Lautapelaamaan 2019

Suomen suurimmaksi ja kauneimmaksi lautapelitapahtumaksi kehuttu Lautapelaamaan 2019 oli syyskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä Kauppakeskus Redin tiloissa. Kauneus on katsojan silmissä, mutta kävijämäärältään Lautapelaamaan on ylivoimaisesti suurin pelkästään lautapeleihin keskittyvä tapahtuma Suomessa. Alustavien tietojen mukaan tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin 900 pelaajaa, joista noin 500 lauantaina.

Lautapelaamaan tapahtuman toteutuksesta vastaavat ovat miettineet tapahtumaa jo kuukausia, mutta tavallinen tapahtumankävijäkin on päässyt aloittamaan valmistautumisen hyvissä ajoin esim. osallistumalla ketjunvaihtoon ja sitä seuranneeseen huutokauppaan. Kummassakin oli tarjolla satoja lautapelejä, joukossa myös muutamia sotapelejä. Samoin Lautapelaamaan tapahtuman kirpputoripöydällä oli sotapelejä tarjolla, mukaan lukien kattavan oloinen Ambush! (1983) paketti n. 150 euron hinnalla! Minun haaviin näistä kaikista tarttui europelien mestarin Reiner Knizian kevyt korttivetoinen sotapeli Battle Line (2000) ja aavistuksen raskaampi Soviet Dawn: The Russian Civil War, 1918-1921 (2009).

Itse tapahtumassa perjantai kului työvuorossa ja sunnuntaina olin liikenteessä jälkikasvun kanssa. Lauantai oli varattu etukäteen raskaampaan pelaamiseen Huoltoreittiporukan kesken. Sattumalta päivästä muodostui GMT Games pelipäivä, sillä kaikki neljä pelattua peliä ovat kyseisen julkaisijan katalogista!

Aloitimme neljällä hengellä COIN-sarjaan kuuluvan Gandhi: The Decolonization of British India, 1917 – 1947 (2019) pelin parissa. Gandhi kuvaa Intian itsenäistymistaistelua jossa yksi osapuoli pyrkii itsenäistämään maan (Indian National Congress), toinen haluaa itsenäisyyttä, mutta myös oman muslimivaltion (Muslim League) ja kolmas pyrkii aseelliseen yhteenottoon (Revolutionaries). Neljäntenä osapuolena on Brittihallinto (British Raj) joka yrittää tasapainoilla kaikkien kolmen muodostaman uhkan kanssa ja pitää “kruunun jalokiven” osana imperiumia.

Gandhi alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa peli näytti vielä hyvältä, mutta pisteytyksessä Raj (punainen) lahjoi itsensä kansan sydämiin kaikissa keskeisissä maakunnissa. Kuva Marko Tainio.

Aloitimme lauantaina klo 10 täyden kampanjan, jossa Antero asettui brittien saappaisiin, minä ohjastin Gandhin kansalliskongressia, Ansi johti kotiedun turvin muslimiliigaa ja Tombad turvautui terroriin. Peli loppui puolilta päivin pelin toiseen pisteytykseen kun Anteron hallinnassa olleiden alueiden määrä riitti voittoon. Siinä välissä ehdin just ja just saamaan jonkinlaisen kuvan siitä mitä pelissä voisi tehdä, joten sen kattavampaa arviota en pelistä osaa vielä kirjoittaa. Ainakin se tuli selväksi että kaikkien osapuolten kannattaisi tukkia rautatielinjoja, jotta Raj ei saa pisteytyksen aikana liikaa rahaa, jolla lahjoa paikallisen omalle puolelleen… Niin ja sekin tuli selväksi että Rajilla on niin paljon sotavoimaa, että se saa halutessaan aina yksittäisen alueen haltuun. Kaiken kaikkiaan lupaava peli, kuten kaikki COIN-sarjan pelit.

