Avainsana: Tin Goose

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 4: Päivät 6-7

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Päivä 6: Liikennettä laudalla

Torstaiaamu alkoi kevyesti kahdella Roiskalla (Roll for the Galaxy). Ensimmäisessä pelissä sain sinisten tuotannosta rahabonusta antavan laatan sekä Doomed Worldilla kahdeksan rahan aloituksen. Tämä mahdollisti kahden seuraavan sinisen planeetan pelaamisen nopeasti ja shippauskoneiston käynnistämisen. Se ei kuitenkaan saanut lopetusta aikaiseksi riittävän nopeasti, kun kukaan muu ei shipannut. Viimeisellä vuorolla punaisia noppia kerännyt pelaaja sai aikaiseksi punaisista nopista pisteitä antavan kutosen ja pääsi lopulta ohi voittoon kolmella pisteellä. Toiseen peliin sain myös saman sinisten tuotantolaatan, mutta toinen aloituslaatta oli Old Earth, joten rakentaminen oli aluksi paljon hitaampaa. Kun yksi pelaaja sai vielä developmenteja aikaiseksi heti alussa ja sen jälkeen valmistettua Galactic Federationin, peli oli nopeasti selvä. Sijoille 2-4 tulevat pelaajat olivat lopulta yhden pisteen sisällä ja voittajalla muihin kymmenen pisteen keula.

Seuraavaksi oli vuorossa Brass Lancashire. Lähdin kehittämään ja rakentamaan kehräämöitä ja rakennettua niitä melko nopeastia. Kanava-aikakauden lopussa rakennettuna ja käännettynä olivat kaikki kolmostason kehräämöt ja rautatieaikakaudella nelostason kehräämöt. Lisäksi sain vielä melko hyvät pisteet rautateistä. Loppupisteiksi (139) riitti kuitenkin vain toiseen sijaan, kun satamia ja rautakaivoksia rakentanut pelaaja pääsi 146:een.

Sen jälkeen erä Thurn und Taxisisia, jossa sain tuntea pakan vihan – koko pelin ajan. Siitä ei ole muuta kerrottavaa.

Tämän jälkeen oli vuorossa ensimmäinen välierä sitten tiistain 18XX:ien, pelinä Tin Goose. Kysyntä oli tässä pelissä keskittynyt itä- ja länsirannikoille, mutta keskusta jäi tyhjäksi. Jäin alkubidauksessa kolmanneksi, mutta pääsin vielä siltäkin sijalta valitsemaan alkupaikaksi Memphisin, ja itärannikolle oli lopulta vain yksi kilpailija. Itärannikon kysyntä sai yhtiöni tuotton kasvamaan tehokkaasti. Pystyin sen ansiosta ajamaan muidenkin pelaajien ostamien koneiden hintoja ylös ja pelaamaan useamman öljykriisin joutumatta turvautumaan hätälainoihin – mutta muut eivät olleet yhtä rikkaita ja joutuivat ottaamaan näitä. Kun yhtiöni yhdisti vielä selvästi eniten hyvin pisteyttäviä isoja kaupunkeja, voitto oli hyvin selkeä.

Tin Goosen finaalissa kysyntä oli poikkeuksellisesti kerääntynyt länsirannikolle. Sain hyvän alun pelissä lähtemällä Teksasista ja levittäytymällä kohti länttä. Olinkin selvässä tuottojohdossa alkupelissä. Sen jälkeen keskipelissä liian suuri tarjous yhdestä koneesta, jota en odottanut saavani, mutta joka putosi syliini, heikensi tilannetta. Samaan aikaan kaksi muuta pelaajaa onnistuivat saamaan yhteyksiä useisiin omiin tavoitekaupunkeihinsa, jonka ansiosta he saivat kiinni tuottokaulani. Ja tässä vaiheessa alkoi haitata länsirannikolta aloittaminen, sillä sillä puolella on vähemmän isoja kaupunkien, jotka antavat loppupelissä hyvin pisteitä. Rahatilanne oli hyvä, mutta näiden isojen kaupunkien puute huolistutti. Tilanteen korjausyritys viimeisellä kierroksella oli sitten liian ahne, kun otin ylimääräisen tuloaskeleen kasvattamisen sen sijaan, että olisi ylläpitänyt työntekijäsuhteita. Tämän johdosta seuraavan oleva pelaaja pelasi lakon, joka heikensi vähän minun tilannettani sen sijaan, että olisi pelannut öljykriisin, joka olisi romahduttanut voittavan pelaajan aseman. Aiemmin koneesta maksettu ylihinta tarkoitti sitä, että tällöinkään tuskin olisin päässyt toista sijaa paremmalle, mutta nyt jäin kolmanneksi. Voiton vei Anthony Lainesse Kanadasta, joka oli tuttu jo 18XX-pöydistä.

