Pelattuna: Hungarian Rhapsody: The Eastern Front in Hungary (2020)

Marko Tainio ja Miikka Rytty

Hungarian Rhapsody (HR) on unkarilaisen Stéphane Acquavivan suunnittelema ja amerikkalaisen Multi-Man Publishingin (MMP) julkaisema, operatiivisen tason heksasota syksyn ja talven 1944-45 taisteluista Romanian ja Unkarin alueella. Pelissä toinen pelaaja johtaa Neuvostoliiton ja Romanian joukkojen hyökkäystä kohti Budapestiä, ja toinen Saksan ja Unkarin puolustusta. Neuvostoliiton tavoitteena on vallata Budapest, Saksan pyrkiessä estämään tämän. Pelin iso kampanja kestää 42 vuoroa ja kattaa noin viiden kuukauden ajan syksystä 1944 talveen 1945 (5.10.1944 – 26.2.1945). Englantilaisen Historigraphin kolmiosaisesta animaatioista saa hyvän kuvan pelin kuvaaman kampanjan historiallisesta etenemisestä (osa 1, osa 2 ja osa 3).

Pelipaketista löytyy mm. sarjan ja pelin säännöt, skenaario-opas, talukoita, kartat ja yksiköitä. Kuva: Miikka Rytty.

Huollotta Unkarissa

HR on osa Dean Essigin kehittämää Operational Combat Series (OCS) pelisarjaa, joka on kuuluisa huoltosäännöistään ja isoista, kymmeniä tunteja kestävistä kampanjoista. OCS systeemi on esitelty omassa artikkeli täällä. HR on sarjan tyypillinen edustaja siinä mielessä, että pelin ison kampanjan pelaamisen kestää vähintään kymmeniä tunteja. Ison kampanjan lisäksi pelissä on 14 lyhyempää kampanjaa ja skenaariota alkaen kolmen vuoron mittaisesta Sudwind skenaariosta, jossa on n. 50 yksikkömerkkiä ja pelialue on muutaman heksan levyinen. Isossa kampanjassa on useita satoja yksiköitä ja pelialue rajautuu pohjoisessa Puolaan, etelässä Jugoslaviaan, lännessä Itävaltaan ja idässä Romanian länsiosiin. Heksoissa mitattuna pelialue on n. 70 x 62 heksan kokoinen. Unkari on kartan keskellä ja suurin osa taistelusta käydäänkin Unkarin alueella.

Pelialue. Kuva: Miikka Rytty.

Pelialue rajataan valkoisella katkoviivalla pohjoiseen (~Slovakia) ja eteläiseen (~Unkari) osaan. Saksalla ja Neuvostoliitolla osa yksiköistä voi toimia vain viivan pohjoispuolella vuoristoisella Slovakian alueella, jossa Neuvostoliitto ei historiallisesti edennyt yhtä nopeaan kuin etelämpänä Unkarissa. Tonava ja Tonavan suurin sivujoki, Tisza, muodostavat pelialueen keskellä, näkökulmasta riippuen, parhaat puolustusasemat, tai vaikeimmat esteet ylitettäväksi. Jokia varten Neuvostoliiton pelaajalla on käytössä ponttooniyksiköitä auttamaan joen ylityksessä ja tuhottujen siltojen korvaamisessa.

Pelin osapuolet on hyvin erilaisia pelattavaksi. Neuvostoliiton pelaajalla on paljon yksiköitä (erityisesti ilmavoimia), paljon huoltoa ja paljon täydennyksiä tappioiden korjaamiseksi, mutta joukkojen taso vaihtelee heikosta eliittiin. Erityisesti romanialaiset joukot ovat heikkoja eikä niitä tulee juurikaan takaisin pelin aikana. Saksalaisilla on joukkoja vähemmän, mutta ne on keskimäärin parempia, unkarilaiset joukot mukaan lukien. Saksalla on myös vahvoja panssariyksiköitä, joiden vastahyökkäykset on jatkuva uhka Neuvostoliiton etenemiselle. Pelin alussa mukana oleva Unkari antautuu joulukuussa, jolloin monet Unkarin yksiköt poistuvat kartalta, mikä voi vaikuttaa peliin paljonkin riippuen siitä, miten aikaisin tai myöhään antautuminen tapahtuu (antautuminen määrittyy nopanheitolla). Vuoden 1945 alussa Saksa saa paljon vahvistuksia, joilla voi yrittää vastahyökkäystä.

OCS sarjan peleissä kaikki tapahtuu huollon ehdoilla ja HR:ssa huollon kautta säännöstellään pelin tempoa. Loka-marraskuussa Neuvostoliitto saa huoltoa kohtalaisesti ja joulukuussa todella paljon. Sen jälkeen huollon määrä vähenee ja loppuu lähes kokonaan helmikuun puolivälissä. Tammikuussa Neuvostoliiton pelaajan huoltorekkojen määrä myös laskee niin, että huoltoa on vaikea kuljettaa kartan itälaidalta taistelun painopisteeseen. Saksa saa huoltoa tasaisen vähän, mutta tammi-helmikuussa Saksa saa lähes yhtä paljon huoltoa kuin Neuvostoliitto. Neuvostoliiton pelaajaa saa myös hyvin uudelleenrakennuspisteitä tammikuun loppuun saakka, mikä mahdollistaa erityisesti panssari- ja ratsuväkiosastojen korjaukset. Saksa saa korjauspisteitä tasaisesti, mutta Unkarilla on aloitusta lukuun ottamatta heikko mahdollisuus korjata tappioita.

Kampanjoiden ja skenaarioiden voittoehdot vaihtelevat, mutta isossa kampanjassa pisteitä tulee merkittyjen kaupunkien hallinnasta. Budapestistä tulee eniten pisteitä ja muualta sen verran, että Neuvostoliiton pelaaja ei voi keskittyä vain yhteen kohteeseen.

Budapestin alue ja vieressä yksi pelin yksikköarkeista. Kuva: Miikka Rytty.

Paraatimarssia Budapestiin

Aloitimme HR:n ison kampanjan maaliskuussa 2021 ja peli loppui heinäkuussa 2022. Minä ohjastin Neuvostoliittoa ja Miikka Saksaa. Pelasimme VASSAL:n välityksellä noin suurin piirtein kerta viikkoon (miinus lomat) tahdilla aina 1-2 tuntia kerrallaan, missä ajassa ehdimme yleensä pelaamaan aina toisen pelaajan osuuden yhdestä vuorosta. Yhden pelivuoron pelaamiseen meni aikaa kaksi pelikertaa ja noin 3-4 tuntia. Kun lopetimme kampanjan vuorolla 24, tuli kokonaispeliajaksi noin 75-100 tuntia. Ja tässä ajassa ehdimme pelaamaan vain noin puolet koko kampanjasta!

GIF-animaatio kampanjan etenemisestä. Violetit nuolet kuvaavat Neuvostoliiton kunkin vuoron painopisteitä ja vihreät nuolet Saksan vastahyökkäyksiä (tai perääntymisiä). Kuvat ja animaatio: Marko Tainio.

Pelin alussa pääsin etelässä onnenkantamoisella Tisza joen yli ja lähdin etenemään siltä suunnalta länteen kohti Tonavaa ja luoteeseen kohti Budapestiä. Kartan itälaidalla iskin pohjoiseen kohti Saksan ja Unkarin armeijoita yrittäen saarrostaa ne ennen kuin ne ehtivät pakoon, mutta Miikka liukeni paikalta heti kun tilanne näytti vähänkään uhkaavalta. Sama toistui läpi pelin ja Miikka pääsi vetäytymään käytännössä kaikista puolustuslinjoista minimaalisin tappioin.

Saksalaisten suoristaessa rintamalinjaa nopeammin, kuin ehdin etenemään, tein pelin kannalta suurimman strategisen virheen. Ohjasin tärkeimmät iskujoukot pohjoiseen tavoitteena kiertää Tisza joen länsipuolelle Slovakian kautta. Tämä onnistui hyvin ja voimalla pääsin heittämään Saksan puolustuksen pitkälle Slovakian puolelle edeten nopeammin ja pidemmälle, mitä Neuvostoliitto oikeasti eteni. Virhe tämä oli siksi, että pelin oikea, voiton ratkaiseva kohde (Budapest) oli etelämpänä ja kaikki energia, mitä laitoin pohjoiseen, eli poissa keskeltä, jossa minun olisi pitänyt kuluttaa Saksan joukkoja. Toisaalta tämä oli samalla kampanjan parasta aikaa, kun pelin monet rajoitukset eivät vielä haitanneet ja Neuvostoliitto pystyi hyvällä manöveroinnilla pakottamaan Saksan perääntymään hyvistä puolustusasemista ilman taistelua.

Marraskuun alussa Neuvostoliitto sai etelään uuden rintamapäämajan, jonka kautta pystyin jakamaan huoltoa Tiszan länsipuolelle. Tätä ennen etelän yksiköt olivat jo saavuttaneet Tonavan, mutta jokea ei saanut ylittää ennen kuin marraskuussa, ja silloinkin vain kevyillä joukoilla. Uuden rintamapäämajan ja tuoreiden joukkojen avulla suoritin Tonavan ja Tiszan välissä pikamarssin pohjoiseen kohti Budapestiä. Hetken näytti siltä, että pääsisin saartamaan Miikan Tisza-joelle ryhmittyneitä yksiköitä, mutta vauhti ei aivan riittänyt ja jälleen kerran saksalaiset ja unkarilaiset pakenivat pienin tappioin. Pohjoisessa valtasin onnenkantamoisella Kassan ja sain puskettua puolustajat vuoristoasemiin.

Pelin lopullinen ratkaisu tapahtui joulukuussa. Kuukauden alussa Neuvostoliiton pelaajan pitää valita salaisesti yrittääkö Budapestin saarrostusta vai valtausta. Valitsin saarrostuksen, mikä tarkoitti sitä, että en saanut hyökätä Budapestiä vastaan koko kuukauden aikana. Hyökkäyksen painopiste oli Budapestin pohjoispuolella, jossa sain vallattua alueita ja uhattua Saksan selustaa. Ongelmaksi muodostui Tonavan ylitys, mikä oli pohjoisen kautta vaikeaa, sillä Saksalla oli hyvät puolustusmaastot kaikkialla joen länsipuolella. Etelästä tullut pienempi joukko eteni Tonavan länsipuolella maata pitkin ja pääsi parhaimmillaan muutaman heksan päähän saarrostuksesta, kunnes Miikan vastahyökkäys murskasi hyökkäyksen eteläisimmän osan altistaen kaikki Tonavan länsipuoliset yksiköt saarrostukselle. Ilman saarrostusuhkaakin tilanne oli vaikea, sillä en ollut saamassa kaupunkia saarroksiin kuun loppuun mennessä ennen Miikan uusia vahvistuksia. Armeijan paras osakin oli aivan väärässä paikassa. Heitin tässä vaiheessa hanskat maahan. Voitto Saksalle.

Kampanjan lopputilanne Budapestin ympärillä. Etelässä Saksan panssariyksiköt puskivat linjasta läpi saartaen yhden yksikön ja tuhoten toisen (historiallisesti Saksa hyökkäsi lähes samassa paikassa). Joukkojen edessä ei ole mitään, mikä estäisi niitä saartamasta Tonavan länsipuolella olevat joukot (reservit käytettiin aikaisemmin hyökkäyksen torjumiseen). Neuvostoliiton parhaat yksiköt ovat Budapestin pohjoispuolella, josta niiden siirtyminen etelään kestäisi 3-4 vuoroa. Kuva: Marko Tainio.

Jälkiviisasteluna minun olisi pitänyt olla alussa paljon aggressiivisempi ja hakea korkeallakin riskillä saarrostuksia, erityisesti helposti korjattavia ratsuväkijoukkoja hyödyntäen. Koukkaus pohjoiseen oli virhe ja sinne lähetetyt yksiköt eivät ehtineet koko pelin aikana etelään, jossa peli lopulta ratkaistiin. Budapestin pohjoispuolella Tonavaa pitkin eteneminen oli samoin virhe, sillä sieltä oli todella vaikea päästä joen yli, ja kun sinne kerran oli joukkoja laitettu, niin niiden siirto Budapestin eteläpuolelle kesti useita kierroksia. Romanian joukot olisi pitänyt heittää kaikki pohjoiseen, sillä niillä ei tehnyt Budapestin alueella mitään. Toisaalta Miikka pelasi todella hyvin pötkiessä pakoon aina kun saarrostus alkoi näyttää mahdolliselta. Tällä tavalla Saksan ja Unkarin joukot olivat liian hyvässä kunnossa pelin ratkaisutaisteluiden alkaessa.

