Pelattuna: Triumph of Chaos v.2 (2019); Osa 2/2

Triumph of Chaos v.2. pelin kansi. Kuva: Antero Kuusi.

Venäjän sisällissota, pelinä Triumph of Chaos v.2. Artikkelin ensimmäinen osa, jossa peli esitellään, löytyy täältä. Punaisia komentaa Antero, valkoisia Ansi.

Vuoro 1: Alkukesä 1918

Brest-Litovskin rauha on juuri solmittu ja molemmat puolet kääntävät katseensa vallankumouksen ja vastavallankumouksen aikaan. Ensimmäisen vuoron diplomatiavaiheessa valkoiset pyrkivät saamaan saksalaiset jatkamaan hyökkäyksiään. Venäjän anarkia saa kuitenkin yritykset valumaan tyhjiin (Ansi pyrki valitsemaan diplomatiakorteista sellaisia, jotka toisivat keskusvaltoja kohti valkoisten tukemista. Neutraalista pakasta nousi kuitenkin Anarchy in Russia -kortti, joka vaihtoi valitut kortit satunnaisiin). Puolalaiset ovat kuitenkin hyvin sympaattisia valkoisille, mutta Saksa miehittää aluetta yhä. Turkistan puolestaan liittyy tukemaan punaisia.

Molemmilla puolilla alkaa heti alkuun sisäiset kiistat johtajuudesta (tästä eteenpäin molemmat puolet vetävät vuoron alussa Infighting-markerin, joka rajoittaa joidenkin joukkojen toimintaa tai antaa joitain hyökkäyspakkoja). Donin kasakat Pjotr Krasnovin johdolla aloittavat hyökkäyksen Trotskin (punaiset) johtamia joukkoja vastaan ja pian mukaan liittyy Denikinin vapaaehtoisarmeija. Trotsky työnnetään takaisin Migulinskajaan, missä kiireellä pohjoisesta tuodut vahvistukset onnistuvat stabiloimaan rintaman. Idässä punaiset valtaavat Kazanin, jossa saavat kaapattua tsaarin kulta- ja hopeavarantoa kuljettavan junan (46 vaunua täynnä jalometalleja). Valkoiset sen sijaan onnistuvat pelastamaan tsaarin valloitettuaan Jektaterinburgin. Tsaarin pelastuminen saa lojalistisotilaat liittymään valkoisten riveihin. Loppuvuoro menee lähinnä joukkojen siirtelyssä rintamia kohti. Punaiset saavat vuoron lopuksi 2 voittopistettä (2 pistekaupunkia valkoisia enemmän hallussa).

Trotskin johtamat punaiset Donin kasakoiden ja vapaaehtoisarmeijan puristuksessa ja saksalaiset vartioimassa rajaa. Kuutiot merkkaavat kumpi puoli hallitsee voittopistekaupunkia. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 2: Loppukesä 1918

Diplomatiassa valkoiset saavat puolelleen Tšekkoslovakian legioonan, Yhdysvallat, Britannian ja Viron. Punaiset saavat tuekseen Nestor Mahnon mustan armeijan (Ukrainan ja Venäjän rajaseuduilta peräisin oleva anarkokommunistien armeija) ja Valko-Venäjän sekä keskusvallat sitoutumaan pysymään irti Venäjän sisäisistä asioista (punaiset eivät voi saada keskusvaltoja joukkoja tuekseen, mutta sen kallistuminen täysin punaisten puolelle takaa, että joukot pysyvät poissa).

Molemmat puolet keskittyvät aluksi poliittiseen puoleen ja organisointiin. Valkoiset pyytävät länsimailta aktiivista interventiota ja hyödyntävät tsaarin vapautusta rekrytoidessaan lisää joukkoja. Punaiset keskittyvät sotilaskoulutuksen parantamiseen ja diplomatiaan Keski-Asian tasavaltoja kohtaan. Pohjoisessa punaisten harmit eivät jää britteihin vaan siellä nousee myös pieniä joukkoja, joilla on omat tavoitteensa (”vihreät”). Tšekkoslovakian legioona etenee Jekaterinburgista kohti Permiä ja onnistuu valloittamaan sen, kun vihreät ovat katkaisseet punaisten mahdollisuudet tuoda joukkoja sinne. Hieman lännempänä Stalin saapuu vahvistuksien kanssa Samaraan valmistautumaan vastahyökkäykseen. Lopuksi punaiset yrittävät vielä houkutella Baltian maita tuekseen, mutta se ei onnistu erityisen hyvin – Liettua liittyy kyllä punaisten tueksi, mutta Latvia hyppääkin valkoisten puolelle. Vuoron lopuksi keskusvallat antautuvat ympärysvalloille. Saksan hallussa olleet alueet vapautuvat ja Ukraina, Puola ja Baltian maat tulevat itsenäisiksi toimijoiksi. Punaiset hyötyvät näistä sen verran enemmän, että saavat vuorolla nyt 3 pistettä (yht. 5).

Saksalaiset poistuvat ja uudestaan itsenäistyneet Puolalaiset muodostavat armeijansa. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 3: Syksy 1918

Punaiset saavat tuekseen Hivan ja Transkaukasian, valkoiset eivät saa uusia apuja. Valkoiset aloittavat laajat hyökkäykset ja työntävät sekä Stalinin että Trotskin taaksepäin kaapaten Migulinskajan ja Samaran. Tämän saa punaiset suoristamaan rivinsä ja puolueen yhtenäisyys auttaa joukkojen lisärekrytoinnissa. Lisäksi punaiset saavat Ukrainan tuekseen, jonka joukot ja voittopistekaupungit ovat arvokkaita, mutta jota uhkaa Puolan interventio. Pohjoisessa britit lähtevät etenemään ja etelässä valkoiset hyökkäävät Tsaritsyniin (nyk. Volgograd, entinen Stalingrad). Ensimmäinen hyökkäys lyödään takaisin, mutta toinen valloittaa sen. Hyökkäykset jättävät kuitenkin valkoisten linjoihin aukkoja, joiden kautta punaisten pieniä yksiköitä pääsee katkomaan huoltoreittejä. Kun samalla Mahno hyökkää lännestä ja valloittaa Rostovin, valkoisten etelän merkittävimmät joukot Migulinskajassa ja sen ympäristössä jäävät vaille huoltoa (kuten Paths of Gloryssä, joukot ilman huoltoa vuoron lopussa eliminoidaan; toisin kuin Paths of Gloryssä, ne voi vielä rakentaa uudestaan täydennyksillä). Vuoron lopuksi punaiset saavat lopun motituksen ja onnistuneen diplomatian ansiosta 8 pistettä (yht. 13).

Mahno hyökkää Rostoviin ja Krasnovin johtamat Migulinskajan ympäristön valkoiset jäävät mottiin. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 4: Talvi 1919

Ranskalaiset joukot saapuvat etelään valkoisten tueksi ja Astrahan liittyy punaisten tueksi. Britit aloittavat etenemisen Arkangelista kohti Pietaria, mutta alueella maa on metsäistä ja tiet huonoja, joten pohjoisen heikotkin punaisten joukot hidastavat etenemistä. Punaiset puolestaan valmistautuvat operaatioihin kaakossa Turkistanin suunnasta. Churchill puhuu lisäjoukkoja brittien interventio-operaatioon ja britit jatkavat etenemistä samalla, kun punaiset lähettävät Moskovan alueelta irtoavia joukkoja heitä vastaan pohjoiseen. Tämän ansiosta tšekkoslovakialaiset pääsevät etenemään pohjoisessa Permistä länteen ja valtaavat Kotlasin. Etelässä punaiset järjestelevät joukkoja edellisen vuoron Migulinskajan motin puhdistuksen jäljiltä. Punaiset saavat vielä 5 pistettä vuorolla (yht. 18)

Eri ryhmittymät alkavat olla valinneet puolensa. Kuva: Antero Kuusi.
Antonov on tilapäisesti pysäyttänyt brittien etenemisen Arkangelista, mutta joukot ovat ottaneet kovia tappioita. Kuvan vasemmassa reunassa brittien ja yhdysvaltain divisioonat lähestyvät Pietaria ja oikealla tšekkoslovakialaiset ovat vallanneet Permin. Vain tuleva kelirikko pitää heidät katkaisemasta Antonovin huoltoreittiä heti seuraavan vuoron alussa. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 5: Alkukevät 1919

Diplomatiassa ei tapahdu muutoksia, mutta kevään myötä saapuu kelirikko. Mikäli käytössä ei ole rautateitä, liikkuminen hidastuu mudassa kahlaamisen myötä liki pysähdyksiin asti. Tämä pysäyttää hyvin tehokkaasti tšekkoslovakien ja länsimaiden etenemisen pohjoisessa. Lisäksi Woodrow Wilson epäilee valkoisten tukemisen järkevyyttä, joka saa länsivallat tilapäisesti pysäyttämään joukkonsa ja vähentämään materiaalitukea. Molemmat puolet keskittyvätkin vahvistusten keräämiseen, kunnes punaiset aloittavat uuden hyökkäyksen etelässä, tällä kertaa yrittäen ympäröidä Tsaritsynin. Sen ympäröinti onnistuukin, mutta valkoiset onnistuvat murtamaan motin. Puola puolestaan päättää aloittaa intervention sotaan. Se valloittaa Vilnan ja Minskin ja punaisille tulee kiire lähettää juuri kerätyt uudet armeijat pysäyttämään puolalaisten eteneminen Valko-Venäjällä. Valkoiset saavat tämän etenemisen ansiosta 3 pistettä tällä vuorolla (yht. 15 punaisille).

Junayhteyksiensä ansiosta punaiset ovat saaneet tuotua kolme armeijaa ja Tšekan divisioonan vakauttamaan tilanteen pohjoisessa sillä aikaa, kun muta on pitänyt valkoiset aloillaan. Kuva: Antero Kuusi.
Puolalaiset ovat edenneet Liettuassa ja Ukrainassa. Pilduskin johtama pääjoukko on vallanut Minskin. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 6: Loppukevät 1919

Kelirikko jatkuu edelleen. Mahno kääntyy hetkeksi punaisiakin vastaan, mutta tämä ei aiheuta isompia ongelmia ja palaa lopulta taas tukemaan punaisia. Kaakossa Turkistanin armeijat ovat alkaneet edetä pohjoiseen tasankojen yli. Pohjoisessa punaiset Antonovin johdolla onnistuvat työntämään britit takaisin Arkangeliin, mikä poistaa uhan Pietaria vastaan. Valko-Venäjällä puolalaiset ja punaiset hyökkäävät vuorotellen ja lopulta muutoksia ei tule mihinkään suuntaan. Lopulta tuloksena on 1 piste valkoisille (yht. 14 punaisille).

Antonov on työntänyt britit takaisin Arkangeliin. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 7: Alkukesä 1919

Punaiset saavat siirrettyä sisäiset kiistansa ainakin toistaiseksi taustalle (Infighting-merkkien vetäminen loppuu). Länsimaat lähettävät materiaalitukea valkoisten itärintamalle, joka mahdollistaa joukkojen lisäämisen sinne. Punaiset puolestaan ottavat käyttöön panssarijunia ja lentokoneita, jotka voivat tukea heitä tärkeimmissä taisteluissa. Puolalaiset etenevät Venäjän rajalle asti, mutta kiireellisesti nostetut uudet punaisten armeijat pysäyttävät etenemisen sinne. Kaakossa Turkistanin joukot etenevät Orskiin, kun taas etelässä valkoiset työntävät vihdoin Mahnon pois Rostovista. Yhdysvallat toteaa intervention hyödyttömäksi ja vetää joukkonsa pois Venäjältä. Vuoron lopputulos on 0 pistettä.

Turkistanin joukot etenevät kaakosta. Kuva: Antero Kuusi.
Punaiset ovat ryhmittyneet Moskovan puolustukseen Pilduskin joukkoja vastaan. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 8: Loppukesä 1919

Valkoisten liittolaiset epäröivät heidän tukemistaan (Faction Inaction -kortti, joka estää liittolaisten aktivoinnin heidän kotialueensa ulkopuolella tällä vuorolla). Seuraavaksi Lebedev aiheuttaa jälleen yhden katastrofin (Another Lebedev Debacle; Lebedev oli idän valkoisten ja Venäjän johtajaksi julistautuneen Kolchakin valinta joukkojen komentajaksi, joka oli tehty uskollisuuden eikä kompetenssin perusteella – ja kompetenssia Lebedevillä ei tosiaankaan ollut). Punaiset marssivatkin lännessä Tallinnaan ja idässä Samaraan. Tallinnan valloitus päättyy kuitenkin huonosti, kun valkoiset onnistuvat katkaisemaan joukkojen yhteyden Pietariin. Etelässä valkoiset valtaavat Bakun, mutta idässä Turkistanilaiset joukot saavat aikaan läpimurron pohjoiseen. Perm ja Omsk vallataan ja koko valkoisten itärintama jää vaille huoltoa ja romahtaa. Kun vielä britit ja tšekkoslovakialaiset poistuvat, valkoisten kohtalo on selvä ja valkoiset antautuvat. Peliaikaa tähän kaikkeen kului 6-8 tuntia.

Lopputilanne valkoisten antautuessa. Kuva: Antero Kuusi.

Anteron kommentit: Venäjän sisällissodasta ei ole montakaan peliä ja suurin osa niistä on jäänyt hyvin tuntemattomaksi. Kyseessä on sekava konflikti, joka on täynnä erikoisia tapahtumia, että siitä on haastava saada edes kokonaiskuvaa saati sovittaa sitä johonkin muotoon. Triumph of Chaos on kiintoisa ja tilanteen hyvin kaappaava versio siitä, jota on kiinnostava pelata – kunhan siihen lähtee asenteella, että se on melkoinen vuoristorata, jossa pelin voittaa se, joka tarttuu eteen tuleviin tilaisuuksiin parhaiten. Jos vain säännöt olisi editoitu ja siivottu paremmin, niin että niitäkin vastaan ei joutuisi taistelemaan pelin aikana…

Neljä punatähteä viidestä.

Ansin kommentit: Triumph of chaos on siitä harvinainen nimi pelille että se ei ainoastaan ole raflaava ja tarttuva, vaan se myös kuvaa hyvin peliä ja niitä tunnelmia mihin peli vie. Tämä ei tarkoita että peli olisi ollut sekava tai kaoottinen, ei suinkaan. Se mitä peli simuloi oli kaoottista ja sekavaa, mutta onnistuu tekemään sen kohtuullisen selvästi ja johdonmukaisesti (mikäli käytetään uudelleenkirjoitettuja sääntöjä ja jaksetaan tavata ne ennen pelin aloitusta).

Harvemmin vallankumoukset ovat siistejä ja sulavia, useammin ne ovat joukko epämääräisiä tapahtumia ja tartuttuja tilaisuuksia joka vasta jälkeenpäin katsottuna näyttää johdonmukaiselta ja suunnitellulta. Triumph of chaos mallintaa tätä mielestäni varsin onnistuneesti, vallankumouksen sekamelskasta syntyy suurempi tarina, joka kertoo joka kerta itsensä uudella tavalla. Tähän tarinaan voi pelaajana vaikuttaa, mutta pitää muistaa että sodassa ja erityisesti vallankumouksissa toisinaan joutuu pelkääjän penkille.

Triumph of Chaos on suuruudenhullu teos hullun suuresta vallankumouksesta enkä usko, että venäjän vallankumouksesta voidaan kovin helposti tehdä parempaa peliä. Peli vaatii pelaajiltaan uskoa ja rohkeutta tarttua siihen, mutta antaa vastineeksi oman tarinasi juuri sinun yrityksestä nousta kaksipäisen kotkan valtiaaksi.

Neljä mutaan jumittunutta saapasta viidestä.

Pelattuna: Triumph of Chaos v.2 (2019); Osa 1/2

Triumph of Chaos v.2 pelin kansikuva. Kuva: Antero Kuusi.

Venäjän sisällissodasta (1917–1922) on julkaistu muutamia sotapelejä, mutta mikään erityisen suosittu teema sota ei ole. Todennäköisin syy tähän selviää hyvin nopeasti Triumph of Chaos (2005) pelin sääntöjä lukiessa – tai oikeastaan jo pelin nimestä. Venäjän sisällissota oli sekava konflikti, johon sekaantui todella monia eri osapuolia ja joka oli täynnä puolenvaihtoja ja erikoisia tapahtumasarjoja. Pelin sovittaminen tähän kehykseen on aikamoinen haaste, mutta David Dockterin suunnittelema ja Clash of Arms Gamesin julkaisema Triumph of Chaos v.2 (Deluxe Edition) (2019) onnistuu siinä hyvin parista kompastelusta huolimatta. Tuloksena on hyvin uniikki peli, joka heittää pelaajat keskelle kaaosta, jossa heidän pitää yrittää saada tavoitteensa täytettyä. Voiton avain on onnistua hyödyntämään mahdollisimman hyvin tapahtumien ja eri osapuolten tulemisten ja menemisten antamat mahdollisuudet. On hyvin epätodennäköistä, että kaksi peliä menevät samalla tavalla, joten tilanne on joka pelikerralla uusi.

Triumph of Chaos on korttivetoinen sotapeli (CDG eli Card Driven Game), jonka mekaniikat perustuvat pikälti Paths of Gloryyn. Molemmilla pelaajilla on oma pakka kortteja ja omalla vuorolla pelataan aina yksi kortti joko tapahtumana, aktivoimaan yksiköitä tai tuomaan täydennyksiä. Paths of Gloryyn ja moneen muuhun vastaavaan peliin verrattuna tapahtumat ovat usein vahvoja, mutta samalla niillä voi olla merkittäviäkin haittoja. Ja monet niistä on sidottu eri liittolaisiin, joko niin, että ne antavat vaikutusvaltaa, tai niin, että niiden vaikutus riippuu tiettyjen osapuolten asenteesta. Myös riippuvuuksia eri tapahtumien välillä on enemmän kuin Paths of Gloryssä.

Yksiköt ovat armeijoita ja armeijakuntia, joskin tämä kuvaa lähinnä vain niiden kokoa eikä organisoitumista. Sotaan osallistuu sekalainen setti osapuolia ja yksiköt vaihtelevat keskusvaltojen aktiiviarmeijoista maatyöläisten kapinajoukkoihin. Erilaisten ulkoisten osapuolten lisäksi myös molempien pääosapuolien yksiköt on jaettu eri leireihin. Punaisilla Stalinin ja Trotskin armeijat eivät koordinoi tehokkaasti toimiaan, mutta se on pientä valkoisten ongelmiin verrattuna. Kuten pelin ohjekirja ilmaisee, valkoiset olivat mestareita operationaalisen sekasorron kehittämisessä. Valkoisten joukot kuuluvat kuuteen eri leiriin, joiden yhteishyökkäykset takkuilevat ja välillä, sisäisen riitelyn alettua, eivät välillä välttämättä taistele yhdessä lainkaan. Lisäksi mikäli valkoiset eivät ole saaneet avattua Siperian ja Donin alueen välille rautatieyhteyttä, he voivat operoida isommin vain yhdellä alueella kerrallaan.

Sisällissodan lähtöpiste. Punaiset hallitsevat maan keskustaa, valkoiset ovat keskittyneet erillisiin ryhmiin etelään ja itään. Kuva: Antero Kuusi.