World at Warin turnaus on erikoisempi viritys. Turnaukseen osallistuvat pelaavat 2-3 hengen joukkueissa yhden kampanjapelin, joka kestää seitsemänn päivää (su-la). Tässä yhden pelin Tyynenmeren tilanne torstaina.
Yllä olevan pelin huoltopöytä. Näitä kampanjoita oli menossa 8-9.
Euroopan tilanne. Lauantai-iltana pelin GM:t päättävät miten palkinnot jaetaan pelisuoritusten ja luovuuden perusteella.

Päivä 7: Eteläinen Tyynimeri x5

Perjantain olen perinteisesti varannut Empire of the Sunille, joka on yksi suosikkisotapeleistäni. Se antaa hyvin strategisen vapauden pelaajille silti pitäen historialliset rajoitteet. Ja Tyynenmeren sota on muutenkin kiinnostava, sillä se on hyvin erityyppinen verrattuna suurimpaan osaan muista kampanjoista, jotka ovat usien sotapelien pohjana. Tyynellämerellä laivastot ja ilmavoimat ovat päätoimijat ja maajoukot ovat enemmän tukena näille kuin pääroolissa. Turnauksessa pelataan South Pacific -skenaario, joka on saatavilla myös erillisinä pikkupelinä. Skenaario keskittyy Uuden-Guinean ja Salomonsaarten taisteluihin alkaen Guadalcanalin maihinnoususta ja jatkuu noin vuoden eteenpäin. Se on lyhin skenaario pelistä ja parhaita tapoja uusille pelaajille opetella peli. Se myös käyttää suurimman osa pelin säännöistä, mutta on Empire of the Sunin skaalassa puukkotappelu puhelinkopissa – kuten tämä kampanja oli historiallisesti. Ongelma on, että vaikka peli on aika hyvin tasapainossa vähemmän pelanneiden kesken, hyvien pelaajien kesken Yhdysvalloilla on selkeä etu skenaariossa.

Ensimmäiseen peliin sain Yhdysvallat. Guadalacanalin maihinnousu tapahtui historiallisesti ensimmäisellä vuorolla ja pian sen jälkeen Amiraali Yamamoton kuljetuskone ammuttiin alas, mikä heikensi japanilaisten komentorakennetta. Toisella vuorolla (vuoden 1942 loppupuolella) oli vuorossa Bougainvillen maihinnousu, joka sekin onnistui yllättämään japanilaiset puolustajat, sekä MacArthurin johtama hyökkäys Laehen, joka työnsi japanilaisia taaksepäin Uudessa-Guineassa. Vuoden 1943 alussa japanilaiset lähtivä isoon ilmavoimien hyökkäykseen, joka aiheutti lopulta kovat tappiot japanilaisille amerikkalaisten pilottien ja koneiden ollessa paljon paremmiksi tässä vaiheessa sotaa. Seuraavaksi amerikkalaisten tukialukset hyökkäsivät Rabauliin, joka sai Japanin tukialukset liittymään puolustukseen, ilmavoimien kärsittyä isoja tappioita edellisisessä operaatiossa. Tuloksena oli Midwayn toisinto (nopalla krittinen osuma Yhdysvalloille) ja viimeisetkin Japanin tukialusvoimat oli eliminoitu. Nyt amerikkalaisten tukialukset ja taistelulaivat iskivät Rabaulin ja Trukin satamiin upottaen pääosan jäljellä olevasta japanilaisten laivastovoimasta. Tämä sai Japanin vetäytymään sisemmälle puolustuslinjalleen, kun Etelä-Tyynenmeren puolustaminen jäi mahdottomaksi. Poikkeuksellisesti tässä pelissä maahyökkäysten määrä jäi aika pieneksi ja tulos ratkaistiin laivastotaistelussa.

