Kategoria: Pelitapahtumat | Huoltoreitti.fi

Sotapelipäivä 8.10.2022

Marko Tainio ja Antti Lehmusjärvi

Lauantaina 8.10.2022 Huoltoreitti -blogi ja Suomen Lautapeliseura (SLS) järjestivät Sotapelipäivän Espoossa Sellon kirjastossa. Sotapelipäivän tavoitteena oli pelata sotapelejä ilman sen tarkempaa ohjelmaa ja pelattavaa oli tuotu paikalle niin SLS:n pelikirjastosta kuin Huoltoreitti -bloginkin omasta (pienestä) pelikirjastosta. Tapahtumaan osallistui viisitoista pelaajaa ja alla on pieni yhteenveto pelatuista peleistä.

All Bridges Burning

Päivän aluksi pelasimme kolmestaan All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020) (ABB). Peli ja sen eri osapuolet on kuvattu lyhyesti vuoden 2021 Sotapelipäiväartikkelissa. Pelasimme samalla porukalla, mutta eri rooleissa niin, että minä ohjastin moderaatteja, Antero punaisia ja Ansi valkoisia.

Pelin alussa Anteron punaiset ottivat isot kaupungit haltuun minun moderaattien levittäytyessä taustalla samoille alueille. Ansin valkoisten mobilisointi oli sen sijaan askeleen jäljessä ja kartta muuttuikin nopeasti pääosin punaiseksi. Kartalle laitettuja aktiivisoluja poistettiin vähänlaiseen, joten peli siirtyi jo vuoden 1917 puolella aktiiviseen sotimiseen. Saksa tuli valkoisten avuksi, mutta lähti haahuilemaan (nopan johdattamana) pitkin pohjanmaata. Venäläiset olivat koko pelin ajan passiivisia.

Moderaateilla yritin vähentää kahtiajakoa ratkaisemalla eduskunnan käsittelemiä asioita ja kerätä resursseja, joita moderaatit tarvitsevat voittoon. Ensimmäinen onnistui jotenkin, jälkimmäinen ei. Aktiivisen sodan alettua yritin julkaista uutisia sodan aikaisista tapahtumista, mutta punaiset onnistuivat katkomaan viestiyhteyksiä ja poistamaan tarvittavia soluja kaupungeista niin, että lopulta vain yksi uutinen saatiin julkaistua. Peli päättyi punaisten selkeään voittoon kun valkoiset eivät päässeet etenemään edes jääkäreiden tuella ja moderaattien resurssienkeräys jäi tekemättä.

ABB:ssä tapahtuu muiden COIN-sarjan pelien tapaan lyhyessä ajassa paljon ja erilaisten vaihtoehtojen vaikutusten ja vaikutusten vaikutusten miettimisestä meinaa saada päänsäryn. Miellyttävän päänsäryn.

Kartalla on paljon punaista. Harmaat saksalaiset ovat Turun pohjoispuolella suomikierroksella. Kuva: Marko Tainio.

Versailles 1919

Geoff Engelsteinin ja Mark Hermanin suunnittelema ja GMT Gamesin vuonna 2020 julkaisemassa

Versailles 1919:ssä pelaajat ratkovat ensimmäisen maailmansodan jälkeistä maailmanjärjestystä Pariisin rauhankonferenssissa. Pelaajat edustavat neuvotteluiden suurvaltoja (USA, Iso-Britannia, Italia ja Ranska) tavoitteena muokata rauha omaksi edukseen. Pelissä nostetaan korttipakasta eri maita tai alueita koskevia kysymyksiä pöydälle ratkaistavaksi, jonka jälkeen eri maat pystyvät laittamaan omaa vaikutusvaltaansa asian ratkaisemiseksi. Eniten vaikutusvaltaa laittanut ratkaisee maan kohtalon ja päättää ratkaisusta, josta on usein sekä etua että haittaa omalle ja muille maille. Jokaisesta ratkaistusta kortista saa pisteitä, mutta kertaalleen ratkaistut maat voivat palata takaisin käsittelyyn, jos alueella syttyy kapina. Kapinoita hillitään sotajoukoilla, joita pitää kuitenkin pelin aikana kotiuttaa, tai muuten oman maan väestö on tyytymätöntä.