Kun yksiköitä aktivoidaan, ne joko liikkuvat Paths of Gloryn tyylisellä point-to-point kartalla tai hyökkäävät viereisiä yksiköitä vastaan. Tässä kohdin alkaa tulla lisäkerroksia Paths of Gloryn mekaniikkojen päälle, jotka tuovat Venäjän sisällissodan tunnelmaa. Liikuttaessa periaatteessa voi liikkua niin pitkään kuin liikkumapisteitä riittää – ellei kulje alemman kategorian teitä (joita suuri osa teistä on) pitkin, jolloin joutuu heittämään jokaisen liikkeen jälkeen loppuuko liike siihen. Tai ellei päällä ole kelirikkokausi, jolloin kaikki liikkuminen rautateiden ulkopuolella on rajoitettu yhteen alueeseen. Kun kartalla riittää kokoa, kuten Venäjältä voi odottaa, tämä tarkoittaa lähes kaikkien rintamien juuttumista mutaan aina keväällä.

Punaisten alkupelin johtotroikka jonossa. Kuva: Antero Kuusi.

Taistelut ovat suoraviivaisia, jossa molemmat puolet heittävät oman hyökkäysvoimansa perusteella tappioita vastustajalle. Mikäli puolustaja ottaa enemmän tappioita, joutuu hän perääntymään, ellei onnistu eliittiyksiköiden avulla peruuttamaan puolustusta. Johtajayksiköt ovat taisteluissa tärkeitä, sillä hyökkäys useammasta suunnasta yhtä aikaa onnistuu vain, mikäli hyökkäyksessä on mukana johtajia. Lisäksi johtajat mahdollistavat muutkin erikoistoiminnot, kuten vetäytymisen ennen hyökkäystä tai vahvistusten tuonnin puolustukseen viereisiltä alueilta. Mutta aina, kun johtajan erikoiskykyä käytetään, on mahdollisuus, että hän haavoittuu (tai joidenkin kohdalla vaikkapa ratkeaa ryyppäämään) tai kuolee. Ratsuväki ja korkean teknologian aseet (lentokoneet, panssarijunat) antavat mahdollisuuden niitä käytäville ampua ensin, mutta tässäkin on aina riski operationaaliseen katastrofiin, jolloin vastustaja pääsee ampumaan ensin.

Valkoisten alkupelin johtajat. Kaikki ovat melkoisia peroonallisuuksia. Kuva: Antero Kuusi.

Graafisesti kartta ja yksiköt ovat hienon näköisiä, mutta tässä kohtaa peli kompastelee hieman. Kartan graafiset yksityiskohdat ja värikkäät yksiköt yhdessä tekevät välillä hankalaksi saada kokonaiskuvaa tilanteesta. Myös yksiköiden tehot (hyökkäys, puolustus, liikkuminen) ovat joissain kohdin vaikeaselkoisia. Ja ihan aina yksiköiden grafiikasta ei ole selkeää mille osapuolelle ne täsmälleen kuuluvat.

Isoin lisä pelissä on 16 erillistä osapuolta, jotka voivat antaa tukensa jommallekummalle osapuolelle. Näitä osapuolia on hyvin sekalainen joukko keskusvaltojen joukoista kolmen ison länsimaan sekä Puolan ja Suomen kaltaisten maiden kautta aina Keski-Aasian pieniin uusiin tasavaltoihin ja Etelä-Ukrainan anarkokommunisteihin. Tämän poliittisen joukon pyörittämiseksi vuoron alussa on erillinen vaihe, jossa kortteja käyttämällä jompikumpi puoli pääsee valitsemaan kortteja kolmesta erillisestä pakasta riippuen siitä, kumpi puoli panosti enemmän siihen pakkaan. Tasapelien tai melkein tasapelien sattuessa nostetaan loput korteista satunnaisesti pakasta, mikä saattaa sekoittaa tilannetta paljonkin. Eikä valitsemaankaan pääseminen aina tee asiasta helppoa, sillä lähes kaikissa korteissa joidenkin osapuolten houkuttelu työntää joitain muita osapuolia poispäin. Suurimmilla osalla osapuolista on myös omat erikoissääntönsä, kuten Puolan pyrkimys rakentaa hegemoniaa Baltian ja Ukrainan alueilla tai keskusvaltojen joukkojen poistuminen kartalta kokonaan ja pysyvästi, kun ensimmäinen maailmansota loppuu.

16 osapuolta, jotka saattava liittyä sotaan ja niiden alun poliittiset mielipiteet. Kuva: Antero Kuusi.

Kartalla taistelua käydään voittopistekaupungeista. Jokaisen vuoron lopuksi se puoli, jolla on enemmän kaupunkeja hallussaan, saa pisteitä erotuksen verran. Ellei sota lopu toisen osapuolen kotikaupunkien menettämiseen, näin eniten pisteitä kerännyt voittaa. Kaiken lisäksi suuri osa voittopistekaupungeista on aluksi neutraaleja ja ne tulevat peliin vasta, kun kyseiset osapuolet liittyvät jommallekummalle puolelle. Sodan painopisteet vaihtelevatkin ei vain mukaan liittyvien osapuolten joukkojen takia vaan myös avautuvien voittopistekaupunkien takia. Jos vaikka Viro antaa tukensa valkoisille, punaisille voi tulla huomattava houkutus marssia Tallinnaan heikon virolaisarmeijan ylitse.

Pelin alussa keskusvaltojen armeijat ovat ylivoimaisesti vahvimmat yksiköt laudalla. Ilman diplomatiaa ne kuitenkin vain istuvat rajaa vartioimassa. Kuva: Antero Kuusi.

Säännöt kuuluvat monimutkaisuudeltaan jonnekin keskiraskaan ja raskaan välimaastoon. Mutta pelin mukana tulevat säännöt ovat myös pelin ylivoimaisesti huonoin puoli. Ne on kirjoitettu löysästi, pitkäsanaisesti ja lisäksi ne ovat sisäisesti ristiriitaiset. Tuloksena ne saavat pelin näyttämään valtavan paljon hankalammalta kuin ovatkaan. Peliin tutustuvan kannattaakin printata BGG:stä (BoardGameGeek) pelaajien tekemät alusta asti uudelleen kirjoitetut säännöt (linkki) sekä uusin errata, jossa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti korttimuutoksiin.

Jutun toisessa kerromme, mikä oli vallankumouksen kohtalo, kun Anteron punaiset ja Ansin valkoiset kohtasivat Tsaarin kukistumisen jälkeen.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 5: Päivät 8-9 ja yhteenveto

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4.

Päivä 8: Loppuvia turnauksia

Lauantaina ensimmäisessä ohjelmassa oli Navegador. Lähdin kolmannelta paikalta ja sain alkuun sokerisiirtokunnan, kun aloittaja avasi tehtaan rakentamisella. Pian sain myös kultasiirtokunnan, joten strategiaksi tuli keskittyä siirtokuntiin. Pelin alkupuolella aloittanut pelaaja oli ainoa, joka rakensi tehtaita, joten hän uhkasi saada huomattavaa keulaa hyvällä rahatuotannollaan. Muiden onneksi kakkospaikan pelaaja lähti kilpailemaan tehtaista, joskin hän samalla tuhosi oman pelinsä. Minä reagoin tilanteeseen rakentamalla kaikki laivat laudalle ja sen jälkeen purjehtimalla nopeasti kohti itää. Opportunistisen markkinoiden käytön tuottaessa riittävästi rahaa onnistuin toimintojen ajoituksessa niin hyvin, että sain ostettua kahden ensimmäisen mausteita tuottavan alueen kaikki neljä maustesiirtokuntaa samalla toiminnolla. Laivani olivat myös niin pitkällä muiden edessä, että lopulta sain kaikki loputkin maustesiirtokunnat lukuunottamatta viimeistä aluetta, jota ei koskaan avattu. Kierroksella, jolla viimeinen rakennus ostettiin, sain hankittua vielä viimeisen tarvittavan pistelaatan siihen, että siirtokunnat ja navigaatiolaatat pisteyttivät maksimiteholla ja sen jälkeisellä viimeisellä vuorolla sain vielä yli tuhannen rahan myynnin. Nämä kaikki tarvittiin, sillä lopulta sain voiton tehokkaimmin rakentaneesta aloittaneesta pelaajasta yhdellä pisteellä.

Seuraavana vuorossa oli sitten Concordian kolmas alkuerä; toinen alkuerä jäi väliin Empire of the Sunin takia (kts. raportin osa 4). Olin ensimmäinen pelaaja ja aloitin rakentamalla tiili- ja viljakaupungit ja seuraavan ostaman farmeri-kortin. Sain vielä diplomaatilla ostettua tiilentekijän suoraan tiilikaupunkien rakentamisella aloittaneen pelaajan nenän edestä. Nämä ostokset jättivät melko köyhäksi ja jonkun aikaa joutui keskittymään omaisuuden kasvattamiseen ja hitaaseen leviämiseen, mutta korttien ostot olivat antaneet niin hyvän koneiston ja pisteytykset, että niiden avulla pystyi aika helposti laskettelemaan eteenpäin. Sain loppuvuoroilla tehtyä kaksi isoa rakennussarjaa ja tuloksena voitto 123-108.

Väliin ennen Concordian semifinaaleja ehti ottaa kaksi erää Space Basea. Lyhyehkö nopparalli, jossa on kuitenkin kivasti ajateltavaa, mutta silti väistämättä melko paljon tuuria mukan. Tietyllä tavalla tämä toi mieleen Settlers of Catanin, jossa oleelliset osat ovat tiivistettynä paljon lyhyempään – vaikka onkin mekaanisesti melko erilainen. Yhden peleistä onnistuin voittamaan, joka olisi antanut paikan semeihin, mutta ne olivat samaan aikaan Concordian semien kanssa, joten tämä paikka meni ”hukkaan”.

Sitten vuorossa olivatkin Concordian semifinaalit. Samassa huoneessa viereisessä pöydässä oli yhä menossa aamulla alkanut Terraforming Marsin finaali viidettä(!) tuntia. Tässä vaiheessa vähän tuskastuneen näköiset finalistit päättivätkin pitää ruokatauon, joka oli huoneen äänen käytön kannalta ihan hyvä. Semifinaalipeliin sattui tuttuja edellisiltä vuosilta ja sanailu pelin aikana kiersi absurdista sanailusta tilannekomiikan kautta popkulttuurivittausten kautta yleiseen sanailuun ja takaisin. Peli oli hauskin pelaamani, ehkä yhtä viimevuotista Concordiaa lukuun ottamatta. Tilanteeseen ehkä saattoi vaikuttaa, että kyseessä oli tapahtuman kahdeksannen päivän iltapäivä… Sain alussa farmerin ja ja vähän myöhemmin viinintekijän. Sitten muistikuvissa sekalaista kommentointia ja paljon nauramista. Jossain välissä kai pelattiinkin, kun huomasin lopettaneeni pelin rakennettuani kaikki talot laudalle. Ellei minua olisi blokattu viime hetkellä yhdestä kriittisestä kaupungista, lopetus olisi onnistunut kaksi kierrosta aiemmin. Nuo tyhjäkäyntikierrokset olivat lopulta kriittisiä, koska tuloksena oli kolmas sija pistein 125-125-121-116. Erinomainen peli kuitenkin

Concordia venähti sen verran pitkäksi, että Great Western Trailin semeihin ei enää ehtinyt. Ja Navegadorissa olin lopulta ensimmäinen, joka ei päässyt mukaan semeihin, koska ehdin vain yhteen erään ja siitä tullut voitto oli niin kapealla marginaalilla. Ainoa alkuillan alkava peli oli sitten Sagrada, kevyehkö noppadraftaus. Ensimmäisessä pelissä sain erinomaisen alustan tavoitteiden kannalta ja heti 80 pisteellä voiton. Voitto oli sen verran iso, että riitti semifinaaleihin, mutta siellä ei mikään tuntunut toimivan, 34 pisteellä jaettu viimeinen sija.

Koska tälle päivälle ei enää ollut alkavia pelejä, kävin seuraamassa WBC:n yhtä suosituinta tapausta, eli Facts in Fivea. Tässä koko salille annetaan yhtä aikaa viisi kirjainta ja viisi kategoriaa ja jokaiseen kategoriaan pitää koettaa keksiä jokaisella kirjaimella alkava sana viidessä minuutissa. Esimerkiksi kolmannen kierroksen kirjaimet olivat A, B, C, H ja M ja kategoriat “Vuoden 1990 jälkeen tehdyt elokuvat, jotka perustuvat ennen vuotta 1990 alkaneisiin TV-sarjoihin”, “top-25 olutbrändiä maailmanlaajuisen myynnin perusteella”, “Ranskan presidentit”, “Countryn Hall of Famen jäsenet” ja “termit, joita käytetään laivaston laivaluokituksessa (esim. Oceanographic Research Ship)”. Puoleksi tämän suosio keskittyy erikoisten kysymysten selvittämiseen, puoleksi tapahtumaa vetävän henkilön syvälliseen oikeiden vastausten kaivamiseen sekä showhun, jota on kuvattu sanoilla “the official WBC comedy act”.

Facts in Fiven vastaukset käydään perusteellisesti läpi.
Tämä olikin vähän vaikempi kirjain.
Ja välillä vaaditaan eksoottisempaa tietoa.

Päivä 9: Hippaleikkiä pinnan alla

Sunnuntaina on jäljellä finaaleita sekä kaksi viimeistä alkavaa peliä, perinteiset Attack Sub ja Transamerica. Näistä oli helppo valita Attack Sub, joka on Up Frontin mekaniikkkoja sukellusvenesodassa käyttävä peli. Peli on nopea ja melko helppo oppia, mutta onnistuu kaappaamaan hyvin hiljaisen hiipimisen ja kuolettavan tehokkaiden aseiden tunnelman.

Ensimmäisessä erässä Argentiinan Salta kohtaan Ison-Britannian Swiftsuren Falkandin lähivesillä. Sain puolekseni Argentiinan, jonka vene on dieselkäyttöisenä hiljaisempi, mutta varustettu paljon huonommilla sensoreilla ja asejärjestelmillä. Briteillä oli kuitenkin vaikeuksia sensoriensa kanssa, jonka takia kumpikaan puoli ei saanut riittävää paikannusta ampumista varten. Tämä kiertely jatkuu sen verran pitkään, että argentiinalaisten San Luis ehtii saapua paikalle – nyt britttien pitäisi upottaa molemmat voittaakseen skenaarion. Kaksi venettä mahdollistaa myös enemmän toimintoja ja pientä yhteistyötä Swiftsurea vastaan. Salta saakin riittävän kontaktin ampuakseen Swiftsurea, joka vahingoittuu lähellä räjähtävästä torpedosta. Tämän seurauksena San Luis saa kontaktin vahingon takia meluisampaan Swiftsureen ja täysosuma tuhoaa sen. Britit eivät missään vaiheessa onnistuneet kunnolla paikallistamaan argentiinalaisia.

Toisella kierroksella Neuvostoliiton Molnya ja Skortsov kohtaavant Yhdysvaltain partiovat ASW-alukset Virginian ja Simpsonin. Sain amerikkalaiset pelatakseni. Neuvostoliittolaiset sukellusveneet paikallistivat nopeasti Virginian huolimatta Simpsonin helikopterin aktiivisesta partioinnista. Skortsovin ampuman ensimmäisen torpedon Virginia onnistui väistämään nopealla käännöksellä, mutta toinen osui ja upotti sen. Simpson ja sen helikopteri saavat kuitenkin paikallistettua Skortsovin ampumisen äänen perusteella ja Simpsonilta ammuttu torpedo osuu ja tuhoaa Skotrsovin. Tämä jättää Molnyan, joka on neuvostoliittolaisten kahdesta sukellusveneestä vanhempi, Simpsonia vastaan. Simpson ja sen ilmassa vuorotellen olevat helikopterit haravoivat järjestelmällisesti aluetta – laivan miehistö tekee ennätyksiä helikopterien tankkaus ja uudelleen valmistelusta ilmaan. Lopulta Molnyan sijainti saadaan paikallistettua helikopterin aktiivisonarin ansiosta ja kopterista tiputettu torpedo tuhoaa myös Molnyan.

Kolmantena skenaariona on Brittien Swiftsuren ja Valiantin kohtaaminen kahden Neuvostoliiton Oscar II:n kanssa. Tässä pelissä sain britit pelatakseni ja nämä hoitelivat Neuvostoliiton sukellusveneistä. Kohtaaminen jäi kovin yksipuoliseksi, ensimmäinen neuvostoliittolainen sukellusvene tuhottiin kolmessa vuorossa ja toinen ei kestänyt paljoa pitempään.

Kolmen alkukierroksen jälkeen kahdeksan parhaan tuloksen saanutta jatkavat pudotuskierroksille. Kolmella voitolla on automaattisesti mukana, joten olin mukana ensimmäisellä jatkokierroksella. Skenaarioksi tuli Neuvostoliittolaisen Typhoon-luokan veneen jahtaus ennen kuin se pääsee ohjusten laukaisuasemaan. Saattajana sillä on Akula-luokan hyökkäysvene. Pelasin amerikalaisten puolella, joilla on USS Los Angeles jo paikalla ja parannetun Los Angeles -luokan USS Asheville saatavina vahvistuksena. Yleensä sen puolen, jolla on vahvistuksia tarjolla kannatta pyrkiä välttämään kontaktia kunnes vahvistukset, mutta tässä tapauksessa se ei ollut vaihtoehtona, koska se voisi antaa aikaa Typhoonille päästä ohjusten laukaisuasemaan. Los Angeles sai nopeasti kontaktin Typhooniin, mutta samoin sai Akula Los Angelesiin. Molemmat osapuolet ampuivat muutaman pienen osumatodennäköisyyden torpedon, jotka kaikki menivät ohi. Sen jälkeen Los Angeles alkoi aggressiivisesti lähestyä Typhoonia. Se pääsikin hyvään ampuma-asemaan ja sai osuman, mutta Typhoonin massiivinen koko pelasti sen tuholta. Akula ampui takaisinpäin torpedon pelkällä suuntimalla, mutta sillä oli paljon parempi onni. Kaikkia todenäköisyyksiä vastaan se sai Los Angelesiin kontaktin eivätkä väistely-yritykset onnistuneet. Eikä amerikkalaisten vene ollut lähelläkään yhtä kestävä kuin Typhoon. Kun useista yrityksistä huolimatta Asheville ei ollut tähän mennessä ehtinyt liittynyt taisteluun tämä antoi voiton Neuvostoliitolle, joten turnaus oli ohi sitä myöten.

WBC:n yhteenveto

WBC toteutti jälleen kerraan epävirallisen mainoslauseensa ”viikko parasta pelaamista”. Pitkänä, yli viikon pituisena tapahtumana, jossa painotus on nimenomaan pelaamiseen keskittyvänä tapahtumana (vaikka ohessa on joitain pelien myyntitapahtumia) se on hyvin uniikki tapahtuma. Tunaukset ja aikataulutus luovat mukavasti rakennetta, mutta niille, jotka haluavat vapaamuotoisempaa pelaamista on iso Open Gaming -alue, jossa on jatkuvasti paljon pelejä. Esimerkiksi monet 18XX-pelaajat kokoontuvat Open Gaming -alueelle joka aamu turnauksen jälkeen vapaamuotoisiin 18XX-peleihin.

Iso osa kävijöistä on toistuvia vakiokävijöitä, jotka useamman vuoden jälkeen tunnistaa ja tuntee. Ja kuten missä tahansa isommassa toistuvassa tapahtumassa tapahtumaan alkaa keräytyä omia perinteitä ja tarinoita. Suomalaisiin pelitapahtumiin verrattuna näkyy se, että USAssa lautapelit ovat keränneet harrastajia jo aiemmin erityisesti sotapelien muodossa – osallistujien ikäjakauma on lapsista ikääntyneisiin paljon tasaisempi eikä kolmen sukupolven osallistujaryhmät ole mitenkään poikkeuksellisia.

