Pelattuna: Triumph of Chaos v.2 (2019); Osa 2/2

Triumph of Chaos v.2. pelin kansi. Kuva: Antero Kuusi.

Venäjän sisällissota, pelinä Triumph of Chaos v.2. Artikkelin ensimmäinen osa, jossa peli esitellään, löytyy täältä. Punaisia komentaa Antero, valkoisia Ansi.

Vuoro 1: Alkukesä 1918

Brest-Litovskin rauha on juuri solmittu ja molemmat puolet kääntävät katseensa vallankumouksen ja vastavallankumouksen aikaan. Ensimmäisen vuoron diplomatiavaiheessa valkoiset pyrkivät saamaan saksalaiset jatkamaan hyökkäyksiään. Venäjän anarkia saa kuitenkin yritykset valumaan tyhjiin (Ansi pyrki valitsemaan diplomatiakorteista sellaisia, jotka toisivat keskusvaltoja kohti valkoisten tukemista. Neutraalista pakasta nousi kuitenkin Anarchy in Russia -kortti, joka vaihtoi valitut kortit satunnaisiin). Puolalaiset ovat kuitenkin hyvin sympaattisia valkoisille, mutta Saksa miehittää aluetta yhä. Turkistan puolestaan liittyy tukemaan punaisia.

Molemmilla puolilla alkaa heti alkuun sisäiset kiistat johtajuudesta (tästä eteenpäin molemmat puolet vetävät vuoron alussa Infighting-markerin, joka rajoittaa joidenkin joukkojen toimintaa tai antaa joitain hyökkäyspakkoja). Donin kasakat Pjotr Krasnovin johdolla aloittavat hyökkäyksen Trotskin (punaiset) johtamia joukkoja vastaan ja pian mukaan liittyy Denikinin vapaaehtoisarmeija. Trotsky työnnetään takaisin Migulinskajaan, missä kiireellä pohjoisesta tuodut vahvistukset onnistuvat stabiloimaan rintaman. Idässä punaiset valtaavat Kazanin, jossa saavat kaapattua tsaarin kulta- ja hopeavarantoa kuljettavan junan (46 vaunua täynnä jalometalleja). Valkoiset sen sijaan onnistuvat pelastamaan tsaarin valloitettuaan Jektaterinburgin. Tsaarin pelastuminen saa lojalistisotilaat liittymään valkoisten riveihin. Loppuvuoro menee lähinnä joukkojen siirtelyssä rintamia kohti. Punaiset saavat vuoron lopuksi 2 voittopistettä (2 pistekaupunkia valkoisia enemmän hallussa).

Trotskin johtamat punaiset Donin kasakoiden ja vapaaehtoisarmeijan puristuksessa ja saksalaiset vartioimassa rajaa. Kuutiot merkkaavat kumpi puoli hallitsee voittopistekaupunkia. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 2: Loppukesä 1918

Diplomatiassa valkoiset saavat puolelleen Tšekkoslovakian legioonan, Yhdysvallat, Britannian ja Viron. Punaiset saavat tuekseen Nestor Mahnon mustan armeijan (Ukrainan ja Venäjän rajaseuduilta peräisin oleva anarkokommunistien armeija) ja Valko-Venäjän sekä keskusvallat sitoutumaan pysymään irti Venäjän sisäisistä asioista (punaiset eivät voi saada keskusvaltoja joukkoja tuekseen, mutta sen kallistuminen täysin punaisten puolelle takaa, että joukot pysyvät poissa).

Molemmat puolet keskittyvät aluksi poliittiseen puoleen ja organisointiin. Valkoiset pyytävät länsimailta aktiivista interventiota ja hyödyntävät tsaarin vapautusta rekrytoidessaan lisää joukkoja. Punaiset keskittyvät sotilaskoulutuksen parantamiseen ja diplomatiaan Keski-Asian tasavaltoja kohtaan. Pohjoisessa punaisten harmit eivät jää britteihin vaan siellä nousee myös pieniä joukkoja, joilla on omat tavoitteensa (”vihreät”). Tšekkoslovakian legioona etenee Jekaterinburgista kohti Permiä ja onnistuu valloittamaan sen, kun vihreät ovat katkaisseet punaisten mahdollisuudet tuoda joukkoja sinne. Hieman lännempänä Stalin saapuu vahvistuksien kanssa Samaraan valmistautumaan vastahyökkäykseen. Lopuksi punaiset yrittävät vielä houkutella Baltian maita tuekseen, mutta se ei onnistu erityisen hyvin – Liettua liittyy kyllä punaisten tueksi, mutta Latvia hyppääkin valkoisten puolelle. Vuoron lopuksi keskusvallat antautuvat ympärysvalloille. Saksan hallussa olleet alueet vapautuvat ja Ukraina, Puola ja Baltian maat tulevat itsenäisiksi toimijoiksi. Punaiset hyötyvät näistä sen verran enemmän, että saavat vuorolla nyt 3 pistettä (yht. 5).