Ihan kiva, mutta…

HR oli parhaimmillaan pelin alussa kun kartalla oli tilaa ja päästiin pelaamaan liikkuvaa sodankäyntiä lukuisine etenemismahdollisuuksineen. Pidin erityisesti siitä, miten joukkojen manöveroinnilla pystyin uhkaamaan Saksan ja Unkarin asemia sivustasta, jolloin Miikka joutui luopumaan puolustuslinjoista käytännössä taistelutta. OCS-pelisysteemi ohjaa tällaiseen pelaamisen erinomaisesti, sillä hyökkäykset syövät liikaa huoltoa.

Toisaalta HR on rankasti skriptattu peli, jossa lukuisat erikoissäännöt pyrkivät pakottamaan kampanjan seuraamaan historiallista reittiä. Esimerkiksi lokakuun lopussa Neuvostoliiton “ylimääräinen” huolto poistetaan kartalla. Tavoite on ilmeisesti pakottaa NL hyökkäämään lokakuussa hinnalla millä hyvänsä (menetät huollon joka tapauksessa, niin on parempi käyttää se vastustajan moukarointiin). Tarkoituksena lienee simuloida Stalinin vaatimusta vallata Budapest tappioista piittaamatta. Ylimääräisen huollon poisto toistuu taas tammikuun alussa, kun Stalin vaati joulukuussa uutta hyökkäystä Budapestin valtaamiseksi tai saarrostamiseksi. Käytännössä Budapestin suora valtaaminen pätevää akselivaltojen puolustusta vastaan lienee mahdotonta, joten NL ainoa strategia on pyrkiä saarrostukseen. Sen jälkeen pelin voittoehdot tarjoavat Saksalle voittoa, mikäli se pystyy särkemään Budapestin saartorenkaan edes hetkeksi. HR on myös ensimmäinen OCS sarjan peli, jossa NL käyttää uusia, manuaalista taakkaa helpottavia huoltosääntöjä, ja ne eivät ole vielä kunnolla toimi HR:ssä ilman erikoissääntöjä.

Pelialueen rajaus myös kummastuttaa. Valkoisen katkoviivan pohjoisenpuoleinen Slovakian alue oli pelissä mukana ja siellä käytiin pelin mielenkiintoisimmat taistelut, mutta pelin keskeisen tavoitteen, Budapestin, kannalta koko kartan pohjoinen alue on turha. Sitä kautta ei pystynyt kiertämään Budapestin selustaan ja siellä taisteli kummaltakin joukkoja joita ei voinut käyttää muualla. Joten miksi tämä alue on pelissä mukana? Onko tarkoitus joskus liittää HR yhteen jonkun kehitteillä olevan, Puolaan keskittyvän OCS-pelin kanssa ja alue tarvitaan, jotta liitos voidaan tehdä?

Pelin VASSAL-moduuli sen sijaan toimi erinomaisesti muutamia paikasta toiseen hyppiviä yksiköitä lukuun ottamatta. Moduuliin rakennetut automaatiot nopeuttivat peliä ja reaaliaikainen pelaamisessa ei ollut mitään yhteysongelmia. HR, ja muut OCS:n isot pelit, on sen verran isoja ja pitkiä, että VASSAL on melkein ainut käytännöllinen mahdollisuus isojen kampanjoiden pelaamiseen, joten vakaa moduuli on melkeinpä välttämättömyys.

Yhteenveto

Hungarian Rhapsody (HR) kuvaa Budapestin valtausta, ja sitä edeltänyttä operaatiota talvella 1944-45. OCS-pelisysteemillä toteutettu peli on melkoinen monsteri tuhansine yksiköineen ja kymmeniä tunteja kestävine kampanjoineen. Pelin vahvuus on mielenkiintoinen aihepiiri yhdistettynä kampanjan alkuvaiheen vapaaseen operointiin Unkarin ja Slovakian alueella. Taistelun lähestyessä Budapestiä pelin monet rajoitukset kuitenkin alkavat tökkiä, varsinkin Neuvostoliiton pelaamista, laskien peli-iloa (ja arvosanaa) selvästi.

Kolme tähteä viidestä. Alkupeli oli neljää tähteä.

Hungarian Rhapsody: The Eastern Front in Hungary lyhyesti

Sotapeli Budapestin valtauksesta, ja siihen johtaneista taisteluista talvella 1944-45.

Suunnittelija(t): Stéphane Acquaviva.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Multi-Man Publishing (2020).

Peliaika: Pienimmissä skenaarioissa noin 1-2 tuntia, kampanjassa kymmeniä tunteja.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Neuvostoliiton ja Saksan rintamakomentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Joukkojen ja huollon liikuttelu, taisteluiden aktoivoiminen, vuorojärjestyksen päättäminen (isomman noppatuloksen päättänyt saa valita järjestyksen), yksiköiden korjaaminen.

Tiedon avoimuus: Yksikköpinojen päälimmäinen yksikkö on tiedossa.

Tavoite (voiton määrittely): Riippuu skenaariosta, mutta isossa kampanjassa Neuvostoliitto pyrkii valloittamaan Budapestin, ja muut voittopisteet, Saksan pyrkiessä estämään tämän.

Pelatut yksiköt/joukot: Yksittäinen yksikkömerkki kuvaa komppanian, pataljoonan, rykmentin tai divisioonan kokoista joukko-osastoa. Pelissä on maajoukkoja ja ilmavoimia, sekä huoltoyksiköitä.

Logistiikka/huolto: OCS-sarjan pelin tyyliin pelissä huomioidaan niin kutsuttu ”trace supply”, jossa pitää osoittaa kartalla huoltoreitti jokaisesta yksiköstä huoltopisteesen, ja lisäksi kartalla liikuteltava huolto, jota tarvitaan taisteluissa ja mekanisoitujen yksiköiden liikutteluun.

Taistelumekaniikka: Taistelutaulukko.

Operational Combat Series (OCS) (1992-)

Marko Tainio ja Miikka Rytty

Operational Combat Series (OCS) on Dean Essigin vuonna 1992 aloittama sotapelisarja, johon kuuluu tätä nykyä 20 eri peliä (viimeisin julkaistu vuonna 2021). Sarjan eri osia yhdistää sarjan yhteiset säännöt (niin kutsutut “living rules”, sääntöjen uusin v4.3 vuodelta 2018 löytyy täältä), joita sarjan yksittäiset pelit varioivat omilla erikoissäännöiltään. Yhteisten perussääntöjen etuna on, että yhdet säännöt opettelemalla voi pelata vähällä vaivalla lukuisia sarjan pelejä. Vaikka perussäännöt ovat kokeneet merkittäviä muutoksia, niin kaikkia sarjan pelejä (aivan ensimmäistä lukuun ottamatta) pystyy pelaamaan sääntöjen viimeisimmillä versioilla (joskin pelisarjojen erikoissääntöjäkin on jouduttu päivittämään vuosien varrella).

OCS on kuuluisa erityisesti huollon mallituksestaan, jossa pelaajat siirtelevät kartalla huoltoa merkitseviä merkkejä sinne, missä huoltoa kulloinkin tarvitaan. OCS sarjan pelit ovat myös kuuluisia monsteriluonteestaan. Lyhyimpienkin kampanjoiden pituudet lasketaan tunneissa, pisimpien kymmenissä tai sadoissa tunneissa. OCS pelisarjan peleissä kuvataan operatiivisen mittakaavan kampanjoita, joissa pelaaja komentaa yleensä useista divisioonista koostuvaa joukkoja, keskittyen pitämään joukot kunnossa, mutta jättäen sodan strategisen johtamisen (diplomatia, tutkimus, teollisuus) muiden huoleksi. Pelisarjaa julkaisi aluksi Essigin oma yritys The Gamers, mutta vuosituhannen vaihteesta lähtien julkaisijaksi on merkitty The Gamers ja Multi-Man Publishingin (MMP) yhdessä, tai uudempien pelin kohdalla pelkästään MMP. Samalla pelisarjan suunnittelijoiden joukko on kasvanut ja uusimmilla peleillä on kaikilla omat suunnittelijansa. Sarjan koordinointivastuukin on siirtynyt Essigiltä eteenpäin Curtis Baerille.

Reluctant Enemies (RE) pelin kansi ja materiaalit. RE on sarjan (peliajassa) pienimpiä pelejä. Kuvan on ottanut bgg:n käyttäjä rexbinary, ja kuva on kopioitu 8.8.2019 bgg:stä osoitteesta: https://boardgamegeek.com/image/1992471/reluctant-enemies. No rights reserved.

Kaikki alkaa huollosta

OCS sarjan pelit tunnetaan parhaiten huoltosäännöistään. Kaikissa OCS sarjan peleissä on kahdenlaista huoltoa. Toinen on monista sotapeleistä tuttu, abstrakti huoltoreitti, jossa omien yksiköiden tulee osoittaa kartalla vihollisesta vapaa reitti johonkin määriteltyyn huoltopisteeseen (niin kutsuttu ”trace supply”). OCS sarjan peleissä tämä huoltoreitti on yleensä rajatun pituinen ja sidottu tiestöön. Tämän lisäksi OCS:ssa on ”on-map supply”, jota kuvataan tähän tarkoitukseen varatuilla pelimerkeillä. Tämä jälkimmäinen on se, joka erottaa OCS-sarjan pelit monista muista sotapeleistä. Yksinkertaistaen, jos pelaaja haluaa hyökätä, ampua tykistöllä, liikutella mekanisoituja joukkoja tai vain puolustautua vastustajan hyökkäykseltä, niin hänellä täytyy olla yksikön lähellä huoltopisteitä, joilla kyseiset toimet ”maksetaan”. Ilman huoltoa ei liikuta tai hyökätä, ja puolustetaan heikommin kuin huollon kanssa. Tätä huoltoa on yleensä liian vähän tai se voi olla väärässä paikassa. Tämä pakottaa pelaajat miettimään omaa strategiaansa useamman vuoron eteenpäin, sillä yksi iso hyökkäys todennäköisesti vaatii useamman vuoron huoltopisteiden säästämisen, jotta huolto riittäisi kaikkiin tarvittaviin liikkeisiin ja hyökkäyksiin, tykistökeskityksestä puhumattakaan. Ja aina pitäisi huoltopisteitä olla reservissä siltä varalta, että vastustaja päättää hyökätä omalla vuorollaan.

Huoltosääntöjen ansiosta OCS-sarjan peleissä kampanja rytmittyy usein huoltotilanteen mukaisesti. Aloite voikin olla sillä pelaajalla, jolla on huoltoa, ei sillä, jolla on enemmän ja parempilaatuisia joukkoja. Samoin hyvätkin joukot voivat olla lähes hyödyttömiä, jos niille ei pysty toimittamaan tarvittavaa huoltoa. Tämän johdosta sarjan peleissä ei hyökätä päättömästi kaikilla joukoilla, kuten monessa muussa sotapelissä, sillä huolto ei yleensä riitä kuin rajattuun määrään hyökkäyksiä per vuoro.

Huollon merkityksestä johtuen pelissä on myös lukuisia huollon liikutteluun tai jakamiseen liittyviä yksiköitä. Pääsääntöisesti pelin päämajat ”heittävät” huoltoa omalla komentoetäisyydellä olevilla yksiköille ja näiden päämajojen liikuttelu on yksi pelin tärkeimmistä päätöksistä. Lisäksi kartalla voi olla rekkoja, hevosia, lentokoneita, kameleita, tai muita yksiköitä, joiden tehtävänä on huollon kuljetus paikasta toiseen. Toisaalta huoltoverkkoa voi myös häiritä esim. pommittamalla teitä ja rautateitä, jolloin huollon liikuttelu hankaloituu.

