailemaan, missä on taistelujärjestyksessä ensin toimivat yksiköt, ja missä muita.
Variaatioita
Kaikki palikkasotapelit eivät hyödynnä neliskulmaisia palikoita. Sekigahara: The Unification of Japan (2011) käyttää puukuutioita, joissa on yksikkömerkit vain toisella puolella, mutta yksiköiden vahvuutta ei muuteta kääntämällä palikoita, vaan yksikön taisteluarvo määräytyy korteista. Samoin Rachel Simmonsin Bonaparte at Marengo (2003) pelissä esitetyssä mekaniikassa pitkulaisissa puupalikoissa on informaatiota vain toisella puolella palikkaa. Simmons on hyödyntänyt samaa mekaniikkaa neljässä sotapelissä, viimeisimpänä viime vuonna julkaistussa Triomphe à Marengo (2023).
Kaikki puupalikoita käyttävät pelit eivät kuitenkaan ole palikkasotapelejä. Esimerkiksi Commands & Colors: Ancients (2006) merkitsee yksiköitä pystyssä pidettävillä puukuutioilla, mutta yksikkömerkinnät ovat molemmin puolin, jolloin molemmat pelaajat tietävät mitä yksiköitä kenelläkin on. Siksi C&C:ta ei yleensä lasketaan osaksi palikkasotapelejä. Hannu Uusitalon Helsinki 1918 (2018) hyödyntää samoin pitkulaisia puukuutioita, mutta kuutioihin ei sisälly mitään piilotettua tietoa, joten kyseessä ei ole palikkasotapeli.
Parhaat palikkasotapelit
BoardGameGeekin (BGG) listaa palikkasotapelit Components: Block Wargames perheen alla. Listalla on tätä kirjoittaessa (maaliskuu 2024) 175 peliä, joiden joukossa on tosin lukuisia saman pelin eri versioita ja lisäosia. BGG:n käyttäjien korkeimmalle arvostamat palikkasotapelit ovat:
- Sekigahara: The Unification of Japan (2011)
- Triumph & Tragedy: European Balance of Power 1936-1945 (2015)
- Hammer of the Scots (2002)
- Napoleon’s Triumph (2007)
- Julius Caesar: Caesar, Pompey, and the Roman Civil War (2010)
- Napoléon: The Waterloo Campaign, 1815 (1974)
- Europe Engulfed: WWII European Theatre Block Game (2003)
- Rommel in the Desert (1982)
- Richard III: The Wars of the Roses (2009)
- Crusader Rex (2005)
TOP-10 lista kuvastaa hyvin palikkasotapeligenreä. Kymmenestä pelistä kuusi (3, 5-6, 8-10) on Columbia Gamesin ja kolme (1-2, 7) GMT Gamesin pelejä. Peleistä kahdeksan (2-3, 5-10) merkitsee yksiköiden vahvuutta kääntämällä neliskulmaisia palikoita 90-asetta. Listan kahdesta muusta pelistä Napoleon’s Triumph käyttää Rachel Simmonsin kehittämää pelimekaniikkaa ja Sekigaharassa yksikköjen taisteluarvon ratkaisee korttien ja palikoiden yhteispeli.
Kaksi (2-3) TOP-10 listan peleistä on Craig Besinquen ja neljä (3-4, 9-10) Tom Dalglieshin suunnittelemia. Rachel Simmons (4), Rick Young (7, The Fast Action Battle (FAB) sarja) ja Emanuele Santandrea (VentoNuovo Gamesin palikkasotapelit) ovat myös suunnitelleet lukuisia palikkasotapelejä.
Lista on kuvaava myös siltä osin, että kaikki pelit ovat joko operatiivisen tai strategisen mittakaavan pelejä. Palikkamekaniikkaa on kokeiltu myös taktisen mittakaavan peleissä (esim. Combat Infantry: WestFront 1944-45 (2017)), mutta nämä kokeilut eivät ole vielä nousseet suureen suosioon.
Suomipalikka
Suomen sotiin liittyvien pelien joukossa on neljä palikkasotapeliä. Vanhin on GMT Gamesin julkaisema Pax Baltica (2009), joka kuvaa suurta Pohjansotaa. Peli on palikkasotapelien perinteistä koulukuntaa, eli yksiköitä esittää neliskulmaiset palikat, joita kääntämällä merkitään yksiköiden vahvuuksia. Leningrad ’41 (2017) on VentoNuovo Gamesin palikkasotapeli, joka kuvaa Operaatio Barbarossaa, eli Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kesällä 1941. Leningrad kuvaa hyökkäyksen pohjoista operaatioaluetta, mukaan lukien suomalaiset joukot. Pelistä on julkaistu Pelattuna-artikkeli blogissa (täällä). Kaksi muuta peliä, Kalle Matsisen omakustanne 1918 (2018) ja Patrick Stevensin Frozen Death (2013), kuvaavat sisällissotaa ja talvisotaa. Näistä minulla ei ole tarkempaa tietoa muuten mitä BGG:ssä on julkaistu. Varsinkin jälkimmäisestä on todella vähän tietoa tarjolla.
