Sotapelin kuvaukset alkavat usein lyhyellä introlla, jossa kerrotaan esimerkiksi että ”Less Than 60 Miles on operationaalisen tason sotapeli Varsovan liiton ja NATOn välisestä sodasta” tai että ”Cataclysm on strategisen tason sotapeli toisesta maailmansodasta”. Kuvauksissa mainitaan pelin nimen (esim. Cataclysm) ja konflikti (esim. toinen maailmansota) lisäksi jotain pelin mittakaavasta kutsumalla peliä taktisen, operatiivisen tai strategisen tason peliksi. Sotapeleihin perehtyneelle tämä kertoo paljon siitä, millaisesta pelistä on kyse, mutta muita terminologia voi hämätä. Esim. lautapelien puolella puhutaan yleisesti strategiapeleistä ja BoardGameGeekissä (BGG) eurooppalaistyylisiä pelejä kutsutaan strategiapeleiksi, millä molemmilla tarkoitetaan eri asiaa kuin pelin kutsumista strategisen tason (tai mittakaavan) sotapeliksi.
Tässä artikkelissa pureudun syvemmin näihin termeihin, niihin taustoihin ja siihen, millaisia pelejä eri tasojen alta tyypillisesti löytyy.
Taktinen taso
Taktisen tason sotapelit kuvaavat tyypillisesti kahakoita (eng. skirmish) ja vastaavia pienen mittakaavan sotatapahtumia. Tyypillisesti toisen maailmansodan aikaan sijoittuvissa peleissä tämä tarkoittaa kahden joukkueen (noin 50 sotilasta), komppanian (80-250 sotilasta) tai pataljoonan (300-1000 sotilasta) suuruisen yksikön kohtaamista kartalla, joka kuvaa maksimissaan muutaman neliökilometrin suuruista aluetta. Yleensä yksiköt esittävät ryhmiä (6-14 sotilasta) tai puoliryhmiä, joskus jopa yksittäisiä sotilaita. Tankit, lentokoneet ja muut vastaavat esitetään yleensä yksittäisinä ajoneuvoina. Pelaajat omaksuvat joukkoja johtavan upseerin (esim. joukkueen, komppanian tai pataljoonan päällikkö) roolin ja pyrkivät täyttämään valmiiksi (skenaariossa) annetun tehtävän (esim. valloita kartalla olevasta kylästä viisi rakennusta). Ilmasodassa taktisen tason peli voi kuvata yksittäisten lentokoneiden välistä koiratappelu, laivastosotapeleissä yksittäisten laivojen välistä taistelua sen jälkeen kun laivat ovat havainneet toisensa. Joukkojen liikuttelussa on olennaista huomioida esim. maastonmuodot ja näkyvyys. Ajallisesti taktisen tason sotapelit kuvaavat ajanjaksoa muutamasta minuutista muutamaan tuntiin. Huoltoa ja huoltolinjoja ei usein oteta huomion muuten kuin ammusten loppumisen muodossa.
Määrittävänä tekijänä taktisen tason peleille voi pitää pelin sijoittumista kokonaan yhden kahakan aktiiviseen vaiheeseen, sekä mittakaavaa, jossa modernissa maasodassa tulen ja liikkeen (eng. fire and movement: suppress, flank, assault) periaate on tärkein. Vastaavasti esimerkiksi Napoleonin sodissa painopiste on jalkaväen ja ratsuväen kolonnien liikkeessä toisiaan vastaan. Tämän rajauksen takia huolto jää käytännössä näiden pelien ulkopuolelle, sillä joukkojen normaalisti oletetaan taistelevan mukana olevilla varusteilla ja ammuksilla, ja varsinainen huolto tapahtuu pelien kuvaaman aikavaiheen ulkopuolella. Kun nämä ehdot täyttyvät, suurenkin mittakaavan peli voi olla selkeästi taktisen tason peli, kuten esimerkiksi D-Day at Omaha Beach (2009), jossa yksittäiset yksiköt ovat komppanioita ja pelaajan ohjaamana on kahden divisioonan verran (yhteensä yli 20 000 sotilasta).