Reluctant Enemies kampanjan lähtötilanne liittoutuneiden näkövinkkelistä. Graafisesti peli on tyypillinen heksasota. Kuva Miikka Rytty.

Lähes perinteistä heksasotaa

Huoltosääntöjen lisäksi pelisarjan pelit ovat varsin tyypillisiä heksasotia muutamin omin maustein. Yksi pelivuoro kuvaa muutamaa päivää ja yhden kuukauden aikana on yhdeksän pelivuoroa. Kampanjasta tai skenaariosta riippuen vuoroja voi olla muutamasta yli sataan. OCS:lla on monsteripelisarjan maine, mikä johtuu enemmän pelien kuvaamien kampanjoiden koosta, kuin sääntöjen monimutkaisuudesta (sotapelien mittakaavassa). Uusimmassa sarjan sääntökirjassa on toki 56 sivua, mutta ne kattavat kaikki mahdolliset sarjan säännöt meritaisteluista ja maihinnousuista aina ilmasotaan.

Pelivuoron alussa arvotaan sää ja sen jälkeen nopat päättävät, kumpi pelaaja saa päättää vuorojärjestyksen. Pääsääntöisesti pelissä halutaan pelata toisena, koska se mahdollista pelätyn tuplavuoron, jossa pelaaja toimittuaan vuorolla toisena toimii myös heti perään seuraavan vuoron ensimmäisenä. Tämä mahdollistaa hyvinkin tuhoisan hyökkäyksen, mutta toisaalta se lahjoittaa aloitetta vastustajalle, joka voi nyt uhata omalla tuplavuorollaan. Joissakin sarjan peleissä on strategisia yllätyksiä simuloivia erikoissääntöjä, jotka mahdollistavat pelaajan ottavan halutessaan tuplavuoron.

Version 4.3 vuorojärjestys (vasemmalla). Pelivuoro on jaettu eri vaiheisiin, joista vaiheessa C (liike) tapahtuu usein eniten, mutta merkittäviä päätöksiä on jokaisessa vaiheessa. Oikealla puolella on osa ilmasodan säännöistä. Kuva Hungarian Rhapsody pelin VASSAL-moduulista. Kuva: Marko Tainio.

Oman vuoron alussa pelaaja huoltaa lentokoneet, kerää täydennykset ja uuden huollon. Tämän jälkeen liikutellaan yksiköitä. Liikkumisen aikana voidaan myös tehdä ”overrun” hyökkäyksiä. Liikkumisen jälkeen pommitetaan lentokoneilla ja laivoilla, jonka jälkeen tarkistetaan omien yksikköjen huolto. Tässä välissä vastustajalla on mahdollisuus reagoida vapauttamalla reservejä. Omalla liikevuorollaan voi merkitä osan yksiköistä reserviin erityisillä reservimerkeillä, joita on skenaariosta riippuen rajallinen määrä. Reservistä vapautetuilla yksiköillä voi liikkua vastustajan vuorolla, mikä mahdollistaa vastustajan liikkeisiin reagoimisen. Vaihtoehtoisesti aktiivinen pelaaja voi vapauttaa reservejä oman vuoronsa lopulla ”exploitation” vaiheessa, jolloin vapautetut yksiköt yleensä yrittävät edetä vastustajan selustaan vuoron aikana syntyneistä aukoista.

Vastustajan reagoinnin jälkeen taistellaan, alkaen tykistöstä ja jatkaen maataisteluissa. Heksasotien tapaan maasto, sää, käytetyt joukot ja muut muuttujat vaikuttavat voimasuhteisiin ja tulos ratkaistaan nopalla taistelutaulukosta. Ennen tätä tarkistetaan mahdollinen yllätys, joka voi muuttaa voimasuhteita. Sekä yllätykseen, että taisteluheittoon, vaikuttaa taisteluun osallistuvan johtavan yksikön kokemus (action rating).

Tykistö ja ilmavoimat eivät suoraan vaikuta taisteluheittoon, mutta onnistunut tuli-isku jättää kohteen epäjärjestykseen (Disorganized eli DG), jonka seurauksena yksikön taistelu ja liike puolittuvat ja kokemus laskee väliaikaisesti. Erityisen onnistuneet pommitukset aiheuttavat myös tappioita, mutta tämä on suhteellisen harvinaista. Tykistön käyttö kuitenkin maksaa huomattavan paljon huoltopisteitä.

Taisteluun liittyvät taktiset kysymykset ovat usein perinteistä heksasotapelejä monipuolisempia. Pelkkä voimasuhteiden maksimointi ei yleensä riitä, vaan pohdittavana voi olla esimerkiksi kannattaako taistella liikevaiheessa overrun-hyökkäyksin vai normaalisti taisteluvaiheessa tai kuinka paljon voimasta kannattaa jättää reserviin exploitationia tai vastustajan vuoroa varten.


The Third Winter pelissä saksalaiset (harmaat yksiköt) ovat saarrostusuhan alla. Pöydällä pelattaessa pinseteistä on iso apu yksikköpinojen siirtelyssä. Kuva: Chip Saltsman.

Sarjan pelit ja virtuaalinen pelaaminen

OCS-sarjan pelejä on julkaistu BoardGameGeek (BGG) mukaan 20 kappaletta:

  1. Guderian’s Blitzkrieg: The Drive on Moscow (1992) (BGG)
  2. Enemy at the Gates (1994) (BGG)
  3. Tunisia (1995) (BGG)
  4. Hube’s Pocket (1995) (BGG)
  5. DAK: The Campaign in North Africa, 1940-1942 (1997) (BGG)
  6. Burma: The Campaign in Northern Burma (1999) (BGG)
  7. Sicily: Triumph and Folly (2000) (BGG)
  8. Guderian’s Blitzkrieg II (2001) (BGG)
  9. Korea: The Forgotten War (2003) (BGG)
  10. DAK2: The Campaign in North Africa, 1940-1942 (2004) (BGG)
  11. Case Blue (2007) (BGG)
  12. Baltic Gap: Summer 1944 (2009) (BGG)
  13. The Blitzkrieg Legend: The Battle for France, 1940 (2012) (BGG)
  14. Reluctant Enemies: Operation Exporter (2014) (Huoltoreitti, BGG)
  15. Beyond the Rhine: The Campaign for Northwest Europe (2015) (BGG)
  16. Tunisia II (2016) (BGG)
  17. Sicily II (2016) (BGG)
  18. Smolensk: Barbarossa Derailed (2018) (BGG)
  19. Hungarian Rhapsody: The Eastern Front in Hungary (2020) (BGG)
  20. The Third Winter: The Battle for the Ukraine September 1943-April 1944 (2021) (BGG)

Neljästä pelistä on julkaistu myöhemmin uusi, täydennetty painos (DAK2, Guderian’s Blitzkrieg II, Tunisia II, Sicily II), joten päivitetyt versiot huomioiden OCS-pelit kuvaavat 16 operaatiota tai kampanjaa. Sarjan pelien säännöt ja muut tiedot kokoaa yhteen The OCS Depot, josta löytyy niin uusin sääntöversio kuin yksittäisten pelien erikoissäännöt ja viimeisimmät korjauksen julkaistuihin sääntöihin.

Teemallisesti yksi sarjan peleistä kuvaa Korean sotaa (Korea: The Forgotten War) ja muut keskittyvät toiseen maailmansotaan. Itärintaman on selvästi suosituin aihe yhdeksällä pelillä ja Pohjois-Afrikastakin on neljä (tai kaksi) peliä. Hieman yllättäen Normandian maihinnousun jälkeisestä ajasta on vain yksi peli (Beyond the Rhine), vaikka yleensä aihe on ylikorostettu sotapelien joukossa. Reluctant Enemies kuvaa vähemmän tunnettuja taisteluita keväällä 1941 nykyisen Israelin, Libanonin, Syyrian ja Irakin alueella. Reluctant Enemies on myös sarjan pienin peli, jonka parissa voi opetella sarjan perusmekaniikat. Lisätietoa pelistä löytyy Huoltoreitti -blogista Pelattuna -artikkelista.

Eurooppaan sijoittuvien OCS-pelien kuvaamat alueet. Kuvasta puuttuu uusin The Third Winter, joka sijoittuu Neuvostoliiton alueelle. Kuva: Chip Saltsman. Alkuperäinen kuva on japanilaisesta sotapelilehdestä.
Aasiaan sijoittuvien OCS-pelien kuvaamat alueet. Kuva: Chip Saltsman. Alkuperäinen kuva on japanilaisesta sotapelilehdestä.

Sarjan pelejä voidaan myös yhdistää. Esimerkiksi sekä Guderian’s Blitzkrieg II ja Case Blue mahdollistavat pelaamisen osalla itärintamaa syyskuusta 1941 maaliskuuhun 1943.

Pelaajien iloksi sarjan peleistä on julkaistu hyviä moduuleja virtuaaliseen VASSAL-pelimoottoriin, tarjoten mahdollisuuksia pelata peliä samaan aikaan tai sähköpostin välityksellä niille, joilla ei ole (isoa) pöytää, jolle pelin voisi jättää vuodeksi-pariksi paikalleen.

VASSAL:sta löytyvät OCS-pelimoduulit. Tilanne syyskuussa 2022. Kuva: Marko Tainio.

Sarjan haasteet

OCS-sarja tunnetaan monsteripeleistään, koska se on suunniteltu monsterikampanjoita varten ja se toimii parhaiten niissä. Vaikka usein sarjan peleissä on mukana myös pienempiä skenaarioita (alle 6 tuntia pelaamista, jos säännöt hallussa), niin ne toimivat käytännössä opetteluskenaarioina. Keskipitkiä skenaarioita (lue: 6-20 tuntiin pelattavia) on muutamia, mutta ne ovat harvemmin perusteellisesti pelitestattuja ainakaan tasapainon näkökulmasta. Lyhyemmissä ja keskipitkissä skenaarioissa sarjan parhaat puolet eivät kuitenkaan pääse esille. Muutaman vuoron skenaariot ovat lähinnä taktisia pähkinöitä ilman pidempiä suunnitelmia. Keskipitkissä skenaarioissa operatiivisilla tauoilla on jo merkitystä, jolloin huollon käytön suunnittelu on paljon monimutkaisempaa.

Pelin taistelusysteemi myös tukee pitkiä kampanjoita. Taisteluissa on aina huomattavasti varianssia, jolloin muutaman äärimmäisen noppatuloksen vaikutus voi olla lyhyen tai keskipitkän pelin lopputuloksen kannalta merkittävä. Monsterikampanjoissa noppatuurilla on kuitenkin tapana tasoittua, mutta silloinkin suunnitelmissa on aina otettava huomioon, että hyvinkin suunniteltu hyökkäys pysähtyy tai läpimurtoa tukeva tulivalmistelut ei vain saa mitään aikaiseksi. Tai huoltojoukoista haalittu hätäkomppania onnistuu pysäyttämään selustaan päässeet panssarit puolustuksessa. Säähän ja tuplavuoroihin liittyy myös satunnaisuutta, joilla voi olla merkittävää vaikutusta lyhyissä kampanjoissa.

Huoltolinjojen ylläpito vaatii myös isoissa peleissä paljon töitä. Yleensä suurin osa huollosta siirtyy laivojen kautta satamasta toiseen tai rautatielinjoja pitkin suoraan asemien välillä, mikä vaatii lähinnä huoltonappuloiden siirtämistä lähtöpisteestä maalinsa. Näiden lisäksi huollon kuljetusta joutuu täydentämään usein rekoilla, joilla on tavallisesti 45 liikepistettä (tiellä 90 liikepistettä) ja joita voi olla kartalla kymmeniä. Näiden liikkeiden toteuttaminen on usein turhauttavan työlästä, joskin hyvin kaukana vielä surullisen kuuluisasta The Campaign for North Africa pelistä (yksi Dean Essigin tavoitteista OCS suunnitellessa oli tehdä pelattava versio kyseisestä pelistä). Uusimmissa sarjan peleissä tätä manuaalista siirtelyä on pyritty vähentämään esimerkiksi abstraktoimalla logistiikkaa puna-armeijan osalta. Epäselvää on, jotta onko huollon perussysteemi ongelmissa mallintaessaan puna-armeijaa vuoden 1943 jälkeen, vai onko tämä pelkästään manuaalista yksinkertaistamista.