Toisena pelinä päädyin pelaamaan Japanilla. Guadalcanalin valtauksen jälkeen Japani teki vastaiskun Gili Gilissä, joka aiheutti huomattavia tappioita Yhdysvaltain laivaistolle ja ilmavoimille. Amerikkalaiset ja australialaiset kuitenkin lähtivät etenemään maata pitkin Uudessa Guineassa eivät Japanilaisten maajoukot riittäneet kuin hidastamaan tätä, vaikka kaikki alueella olevat joukot olivat alueella. Laivastovahvistusten myötä amerikkalaiset saivat myös voimia hyökätä Japanin laivaston kimppuun ja isot laivastotaistelut aiheuttivat molemmille puolille raskaita tappioita. Vuoden 1943 puolivälissä molempien puolien laivastot olivatkin kykenemättömiä isoihin operaatioihin ennen kuin Essex-luokan tukialukset saapuisivat Yhdysvalloille. Uuden-Guinean maaoperaation eteneminen riitti kuitenkin tuomaan voiton liittoutuneille.

Kolmannessa pelissä sain arvalla liittoutuneet. Yhdysvallat etenivät vuoden 1942 puolivälissä Salomonsaarilla Guadalcanalin naapurisaarille pienillä maihinnousuoperaatiolla. MacArthurin ja amiraalien väliset riidat vaativat Rooseveltin väliintuloa, mutta ne saatiin sovittua valitsemalla uusi, rohkea strategia (Roosevel-Nimitz-MacArthur Conference -kortti poisti Inter-Service Rivalryn ja antoi nostaa Operation Watchtowerin takaisin käteen). Vuoden lopussa aloitettiin tämän suunnitelman mukainen hyökkäys, kun laivasto teki yllätyshyökkäyksen ja -maihinnousun Japanin Trukin tukikohtaan (Watchtower pelattu uudestaan, japanilaisilla ei enää kortteja tässä vaiheessa, joten ei reagointimahdollisuutta). Tästä iskut jatkuivat Palaun tukikohtaan, joka lopulta romautti japanilaisten logistisen verkoston Etelä-Tyynellämerellä kokonaan (molemmat japanilaisten HQ:t lyöty pois kartalta samalla vuorolla, josta seurasi automaattinen voitto liittoutuneille).

Olin voittanut vain kaksi kolmesta pelistä, mutta koska ne olivat luovutusvoitto ja HQ:n eliminaatiovoitto, ne antoivat parhaan sijoituksen kahden pelin voittajien kesken. Semifinaaleihin pääsi neljä pelaajaa ja puhtaan kolmen voiton pelaajia oli vain yksi, joten kolme muuta olivat kolme parhaat pisteet saanutta kahden voiton pelaajaa. Semifinaalit ja finaalit pelattiin bidaamalla puolista voittoon tarvittavien satamien määrillä. Bidauksessa sain semifinaalipeliin liittoutuneet yhden pisteen bidillä, joka oli minusta halpa hinta – olisin pitänyt kahta pistettä sopivana hintana. Semifinaalipelissä Guadalcanalin valtauksen jälkeen amerikkalaiset lähtivät vahvistamaan joukkojaan Uudessa-Guineassa ja japanilaiset aloittivat vastaiskujen sarjan laivastollaan. Tästä aiheutuu tappioita Yhdysvaltain laivastolle, joka pysyy kuitenkin joten kuten toimintakykyisenä. Australiaisten armeijakuntien siirtyminen Uuteen Guineaan saa Japanin siirtämään lisää maajoukkojaan sinne. Tämä kuitenkin päästää Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen valtaamaan Rabaulin tukikohdan yllätysmaihinnousulla. Tämän jälkeen Kaviengkin on helppo vallata maihinnousulla. Liittoutuneet jatkavat hyökkäyksiä neljän armeijakunnan kokoisella offensiivilla Laehen Port Morsebystä. Japani kykenee pysäyttämään tämän hyökkäyksen, mutta sen maavoimat kärsivät pahoja tappioita. Japani painostaa nyt kaikkensa liittoutuneiden pysäyttämiseen Uudessa Guineassa, se jopa siirtää Ozawan, joka on korvannut kuolleen Yamamoton, päämajan sinne. Liittoutuneilla riittävät kuitenkin joukot toiseen isoon hyökkäykseen, kun kaikki mahdolliset joukot on kerätty yhteen – hyökkäyksessä on mukana yksi Yhdysvaltain armeijan armeijakunta, yksi australialainen armeijakunta, yksi merijalkaväkidivisioona sekä Uuden Seelannin divisioona. Tämä hyökkäys onnistuu valtaaman Laen ja hajottaa Ozawan päämajan logistiikkajärjestelyt. Nyt saapuneet Essex-luokan lentotukialukset mahdollistavat myös maihinnousun Trukille, joka myös vallataan. Näin japanilaiset ovat menettäneet molemmat päämajansa, eli tuloksena on voitto liittoutuneille.