Tunnettuja taktisen tason sotapelejä ja pelisarjoja ovat mm. Advanced Squad Leader (ASL) (1985), Combat Commander (2006), Memoir ’44 (2004), Commands & Colors: Ancients (2006), Conflict of Heroes (2008), Wing Leader: Victories 1940-1942 (2015) ja Star Wars: X-Wing Miniatures Game (2012). Yhteistä näille peleille on, että niiden kaikkien perustana on pelisysteemi, jonka eri ominaisuuksia varioidaan lukuisissa skenaarioissa ja lisäosissa. Lautapelaajille tuttu Memoir’44 on hyvä esimerkki taktisen tason sotapelistä, jossa yhden sääntösysteemin puitteissa voidaan pelata eri lisäosien avulla satoja (tai tuhansia) eri skenaarioita. Laajimmissa pelisysteemeissä tarvittavien materiaalien kasaaminen eri skenaarioita varten voi muodostua omaksi metapeliksi, jossa kartta tulee yhdestä, joukot toisesta ja maastot kolmannesta lisäosasta (lisätietoja voi kysellä esim. ASL-pelaajilta). Taktisen tason sotapelejä löytyy toki myös helpommin, kuten vaikkapa lautapelaajien omaksi ottama Undaunted: Normandy (2019), joka on tyylipuhdas taktisen tason sotapeli kahden noin komppania suuruisen osaston välisestä taistelusta. Aika näyttää muodostuuko Undauntedin ympärille ASL:n mittaluokan lisäosakokonaisuus.
Näyttävän näköiset miniatyyripelit kuvaavat usein nimenomaan taktisen tason taisteluita, joissa yksi maalattu miniatyyri kuvaa yhtä tai muutamaa sotilasta. Miniatyyrisotapeleistä kehitetyt roolipelit ovat vieneet mittakaavan vielä asteen pienemmäksi niin, että pelaaja ohjaa vain yhtä hahmoa.
Taktisen tason sotapelit on lähes pelkästään kaksinpelejä. Joissain tapauksissa (esim. Memoir) pelissä voi olla kahden joukkueen välinen pelimuoto. Taktisen tason sotapeleistä on myös tehty muutamia hienoja yksinpelejä, kuten aikaisemmin mainittu D-Day at Omaha Beach (2009).
Operatiivinen taso
Taktinen ja strateginen taso on eroteltu sodankäynnissä vuosituhansia, mutta niiden välissä oleva operatiivinen taso on syntynyt käytännössä 1900-luvun massa-armeijoiden ja mekanisoidun sodankäynnin myötä. Napoleonin ajan sodissa ja Yhdysvaltain sisällissodassa pienin komennettava yksikkö oli käytännössä komppania (80-250 sotilasta) ja yleisimmin pataljoona, rykmentti tai prikaati (500-2000 sotilasta), mutta toisessa maailmansodassa tämä oli ryhmä (6-14 sotilasta). Samaan aikaan strateginen johtaminen nousi massa-armeijoiden, kehittyneiden viestintävälineiden sekä mekanisoinnin myötä koskemaan entistä suurempia liikkeitä, joukkomääriä ja suuremman linjan resurssien käyttöä. Toisistaan poispäin liikkuneiden taktisen ja strategisen tason väliin syntyi oma operatiiviinen taso. Samaan aikaan erityisesti mekanisointi loi uusia mahdollisuuksia (sekä ongelmia) armeijoiden huoltamiseen sekä huoltoa vastaan iskemiseen, jotka asettuvat taktisen ja strategisen tason väliin, eli operatiiviselle tasolle. Operatiivisen tason yleisenä määrittävänä tasona voidaankin pitää huollon ja joukkojen toimintakyvyn ylläpidon merkitystä – ja vastaavasti tavoitetta tuhota se vastustajalta.