Vaikka näin useamman kerran käyneenä tutut ihmiset ovat osa tapahtuman viehätystä, myös ensikertalaisten on helppo päästä mukaan. Aikataulutettu turnausrakenne takaa sen, että peliseuraa löytyy aina ja samanlaisen pelimaun omaavia ihmisiä tulee automaattisesti vastaan. Paikallisten kannalta eksoottisesta maasta tuleminen auttaa vielä jäämään tehokkaasti ihmisten mieliin. Melko varmasti seuraavanakin vuonna on edessä matka paikalle.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 4: Päivät 6-7

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Päivä 6: Liikennettä laudalla

Torstaiaamu alkoi kevyesti kahdella Roiskalla (Roll for the Galaxy). Ensimmäisessä pelissä sain sinisten tuotannosta rahabonusta antavan laatan sekä Doomed Worldilla kahdeksan rahan aloituksen. Tämä mahdollisti kahden seuraavan sinisen planeetan pelaamisen nopeasti ja shippauskoneiston käynnistämisen. Se ei kuitenkaan saanut lopetusta aikaiseksi riittävän nopeasti, kun kukaan muu ei shipannut. Viimeisellä vuorolla punaisia noppia kerännyt pelaaja sai aikaiseksi punaisista nopista pisteitä antavan kutosen ja pääsi lopulta ohi voittoon kolmella pisteellä. Toiseen peliin sain myös saman sinisten tuotantolaatan, mutta toinen aloituslaatta oli Old Earth, joten rakentaminen oli aluksi paljon hitaampaa. Kun yksi pelaaja sai vielä developmenteja aikaiseksi heti alussa ja sen jälkeen valmistettua Galactic Federationin, peli oli nopeasti selvä. Sijoille 2-4 tulevat pelaajat olivat lopulta yhden pisteen sisällä ja voittajalla muihin kymmenen pisteen keula.

Seuraavaksi oli vuorossa Brass Lancashire. Lähdin kehittämään ja rakentamaan kehräämöitä ja rakennettua niitä melko nopeastia. Kanava-aikakauden lopussa rakennettuna ja käännettynä olivat kaikki kolmostason kehräämöt ja rautatieaikakaudella nelostason kehräämöt. Lisäksi sain vielä melko hyvät pisteet rautateistä. Loppupisteiksi (139) riitti kuitenkin vain toiseen sijaan, kun satamia ja rautakaivoksia rakentanut pelaaja pääsi 146:een.

Sen jälkeen erä Thurn und Taxisisia, jossa sain tuntea pakan vihan – koko pelin ajan. Siitä ei ole muuta kerrottavaa.

Tämän jälkeen oli vuorossa ensimmäinen välierä sitten tiistain 18XX:ien, pelinä Tin Goose. Kysyntä oli tässä pelissä keskittynyt itä- ja länsirannikoille, mutta keskusta jäi tyhjäksi. Jäin alkubidauksessa kolmanneksi, mutta pääsin vielä siltäkin sijalta valitsemaan alkupaikaksi Memphisin, ja itärannikolle oli lopulta vain yksi kilpailija. Itärannikon kysyntä sai yhtiöni tuotton kasvamaan tehokkaasti. Pystyin sen ansiosta ajamaan muidenkin pelaajien ostamien koneiden hintoja ylös ja pelaamaan useamman öljykriisin joutumatta turvautumaan hätälainoihin – mutta muut eivät olleet yhtä rikkaita ja joutuivat ottaamaan näitä. Kun yhtiöni yhdisti vielä selvästi eniten hyvin pisteyttäviä isoja kaupunkeja, voitto oli hyvin selkeä.

Tin Goosen finaalissa kysyntä oli poikkeuksellisesti kerääntynyt länsirannikolle. Sain hyvän alun pelissä lähtemällä Teksasista ja levittäytymällä kohti länttä. Olinkin selvässä tuottojohdossa alkupelissä. Sen jälkeen keskipelissä liian suuri tarjous yhdestä koneesta, jota en odottanut saavani, mutta joka putosi syliini, heikensi tilannetta. Samaan aikaan kaksi muuta pelaajaa onnistuivat saamaan yhteyksiä useisiin omiin tavoitekaupunkeihinsa, jonka ansiosta he saivat kiinni tuottokaulani. Ja tässä vaiheessa alkoi haitata länsirannikolta aloittaminen, sillä sillä puolella on vähemmän isoja kaupunkien, jotka antavat loppupelissä hyvin pisteitä. Rahatilanne oli hyvä, mutta näiden isojen kaupunkien puute huolistutti. Tilanteen korjausyritys viimeisellä kierroksella oli sitten liian ahne, kun otin ylimääräisen tuloaskeleen kasvattamisen sen sijaan, että olisi ylläpitänyt työntekijäsuhteita. Tämän johdosta seuraavan oleva pelaaja pelasi lakon, joka heikensi vähän minun tilannettani sen sijaan, että olisi pelannut öljykriisin, joka olisi romahduttanut voittavan pelaajan aseman. Aiemmin koneesta maksettu ylihinta tarkoitti sitä, että tällöinkään tuskin olisin päässyt toista sijaa paremmalle, mutta nyt jäin kolmanneksi. Voiton vei Anthony Lainesse Kanadasta, joka oli tuttu jo 18XX-pöydistä.

World at Warin turnaus on erikoisempi viritys. Turnaukseen osallistuvat pelaavat 2-3 hengen joukkueissa yhden kampanjapelin, joka kestää seitsemänn päivää (su-la). Tässä yhden pelin Tyynenmeren tilanne torstaina.
Yllä olevan pelin huoltopöytä. Näitä kampanjoita oli menossa 8-9.
Euroopan tilanne. Lauantai-iltana pelin GM:t päättävät miten palkinnot jaetaan pelisuoritusten ja luovuuden perusteella.

Päivä 7: Eteläinen Tyynimeri x5

Perjantain olen perinteisesti varannut Empire of the Sunille, joka on yksi suosikkisotapeleistäni. Se antaa hyvin strategisen vapauden pelaajille silti pitäen historialliset rajoitteet. Ja Tyynenmeren sota on muutenkin kiinnostava, sillä se on hyvin erityyppinen verrattuna suurimpaan osaan muista kampanjoista, jotka ovat usien sotapelien pohjana. Tyynellämerellä laivastot ja ilmavoimat ovat päätoimijat ja maajoukot ovat enemmän tukena näille kuin pääroolissa. Turnauksessa pelataan South Pacific -skenaario, joka on saatavilla myös erillisinä pikkupelinä. Skenaario keskittyy Uuden-Guinean ja Salomonsaarten taisteluihin alkaen Guadalcanalin maihinnoususta ja jatkuu noin vuoden eteenpäin. Se on lyhin skenaario pelistä ja parhaita tapoja uusille pelaajille opetella peli. Se myös käyttää suurimman osa pelin säännöistä, mutta on Empire of the Sunin skaalassa puukkotappelu puhelinkopissa – kuten tämä kampanja oli historiallisesti. Ongelma on, että vaikka peli on aika hyvin tasapainossa vähemmän pelanneiden kesken, hyvien pelaajien kesken Yhdysvalloilla on selkeä etu skenaariossa.

Ensimmäiseen peliin sain Yhdysvallat. Guadalacanalin maihinnousu tapahtui historiallisesti ensimmäisellä vuorolla ja pian sen jälkeen Amiraali Yamamoton kuljetuskone ammuttiin alas, mikä heikensi japanilaisten komentorakennetta. Toisella vuorolla (vuoden 1942 loppupuolella) oli vuorossa Bougainvillen maihinnousu, joka sekin onnistui yllättämään japanilaiset puolustajat, sekä MacArthurin johtama hyökkäys Laehen, joka työnsi japanilaisia taaksepäin Uudessa-Guineassa. Vuoden 1943 alussa japanilaiset lähtivä isoon ilmavoimien hyökkäykseen, joka aiheutti lopulta kovat tappiot japanilaisille amerikkalaisten pilottien ja koneiden ollessa paljon paremmiksi tässä vaiheessa sotaa. Seuraavaksi amerikkalaisten tukialukset hyökkäsivät Rabauliin, joka sai Japanin tukialukset liittymään puolustukseen, ilmavoimien kärsittyä isoja tappioita edellisisessä operaatiossa. Tuloksena oli Midwayn toisinto (nopalla krittinen osuma Yhdysvalloille) ja viimeisetkin Japanin tukialusvoimat oli eliminoitu. Nyt amerikkalaisten tukialukset ja taistelulaivat iskivät Rabaulin ja Trukin satamiin upottaen pääosan jäljellä olevasta japanilaisten laivastovoimasta. Tämä sai Japanin vetäytymään sisemmälle puolustuslinjalleen, kun Etelä-Tyynenmeren puolustaminen jäi mahdottomaksi. Poikkeuksellisesti tässä pelissä maahyökkäysten määrä jäi aika pieneksi ja tulos ratkaistiin laivastotaistelussa.

Toisena pelinä päädyin pelaamaan Japanilla. Guadalcanalin valtauksen jälkeen Japani teki vastaiskun Gili Gilissä, joka aiheutti huomattavia tappioita Yhdysvaltain laivaistolle ja ilmavoimille. Amerikkalaiset ja australialaiset kuitenkin lähtivät etenemään maata pitkin Uudessa Guineassa eivät Japanilaisten maajoukot riittäneet kuin hidastamaan tätä, vaikka kaikki alueella olevat joukot olivat alueella. Laivastovahvistusten myötä amerikkalaiset saivat myös voimia hyökätä Japanin laivaston kimppuun ja isot laivastotaistelut aiheuttivat molemmille puolille raskaita tappioita. Vuoden 1943 puolivälissä molempien puolien laivastot olivatkin kykenemättömiä isoihin operaatioihin ennen kuin Essex-luokan tukialukset saapuisivat Yhdysvalloille. Uuden-Guinean maaoperaation eteneminen riitti kuitenkin tuomaan voiton liittoutuneille.

Kolmannessa pelissä sain arvalla liittoutuneet. Yhdysvallat etenivät vuoden 1942 puolivälissä Salomonsaarilla Guadalcanalin naapurisaarille pienillä maihinnousuoperaatiolla. MacArthurin ja amiraalien väliset riidat vaativat Rooseveltin väliintuloa, mutta ne saatiin sovittua valitsemalla uusi, rohkea strategia (Roosevel-Nimitz-MacArthur Conference -kortti poisti Inter-Service Rivalryn ja antoi nostaa Operation Watchtowerin takaisin käteen). Vuoden lopussa aloitettiin tämän suunnitelman mukainen hyökkäys, kun laivasto teki yllätyshyökkäyksen ja -maihinnousun Japanin Trukin tukikohtaan (Watchtower pelattu uudestaan, japanilaisilla ei enää kortteja tässä vaiheessa, joten ei reagointimahdollisuutta). Tästä iskut jatkuivat Palaun tukikohtaan, joka lopulta romautti japanilaisten logistisen verkoston Etelä-Tyynellämerellä kokonaan (molemmat japanilaisten HQ:t lyöty pois kartalta samalla vuorolla, josta seurasi automaattinen voitto liittoutuneille).

Olin voittanut vain kaksi kolmesta pelistä, mutta koska ne olivat luovutusvoitto ja HQ:n eliminaatiovoitto, ne antoivat parhaan sijoituksen kahden pelin voittajien kesken. Semifinaaleihin pääsi neljä pelaajaa ja puhtaan kolmen voiton pelaajia oli vain yksi, joten kolme muuta olivat kolme parhaat pisteet saanutta kahden voiton pelaajaa. Semifinaalit ja finaalit pelattiin bidaamalla puolista voittoon tarvittavien satamien määrillä. Bidauksessa sain semifinaalipeliin liittoutuneet yhden pisteen bidillä, joka oli minusta halpa hinta – olisin pitänyt kahta pistettä sopivana hintana. Semifinaalipelissä Guadalcanalin valtauksen jälkeen amerikkalaiset lähtivät vahvistamaan joukkojaan Uudessa-Guineassa ja japanilaiset aloittivat vastaiskujen sarjan laivastollaan. Tästä aiheutuu tappioita Yhdysvaltain laivastolle, joka pysyy kuitenkin joten kuten toimintakykyisenä. Australiaisten armeijakuntien siirtyminen Uuteen Guineaan saa Japanin siirtämään lisää maajoukkojaan sinne. Tämä kuitenkin päästää Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen valtaamaan Rabaulin tukikohdan yllätysmaihinnousulla. Tämän jälkeen Kaviengkin on helppo vallata maihinnousulla. Liittoutuneet jatkavat hyökkäyksiä neljän armeijakunnan kokoisella offensiivilla Laehen Port Morsebystä. Japani kykenee pysäyttämään tämän hyökkäyksen, mutta sen maavoimat kärsivät pahoja tappioita. Japani painostaa nyt kaikkensa liittoutuneiden pysäyttämiseen Uudessa Guineassa, se jopa siirtää Ozawan, joka on korvannut kuolleen Yamamoton, päämajan sinne. Liittoutuneilla riittävät kuitenkin joukot toiseen isoon hyökkäykseen, kun kaikki mahdolliset joukot on kerätty yhteen – hyökkäyksessä on mukana yksi Yhdysvaltain armeijan armeijakunta, yksi australialainen armeijakunta, yksi merijalkaväkidivisioona sekä Uuden Seelannin divisioona. Tämä hyökkäys onnistuu valtaaman Laen ja hajottaa Ozawan päämajan logistiikkajärjestelyt. Nyt saapuneet Essex-luokan lentotukialukset mahdollistavat myös maihinnousun Trukille, joka myös vallataan. Näin japanilaiset ovat menettäneet molemmat päämajansa, eli tuloksena on voitto liittoutuneille.

Finaalissa sain myös otettua liittoutuneet yhden pisteen bidillä. Jälleen Guadalcanalin jälkeen Japanin laivasto iskee aggressivisesti, mutta liittoutuneiden laivastot ovat rittävän hyvin armeijan ilmavoimien suojaamia, että ne pysyvät tappioista huolimatta taistelukykyisenä. Japanilaiset vetävät vahvimmat joukkonsa Rabaulista Uuteen Guineaan ja sen ansiosta Yhdysvaltain armeija onnistuu tekemään maihinnousun Uuden Britannian asumattomalle rannikolle ilman vastusta. Pian maihin nousseet joukot marssivat viidakon läpi Rabauliin ja yllättävät sen puolustajat. Jälleen Rabaulin valtauksen jälkeen myös Kavieng on helppo ottaa. Mutta tällä kertaa saksalaiset taistelevat Euroopassa niin sitkeästi, että Tyynellemerelle tarkoitettuja joukkoja siirretään Eurooppaan, joten maajoukot ovat selvästi heikommat. Myös Essex-luokan tukialusten saapuminen viivästyy muutamilla kriittisillä kuukausilla. Yhdysvaltain laivasto jää siis loppupeliksi aika heikoksi, mutta onnistuu muutamilla yllätysiskuillaan tuhoamaan suurimman osan Japanin ilmavoimista. Ilman tukialuksiaan ja heikentyneiden ilmavoimien takia Japanilla on ongelmia käyttää jäljellä olevia voimakkaita taistelualuksiaan tehokkaasti. Lopulta armeijan ilmavoimien tukemana Yhdysvallat kykenevät tekemään useita maihinnousuja, jotka kaappaavat riittävän monta tavoitteena olevista satamista, eikä Japanilla ole enää voimia vastaiskuun. Tuloksena voitto finaalissa kahdella satamalla yli tavoitteen.

Päivän lopputulos.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 3: Päivät 4-5

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2

Päivä 4: Gandhin ensitesti

Tiistaina aamupäivällä ja päivällä WBC:ssä pidetään käytettyjen pelien kirpputori ja huutokauppa,  minkä takia sille ajalle ei ole aikataulutettu alkavia pelejä – lukuunottamatta muutamaa monsteripituista sotapeliä. Joten olin etukäteen sopinut aamupäivälle pelin Gandhia, GMT:n COIN (Counterinsurgency Game Series)-sarjan uusinta peliä. Peli tuo COIN-sarjaan väkivallattomat osapuolet, joita tässä pelissä ovat Kansalliskongressi (eli Gandhin johtama liike) sekä Muslimiliitto. Näillä on COIN-sarjalle uudentyyppisiä väkivallattomia aktivistiyksiköitä, jotka eivät pysty hyökkäämään, mutta joita hallinto voi pidättää. Väkivaltaisten iskujen sijaan yksiköt saavat aikaan rauhanomaisia protesteja ja vaikuttavat sitä kautta hallinnon kannatukseen. Aktivisteja on paljon helpompi rekrytoida kuin väkivaltaisten kapinallisten osapuolten separatisteja, sillä aktivistien rekrytointi ei tarvitse tukikohtia. Nämä väkivallattomat osapuolet tuovat kiintoisan, erilailla toimivan mekaniikan COIN-sarjaan.

Itse pelissä sain Kansalliskongressin pelattavakseni. Alussa Raj (Britannian hallinto Intiassa) keskittyi vallankumouksellisten kurissa pitämiseen samalla, kun Muslimiliitto propagoi itsenäisten muslimialuiden puolesta idässä ja Kansalliskongressi keskitty Keski-Intian takamaiden propagandaan. Raj ei ollut yhtä kiinnostunut näiden alueiden tulevaisuudesta kuin oli väkirikkaimpien alueiden turvaamisesta. Kun ensimmäinen neljästä kampanjakortista (joiden kohdalla tarkastetaan mahdollinen voitto) oli mennyt, vallankumoukselliset ylittivät voittoehtonsa reilusti, mutta seuraavaan kampanjakorttiin oli vielä niin pitkälti, että Gandhin tekemä rauhanviestin levittäminen yhdessä Rajn poliisitoimien kanssat rauhoittivat tilanteen. Toisen kampanjakortin jälkeen Kansalliskongressin rauhanomainen vastarinta oli levinnyt niin laajalle, että sen voittoehto ylittyi, mutta nyt Raj käänsi poliisivoimansa kohti rauhanomaisten protestien kurissapitämistä joukkojenhallinnalla. Samalla vallankumouksellisten pommit kiristivät tilannetta ja vähensivät Kansalliskongressin rauhanomaisen vastustuksen kannatusta, joten brittejä ei vielä onnistuttu pakottamaan pois Intiasta. Viimeiseen kampanjaan lähdettiin kaikkien osapuolten hyvin tasaisesta tilanteesta. Viimeinen kampanja alkaa automaattisesti kriisillä (Intian yleistä tilannetta kuvaavat Unity- ja Restraint-tasot, joiden molempien ollessa minimissä päällä on kriisi, joka antaa sekä poliisivoimille että vallankumouksellisille enemmän toimintavapauksia). Raj ja vallankumoukselliset olivatkin pian saavuttaneet omat voittoehtonsa. Rauhanneuvottelut Lontoossa kuintenkin rauhoittivat tilannetta ja tämän takia molemmat näistä olivatkin olevansa hyvin rajoittuneita sen suhteen mitä voivat tehdä (Restraint nousi rauhanneuvottelu-eventin takia neljään – ja Restraint määrittää kertoo kuinka paljon nämä puolet joutuvat maksamaan operaatioistaan, joten molemmat olivat nopeasti vararikossa). Tällä aikaa muslimiliitto oli saanut Itä-Intiassa aikaan useita muslimijohtoisia osavaltioita ja noussut selkeään kärkipaikkaan. Ja nyt jäljellä olevien korttien kohdalla pelijärjestys mahdollisti näiden alueiden muslimihallinnon puolustamisen, joten historiallisen tuloksen tavoin Intian itsenäistymiskamppailu päättyi muslimiliiton voittoon.

Gandhi kuuluu COINien joukossa keskipituisiin tai vähän lyhempi peleihin: tämä pelin pisin skenaario päättyi vasta pakan viimeiseen korttiin ja kesti 4,5 tuntia.