Koska Gandhi loppui nopeaan, niin pelasimme samalla porukalle yhden 18xx-pelin, 1862: Railway Mania in the Eastern Counties (2013). Tässä(kin) junapelissä perustetaan yrityksiä ja pyritään niiden kautta täyttämään omat taskut mahdollisimman täyteen valuuttaa. Minun peli alkoi erinomaisesti kun onnistuin perustamaan kaksi yritystä, jotka yhdistin sopivassa vaiheessa pelin alkuvaiheen pelin sen hetken parhaaksi yritykseksi, joka taikoi omistajan, eli minun, taskuihin hyvät tuotot. Tässä vaiheessa olin selvässä johdossa. Lähdin kuitenkin perustamaan pelin loppupuolella uuden firman, koska pelkäsin olemassa olevan firman jäävän radan rakentamisessa jumiin ilman apua (osaksi näin kävikin). Tämä uusi firma onnistui kohtuullisesti, mutta todennäköisesti olisin pärjännyt paremmin ostamalla muiden osakkeita ja pitämällä oman ykkösfirman muuten kunnossa. Antero vei tämänkin pelin parin sadan rahan erolla, joten tiukille meni.

1862 pelin kansi. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen Tombad poistui paikalta ja pelasimme kolmestaan korttivetoista ilmasotapeliä Wild Blue Yonder (2017). Tässä ohjastin italialaista konetta, ansi saksalaista ja Antero kahta brittiä. Minun peli oli kohtuu tylsä, sillä kädessä oli vain hyökkäyskortteja, joita en voinut käyttää, ja vaikka heitinkin kortteja koko ajan pois niin käteen ei noussut mitään sopivampaa. Joten päädyin kaartelemaan ympyrää sillä aikaa kun Antero ampui saksalaiset alas, ja voitti sillä pelin. Lyhyt koiratappelu ei antanut pelistä kovin tarkkaa kuvaa ja tätä olisikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan uudestaan laajemman kampanjan muodossa. Ja paremmilla koneilla, kiitos…

Wild Blue Yonderi kansi. Kuva Marko Tainio.

Tässä vaiheessa ansi lähti muihin peleihin ja jäimme Anteron kanssa ratkaisemaan Ardennien taistelun The Last Hundred Yards (2019) pelin avulla. Viimeiset sata jaardia on kerännyt jonkin verran kehuja esittelemällä uuden näkökulman ja mekaniikan taktisen tason sotimiseen. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä sillä “helpompi kuin ASL (Advanced Squad Leader) mutta realistisempi kuin Memoir’44” pelejä on tusinoittain, joukossa monia erinomaisia yrityksiä. The Last Hundred Yardsin mittakaava on samaa luokkaa ASL:n kanssa, eli noin komppanian suuruiset joukot kohtaavat taistelukentällä. Pelasimme skenaarion jossa amerikkalainen joukkue yrittää puolustaa kahta hyökkäävää saksalaista joukkuetta vastaan. Peli on huomattavasti ASL:sta nopeampi pelata ja peli suosii nopeaa etenemistä jossa ei jäädä tuleen makaamaan. Meidän pelissä pyrin lähinnä hidastamaan saksalaisia siirtyen aina taaempaan asemaan kun paine vaikutti liian suurelta. Tämä toimi suurimman osan ajasta hyvin, mutta hiukan liian nopea perääntyminen ja yksi huonosti mietitty vuoro käänsivät kelkan saksalaisille.

Esittelyskenaario harvoin paljastaa pelin koko potentiaalia, mutta ainakin tästä jäi positiivinen mielikuva. Aloituksen ratkaiseminen puhtaalla nopanheitolla on tosin vähän tylsä mekaaninen ratkaisu, mutta toisaalta se pitää molemmat varpaisillaan kun ei tiedä kuka on seuraavalla vuorolla aktiivinen, ja kuka reagoi. Vuoron aikana kerääntyneen tuleen ratkaiseminen vasta vuoron lopussa on hyvä idea, ja sitä olisi ehkä voitu viedä pidemmällekin niin että mitä useamman tulitusmerkin yksikkö saa, sitä enemmän tulee miinusta heittoon.

The Last Hundred Yardsin lopputilanne. Etualan jenkit on kaikki paniikissa ja saksalaiset kontrolloivat voittoheksoja, erityisesti oikealla olevaa kirkkoa. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen pelattiin yksi Cartagena (2000), jota Antero ei voittanut.