Finaalissa sain myös otettua liittoutuneet yhden pisteen bidillä. Jälleen Guadalcanalin jälkeen Japanin laivasto iskee aggressivisesti, mutta liittoutuneiden laivastot ovat rittävän hyvin armeijan ilmavoimien suojaamia, että ne pysyvät tappioista huolimatta taistelukykyisenä. Japanilaiset vetävät vahvimmat joukkonsa Rabaulista Uuteen Guineaan ja sen ansiosta Yhdysvaltain armeija onnistuu tekemään maihinnousun Uuden Britannian asumattomalle rannikolle ilman vastusta. Pian maihin nousseet joukot marssivat viidakon läpi Rabauliin ja yllättävät sen puolustajat. Jälleen Rabaulin valtauksen jälkeen myös Kavieng on helppo ottaa. Mutta tällä kertaa saksalaiset taistelevat Euroopassa niin sitkeästi, että Tyynellemerelle tarkoitettuja joukkoja siirretään Eurooppaan, joten maajoukot ovat selvästi heikommat. Myös Essex-luokan tukialusten saapuminen viivästyy muutamilla kriittisillä kuukausilla. Yhdysvaltain laivasto jää siis loppupeliksi aika heikoksi, mutta onnistuu muutamilla yllätysiskuillaan tuhoamaan suurimman osan Japanin ilmavoimista. Ilman tukialuksiaan ja heikentyneiden ilmavoimien takia Japanilla on ongelmia käyttää jäljellä olevia voimakkaita taistelualuksiaan tehokkaasti. Lopulta armeijan ilmavoimien tukemana Yhdysvallat kykenevät tekemään useita maihinnousuja, jotka kaappaavat riittävän monta tavoitteena olevista satamista, eikä Japanilla ole enää voimia vastaiskuun. Tuloksena voitto finaalissa kahdella satamalla yli tavoitteen.

Päivän lopputulos.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 3: Päivät 4-5

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2

Päivä 4: Gandhin ensitesti

Tiistaina aamupäivällä ja päivällä WBC:ssä pidetään käytettyjen pelien kirpputori ja huutokauppa,  minkä takia sille ajalle ei ole aikataulutettu alkavia pelejä – lukuunottamatta muutamaa monsteripituista sotapeliä. Joten olin etukäteen sopinut aamupäivälle pelin Gandhia, GMT:n COIN (Counterinsurgency Game Series)-sarjan uusinta peliä. Peli tuo COIN-sarjaan väkivallattomat osapuolet, joita tässä pelissä ovat Kansalliskongressi (eli Gandhin johtama liike) sekä Muslimiliitto. Näillä on COIN-sarjalle uudentyyppisiä väkivallattomia aktivistiyksiköitä, jotka eivät pysty hyökkäämään, mutta joita hallinto voi pidättää. Väkivaltaisten iskujen sijaan yksiköt saavat aikaan rauhanomaisia protesteja ja vaikuttavat sitä kautta hallinnon kannatukseen. Aktivisteja on paljon helpompi rekrytoida kuin väkivaltaisten kapinallisten osapuolten separatisteja, sillä aktivistien rekrytointi ei tarvitse tukikohtia. Nämä väkivallattomat osapuolet tuovat kiintoisan, erilailla toimivan mekaniikan COIN-sarjaan.