Saksalaiset poistuvat ja uudestaan itsenäistyneet Puolalaiset muodostavat armeijansa. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 3: Syksy 1918

Punaiset saavat tuekseen Hivan ja Transkaukasian, valkoiset eivät saa uusia apuja. Valkoiset aloittavat laajat hyökkäykset ja työntävät sekä Stalinin että Trotskin taaksepäin kaapaten Migulinskajan ja Samaran. Tämän saa punaiset suoristamaan rivinsä ja puolueen yhtenäisyys auttaa joukkojen lisärekrytoinnissa. Lisäksi punaiset saavat Ukrainan tuekseen, jonka joukot ja voittopistekaupungit ovat arvokkaita, mutta jota uhkaa Puolan interventio. Pohjoisessa britit lähtevät etenemään ja etelässä valkoiset hyökkäävät Tsaritsyniin (nyk. Volgograd, entinen Stalingrad). Ensimmäinen hyökkäys lyödään takaisin, mutta toinen valloittaa sen. Hyökkäykset jättävät kuitenkin valkoisten linjoihin aukkoja, joiden kautta punaisten pieniä yksiköitä pääsee katkomaan huoltoreittejä. Kun samalla Mahno hyökkää lännestä ja valloittaa Rostovin, valkoisten etelän merkittävimmät joukot Migulinskajassa ja sen ympäristössä jäävät vaille huoltoa (kuten Paths of Gloryssä, joukot ilman huoltoa vuoron lopussa eliminoidaan; toisin kuin Paths of Gloryssä, ne voi vielä rakentaa uudestaan täydennyksillä). Vuoron lopuksi punaiset saavat lopun motituksen ja onnistuneen diplomatian ansiosta 8 pistettä (yht. 13).

Mahno hyökkää Rostoviin ja Krasnovin johtamat Migulinskajan ympäristön valkoiset jäävät mottiin. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 4: Talvi 1919

Ranskalaiset joukot saapuvat etelään valkoisten tueksi ja Astrahan liittyy punaisten tueksi. Britit aloittavat etenemisen Arkangelista kohti Pietaria, mutta alueella maa on metsäistä ja tiet huonoja, joten pohjoisen heikotkin punaisten joukot hidastavat etenemistä. Punaiset puolestaan valmistautuvat operaatioihin kaakossa Turkistanin suunnasta. Churchill puhuu lisäjoukkoja brittien interventio-operaatioon ja britit jatkavat etenemistä samalla, kun punaiset lähettävät Moskovan alueelta irtoavia joukkoja heitä vastaan pohjoiseen. Tämän ansiosta tšekkoslovakialaiset pääsevät etenemään pohjoisessa Permistä länteen ja valtaavat Kotlasin. Etelässä punaiset järjestelevät joukkoja edellisen vuoron Migulinskajan motin puhdistuksen jäljiltä. Punaiset saavat vielä 5 pistettä vuorolla (yht. 18)

Eri ryhmittymät alkavat olla valinneet puolensa. Kuva: Antero Kuusi.
Antonov on tilapäisesti pysäyttänyt brittien etenemisen Arkangelista, mutta joukot ovat ottaneet kovia tappioita. Kuvan vasemmassa reunassa brittien ja yhdysvaltain divisioonat lähestyvät Pietaria ja oikealla tšekkoslovakialaiset ovat vallanneet Permin. Vain tuleva kelirikko pitää heidät katkaisemasta Antonovin huoltoreittiä heti seuraavan vuoron alussa. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 5: Alkukevät 1919

Diplomatiassa ei tapahdu muutoksia, mutta kevään myötä saapuu kelirikko. Mikäli käytössä ei ole rautateitä, liikkuminen hidastuu mudassa kahlaamisen myötä liki pysähdyksiin asti. Tämä pysäyttää hyvin tehokkaasti tšekkoslovakien ja länsimaiden etenemisen pohjoisessa. Lisäksi Woodrow Wilson epäilee valkoisten tukemisen järkevyyttä, joka saa länsivallat tilapäisesti pysäyttämään joukkonsa ja vähentämään materiaalitukea. Molemmat puolet keskittyvätkin vahvistusten keräämiseen, kunnes punaiset aloittavat uuden hyökkäyksen etelässä, tällä kertaa yrittäen ympäröidä Tsaritsynin. Sen ympäröinti onnistuukin, mutta valkoiset onnistuvat murtamaan motin. Puola puolestaan päättää aloittaa intervention sotaan. Se valloittaa Vilnan ja Minskin ja punaisille tulee kiire lähettää juuri kerätyt uudet armeijat pysäyttämään puolalaisten eteneminen Valko-Venäjällä. Valkoiset saavat tämän etenemisen ansiosta 3 pistettä tällä vuorolla (yht. 15 punaisille).

Junayhteyksiensä ansiosta punaiset ovat saaneet tuotua kolme armeijaa ja Tšekan divisioonan vakauttamaan tilanteen pohjoisessa sillä aikaa, kun muta on pitänyt valkoiset aloillaan. Kuva: Antero Kuusi.
Puolalaiset ovat edenneet Liettuassa ja Ukrainassa. Pilduskin johtama pääjoukko on vallanut Minskin. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 6: Loppukevät 1919

Kelirikko jatkuu edelleen. Mahno kääntyy hetkeksi punaisiakin vastaan, mutta tämä ei aiheuta isompia ongelmia ja palaa lopulta taas tukemaan punaisia. Kaakossa Turkistanin armeijat ovat alkaneet edetä pohjoiseen tasankojen yli. Pohjoisessa punaiset Antonovin johdolla onnistuvat työntämään britit takaisin Arkangeliin, mikä poistaa uhan Pietaria vastaan. Valko-Venäjällä puolalaiset ja punaiset hyökkäävät vuorotellen ja lopulta muutoksia ei tule mihinkään suuntaan. Lopulta tuloksena on 1 piste valkoisille (yht. 14 punaisille).