Meidän sotapelaamisen lisäksi viereisessä pöydässä pelattiin jotain Memoir’44:n overlord skenaariota, joten emme olleet tapahtuman ainoita sotapelaajia.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan oli taas lautapelaamisen juhlaa. Kiitos kaikille järjestäjille ja vapaaehtoisille joita ilman tapahtumaa ei voitaisi järjestää! Ensi vuonna uusiksi Redissä, tai jossain muualla.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 1: Yleistä ja 1. päivä

Tämä juttusarja on raportti World Boardgaming Championships (WBC) -tapahtumasta, joka pidettiin Seven Springsissä, Pennsylvaniassa 20.-29.7.2019. WBC on tyypiltään hieman erilainen tapahtuma kuin pelitapahtumat yleensä ja tällä juttusarjalla pyritään esittelemään sitä sekä miltä se näyttää osallistujan silmin. WBC on Boardgame Players’ Associationin järjestämä yhdeksänpäiväinen lautapelitapahtuma, joka järjestetään heinäkuun loppupuolella Seven Springsin laskettelukeskuskompleksissa Pittsburghin lähellä Appalakkien länsiosassa. Se on siis näin kesäaikaan erinomainen paikka lautapelitapahtumalle, sillä keskuksessa on paljon erilaisia saleja, iso hotellikompleksi suoraan yhteydessä konferenssitiloihin ja yleensä vähän kävijöitä kesäaikaan. Tosin tänä vuonna ensimmäisenä viikonloppuna paikalla oli myös jousiammuntajärjestön kokoontuminen, joten pelien lisäksi käytävillä näkyi paljon jousipyssyjä. Sijainnin huonompana puolena on, että paikka on keskellä metsäistä vuoristoseutua, eli juuri muuta kuin keskuksen tarjoamia palveluita ei sieltä ole helposti saatavilla – joskin tarjolla on kyllä kaikenlaisia ulkoilmaviihdykkeitä koko perheelle ja esimerkiksi maastopyörä- ja vaellusreittejä.

Seven Springs. Vasemmalla hotellitorni ja matalampi hotellisiipi sekä reunimmaisena vasemmalla ravintola-alue.

WBC eroaa suurimmasta osasta muita pelitapahtumia siinä, että pääpaino on turnauksissa. Tapahtumassa järjestetään noin 130 eri pelin turnaukset, joihin voi osallistua tulemalla paikalle alkuerään. Ihan aloittelijoitakin kannustetaan osallistumaan turnauksiin ja alkuerissä pelin laatu voikin olla vaihtelevaa, mutta viimeistään semifinaaleissa (jos sinne nyt pääsee) vastus on kovaa. Ja joissakin peleissä, kuten 18XX:t, lähes kaikki osallistujat ovat paljon pelanneita. Toki paikalla on myös iso vapaan pelaamisen alue paikallisen seuran kirjaston kanssa, mutta jotkut käyttävät turnauksia ihan ”scheduled open gaming” -hengessä, eli valitsevat aina seuraavan kiinnostavan alkavan pelin sen enempiä turnausmenestyksestä huolimatta. Tämä rakenne takaa sen, että peliseuraa löytyy aina helposti. Alun perin tapahtuma oli hyvin vahvasti sotapelipainotteinen, mutta nykyään pelivalikoima on aika tasan eurotyylisten pelien ja sotapelien kesken. Kuvaukset kaikista tapahtuman turnauksista löytyvät täältä ja aikataulu kokonaisuudessaan täältä.

Pelien kioskeja odottamassa tapahtuman alkua. Kuvassa turnausten 1776 – Dune kioskit.

Tapahtuma on kauniissa vuoristoympäristössä, joka on kesällä suhteessa mukavan viileä. Tämä oli varsinkin tänä vuonna miellyttävää, kun alkuviikonloppuun sattui itärannikolle helleaalto, jossa alueen kaupungeissa päivän korkeimmat lämpötilat olivat 38 asteen tienoilla ja päivän alin 26 asteessa. Saavuimme junalla Washingtonista Connesvilleen (Appalakkien isoimpia hiilikaivoskaupunkeja), josta on vielä noin kolmen vartin ajomatka tapahtumapaikalle. Vaihtoehtona olisi lentää Pittsburghiin, josta olisi noin puolentoista – kahden tunnin ajomatka kaupungin toiselta puolelta. Lentäminen Pittsburghiin on nykyään jo realistinen matkavaihtoehto paikalle saapumiseen, kun British Airways aloitti jälleen tänä keväänä lennot Lontoon ja Pittsburghin välillä. Aiemmin järkevät yhteydet sisälsivät lennon itärannikolle ja jatkamisen maata pitkin paikalle, joko junalla tai autolla.