OCS-säännöissä on muitakin, häiritseviä kummallisuuksia. Eräs OCS-sarjan vakiokritiikistä on se, että tykistön käyttäminen on niin kallista, että se jää suureksi osaksi tekemättä. Koska ilmapommitus tekee käytännössä saman kuin tykistökeskitys, mutta murto-osalla huoltokustannuksista, niin ilmaherruus säästää huoltoa. Ilmavoimiin liittyy myös omia erikoisuuksia. Lentokoneet voivat operoida vain lentokentiltä (joita voi rakentaa kartalle). Lentokoneilla on yleensä valtaisa kantama, jonka sisällä ne voivat operoida hyvin vapaasti. Huomattavin rajoite on se, että lentokoneiden tarjoama ilmapuolustus kantaa vain 10 heksan päähän lentokentästä ja 11. heksa on täysin suojaton. Tämän seurauksena maavoimien ei kannata edetä yli 10 heksan etäisyydelle omista lentokentistä, koska sen ulkopuolella vastustaja voi pommittaa niitä lähes riskittä.

Koska mekanisoidut yksiköt ovat yleensä varsin liikkuvaisia ja yksiköiden ”zone of control” (ZOC) ei vaikuta niiden liikkeeseen (eli ne voivat liikkua vapaasti vastustajan yksiköiden viereisissä heksoissa), niin ne voivat joskus livahtaa vastustajan selustaan huoltolinjoja katkaisemaan. Useat OCS-pelaajat pitävät realismiin pyrkivän pelin hengen vastaisena tilannetta, jossa nopea, mutta muutoin varsin heikko yksikkö uhraa itsensä etenemällä oman huollon ulkopuolelle syvälle selustaan katkaisemaan vastustajan huoltolinjan. Kaikkia miellyttävän säännön kirjoittaminen on kuitenkin mahdotonta, ja sarjan sääntöjen eri versioissa ongelmaan on tarjottu erilaisia valinnaisia sääntöjä. Kuuluisin näistä on v4.1 ja v4.2 esiintynyt valinnainen Godzilla-sääntö, jossa Godzilla syö liian kauaksi linjojen taakse tunkeutuneen suojaamattoman yksikön. Sääntöjen uusimmassa versiossa Godzilla sääntö on poistettu.

OCS-sarjan isoissa peleissä on myös tiettyihin nimettyihin yksiköihin liittyviä ongelmia. Varsinkin itärintamalla yksikköjä kierrätettiin rintaman osien välillä ja pelien kampanjoissa on listattu päivämääriä, jolloin yksiköitä saapuu tai poistuu rintamalta. Usein sääntöjen kannalta ei ole merkitystä onko poistettava nappula kartalla vai tappiokasassa, joten pelaajalle voi olla optimaalista pelillisesti hyökätä pian poistettavalla yksikölle, ennen kuin se poistuu käytöstä. Geneeristen yksikköjen kohdalla poisto tehdään ensisijaisesti kartalla olevasta yksiköstä, jolloin tämä ei pääse häiritsemään kaikissa peleissä.

Düsseldorf on amerikkalaisten hallussa! Beyond the Rhine on yksi harvoista länsirintamalle sijoittuvista OCS-peleistä. Kuva: Chip Saltsman.

Tulevaisuus

OCS-sarjan tilanne vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä. Vuonna 2021 julkaistun The Third Winter pelin jälkeen sarjaan on kehitteillä lukuisia uusia pelejä, kuten The Hero City, joka kuvaa Leningradin rintaman taisteluita vuoden 1943-44 aikana. Suomalaisittain peli vaikuttaa lupaavalta, sillä siinä on mukana suomalaiset Karjalan Kannaksen joukot, ja ilmeisesti peliin tulee myös kannakselle sijoittuva skenaario! Esimakua tulevasta löytyy mm. tästä Twitter-viestistä. Sarjan kehittäjien ajatuksena on myös mahdollistaa The Third Winter, The Hero City ja kehitteillä olevan The Forgotten Battles pelin yhdistämisen yhdeksi mega-kampanjaksi (esimakua saa tästä kuvasta). Jos siis nämä yksittäisten pelien megakampajat eivät ole vielä riittävän isoja…

Keväällä 2022 Curtis Baer julkaisi sarjan 30-vuotispäivän kunniaksi ”State of the OCS” raportin, jossa mainitaan kymmenen suunnittelun alla olevaa OCS-peliä, joten uusi pelattava ei ihan heti ole loppumassa. Vielä kun MMP julkaisisi uuden painoksen kaikkien kaipaamasta Case Blue pelistä (jossa on yhtenä yksikkönä niin kutsuttu panttipataljoona, eli suomalainen Waffen- SS-vapaaehtoispataljoona, joka taisteli 1942 Groznyi suunnalla).

Karjalan kannaksella tapahtuu The Hero City pelin prototyypissä. Ennakkotietojen perusteella peliin olisi tulossa oma ”suomi-skenaario” kannaksen taisteluista kesällä 1944. Kuva: Chip Saltsman.

Yhteenveto

OCS sarjan pelit korostavat huollon merkitystä, pakottaen pelaajat miettimään operaatioita sen mukaan miten paljon huoltoa on tarjolla, miten paljon sitä voidaan liikuttaa ja miten pitkälle sitä voidaan toimittaa mahdollisen läpimurron yhteydessä. Vanhan sanonnan mukaan ”sodankäynnissä amatöörit puhuu taktiikasta ja strategiasta, kun taas ammattilaiset puhuu logistiikasta”. OCS:ssa kaikki on alisteista logistiikalle ja peli palkitsee huolellisen logistisen suunnittelun. Tämän lisäksi pelimekaniikka on tuttua heksasotaa taistelutaulukkoineen, kaikkineen, tarjoten myös riittävästi taktista mielenkiintoa. Sarjan peleistä löytyy pelattavaa erityisesti toisen maailmansodan itärintaman taisteluista, mutta muitakin rintamia ja sotia on huomioitu. Sarjan kehitys jatkuu aktiivisesti ja uusia pelejä on luvassa jo mahdollisesti ensi vuonna.

Pelattuna: Karelia ’44: The Last Campaign of the Continuation War (2011)

Jatkosodan lopussa, kesän 1944 torjuntataisteluissa Karjalankannaksella Neuvostoliiton hyökkäyksen alkumenestys uhkasi hetkittäin Suomen itsenäisyyttä, mutta lopulta puna-armeijan suurhyökkäys tylsistyi Tali-Ihantalan, Vuosalmen ja Viipurinlahden taisteluissa. Operaatioon otti osaa satojatuhansia sotilaita ja siinä oli vastakkain Suomen ja Neuvostoliiton armeijat parhaimmillaan. Suomalaiset olivat paremmin koulutettuja, varusteltuja ja huollettuja kuin talvisodassa, mutta vastaavasti neuvostoliittolaiset olivat sodan karaisemia veteraania, joita talvisodan johtamisongelmat, heikko taktiikka ja sää eivät haitanneet. Karelia ’44: The Last Campaign of the Continuation War (2011) kuvaa tätä operaatiota.

Karelia ’44 on Ken Jacobsenin ja Ernesto Sassotin suunnittelema ja Multi-Man Publishing (MMP) julkaisema operatiivisen tason sotapeli Karjalankannaksen taisteluista kesällä -44. Peli on osa Standard Combat Series (SCS) pelisysteemiä, joka kuvaa toisen maailmansodan aikaista liikkuvaa sodankäyntiä kevyillä “Beer and pretzel” tason säännöillä. Mekaanisesti peli on tyypillinen heksasota, jossa liikutellaan yksikkölaattoja heksakartalla ja taistelut ratkaistaan noppien ja taistelutaulukon yhteispelillä.

Pelin kansi ja komponentit. Ohjekirjoja on kaksi, joista toinen kuvaa Standard Combat Series (SCS) perussäännöt ja toinen pelikohtaiset erikoissäännöt. Kuva BGG:stä käyttäjältä Ganix Ugarte Aja.

Standard Combat Series (SCS)

SCS on erinomainen esimerkki sotapeleissä käytetystä pelisysteemistä, jossa pelisarjaan kuluvilla peleillä on yhdet, yhteiset säännöt, joita sarjan eri pelit varioivat omilla erikoissäännöillään. Vähän kuin kaikilla Menolippu (Ticket to Ride)-peleillä olisi yhteiset säännöt ja sitten sarjan eri peleillä olisi lyhyemmät erikoissäännöt, jotka on käytössä siinä pelissä. Tällaisen systeemin etuna on, että sarjan perussäännöt tuntemalla voi pelata pienellä vaivalla useita erilaisia pelejä.

SCS sarjan ensimmäinen peli, Stalingrad Pocket, julkaistiin 1992 ja sen jälkeen sarjaan on julkaistu The Gamers Archive arkiston mukaan 22 eri peliä. Pelisysteemin sääntöjä on päivitetty vuosien saatossa useita kertoja ja sarjan viimeisen sääntöversio (1.8) on vuodelta 2015. Suurin osa pelisarjan peleistä keskittyy toiseen maailmansotaan, mutta sarjan pelit ovat käsitelleet myös Israelin ja arabivaltioiden välisiä sotia (Heights of Courage), ensimmäistä maailmansotaa (Operation Michael) ja Espanjan sisällissotaa (Guadalajara).

SCS:n säännöissä korostetaan yksinkertaisuutta ja sarjan perussäännöt mahtuvatkin seitsemälle sivulle. Sääntökirjassakin korostetaan sarjan “beer and pretzels” luonnetta, jossa ideana on pitää säännöt niin keveinä, että peliä voi pelata baarissa oluen ääressä (peliaika lasketaan tunneissa joten yksi juoma ei välttämättä riitä). Sarjalle on ominaista yksiköiden jaottelu värien mukaan niin, että osa voi toimia useammin vuoron aikana, ja toiset vain kerran. Yksikkölaatassa keltaisella merkityt Exploit Capability yksiköt, joilla yleensä tarkoitetaan mekanisoituja panssariyksiköitä, voivat liikkua ja sotia liikkumisvaiheessa, uudestaan taisteluvaiheessa ja vielä kolmannen kerran ”exploitation” vaiheessa. SCS sarjan pelit korostavatkin liikkuvaa sotaa, jonka keihäänkärkenä ovat keltaisella merkityt liikkuvat yksiköt, joiden oikea-aikaisella käytöllä murretaan puolustus ja saarretaan vastustaja.

Peli pelipöydällä. Kartan värimaailma ei ole paras mahdollinen, vaikka lähellä Suomalaisen havupuun neulasten väriä onkin. Kuva: Timo Ollikainen.

Karelia ’44

Karelia ’44 on kaksinpeli, jossa toinen pelaa Neuvostoliittoa ja toinen Suomea. Neuvostoliiton tavoitteena on valloittaa Karjalankannas annetussa ajassa, ja Suomen tavoitteena on viivyttää niin pitkään, että Stalinin kärsivällisyys loppuu (kts. myöhemmin). Pelialue kattaa Karjalankannaksen kesäkuun 1944 etulinjasta aina Viipurin-Pyhäjärvi tasolle saakka. Karttaan on merkitty valmiiksi etulinja suurhyökkäyksen alkaessa, sen takana oleva ensimmäinen puolustuslinja (Vammelsuun–Taipaleen linja eli VT-linja) ja taaempi toinen puolustuslinja (Viipurin–Kuparsaaren–Taipaleen linja eli VKT-linja). Pelialue rajautuu pohjoisessa Laatokkaan ja etelässä Suomenlahteen. Karttaa on merkitty punaisella voittopisteheksat, joiden omistajuus ratkaisee pelin voittaja.

Pelissä on kaksi mielenkiintoista erikoissääntöä. Neuvostoliiton pelaajalla on niin sanottu Stalinin kärsivällisyystaulukko, joka määrittelee pelin lopun. Pelin alussa kärsivällisyys on sijalla 3 ja joka vuoron alussa 50%:n todennäköisyydellä kärsivällisyys tipahtaa yhden pykälän. Neuvostoliiton pelaaja saa pelin aikana lisää kärsivällisyyttä valtaamalla suomalaisten asemia ja luovuttamalla osan joukoistaan takaisin Neuvostoliittoon reserviin. Tämä mekaniikka tekee Neuvostoliitolla pelaamisesta arvaamatonta, kun pelin kesto on satunnaista ja siksi hyökkäystä pitää puskea jatkuvasti eteenpäin, tarvittaessa kovin tappioin.