Antonov on työntänyt britit takaisin Arkangeliin. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 7: Alkukesä 1919

Punaiset saavat siirrettyä sisäiset kiistansa ainakin toistaiseksi taustalle (Infighting-merkkien vetäminen loppuu). Länsimaat lähettävät materiaalitukea valkoisten itärintamalle, joka mahdollistaa joukkojen lisäämisen sinne. Punaiset puolestaan ottavat käyttöön panssarijunia ja lentokoneita, jotka voivat tukea heitä tärkeimmissä taisteluissa. Puolalaiset etenevät Venäjän rajalle asti, mutta kiireellisesti nostetut uudet punaisten armeijat pysäyttävät etenemisen sinne. Kaakossa Turkistanin joukot etenevät Orskiin, kun taas etelässä valkoiset työntävät vihdoin Mahnon pois Rostovista. Yhdysvallat toteaa intervention hyödyttömäksi ja vetää joukkonsa pois Venäjältä. Vuoron lopputulos on 0 pistettä.

Turkistanin joukot etenevät kaakosta. Kuva: Antero Kuusi.
Punaiset ovat ryhmittyneet Moskovan puolustukseen Pilduskin joukkoja vastaan. Kuva: Antero Kuusi.

Vuoro 8: Loppukesä 1919

Valkoisten liittolaiset epäröivät heidän tukemistaan (Faction Inaction -kortti, joka estää liittolaisten aktivoinnin heidän kotialueensa ulkopuolella tällä vuorolla). Seuraavaksi Lebedev aiheuttaa jälleen yhden katastrofin (Another Lebedev Debacle; Lebedev oli idän valkoisten ja Venäjän johtajaksi julistautuneen Kolchakin valinta joukkojen komentajaksi, joka oli tehty uskollisuuden eikä kompetenssin perusteella – ja kompetenssia Lebedevillä ei tosiaankaan ollut). Punaiset marssivatkin lännessä Tallinnaan ja idässä Samaraan. Tallinnan valloitus päättyy kuitenkin huonosti, kun valkoiset onnistuvat katkaisemaan joukkojen yhteyden Pietariin. Etelässä valkoiset valtaavat Bakun, mutta idässä Turkistanilaiset joukot saavat aikaan läpimurron pohjoiseen. Perm ja Omsk vallataan ja koko valkoisten itärintama jää vaille huoltoa ja romahtaa. Kun vielä britit ja tšekkoslovakialaiset poistuvat, valkoisten kohtalo on selvä ja valkoiset antautuvat. Peliaikaa tähän kaikkeen kului 6-8 tuntia.

Lopputilanne valkoisten antautuessa. Kuva: Antero Kuusi.

Anteron kommentit: Venäjän sisällissodasta ei ole montakaan peliä ja suurin osa niistä on jäänyt hyvin tuntemattomaksi. Kyseessä on sekava konflikti, joka on täynnä erikoisia tapahtumia, että siitä on haastava saada edes kokonaiskuvaa saati sovittaa sitä johonkin muotoon. Triumph of Chaos on kiintoisa ja tilanteen hyvin kaappaava versio siitä, jota on kiinnostava pelata – kunhan siihen lähtee asenteella, että se on melkoinen vuoristorata, jossa pelin voittaa se, joka tarttuu eteen tuleviin tilaisuuksiin parhaiten. Jos vain säännöt olisi editoitu ja siivottu paremmin, niin että niitäkin vastaan ei joutuisi taistelemaan pelin aikana…

Neljä punatähteä viidestä.

Ansin kommentit: Triumph of chaos on siitä harvinainen nimi pelille että se ei ainoastaan ole raflaava ja tarttuva, vaan se myös kuvaa hyvin peliä ja niitä tunnelmia mihin peli vie. Tämä ei tarkoita että peli olisi ollut sekava tai kaoottinen, ei suinkaan. Se mitä peli simuloi oli kaoottista ja sekavaa, mutta onnistuu tekemään sen kohtuullisen selvästi ja johdonmukaisesti (mikäli käytetään uudelleenkirjoitettuja sääntöjä ja jaksetaan tavata ne ennen pelin aloitusta).

Harvemmin vallankumoukset ovat siistejä ja sulavia, useammin ne ovat joukko epämääräisiä tapahtumia ja tartuttuja tilaisuuksia joka vasta jälkeenpäin katsottuna näyttää johdonmukaiselta ja suunnitellulta. Triumph of chaos mallintaa tätä mielestäni varsin onnistuneesti, vallankumouksen sekamelskasta syntyy suurempi tarina, joka kertoo joka kerta itsensä uudella tavalla. Tähän tarinaan voi pelaajana vaikuttaa, mutta pitää muistaa että sodassa ja erityisesti vallankumouksissa toisinaan joutuu pelkääjän penkille.

Triumph of Chaos on suuruudenhullu teos hullun suuresta vallankumouksesta enkä usko, että venäjän vallankumouksesta voidaan kovin helposti tehdä parempaa peliä. Peli vaatii pelaajiltaan uskoa ja rohkeutta tarttua siihen, mutta antaa vastineeksi oman tarinasi juuri sinun yrityksestä nousta kaksipäisen kotkan valtiaaksi.

Neljä mutaan jumittunutta saapasta viidestä.

Pelattuna: Triumph of Chaos v.2 (2019); Osa 1/2

Triumph of Chaos v.2 pelin kansikuva. Kuva: Antero Kuusi.