Itse pelissä sain Kansalliskongressin pelattavakseni. Alussa Raj (Britannian hallinto Intiassa) keskittyi vallankumouksellisten kurissa pitämiseen samalla, kun Muslimiliitto propagoi itsenäisten muslimialuiden puolesta idässä ja Kansalliskongressi keskitty Keski-Intian takamaiden propagandaan. Raj ei ollut yhtä kiinnostunut näiden alueiden tulevaisuudesta kuin oli väkirikkaimpien alueiden turvaamisesta. Kun ensimmäinen neljästä kampanjakortista (joiden kohdalla tarkastetaan mahdollinen voitto) oli mennyt, vallankumoukselliset ylittivät voittoehtonsa reilusti, mutta seuraavaan kampanjakorttiin oli vielä niin pitkälti, että Gandhin tekemä rauhanviestin levittäminen yhdessä Rajn poliisitoimien kanssat rauhoittivat tilanteen. Toisen kampanjakortin jälkeen Kansalliskongressin rauhanomainen vastarinta oli levinnyt niin laajalle, että sen voittoehto ylittyi, mutta nyt Raj käänsi poliisivoimansa kohti rauhanomaisten protestien kurissapitämistä joukkojenhallinnalla. Samalla vallankumouksellisten pommit kiristivät tilannetta ja vähensivät Kansalliskongressin rauhanomaisen vastustuksen kannatusta, joten brittejä ei vielä onnistuttu pakottamaan pois Intiasta. Viimeiseen kampanjaan lähdettiin kaikkien osapuolten hyvin tasaisesta tilanteesta. Viimeinen kampanja alkaa automaattisesti kriisillä (Intian yleistä tilannetta kuvaavat Unity- ja Restraint-tasot, joiden molempien ollessa minimissä päällä on kriisi, joka antaa sekä poliisivoimille että vallankumouksellisille enemmän toimintavapauksia). Raj ja vallankumoukselliset olivatkin pian saavuttaneet omat voittoehtonsa. Rauhanneuvottelut Lontoossa kuintenkin rauhoittivat tilannetta ja tämän takia molemmat näistä olivatkin olevansa hyvin rajoittuneita sen suhteen mitä voivat tehdä (Restraint nousi rauhanneuvottelu-eventin takia neljään – ja Restraint määrittää kertoo kuinka paljon nämä puolet joutuvat maksamaan operaatioistaan, joten molemmat olivat nopeasti vararikossa). Tällä aikaa muslimiliitto oli saanut Itä-Intiassa aikaan useita muslimijohtoisia osavaltioita ja noussut selkeään kärkipaikkaan. Ja nyt jäljellä olevien korttien kohdalla pelijärjestys mahdollisti näiden alueiden muslimihallinnon puolustamisen, joten historiallisen tuloksen tavoin Intian itsenäistymiskamppailu päättyi muslimiliiton voittoon.

Gandhi kuuluu COINien joukossa keskipituisiin tai vähän lyhempi peleihin: tämä pelin pisin skenaario päättyi vasta pakan viimeiseen korttiin ja kesti 4,5 tuntia.