Huutokauppa menossa. Tässä myydään 1899:ää

Illan ensimmäinen aikataulutettu peli oli GMT:n SpaceCorp, jossa tutkitaan ja asutetaan kilpaa kolmessa aikakaudessa ensin lähiaurinkokuntaa, sen jälkeen aurikokunnan ulko-osia ja lopulta lähitähtijärjestelmiä. Alkuerissä pelattiin tosin vain kaksi ensimmäistä aikakautta. Ensimmäisellä aikakaudella lähdin rakentamaan komeetoille tukikohtia ja poistuin ensimmäisenä asteroidivyöhykkeen taakse. Toinen pelaaja keskittyi Marsin rakentamiseen ja kolmas pelaaja rakensi Maan ympäristön Lagrange-pisteisiin. Sain kohtuullisen hyvän tuotannon aikaiseksi ja bonuspisteet pelin ensimmäisestä pistetuotantotoinnosta, mutta Marsista oli löytynyt niin paljon rikkauksia, että sitä tutkineella pelaajalla oli johto toiseen aikakauteen mennessä. Toisessa aikakaudessa pääsin lähtemään edellä muita Ceresistä, jonne saatiin hyvä tuotantoasema. Tämän jälkeen lähdin tutkimaan ja rakentamaan ulompien planeettojen kuihin, joissa alkoi tulla vastoinkäymisiä. Nostin älyttömän huonoja tutkimuslaattoja, joiden takia menetin yhteensä kolme pistettä. Samalla Marsia alkupelissä tutkinut pelaaja keskittyi Jupiterin kuihin ja nosti siellä hyvin tuottoisia tutkimuslaattoja, joka mahdollisti hänelle nopean teknologian kehittämisen etenemään. Peli lopulta loppui nopeasti, kun ulkoaurinkokuntaan tekemäni tukikohdat pisteyttivät kerralla kolme tavoitetta ja aiheuttivat aikakauden loppumisen, kun riittävä määrä tavoitteita oli toteuttu. Loppupisteytyksessä päädyin lopulta tasapisteisiin (23, joka on hyvin alhainen pistemäärä) Mars/Jupiter-pelaajan kanssa ja ensimmäinen tiebreaker tukikohtien määristä oli sekin tasan. Toinen tiebreaker oli keksittyjen teknologioiden määrä, joka jätti minut toiselle sijalle.

Viimeisenä pelinä tiistaina oli Tin Goose, joka on kovasti aliarvostettu peli lentoyhtiön rakentamisesta ilmailun alkuaikoina. Päädyin viiden hengen pöydässä samaan pöytään mm. pelin suunnittelijan Matt Calkinsin kanssa. Sain melko hyvän lähtöpaikan keskeltä Yhdysvaltoja, josta pääsi helposti saavuttamaan kovan kysynnän kaupunkeja monessa suunnassa. Lisäksi koneiden ostamisessa sain heti alussa hyvät hankinnat, kun sain ostettua molemmat omassa kädessä olleet DC-2:t sekä yhden toisen pelaajaan myyntiin laittaman saman tyyppisen koneen. Tämä saman konetyypin laivaston tehokkuus nosti yhtiöni tuloja tehokkaasti ja tätä auttoi vielä sopivaan aikaan tapahtunut onnettomuus, jonka takia asiakkaat siirtyivät turvallisiin DC-2-koneisiini. Siirryttäessä seuraavaan aikakauteen sain ostettua useamman Curtiss C-46:den, jotka mahdollistivat verkoston laajentamisen jälleen hyvin tuottavasti ja tehokkaasti. Lopulta verkosto kattoi koko Yhdysvallat San Franciscosta New Yorkiin ja niin tuottavasti, että voitto oli selvä $183:lla, kun toiseksi tulleella oli vähän yli $140.

Päivä 5: Kevyehköjä alkueriä

Keskiviikkona univelkojen nukkumisen jälkeen ensimmäinen peli oli iltapäivän Concordia. Ensimmäinen alkuerä pelattiin Italian kartalla, jossa neljällä pelaajalla tuli hyvin ahdasta. Sain alussa ostettua farmerin ja prefektin, joten strategiaksi oli selkeä, eli halpoihin kaupunkeihin leviäminen. Sain vielä diplomaatilla ostettua lisädiplomaatin ja -arkkitehdin ennen pakan sekoitusta, joten peli lähti hyvin liikkeelle, joskin ahtaan kartan aiheuttama kaupunkien nopea täyttyminen aiheutti hieman leviämisen hidastumista. Sain kuitenkin levitettyä kaupunkini kaikille alueille juuri ennen pelin loppumista ja voiton 116 pisteellä, kun tiilentekijän ostanut pelaaja, joka oli myös levittäytymässä laajalti jäi 109 pisteellä toiseksi.

Open Gaming -sali. Muutamaan peliin olisi vielä mahtunut salin takanurkalla.

Seuraavana ohjelmassa oli toinen alkuerä Great Western Trailia (GWT), jälleen lisäosalla pelattuna. Lähdin tällä kertaa hyvin erilaisella taktiikalla, eli rakentamaan, kunnes sain junaa eteenpäin ilmaiseksi ajavan rakennuksen laudalle ja sen jälkeen eteenpäin junalla. Tämän rakennuksen kohdalla kävi kuitenkin kriittinen suunnitteluvirhe, jonka takia päädyin laittamaan “etene kolme askelta” ja “etene neljä askelta” -toiminnot sisältävät rakennukset vähän vääriin paikkoihin, jonka takia näiden ketjuttaminen samalla vuorolla ei onnistunut suunnitelluksi. Sain kuitenkin junan etenemään nopeasti ja vähitellen myös isoja toimituksia aikaiseksi. Peli venyi hyvin pitkäksi, sillä kaksi pelaajaa liikkuivat Kansas Cityyn hyvin hitaasti – pelin pituutta kuvaa esimerkiksi se, että lopussa oli vapaana vain yksi rakennuksen paikka. Peli lopulta ratkesi viimeiseen lehmien nostoon ennen viimeistä toimitustani. Olisin tarvinnut minkä tahansa uniikin lehmäkortin päästäkseni New Yorkiin, joka olisi ollut 18 pisteen toimitus (9 paikoista ja 9 saatavalla olevasta asemalaatasta). Nostin kahden kortin kierrätyksellä kuitenkin vain samoja lehmiä, joita kädessä oli jo, jolloin jouduin tyytymään 5 pisteen toimitukseen. Lopulta edes 52 pistettä rakennuksista ei riittänyt vaan jäin toiseksi pistein 119 – 126, kun lähes kaikki asemalaatat kerännyt pelaaja vei voiton.

GWT venyi sen verran pitkäksi, että suunniteltu Lords of Waterdeep piti jättää väliin. Tauon jälkeen päivän viimeisenä pelinä oli siten Terraforming Mars. Tässä päädyin pöytään, jossa muut olivat hyvin kokeneita, joten kyyti oli melko kylmää. Pelissä oli mukana kaikki lisäosat Venusta lukuunottamatta ja näistä Colonies oli uusi tuttavuus minulle. Se tuntui tuovan hyvin kiinnostavia vaihtoehtoja ja ennen kaikkea tuovan energialle järkevää käyttöä. Sääntökuorma näistä lisäyksistä oli hyvin pieni ja pelin pituuteen vaikutus oli pieni tai vähän nopeuttava, joten ensikokemus tästä lisäosasta oli hyvin positiivinen. Aloitin pelin ihan hyvällä yhdistelmällä titaanin arvoa kasvattavasta yhtiöstä ja titaanin tuotannosta Prelude-korteista. Ja sen jälkeen ei sitten löytynytkään pariin vuoroon mitään mihin titaania käyttää. Osittain tämä johtui siitä, että muutin suunnitelmaa alkukorttien draftauksen jälkeen, joten potentiaalisia kortteja ei alussa ollut kädessä, mutta pakka ei kyllä myöskään suosinut tarjonnallaan. Kun sitten sain titaanit hyödynnettyä ja tuotannon käyntiin olinkin jo jäänyt liikaa jälkeen. Voiton vei lopulta kasvien kasvatukseen keskittynyt pelaaja siitä huolimatta, että hän oli vasta kolmantena ennen loppupisteytystä liki 20 pistettä jäljessä pisimmällä olevaan. Hänen metsät ja kaupungit pisteyttivät lopussa kuitenkin tolkuttomia määriä ja riittivät selkeään voittoon.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 2: Päivät 2-3

WBC raportin ensimmäinen osa löytyy täältä.

Päivä 2: Ensikokemus 1822MX:stä

Toisena päivänä jatkui 18XX-turnaus. Nyt pelinä oli 1846, lyhyempi 18XX-versio, jonka myös GMT Games on julkaissut uudisversiona vähän aikaa sitten. Olin vuorojärjestyksessä neljännellä paikalla ja sain alun privaattifirmoista Big 4:n sekä lihanpakkaamon. Halvimmat privaattifirmat oli arvottu pois pelistä ja sen takia postisopimus kiersi koko pöydän viimeisenä tarjolla olevana privaattifirmana sen jälkeen, kun kaikki passauskortitkin oli poimittu. Sen takia sen ostaja sai ostaa sen lopulta $40:llä, kun sen normaalihinta on $80. En 1846:ssa ole nähnyt koskaan tuollaista tulosta. Saamani privaatit auttavat kartan länsireunassa ja toiveena oli, että saisi aloitettua IC:n (junafirma) siitä laidasta. Vähemmän yllättäen se oli turha toive neljänneltä paikalta. Kun minun vuoroni tuli, tarjolla olivat itäreunan hankalassa paikassa olevat firmat Erie, B&O ja C&O. Big 4:n ansiosta idästä pystyi hyppäämään pois, vaikka radat tukkeutuisivat, joten avasin Erien odotuksella, että Big 4:n joutuu heti ostamaan sille, jotta idän jumista pääsee pois. NYC kuitenkin rakensi niin mukavasti, että Eriellä pääsi heti radalle ja toukkaamaan Clevelandin ja vielä ostamaan kaksi 2-junaa ja 3/5:n ensimäisellä kierroksella, joten Big 4:n pystyi jättämään operoimaan pidemmäksi aikaa. Samaan aikaan IC hyppäsi suoraan Chicagoon omalla privaatillaan ja rakensi sieltä itään eikä koskaan rakentanut etelässä aloituspaikkansa ympärille. Tämä jätti reitin etelästä Big 4:lta Chicagoon auki, joka oli myös positiivista. Tuloksena radoista tuli poikkeukselliset, pohjoisessa oli yksi reitti Detroitista Chicagoon ja etelämpänä erillinen reitti Clevelandista keskustan kautta koukaten Chicagoon etelästä. Erieni tuotti hyvin, mutta tuloksena siitä ostettiin aikaisin lähes kaikki osakkeet, joten sillä oli rahoitusvaikeuksia parempien junien hankkimiseen. IC:stä tuli lopulta pelin paras firma, mutta sen omistaja Rick Dutton ei saanut ostettua kovin paljoa osakkeita muista hyvistä firmoja ja omisiti vain 50% IC:stä, joka ostettiin sekin nopeasti loppuun. Hän päätyi avaamaan vielä B&O:n ja C&O:n saadakseen riittävästi osakkeita ja kuten 1846:ssa yleensä, uuden firman avaaminen ei yleensä auta mitään. Minun omistukseni kolmesta muusta hyvästä firmasta riittivät lopulta voittoon noin 6900:lla, kun Rick oli toisena 6700:lla.

Nopean 1846:n (2:30) ansiosta seuraavaksi ehti pelaamaan Great Western Trailia (GWT). Tarjolla oli muutama paikka peliin, jossa oli mukana GWT:n lisäosa (Rails to the North), joten se tilaisuus täytyi hyödyntää. Olin vuorojärjestyksessä neljäntenä, mutta ainoa, joka osti alkuun lehmipoikia ja lehmiä. Laajennuslaudalla lähimpänä bonuksena oli ilmainen kolmostason lehmä, joten sen ja aikaisten lehmipoikien onnistuin saamaan ensimmäiseen pakan sekoitukseen sinisen ja lilan lehmän. Sen jälkeen pelin alkupuolella pyrin ostamaan mahdollisimman tehokkaasti lehmiä lähelle lähtöä sijoittuneesta lehmämarketista ja myöhemmin toimittamaan mahdollisimman arvokkaita lasteja. Se toimikin hyvin vaikka peli hidastui aika paljon muiden runsaan rakentamisen takia. Tämä hidastuminen mahdollisti kuitenkin tehokkaan käsien optimoinnin matkalla Kansas Cityyn. Sain lopulta toimitettua kolmeen isoimpaan kaupunkiin pääradalla ja kahteen isoimpaan sivulaudalla – suurin kaupunki vaati 20 pisteen toimituksen. Loppupisteitä tuli toimituksista 30 vaikka yksi toimitus oli miinus 8 arvoinen sekä 33 lehmistä – yhteensä 98 pistettä, joka antoi voiton kahdella pisteellä toiseksi tulleesta rakentamisstrategialla pelanneesta.

Ohjelma huoneessa, jossa iso osa europeleistä pelataan.
Ja saman jatkoa

Päivän viimeinen oli taas 18XX, tällä kertaa 1822MX. Tämä on 1822:n ja 1822CA:n versiointi tiivimpänä ja Meksikossa. Pelin erikoisuus on valtionyhtiö, joka toimii toisin päin yleensä 18XX:ssä oleviin valtionyhtiöihin verrattuna. Tässä pelissä se kerää myymättä jääneet minor-yhtiöt ja niiden poistamat junat ja ajaa näillä. Viimeisen junatyypin tullessa myyntiin firma ajaa kerran ja sen jälkeen se yksityistetään, jolloin sen osakkeenomistajilta ostetaan osakkeet pois niiden sen hetkisellä arvolla ja valtion kartalla olevat tokenit huutokaupataan firmoille. Itse pelissä sain Mexico Citystä ison firman ja vierestä useamman minorin, joilla pääsi rakentamaan hyvin rataa kohti Guatemalaa. Ratkaiseva huutokauppa oli hieman alkupelin jälkeen tarjolle tulleen lisä-2P-junan huutokauppa. Minulla oli tässä vaiheessa rahaa $125, joka oli vitosen enemmän kuin toisiksi suurimman rahamäärän omaavalla, joten sain junan kohtuulliseen hintaan. Vähän myöhemmin koossa oli täysin omistamani firma, jolle lopulta sai E-junan (ajaa rajattoman pitkän reitin, mutta laskee vain kaupungit, joissa on tokenit, ja ne tuplattuna), 5-junan ja aiemmin ostetun 2P-junan. Viimeisellä kolmella OR:llä tämä jakoi minulle yli 1300 rahaa kierroksessa. Myös toiseksi tullut Tom McCorry oli saanut vastaavan firman, mutta hänellä muiden firmojen omistus oli heikompi, joten tuloksena oli voitto luvuin 9500-9300. Pelinä 1822MX oli ihan kiintoisa tiivistys 1822:sta, mutta mikäli aikaa olisi riittävästi, pidempi 1822 tai 1822CA olisivat todennäköisesti enemmän houkuttelevat valinnat paitsi ehkä kolmella pelaajalla. Viidellä pelistä tulee todennäköisesti hyvin ahdasta ja köyhää, jo neljällä pelaajalla käytössä olevat rahamäärät olivat aika pieniä.

Päivä 3: Onni kääntyy ja 18XX:t loppuvat

Aamu alkoi 18XX:n viiden hengen semifinaalilla, jossa päädyin pelaamaan 1822:ta Plus-versiona. Peli lähti liikkeelle melko poikkeuksellisesti, sillä tarjolla oli alussa lähinnä roskaa lukuunottamatta yhtä minoria, joka pystyi hankkimaan jo toisella kierroksella 2-junan. Tämä tarkoitti, että tarjolla oli vähän kiinnostavaa ostettavaa, mutta pelissä oli nopea alku. Ostin LNWR:n avausluvan tarkoituksena aloittaa pian tarjolle tuleva 7-minori ja aloittaa LNWR aikaisin. Sainkin sen kokoon ja ostettua vielä Pullmanin hyvän yhtiön muodostamiseen. Mutta sen jälkeen tuli 45 minuutin stock round, joka heitti koko pelin päälaelleen. Tiivistetysti pelaaja A oli bidannut yhdestä minorista, josta pelaaja B teki tarpeettomankin korkean tarjouksen. Tämän jälkeen pelaaja A totesi, että pelaajalla C on yksi raha liian vähän suojatakseen LBSCR:ää, joten hän ryösti tämän. Nyt pelaaja D totesi, että hän saa varastettua sen C:ltä. Ja tämän jälkeen C lähti ryöstämään minun LNWR:ääni, jota minulla ei ollut enää mahdollisuutta puolustaa, koska edelle olevaan liittyi niin paljon osakkeiden myyntejä, että en saanut niistä riittävästi rahaa irti. Tuon jälkeen minulle jäi siis pelkkä 7-minori pian vanhenevalla junalla, joten vitossija oli selvä. Voittajaksi päätyi ylläolevistä pelaaja A, joka lopulta omisti 100% LNWR:stä ja toiseksi pääsi pelaaja C, joka sai SECRin auki ja sen liki yhtä hyväksi kuin LBSCR olisi ollut. Pelaajan B ostama minori oli hänelle liikaa ja hän jäi juniensiirtospiraaliin näiden välillä ja neljänneksi. Tämä omistusten kierrättäminen ei ollut pelin ainoa erikoisuus, sillä Skotlanti yhdistettiin lopulta Etelä-Englantiin saaren länsirannikkoa pitkin eikä itärannikkoa, jossa se yleensä tapahtuu. Eli voittoputken jälkeen pelit katkesivat semifinaaleissa viimeiseen sijaan, pelin pituus oli aika tarkkaan 6 tuntia.

Kun 18XX:t oli näin saatettu päätökseen, seuraavaksi ohjelmasta löytyi St. Petersburg. Sain alussa hyvän lähdön aatelisiin, mutta omassa pelissäni näkyi, ettei pelin ykköspainosta, joka on turnauksessa pelattava versio, ole tullut aikoihin pelattua ja tein muutaman virheen käden hallinnassa. Eikä alussa saamastani observatoriostakaan tuntunut nousevan muuta kuin duplikaatteja. Kun vielä jätin lopettamatta yhtä kierrosta aiemmin laskuvirheeni takia tuoksena oli ansaittu viimeinen sija. Voitto meni rakennuksia paljon pelanneelle, kun peli venyi pitkäksi.

Parempaa suoritusta lähdettiin sitten hakemaan Russian Railroadsista. Lähdin viimeisenä vuorojärjestyksessä rakentamaan tehtaita, vaikka insinöörejä sitä taktiikkaa tukemaan ei ollut oikeasta ollenkaan, koska kukaan muu ei ollut sinne lähtenyt. Alku lähti ihan hyvin liikkelle ja sain nopeasti 9-junan Kievin radalle ja sieltä mustan raiteen pitkälle tuottamaan 20 pistettä kierroksessa. Ja vähän myöhemmin 20-pisteen mitalinkin tuottamaan pisteitä. Mutta Trans-Siperian rataa rakentamaan lähtenyt pelaaja alkoi lähestyä pisteissä huolestuttavasti. Viimeisellä, ratkaisevalla kierroksella toinenkin pelaaja lähti ajamaan teollisuutta eteenpäin, jolloin ratkaisevasti yksi 8-tason tehdas (pisteytä kaksi junaa) jäi minulta akativoimatta ja teollisuudesta saatavat pisteet kymmentä pienemmäksi kuin olisi voinut olla. Lopulta Trans-Siperialla mentiin ohitse ja tuloksena toinen sija 419 pisteellä, kun voittajalla oli 438.