Venäjän sisällissodasta (1917–1922) on julkaistu muutamia sotapelejä, mutta mikään erityisen suosittu teema sota ei ole. Todennäköisin syy tähän selviää hyvin nopeasti Triumph of Chaos (2005) pelin sääntöjä lukiessa – tai oikeastaan jo pelin nimestä. Venäjän sisällissota oli sekava konflikti, johon sekaantui todella monia eri osapuolia ja joka oli täynnä puolenvaihtoja ja erikoisia tapahtumasarjoja. Pelin sovittaminen tähän kehykseen on aikamoinen haaste, mutta David Dockterin suunnittelema ja Clash of Arms Gamesin julkaisema Triumph of Chaos v.2 (Deluxe Edition) (2019) onnistuu siinä hyvin parista kompastelusta huolimatta. Tuloksena on hyvin uniikki peli, joka heittää pelaajat keskelle kaaosta, jossa heidän pitää yrittää saada tavoitteensa täytettyä. Voiton avain on onnistua hyödyntämään mahdollisimman hyvin tapahtumien ja eri osapuolten tulemisten ja menemisten antamat mahdollisuudet. On hyvin epätodennäköistä, että kaksi peliä menevät samalla tavalla, joten tilanne on joka pelikerralla uusi.

Triumph of Chaos on korttivetoinen sotapeli (CDG eli Card Driven Game), jonka mekaniikat perustuvat pikälti Paths of Gloryyn. Molemmilla pelaajilla on oma pakka kortteja ja omalla vuorolla pelataan aina yksi kortti joko tapahtumana, aktivoimaan yksiköitä tai tuomaan täydennyksiä. Paths of Gloryyn ja moneen muuhun vastaavaan peliin verrattuna tapahtumat ovat usein vahvoja, mutta samalla niillä voi olla merkittäviäkin haittoja. Ja monet niistä on sidottu eri liittolaisiin, joko niin, että ne antavat vaikutusvaltaa, tai niin, että niiden vaikutus riippuu tiettyjen osapuolten asenteesta. Myös riippuvuuksia eri tapahtumien välillä on enemmän kuin Paths of Gloryssä.

Yksiköt ovat armeijoita ja armeijakuntia, joskin tämä kuvaa lähinnä vain niiden kokoa eikä organisoitumista. Sotaan osallistuu sekalainen setti osapuolia ja yksiköt vaihtelevat keskusvaltojen aktiiviarmeijoista maatyöläisten kapinajoukkoihin. Erilaisten ulkoisten osapuolten lisäksi myös molempien pääosapuolien yksiköt on jaettu eri leireihin. Punaisilla Stalinin ja Trotskin armeijat eivät koordinoi tehokkaasti toimiaan, mutta se on pientä valkoisten ongelmiin verrattuna. Kuten pelin ohjekirja ilmaisee, valkoiset olivat mestareita operationaalisen sekasorron kehittämisessä. Valkoisten joukot kuuluvat kuuteen eri leiriin, joiden yhteishyökkäykset takkuilevat ja välillä, sisäisen riitelyn alettua, eivät välillä välttämättä taistele yhdessä lainkaan. Lisäksi mikäli valkoiset eivät ole saaneet avattua Siperian ja Donin alueen välille rautatieyhteyttä, he voivat operoida isommin vain yhdellä alueella kerrallaan.

Sisällissodan lähtöpiste. Punaiset hallitsevat maan keskustaa, valkoiset ovat keskittyneet erillisiin ryhmiin etelään ja itään. Kuva: Antero Kuusi.

Kun yksiköitä aktivoidaan, ne joko liikkuvat Paths of Gloryn tyylisellä point-to-point kartalla tai hyökkäävät viereisiä yksiköitä vastaan. Tässä kohdin alkaa tulla lisäkerroksia Paths of Gloryn mekaniikkojen päälle, jotka tuovat Venäjän sisällissodan tunnelmaa. Liikuttaessa periaatteessa voi liikkua niin pitkään kuin liikkumapisteitä riittää – ellei kulje alemman kategorian teitä (joita suuri osa teistä on) pitkin, jolloin joutuu heittämään jokaisen liikkeen jälkeen loppuuko liike siihen. Tai ellei päällä ole kelirikkokausi, jolloin kaikki liikkuminen rautateiden ulkopuolella on rajoitettu yhteen alueeseen. Kun kartalla riittää kokoa, kuten Venäjältä voi odottaa, tämä tarkoittaa lähes kaikkien rintamien juuttumista mutaan aina keväällä.

Punaisten alkupelin johtotroikka jonossa. Kuva: Antero Kuusi.

Taistelut ovat suoraviivaisia, jossa molemmat puolet heittävät oman hyökkäysvoimansa perusteella tappioita vastustajalle. Mikäli puolustaja ottaa enemmän tappioita, joutuu hän perääntymään, ellei onnistu eliittiyksiköiden avulla peruuttamaan puolustusta. Johtajayksiköt ovat taisteluissa tärkeitä, sillä hyökkäys useammasta suunnasta yhtä aikaa onnistuu vain, mikäli hyökkäyksessä on mukana johtajia. Lisäksi johtajat mahdollistavat muutkin erikoistoiminnot, kuten vetäytymisen ennen hyökkäystä tai vahvistusten tuonnin puolustukseen viereisiltä alueilta. Mutta aina, kun johtajan erikoiskykyä käytetään, on mahdollisuus, että hän haavoittuu (tai joidenkin kohdalla vaikkapa ratkeaa ryyppäämään) tai kuolee. Ratsuväki ja korkean teknologian aseet (lentokoneet, panssarijunat) antavat mahdollisuuden niitä käytäville ampua ensin, mutta tässäkin on aina riski operationaaliseen katastrofiin, jolloin vastustaja pääsee ampumaan ensin.