Pelasimme nelinpelin minun ohjastaessa USA:ta. Pelin alussa laitoin vaikutusvaltaa Armenian tilanteen ratkaisemiseen ja sain kortin. Armenia osoittautui melkoiseksi ongelmapesäksi palaamalla uudestaan ja uudestaan peliin aiheuttaen jatkuvilla kapinoilla ongelmia kaikille, mutta erityisesti USA:lle, koska maan kohtalolla oli vaikutusta USA:n onnellisuuteen. Lopulta jouduin lähettämään armeijan Lähi-itään, jotta jatkuva kapinointi olisi saatu loppumaan. Pelin luoma tarina oli tässä tapauksessa mahtava. Muuten pelin tapahtumat eivät kuitenkaan jääneet erityisesti mieleen, vaan pelaaminen tuntui enemmän europelimäiseltä pisteiden keräämiseltä kuin temaattiselta sotapeliltä. Olin lopulta toinen kerättyäni parhaat kortit, mutta hävisin bonuspisteissä, joita olin onnistunut keräämään vähän.

Pelaaminen oli europelimäisen sujuvaa ja pelaan tätä mielelläni tilaisuuden tullen uudestaan, mutta ostohalua ei yksi peli onnistunut luomaan.

Versailles 1919 menossa. Kuva: Marko Tainio.

A War of Whispers

Jeremy Stoltzfusin suunnittelema ja Starling Gamesin julkaisema A War of Whispers (2019) on 2-4 pelaajan strategiapeli, jossa pelaajat ohjailevat varjoista neljää sotivaa osapuolta pyrkien muokkaamaan maailmaa oman agendan mukaiseksi. Aluksi pelissä asetellaan agentteja kuiskuttelemaan eri osapuolille omia ideoita, sen jälkeen katsotaan kuiskutteluiden vaikutukset armeijoiden liikkeisiin ja lopuksi nollataan tilannetta seuraavaa vuoroa varten. Teema on vahvasti fantasian puolella ja sotiminen on pidetty kevyenä, koska pelin pihvi on agenttien sijoittelussa ja korttien pelaamisessa.

Pelasimme kolmestaan. Armeijoita liikkui paikasta toiseen lähes satunnaisgeneraattorin algoritmien mukaisesti, kun jokainen edisti omia salaisia tavoitteitaan aina tilaisuuden tullen. Peli ratkaistiin lopulta viimeisellä kierroksella kun Antero pelasi pelin aikana kerätyt kortit muokaten tilanteen haluamakseen. Valitettavasti minun tavoitteet oli juuri päinvastaiset, joten tuloksena Anterolle voitto ja minulle häviö. Ihan hassu pikkupeli, mutta ei sen enempää.

The Napolenic Wars

Samaan aikaan toisessa pöydässä viiden hengen porukka päätti ratkaista Napoleonin sodat Don Greenwoodin ja Mark McLaughlin suunnitteleman ja GMT Gamesin julkaiseman The Napoleonic Wars (2002) pelin parissa. Pelistä on lyhyt kuvaus Ropecon 2022 -artikkelissa.

Tässä pelissä Napoleon aloitti perinteisesti hyökkäämällä Venäjän tukeman Itävallan kimppuun. Molemminpuolinen kissa ja hiiri -leikki Pohjois-Italiassa kääntyi vuoroin kummallekin puolelle, kunnes lopulta Napoleon onnistui murtautumaan Alppien pohjoispuolitse Wieniin. Vaikka Ranskan voimat olivat jo heikohkot, pääkaupungin ja parin muun avainkohteen valtaus pakotti Itävallan rauhaan. Venäjä sai marssia rauhassa omille alueilleen, sillä Ranskan joukot eivät olisi mitenkään riittäneet takaa-ajoon, kun Preussiakin piti pitää silmällä.

Tämän jälkeen paljon aikaa kului sodan osapuolten nuollessa haavojaan. Britit koittivat toki tukea liittolaisiaan, mutta heihin iskivät (korteista) niin amerikkalaiset kuin piraattilaivastotkin ja lopulta vielä Espanjan laivastot saivat sen verran tappioita aiheutettua, että vaikka Royal Navy riittikin estämään ranskalaisten maihinnousuhaaveet, niin merten kontrolliin se ei enää riittänyt. Espanjan valtausta Wellington ehti aloittaa, mutta ei päässyt sieltä Ranskaan asti ennen pelin päättymistä.