Menolippua niin kauas kuin silmä kantaa (melkein). Samassa tilassa alkamassa Menolippu ja Russian Railroads, joista jälkimmäinen näkyy takanurkassa ja koko muu huone on Menolippua

Illalla vuorossa oli yksi vakiokohde, eli Galaxy Trucker. Sitä pääsee muutenkin pelaamaan harvemmin ja varsinkin pelin hyvin osaavien pelaajien kanssa. Ensimmäisen alkuerän advanced-pelissä pelattiin ensimmäisellä lisärillä sekä Rough Roads ja Evil Machinations -korteilla. Ensimmäinen lento meni hyvin ja sen jäljiltä olin johdossa. Toisen aluksen kokoamisessa tapahtui kuitenkin yksi ikävä virhe minkä takia vasen sivusta jäi auki. Ja tokihan siihen sitten osui jatkuvasti asteroideja. Lopulta jouduin hyppäämään kahden viimeisen kortin ohi, jotten menetä loppujakin miehistöstä joka tarkoitti sitä, että matka laskettiin keskeytetyksi – mutta sen ansiosta vältti kierroksen Rough Roads-rangaistuksen tulleen korvausmaksun menetetylle miehistölle. Kolmanteen lentoon tuli Rough Roadsista jokaiselle oma 25 laatan pino käytettäväksi, joista käyttämättömistä joutui maksamaan kuten pudonneista komponenteista. Sain melko hyvän aluksen, mutta lento oli helppo ja kaikki keräsivät hyvin rahaa suunnilleen yhtä paljon. Tuloksena toisen lennon takia toinen sija 57 rahalla, kun voittajalla oli 71. Joka tapauksessa Galaxy Trucker oli jälleen kerran nautittavaa ja jäi miettimään miksei sitä tule pelattua enempää.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 1: Yleistä ja 1. päivä

Tämä juttusarja on raportti World Boardgaming Championships (WBC) -tapahtumasta, joka pidettiin Seven Springsissä, Pennsylvaniassa 20.-29.7.2019. WBC on tyypiltään hieman erilainen tapahtuma kuin pelitapahtumat yleensä ja tällä juttusarjalla pyritään esittelemään sitä sekä miltä se näyttää osallistujan silmin. WBC on Boardgame Players’ Associationin järjestämä yhdeksänpäiväinen lautapelitapahtuma, joka järjestetään heinäkuun loppupuolella Seven Springsin laskettelukeskuskompleksissa Pittsburghin lähellä Appalakkien länsiosassa. Se on siis näin kesäaikaan erinomainen paikka lautapelitapahtumalle, sillä keskuksessa on paljon erilaisia saleja, iso hotellikompleksi suoraan yhteydessä konferenssitiloihin ja yleensä vähän kävijöitä kesäaikaan. Tosin tänä vuonna ensimmäisenä viikonloppuna paikalla oli myös jousiammuntajärjestön kokoontuminen, joten pelien lisäksi käytävillä näkyi paljon jousipyssyjä. Sijainnin huonompana puolena on, että paikka on keskellä metsäistä vuoristoseutua, eli juuri muuta kuin keskuksen tarjoamia palveluita ei sieltä ole helposti saatavilla – joskin tarjolla on kyllä kaikenlaisia ulkoilmaviihdykkeitä koko perheelle ja esimerkiksi maastopyörä- ja vaellusreittejä.

Seven Springs. Vasemmalla hotellitorni ja matalampi hotellisiipi sekä reunimmaisena vasemmalla ravintola-alue.

WBC eroaa suurimmasta osasta muita pelitapahtumia siinä, että pääpaino on turnauksissa. Tapahtumassa järjestetään noin 130 eri pelin turnaukset, joihin voi osallistua tulemalla paikalle alkuerään. Ihan aloittelijoitakin kannustetaan osallistumaan turnauksiin ja alkuerissä pelin laatu voikin olla vaihtelevaa, mutta viimeistään semifinaaleissa (jos sinne nyt pääsee) vastus on kovaa. Ja joissakin peleissä, kuten 18XX:t, lähes kaikki osallistujat ovat paljon pelanneita. Toki paikalla on myös iso vapaan pelaamisen alue paikallisen seuran kirjaston kanssa, mutta jotkut käyttävät turnauksia ihan ”scheduled open gaming” -hengessä, eli valitsevat aina seuraavan kiinnostavan alkavan pelin sen enempiä turnausmenestyksestä huolimatta. Tämä rakenne takaa sen, että peliseuraa löytyy aina helposti. Alun perin tapahtuma oli hyvin vahvasti sotapelipainotteinen, mutta nykyään pelivalikoima on aika tasan eurotyylisten pelien ja sotapelien kesken. Kuvaukset kaikista tapahtuman turnauksista löytyvät täältä ja aikataulu kokonaisuudessaan täältä.

Pelien kioskeja odottamassa tapahtuman alkua. Kuvassa turnausten 1776 – Dune kioskit.

Tapahtuma on kauniissa vuoristoympäristössä, joka on kesällä suhteessa mukavan viileä. Tämä oli varsinkin tänä vuonna miellyttävää, kun alkuviikonloppuun sattui itärannikolle helleaalto, jossa alueen kaupungeissa päivän korkeimmat lämpötilat olivat 38 asteen tienoilla ja päivän alin 26 asteessa. Saavuimme junalla Washingtonista Connesvilleen (Appalakkien isoimpia hiilikaivoskaupunkeja), josta on vielä noin kolmen vartin ajomatka tapahtumapaikalle. Vaihtoehtona olisi lentää Pittsburghiin, josta olisi noin puolentoista – kahden tunnin ajomatka kaupungin toiselta puolelta. Lentäminen Pittsburghiin on nykyään jo realistinen matkavaihtoehto paikalle saapumiseen, kun British Airways aloitti jälleen tänä keväänä lennot Lontoon ja Pittsburghin välillä. Aiemmin järkevät yhteydet sisälsivät lennon itärannikolle ja jatkamisen maata pitkin paikalle, joko junalla tai autolla.

Loppuosa artikkelisarjasta käy läpi mitä tapahtumassa tuli pelattua, miten meni ja millainen kokemus tapahtuma oli. Aikataulun takia ensimmäiset päivät ovat 18XX-painotteisia, joskin väleihin mahtuu muitakin pelejä, ja loppupäivissä on sota- ja europelejä sekaisin.

Päivä 1: Junia ja filleri-Scythe

Ensimmäisen päivän aloitus oli 18XX-turnaus. Turnauksessa on kahden päivän aikana neljä alkuerää, joissa voi valita pelin tietystä listasta pelejä. Semifinaaleihin pääsee käytännössä varmasti voittamalla ainakin yhden pelin.

Ensimmäinen pelini oli 1862. Suhteellisen lyhyt (18XX:ksi) versio Itä-Anglian hulluista rautatievuosista, jonka erikoisuus ovat kolme eri junatyyppiä, ryhmittäin tarjolle tulevat junat ja joka pelin alussa arvottava järjestys firmoille ja mitä junia ne saavat ajaa. Lisäksi firmat voivat yhdistyä saadakseen molempien junatyypit käyttöön tai muodostaakseen muuten vain paremman yhtiön, jolloin toinen firmoista palaa takaisin tarjolle. Pituuteen suhteutettuna pelissä on erittäin paljon sisältöä.

Tällä kertaa pelin alussa tarjolla olevat firmat olivat lähinnä pohjoisessa ja lännessä ja yleensä aktiivisin alue Lontoon ympäristössä oli lähes tyhjä. Huutokauppojen jälkeen minulle jäi käteen pohjoisreunassa kaksi firmaa, jotka eivät näyttäneet kovin hyviltä, mutta joilla yhdessä pystyi määrittelemään miten pohjoinen rakentui. Aloin siis rakentamaan niitä yhteen pohjoisessa enkä edes pyrkinyt Lontoota kohti ja yhdistin ne nopeasti. Tämän jälkeen alkoi näyttää siltä, että verkko kyllä muodostuu hyväksi, mutta firma jää niin köyhäksi, ettei se kykene koskaan hankkimaan riittäviä junia. Joten oman firman osakkeiden ostaminen jäi sikseen ja aloin ostaa muiden yhtiöiden osakkeita. Kun pysyvät junat olivat tulossa tarjolle, myin lähes kaikki omistukseni (mukaan lukien kaikki oman yhtiön osakkeet) ja perustin kaksi uutta firmaa, jotka yhdistyttyään kykenivät ajamaan pohjoisen valmiita reittejä. Sopivasti ajoitetulla uudelleenrahoituksella ja yhditymisellä firmalla oli lopulta neljä junaa, kun kolme on normaalisti maksimi, jota voi saada ostamalla uusia junia, sekä radat, jolla se pystyi ajamaan niitä. Ongelma oli, että osakkeita oli omistettuna vähän näiden liikkeiden takia. Samalla oikealla puolella ollut pelaaja päätyi ahneuttaan ajamaan oman firmansa, joka oli ainoita muiden pelaajien firmoja, joita omistin, junattomaksi. Oman pelinsä räjäytyksen lisäksi tämä maksoi minulle sen verran, että se todennäköisesti vei voiton. Lopulta oma “vähän, mutta todella hyviä osakkeita” -tilanne riitti toiseksi noin 10 500:n tuloksella. Noin 800 paremmalla tuloksella voiton vei Peter Eldridge täysin vastakkaisilla “todella paljon roskaa” -sijoituksilla. Muihin kaulaa oli yli 2000.

Ensimmäinen peli oli sen verran nopea (n. 3,5 tuntia), että ennen seuraavaa kierrosta oli aikaa väli-Scytheen. Turnauksessa arvotaan tarjolla olevat kansakunta-toiminto-yhdistelmät, joista sen jälkeen bidataan. Omasta mielestä yllättäen sain mustan nollan pisteen bidillä vaikka sillä oli ihan hyvältä vaikuttava yhdistelmä, jolla oli hyvä rakentaan rakennuksia ja mechejä. Ja rakennustenkin pisteyslaatta oli aika helppo, vierekkäisiä rakennuksia haluava laatta. Strategia oli selvä, eli pyritään rakentamaan kaikki mechit ja rakennukset nopeasti, hankitaan loput tähdet taisteluilla ja tavoitteilla (jotka olivat molemmat muotoa “pidä kolme tiettyä maastoa hallussa”) eikä välitetä popularitystä ollenkaan, koska tavoitteena on lyhyt peli. Tämä toimi jopa odotettua paremmin, sillä naapurina valkoinen jätti pari kertaa resursseja heikosti suojatuksi luottaen popularity-rankaisujen suojaavaan hyökkäykseltä. Näistä sai sitten poimittua sekä resursseja että taistelutähtiä, joiden ansiosta peli lyheni ainakin kahden kierroksen verran. Keltainen oli toiminnoillaan tuottanut paljon rahaa, mutta ei ihan riittävästi pikalopetuksen kannalta. Voitto 50 pisteellä pikaisessa pelissä (kesto 1:15 bidauksineen), kun toiseksi tullut sai 47 pistettä.

Päivän kolmantena pelinä oli 1880:China. Erikoisuutena tässä versiossa on, että 18XX:ien normaali rakenne, jossa on tasaisesti toistuvia osakekierroksia, joiden välissä firmat operoivat vaihtelevassa järjestyksessä, on käännetty toisinpäin. 1880:ssä firmat operoivat vakiojärjestyksessä jatkuvaa kierrosta, jota katkaisee osakekierros aina, kun junatyyppi on loppuunmyyty tai on menty läpi koko kierros firmojen operointia ilman, että yksikään niistä ostaa junan. On vähän yllättävää, että kukaan muu ei ole kopioinut tätä ideaa, sillä se tuo kiinnostavan lisäulottuvuuden junien ostoon, kun vaikutus osakekierrosten ajoitukseen pitää myös ottaa huomioon. Peli on valitettavan huonosti saatavilla, sillä se on loppuunmyyty aikoja sitten, mutta uusintajulkaisusta liikkuu huhuja.

Sain peli  alkuhuutokaupassa Taiwanin lauttafirman sekä insinööritoimiston. Nämä kalliit privaatit tarkoittivat, että pääsin aloittamaan varsinaisen osakekierroksen toisena – pelijärjestys alkuhuutokaupan jälkeen menee käänteisessä rahajärjestyksessä. Sain sen ansiosta valittua portugalialaiset sijoittajat Macaosta (ulkomaiset sijoittajat ovat käytännössä pieniä junafirmoja, jotka operoivat alkupelissä) sekä Shanghaista aloittavan firman. Nämä molemmat pääsivät ajamaan Taiwaniin, joten lautan hyöty saatiin maksimoitua. Sain pian vielä avattua Nanjingistä, Shangain vierestä, lähtevän firman ja molemmilla firmoilla tiputettua tokenin Pekingin viereen, joten tilanne firmojen osalta näytti hyvältä. Huono puoli oli, että tämän tekemiseksi olin lähinnä investoinut omiin firmoihini enkä omistanut yhtään osaketta pelin kahdesta arvokkaimmasta firmasta. Eli kyse oli saanko irti omista firmoistani riittävästi tuloa. Ostin tämän jälkeen firmani täyteen 3- ja 3+3-junia, joinka jälkeen muut alkoivatkin vältellä junien ostoa, joten ostamani jauhoivat hyvää tuloa pitkään ennen vanhenemistaan. Tämä mahdollisti kolmannen firman avaamisen sopivaan aikaan, jotta pystyin laukaisemaan kommunistien vallan (ei osakkeiden hintamuutoksia mistään syystä) aiemmin kuin muut suunnittelivat ja pääsin vielä pian tämän jälkeem täyteen osakemäärään. Tämä taas mahdollisti tulojen pitämisen firmoissa loppuajan kommunistivallasta, jolloin sillä ei ollut normaalia laskevaa vaikutusta osakehintoihin. Nyt firmoilla olivat tarvittavat rahat loppupelin juniin, joten loppuajan pystyi suoraviivaisesti keskittymään vain tuottojen maksimointiin. Tuloksena voitto noin 7800:lla, toiseksi tulleella Eric Brosiuksella oli liki tuhat yuania vähemmän omaisuutta.

Kirjoituksen seuraava osa (päivät 2 ja 3) tulevat lähipäivinä.

Suurriistaa talvimetsässä – Tapahtumaraportti Enemy Action: Ardennes yksinpelistä: Osa 3/3

Tämä tapahtumaraportti (after-action report) on alunperin julkaistu Suomen Lautapeliseuran foorumilla tammikuussa 2019 (linkki alkuperäiseen). Raportin on kirjoittanut Antero Kuusi ja se julkaistaan täällä hänen luvallaan. Kaikki kuvat on julkaistu imgurissa

Raportin aikaisemmat osat löytyvät täältä (1/3) ja täältä (2/3).

Vuoro 4 (19.12.1944)

Tilanne näyttää yllättävänkin hyvältä. Liittoutuneiden linjoissa on isot aukot sekä etelässä että pohjoisessa. Toisen niistä ne ehkä ehtivät tukkia, mutta heille tulee todella kiire ehtiäkseen tukkia molemmat. Saksalaistenkin linjat kyllä ovat venymässä, LXXXV:n ja XLVII:n välille on muodostumassa aukko, jota liittoutuneiden etelässä olevat yksiköt voivat ehkä lähteä hyödyntämään. Pohjoisessa I SS Pz:n tilannetta hankaloittaa se, että etenemisen myötä jatkuvasti suurempi osa joukoista joudutaan jättämään sivustan suojaksi. Tätä tosin todennäköisesti tulee auttamaan se, että II SS panssariarmeijakunnan pitäisi saapua tänään. Sen pitäisi kyetä toimimaan uutena kärkenä pohjoisen hyökkäyksessä.

Tilanne aamulla 19.12. ja suunnitellut etenemissuunnat.

Aukkoja pyritään hyödyntämään heti aamusta. Yksi Panzer Lehrin rykmenteistä tiedustelee tietä pohjoiseen samalla, kun muut lähestyvät Bastongea. Silloin ilmenee, että yön aikana Bastongeen on saapunu yksi rykmentti 4. jalkaväkdivisioonasta, jonka raportoitiin olevan etelässä LXXX:n rintamalla. Yksiköt siis ympäröivätkin Bastongen samalla, kun 2. panssaridivisioonaa siirtyy liitymään hyökkäykseen. Nopea, vahva hyökkäys kannattaa ja puolustajat yllätetään, kun ovat vielä valmistelemassa puolustusta. Hyökkäys valtaa Bastongen ja panssarit pääsevät etenemään jo sen läpi. Bastongesta vallataan myös liittoutuneiden polttoainevarasto, josta on hyötyä tulevina päivinä. Pohjoisessa myös I SS Pz pyrkii hyödyntämään aamun tilannetta. Suorin etenemisreitti on täälläkin tukossa, koska Ouffetia puolustamassa ei olekaan vain muutamia takalinjan joukkoja vaan 517. laskuvarjoprikaati. Myös muilla suunnilla liittoutuneiden esteet ja vartiot hidastavat etnemistä. Lopulta I SS Pz:n yksiköt tiedustelevat parasta etenemissuuntaa, piirittävät Trois Pontsin puolustajat ja valmistautuvat hyökkäämään Hottonin suuntaa puolustavan yksikön kimppuun.

Bastongen valtaus.
Pohjoisessa ei ole selkeää etenemissuuntaa, mutta liittoutuneilla on huomattavia ongelmia toimittaa huoltoa.

Amerikkalaisten V armeijakunta reagoi ja osa 9. jalkaväkidivisioonasta siirtyy vahvistamaan linjaa Werdemontin pohjoispuolella. Muualla pohjoisella rintamalinjalla etsitään heikkouksia, mutta ainoa isompi hyökkäys tapahtuu Büllingenin luona, jossa kaksi rykmenttiä hyökkäävät heikohkojen sivustaa turvaamaan jääneiden yksiköiden kimppuun – mahdollisesti tavoitteenaan vapauttaa 106. divisioona.

[Ensimmäinen kunnollinen tilaisuus esitellä liittoutuneiden aktivointimekaniikkaa. Kun muodostelma aktivoidaan, Action-pakasta nostetaan kolme korttia, joissa on eri toimintoja. Taistelun edetessä pakkaan tulee enemmän ja enemmän hyökkäystoimintoja ja puolustus- ja vetäytymiskortit vähenevät. Nostettuja kortteja tarkastellaan yläkulman numerojärjestyksessä. Jokaisessa kortissa on listattu minkä ID-numeron yksiköt ovat valideja tälle, mikä on ehto toiminnolle ja mikä on itse toiminto. Tässä tapauksessa kaksi yksikköä (numerot 09 ja 11) täytti Fill the Gap -kortin ehdot, joka oli ensimmäisenä. Yläreunan numerojärjestyksen mukaan 11 toimii ensin, jonka jälkeen numero 09 ei enää täytä ehtoa (saksalaiset eivät enää pääse liikkumaan mihinkään asemaan, mihin se pääsee). Myös toinen kortti oli identtinen, joten siinä ei tapahtunut mitään. Kolmannella kortilla yksikkö 05 täyttää ehdon Büllingenin itäpuolella olevaan stackiin verrattuna, mutta kortin alareunassa on ehto ”Protect VP Hex”, mikä antaa tiettyjä rajoituksia, mm. sen, että yksikkö ei hyökkää pois VP-heksasta ellei siellä ole riittävästi ylimääräisiä yksiköitä – ja 05 on yksin Elsenbornin VP-heksassa. 09 voisi hyökätä, koska se ei tehnyt mitään ensimmäisillä korteilla, mutta kantaman päässä ei ole validia kohdetta – joen takan olevien yksiköiden teho tuplataan arvioidessa hyökkääkö AI niitä vastaan. Samoin lähes kaikilla muilla yksiköillä. Lopulta ainoastaan yksiköiden 13 ja 15 pino löytää validin kohteen. ”Other proximate units reinforce” tarkoittaa, että sitten katsotaan kaikki yksiköt (ei vain aktivoidut), jotka eivät ole aktivoitu. Kaikki, jotka yltävät liikkumaan viereen, tekevät niin ja liittyvät taisteluun. Tässä tapauksessa saksalaisten yksiköiden ZOCit ja metsä Elsenbornin pohjoispuolella hidastavat liikettä niin paljon, että pohjoislaidan yksikkö 03 olisi ainoa, joka sinne yltäisi. Kortissa on kuitenkin ehto ”Preserve Line” ja tämä liike avaisi sen pohjoispuolelle reitin linjojen taakse, joten ehto kieltää sitä liikkumasta. 13 ja 15 hyökkäävät siis itse ja saavat kortissao levan ”Tank Battalion” -taktiikan plus yhden pakasta nostettavan satunnaisen taktiikan (tämä nostetaan aina liittoutuneiden hyökkäyksiin). Kun viimeinen Action-kortti on tehty, ne aktivoidut yksiköt, jotka eivät ole aktivoinnilla tehneet mitään, rakentavat itselleen kenttälinnoituksen.]