Tyypillisesti operatiivisen tason sotapeleissä kuvataan päiviä, viikkoja tai kuukausia kestäneitä sotilasoperaatioita. Pelaaja on kenraali tai vastaavan ison joukko-osaston (divisioona, armeijakunta, armeija) komentaja, jonka alaisuudessa voi olla tuhansia tai miljoonia sotilaita, jotka on jaettu pelissä pataljooniin, rykmentteihin ja divisiooniin. Peleissä on usein tavoitteena paikallisen ylivoiman hakeminen ja siitä seuraavien läpimurtojen hyödyntäminen, tavoitteena vastustajan huoltoreittien katkaiseminen. Vastaavasti laivasto- ja ilmasotaan sijoittuvissa operationaalissa peleissä tärkeää on yleensä omien yksiköiden taistelukyvyn ylläpitäminen sekä pyrkimys saada aikaan kahakoita mahdollisimman suotuisista lähtökohdista. Pelialue voi olla satojen kilometrien suuruinen.
Raja taktisen ja operatiivisen tason sotapelien välillä on häilyvä, erityisesti kun tarkastellaan Napoleonin sotien ja Yhdysvaltain sisällissodan aikaisia massataisteluita. Esimerksi kumpaan tasoon lasketaan Waterloon taistelua kuvaava peli (kuten Hannu Uusitalon W1815 (2015)), joka on taistelun keston ja pelaajille esitettävien ongelmien osalta taktinen, mutta mittakaavan osalta operatiivinen? Usein Waterloota ja vastaavia isoja historiallisia taisteluita kuvaavat pelit lasketaan nykyään operatiivisen tason peleiksi, vaikka kyseistä tasoa ei ollut kyseisenä aikana olemassakaan. Kun mennään vieläkin kauemmaksi historiaan, nousee strategisen ja taktisen tason väliin kampanjataso (jota voidaan myös kutsua operatiiviseksi tasoksi tai operatiiviseksi kampanjaksi). Näitä kuvaavat pelit sijoittuvat tyypillisesti keskiajan tai antiikin yksittäisiin kampanjoihin, jotka ovat pieni osa koko konfliktista, mutta selvästi enemmän kuin yksittäiset taistelut. Tällaisia ovat esimerkiksi reconquistan, ristiretkien tai vaikka Hannibalin Italian retken kampanjoihin keskittyvät pelit. Häilyvästä rajasta hyvänä esimerkkinä on Multi-Man Publishing (MMP) Grand Tactical Series (GTS), jota voisi pitää muuten operationaalisena, mutta taistelu ja yksittäisten yksiköiden mittakaava on enemmän taktinen. Käytännössä tällaisesta tasojen yhdistämisestä seuraa väistämättä massiivinen peli ja GTS-sarjan peleillä onkin ansaittu maine isoina ja aikaa vievinä pelinä.
Operatiivisen tason sotapeleille on tyypillistä pelisarjat, joissa yhden sääntösysteemin ympärille on kehitetty useita, itsenäisiä pelejä, jotka kuitenkin jakavat yhteiset pelisarjan säännöt. Julkaisijoista MMP julkaisee lukuisia operatiivisen tason pelisarjoja, kuten Standard Combat Series (SCS) ja Operational Combat Series (OCS), joihin molempiin on julkaistu lukuisia itsenäisiä pelejä (esim. blogissa aikaisemmin arvosteltu Karelia ’44 (2011), joka kuvaa kesän 1944 taisteluita Karjalankannaksella). GMT Games on puolestaan aloittanut uuden Levy & Campaign Series sarjan, jossa julkaistaan keskiaikaan sijoittuvia operatiivisia kampanjoita (esim. Nevsky, Teutons and Rus in Collision, 1240-1242 (2019)). Muita tunnettuja operatiivisen tason sotapelejä on mm. Enemy Action: Ardennes (2015), Less Than 60 Miles (2019) ja EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006).
Operatiivisen tason sotapeleille on tyypillistä huollon suuri merkitys ja usein pelivuoron aikana tai sen jälkeen tarkistetaan joukkojen huoltotilanne. Vastaavasti pelissä huoltolinjojen katkominen tai huollon heikentäminen näyttelee suurta roolia. Monissa operatiivisissa peleissä myös joukkojen täydentäminen voi näytellä isoa roolia niin että pelaaja päättää mitä yksiköitä ja missä täydennetään, ja mitkä jätetään odottamaan parempia resursseja. Pelimekaanisesti operatiivisen tason peleissä käytetään mm. kuppiaktivointia (chitt-pull), jolloin pelaaja ei voi täysin tietää missä järjestyksessä yksiköt aktivoituvat. Myös monet palikkasotapelit (block wargames) ovat operatiivisia niin että vastustajan yksiköistä tiedetään vain, missä niitä on, ei sitä millaisia ja minkä kuntoisia ne ovat. Kuten taktisen tason pelitkin, myös operatiivisen tason sotapelit ovat pääsääntöisesti kaksinpelejä.