Loppuosa artikkelisarjasta käy läpi mitä tapahtumassa tuli pelattua, miten meni ja millainen kokemus tapahtuma oli. Aikataulun takia ensimmäiset päivät ovat 18XX-painotteisia, joskin väleihin mahtuu muitakin pelejä, ja loppupäivissä on sota- ja europelejä sekaisin.

Päivä 1: Junia ja filleri-Scythe

Ensimmäisen päivän aloitus oli 18XX-turnaus. Turnauksessa on kahden päivän aikana neljä alkuerää, joissa voi valita pelin tietystä listasta pelejä. Semifinaaleihin pääsee käytännössä varmasti voittamalla ainakin yhden pelin.

Ensimmäinen pelini oli 1862. Suhteellisen lyhyt (18XX:ksi) versio Itä-Anglian hulluista rautatievuosista, jonka erikoisuus ovat kolme eri junatyyppiä, ryhmittäin tarjolle tulevat junat ja joka pelin alussa arvottava järjestys firmoille ja mitä junia ne saavat ajaa. Lisäksi firmat voivat yhdistyä saadakseen molempien junatyypit käyttöön tai muodostaakseen muuten vain paremman yhtiön, jolloin toinen firmoista palaa takaisin tarjolle. Pituuteen suhteutettuna pelissä on erittäin paljon sisältöä.

Tällä kertaa pelin alussa tarjolla olevat firmat olivat lähinnä pohjoisessa ja lännessä ja yleensä aktiivisin alue Lontoon ympäristössä oli lähes tyhjä. Huutokauppojen jälkeen minulle jäi käteen pohjoisreunassa kaksi firmaa, jotka eivät näyttäneet kovin hyviltä, mutta joilla yhdessä pystyi määrittelemään miten pohjoinen rakentui. Aloin siis rakentamaan niitä yhteen pohjoisessa enkä edes pyrkinyt Lontoota kohti ja yhdistin ne nopeasti. Tämän jälkeen alkoi näyttää siltä, että verkko kyllä muodostuu hyväksi, mutta firma jää niin köyhäksi, ettei se kykene koskaan hankkimaan riittäviä junia. Joten oman firman osakkeiden ostaminen jäi sikseen ja aloin ostaa muiden yhtiöiden osakkeita. Kun pysyvät junat olivat tulossa tarjolle, myin lähes kaikki omistukseni (mukaan lukien kaikki oman yhtiön osakkeet) ja perustin kaksi uutta firmaa, jotka yhdistyttyään kykenivät ajamaan pohjoisen valmiita reittejä. Sopivasti ajoitetulla uudelleenrahoituksella ja yhditymisellä firmalla oli lopulta neljä junaa, kun kolme on normaalisti maksimi, jota voi saada ostamalla uusia junia, sekä radat, jolla se pystyi ajamaan niitä. Ongelma oli, että osakkeita oli omistettuna vähän näiden liikkeiden takia. Samalla oikealla puolella ollut pelaaja päätyi ahneuttaan ajamaan oman firmansa, joka oli ainoita muiden pelaajien firmoja, joita omistin, junattomaksi. Oman pelinsä räjäytyksen lisäksi tämä maksoi minulle sen verran, että se todennäköisesti vei voiton. Lopulta oma “vähän, mutta todella hyviä osakkeita” -tilanne riitti toiseksi noin 10 500:n tuloksella. Noin 800 paremmalla tuloksella voiton vei Peter Eldridge täysin vastakkaisilla “todella paljon roskaa” -sijoituksilla. Muihin kaulaa oli yli 2000.