Valkoisten alkupelin johtajat. Kaikki ovat melkoisia peroonallisuuksia. Kuva: Antero Kuusi.

Graafisesti kartta ja yksiköt ovat hienon näköisiä, mutta tässä kohtaa peli kompastelee hieman. Kartan graafiset yksityiskohdat ja värikkäät yksiköt yhdessä tekevät välillä hankalaksi saada kokonaiskuvaa tilanteesta. Myös yksiköiden tehot (hyökkäys, puolustus, liikkuminen) ovat joissain kohdin vaikeaselkoisia. Ja ihan aina yksiköiden grafiikasta ei ole selkeää mille osapuolelle ne täsmälleen kuuluvat.

Isoin lisä pelissä on 16 erillistä osapuolta, jotka voivat antaa tukensa jommallekummalle osapuolelle. Näitä osapuolia on hyvin sekalainen joukko keskusvaltojen joukoista kolmen ison länsimaan sekä Puolan ja Suomen kaltaisten maiden kautta aina Keski-Aasian pieniin uusiin tasavaltoihin ja Etelä-Ukrainan anarkokommunisteihin. Tämän poliittisen joukon pyörittämiseksi vuoron alussa on erillinen vaihe, jossa kortteja käyttämällä jompikumpi puoli pääsee valitsemaan kortteja kolmesta erillisestä pakasta riippuen siitä, kumpi puoli panosti enemmän siihen pakkaan. Tasapelien tai melkein tasapelien sattuessa nostetaan loput korteista satunnaisesti pakasta, mikä saattaa sekoittaa tilannetta paljonkin. Eikä valitsemaankaan pääseminen aina tee asiasta helppoa, sillä lähes kaikissa korteissa joidenkin osapuolten houkuttelu työntää joitain muita osapuolia poispäin. Suurimmilla osalla osapuolista on myös omat erikoissääntönsä, kuten Puolan pyrkimys rakentaa hegemoniaa Baltian ja Ukrainan alueilla tai keskusvaltojen joukkojen poistuminen kartalta kokonaan ja pysyvästi, kun ensimmäinen maailmansota loppuu.

16 osapuolta, jotka saattava liittyä sotaan ja niiden alun poliittiset mielipiteet. Kuva: Antero Kuusi.

Kartalla taistelua käydään voittopistekaupungeista. Jokaisen vuoron lopuksi se puoli, jolla on enemmän kaupunkeja hallussaan, saa pisteitä erotuksen verran. Ellei sota lopu toisen osapuolen kotikaupunkien menettämiseen, näin eniten pisteitä kerännyt voittaa. Kaiken lisäksi suuri osa voittopistekaupungeista on aluksi neutraaleja ja ne tulevat peliin vasta, kun kyseiset osapuolet liittyvät jommallekummalle puolelle. Sodan painopisteet vaihtelevatkin ei vain mukaan liittyvien osapuolten joukkojen takia vaan myös avautuvien voittopistekaupunkien takia. Jos vaikka Viro antaa tukensa valkoisille, punaisille voi tulla huomattava houkutus marssia Tallinnaan heikon virolaisarmeijan ylitse.

Pelin alussa keskusvaltojen armeijat ovat ylivoimaisesti vahvimmat yksiköt laudalla. Ilman diplomatiaa ne kuitenkin vain istuvat rajaa vartioimassa. Kuva: Antero Kuusi.

Säännöt kuuluvat monimutkaisuudeltaan jonnekin keskiraskaan ja raskaan välimaastoon. Mutta pelin mukana tulevat säännöt ovat myös pelin ylivoimaisesti huonoin puoli. Ne on kirjoitettu löysästi, pitkäsanaisesti ja lisäksi ne ovat sisäisesti ristiriitaiset. Tuloksena ne saavat pelin näyttämään valtavan paljon hankalammalta kuin ovatkaan. Peliin tutustuvan kannattaakin printata BGG:stä (BoardGameGeek) pelaajien tekemät alusta asti uudelleen kirjoitetut säännöt (linkki) sekä uusin errata, jossa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti korttimuutoksiin.

Jutun toisessa kerromme, mikä oli vallankumouksen kohtalo, kun Anteron punaiset ja Ansin valkoiset kohtasivat Tsaarin kukistumisen jälkeen.

Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40

Pelejä Suomen sodista -juttusarjassa käymme läpi Suomen sotiin liittyvät pelit, jotka olemme löytäneet BoardGameGeek:stä (BGG) tai Suomen Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta, sekä muista lähteistä. Sarjassa käsitellyt pelit liittyvät suoraan Suomen käymiin sotiin tai niissä Suomen alue on muuten merkittävä osa peleissä kuvattua sotaa. Sarjan ensimmäinen osa käsitteli Suomen sisällissotaa (linkki).

Sarjan toisen osan aiheena on Talvisotaa (1939-40) itsenäisenä kokonaisuutena käsittelevät pelit, joihin sisältyy kaikki pelin pelaamiseen tarvittava materiaali. Memoir ’44:n ja Advanced Squad Leaderin (ASL:n) kaltaisten pelisarjojen talvisotaskenaariot käsitellään myöhemmin omassa artikkelissaan.