Huutokauppa menossa. Tässä myydään 1899:ää

Illan ensimmäinen aikataulutettu peli oli GMT:n SpaceCorp, jossa tutkitaan ja asutetaan kilpaa kolmessa aikakaudessa ensin lähiaurinkokuntaa, sen jälkeen aurikokunnan ulko-osia ja lopulta lähitähtijärjestelmiä. Alkuerissä pelattiin tosin vain kaksi ensimmäistä aikakautta. Ensimmäisellä aikakaudella lähdin rakentamaan komeetoille tukikohtia ja poistuin ensimmäisenä asteroidivyöhykkeen taakse. Toinen pelaaja keskittyi Marsin rakentamiseen ja kolmas pelaaja rakensi Maan ympäristön Lagrange-pisteisiin. Sain kohtuullisen hyvän tuotannon aikaiseksi ja bonuspisteet pelin ensimmäisestä pistetuotantotoinnosta, mutta Marsista oli löytynyt niin paljon rikkauksia, että sitä tutkineella pelaajalla oli johto toiseen aikakauteen mennessä. Toisessa aikakaudessa pääsin lähtemään edellä muita Ceresistä, jonne saatiin hyvä tuotantoasema. Tämän jälkeen lähdin tutkimaan ja rakentamaan ulompien planeettojen kuihin, joissa alkoi tulla vastoinkäymisiä. Nostin älyttömän huonoja tutkimuslaattoja, joiden takia menetin yhteensä kolme pistettä. Samalla Marsia alkupelissä tutkinut pelaaja keskittyi Jupiterin kuihin ja nosti siellä hyvin tuottoisia tutkimuslaattoja, joka mahdollisti hänelle nopean teknologian kehittämisen etenemään. Peli lopulta loppui nopeasti, kun ulkoaurinkokuntaan tekemäni tukikohdat pisteyttivät kerralla kolme tavoitetta ja aiheuttivat aikakauden loppumisen, kun riittävä määrä tavoitteita oli toteuttu. Loppupisteytyksessä päädyin lopulta tasapisteisiin (23, joka on hyvin alhainen pistemäärä) Mars/Jupiter-pelaajan kanssa ja ensimmäinen tiebreaker tukikohtien määristä oli sekin tasan. Toinen tiebreaker oli keksittyjen teknologioiden määrä, joka jätti minut toiselle sijalle.

Viimeisenä pelinä tiistaina oli Tin Goose, joka on kovasti aliarvostettu peli lentoyhtiön rakentamisesta ilmailun alkuaikoina. Päädyin viiden hengen pöydässä samaan pöytään mm. pelin suunnittelijan Matt Calkinsin kanssa. Sain melko hyvän lähtöpaikan keskeltä Yhdysvaltoja, josta pääsi helposti saavuttamaan kovan kysynnän kaupunkeja monessa suunnassa. Lisäksi koneiden ostamisessa sain heti alussa hyvät hankinnat, kun sain ostettua molemmat omassa kädessä olleet DC-2:t sekä yhden toisen pelaajaan myyntiin laittaman saman tyyppisen koneen. Tämä saman konetyypin laivaston tehokkuus nosti yhtiöni tuloja tehokkaasti ja tätä auttoi vielä sopivaan aikaan tapahtunut onnettomuus, jonka takia asiakkaat siirtyivät turvallisiin DC-2-koneisiini. Siirryttäessä seuraavaan aikakauteen sain ostettua useamman Curtiss C-46:den, jotka mahdollistivat verkoston laajentamisen jälleen hyvin tuottavasti ja tehokkaasti. Lopulta verkosto kattoi koko Yhdysvallat San Franciscosta New Yorkiin ja niin tuottavasti, että voitto oli selvä $183:lla, kun toiseksi tulleella oli vähän yli $140.

Päivä 5: Kevyehköjä alkueriä

Keskiviikkona univelkojen nukkumisen jälkeen ensimmäinen peli oli iltapäivän Concordia. Ensimmäinen alkuerä pelattiin Italian kartalla, jossa neljällä pelaajalla tuli hyvin ahdasta. Sain alussa ostettua farmerin ja prefektin, joten strategiaksi oli selkeä, eli halpoihin kaupunkeihin leviäminen. Sain vielä diplomaatilla ostettua lisädiplomaatin ja -arkkitehdin ennen pakan sekoitusta, joten peli lähti hyvin liikkeelle, joskin ahtaan kartan aiheuttama kaupunkien nopea täyttyminen aiheutti hieman leviämisen hidastumista. Sain kuitenkin levitettyä kaupunkini kaikille alueille juuri ennen pelin loppumista ja voiton 116 pisteellä, kun tiilentekijän ostanut pelaaja, joka oli myös levittäytymässä laajalti jäi 109 pisteellä toiseksi.