Venäjä suunnitteli oman laivastonsa tuontia Itämereltä tukemaan brittejä, mutta erityisellä tarmolla toiminut Tanskan laivasto (joka oli liittoutunut Napoleonin kanssa) upotti koko tsaarin armadan.

Koska peli oli kääntymässä ranskalaisten dominanssiin, Preussi koki, että sen tuli tasapainottaa tilannetta. Preussin armeija olikin kasvanut kokoa ja Venäjän lähettäessä tueksi Kutuzovin joukkoineen se olikin jo enemmän kuin riittävä vastus Napoleonin Grande Arméelle. Mutta nyt molemmista armeijoista oli tullut niin suuria, että kumpikaan puoli ei niitä mielellään riskeerannut, sillä tasaisen taistelun häviäjä voisi jäädä pahimmassa tapauksessa (jos kärsisi pahan joukkojen paon taistelun jälkeen) suojattomaksi. Lopulta, kun Itävalta pääsi liittymään uudelleen Ranskaa vastaan, ja saatuaan turkkilaiset liittolaisikseen, pihtiliike Ranskaa vastaan alkoi Hollannista preussilais-venäläisellä ja Italiassa itävaltalais-turkkilaisella armeijalla. Ranska onnistui kuitenkin kuiskuttelemaan sulttaanin korvaan lupauksia, jolloin turkkilaiset muuttuivat puolueettomiksi ja yksin jäänyt Itävalta oli pysäytettävissä Muratin johtamalla keskikokoisella armeijalla. Hollannissa käytiin pitkäkestoinen taistelu, joka oli jo kääntymässä ranskalaisten tappioksi kun Napoleonin Kaarti sai väkisin käännettyä voiton itselleen. Mutta taistelu ei loppunutkaan tähän brittien sekaantuessa asiaan ja päättäessään ”To the Death” eventillä jatkaa taistelua vielä päivän, kun kerran kaarti oli jo käytetty. Nyt sodan jumalat suosivat Ranskaa ja taistelu kääntyi Ranskan voitoksi. Tuloksen viimeisteli ranskalaisten huolellisesti kädessään säilyttänyt kortti, joka kylvi suurta paniikkia ja kaikki disrupted statuksen saaneet viholliset antautuivat. Tämän jälkeen Ranskan oli suhteellisen helppo ylläpitää johtoansa.

Ikävä kyllä ajanpuutteen vuoksi peli piti päättää neljännen vuoron lopussa. Tosin peliä kootessa tehdyn kyselyn perusteella, kuka olisi ollut valmis käyttämään kortteja modifioidakseen lopetusheittoa, päädyttiin heittämään noppaa ja peli olisi päättynyt Ranskan ollessa voittaja, joten ainakin melko hyvä tulos oli lopulta pääteltävissä.

Keski-Euroopassa tapahtuu (The Napoleonic Wars). Kuva: Marko Tainio.

Muut pelit

Advanced Squad Leaderissä (1985) Death to Fascism skenaaripaketin skenaariossa 10 (Five to One) suomalaiset voittivat talvisotaskenaarion vuorolla viisi. Commands & Colors: Ancientsissa (2006) puolestaan roomalaset löivät sertorialaiset Valentian taistelussa 75 EKR. Battle for Moscowssa (1986) Saksa ei puolestaan saavuttanut Moskovaa syksyllä 1941. Muitakin pelejä pelattiin, mutta niistä ei jäänyt kirjallista tai kuvallista todistusaineistoa.

Kiitos osallistujille! Seuraavaa pelipäivää on alustavasti mietitty alkuvuoteen. Katsotaan miten onnistuu, sillä huhut ovat vihjailleet sekä Kinkkuconin että Lautapelaamaan tapahtumien toteutumista vuoden alkupuolella.

Advanced Squad Leader pelin alussa. Kysymysmerkkien tarkoituksena on piilottaa tieto siitä, mitä yksiköitä missäkin on. Joissain pinoissa voi olla vain kysymysmerkkejä. Kuva: Marko Tainio.