Alla olevan listan on koottu huolella, mutta se tuskin sisältää kaikkia talvisotaan liittyviä pelejä. Jos tiedät listasta puuttuvan pelin tai pelejä, niin voit vinkata niistä meille jutun lopussa olevassa kommenttiosiossa, kommentoida artikkelia Twitterissä tai Facebookissa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huoltoreitti[at]gmail.com.

A Winter War pelin kansi, ja osa pelialuetta. Kuva BGG:stä käyttäjältä Mixo.

Talvisota

Talvisota alkoi 30.11.1939 kun Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät rajan yli monissa kohdin pitkin Suomen itärajaa. Sota oli Suomen kannalta epätoivoista puolustustaistelua ylivoimasta vastusta vastaan, ja Neuvostoliiton näkökulmasta rajattu sota, joka piti saada loppumaan ennen konfliktin laajenemista. Talvisodassa Suomen armeija oli pieni ja heikosti varustettu, mutta onnistui silti torjumaan ensimmäiset hyökkäykset useissa myöhemmin kuuluisiksi muuttuneissa taisteluissa Suomussalmella, Raatteen tiellä, Taipaleenjoella ja Summassa. Ylivoimasta huolimatta Neuvostoliitto ei sodan missään vaiheessa saanut aikaan ratkaisevaa läpimurtoa, mutta mies- ja materiaaliylivoima kulutti Suomen armeijaa ratkeamispisteeseen saakka. Rauhansopimus päätti sodan 13.3.1940 tilanteessa, jossa Suomen armeijan romahtaminen erityisesti Viipurin lahdella oli vain päivien tai viikkojen päässä. Neuvostoliitto kuitenkin suostui rauhaan välttääkseen laajemman konfliktin syntymisen.

Sotapelien näkökulmasta talvisota tarjoaa useita erilaisia mahdollisuuksia sodan simulointiin. Selkeästi rajattuna ja kohtuu lyhyenä konfliktina koko sota voidaan kuvata mielekkäästi strategisen mittakaavan peleissä, ja yksittäisiin taisteluihin voidaan keskittyä operatiivisen tason peleissä. Maataisteluiden lisäksi peleissä voidaan kuvata ilmasotaa ja merisotaa, joskin jälkimmäinen ei esittänyt talvisodassa suurta roolia. Eri puolilla rintamaa myös sodittiin hyvin erilaisista lähtökohdista niin että Karjalan kannaksella käytiin lähes ensimmäisen maailmansodan kaltaista juoksuhautasotaa, kun taas pohjoisemmassa taisteltiin harvojen teiden ympäristössä isojen erämaiden keskellä.

Talvisotapelejä

BGG:n tietokannasta löytyi 20 talvisotapeliä. Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta ei puolestaan löytynyt yhtään talvisotapeliä. Pelien nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, jossa pelit ovat järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Pelit löytyvät myös BGG:stä omana listana.

Nimi (linkki lisätietoihin)JulkaisuvuosiSuunnittelijaPelaajamääräJulkaisija
Winter War (bbg)1972James F. Goff2 pelaajaa.SPI (Simulations Publications, Inc.) (Strategy & Tactics Issue #33)
Arctic Storm: The Russo-Finnish Winter War 1939-40 (bgg)1992David James Ritchie2 pelaajaa.GMT Games
A Winter War (bgg)1992Gary Stagliano2 pelaajaa.Games Research/Design (GR/D)
Down In Flames: Winter War 1939-40 (bgg)1995Roger Horky2 pelaajaa.GMT Games, RBM Studio (C3i Magazine Nr5)
Blood on the Snow: The Battle of Suomussalmi (bgg)1995Michael Bennighof2 pelaajaa.Avalanche Press Ltd.
Molotov's War (bgg)1995John Desch2 pelaajaa.Decision Games (Strategy & Tactics #172)
A Frozen Hell (bgg)2000Dean Essig ja Alan Wambold2 pelaajaa.The Gamers; Multi-Man Publishing
Winter War (bgg)2001Markus Salo1 pelaaja.Warp Spawn Games
Winter Fury: The Battle of Tolvajärvi 1939 (bgg)2001 (toinen version 2016)Michael Bennighof2 pelaajaa.Avalanche Press Ltd.
Mannerheim's Cross: Finland at War 1939-1945 (bgg)2006Kurt Martin ja Ray Tapio2 pelaajaa.Critical Hit, Inc.
Suomussalmi (bgg)2006Jonathan Woollgar2 pelaajaa.King’s College
Buffalo Wings (bgg)2010J. D. Webster2 pelaajaa.Against the Odds; LPS, Inc. (Against the Odds lehden numero 29)
Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 (bgg)2012Mark Mokszycki2 pelaajaa.GMT Games
Talvisota (bgg)2013Mikko Laubach2-4 pelaajaa.Nappulakenraali
Frozen Death (bgg)2013Patrick Stevens2 pelaajaa.Numbskull Games
The Finnish Trilogy 1939-1945: Winter War 1939-1940 (Vol. 1) (bgg)2014Mikael Grönroos2 pelaajaa.Mikugames
Second World War at Sea: Sea of Iron (bgg)2015Michael Bennighof ja James Stear1-2 pelaajaa.Avalanche Press Ltd.
Combat Leader: Winter War (bgg)2016 (ensimmäinen versio)Gary Graber2 pelaajaa.Minden Games
TSWW: Hakkaa Päälle (bgg)2016John Bannerman2 pelaajaa.Diffraction Entertainment, Ltd.
The Mannerheim Line Campaign (bgg)2019 (arvio)Ty Bomba1-2 pelaajaa.One Small Step (julkaistaan CounterFact lehdessä)