V armeijakunnan aktivointi. Korteista kriteerit täyttää vain yksi 9. jalkaväkidivisioonan rykmentti Fill the Gapin osalta ja 99. jalkaväkidivisioonan yksiköt Elite Attackin kohdalla.

Liittoutuneilla on sekä raskaan tykistön tuki että panssaripataljoona tukenaan, mutta höykkäys tapahtuu niin lähellä Westwallia, että saksalaistenkin raskaat tykit yltävät tukemaan taistelua [saksalaisille pelattu Fixed Artillery -taktiikka]. Hyökkäys työntää saksalaisia taaksepäin, mutta amerikkalaiset kärsivät tappioita saksalaisten tykkitulesta. [Tulos oli A1 D1. Pari päivää aikaisemmin olisi pitänyt ottaa tappioita yksikölle, jotta huoltolinja olisi pysynyt auki, mutta tällä hetkellä koko rintamaa pystytään helposti huoltamaan etelämpää St. Vithin kautta, joten puolustajien osuman voi hyvin konvertoida vetäytymiseksi. Varsinkin, kun amerikkalaisilla ei ole tällä osalla rintamaa voimaa edetä oikeastaan yhtään enempää.]

Etelämpänä LVIII ja LXVI jatkavat 106. jalkaväkidivisioonan motin tuhoamista. Amerikkalaisten ammukset ovat käytännössä loppu, joten juuri minkäänlaista vastarintaa ei enää tarjota [yksiköt ovat olleet niin pitkään pois huollosta, että ovat saaneet Isolated-statuksen, jolloin ne eivät voi enää tehdä vahinkoa taistelussa]. Siltikin motti on hyvin sitkeä ja se pienenee hyvin hitaasti.

XLVII lähtee jatkamaan Bastongesta eteenpäin. 2. panssaridivisioona saavuttaa St. Hubertin kohtaamatta vastarintaa. Pohjoisempana Panzer Lehr törmää liittouneiden esteisiin, mutta pääsee La Rochessa olevan 82. maahanlaskudivisioonan selustaan. XLVII:llä on yhä useita mahdollisia etenemisreittejä, isoin ongelma alkaa olla eteläisen sivustan uhka – aukko LXXXV:hen uhkaa revetä entisestään. Pohjoisempana Dietrich määrää I SS Pz:n kääntämään etenemissuuntaansa pois pohjoisesta vahvemmin länteen. Yksiköt poistuvat siis Ouffet’n suunnasta ja keskittyvät hyökkäämään Manhaysta eilen pois työnnetyn 7. panssaridivisioonaan osaa vastaa, joka vaikuttaa olevan ainoa este Hottonin suunnalla. Molemmilla puolilla on tukenaan pioneereja ja tankkeja, joskin saksalaisilla on niitä paljon enemmän. Mutta amerikkalaiset ovat puolestaan asemissa hyvin tiheässä metsässä, mikä vaikeuttaa hyökkäämistä. Maasto estääkin minkäänlaisen läpimurron hyökkäyksessä.

Amerikkalaisten 7. panssaridivisioonan osat pitävät yllä sitkeää vastarintaa.

Etelässä amerikkalaisten VIII armeijakunta pyrkii tiivistämään linjojaan. Kevyet hyökkäykset aiheuttavat tappioita saksalaisten heikoimmille yksiköille samalla kun 9. panssaridivisioonan viimeiset osat taistelevat tiensä pois motista Ourin varrella.

Idässä 3. panssarikrenatööridivisioona saapuu vahvistamaan LXVII:ta. Kunhan se pääsee toimintaan, se todennäköisesti kykenee motittamaan 99. jalkaväkidivisioonana, joka eteni hyökkäyksensä jälkeen Büllingenin itäpuolella. Etelässä LXXXV taas ottaa paremmat puolustusasemat, kun VIII armeijakunta on aktivoitunut ja pyrkii samalla pienentämään aukkoa XLVII:n yksiköihin.

V armeijakunnan komentajat ilmeisesti tajuavat uhan 99. jalkaväkidivisioonalle, sillä se vetäytyy takaisin asemiin Elsenbornin luokse. Samalla Werdemontin luona amerikkalaiset etenevät alueelle, josta I SS Pz on juuri kääntynyt pois.

1.SS panssaridivisioona toteaa 7. panssaridivisioonan olevan liian hyvässä asemassa ja jättää sen asemiinsa. Ryhmä Peiper kääntyy länteen ja onnistuu valtaamaan Durbuyn luota, mutta joutuu pysähtymään hetkeksi, koska huolto ei kykene toimimaan kauemmas. Muuten divisioonan yksiköt siirtymät katkomaan amerikkalisten huoltolinjoja – heidän nykyisiä asemia pystyy huoltamaan vain muutaman Ourthen ylittävän sillan kautta Hottonin luona, joita ei ole turvattu kovinkaan hyvin. Etelämpänä Manteuffel painostaa XLVII:tä jatkamaan länteen vaikka sen eteläsivusta uhkaa revetä entistä pahemmin. Panzer Lehrin rykmentit ovat kärjessä kahdella eri reitillä. Rochefortia kohti etenevä rykmentti kohtaa vähän sen eteläpuolella räjäytetyn sillan eikä kykene etenemään enempää. Havelangea kohti etenevä rykmentti sen sijaan pääsee etenemään nopeasti aina Marchen läpi, jossa jälleen yksi liittoutuneiden polttoainevarikko kaapataan. 2. panssaridivisioona kokonaisuudessaan ohjataan samalle reitille. Eteneminen on niin nopeaa, että yllätten XLVII:n kärki on liki saavuttanyt ryhmä Peiperin ja tuloksena suurimmalta osalta amerikkalaisten XVIII armeijakunnasta on huolto katkaistu.

Yllättäen amerikkalaisten XVIII armeijakunta on jättänyt huoltolinjansa suojaamatta.

II SS panssariarmeijakunta saapuu illan laskeutuessa lopulta operaatioalueelle Vielsamin luona. Alunperin suunnitelmana oli, että tämä vahva armeijakunta ottaisi tässä vaiheessa hyökkäyksen kärjen pohjoisessa I SS panssariarmeijakunnalta, mutta hyökkäys etenee niin hyvin, että saarroksiin jääneen XVIII armeijakunnan vahvojen yksiköiden neutralointi saattaa olla tarpeellisempaa. [Odottelin liki koko päivän, että I SS Pz saisi luotua riittävän ison aukon, jotta II SS Pz:n saisi tuotua sinne (liittoutuneiden yksiköitä tai kyliä ei saa olla kahden heksan sisällä), mutta sellaista ei syntynyt. II SS Pz piti tuoda sitten melko kauas idässä kartalle.] Etelässä LXXXV:n jalkaväkiyksiköt yrittävät kiriä kiinni XLVII:n yksiköitä, mutta etelässä on yhä huomattavia aukkoja.

Amerikkalaiset pyrkivät epätoivoitsesti hidastamaan läpimurron etenemistä. 1. jalkaväkidivisioonan 18. rykmentti, jonka odotettiin olevan Spassa onkin siirtynyt XLVII:n eteen. Tämä yksinään on kyllä riittämätön, sillä täällä on jo useita vaihtoehtoisia etenemisreittejä.

Tämän myötä hämärä laskee jälleen. Tilanne näyttää harvinaisen hyvältä. Yleensä XLVII pääsee suunnilleen näille maille pisimmillään, mutta se yleensä taphtuu vasta noin kahta päivää myöhemmin. Kun se ei ole joutunut käyttämään aikaa 101. maahanlaskudivisioonan neutralointiin, se on kyennyt etenemään paljon paremmin kuin yleensä. Se on myös estänyt liittouneita muodostamasta yhtenästä linjaa, minkä ansiosta I SS Pz on päässyt paljon pidemmälle kuin se yleensä pääsee.

Vuoro 5 (20.12.1944)

Asemat päivän alussa.

XLVII:n kärki saa vielä vahvistusta, kun Führerbegleitbrigade saapuu Marchen luo. [Tämä yksikkö olisi ollut tuotavissa kartalle kahden päivän ajan, mutta korteille on ollut parempaa käyttöä. Kaksi päivää reservi-laatikkoon siirtymisen jälkeen yksikön saa ilmaiseksi kartalle vuoron alussa.] Isolla osalla XVIII armeijakunnasta on nyt ongelmia huollon kanssa ja 106. jalkaväkidivisioonan miehet alkavat antautua suurin joukoin. Vain pieni osa alkuperäisestä divisoonasta pysyy aseissa Prümin lähellä.

LXXXV:n 5. laskuvarjodivisioona ottaa asemay Sure-joen myötäisesti ja 352. jalkaväkidivisioona pyrkii kuromaan kiinni aukkoa XLVII:een. Tässä maasto on onneksi suojana, näiden armeijakuntien välinen aukko on tiheää metsää, jossa liittoutuneillakin olisi ongelmia edetä. Pohjoisempana II SS Pz hyökkää motitetun 30. jalkaväkidivisioonan kimppuun. [Nämä yksiköt olisi mielummin jättänyt vielä vuoroksi mottiin, jotta niillä olisi hyökätessä Isolated status eikä vain nykyinen Out of Supply -status, mutta sää on paranemassa ja liittoutuneiden ilmavoimat alkavat toimia. Airpower-eventti liittoutuneille toisi ilmahuollon vahvimmalle Out of Supply tai Isolated-pinolle, jolloin se palaisi takaisin huoltoon. Ja noiden yllättävä palaaminen huoltoon ja mahdollinen murtautumisyritys pois ei olisi tässä vaiheessa lainkaan hyvä asia.] Lähes kokonaan ilman ammuksia divisioonasta eli olekaan mitään vastusta kahta panssaridivisioonaa vastaan. Lähes koko divisioona eliminoidaan, pieni osa onnistuu pakenemaan saartorenkaasta etelään, mutta ovat yhä kaukana liittoutuneiden linjoista.

II SS Pz kiusaa pienempiään.

Liittoutuneiden ilmavoimat yrittävät tehdä minkä voivat ja tiputtavat 30. divisioonan jäljelle jääneille osille suuren määrän ammuksia ja ruokaa – lienee koko divisoonan tarpeille mitoitettu. [Hyökkäys oli tosi tarpeen. Liittoutuneet nostivat ensimmäisellä kortillaan sen Airpower-eventin.]

LXVI hyökkää 106. jalkaväkidivisioonan rippeiden kimppuun ja tuhoaa ne. Se voi nyt ottaa asemat Elsenbornin-Malmedyn alueelta, joka vapauttaa sille alueelle jääneet I SS Pz:n yksiköt siirtymään lännemmäs. I SS Pz pyrkiikin etenemään länteen, erityisesti Meusen luona, mutta liittoutuneet ovat ehtineet tehdä teille esteitä ja eteneminen on toivottua hitaampaa.

Liittoutuneiden esteet hidastavat I SS Pz:ia.

Etelässä VII armeijakunta on liikkeellä. 9. panssaridivisoonan jäänteet ja 101. maahanlaskudivisioona otta asemia LXXX ja LXXXV armeijakuntia vastapäätä. Aivan itäreunassa 101. myös hyökkää LXXX:n heikointa osaa kohti ja onnistuu tuhoamaan kevyen sillanpääaseman Echternchin luona.

XLVII jatkaa etenemistään. Pioneerit korjaavat Panzer Lehrin eteläisen kärjen edessä olleen räjäytetyn sillan Rochefortin luona. Tämä kärki pääseekiin jo lähes Meuselle Dinantin luona. Liittoutuneiden alueelle tuomaa 1. jalkaväkidivisoonan rykmentin pitää yksi Panzer Lehrin yksikkö paikoillaan, muuten sitä vain lähdetään kiertämään useilla eri reiteillä.

Myös XII armeijakunta etsii hyökkäyksen paikkoja etelässä, mutta päätyy lopulta vain kaivautumaan asemiinsa. 1 SS Pz sen sijaan jatkaa etenemistään. 150. panssariprikaati pääsee jo Meusen rannalle Huyn itäpuolella ja ryhmä Paiper Namurin ja Dinantin välissä. Nyt edetään riskilläkin aina kun voi, saksalaisillakaan ei Hottonin länsipuolella ole oikein yhtenäistä linjaa vaan koko alue on molempien puolien yksittäisiä yksiköitä. Katsotaan kuka saa muodostettua varsinaisen linjan alueella.

Liittoutuneet yrittävät ensin. Yksi 82. maaahanlaskudivisioonan rykmenteistä, joka raportoitiin La Rochesta onkin ottanut aseman Huyn pohjoispuolelta. Ei vielä riitä pelastamaan liittoutuneisen asemia, mutta yksi mahdollinen etenemisreitti on nyt tukittu.

LXXX joutuu siirtämään painopistettään Echternachin itäpuolelle, jotta 101.:n mahdollinen jatkoeteneminen estetään. Keskellä rintamaa II SS Pz jatkaa keskustan ison motin pienentämistä, nyt kohteena on 505 PIR. laskuvarjojääkärit saadaan työnnettyä pois asemistaan tiheässä metsässä, mutta ne eivät kärsi juurikaan tappioita.

Rintaman eteläinen kulma.

Liittoutuneet jatkavat pohjoisen linjan tukkimista. Aachenin alueelta rintamalta vedetyn VII armeijakunnasta saapuu ensimmäisenä 3. panssaridivisioonan ensimmäinen prikaati Huyhin.

Myös saksalaiset saavat vahvistuksia, kun LIII armeijakunnasta saapuu ensimmäinensenä führergrenadier-rykmentti Bastognen luon. LIII on asetettu 7. armeijakunnan alaisuuteen ja saapuu hyvään aikaan – siitä lienee hyvin apua LXXXV:n ja XLVII:n välisen aukon tukkimiseen. XLVII jatkaa etenemistä länttä kohti ja saavutta Meusen rannan Dinantin luona, mutta sitä lähestyessä myös etenemistä hidastavien liittoutuneiden esteiden määrät kasvavat.

Saksalaiset lähestyvät Meusea.

Patton on kuitenkin liikkeellä. Hän on lähettänyt III armeijakunnan pohjoista kohti jo ennen kuin on saanut virallisen käskyn siihen. Sen saapumisaika alueelle on huomisen aikana. [Normaalisti tämä olisi ikävä eventti saksalaisille, mutta nyt se söi yhden potentiaalisen aktivoinnin liittoutuneilta ja III armeijakunta lienee yhä myöhässä.]

Ryhmä Peiper raivaa vihdoin esteet tieltään, ylittää Meusen ja kääntyy pohjoiseen, seuraillen joenvartta aina Namuriin saakka. Tämä uhkaa liittoutuneiden asemia vakavasti. [Oli vain 24% mahdollisuus, että Peiper pääsee Namuriin saakka ennen kuin se törmää seuraavaan esteeseen, mutta noppa oli Peiperin puolella. Tämän myötä Peiper on sellaisessa asemassa, että jos se pysyy huollossa, Saksa voittaa päivän lopussa (jos Meusen ylittänyt yksikkö on huollossa, Saksa saa +10 VP:n bonuksen kerran). Näillä pisteillä voitto onnistuu vain tänään, seuraavana päivänä se vaatisi jo 5 VP enemmän. Voittoon tarvittava voittopistemäärä kasvaa joka päivä 24. päivään saakka, jonka jälkeen strateginen voitto ei ole enää mahdollinen. 25. päivästä eteenpäin voittoon tarvittava pistemäärä alkaa taas pienetyä joka päivä ja 27. päivän jälkeen on kyse enää taktisesta voitosta. Vastaavasti liittoutuneiden voitolla on oma pisterajansa, jonka alle mennessä liittouneet voittavat. Tämä pisteraja muuttuu vastaavasti, mutta hitaammin, niin että 29. päivä rajat ovat lopulta samat: jos päivän lopussa ollaan sen päällä, saksalaiset saavat taktisen voiton, muuten liittoutuneet saavat taktisen voiton. Keskellä II SS Pz jatkaa hyökkäystä 505 PIR:iä vastaan. Nyt kun se on työnnetty pois metsästä, tämä kevyt jalkaväki ei enää kykene antamaan kunnollista vastarintaa vahvoille panssarivoimille ja se tuhotaan La Rochen itäpuolella.

Hämärän laskeutuessa seuraava 3. panssaridivisioonan prikaati saapuu Dinantiin. Mutta tämä ei ole riittävästi, saksan panssari ovat ylittäneet Meusen ja ryhmä Peiper jatkaa kohti Antwerpenia tasaisemmalla maastolla. Saksalaisten pitenevät huotolinjat ja paheneva liittoutuneiden ilmavoimien häirintä vaativat kuitenkin veronsa eikä saksalaisilla ole mahdollisuutta kunnolla hyökätä brittien XXX armeijakuntaa ja Kanadan II armeijakuntaa vastaan, jotka ovat ottaneet asemat sen luota. Saksalaisten päätavoite on jäänyt saavuttamatta, mutta liittouneet ovat joutuneet siirtämään useita isoja yksiköitä Antwerpenin puolustamiseen ja läpimurron pysäyttämiseen. Neljä amerikkalisten armeijakuntaa on myös kärsinyt kovia tappioita ja joudutaan vetämään uudelleenjärjestymään, kun tilanne on vakautettu. Liittoutuneiden huoltojärjestelyjen ja rintaman uudelleenjärjestely kestää pitkään ja kestää liki vuoden ennen kuin länsiliittoutuneet kykenevät jälleen aloittamaan isommat hyökkäykset. Lopulta sodan loputtua Saksa jaetaan länsiliittoutuneiden hallitsemaan Ruhriin ja Neuvostoliiton hallitsemaan Varsinais-Saksaan. Ydinpommin tuhoama Hampuri on jaettu eri liittoutuneiden hallitsemiin sektoreihin.

[Tulos: Strateginen voitto Saksalle.]

Suurriistaa talvimetsässä – Tapahtumaraportti Enemy Action: Ardennes yksinpelistä: Osa 2/3

Tämä tapahtumaraportti (after-action report) on alunperin julkaistu Suomen Lautapeliseuran foorumilla tammikuussa 2019 (linkki alkuperäiseen). Raportin on kirjoittanut Antero Kuusi ja se julkaistaan täällä hänen luvallaan. Kaikki kuvat on julkaistu imgurissa

Raportin ensimmäinen osa on täällä, ja toinen osa täällä.