Ropecon 2022

Marko Tainio ja Antti Lehmusjärvi

Kolmen vuoden tauon jälkeen Ropecon palasi läsnätilaisuutena Messukeskukseen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Ropecon on vapaaehtoisvoimin järjestetty pelifestivaali, jossa pelataan roolipelien lisäksi lauta-, figu-, ja korttipelejä, larpataan, bofferoidaan, kuunnellaan esityksiä ja vietetään muuten vain hyvää aikaa perheen ja ystävien kesken. Ensisietojen mukaan vuodesta 1994 järjestetty tapahtuma teki uuden kävijäennätyksen (5900), tuhat enemmän kuin edellinen ennätys kesällä 2019. Huoltoreitin kaksihenkinen edustusosasto (Marko ja Antti) osallistui tapahtumaan viikonlopun verran pelaten sotapelejä, ja hieman muutakin.

Blogin tämän vuoden mainosbudjetti käytettiin tähän. Kuva: Marko Tainio

Perjantai

Perjantaina aloitettiin heti ovien avauduttua viiden hengen The Napoleonic Wars (2002). Mark McLaughlin suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema korttivetoinen sotapeli kuvaa nimensä mukaisesti Napoleonin sotia. Pelaajat ohjaavat eri valtioita muodostamalla (ja rikkomalla) liittolaiskuntia, sotimalla ja miehittämällä voittopistealueita. Täydessä viiden pelaajan pelissä mukana on Ranska ja Iso-Britannia, jotka johtavat omia liittolaiskuntiaan, Itävalta ja Venäjä, jotka ovat alussa liitossa brittien kanssa, ja Preussi, joka seuraa puolueettomana tilannetta sivusta punniten mahdollisuuksia vallata avainalueita. Lisäksi Espanja, Turkki, Tanska ja Ruotsi ovat mukana puolueettomina tai liittoutuneina valtioina omine armeijoineen ja laivastoineen. Voitto menee kuitenkin lopulta yhdelle pelaajalle, joten vaikka liitossa ollaankin, niin kukin kerätkööt omat pisteensä.

Napoleonin sodat alkamassa. Kuva: Marko Tainio

Pelasimme Ropeconissa täyden viiden hengen pelin, johon olimme huudelleet lisäpelaajia Suomen lautapeliseuran foorumilta ja Facebookin Sotapelaajat ryhmästä. Peliä aikaisemmin pelanneet Keke ja Antti ohjastivat Ranskaa ja Iso-Britanniaa, kolmen aloittelijan ohjastaessa Itävaltaa (Lauri), Venäjää (Marko) ja Preussia (Harri).

Pelin alussa Ranskan pelaajan yleisimmät vaihtoehdot on lähteä itään kurmottamaan Itävaltaa tai toivoa laivasto-onnen avulla maihinnousua Britanniaan. Tällä kertaa Keke valitsi kolmannen vaihtoehdon, eli hitaan aloituksen, jossa hän tyytyi seuraamaan tilannetta ennen kuin lähti voimalla itään. Iso-Britannia sai alussa meret haltuun, mutta sen jälkeen Irlanti kapinoi, USA halusi itsenäisyyttä (molemmat korteista tulleita tapahtumia) ja Espanjan laivasto upotti hävitessään liian monta brittien alusta. Kaikkien ongelmien seurauksena Ranska pääsi jopa tekemään maihinnousun saarille ja eteni yhdellä armeijalla Lontooseen, jossa paikalliset beefeaterit löivät maahantunkeutujat hyvällä noppatuurilla.

Irlanti kapinoi ja siirtyi Ranskan puolelle (siniset yksiköt). Tosin vain hetkeksi. Kuva: Marko Tainio

Idässä Venäjä toi kenraali Mihail Kutuzovin armeijan Itävallan avuksi ja alueella käytiinkin koko pelin ajan pientä nokkapokkaa ranskalaisten kanssa. Miestä meni mutta alueita ei juurikaan vaihdettu. Preussi rakensi joukkoja ja mietti kumpaan liittoumaan hän lähtisi mukaan. Tämän vuoksi Venäjä joutui pitämään reserviarmeijoita idässä siltä varalta että Preussin mielihalut suuntautuisivat itään. Myös alun puolueettomat naapurit, Ruotsi ja Turkki, kasasivat mega-armeijoita (puolueeton maa rekrytoi vain uusia joukkoja), mikä piti Venäjän varpaisillaan.