Strateginen taso
Strategisen tason sotapeleissä aiheena on tyypillisesti yksi tai useampi sota tai konflikti ja pelaajat johtavat valtiota tai useampia valtioita ”harmaana eminenssinä”, joka päättää sodan kokonaiskulusta. Esim. talvisotaan liittyvässä strategisen tason pelissä pelaaja omaksuisi Mannerheimin ja muiden ylimmän sodanjohtoon liittyvien sotilas- ja siviilikomentajien roolin. Peli voi kuvata kuukausien, vuosien tai vuosikymmenten mittaista aikaa ja pelialueena voi olla koko maailma (tai vaikkapa koko tunnettu avaruus). Toisinaan strategisen tason sotapelit jaetaan vielä kahteen luokkaan niin, että strateginen tason yläpuolelle tulee suurstrategia (eng. grand strategy). Suurstrategiatason peleissä pelaaja tyypillisesti omaksuu sodanjohtoa laajemman roolin myös kansakunnan tai vastaavan siviilijohtajana, ja peli voi ajallisesti käsittää useita sotia ja konflikteja. Voittoehdot voivat myös mahdollistaa ei-sotilaallisen voiton. Suurstaregiapelit ovatkin hyvin lähellä monia muita lautapeligenrejä, kuten esim. 4x-pelejä (eXplore, eXpand, eXploit, eXterminate eli tutki, laajene, hyödynnä, tuhoa).
Ero strategisen ja operatiivisen pelin välillä voi olla hiuksenhieno. Tärkein ero on yleensä strategisissa peleissä suurempi vapaus valita operaatiot ja niiden tavoitteet, joiden kautta tavoitteeseen pyritään, kun operationaalissa peleissä pyritään usein saavuttamaan tiukemmin (skenaariossa) määritellyt tavoitteet. Vastaavasti huolto mallinnetaan strategisen tason peleissä usein paljon abstraktimmin kuin operationaalisen tason pelissä vaikka sillä on yhä usein tärkeä merkitys.
BGG:n käyttäjien korkeimmalle arvostamien sotapelin kärkikolmikko, Twilight Struggle (2007) (kylmäsota), War of the Ring: Second Edition (2012) (sormuksen sota) ja Paths of Glory (PoG) (1999) (ensimmäinen maailmansota) ovat kaikki strategisen tason sotapelejä (kaikissa on myös paljon suurstrategiaelementtejä). Kun ylipäätänsä katsotaan BGG:n arvostetuimpien sotapelien listoja, niin kärjessä on todella paljon strategisen tason sotapelejä. Tämä tuskin on sattumaa, vaan olettaisin, että monien strategisen tason sotapelien ei-sotaisat voittoehdot miellyttävät lautapeliyleisöä enemmän kuin taktisten ja operatiivisten sotapelien sotaisammat tavoitteet. Sotaisampaa toteutusta hakevillekin löytyy pelattavaa, kuten vaikkapa Tyynenmeren taisteluita toisessa maailmansodassa kuvaava Empire of the Sun (EotS) (2005).
Pelimekaanisesti strategisen tason sotapeleissä on paljon korttivetoisia sotapelejä (eng. Card-Driven Game, CDG), eli pelejä, joiden mekaniikka muistuttaa Mark Hermannin We the People (1993) pelin korttivetoista pelimekaniikkaa. Esim. yllä mainituista peleistä Twilight Struggle, PoG ja EotS ovat korttivetoisia pelejä. Samoin ovat esimerkiksi Suomen sisällissotaan sijoittuva 1918: Veli veljeä vastaan (2018) sekä talvisotaan sijoittuva Jäinen kuolema (2019). Strategisen tason pelien joukossa on sen sijaan selvästi vähemmän pelisarjoja kuin taktisen ja operatiivisen tason sotapelien joukossa. Selkeimmän poikkeuksen tähän muodostaa Volko Ruhnken kehittämä COIN (CounterINsurgencies)-pelisarja, jossa samaa perussysteemiä on varioitu useisiin erilaisiin konflikteihin, Suomen sisällissota mukaan lukien.