Vuoro 2 (17.12.1944)

Asemat päivän alussa

Suurin osa 106. jalkaväkidivisioonasta on liki saarrettu ja niiden huolto on estetty. Täysimittainen saarros toteutuisi, jos I SS Pz ja LVIII onnistuisivat yhdistämään alueensa St. Vithissä. Aamun aluksi tulee myös tieto, että Von der Heyten ryhmän on yön aikana törmännyt vahvaan liittoutuneiden yksikköön ja eliminoitu käytännössä täysin. [Tämä oli saksalaisten viimeinen laskuvarjo-operaatio ja oli historiallisesti täydellinen katastrofi. Sen tarkoituksena oli ottaa haltuun muutama tärkeä tienristeys V armeijakunnan linjojen takana, mutta ryhmä levisi pahasti hypyn aikana ja menetti suurimman osan ammuksistaan. Tuloksena se vain kykeni yrittämään palaamista takaisin saksalaisten linjoille. Pelissä tätä edustaa yksi eventti, joka on lähes aina pelattu kahden ensimmäisen päivän aikana (suurin osa kortin muista käytöistä on kielletty näinä päivinä), joka tuo laudalle yhden heikon yksikön, joka hyvällä tuurilla haittaa vähän liittoutuneiden huoltoa, mutta yleensä vain istuu paikallaan. Jos saksalaiset saavat muun yksikön samaan heksaan sen kanssa, yksikkö poistuu ja saksalaiset saavat yhden voittopisteen. Yleensä se eliminoituu tätä ennen huollon puutteeseen. Ja tällä kertaa noppa eliminoi sen jo laudalle tullessa.]

6. panssariarmeija komentaja Dietrich painostaa I SS Pz:a etenemään mahdollisimaan nopeasti. Se hyödyntääkin aukon liittoutuneiden linjassa ja Ryhmä Peiper etenee jo aamun aikana Vielsamiin asti [tässä oli onnea, ettei matkalla kohdattu yhtään estettä. Loppuosa 1. SS panssaridivisioonasta pyrkii sulkemaan 106. jalkaväkidivisioonan saaroksen koordinoidulla hyökkäyksellä St. Vithiin. Samalla loppuosa armeijakunnasta pyrkii seuraamaan tätä kärkeä läpi aukosta mahdollisimman nopeasti. Amerikkalaisilla on yllättäen panssaripataljoona tukenaan, mutta hyökkäys on liian ylivoimainen siitä huolimatta. Puolustajista vain pieni osa kykenee perääntymään ja nekin jäävät saaroksiin, mutta hyökkäävät eliittiyksiköt ottavat myös tappioita.

I SS Pz hyödyntää avointa rintamaa.
Lopputulos St. Vithissä.

XVIII armeijakunnan takalinjoilla olleet yksiköt alkavat saapua. 9. panssaridivisioona yrittää tukkia aukkoa ottamalla asemat Stavelotista Trois Pointin kautta Manhayhin. [I SS Pz:n eteneminen oli todella hyvin ajoitettu. Jos nuo liittoutuneiden yksiköt olisivat saapuneet ennen sitä, ne olisivat sijoittuneet St. Vithin länsi- ja pohjoispuolelle tukkien aukon. Nyt ne eivät riitä kuin tukkimaan pohjoisosan siitä].

Etelässä pääsosa LXXXV:stä ylittää pyrkien pääsemään asemaan, josta voisi hyökätä etelään. Samalla XLVII siirtyy hyökkäämään 9. panssaridivisioonan yksiköitä vastaan, jotka eilen illalla pysäyttivät sen etenemisen. Amerikkalaiset ottavat tappioita, mutta pysyvät sitkeästi asemissaan.

I SS Pz jatkaa etenemistään, mutta Vielsamin länsipuolisissa metsissä vastaan alkaa tulla esteitä, jotka hidastavat panssareita. 12. SS panssaridivisioona saapuu St. Vithin edustalle ja yhdessä LVIII:n yksiköiden kanssa eliminoi viimeiset rippeet St. Vithin puolustajista.

St. Vith on kokonaan saksalaisten käsissä.

XVLII:n toinen panssaridivisioona jatkaa hyökkäystä, jolla se pyrkii läpimurtoon 9. panssaridivisioonan pohjoisinta osaa vastaa. Menestys St. Vithissä kuitenkin mahdollistaa, että tällä kertaa samaan aikaan 116. panssaridivisioona pääsee iskemään asemia vastaan pohjoisesta. Tämä lopulta romauttaa amerikkalaisten asemat ja hyökkäys pääsee etenemään täälläkin vihdoin. Idenpänä LXVI aloittaa hyökkäyksen saarroksiin jääneen 106. divisioonan asemiin. [Tämä hyökkäys on osittain motin raivaamista, mutta enemmän turhien korttien käyttämistä, jolla minimoidaan liittoutuneiden vuorot.]

Amerikkalaisilla alkaa selvästi olla kiire koittaa tukkia etenemisreitti, sillä yksi rykmentti 1. jalkaväkidivisioonasta, joka on osa V armeijakuntaa ottaa kiireesti asemia suoraan Peiperin ryhmän edessä. Rykmentti on melko kaukana muista armeijakuntansa yksiköistä, ilmeisesti armeijakunnan reservistä lähetetty etelään. Peiperin ryhmä ei jää taistelemaan sen kanssa vaan kiertää sen pohjoispuolelta. [Tämä liike tapahtuu kortilla, joka sallii 17. tai 18. päivä Peiperin tai 150. passariprikaatin, joka oli varustettu kaapatuilla Shermaneilla, liikkua huomiomatta amerikkalaisten yksiköiden ZOCia. Tämä jättää ilmestyneen yksikön ”threat of surround” -tilanteeseen, josta ne usein vetäytyvät aktivoituessaan elleivät ole voittopisteheksasta. Peiper on kyllä myös pois huollosta, mutta saksalaiset yksiköt ovat immuuneja sille kolmen ensimmäisen päivän aikana].

Tätä myötä myös hämärä laskeutuu. I SS Pz on päässyt etenemään odotettua paremmin, mutta vastineeksi XLVII ei puolestaan ole päässyt etenemään juuri lainkaan. Keskusta on vielä hyvin auki, mutta huomenna on odotettavissa amerikkalaisten laskuvarjodivisioonien saapuminen.

Vuoro 3 (18.12.1944)

Asemat päivän alussa.
Liittoutuneiden reservit. Yksiköt on pinottu divisioonittain.

Kun amerikkalaisten 9. panssaridivisioonan pohjoisempi asema on tuhottu edellisen päivän lopuksi, XLVII armeijakunta aloittaa hyökkäämällä kokonaisuudessaan eteläisemmän aseman kimppuun. Luulisi tämän tehon riittävän. Hyökkäys aiheuttaakin puolustajille kovia tappioita ja työntää niitä taaksepäin. Pieni osa panssareista on vielä kykeneviä hidastamaan etenemistä suoraan Bastongeen päin, mutta niidenkin kiertäminen pitäisi onnistua helposti. Vähän etelämpänä LXXXV aremijakuntakin saa etenemisensä liikkeelle. 5. laskuvarjodivisioon kiertää syntyneestä aukosta osittain 109. jalkaväkirykmentin asemien taakse. Hyökkäys murtaa puolustajien aseman kokonaan ja 109. jalkaväkirykmentti käytännössä tuhoutuu. [Onnekas nosto, kuudella chitillä tulos oli A0 D4 pitkälti sen ansiosta, että nousi kaksi ”Flank Attack” -chitiä].

Aamun ensimmäinen hyökkäys.
…Ja läpimurto.

Liittoutuneet kiirehtivät lisää vahvistuksia aukkoa täyttämään. Koko 30. jalkaväkidivisioona ottaa aseman metsästä Houffalizen koillispuolelta. [AI yrittää tuoda vahvistukset eri heksoihin, mutta nyt armeijakunnan operaatioalueella oli vain yksi kriteerit täyttävä heksa. Joten koko divisioona pinottiin sinne. Tavoitteena on nyt motittaa tuo divisioona ennen kuin sille tulee tilaisuutta liikkua parempiin asemiin.]

I SS Pz levittää läpimurtoaluettaan. 12. SS panssaridivisioona lähestyy Trois Pointin ja Stavelotin siltoja, mutta liittoutuneet ovat räjäyttäneet kaikki sillat tältä alueelta. Läpimurron kärjessä 1. jalkaväkidivisioonan yhden rykmentin hallussaan pitämä risteys Manhayn kaakkoispuolella olisi paras reitti jatkaa länteen, joten 1. SS panssaridivisioona Ryhmä Peiperin johdolla hyökkää sinne. Vaikka amerikkalaisilla on pioneeriosasto tukenaan, ei puolustajilla ole mitään mahdollisuutta pidätellä näin ylivoimaista panssarimäärää. [Taas onnekas nosto. Puolustajat olivat tiheässä metsässä ja linnoitetuissa asemissa, koska saiva Combat Engineer taktiikan, mutta chiteissä, jotka nousi, oli kriteerinä vain voimasuhteita ja panssaritukea, jotka molemmat olivat vain saksalaisilla.] LVIII hyödyntää heti syntynyttä aukkoa ja lähtee ympäröimään 30. jalkaväkidivisioonan asemia.

I SS Pz etenee, etelässä juuri saapunut 30. jalkaväkidivisioonan.
LVIII hyödyntää aukkoa.

Liittoutuneiden, ja nimenomaan XVIII armeijakunnan, vahvistusten saapuminen jatkuu. Nyt 82. maahanlaskudivisioona tuo suurimman osan vahvuudestaan La Rocheen. Ainoastaan 505. laskuvarjorykmentti ottaa asemat sen itäpuolelta.

Etelässä LXXXV armeijakunta hyödyntää tekemäänsä aukkoa ja lähtee etenemään. Ilmeisesti liittoutuneiden huomio on kokonaan pohjoisessa, koska se ei kohtaa lainkaan vastarintaan ja saa otettua haltuunsa Ettelbrückin ja sen sillat ehjänä. Samalla liittoutuneiden eteläsivusta yksiköt ovatkin vaarassa jäädä saarrostetuksi. Model puolestaan kehottaa XLVII:tä etenemään kohti Bastongea mahdollisimman nopeasti. 9. panssaridivisioonan pääyksikön jämien kiertäminen ei onnistukaan, koska pohjoispuolelle liittoutuneet ovat ehtineet rakentaa esteitä ja etelässä tiheä metsä estää kulun. Eteneminen riittää kuitenkin katkaisemaan 30. jalkaväkidivisioonan viimeisen huoltoreitin Houffalizen kautta. Kun kiertoreitti on tukossa, armeijakunnan panssarit hyökkäävät 9. panssaridivisioonan rippeiden kimppuun. Nämä rippeet tuhotaan täysin ja reitti Bastogneen näyttää olevan auki.

Liittoutuneiden rintama näyttää olevan täysin auki.

Liittoutuneiden komentoporras on ilmeisesti tietämätön Bastongen tilanteesta, sillä 101. maahanlaskudivisioona saapuu rintamalle, mutta ottaa asemat Ettelbrückin eteläpuolelta, jossa se pysäyttää LXXXV armeijakunnan etenemisen. Reitti Bastongeen, ja ilmeisesti siitä eteenpäinkin, jää yhä täysin auki. [Tässä kävi tuuri korttien järjestyksen kanssa. AI ensisijaisesti laittaa yksiköt kolmen heksan sisään olemassa olevasta yksiköstä – ja kun useampi yksikkö on tulossa kartalle, se voi ketjuttua, eli usein seuraava menee sitten kolmen heksan päähän tästä, jne. Tällä kertaa ainoa hengissä ollut VIII armeijakunnan yksikkö oli LXXXV:n vieressä ollut 9. panssaridivisioonan osa. Jolloin yksiköt tulivat sitten tälle alueelle. Jos tämä kortti olisi noussut ennen edellistä taistelua, siinä tuhottu yksikkö olisi sisällyttänyt myös Bastongen alueen ensimmäiseen tarkasteluun ja siella on korkeamman prioriteetin asemat. Nyt 101. meni ihan yhdentekevälle alueelle eikä blokkaamaan XLVII:tä, kuten yleensä.]

LXVI armeijakunta on jatkanut 106. jalkavädivisioonan eliminoimista, mutta edistys ei ole ollut kovin nopeaa. 423. rykmentti on työnnetty Ouria vasten ja divisioonalta ovat ammuksetkin melkein lopussa, mutta se silti tekee sitkeästi vastarintaa. Lännenpänä I SS Pz jatkaa yritystä murtautua linjojen läpi. Nyt 1. SS panssaridivisioona ja osat 12. SS panssaridivisioonasta hyökkävät Manhayhin. Heillä on tukenaan sekä tykistöä että harvinainen Luftwaffen Jabo-isku [saksalaisten on todella harvinaista saada ilmatukea. Yksi tai kaksi korttia antavat sen taktiikkana 20. päivän jälkeen, mutta muulloin armeija- ja armeijaryhmäkorttien ”Any tactic” -käyttö on ainoa tapa saada se. Nyt 7. Armeijan kortille ei ollut erityistä käyttöä ja muut mahdolliset taktiikat, jota sillä olisi voinut ottaa ovat tässä taistelussa aika hyödyttömiä [puolustaja on kylässä, joka estää ison osan taktiikoiden efekteistä.] Molempien puolien panssarit ottavat tappioita, mutta amerikkalaiset joutuvat vetäytymään sekasortoisesti. Puolustajien loppuosa jää Manhayn länsipuolelle tärkeään tienristeykseen siihen suuntaan, mutta reitti pohjoiseen Verdomontin kautta Ouffetiin näyttää olevan auki. Ja samalla reitti Trois Pontsin ja Stevelotin puolustajien selustaan.

Liittoutuneet jatkavat eteläreunan vahvistamista. XII armeijakunnasta 10. panssaridivisioona ja 4. jalkaväkidivisioonan loppuosat saapuvat vahvistamaan 101. maahanlaskudivisioonan asemien reunoja. [Jos nämä olisivat saapuneet ennen 101.:tä, se olisi tullut pohjoisemmaksi hankalampaan asemaan. XII armeijakunnan yksiköt voivat saapua vain eteläisimpään sektoriin kartasta, kun VIII armeijakunnan yksiköt voivat saapua minne tahansa eteläisellä kartan puoliskolla. Tämän takia tämä vahvistusjärjestys toi tarpeettoman vahvat joukot eteläisimpään sektoriin ja Bastongen sektorin tyhjäksi.]

Kun XLVII lähtee jälleen etenemään, reitti Bastongeen ei olekaan niin selvä kuin aluksi vaikutti. Esteet ovat hidastaneet etenemistä niin paljon, että V armeijakunnan yksi rykmentti on ehtinyt paikalle Houffalizen eteläpuolelle [roadblockin korvaamisessa yksiköllä ei ole sektorirajoja armeijakunnilla, koska yksikkö ”liikkunut piilossa” paikalle]. Ja Bastongen sisääntulotielle on myös kasattu esteitä. Onneksi LXXXV:n eteneminen mahdollistaa armeijakunnan eteläsivustaa turvannen 26. jalkaväkidivisioonan siirtämisen eteenpäin ja se siirtyy hyökkäämään yllättäen saapuneen yksikön kimppuun panssarien tukena. Ylivoimainen hyökkäys tuhoaa yksikön saman tien, joskin saksalaistenkin jalkaväki ottaa tappioita. Armeijakunnan panssarit jatkavat eteenpäin.

Amerikkalaisten XII armeijakunta levittäytyy asemiin LXVII:n eteläpuolella samalla, kun LXXX järjestelee omia asemiaan 4. jalkaväkidivisioonan lähellä. Yön lähestyessä Peiper pyrkii vielä hyödyntämään avointa tilannetta ja etenee kohti Ouffetia. [Yhden kortin päivässä voi käyttää minkä tahansa yhden yksikön aktivointiin.] Peiper etenee aina Ouffetin silloille, jossa pieni amerikkalaisten yksikkö pitää sitä hallussaan. Tämän etenemisen myötä V armeijakunnan reservistä rykmentit 1. ja 9. jalkaväkidivisioonasta ottavat asemat Span ympäriltä.

Päivän tulos oli harvinaisen hyvä. I SS Pz on saanut hyvän läpimurron ja XLVII päässyt Bastognen luo. Ja ehkä tärkeimpänä, 101. maahanlaskudivisioona saapui eteläiselle sivustalle eikä keskustan isoon aukkoon.

Suurriistaa talvimetsässä – Tapahtumaraportti Enemy Action: Ardennes yksinpelistä: Osa 1/3

Tämä tapahtumaraportti (after-action report) on alunperin julkaistu Suomen Lautapeliseuran foorumilla tammikuussa 2019 (linkki alkuperäiseen). Raportin on kirjoittanut Antero Kuusi ja se julkaistaan täällä hänen luvallaan. Kaikki kuvat on julkaistu imgurissa.

Raportin toinen osa on täällä, ja kolmas osa täällä.

Enemy Action: Ardennes – lyhyt johdanto

Enemy Action: Ardennes (EAA) on monella tapaa innovatiivinen peli. Ehkä paras kehu mitä sille voi antaa on, että se on operatiivisen tason Ardennesien taistelun (toinen maailmansota vuonna 1944) peli, jota haluaa pelata. Hyökkäys oli Saksan sodanjohdolta toivoton, lähinnä toiveajatteluun perustuva suunnitelma ja itse taistelun aikana molempien puolien johto teki jälkikäteisnäkökulmasta pahoja virheitä. Tämän johdosta operaatioon sijoittuvat pelit ovat usein joko turhauttavia, koska pelaajat pitää pakottaa tekemään samat virheet tai lähtevät nopeasti historiallisesti kummallisille poluille. Ja voittotavoitteiden asettaminen on usein hankalaa, sillä missään lähellekään historiaa noudattavassa pelissä käy hyvin nopeasti selville kuinka toivoton saksalaisten hyökkäys on. Tästä huolimatta joka kolmas uusi sotapeli tuntuu olevan operatiivinen Ardennien taistelujen sotapeli (tilanne on sentään parantunut, kymmenen vuotta sitten se tuntui olevan joka toinen).

Kun odotukset on nyt laskettu näin pohjamutiin, miksi EAA on sitten erilainen? Syynä on kasa innovatiivisia ja hyvin yhteen toimivia mekaniikkoja. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy taulukoihin. Perinteistä Combat Result Tablea (CRT) ei ole lainkaan ja maastotaulukossa on vain kaksi listattua efektiä yksikoiden tehoihin: hyökätessä joen yli hyökkääjien teho puolittuu ja kaupungeissa puolustajien teho tuplaantuu. Kaikki muut efektit on sisällytetty ”chiteihin”, joilla taistelu ratkaistaan. Kun taisteluun osallistuvat yksiköt on valittu ja molemmat ovat pelanneet mahdolliset taktiikkakortit, taistelu ratkaistaan vetämällä chitejä määrä, jonka hyökkääjä valitsee minimin, joka riippuu puolustajien määrästä, ja maksimin, joka riippuu hyökkääjien määrästä ja pelatuista taktiikoista, välillä. Nämä ovat kaksipuoleisia ja niissä on sekä kriteereitä että tappioindikaattoreita. Nostetuista chiteistä katsotaan minkä kriteerit täyttyvät ja näiden tappioiden summa kertoo taistelun lopputuloksen. Joissain tilanteissa tietty määrä tappioita jätetään huomiotta ja puolustaja voi muuttaa enintään kaksi tappiota vetäytymisaskeleiksi.

Taistelumekaniikka onnistuu tekemään taisteluiden tuloksista realistisen vaihtelevia, mutta samaan aikaan antaa pelaajalle mahdollisuuden vaikuttaa niihin. Mitä tärkeämpi taistelu on, sitä isompi ”tarpeeton” ylivoima siihen kannattaa laittaa ja pelata ylimääräisiä taktiikoita, sillä sitä todennäköisempää on, että nousevista chiteistä täyttyvät ehdot. Mutta samaan aikaan ei ole koskaan ”varmaa minimitulosta”, kuten perinteisessä CRT:ssä. Mekaniikka simuloi myös paremmin kuin perinteiset CRT:n modifierit ”hit or miss” -tyylisiä vaikutuksia, kuten tykistötukea, tai tässä taistelussa vaikuttavaa liittoutuneiden ilmatukea. Ja chitteihin saadaan monia erilaisia vaikutuksia mukaan, jolloin potentiaalisia vaikutuksia on paljon. Joitain esimerkkejä alla olevassa kuvassa.