Peli ratkesi kierroksella kolme. Kierroksen kaksi lopussa Preussi päätti liittyä Ranskan vastaiseen koalitioon, koska Ranskalla näytti menevän liian hyvin ja liittoumalla puolestaan huonosti. Tilanne kuitenkin kääntyi nopeasti, kun Antin pelaamat britit saivat hyvät käsikortit ja pääsivät nousemaan Wellingtonin johdolla mantereelle samaan aikaan, kun Napoleon oli Italiassa Itävallan ja Venäjän yhteisiä joukkoja kurittamassa. Preussin ensi-isku Hollantiin sujui aluksi hyvin, mutta Ranskan kokeneet joukot löivät hyökkääjät kanveeseen. Venäjällä oli todella huonot kortit ja ainut hyvä kortti poisti Espanja-Ranska liittolaisuuden, jotta Ranska ei pystynyt hyödyntämään Espanjan kortteja ja joukkoja. Britit hyötyivät tästä hieman ja veivät kierroksen lopussa selkeän voiton valtaamalla riittävän monta avainaluetta.

Pelin lopputilanne. Wellington on vallannut puolet Ranskasta, mikä riitti Englannin voittoon. Kuva: Marko Tainio

Napoleonin jälkeen Marko ja Antti pelasivat perinteisen EastFront II pelin, joka on BGG:n mukaan nykyään nimeltään EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006)(julkaisija Columbia games, suunnittelija Craig Besinque). Skenaariona oli talvi 1941 (joulukuu 1941 – toukokuu 1942), eli operaatio Barbarossaa seurannut Neuvostoliiton vastahyökkäys. Marko ohjasti tässäkin pelissä idän suurvaltaa Antin puolustaessa saksalaisilla. Valitussa skenaariossa Saksan joukot ovat jäässä, kirjaimellisesti, mutta Venäjälläkään ei ole voimaa kuin yhteen vastaiskuun. Joten tällä kertaa Venäjä kokeili Pietarin vapauttamista. Alussa isku lähti heikosti liikkeelle, ja jatkui heikosti siitä eteenkin päin. Hetken näytti siltä että Venäjän peli on menetetty, kunnes viimeisellä liikevuorolla nopat tottelivat ja väylä Pietariin avautui. Kun muu armeija oli pidetty kunnossa niin tämä riitti tällä kertaa Venäjän voittoon.

Lauantai

Markolle lauantai oli perhepelipäivä, mutta Antti kokosi neljän hengen porukan pelaamaan Lewis Pulsipher suunnittelemaa ja alunperin legendaarisen Avalon Hillin julkaisemaa Britanniaa (1986), joka kuvaa nykyisen Englannin, Walesin ja Skotlannin alueen kansojen valloituksia ja menetyksiä tuhannen vuoden (n. 43 – 1066) aikana.

Peliä aiemmin pelanneina Antti otti johtoonsa keltaiset ja Keke siniset, kun vähemmän lisäsääntöjä käyttäviä kansoja sisältävät punaiset ja vihreät päätyivät ensikertalaisten johtoon. Britannian erikoisuushan on, että kullakin pelaajalla on useita eri aikaan Britanniaan saapuvia kansoja, joilla on erilaiset tavoitteet, eli alueet joiden hallinnasta he arvostusta kuvaavia pisteitä saavat. Mutta kuitenkin kansoilla on usein sen verran päällekkäisyyttä, että synenergiaa olisi hyvä saada käytettyä. Esimerkiksi sinisen ohjastamilla pikteillä on helpompaa, jos saman pelaajan anglit sijoittavat osan joukoistaan Skotlannin rajoille tuhomaan piktien vihollisia, vaikka omat optimaaliset pistealueet eivät siellä olekaan.

Peli alkoi varsin tavanomaisesti, Antin keltaiset (Rooma) jyräsivät odotetusti pohjoiseen Hadrianuksen vallin paikkeille asti. Boadiccan kapina onnistui kuitenkin tuhoamaan muutaman kriittisen varuskunnan, ja walesilaisetkin saivat yhden alueen poltettua ennen kuin heidät alistettiin. Seuraavat vuorot olivatkin totuttua Rooman hidasta alamäkeä saksien, anglien, juuttien ja irlantilaisten tehdessä mereltä ryöstöretkiään. Kun keisari kutsui legioonat kotiin, romano-brittien lyhyt kukoistus loppui Arthurin ja hänen ritariensa lähtiessä (Arthur onnistui sentään olemaan tapattamatta itseään…).