Stalinin kärsivällisyystaulukko (vasemmalla kuva kartasta, oikealla VASSAL-versiosta). Omaa henkeään arvostava punakomentaja ei halua päätyä punaiselle, ainakaan ennen kuin Viipuri on vallattu. Kuva: Timo Ollikainen (kartta) ja Marko Tainio (VASSAL).

Suomalaisilla vastaavan epävarmuuden luo täydennystä tulo, joka ratkaistaan aina vuoron alussa nopalla. Tuloksella 5-6 suomalaiset saavat aina seuraavan täydennysjoukon käyttöönsä. Ensimmäisen täydennyksen mukana suomalaisten avuksi tulee muun muassa saksalainen Lento-osasto Kuhlmey, jotka lisäävät merkittävästi Suomen ilmatuen tehokkuutta. Tämän jälkeen mukaan tulee muita uusia yksiköitä, joilla täyttää linjaan syntyneitä aukkoja.

Suomalaisilla on myös pelissä omat “aaveyksiköt”, joiden avulla kuvataan suomalaisten joukkojen levittäytymistä puolustuslinjassa yhtä heksaa laajemmalle alueelle. Puolustuslinjalla ollessa jokaisen suomalaisen yksikön kummallekin puolelle lisätään erillinen aavemerkki, joka estää neuvostoliittolaisten yksiköiden liikkumisen kyseisen heksan kautta. Tällä tavalla suomalaisten vähät joukot pystyvät miehittämään puolustuslinjan paremmin. Käytännössä tämän säännön ansiosta suomalaisten vähät joukot riittävät juuri ja juuri puolustuslinjojen miehittämiseen, kun taas muualla voidaan vain viivyttää muutamissa avainkohdissa.

Valmisteltu tykistöiskutaulukko. Puna-armeijalla on käytössä kolme iskua, ja aina käytön jälkeen kestää kolme kierrosta ennen kuin uuden iskun voi tehdä. Kuva (pelin VASSAL-versio): Marko Tainio.

Pelin alussa Neuvostoliitolla on huomattava ylivoima joukoissa, mitä lisää vielä pelaajan käytössä oleva raskas tykistö. Pelissä Neuvostoliiton pelaajalla on käytössä valmisteltu tykistöisku (prepared offensive) eli päämajan raskas tykistö, jota voi hyödyntää pelin ratkaisutilanteissa avaamaan tietä puolustuslinjan läpi. Näiden iskujen aikana myös osa Neuvostoliiton yksiköistä, joilla ei normaalisti ole ”exploit” kykyä, saa sen tilapäisesti käyttöönsä. Näitä hyökkäyksiä on kuitenkin käytössä vain rajallinen määrä ja niiden valmistelu vie useita vuoroja.

Pelissä on yksi koko kesän kattava kampanja, lisäksi netistä löytyy kaksi skenaariota, joista toisessa pelataan kampanjan alkupuoli ja toisessa Tali-Ihantalan taistelu.

Tapahtui kesällä 1944

Pelasimme Sotatuomari-Antin kanssa koko kampanjan. Minä asetuin Neuvostoliiton saappaisiin, Antti ohjasti Suomea. Pelialustana toimi VASSAL. Pelin ensimmäisellä vuorolla ammuin valmistelun tykistökeskityksen, joka jälkikäteen ajatellen tuli suunnattua aivan väärin. Etelässä Valkeasaaren lohkolla, jossa Neuvostoliitto historiallisesti läpäisi suomalaisten etulinjan, pääsin läpi helposti, mutta pohjoisempana valmisteltu tykistökeskitys suuntautui väärään kohtaan, ja jumituin kolmeksi vuoroksi taistelemaan epätoivoista taistelua hyvissä asemissa olevia suomalaisia vastaan. Vasta neljännellä vuorolla sain, Stalinin kärsivällisyyden ollessa jo pahasti koetuksella, saarrettua suomalaisten viimeisen puolustajan.

Kampanjan lähtötilanne. Valkoiset ”aaveet” kuvaavat suomalaisten joukkojen levittäytymistä viereisiin heksoihin. Kuva (pelin VASSAL-versio): Marko Tainio.
Tilanne vuorolla 3. Etelässä on saatu aikaiseksi hyvä läpimurto mutta pohjoisessa suomalaiset puolustavat etulinjaa saarrostusuhasta huolimatta. Kuva (pelin VASSAL-versio): Marko Tainio.

Etelässä Antti perääntyi taidokkaasti, ja hyödynsi maksimaalisesti liikkuvan suomalaisen tykistön mahdollisuudet (suomalaisten tykistö on merkitty keltaisella eli se voi liikkua ja ampua useita kertoja vuorossa). Tätä helpotti se, että vaikka tykistötuli ei aiheuttaisikaan tappioita, saa se kuitenkin usein aikaan kohteidensa taistelujärjestyksen hajoamisen (disorganized). Tällöin joukot taistelevat ja liikkuvat puolella teholla, mikä merkittävästi haittaa Neuvostoliiton läpimurtojen tekemistä.

Vuorolla kolme suomalaiset perääntyivät VT linjalle odottamaan, että hitaasti perässä tulevat neuvostoliittolaiset ehtisivät kohdalle. Kivennavan kohdalla puna-armeijan kärkiyksiköt kuitenkin nopan suosiollisella avustuksella läpäisevät suomalaisten etulinjan heti ensi yrityksillä, mikä johti pian koko Siiranmäki-Kivennapa-Kuutterselkä rintamalohkon murtumiseen. Samoin pohjoisessa Raasulin kohdalla neuvostoliittolaiset läpäisevät VT linjan ensi yrittämällä.

Tilanne vuorolla 5. Kivennavan alueella puna-armeijan kärkiyksiköt löivät puolustajat lennosta ja VT-linja murtui. Etelämpänä tilanne läpimurtoa jouduttiin odottamaan kauemmin. Pian kuvan oton jälkeen ruosteenpunaiset kaartin yksiköt piti palauttaa reserviin, jottei Stalinin kärsivällisyys olisi tipahtanut liian alas. Kuva (pelin VASSAL-versio): Marko Tainio.

Tässä vaiheessa Stalinin kärsivällisyys oli kuitenkin halunnut niin alas, että jouduin palauttamaan kaikki kaartinarmeijat ja siihen päälle vielä muitakin yksiköitä Neuvostoliiton reserviin, jotta Stalinin kärsivällisyys ei olisi loppunut kokonaan. Onneksi Antin täydennysheitot olivat vastaavasti surkeita läpi koko pelin ja suomalaiset joutuivat taistelemaan alimiehityksellä. Tämän ansiosta pääsin vuorolla seitsemän etelässä läpi Vammelsuussa aivan Suomenlahden rannan kohdalla, mikä uhkasi saarrostaa Antin joukot. Samaan aikaan pohjoisessa joukot kiiruhtivat kohti Taipaleenjokea ja Kiviniemeä.

Vuorolla kahdeksan punakone oli elementissään. Kärkijoukot pääsivät läpi Taipaleenjoelta (mitä ei historiallisesti tapahtunut talvisodassa eikä jatkosodassa) ja etelässä suomalaiset joutuivat luopumaan VT linjasta. Vuorolla yhdeksän etelän liian pitkään puolustautuneet suomalaiset joukot saarrettiin ja tuhottiin. Kiviniemessä venäläiset murtautuivat linjasta läpi koukaten oikealta Taipaleenjoen ja vasemmalta Vuoksen kautta. Vuorolla 10 ja 11 Neuvostoliitto pyrki etenemään kohti Viipuria niin nopeasti kuin mahdollista, mutta Stalinin kärsivällisyys loppui vuorolla 14 ennen kuin kärkijoukot ehtivät Viipurin portille. Sen sijaan Taipaleenjoki ja Kivimäki alue oli kokonaan neuvostoliittolaisten hallussa pelin lopussa. Voitto suomalaiselle yhden pisteen erolla, vaikka kartalla Neuvostoliitto oli päässyt Viipuria lukuun ottamatta paljon pidemmälle, mitä historiallisesti tapahtui.

Tilanne vuorolla 9. Taipaleenjoen puolustus romahti ja pian kärkiyksiköt koukkasivat puolustavien suomalaisten selustaan. Kuva (pelin VASSAL-versio): Marko Tainio.

Jälkikäteen analysoiden alun tykistökeskitys suuntautui aivan väärin ja Neuvostoliiton olisi myös pitänyt potkia surutta kaartin joukkoja hyökkäämään, sillä niistä joudutaan joka tapauksessa luopumaan jossain vaiheessa, eikä Stalin välitä palautetaanko joukot elossa vai kuolleena. VT-linjan nopea läpäisy oli tuuria, mutta toisaalta ilman sitä peli olisi ollut paljon lyhyempi ja taputeltu paljon aikaisemmin.

Tilanne pelin lopussa (vuoro 14). Idässä puna-armeija on vallannut kaikki tavoitteet mutta lännessä kolonnat vasta tavoittelevat Viipurin portteja. Voitto suomalaisille yhdellä pisteellä. Kuva (pelin VASSAL-versio): Marko Tainio.

Yhteenveto

Karjalankannaksen taistelut kesällä 1944 luovat erinomaisen pohjan sotapeleille, mutta valitettavasti Karelia ’44 ei saa aiheesta paljoa irti. Osaksi ongelmat juontavat valitusta pelisysteemistä. SCS kuvaa parhaiten liikkuvaa, mekanisoitua sotaa, jossa hyökkäykset, vastahyökkäykset ja saarrostukset näyttelevät isoa osaa. Kesällä 1944 nähtiin hieman panssarisotaa, mutta kokonaisuutena taisteluita ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kahden mekanisoidun armeijan kohtaamiseksi. Jo pelialueen metsäinen maasto pitää huolen siitä, että selustaan ei koukata kuin ennalta määrättyjä, harvoja teitä pitkin. MMP:n pelisarjoista Operational Combat Series (OCS) voisikin soveltua paremmin kesän-44 taisteluiden kuvaamiseen korostaessaan huoltoa ja sen liikuttelua.

Pelissä on myös hyviä elementtejä. Esimerkiksi Vilho Nenosen kehittämä suomalaisen tykistön käyttöperiaatteiden ylivertaisuus vastustajaan nähden on kuvattu hyvin ja juuri tykistön avulla suomalaisilla on mahdollisuus pelin voittamiseen. Samoin Neuvostoliiton valmisteltu tykistökeskitys, joka heikoimmillaankin tuhoaa puolustajien järjestystä, toimii ja voitaisiin hyvin kopioida moniin muihin sotapeleihin. Ikävä kyllä pelin kaksi isointa omaa erikoissääntöä, Stalinin kärsivällisyys ja suomalaisten nopanheitosta tulevat lisäjoukot, luovat peliin vääränlaisen pelimäisen tunnelman, jolloin realismin illuusiota ei pääse syntymään.

Pelin kartta on myös tapahtumiin nähden todella iso, ja on vaikea kuvitella, että suurimmassa osassa heksoista tapahtuisi milloinkaan mitään. Osaksi tämä johtuu Neuvostoliiton huoltosäännöistä, jotka pitävät joukot kasassa pääteiden äärillä. Samalla se tekee historiallisen taistelun kulun mahdottomaksi, koska huoltosääntö ei mahdollista joukkojen levittämistä moniin painopisteisiin. Viipurinlahdella ei pelissä edes voi taistella, vaikka historiallisesti alueella taisteltiin ravoisasti aivan rauhantekoon saakka. Sääntöjäkin jouduimme tulkitsemaan yllättävän paljon esim. jokien kohdalla. Pelaaminen oli sinällään sujuvaa, mutta se ei missään vaiheessa kunnolla sytyttänyt.

  • Marko: Kaksi tähteä viidestä.
  • Antti: Kaksi tähteä viidestä, tykkimiehille kaksi ja puoli.