Ensimmäisen talvisotapelin Winter War (1972) julkaisi legendaarinen SPI (Simulations Publications, Inc.) Strategy & Tactics -lehden numerossa 33. Pelin kannessa on niin ikään legendaarinen suomalainen tarkka-ampuja Simo Häyhä. Winter War -pelissä on jo nähtävillä kaikki ne elementit mitkä ovat yhteisiä suurimmalle osalle talvisotapeleistä: Suunnittelija ja julkaisija ovat ulkomaalaisia, mittakaava on strateginen ja mekaniikka on heksasotaa (hex-and-counter). Verrattuna Suomen sisällissotaan sijoittuviin peleihin tämä lista eroaa suunnittelijoiden ja julkaisijoiden kotimaan suhteen. Siinä missä talvisota on kiinnostanut ulkomaisia pelisuunnittelijoita ja -julkaisijoita, Suomen sisällissota on kiinnostanut lähinnä heidän suomalaisia vastineitaan.

Seuraava talvisotapeli Arctic Storm (1992) näki päivänvalon kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaisijanaan GMT Games. Tämän jälkeen talvisotapelejä on julkaistu keskimäärin yksi peli per vuosi. Joinain vuosina pelejä on julkaistu useita, kuten 1995, jolloin julkaistiin kolme talvisotapeliä, mutta muuten julkaisuajankohdissa ei ole havaittavissa mitään erityistä logiikkaa. Esimerkiksi sodan vuosipäivät eivät ole aiheuttaneet piikkiä julkaisumääriin, kuten näkyy vuodesta 2009, jolloin sodan alkamisen 70-vuotispäivästä huolimatta ei julkaistu yhtään talvisotapeliä. Vertailun vuoksi Suomen sisällissotapeleistä puolet on julkaistu 2018, jolloin sodasta oli kulunut sata vuotta.

Pelien suunnittelijat ja julkaisijat ovat pääsääntöisesti ulkomaalaisia. Suunnittelijoista Michael Bennighofilta on julkaissut jopa kolme eri talvisotapeliä perustamansa yhtiön Avalanche Press Ltd. kautta. GMT Games on niin ikään julkaissut kolme peliä talvisodasta mukaan lukien listan todennäköisesti tunnetuimman talvisotapelin Red Winter (2012).

Pelaajamäärä on useimmiten kaksi, kuten sotapeleissä yleensäkin. Poikkeuksen tähän sääntöön muodostavat yksinpeli Winter War (2001) sekä 2-4 hengen Talvisota (2013), jossa pelataan joukkueena peliä vastaan. Second World War at Sea (2015) sekä tänä vuona julkaistava The Mannerheim Line Campaign (2019) toimivat sekä yhdellä että kahdella pelaajalla.

Blood on the Snow: The Battle of Suomussalmi pelin kansi. Kuva BGG:stä käyttäjältä Mixo.

Maalla, merellä ja ilmassa

Talvisodan ilmataisteluihin sijoittuu kaksi peliä: Down In Flames -sarjaan kuuluva Winter War 1939-40 (1995) sekä Buffalo Wings (2010), joka kattaa teemallisesti myös jatkosodan. Merisotaan puolestaan keskittyy Second World War at Sea –sarjassa julkaistu Sea of Iron (2015), joka kattaa itämeren alueen meritaistelut toisessa maailmansodassa. Pelissä on 30 skenaariosta, joiden joukossa on talvi- ja jatkosodan aikaisia taisteluita, mutta näiden määrä tai tarkempaa sisältöä ei löytynyt netistä. Sea of Iron sarjaan on julkaistu myös Finland’s Fantasy Fleet (2017) –lisäosa, jossa on mukana Suomen merivoimille suunniteltuja aluksia, jotka syystä tai toisesta eivät koskaan valmistuneet tai muusta syystä liittyneet laivastoon. Pikanttina yksityiskohtana näiden kaikkien fantasia-alusten nimet on otettu Kalevalasta!

Suurin osa talvisotapeleistä keskittyy kuitenkin strategisen tai operatiivisen mittakaavan maataisteluihin. Yhdeksässä pelissä pelialueena on koko itäraja ja näistä kahdeksan peliä kattaa ajallisesti koko sodan. Kolmessa pelissä aiheena on Tolvajärven taistelu joulukuussa 1939 ja kahdessa Suomussalmen/Raatteen tien taistelut. Taktisen tason sotapelejä on kolme. Näistä ensimmäinen on Mannerheim’s Cross (2006), joka on osa Advanced Tobruk system (ATS) sarjaa ja sisältää kuusi talvisotaskenaariota. Toinen taktisen tason sotapeli on Combat Leader sarjaan kuuluva Winter War (2016), jossa on neljä skenaarioita talvisodasta. Näiden lisäksi tänä vuonna julkaistaan taktisen tason sotapeli The Mannerheim Line Campaign (2019), jossa aiheena on Mannerheim-linjan murtaminen vuonna 1940. Taktisen tason sotapelejä on suomen sodista enemmänkin, mutta suurin osa näistä peleistä on lisäosia tai moduuleja, eivät itsenäisiä pelejä.