Erityishuomiona Jäinen kuolema: Suomen talvisota (2019) pelissä on palikkasotapeleistä kopioitu tapa merkitä yksiköiden voima kääntämällä merkkejä aina 90-asetta tarvittavaan suuntaan, mutta yksikkömerkit on pahvisia, joten kyseessä ei ole palikkasotapeli.
Virtuaalipalikka
Virtuaalipelaajille palikkasotapelejä löytyy hyvin mm. VASSAL-palvelusta. Edellä mainitun top-10 listan peleistä kaikille löytyy VASSAL-mooduulit ja muutenkin palikkasotapelit on hyvin edustettuina palvelussa. Uudemmassa Rally the Troops sivustolla on myös kattavasti mukana erityisesti Columbia Gamesin palikkasotapelejä. Sekigahara löytyy myös Yucata.de palvelusta.
Tietämättömyyden tuska
Palikkasotapelien paras ominaisuus on sodan sumun käsittely. Pelistä toiseen toistuu sama arvailu, stressikin, siitä, missä vastustajan tärkeimmät yksiköt ovat. Ja toisaalta oma hykertely, jos onnistuu ohjaamaan vastustajan hyökkäyksen kohti omaa vahvaa linjaa. Parhaat pelit vielä tukevat tätä vaikutusta korostamalla eri yksiköiden eroja, jolloin sodan sumulla on oikeasti iso merkitys pelitilanteeseen.
Pidän myös perinteisten palikkasotapelien mekaniikan yksinkertaisuudesta. Palikan kääntelyllä merkitään tappiot ja yksikön vahvuus kertoo suoraan, montako noppaa heitetään. Pelitilanteen lukeminen on helppoa, ja taisteluiden toteutus nopeampaan, kuin pahvisten yksikkömerkkien arvojen ynnääminen ja taistelutaulukon konsultointi.
Palikkasotapelimekaniikka on myös joustava. Esim. pelin kartat voivat koostua heksoista, pisteestä-pisteeseen kohteista tai isommista alueista. Yksiköiden toiminta voi noudattaa vuorojärjestystä, tai sitten peli voi olla korttivetoinen. Jotkut pelit perustuvat kuppiaktivointiin (The Fast Action Battle (FAB)). Systeemi toimii maa- ja meritaistelussa. Pelin mittakaavakin voi vaihdella taktisesta suurstrategiaan, tosin suurin osa peleistä on operatiivisia tai strategisia.
Puiset palikat ovat todella hyvän näköisiä. Esim. Sekigahara on puupalikka-armeijoineen todella näyttävä peli. Toisaalta puupalikat myös vievät tilaa ja sen takia pelilaudasta tulee helposti iso, varsinkin jos pelialusta perustuu heksoihin.
Palikkasotapelien haasteet liittyvät käytännönasioihin. Puupalikat maksavat ja painavat, mikä tekee peleistä hintavia ja niiden liikuttelusta raskasta. Useamman sadan puupalikan tarroittelu on myös urakka, josta ainakaan minä en erityisemmin innostu. Palikkasotapelit ovatkin siitä harvinaisia, että vähän käytetystä, valmiiksi tarroitetusta pelistä voisi jopa maksaa enemmän kuin uudesta, tarroittamattomasta versiosta.
Yhteenveto
Ensimmäisen palikkasotapelin julkaisusta on yli 50 vuotta aikaa, mikä tekee palikkasodista yhden vanhimmista sotapelien mekaniikoista yhdessä heksasotien kanssa. Kun vanhat parrat muistelevat omia parhaimpia sotapelejään, niin listoilla on lähes aina mukana yksi, tai useampia palikkasotapelejä. Palikkasotapeleillä menee myös edelleen varsin hyvin. Vuonna 2023 julkaistiin BGG:n mukaan kaksi ja tänä vuonna on suunniteltu julkaistavaksi ainakin kaksi uutta palikkasotapeliä. Varsin hyvin puoli vuosisataa sitten kehitetylle pelimekaniikalle.