Karelia ’44: The Last Campaign of the Continuation War lyhyesti

Sotapeli Karjalankannaksen torjuntataisteluista kesällä 1944.

Suunnittelija(t): Ken Jacobsen ja Ernesto Sassot.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Multi-Man Publishing (2011).

Peliaika: 150-450 minuuttia.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Suomen ja Neuvostoliiton kannaksen alueen sotilaskomentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Joukkojen liikuttaminen ja asemointi, vahvistusten keskittäminen (Suomi), valmistellun tykistökeskityksen käyttö (Neuvostoliitto).

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on näkyvissä.

Tavoite (voiton määrittely): Voitto määräytyy pelin loppuhetkellä hallussa olleiden pisteheksojen perusteella.

Pelatut yksiköt/joukot: Pääasiassa rykmenttien ja divisioonien tasoisia sotilasyksiköitä.

Logistiikka/huolto: Neuvostoliiton joukkojen tulee pysyä päämajan lähettyvillä, Suomen joukoilla tulee olla huoltoreitti kartan pohjoisreunaan.

Taistelumekaniikka: Taistelutaulukko.

Pelejä Suomen sodista: Osa 6: Skenaariot ja lisäosat

Pelejä Suomen sodista -juttusarjassa käymme läpi Suomen sotiin liittyvät pelit, jotka olemme löytäneet BoardGameGeek:stä (BGG), Suomen Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta sekä muista lähteistä. Sarjassa käsitellyt pelit joko liittyvät suoraan Suomen käymiin sotiin tai Suomen alue on niissä merkittävä osa peleissä kuvattua sotaa. Sarjan ensimmäinen osa käsitteli Suomen sisällissotaa (linkki), toinen osa talvisotaa (linkki), kolmas osa jatkosotaa (linkki), neljäs osa Lapin sotaa ja moderneja konflikteja (linkki) ja viides osa itsenäisyyttä edeltäneitä pelejä (linkki).

Tämä sarjan kuudes ja viimeinen osa käsittelee pelejä ja pelisysteemejä, joissa on skenaarioita ja muita lisäosia suomalaisille joukoille. Skenaarioita ja lisäosia on tunnistettu BGG:n pelilistoista, käymällä läpi lupaavimpien sotapelien skenaariolistoja, kysymällä vinkkiä Facebookin Sotapelaajat ryhmästä ja viime kädessä Googlettamalla.

Alla olevat listat on koottu huolella, mutta todennäköisesti se ei sisällä kaikkia aiheeseen liittyviä skenaarioita eikä lisäosia. Jos tiedät listasta puuttuvan skenaarion tai lisäosan, voit vinkata niistä jutun lopussa olevassa kommenttiosiossa, kommentoida artikkelia Twitterissä tai Facebookissa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huoltoreitti[at]gmail.com.

Toinen maailmansota – taktiset pelit

Ylivoimaisesti eniten Suomiskenaarioita löytyy taktisista toisen maailmansodan taisteluita kuvaavista peleistä, joissa soditaan yksittäistä taistelua tai sen osaa. Alla on omina otsikoinaan eri pelit ja pelisysteemit ja tunnistetut suomiskenaariot.

Memoir ’44

Memoir ’44 (2004) on Richard Borgin suunnittelema ja Days of Wondering julkaisema, Commands & Colors pelisysteemiin perustuva suosittu kevytsotapeli toisen maailmansodan taktisen tason taisteluista. Pelin aloitus keskittyi Normandian maihinnousun jälkeisiin taisteluihin Länsi-Euroopassa, mutta lisäosissa mukaan on tullut myös muita rintamia ja skenaarioita.

Virallisia suomiskenaarioita (Official Scenarios) pelille löytyi skenaariotyökalusta viisi kappaletta:

Virallisten lisäksi skenaariotyökalun kautta löytyy hakusanalla “Finland” 60 epävirallista skenaariota (Scenarios from the Front), joista suurin osa käsittelee talvisotaa. Jatkosotaskenaarioita on viisi ja Lapin sotaa käsitteleviä skenaarioita neljä.

Memoir’44:n suomussalmiskenaario talvisotapelipäivänä marraskuussa 2019. Kuva: Marko Tainio.

Combat Commander

Combat Commander on Chad Jensenin suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema taktisen tason sotapeli toisesta maailmansodasta. Kuten Memoiriin, myös Combat Commanderiin on julkaistu paljon lisäosia sarjan aloittaneen Combat Commander: Europe (2006) pelin jälkeen.

Combat Commanderin eri lisäosien skenaariot on listattu BGG:ssä ja listan 159 skenaarion joukossa on kaksi, kahdessa eri lisäosassa julkaistua skenaariota Suomesta:

Skenaariolistaa on päivitetty viime vuosiin saakka ja se vaikuttaa olevan hyvin ajan tasalla. Combat Commanderiin ilmaantuu edelleen lisäosia, joten peliin voi vielä ilmaantua lisääkin suomiskenaarioita. Lisäksi BGG:stä löytyvällä skenaariotyökalulla voi luoda omia skenaarioita, jos olemassa olevat eivät riitä.

Suomalaiset etenevät Combat Commanderissa. Kuva BGG:stä käyttäjältä killy9999.

Advanced Squad Leader (ASL)

Toista maailmansotaa kuvaavien taktisen tason sotapelien joukossa Advanced Squad Leader (ASL) on mittatikku, johon kaikkia muita verrataan. Vuonna 1985 julkaistuun peliin on julkaistu kymmeniä lisäosia ja tuhansia skenaarioita, mukaan lukien Hakkaa Päälle moduuli suomalaisille joukoille. Suomiskenaarioita löytyy pelistä toki muutenkin. Esimerkiksi ASL:n ensimmäisen moduulin, Beyond Valor: ASL Module 1:sen (1985) skenaatio 1, Fighting withdrawal, kuvaa jatkosotaa. ASL:n julkaisuoikeudet omistavan Multi-Man Publishingin (MMP:n) lisäksi ASL skenaarioita on tuottanut mm. Critical Hit julkaisija, jolta löytyy Jatkosota: Finland’s Continuation War for ASL (1996) ja Finland at War, v. I: Jatkosota (2004) lisäosat.

ASL:n skenaariotietokannasta löytyi helmikuussa 2021 162 skenaariota, joissa Suomi on yksi osapuoli. Suomen eri sotiin nämä skenaariot jakautuivat seuraavasti:

  • Talvisota – 73 skenaariota
  • Jatkosota – 80 skenaariota
  • Lapin sota – 9 skenaariota

Suomessa tapahtuvia skenaarioita löytyy myös viime vuonna julkaistusta ASL Action Pack #15: Swedish Volunteers (2020) lisäosasta, jossa osa skenaarioista liittyy Ruotsin ja Venäjän välisiin taisteluihin talvisodassa.

ASL:n ensimmäinen skenaario on jatkosodasta! Torille? Kuva: Marko Tainio.

Squad Leader

ASL:n edeltäjään, vuonna 1977 julkaistuun Squad Leaderiin on myös julkaistu muutamia suomiskenaarioita. Pelin viralliset skenaariot listaavasta Wikipedia-artikkelista löytyi kolme skenaariota talvisodasta:

PanzerBlitz

Legendaarisen Jim Dunnigan suunnittelema ja legendaarisen Avalon Hillin vuonna 1970 julkaisema legendaarinen PanzerBlitz oli puolestaan Squad Leaderin, ja oikeastaan kaikkien nykyisten toisen maailmansodan aikaisten taktisen sotapelien henkinen edeltäjä. Myös PanzerBlitzin julkaistiin suomimateriaalia, kuten suomalaiset yksikkömerkit, kuvaus suomalaisesta jalkaväkidivisioonasta, yksikkömerkit suomalaiseen 5. divisioonan joukoille ja Panssari Salama niminen lisäosa suomalaisille. Mahdollisia suomiskenaarioita en kuitenkaan löytänyt tähän selvitykseen mistään. Esim. pelin VASSAL-moduulissa ei ole suomalaisia joukkoja.

Advanced Tobruk System (ATS)

Suomessa hieman vähemmälle huomiolle jäänyt, Critical Hitin julkaisema Advanced Tobruk System (ATS) on ASL:n lisäksi se toinen yksityiskohtainen toisen maailmansodan aikaisia taisteluita kuvaava sotapelisysteemi, johon on julkaistu lisäosia, skenaarioita ja vastaavia enemmän kuin ihminen ehtii pelaamaan. Suomen kannalta mielenkiintoisesti pelisysteemiin on julkaistu oma, itsenäinen Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945 (2006), moduuli, josta löytyy skenaarioita eri sodille seuraavasti:

  • Sisällissota – 1 skenaario
  • Talvisota – 6 skenaariota
  • Jatkosota – 6 skenaariota
  • Lapin sota – 2 skenaariota

Tämän lisäksi ATS:lle löytyy ATS: Winter War (2014), joka vaatii ATS:n säännöt ja muut pelimerkit ollakseen pelattava. BGG:n mukaan peliin on kuusi skenaariota, oletettavasti talvisodasta. Critical Hitin katalogista löytyy myös ATS Along the Raate Road, joka nimensä mukaisesti kuvaa Ratteen tien taisteluita. Paketissa on kuvauksen perusteella 10 skenaariota, mukaan lukien megaskenaario, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Panzer Grenadier

Avalanche Pressin vuodesta 1998 julkaisema Panzer Grenadier pelisarja on vielä yksi taktisen tason sotapeli toisesta maailmansodasta. Vuonna 2002 julkaistu Arctic Front: Finland’s War, 1939-1944 – A Panzer Grenadier Scenario Book lisäsi peliin suomalaiset ja 20 skenaariota. Vuonna 2008 julkaistu, Arctic Front: Finland’s War, 1939-1944 – A Panzer Grenadier Scenario Book: Deluxe Edition, päivitti säännöt uudempaan versioon ja tuplasi skenaarioiden määrän 40:een. BGG:n kuvauksen perusteella peli kattaa talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan. Sen tarkempaa skenaariolistausta en onnistunut löytämään.

Warfighter

Dan Verssen Gamesin (DVG) julkaisema Warfighter on korttivetoinen, taktisen tason yhteistyöpelisarja, johon on julkaistu BGG:n mukaan toista sataa lisäosaa vuodesta 2014 lähtien. Lisäosissa soditaan eri aikakausilla historiallisissa ja vähemmän historiallisissa (esim. zombit ja suuret muinaiset) skenaarioissa.

Suomeakin on muistettu useamman lisäosan verran. Warfighter: WWII Expansion #32 – Finland #1 (2019) ja Warfighter: WWII Expansion #33 – Finland #2 (2019) lisäosissa soditaan BGG:n kuvauksen perusteella talvisotaa ja Warfighter: WWII Expansion #37 – Vehicle Pack #2 (2019) lisäosassa mukaan tuodaan ajoneuvoja. Suomalaisille sotilaille on myös saatavilla mitalleja Warfighter: WWII Expansion #44 – Medals (2018) lisäosassa, mitä ikinä se sitten pelimekaanisesti tarkoittaakaan. Uusin lisäosa keskittyy Raatteen tien taisteluihin talvisodassa Warfighter: WWII Expansion #55 – Battle of Raate Road (2020).

Muut taktiset pelisarjat

Yllä mainittujen pelien lisäksi etsin suomiskenaarioita alla listatuista taktisen mittakaavan peleistä ja pelisysteemeistä ilman tulosta:

Ilmasota

Ilmasotapelit muodostavat toisen pelikokonaisuuden, jonka alta löytyy suomiskenaarioita useammista eri peleistä. Alla on listattu tunnistetut pelit ja pelisarja, ja niiden suomikytkökset.

Wing Leader

Lee Brimmicombe-Woodin suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema Wing Leader pelisarja käsittelee toisen maailmansodan aikaista ilmasotaa mielenkiintoisella, sivusta kuvatulla pelimekaniikalla. Alun perin 2015 julkaistuun Wing Leader: Victories 1940-1942 (2015) peliin on julkaistu vuosien aikana lisäosia, sääntöpäivityksiä ja muuta materiaalia kiitettäviä määriä. Onneksi pelin suunnittelija on koostanut olennaiset omalle nettisivulleen, josta löytyy muun materiaalin lisäksi listaus kaikista virallisista skenaariosta. Suomiskenaarioita listalta löytyy vain kaksi, yksi talvisodasta ja toinen jatkosodasta:

  • Karelia Suite, talvisota
  • Red Star, Blue Swastika, jatkosota

Suomalaisten lentokoneiden yksikkölaatat löytyvät pelin toisesta lisäosasta, Wing Leader: Eagles 1943-45 (2019).