Keskipelissä Englanti muuttui vähitellen anglosaksiseksi punaisen ja sinisen vallatessa aluetta. Pohjoisessa kaledonialaiset onnistuivat sinnittelemään pelin loppuun torjuen niin piktien kuin pohjanmiesten hyökkäyksiä. Skottien yritys valloittaa itselleen uusi isänmaa Irlanninmeren itäpuolelta kuitenkin luhistui piktien vastaiskuihin, ja viimeinenkin skottipuolustaja kuoli Daldriadan nummilla. Keskipeli oli muutoinkin varsin tasainen, kuningasta ei saatu valittua kertaakaan (se edellyttäisi että jollakin kansalla on kaksi kertaa enemmän alueita kuin seuraavalla) ja Bretwaldakin (jolloin jollakin pelaajavärillä oli enemmistö Englannin alueista, ilman siis Skotlantia ja Walesia) vain kahdesti.

Loppua kohden peli jatkui tasaisena köydenvetona; tanskalaiset onnistuivat varsin hyvin tavoitteissaan, mutta lopun suuressa kolmen kruununtavoittelijan (Vilhelm Valloittaja, Harald Ankara ja Harald Godwininpoika) kisassa päädyttiin ratkaisemattomaan tuloksiin; normanneilla oli eniten alueita, mutta ei kahta kertaa norjalaisia enempää ja kaikki kolme johtajaa olivat elossa. Erittäin tasaisen pelin voitto meni vihreälle, jonka tasaisen hyvin suorittaneet walesilaiset ja hyvään suoritukseen yltäneet tanskalaiset riittivät voittoon. Loppupisteet olivat voittajalla 245 ja viimeiseksi tulleella punaisella 211; kuulemma toiseksi parhaat hävinneen pelaajan loppupisteet Keken kattavassa yli sadan pelin kirjanpitoaineistossa.

Sunnuntai

Sunnuntaina aamusta ratkaisimme sisällissodan kohtalon Hannu Uusitalon suunnitteleman ja U&P Gamesin julkaiseman (ja Huoltoreitti -blogille lahjoittaman) Helsinki 1918: German Intervention in the Finnish Civil War (2018) sotapelin parissa. Pelissä Saksa pyrkii valloittamaan Helsingin keväällä 1918 punakaartin viivyttäessä. Suojeluskunta on pelin kolmas osapuoli, tehtävä lähinnä kiusata punaisia Helsingin alueella, jotta punaiset eivät pysty keskittämään kaikkia joukkoja Saksaa vastaan. Marko asettui ohjastamaan Saksaa ja valkokaartia Antin puolustaessa punakaartilla.

Helsinki 1918 kartta ja pelialue. Kuva: Marko Tainio

Pelissä aloite ratkaistaan joka vuoro nopalla ja pelin alussa noppa soi Saksalle paljon aktivointeja. Punaisten puolustus Leppävaarassa oli kuitenkin odotettua kovempaa, kiitos mm. naiskaartien panoksen, ja Saksan höyryjuna jäi heti alussa ratkaisevasti jälkeen aikataulusta. Keskipelissä valkoiset aktivoituivat tuomalla kartalle omia joukkoja, jotka punaiset kuitenkin löivät melkein heti kun joukot ilmaantuivat piilopaikoista näkyville. Saksan laivasto teki aikaisessa vaiheessa maihinnousun Katajanokalle, mutta jäi sinne jumiin punaisten puolustaessa silta-asemia. Moraalin kannalta olennainen Tikkurilan taistelu jumittui asemiin niin, että kumpikaan osapuoli ei saanut siellä yliotetta.

Leppävaaran puolustus taipuu, mutta ei murru. Kuva: Marko Tainio

Pelin puolivälin tienoilla Saksa pääsi lopulta Leppävaaran puolustuksen läpi ja rynni vauhdilla Helsingin kantakaupungin rajalle. Punaiset, jotka olivat tähän mennessä onnistuneet tuhoamaan kaikki valkoiset, asettuivat vastaan ja pienellä noppatuurilla maustettuna pysäyttivät Saksan asemiin. Pelin viimeisen tunnin aikana Katajanokalla ollut osasto pääsi lopulta sillan yli, mutta se oli jo liian myöhäistä. Ylivoimainen voitto punaisille.