Joitakin taisteluchittejä. Ylhäällä on kriteeri ja alhaalla tulos, jos kriteeri täyttyy. Punainen P merkitsee kumpi puoli otetaan, jos molempien puolten kriteeri täyttyy, punaisella taustalla olevat numerot viittaavat päiviin (tässä tapauksessa taistelun ensimmäiset päivät) ja sininen taustaväri tarkoittaa, että kaikki edellisissä taisteluissa nostetut chitit palautetaan kuppiin

Toinen merkittävä mekaniikka on yksiköiden aktivointimekaniikka ja kortit, joilla se on toteutettu. Molemmilla puolille muodostetaan päivän alussa osasta käytettävistä olevista korteista pakka, josta pelaaja nostaa kätensä. Omalla vuorolla pelataan kortti (tai passataan) ja aktivoidaan kortin mukaiset yksiköt tai tehdään joku muu kortissa listattu toiminto. Kun päivän alussa muodostettu pakka loppuu saksalaisilla, se on indikaatio päivän loppumisesta. Kortit on jaettu primäärikortteihin, jotka ovat käyttöön tulonsa jälkeen pakassa joka päivä, ja tukikortteihin, joista otetaan tietty määrä satunnaisia mukaan joka päivänä. Tukikortit laitetaan pelaamisen jälkeen omaan poistopakkaansa, joka ei palaa käytöön ennen kuin seuraavan päivän jälkeen, eli sama tukikortti ei nouse kahtena peräkkäisenä päivänä.

Peli perustuu armeijakunnan kokoisiin muodostelmiin ja primäärikorteissa on yksi jokaiselle armeijakunnalle – eli joka päivä käteensä saa ainakin kerran jokaisen armeijakunnan kortin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen armeijakunta aktivoitaisiin kerran, sillä kortit voidaan käyttää myös muuhun tarkoitukseen, kuten tapahtumiin tai ylempänä jo viitattuihin taistelutaktiikohin. Ennen taistelua voi pelata minkä tahansa kädessä oleva kortin sen alaosaan listattuna taktiikkana ja varsinkin saksalaisten sivustan heikkojen armeijakuntien kortit menevät yleensä näihin käyttöihin. Tosin vahvimmat (tai ainkin yleiskäyttöisimmät) taktiikat ovat useimmiten vahvimpien armeijakuntien korteissa, joten tästä seuraa oma valintaongelmansa. Tukikortteja on yksi jokaisella armeijakunnalle, mutta näissä on myös muun kokoisten muodostelmien aktivointeja. Pienimmillään yhden divisioonan aktivoiti, isomillaan armeijaryhmän (käytännössä jokeri, jolla voi aktivoida joko minkä tahansa armeijakunnan tai kaikki yksiköt tietyltä alueelta Kampfgruppena).

Saksalaisten kortteja. Jokainen bulletti on yksi vaihtoehto kortin käyttöön. Nuolella merkityt ovat käytettävissä kaikissa peleissä, G:llä kaksinpelissä ja saksalaisten yksinpelissä ja A:lla liittoutuneiden yksinpelissä. Vasemman yläkulman numero on aktivointinumero, kun pelattujen korttien summa ylittää tietyn luvun saksalaisten yksinpelissä liittoutuneet saavat vuoron. Oikean yläkulman numero on päivä, jolloin kortti tulee mukaan.

Kortit myös sisältävä merkittävän osan yksipelissä vastustajan ”tekoälystä”. Tällöin vastustajan vuorolla vedetään yksi kortti ja sen käyttömahdollisuuksia käydään rivi riviltä. Ensimmäinen, jonka kriteerit täyttyvät on toiminto, joka toteutetaan. Eri korteissa mahdolliset käyttötavat on listattu eri järjestyksissä, mikä tuo vaihtelua toimintoihin ja luo myös eri yksiköille erilaisen luonteen. Toinen merkittävä osa tekoälystä on kartta itse. Jokaiselle kolmelle pelimuodolle (kaksinpeli, yksinpeli saksalaisilla, yksinpeli liittoutuneilla) on oma karttansa, jossa on merkintöjä, jotka ohjaavat tekoälyn toimintaa. Ja kolmantena ovat säännöt, kaikille kolmelle pelimuodolle on oma sääntökirjansa. Pelin perusmekaniikka pysyy kaikissa samana, samoin pelaajan itsensä toiminta. Mutta vastustajalle sovelletaan yksinpelissä aina merkittävästi erilaisia sääntöjä. Pelissä tuleekin oikeastaan kolme eri peliä, joilla on sama pohjamekaniikka. Pelin paino ja komponenttien määrä myös tukee tätä.

Saksan yksinpelin kartta. Keltaiset ympyrät ovat liittoutuneiden asemia, joissa yksiköt ensisijaisesti pyrkivä puolustautumaan, nuolet ovat primäärisiä hyökkäys- ja vetäytymissuuntia.

Pelattu skenaario

Pelinä on saksalaisten yksinpeli. Kaksinpeliin verrattuna pelaaja joutuu toimimaan huomattavasti isomman epävarmuuden kanssa liittoutuneiden yksiköiden sijainnin suhteen. Käytännössä yksiköiden, jotka ovat saksalaisen yksikön vieressä, sijainti tunnetaan. Kauempana etulinjasta olevat yksiköt, erityisesti sellaiset, jotka ovat Reserve Units -laatikossa, voivat ilmestyä mihin tahansa asemaan (keltaiset ympyrät numerolla kartalla) etulinjan taakse armeijakuntansa vastuualueella. Se voi tapahtua joko saksalaisten edetessä ensin Roadblockin muodossa ja sen jälkeen korvaten sen yksiköllä tai sitten liittoutuneiden vuorolla vahvistuksien tuomisella kartalle. Tie siis saattaa näyttää tyhjältä, mutta kun sillä etenee, eteen joissain suunnissa tuleekin esteitä. Tämän takia pelaajalle tulee myös kiire edetä aina kuin mahdollista – mahdollisimman paljon etäisyyttä pitäisi pystyä ottamaan haltuun aina, kun mahdollista.

Kartan tärkeimmät piirteet. Tummanvihreä linja on Meuse joki, jonka ylittäminen on päätavoite. Sinisellä merkittävimmät muut joet, vihreällä rasterilla etenemisen kannalta hankalat metsät ja keltaisella tärkeimmät tiet. Punaisella tärkeimmät kylät etenemisen kannalta – yleensä tärkeiden siltojen kohdalla.

Saksalaisten vahvimmat armeijakunnat, jotka tulevat olemaan hyökkäyksen kärjessä, ovat I SS panssariarmeijakunta pohjoisessa 6. panssariarmeijan alla ja XLVII armeijakunta keskellä 5. panssariarmeijan alla. I SS Pz:n hyökkäys pyrkii etenemään juuri liittoutuneiden V armeijakunnan asemien eteläpuolella. V armeijakunta on liittoutuneiden armeijakunnista ainoa, joka on liki kokonaisuudessaan asemissaan ja sen vastaan hyökkääminen suoraan on pitkälti ajanhukkaa. Historiallisesti amerikkalaiset pitivät asemansa Elsenbornin harjulla koko opertaation ajan. Mikäli V armeijakunnan sivustalla avautuu aukko, I SS Pz kääntyy pohjoiseen ympäröimään sen, muuten sen tavoitteena ovat tärkeät sillat Trois Pontsissa ja siitä joko pohjoiseen Liegeen tai edelleen länteen Huyiin. I SS Pz:n pohjoispuolella LXVII armeijakunta jää sitomaan V armeijakuntaa, joka on ohitettu

Joukkojen asemat ja suunnitellut hyökkäyssuunnat.

Etelämpänä hyökkäyksen toisessa kärjessä on XLVII armeijakunta, jolla on edessään Yhdysvaltain VIII armeijakunta, josta kuitenkin alussa etulinjassa on vain 28. jalkaväkidivisioona ja osia 9. panssaroidusta divisiooonasta. XVLII:n tavoitteena on ajaa sen läpi Bastongeen mahdollisimman nopeasti – mielellään ennen kuin 101. maahanlaskudivisioona ehtii sinne. Siitä jatketaan länteen St. Hubertin ja Rochefortin kautta tai luoteeseen La Rochen, Hottonin ja Havelangen kautta.

Näiden kärkien välissä ovat muut 5. panssariarmeijan armeijakunnat. Ne pyrkivät ympäröimään ja tuhoamaan liittouneiden yksiköt, jotka jäävät hyökkäyskärkien väliin ja turvaamaan etulinjan tältää osin.

XLVII:n eteläpuolella on 7. armeijan yksiköt, joilta ei ole odotettavissa kovinkaan paljon. Ne koostuvat lähinnä jalkaväestä ja ovat suhteellisen heikkoja. Toiveissa on lähinnä se, että LXXXV armeijakunta pystyy etenemään Ettelbruckiin ja ottamaan joen varresta asemat, joiden ansiosta XLVII:n ei tarvitse jättää yksiköitä sivustansa suojaamiseen.

Vuoro 1 (16.12.1944

Pelin ensimmäisellä vuorolla on erikoissääntöjä, jotka simuloivat saksalaisten ensimmäisiä hyökkäyksiä ja niiden aiheuttamaa kaaosta liittoutuneiden puolella. Saksa aloittaa yhdeksän kortin kädellä, kun loppupelin ajan käsikoko on kuusi korttia. Ensimmäisellä vuorollaan saksalaisten kortteja voi pelata vain aktivointiin ja taktiikkoina, ja aktivoidut yksiköt eivät saa liikkua. Tämä käytännössä pakottaa tekemään ensimmäiset läpimurtoyritykset historiallisesti etulinjassa olevilla yksiköillä, jotka ovat lähinnä jalkaväkeä. Saksalaiset yrittivät näin säästää panssareitaan etenemiseen, mutta varsinkin pohjoisessa tämä aiheutti merkittävää ajanhukkaa, kun vastarinta oli normaalia sitkeämpää. Liittoutuneet eivät myöskään saa ensimmäisen vuoron taistelussa taktiikoita käyttöönsä ja saksalaisten ensimmäinen vuoro loppuu, kun on pelattu kortteja 10 pisteen edestä (loppupäivänä tämä on 5 pistettä).

Lisäksi koko ensimmäisenä päivänä on joitakin lisäsääntöjä: Liittoutuneiden yksiköiden liikkumismäärät ovat huomattavasti leikattuja, yhdellä kortilla kartalle tulee enintään yksi lisäyksikkö (normaalisti tulevat kaikki yksiköt, jotka vastaavat korttia), liittoutuneet eivät voi räjäyttää siltoja ja saksalaisten yksiköiden liikenneruuhkien takia vain yksi yksikkö per aktivaatio saa käyttää yhtä siltaa.

Etelässä XLVII armeijakunnan kärki hyökkää raskaan tykistön ja pioneerien tuella 110. jalkaväkirykmenttiä vastaan, joka pitää hallussaan tärkeää räjäytettyä siltaa Clervauxn ulkopuolella. Hyökkäys yllättää yksikön täysin ja se ottaa raskaita tappioita ja vetäytyy sekasortoisesti Clervauxn läpi. [Jos puolustaja muuttaa kaksi osumaa kahdeksi vetäytymisaskeleeksi, vetäytyvä yksikkö saa myös Dispersed-statuksen, joka poistuu vuoron lopussa tai kun se käyttää koko aktivoinnin poistaakseen sen.] Pohjoisessa I SS Pz:n jalkaväkidivisioonat, eli 12. Volksgrenadier ja 3. maahanlaskudivisioona, hyökkäävät yhden erillisen panssariprikaatin tukemana etulinjassa olevan tiedusteluyksikön kimppuun, tarkoituksena avata aukko V ja XVIII armeijakuntien väliin panssaridivisioonien hyödynnettäväksi. Jalkaväkidivisioonat ottavat tappioita, mutta tiedusteluyksikkö vetäytyy kaoottisesti taaemmas panssariprikaatin seuratessa.

XLVII hyökkää.
Vedetyt chitit. Ylärivin kriteerit on täytetty, alarivin ei. Eli tulos on ylärivistä A0 D3.
Ja tämä on lopputulos.

Liittoutuneet reagoivat harmittavan nopeasti: 9. panssaridivisioonan Combat Command A ottaa asemat Clervauxn kylästä. Jos XLVII olisi ehtinyt raivata 110. rykemntin loppuosat, se olisi päässyt etenemään hyvin kohti Bastongea, mutta nyt tiellä on suhteellisen vahva yksikkö.

9. panssaridivisioona (USA) tulee apuun.

Kärkiyksiköiden edetessä pioneerit rakentavat ponttoonisillan XLVII:n valtaaman tuhotun sillan tilalle ja myös LVIII lähtee hyökkäykseen keskustassa. [Tässä olisi mielellään aktivoinut XLVII:n tai 1 SS Pz:n, joihin molempiin on kortti kädessä, mutta peräkkäisillä vuoroilla ei voi aktivoida samojen armeijakuntien yksiköitä. Joten hyvä tilaisuus korjata silta, jota XLVII tarvitsee etenemiseen ja huoltoonsa ja aloittaa operaatio myös keskellä rintamaa.] LVIII onnistuu kaappaamaan sillan itäpään 112. jalkaväkirykmentiltä

LVIII työntää amerikkalaisia pohjoiseen.

Liittoutuneiden pioneerit rakentelevat pohjoisessa I SS Pz:n alueelle esteitä, ilmeisesti yrittäen estää panssarien etenemisen. [Roadblock-merkki pysäyttää viereiseen tieheksaan tulevat saksalaiset yksiköt ja estävät heksaan siirtymisen muualtakin. Kun saksalainen yksikkö aloittaa aktivaation sen vierestä, tarkastetaan oliko se vain hidaste, eli merkki poistuu, vai oliko se vahvempi puolustusasema, jolloin se korvataan reservistä tulevalla yksiköllä]. I SS Pz jatkaa hyökkäystään siitä huolimatta. Koko 1. SS panssaridivisioona, mukaanlukien Peiperin ryhmän raskaat Königstiger-tankit hyökkäävät jalkaväen ja tykistön tukemana asemiin, joihin tiedusteluyksikkö aimmein vetäytyi. Hyökkäystä tukeva jalkaväki soluttautuu lähelle amerikkalaisten asemia tankkien suojatessa heitä. [Tämä hyökkäys on todennäköisesti täysin yliampuva voiman ja taktiikkakorttien käytön kannalta. Mutta tämä amerikkalaisten asema on ainoan tien varressa, jota pitkin I SS Pz:n voi huoltaa, jos se ohittaa V armeijakunnan pääasemat. Eli sen valtaaminen on kriittistä ennen kuin liittoutuneet vahvistavat tämän alueen asemia. Koska taistelussa ei ole varmaa minimitulosta ja kaikki lisätuki parantaa hyvän tuloksen mahdollisuutta, tällaisiin taisteluihin kannattaa heittää kaikki mitä voi eikä lähteä optimoimaan voimankäyttöä.] Etelämpänä suuri osa aremijakunnan jalkaväestä joidenkin erillisten panssariprikaatien ja viereisen armeijakunnan 18. jalkaväkidivisioonan tukemana pyrkii leventämään aukkoa hyökkäämällä liittoutuneiden 422. jalkaväkirykmentin kimppuun. [Normaalisti ei-aktivoidut yksiköt eivät vaikuta mitään taisteluihin, mutta Assault Coordination ja Reinforce Battle -taktiikoilla riittävän lähellä olevat ei-aktivoidut yksiköt voivat liittyä mukaan taisteluun.] Pohjoisempi hyökkäys tuhoaakin amerikkalaisten yksiköt täysin, mutta etelässä amerikkalaisten kokematon yksikkö pitää yllä sitkeää vastarintaa asemissaan [tulos tässä taistelussa oli 1-1 ja se ainoa tehty osuma menee linnoitusmerkin poistoon].

1 SS Pz yrittää läpimurtoa.
Ja edessä on enää kiireesti kyhätyt esteet.

Nämä hyökkäykset saavat liittoutuneiden komentajat hälyttämään koko rintaman siitä, että menossa on iso hyökkäys. Voi olla vain liian myöhäistä tässä vaiheessa. [Liittoutuneet pelasivat vuorollaan eventin, joka poistaa osan saksalaisten ensimmäisen päivän hyökkäysbonuksista. Tässä vaiheessa, kun jäljellä on enää neljä saksalaisten korttia, se ei ole enää niin paha kuin yksiköiden aktivointi tai vahvistusten tuonti voisivat olla].

Manteuffel kehottaa XLVII:n ja LVIII:n jatkamaan hyökkäyksiään, VIII armeijakunnan asemiin on repeytynyt jo aukko ja sillä alueella olevat kaksi tärkeää siltaa on kaapattu. Ensimmäiset Panzer Lehrin yksiköt ylittävän Ourin ja liittyvät 2. panssaridivisioonan hyökkäykseen Clervauxhin. Pohjoisempana LVIII pyrkii työntämään aukon pohjoisreunan yksikköjä vielä kauemmas. Clearvauxn hyökkäyksessä kontakti on aika kevyt, amerikkalaiset vetäytyvät nopeasti kylästä joen toiselle puolelle metsään. Pohjoisessa amerikkaliset vetäytyvät vauhdilla joen yli aina St. Vithiin asti. Tämän myötä loput hyökkäyskärkien välissä olevat amerikkalaisten yksiköt jäävät käytännössä saarroksiin.

Myös loppuosa amerikkalaisten 9. panssaridivisioonasta saapuu rintamalle, pyrkien suojaamaan tärkeän tienristeyksen ja St. Vithin ja Clervauxn välissä. [Liittoutuneiden prioriteetit vahvistusten asettamisessa käytännössä pyrkivät ensisijaisesti tukkimaan etulinjassa olevat aukot aina kun mahdollista.] St. Vithin pohjoispuolella 1. SS panssaridivisioona hyödyntää edellisen hyökkäyksen luoman tilaisuuden ja etenee liittoutuneiden linjojen taakse. [Tässä vaiheessa olisi kortit voinut pelata niin, että viimeisetkin tulee pelattua. Mutta yksi niistä on XLVII:n kortti ja sen haluaa vielä aktivoida tänään, joka ei onnistu tällä vuorolla, koska se aktivoitiin jo.]

Amerikkalaisten VIII armeijakunnan yksiköt yrittävät kiireestii kaivautua asemiin, mutta XLVII on jo saanut lähes koko voimansa Ourin yli ja hyökkää 9. panssaridivisioonan yksiköitä vastaan. Amerikkalaisten kiireiset linnottautumistyöt kuitenkin riittävät ja amerikkalaiset kykenevät torjumaan hyökkäykset. [Nosto oli hieman epäonninen, mutta mukana oli ehkä myös vähän ahneutta. Amerikkalaisten asemat olivat sen verran hyvät, että olisi ehkä kannattanut keskittää koko armeijakunta yhteen hyökkäykseen eikä jakaa kahta yksikköä vastaan.]

Tämän hyökkäyksen aikaan hämärä on jo laskemassa, joten taistelut taukoavat yön ajaksi. Hyökkäys on alkanut melko hyvin, I SS Pz on päässyt pohjoisessa hyvin liikkeelle ja keskellä liittoutuneiden rintamalinjan sijaan on lähinnä yksittäisiä yksiköitä siellä täällä. Etelässä amerikkalaisten linja pitää vielä juuri ja juuri 9. panssaridivisioonan paikkailtua linjaa, mutta sielläkin se on niin heikko, että se ei voi tuollaisena kestää saksalaisten panssarien edessä.