Wing Leader kuvaa ilmasotaa sivusta. Kuva BGG:stä käyttäjältä Mustafa Ünlü.

Wings of War

Wings of War (2004) on Andrea Angiolinon ja Pier Giorgio Paglian suunnittelema pelisarja, jossa korttivetoisesti ohjataan ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaisia lentokoneita toisiaan vastaan. Peliä voi pelata kaksinpelinä tai kahden joukkueen välisenä koitoksena.

Suomalaisia lentokoneita löytyy pelisarjan toisen maailmansodan aikaisista lisäosista. Wings of War: The Last Biplanes Squadron Pack (2010) lisää peliin Gloster Gladiatorin ja Fiat Cr.42 Falcon, joista ensimmäistä löytyi myös Suomen ilmavoimista. Wings of War: Revolution in the Sky Squadron Pack (2010) puolestaan sisältää Polikarpov I-16:sen, jonka sotasaalisversio löytyy lisäosasta. Mahdollisista suomalaisille suunnatuista skenaarioista en löytänyt lisätietoa, mutta koska pelissä usein luodaan omat skenaariot niillä koneilla, mitä on käytössä, niin mahdollisuuksia on lähes loputtomasti talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan aikaisten skenaarioiden pelaamiseen.

Fighting Wings

Fighting Wings on J.D. Websterin suunnittelema, Over the Reich (1993) pelistä alkanut toisen maailmansodan ilmataistelupelisarja. Suomalaisittain mielenkiintoisesti pelisarjaan on julkaistu yksi itsenäinen suomilisäosa, Buffalo Wings (2010). Facebookin tietojen perusteella suomen värejä löytyy myös yhden jatkosotaskenaarion verran myös Wings of the Motherland (2019) lisäosasta, joka keskittyy itärintaman taisteluihin. Sen tarkempia tietoja en skenaariosta löytänyt.

Vuonna 2020 kickstartattu Buffalo Wings Deluxe edition esitteli lisää suomalaisia koneita ja skenaarioita. Pelissä on kaikki pelaamiseen tarvittavat materiaalit, mutta Wings of the Motherland pelin omistajille on tarjolla lisäskenaarioita. Kuva: Marko Tainio.

Clash of Eagles

Clash of Eagles on samannimisestä pelistä vuonna 1993 alkanut taktisen tason ilmasotapelisarja, jonka viimeinen lisäosa oli vuonna 2001 julkaistu Suomi: A module for Clash of Eagles. BGG:n kuvauksen perusteella pelissä on 24 skenaariota talvisodasta ja jatkosodasta. Pelisarjasta ja sen peleistä on BGG:ssä vähänlaiseen tietoa, mutta useissa kuvauksissa mainitaan vuonna 1983 julkaistu Blue Max, jonka ensimmäiseen maailmansotaan kehitettyä pelimekaniikkaa Clash of Eagles sovelsi toisessa maailmansodassa.

Muut ilmasotapelit

Muista potentiaalisista ilmasotapeleistä tarkistin korttivetoisen Down in Flames sarjan pelien kuvauksia, mutta en huomannut mitään viittausta suomiskenaarioihin. Pitkäikäisen sarjan viimeisin osa, Wild Blue Yonder, ilmaantui 2017, joten toivoa on vielä olemassa.

Merisota ja muut pelisarjat

Ryhmä muu kattaa kaikki muut pelisysteemit ja sarjat, joista löytyi viitteitä suomeen ja suomalaisiin.

Command at Sea

Command at Sea on The Rising Sun: Command at Sea Volume I (1994) pelistä alkanut toisen maailmansodan aikainen taktisen tasona laivastosotapelisarja. Sarjaa julkaisee The Admiralty Trilogy Group (ATG), ja Command at Sea on osa julkaisijan useamman pelisarjan kattavaa Admiralty Trilogy pelisysteemiä, jonka eri pelisysteemit kattavat taktista merisotaa yli sadan vuoden ajalta.

Command at Sea systeemiin julkaistiin vuonna 2019 lisäosa Arctic Fleets: The Navies of Finland, the Netherlands, Norway, and the Soviet Union in WWII, joka nimensä mukaisesti lisää pelisysteemiin Suomen ja muutaman muun maan laivastot. Jo ennen tätä pelisysteemiin julkaistiin Baltic Arena: Scenarios for World War II Naval Warfare in the Baltic Theatre – An Expansion for Command at Sea (Volume VI) (2005) lisäosa, jossa on 13 skenaariota. Pelin arvostelusta selviää että suomalaisia on mukana kolmessa jatkosotaan liittyvässä skenaariossa.

Second World War at Sea

Second World War at Sea on Avalanche Press Ltd.:n julkaisema toisen maailmansodan meritaistelupelisarja. Eli teema on hyvin samanlainen kuin edellä kuvatussa Command at Sea sarjassa.

Pelisarjaan on julkaistu 2015 itsenäinen lisäosa Second World War at Sea: Sea of Iron, jossa tulee mukana mm. Suomen laivasto. Peli ja siihen liittyvä Second World War at Sea: Finland’s Fantasy Fleet (2017) lisäosa on mainittu jo aikaisemmin tämän kirjoitussarjan aikaisemmissa osissa (esim. talvisota-artikkeli). Peruspelissä on 20 lyhyttä taisteluskenaariota ja 16 pidempää operaatiota, jotka jakautuvat eri sodille seuraavasti:

  • Talvisota – 2 taisteluskenaariota ja 1 operaatio
  • Jatkosota – 2 taisteluskenaariota ja 4 operaatiota
  • Lapin sota – 1 taisteluskenaario ja 1 operaatio

Lisäksi yksi operaatio kuvaa vaihtoehtohistoriallista taistelua syksyllä 1940. Finland’s Fantasy Fleet lisäosassa tulee BGG:n kuvauksen mukaan pari skenaariota lisää, mutta niistä ei ole BGG:ssä tarkempaa kuvausta.

Global War 1936-1945

Global War pelisarja on Historical Board Gamingin julkaisema, strategisen mittakaavan pelisarja toisesta maailmasodasta. Pelisarjan ensimmäinen osa, Global War 1939, julkaistiin 2011, ja uudistettu toinen laitos, Global War 1936-1945 (Second Edition), vuonna 2015. Sarjan kolmas laitos on BGG:n mukaan julkaistu vuonna 2019, mutta siitä löytyy hyvin vähän tietoa. Toisen ja kolmannen laitoksen välissä pelille julkaistiin Global War 1936-1945: Winter War (2018) lisäosa, josta löytyy samoin niin vähän tietoa, että peli olemassaolo on pieni kysymysmerkki. Jos peli on olemassa, niin aiheena on nimen mukaisesti talvisota ja mekaniikka kevytsotimista.

Europa series

Europea series sarjan pelit kuvaavat toista maailmansotaa Euroopassa niin että sarjan eri pelit yhdistämällä saadaan koko Euroopan kokoinen pelialue 16 mailia per heksa ruudukossa. Pelisarjaan on julkaistu itsenäinen A Winter War (1992) lisäosa, joka kuvaa nimensä mukaisesti talvisotaa. Storm Over Scandinavia (1998) lisäosa, joka keskittyy pääasiassa Tanskan, Norjan ja Ruotsin alueisiin, on lisäksi mahdollisuus yhdistää peli A Winter War pelin kanssa ja pelata vaihtoehtohistoriallista skenaariota, jossa Ranska ja Iso-Britannia liittyisivät talvisotaan marssimalla Norjan ja Ruotsin läpi Suomeen. Tätä operaatiota todellakin suunniteltiin, mutta sitä ei koskaan toteutettu.

Europa sarjan A Winter War (1992) on ehta heksasota. Kuva: Marko Tainio.

Muut pelisarjat

Yllä mainittujen lisäksi suomalaisia ei löytynyt muista pelisarjoista. Sivuosumana 1800-luvun taisteluita kevyellä otteella simuloivan Manoeuvren (2008) lisäosassa Manoeuvre: Distant Lands (2017) on mukana ruotsalaiset, mikä teoriassa mahdollistaisi Suomen sota skenaarioiden pelaamisen, mutta sellaisia skenaarioita ei mainittu ainakaan BGG:n listauksessa. GMT Gamesin julkaisema Commands & Colors sarjassa voisi samoin teoriassa olla Suomen sota aiheisia skenaarioita Napoleonics lisäosassa, mutta sellaisia ei vaikuttanut pelissä olevan. Ainakaan vielä.

Saatavuus

Useimpien yllä mainittujen pelien peruspelejä ja yleisimpiä lisäosia on hyvin saatavilla lautapelikaupoista Suomessa ja maailmalla. Tiettyjä lisäosia voi sen sijaan olla paljon vaikeampi saada. Esim. ASL:n Hakkaa päälle moduuli on loppuunmyyty, samoin kun Finland’s Fantasy Fleet lisäosa. BGG:ssä on kuitenkin myynnissä käytettyjä versioita ja toisinaan pelejä ja lisäosia ilmaantuu myyntiin myös suomalaisissa käytettyjen pelin myyntipaikoissa.

Virtuaalinen pelaaminen

Useista mainituista peleistä ja pelisysteemeistä löytyy moduulit VASSAL pelimoottoriin. Esim. Seuraavat pelit ovat edustettuina yhdellä tai useammalla moduulilla:

  • Memoir’44
  • Combat commander
  • ASL
  • Squad leader
  • PanzerBlitz
  • Advanced Tobruk System (ATS)
  • Wing leader
  • Fighting Wings

Moduulien lisäosista tai skenaarioista ei ole tarkempaa tietoa, joten suomiskenaarioiden mukanaolo pitää tarkistaa erikseen.

Memoir’44:sta on myös Steam-versio, jonka kautta voi hakea pelikavereita ja pelata itse peliä. Suomiskenaarioista ainakin Suomussalmi on pelattavana.

Memoir’44:n Steam-versiosta löytyy ainakin Suomussalmen taistelu. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Suomiväriä hakeville eri peleistä ja pelisysteemeistä löytyy lukuisia lisäosia ja skenaarioita, joissa pääsee ohjastamaan suomalaisia joukkoja toisen maailmansodan taisteluissa. Erityisesti talvisota on ollut pelintekijöiden mieleen ja Suomussalmen, Raatteen tien ja Tolvajärven taisteluita pääsee toistamaan useilla eri peleillä ja pelisysteemeillä. Suurin osa tunnistetuista suomiskenaarioista on taktisen tason pelejä, mutta skenaarioita löytyy myös ilma- ja merisotaan, ja myös pariin operatiivisen- ja strategisentason peliin.

Toisen maailmansodan ulkopuolella on kuitenkin hiljaista. Sisällissodasta on tiedossa vain yksi skenaario, muista sodista ei yhtäkään. En onnistunut löytämään yhtään skenaariota, joissa aiheena olisi Suomen sota, tai joku muu itsenäisyyttä edeltänyt konflikti, tai jokin moderni vaihtoehtohistoriallinen konflikti. Mahdollisuuksia kuitenkin olisi sillä kaikille aikakausille löytyy Suomeen sopivia pelejä ja pelisysteemejä.

Pelattuna: Reluctant Enemies (2014)

Heinäkuun helteissä oli hyvä viettää yksi päivä pelaamassa Operational Combat Series (OCS) -sarjaan kuuluvaa Reluctant Enemies (RE) sotapeliä. RE:tä on kutsuttu aloittelijan OCS:ksi, mutta onko näin?

Reluctant Enemies pelien kansi ja materiaalit. Kuva on ottanut bgg:n käyttäjä rexbinary, ja kuva on kopioitu 8.8.2019 bgg:stä osoiteesta: https://boardgamegeek.com/image/1992471/reluctant-enemies. No rights reserved.