Open Gaming -sali. Muutamaan peliin olisi vielä mahtunut salin takanurkalla.

Seuraavana ohjelmassa oli toinen alkuerä Great Western Trailia (GWT), jälleen lisäosalla pelattuna. Lähdin tällä kertaa hyvin erilaisella taktiikalla, eli rakentamaan, kunnes sain junaa eteenpäin ilmaiseksi ajavan rakennuksen laudalle ja sen jälkeen eteenpäin junalla. Tämän rakennuksen kohdalla kävi kuitenkin kriittinen suunnitteluvirhe, jonka takia päädyin laittamaan “etene kolme askelta” ja “etene neljä askelta” -toiminnot sisältävät rakennukset vähän vääriin paikkoihin, jonka takia näiden ketjuttaminen samalla vuorolla ei onnistunut suunnitelluksi. Sain kuitenkin junan etenemään nopeasti ja vähitellen myös isoja toimituksia aikaiseksi. Peli venyi hyvin pitkäksi, sillä kaksi pelaajaa liikkuivat Kansas Cityyn hyvin hitaasti – pelin pituutta kuvaa esimerkiksi se, että lopussa oli vapaana vain yksi rakennuksen paikka. Peli lopulta ratkesi viimeiseen lehmien nostoon ennen viimeistä toimitustani. Olisin tarvinnut minkä tahansa uniikin lehmäkortin päästäkseni New Yorkiin, joka olisi ollut 18 pisteen toimitus (9 paikoista ja 9 saatavalla olevasta asemalaatasta). Nostin kahden kortin kierrätyksellä kuitenkin vain samoja lehmiä, joita kädessä oli jo, jolloin jouduin tyytymään 5 pisteen toimitukseen. Lopulta edes 52 pistettä rakennuksista ei riittänyt vaan jäin toiseksi pistein 119 – 126, kun lähes kaikki asemalaatat kerännyt pelaaja vei voiton.

GWT venyi sen verran pitkäksi, että suunniteltu Lords of Waterdeep piti jättää väliin. Tauon jälkeen päivän viimeisenä pelinä oli siten Terraforming Mars. Tässä päädyin pöytään, jossa muut olivat hyvin kokeneita, joten kyyti oli melko kylmää. Pelissä oli mukana kaikki lisäosat Venusta lukuunottamatta ja näistä Colonies oli uusi tuttavuus minulle. Se tuntui tuovan hyvin kiinnostavia vaihtoehtoja ja ennen kaikkea tuovan energialle järkevää käyttöä. Sääntökuorma näistä lisäyksistä oli hyvin pieni ja pelin pituuteen vaikutus oli pieni tai vähän nopeuttava, joten ensikokemus tästä lisäosasta oli hyvin positiivinen. Aloitin pelin ihan hyvällä yhdistelmällä titaanin arvoa kasvattavasta yhtiöstä ja titaanin tuotannosta Prelude-korteista. Ja sen jälkeen ei sitten löytynytkään pariin vuoroon mitään mihin titaania käyttää. Osittain tämä johtui siitä, että muutin suunnitelmaa alkukorttien draftauksen jälkeen, joten potentiaalisia kortteja ei alussa ollut kädessä, mutta pakka ei kyllä myöskään suosinut tarjonnallaan. Kun sitten sain titaanit hyödynnettyä ja tuotannon käyntiin olinkin jo jäänyt liikaa jälkeen. Voiton vei lopulta kasvien kasvatukseen keskittynyt pelaaja siitä huolimatta, että hän oli vasta kolmantena ennen loppupisteytystä liki 20 pistettä jäljessä pisimmällä olevaan. Hänen metsät ja kaupungit pisteyttivät lopussa kuitenkin tolkuttomia määriä ja riittivät selkeään voittoon.