Ensimmäinen peli oli sen verran nopea (n. 3,5 tuntia), että ennen seuraavaa kierrosta oli aikaa väli-Scytheen. Turnauksessa arvotaan tarjolla olevat kansakunta-toiminto-yhdistelmät, joista sen jälkeen bidataan. Omasta mielestä yllättäen sain mustan nollan pisteen bidillä vaikka sillä oli ihan hyvältä vaikuttava yhdistelmä, jolla oli hyvä rakentaan rakennuksia ja mechejä. Ja rakennustenkin pisteyslaatta oli aika helppo, vierekkäisiä rakennuksia haluava laatta. Strategia oli selvä, eli pyritään rakentamaan kaikki mechit ja rakennukset nopeasti, hankitaan loput tähdet taisteluilla ja tavoitteilla (jotka olivat molemmat muotoa “pidä kolme tiettyä maastoa hallussa”) eikä välitetä popularitystä ollenkaan, koska tavoitteena on lyhyt peli. Tämä toimi jopa odotettua paremmin, sillä naapurina valkoinen jätti pari kertaa resursseja heikosti suojatuksi luottaen popularity-rankaisujen suojaavaan hyökkäykseltä. Näistä sai sitten poimittua sekä resursseja että taistelutähtiä, joiden ansiosta peli lyheni ainakin kahden kierroksen verran. Keltainen oli toiminnoillaan tuottanut paljon rahaa, mutta ei ihan riittävästi pikalopetuksen kannalta. Voitto 50 pisteellä pikaisessa pelissä (kesto 1:15 bidauksineen), kun toiseksi tullut sai 47 pistettä.

Päivän kolmantena pelinä oli 1880:China. Erikoisuutena tässä versiossa on, että 18XX:ien normaali rakenne, jossa on tasaisesti toistuvia osakekierroksia, joiden välissä firmat operoivat vaihtelevassa järjestyksessä, on käännetty toisinpäin. 1880:ssä firmat operoivat vakiojärjestyksessä jatkuvaa kierrosta, jota katkaisee osakekierros aina, kun junatyyppi on loppuunmyyty tai on menty läpi koko kierros firmojen operointia ilman, että yksikään niistä ostaa junan. On vähän yllättävää, että kukaan muu ei ole kopioinut tätä ideaa, sillä se tuo kiinnostavan lisäulottuvuuden junien ostoon, kun vaikutus osakekierrosten ajoitukseen pitää myös ottaa huomioon. Peli on valitettavan huonosti saatavilla, sillä se on loppuunmyyty aikoja sitten, mutta uusintajulkaisusta liikkuu huhuja.

Sain peli  alkuhuutokaupassa Taiwanin lauttafirman sekä insinööritoimiston. Nämä kalliit privaatit tarkoittivat, että pääsin aloittamaan varsinaisen osakekierroksen toisena – pelijärjestys alkuhuutokaupan jälkeen menee käänteisessä rahajärjestyksessä. Sain sen ansiosta valittua portugalialaiset sijoittajat Macaosta (ulkomaiset sijoittajat ovat käytännössä pieniä junafirmoja, jotka operoivat alkupelissä) sekä Shanghaista aloittavan firman. Nämä molemmat pääsivät ajamaan Taiwaniin, joten lautan hyöty saatiin maksimoitua. Sain pian vielä avattua Nanjingistä, Shangain vierestä, lähtevän firman ja molemmilla firmoilla tiputettua tokenin Pekingin viereen, joten tilanne firmojen osalta näytti hyvältä. Huono puoli oli, että tämän tekemiseksi olin lähinnä investoinut omiin firmoihini enkä omistanut yhtään osaketta pelin kahdesta arvokkaimmasta firmasta. Eli kyse oli saanko irti omista firmoistani riittävästi tuloa. Ostin tämän jälkeen firmani täyteen 3- ja 3+3-junia, joinka jälkeen muut alkoivatkin vältellä junien ostoa, joten ostamani jauhoivat hyvää tuloa pitkään ennen vanhenemistaan. Tämä mahdollisti kolmannen firman avaamisen sopivaan aikaan, jotta pystyin laukaisemaan kommunistien vallan (ei osakkeiden hintamuutoksia mistään syystä) aiemmin kuin muut suunnittelivat ja pääsin vielä pian tämän jälkeem täyteen osakemäärään. Tämä taas mahdollisti tulojen pitämisen firmoissa loppuajan kommunistivallasta, jolloin sillä ei ollut normaalia laskevaa vaikutusta osakehintoihin. Nyt firmoilla olivat tarvittavat rahat loppupelin juniin, joten loppuajan pystyi suoraviivaisesti keskittymään vain tuottojen maksimointiin. Tuloksena voitto noin 7800:lla, toiseksi tulleella Eric Brosiuksella oli liki tuhat yuania vähemmän omaisuutta.

Kirjoituksen seuraava osa (päivät 2 ja 3) tulevat lähipäivinä.