Pelin lopputilanne. Saksa pääsi keskusten läheisyyteen, mutta se ei riitä voittoon. Kuva: Marko Tainio

Muuta

Perjantai alkoi jo perinteeksi muodostuneella akateemisella seminaarilla, jossa sai esitysten kautta näppituntumaa akateemiseen pelitutkimukseen. Tällä kertaa seminaarin pääpuhuja, professori Gary Alan Fine esitti vanhoja tutkimuksiaan Dungeons & Dragons roolipelin ympärille kehittyneistä yhteisöistä. Ropecon oli puolestaan tunnelmaltaan entisensä. Porukkaa oli paljon, asusteita kiitettävän monipuolisesti ja ohjelmaa enemmän mitä ehti seurata. Erityishuomiona Charlie ei surffannut tänäkään vuonna. Parasta Ropeconissa oli kaikki, mutta erityisesti se, että se järjestettiin läsnätilaisuutena! Vaikka virtuaaliset tapahtumat onkin kehittyneet paljon, niin päämäärätön haahuilu kaiken ihmeellisen keskellä onnistuu edelleen parhaiten paikanpäällä.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!

Sotapelipäivä 9.10.2021

Lauantaina 9.10.2021 Huoltoreitti -blogi ja Suomen Lautapeliseura (SLS) järjestivät Sotapelipäivän Espoossa Sellon kirjastossa. Sotapelipäivän tavoitteena oli pelata sotapelejä ilman sen tarkempaa ohjelmaa. Pelattavaa oli tuotu paikalle niin SLS:n pelikirjastosta kuin Huoltoreitti -bloginkin omasta (pienestä) pelikirjastosta. Tapahtumaan osallistui kymmenen pelaajaa ja alla on pieni yhteenveto pelatuista peleistä.

Sisällissotapelit testissä

Huoltoreitti -blogin Marko, Antero ja Ansi olivat varautuneet päivään kahdella Suomen sisällissotateemaisella pelillä, All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020) (ABB) ja Helsinki 1918: German Intervention in the Finnish Civil War (2018). Molemmat on julkaisijoilta saatuja arvostelukappaleita.

Aluksi pelasimme VPJ Arposen suunnittelemaa ja GMT Gamesin julkaisemaa ABB:tä, joka on COIN-sarjaan kuuluva sotapeli Suomen sisällissodasta. Amerikkalaisen Volko Ruhnken kehittämän COIN-pelisarjan pelit kuvaavat tyypillisesti useamman osapuolen konfliktia, jossa yhdistyy tavanomainen ja epätavanomainen sotiminen. Termi COIN tulee englanninkielisestä sanasta CounterINsurgency ja sillä tarkoitetaan esim. kapinan, sissisodan tai muun epätavanomaisen keinoin sotivan osapuolen vastaisia toimia. ABB soveltaa ja kehittää tätä systeemiä Suomen sisällissodan tapahtumiin.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland,
1917-1918 (2020) lähtötilanne vuoden 1917 puolella ennen sodankäynnin alkua.

Pelissä on kaksi kautta, tai vaihetta, joista ensimmäisessä pelataan tapahtumia ennen aseellisen yhteenoton alkua (vuosi 1917), ja toisessa pelataan aseellisen kapinan aikaa (vuosi 1918). Pelissä on kolme osapuolta, punaiset, valkoiset ja moderaatit. Ensimmäiset kaksi on selkeitä, mutta pelin kolmas osapuoli, moderaatit, kaipaa hieman selvennystä. Moderaatit kuvaavat sekä vasemmiston että oikeiston maltillisia, jotka eivät kannata aseellista konfliktia ja haluavat pitää ulkovaltojen (Saksa ja Neuvostoliitto) vaikutuksen Suomeen mahdollisimman pienenä. Pelin kehittäjän tulkinta on, että moderaatit myös historiallisesti voittivat konfliktin niin, että Suomi säilyi itsenäisenä ilman että Saksa tai Neuvostoliitto saivat liian suuren vaikutuksen Suomeen. COIN-systeemissä moderaatit on tyypillinen maanalainen organisaatio, jolla ei ole sotajoukkoja, mutta joka pyrkii levittämään omaa agendaansa kahden taistelevan osapuolen keskellä.

Kolmen pelattavan osapuolen lisäksi pelissä on mukana Saksa ja Neuvostoliitto, joiden halukkuutta osallistua sotatoimiin muokataan korteilla.