Aihealueeltaan yksi mielenkiintoisimmista peleistä on TSWW: Hakkaa Päälle (2016), joka on osa Diffraction Entertainment, Ltd.:n The Second World War Series (TSWW) sarjaa. Peli kattaa alueellisesti Suomen, Ruotsin ja Norjan ja sisältää yksiköt kaikille näille maille. Talvisodan lisäksi pelissä on mukana useita vaihtoehtohistoriallisia skenaarioita, kuten Saksan hyökkäys Ruotsiin.

Temaattisesti talvisodasta onkin tarjolla melkoinen kattaus eri mittakaavan pelejä, joissa voi keskittyä niin ison mittakaavan strategiaan kuin pienempien taisteluiden pelaamiseen, ilma- ja merisotaa unohtamatta. Toisaalta monista talvisodan legendaarisista taisteluista, kuten Kollaasta, Taipaleenjoesta ja Viipurinlahdesta, ei ole julkaistu yhtään peliä. Sen sijaan vähemmän tunnetusta Tolvajärven taistelusta on kokonaista kolme eri peliä!

Heksasotaa

Mekaanisesti lähes kaikki pelit ovat heksasotaa (hex-and-counter) eli peleissä liikutellaan heksakartalla pahvisia yksiköitä, kauntereita. Seitsemästätoista maasotaan keskittyneestä pelistä vain korttivetoinen yksinpeli Winter War (2001) sekä niin ikään korttivetoinen Talvisota (2013) vaikuttavat kuvauksen perusteella muulta kuin perinteisiltä heksasodilta. Lopuista viidestätoista heksasotapelistä Blood on the Snow (1995) käyttää heksojen lisäksi chit-pull mekanismia ja Frozen Death (2013) on korttivetoinen blokkisotapeli.

Talvisotapelien mekanistinen samankaltaisuus on jossain määrin erikoista, kun sitä vertaa esim. Pelejä Suomen sodista -sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltyihin Suomen sisällissotaan sijoittuviin peleihin, joiden joukossa oli mekaanisesti erilaisia pelejä. Esim. point-to-point-tyylisten karttojen luulisi sopivan hyvin kuvaamaan miten sotajoukkoja voidaan liikutella vain tiettyjä, ennalta tiedettyjä reittejä pitkin alueilla, joissa talvisotaa käytiin. Silti talvisotapelien joukossa ei ollut yhtään point-to-point-mekanismia käyttävää peliä.

Ilma- ja merisotapelit sekä kolme maasotaan keskittynyttä peliä ovat mittakaavaltaan taktisia. Loput käsitellyistä peleistä ovat operatiivisen tai strategisen mittakaavan pelejä. Pelimuodoista löytyi tietoa heikosti, mutta useimmissa peleissä skenaarioita on useampia. Eri skenaarioiden peliajoista tietoa löytyi vieläkin heikommin. BGG:ssä peliaika-arviot vaihtelivat noin 30 minuutista (Second World War at Sea, 2015) 720 minuuttiin (Red Winter, 2012). Suurin osa peleistä ilmoitti peliajaksi jotain 60 ja 360 minuutin väliltä.

Saatavuus heikkoa

Talvisotapelien saatavuus on heikkoa. Esim. Maaliskuussa 2019 Lautapelit.fi:n ja Fantasiapelien verkkokauppojen valikoimista ei löytynyt yhtäkään talvisotapeliä. Parhaiten pelejä löytyykin BGG-marketin kaltaisista käytettyjen pelien myyntipaikoilta. Uusimmista peleistä Second World War at Sea (2015) ja TSWW: Hakkaa Päälle (2016) ovat myynnissä suoraan julkaisijoilta samoin kun tänä vuonna julkaistava The Mannerheim Line Campaign (2019). Red Winter (2012) -pelin toinen laitos on myös ennakkotilattavissa GMT:ltä.

Tee-se-itse-pelaajille Winter War (2001) -pelin kaikki materiaali on saatavilla Thoth Engine -järjestelmälle (mitä se sitten tarkoittaakaan) ja pelin voi myös askarella itse. Toinen print-and-play-peli on Suomussalmi (2006), jonka materiaalit löytyvät Englantilaisen King’s College London (KCL) yliopiston sivuilta (linkki).

Yhteenveto

Talvisodasta on julkaistu 20 peliä pääasiassa ulkomaalaisten suunnittelijoiden ja pelifirmojen toimesta. Suurin osa peleistä on strategisen mittakaavan heksasotia, mutta joukosta löytyy niin ilmasotaa kuin merisotaakin. Suurin osa peleistä vaikuttaa silti klassisilta kahden pelaajan sotapeleiltä, joissa toinen pelaaja johtaa Suomen ja toinen Neuvostoliiton joukkoja. Pelejä on ilmestynyt noin peli per vuosi -tahtia viimeiset 20+ vuotta ja sama tahti vaikuttaisi jatkuvan tulevaisuudessakin. Tätä kirjottaessa Huoltoreitti blogin taustajoukkoihin kuuluva Antti Lehmusjärvi on jo ilmoittanut suunnittelevansa Jäinen Kuolema -työnimellä kulkevaa talvisotapeli (kts. Lisätietoja täältä), joka käyttää samankaltaista korttivetoista pelisysteemiä kuin Suomen sisällissotaan sijoittuva Veli veljeä vastaan (lautapeliopas).

Valitettavasti talvisotapelejä on Suomessa heikosti saatavilla, joten näistä peleistä kiinnostuneiden kannattaakin suunnata suoraan ulkomaalaisten julkaisijoiden sivuille tai metsästämään käytettyjä pelejä BGG-marketin kaltaisille kauppapaikoille.