Strategisen tason peleissä voi myös olla useampia pelaajia. Esim. jo mainitussa COIN-sarjassa voi olla 2-4 pelaaja, pelistä riippuen. Here I Stand (2006) peliin mahtuu mukaan kuusi pelaajaa, Diplomacyyn (1959) seitsemän.
Suurstrategia mukaan lukien strategisen tason sotapelejä voi olla hyvin monenlaisia, joten monen pelin kohdalla päädytään keskustelemaan sotapelien määritelmistä. Twilight Strugglessa esim. on hyvin vähän suoraa sotimista ja siksi jotkut eivät pidäkään sitä sotapelinä. Samoin Here I Stand, ja vastaavat monen pelaajan valtiojohtosimulaatiot, voidaan joskus laskea sotapelien ulkopuolelle.
Yhteenveto
Sotapelit voidaan jakaa karkeasti taktisen, operatiivisen ja strategisen tason peleihin sen mukaan miten paljon pelin aikana on joukkoja käytössä, miten isolla alueella ja millaisella aikaskaalalla pelataan. Ehkäpä tärkeimpänä jaottelun perusteena on kuitenkin se, kenen ”kengissä” pelaaja on. Onko pelaaja joukkueen johtaja tai lentäjä (taktinen), kenraali (operatiivinen tai strateginen) vai kenties koko sodan johtaja (strateginen)? Tämä puolestaan heijastuu siihen, millaisten kysymysten kanssa pelaaja painii. Onko huomio vastustajan tuhoamisesta tai kohteen valtauksesta tulen ja liikkeen kautta, voimien keskittämisestä vastustajan heikkoon kohtaan ja sitä kautta huoltolinjojen tuhoamisesta läpimurron myötä vai käytettävissä olevien resurssien jakamisesta itä- ja länsirintamalle ja niiden käytön priorisoinnista. Laajimmillaan pelaaja päättää koko valtakunnan asioista (suurstrategia) ja voittoon voidaan päästä ilman sotimista. Tästä jaottelusta seuraa erilaisia päätöksiä, joita pelaaja toteuttaa pelin antamien sääntöjen puitteissa. Kenraalia ei kiinnosta yksittäisen konekiväärin paikka, mutta joukkojen huoltaminen sitäkin enemmän. Pelin monimutkaisuuteen tämä jaottelu ei ota kantaa vaan kaikista tasoista löytyy sekä monimutkaisia että vähemmän monimutkaisia pelejä.
Toisaalta jaottelu ei ole kaiken kattava ja kaikki sotapelit eivät tähän jaotteluun taivu, tai pelissä on elementtejä useammasta tasosta. Esim. yhteistyöpeli The Grizzled (2015) kuvaa kyllä sotaa, mutta ei taivu mihinkään yllä olevista tasoista (taktinen on lähin). Vielä heikommin jaotteluun sopii This War of Mine: The Board Game (2017), jossa pyritään pitämään muutama siviili hengissä keskellä piiritettyä kaupunkia. Taistelua Britanniasta kuvaava 303 (2010) on puolestaan niin abstrakti, että sen voisi nimetä sekä taktiseksi että operatiiviseksi, tai jättää kokonaan jaottelun ulkopuolelle. Blitzkrieg!: World War Two in 20 Minutes (2019) on teoriassa mittakaavansa puolesta suurstrategia, mutta pelaaminen on lähinnä nopeatempoista köydenvetoa. Puutteistaan huolimatta sotapelien jakaminen eri tasoihin helpottaa eri pelien ymmärtämistä ja kuvaa lyhyesti millaisesta pelistä ja millaisia päätöksiä siinä pääsee tekemään. Monilla sotapelaajilla onkin oma ”suosikkitasonsa”, jonka sisältä omat pelisuosikit löytyvät.