Reluctant Enemies – sotaa Libanonissa ja Syyriassa

RE kuvaa Operaatio Exporterin taisteluita keväällä 1941 nykyisen Israelin, Libanonin, Syyrian ja Irakin alueella. Liittoutuneiden kampanjan tavoitteena oli varmistaa kuumenemassa olevan Pohjois-Afrikan rintaman selusta valtaamalla ja aseista riisumalla Vichyn Ranskalle uskolliset joukot Lähi-idän alueella. Operaation lopullisena yllykkeenä oli Vichyn Ranskan Saksalle ja Italialle antama oikeus käyttää Syyrian lentokenttiä.

Operaatio Exporter on huonosti tunnettu ja vähän mainittu kampanja jossa britit johtivat liittoutuneiden joukkoja Vichyn Ranskan joukkoja vastaan. Brittien rinnalla taisteli myös Vapaan Ranskan joukkoja, joten kampanjassa oli piirteitä ranskalaisesta sisällissodasta. Maailmalle kampanjan näkyvin muistutus taisikin olla israelilaisen Moshe Dayanin kuuluisa musta silmälappu, jonka käytön hän omaksui menetettyään toisen silmänsä kampanjan ensimmäisenä päivänä.

Kampanjan lähtötilanteessa liittoutuneilla on materiaalissa ja joukoissa laskettuna ylivoima, mutta Vichyn Ranskan joukot muodostavat uskottavan vastuksen. Pelissä on kolme selkeää hyökkäyssuuntaa, yksi rannikolla, yksi vuoristojen välillä oleva sola keskellä, ja avoin, aavikkoinen maasto kauimpana merestä. Nämä kaikki tarjoavat hyökkääjälle ja puolustajalle omanlaisensa haasteen joukkojen ryhmityksen ja siirtojen suhteen.

RE – aloittelijan OCS?

Multi-Man Publishingin (MMP) julkaisema Operational Combat Series (OCS) -sarja on yksi kuuluisimmista moderneista sotapelisarjoista. Sarjaan on julkaistu 18 peliä tai jatko-osaa, ja sarjan eri osia yhdistää sarjan yhteiset säännöt (niin kutsutut “living rules” säännöt löytyvät täältä) joita sarjan yksittäiset pelit varioivat omilla erikoissäännöillään. Teemallisesti OCS-sarjan pelit keskittyvät toiseen maailmansotaan ja Korean sotaan. Nimensä mukaisesti OCS-keskittyy operaatiotason sotimiseen, eli pelaaja komentaa useista divisioonista koostuvaa armeijaa, tai armeijoita, keskittyen pitämään joukot kunnossa, mutta jättäen sodan laajemman johtamisen (diplomatia, tutkimus, teollisuus) muiden huoleksi.

OCS:lla on monsteripelin maine, mikä johtuu enemmän pelin kuvaamien kampanjoiden mittakaavasta kuin sääntöjen monimutkaisuudesta (sotapelien mittakaavassa). Pelissä on kuitenkin yksi osa-alue joka erottaa sen monista kilpailijoistaan: Huolto. OCS:ssa on kahdenlaista huoltoa. Toinen on operaatio- ja strategisen mittakaavan sotapeleissä usein käytetty abstrakti huoltoreitti, jossa omien yksiköiden tulee osoittaa kartalla vihollisesta vapaa huoltoreitti jota ilman yksikkö saa miinuksia toimintaansa. Tämän lisäksi OCS:ssa on erillisiä huoltomerkkejä, joita kuvataan omilla pahvinattereilla. Tätä kartalla olevaan aktiivista huoltoa tarvitaan käytännössä aina kun pelissä pyrkii tekemään mitään erikoisempaa, kuten siirtämään mekanisoituja joukkoja, tilaamaan tykistötulta tai huoltamaan ilmavoimia. Erityisesti huoltoa tarvitaan hyökättäessä, ja tämä pakottaa pelaajan miettimään huollon kulutusta normaalia sotapeliä enemmän, myös tulevaisuuteen päin. OCS:ssa hyökkäyksen ensimmäinen vaihe on usein huoltovarastojen kasaaminen hyökkäävien joukkojen taakse niin että kun hyökkäys alkaa niin toiminta ei lopu heti ammusten ja bensan loppumiseen.

Reluctant Enemies pelin pahvinatterit eli ”kauntterit”. Moniin muihin OCS-sarjan peleihin verrattuna RE:ssä on vähän kaunttereita. Kuva bgg:n käyttäjältä marticabre osoitteesta: https://boardgamegeek.com/image/2415172/reluctant-enemies.

RE:ssä kartalla olevien huoltopisteiden hyödyntäminen on olennainen osa molempien osapuolten strategiaa. Vichyn Ranskalla on alussa isoja huoltovarikkoja, joiden evakuoiminen etenevien liittoutuneiden tieltä on elintärkeää myöhemmän toimintakyvyn turvaamiseksi. Muuten Vichy saa pelin aikana huoltoa vähän. Liittoutuneilla huoltoa saapuu enemmän, mutta sitä joudutaan kuskaamaan pidempiä matkoja. Kummallakaan osapuolella ei ole huoltoa riittävästi kaikille rintamilla vaan painopistettä joudutaan priorisoimaan sen mukaan, missä tilanne on otollisin (liittoutuneet) tai heikoin (Vichy).

Tapahtumaraporttia

Pelasimme RE:ta noin kymmenen tuntia ja sinä aikana ehdimme pelata läpi ohjekirjassa mainitun lyhyen skenaarion. Minä puolustin Vichyn Ranskalla ja Miikka pyrki läpimurtoon liittoutuneilla. Peli alkoi liittoutuneiden hyökkäyksellä (nykyisen) Israelin rannikkoa ja Litani-joen laaksoa pitkin kohti Beirutia ja Bekaanlaaksoa. Hyökkäystä tuki liittoutuneiden kommandojen maihinnousulla, jonka Vichy ajoi heti takaisin mereen (noudattaen historiallista tulosta). Muualla pyrin viivyttämään omilla joukoilla sen verran, että kallisarvoiset huoltovarastot ehdittiin evakuoimaan selustaan talteen.

Pelin lähtötilanne liittoutuneiden näkövinkkelistä. Vasemmalla on meren päällä kolme kommandoyksikköä, jotka tekivät alussa maihinnousun Vichyn Ranskan joukkojen (siniset yksiköt) kylkeen. Keskellä on pelin ajan staattisena pysynyt laakso ja oikealla idän avoin aavikko jonka kautta liittoutuneet iskivät pelin toisella puoliskolla. Ensimmäinen Vichyn Ranskan sininen yksikkö oikealla on Golanin kukkuloilla. Kuva Miikka Rytty.

Peli meinasi ratketa jo vuorolla kolme, kun liittoutuneiden isku rannikolla pääsi linjasta läpi ja huonosti mietitty perääntyminen antoi Miikalle tilaisuuden saartaa kaikki rannikkoa puolustaneet joukot. Onneksi sain seuraavalla vuorolla lisäjoukkoja käyttöön, ja huoltoa tuhlaamalla sain joukot linjaan murtamaan saarron ennen pysyviä vaurioita. Jos Miikalla olisi ollut seuraavalla vuorolla vähän enemmän huoltoa oman saarrostuksen jatkamiseen niin pelisi olisi loppunut siihen. Nyt pääsin omilla joukoilla perääntymään seuraavalle jokilinjalle, mihin linja loppupelin ajaksi jäikin. Tähän perääntymiseen paloi kuitenkin niin paljon huoltoa, että Vichyllä ei ollut mitään mahdollisuutta kunnon vastahyökkäyksiin loppupelin aikana.

Tämän jälkeen enin toiminta nähtiin idän aavikolla, jonne Miikka keskitti uudet yksikkönsä ja ison kasan huoltoa. Hyödyttömän taistelun sijasta päätin tyytyä hallittuun perääntymiseen ennen kuin Miikan apuvoimat ehtivät kunnolla paikalle. Tämä sujuikin aluksi hyvin, mutta sitten liittoutuneiden apuvoimat puskivat voimalla läpi Golanin kukkuloista (jotka olin hetkeä aikaisemmin jättänyt tyhmyyksissäni tyhjäksi) uhaten perääntyvien joukkojen selustaa. Jouduin tekemään pari epätoivoisempaa perääntymisvuoroa, joiden aikana muutama muista jälkeen jäänyt Ranskan siirtomaista koottu komppania tuhoutui viivytystaisteluissa. Suurimman osan joukoista sain kuitenkin kunnossa Damaskoksen edustalle jokilinjaan. Pelin viimeisellä vuorolla Miikka teki epätoivoisen läpimurtoyrityksen, joka onnistui nopan suosiollisella avustuksella yli odotusten. Jos peli olisi jatkunut niin Damaskos olisi suurella todennäköisyydellä kaatunut parin vuoron aikana. Sitä ei kuitenkaan laskettu vaan skenaarion voitto meni Vichylle.

Damaskoksen joukot pelin alussa. Restricted markin alla olevia yksiköitä sai vapauttaa pelin alussa yhden vuorossa. Kuvan etualalla oleva kakkosen lentokenttä, ja muut Syrian lentokentät, näyttelivät keskeistä roolia niin historiallisesti kuin pelissäkin. Kuva Miikka Rytty.

Yllä kuvattujen maataisteluiden lisäksi kävimme koko pelin ajan ilmavoimilla sotaa ilmaherruudesta. Vichyn Ranskalla oli pelin alussa paremmat ilmavoimat ja pyrin aggressiivisesti voittamaan totaalisen ilmaherruuden. Pelin loppupuolella tilanne alkoi kuitenkin kallistumaan brittien eduksi ja veikkaan että ilmaherruus olisi pian menetetty, jos peli olisi jatkunut. Tässäkin tapauksessa brittien huolto ja mahdollisuus korjata yksiköitä kallisti vaa’an heidän puolelle.

Yhteenveto

RE on monessa mielessä tyypillinen OCS-sarjan peli painottaessaan huollon merkitystä. Koska hyökkäykset on kalliita, niin varsinkin rintaman keskiosassa käytiin jatkuvaa manöverointia, jossa Miikka yritti hakea hyvää asemaa hyökkäykseen minun pyrkiessä estämään sen. Esim. yksi liittoutuneiden pioneerikomppania sahasi pelin aikana edestakaisin yhden ja saman heksan kohdalla vain palatakseen aina takaisin kun selustauhka oli hoidettu (“se on pojat nyt niin että me mennään takaisin niihin asemiin, joista me on jo kolmesti poistuttu”). Tavallaan peli muistutti tässä paljon esim. Napoleonin sotien aikaista linjataistelua jossa pyritään manövereilla pakottamaan vastustajan linja kestämättömään tilanteeseen.

Toisaalta RE on tunnelmaltaan aika erilainen kuin muut kokeilemani OCS-sarjan pelit. Selkeimmin ero näkyi Vickyllä pelattaessa siinä, että vaikka huoltoa olikin jatkuvasti liian vähän niin sen siirtelyä ei tarvinnut miettiä sen kummemmin. Muissa pelaamissani OCS-sarjan peleissä huollon kuljetuksen miettiminen on usein ollut ensimmäinen, ja tärkein, asia omalla vuorolla. Nyt siihen ei tarvinnut erityisemmin uhrata aikaa. Lisäksi RE:ssä on yksiköitä vähän ja siinä missä muissa kokeilemissani peleissä on selkeämmät rintamalinjat ja joitain keskeisiä yksiköitä jotka toimivat hyökkäyksen keihäänkärkenä niin RE:ssa joukkojen väliset erot on pienempiä ja eteenpäin mennään normaalien mosurien voimin. Pienet yksikkömäärät myös tekevät sen että yksittäisten taisteluheittojen merkitys kasvaa ja esim. pelin alussa minun nopanheittokäsi oli hyvässä vireessä samaan aikaan kun Miikalla heitot oli mollivoittoisia.

RE:sta oppii OCS-sarjan perusmekaniikat, mutta sen jälkeen kaipaan henkilökohtaisesti vähän tuhdimpia OCS-sarjan pelejä. En silti kieltäydy uudestakaan pelistä, varsinkin jos pääsisi pelaamaan liittoutuneiden puolella.