Pelasimme pelipäivässä koko pelin sisältävän kampanjan niin, että minä ohjastin punaisia, Antero valkoisia ja Ansi maltillisia. Peli oli kaikille sen verran uusi, että mistään kovin optimaalisesta pelaamisesta ei voinut puhua, vaan kaikki opettelivat systeemiä ja kokeilivat siinä sivussa edistää omaa agendaansa. Käytännössä pelissä toteutui täydellisesti vanha tuttu ajatus siitä, että kahden taistellessa kolmas vie voiton, sillä pelin lopussa moderaatit voittivat punaisten ja valkoisten nenän edestä. Varsinkin minun olisi punaisille pitänyt putsata omalla alueella toimivia maltillisia, mikä oli vaikeaa, kun samaan aikaan valkoiset ja saksalaiset painoivat päälle (tässä pelissä Neuvostoliittoa ei sota kiinnostanut). Yhden pelin perusteella on vaikea sanoa sen tarkemmin kuin, että peli vaikuttaa todella lupaavalta COIN-sarjan edustajalta. Toivottavasti pääsemme pelaamaan pian uudestaan.

All Bridges Burning pelin lopussa. Moderaatit voittivat, kun punaiset ja valkoiset keskittyivät sotimaan keskenään. Tämä vastaa myös historiallista lopputulosta. Tosin tässä pelissä saksalaiset (harmaat kuutiot) eivät ehtineet Helsinkiin.

Samaan aikaan Helsingissä

Seuraavaksi otimme testiin Hannu Uusitalon suunnitteleman ja U&P Gamesin julkaiseman Helsinki 1918 sotapelin. Helsinki 1918 on taktisen tason sotapeli Helsingin valtauksesta vuonna 1918. Pelissä on kolme osapuolta, saksalaiset, punaiset ja valkoiset, joista kaksi ensimmäistä sotivat selkeämmin toisiaan vastaan valkoisten pyrkiessä vaikuttamaan maan alla. Käytännössä suurin osa pelistä on saksalaisten ja punaisten välistä taistelua, kun Saksa pyrkii lyömään Leppävaarassa ja Tikkurilassa olevat puolustusasemat ja etenemään Helsingin keskustaan, punaisten pyrkiessä hidastamaan mahdollisimman paljon.

Helsinki 1918 pelin alussa. Saksalaiset (mustat yksiköt) ovat tulossa Leppävaaran ja Tikkurilan suunnalta. Lisäksi saksalaiset ovat vallanneet Suomenlinnan, josta joukot voivat siirtyä Katajanokalle.

Jatkoimme pelaamista melkein samoilla osapuolilla kuin ABB:ssa niin, että Ansi pelasi Saksaa, minä punaisia ja Antero valkoisia. Saksan peli alkoi kangerrellen ja Leppävaaran puolustuslinjan läpäisyyn meni paljon aikaa (minulla oli alkupelissä todella hyvä noppatuuri) samaan aikaan kun punaiset saivat vahvistettua Tikkurilan puolustusta, millä oli positiivinen vaikutus moniin moraaliperusteisiin heittoihin. Valkoisille ilmaantui vuoroja harvakseltaan ja muutamat kartalle ilmaantuneet yksiköt pystyttiin tuhoamaan nopeilla operaatioilla. Suomenlinnasta maihin noussut saksalaisten osasto juuttui Katajanokalle eikä päässyt yli hyvin puolustetusta sillasta. Punaisten viivytystaistelu onnistui niin hyvin, että Saksalta loppui aika kesken ja punaiset voittivat pelin hallitsemalla kaikkia neljää voittopistealuetta (major victory).

Yhden pelin perusteella Helsinki 1918 on selvästi kahden pelaajan peli, sillä valkoisilla on vuoroja vain kun kumpikin osapuoli heittää aloitusheitossa saman noppatuloksen. Peli itsessään oli suoraviivainen ja toimiva, jossa oli kuitenkin riittävästi tilaa taktisille liikkeille. Tätäkin olisi mukava päästä kokeilemaan uudestaan!

Helsinki 1918 pelin lopussa. Saksalaiset pääsivät lähelle keskustaa, mutta aika loppui kesken ennen voittoheksojen valtaamista. Valkoisten kaikki pelin aikana esiin nousseet yksiköt oli tuhottu pelin aikana.

Muissa pöydissä

Tapahtumassa pelattiin meidän pelien lisäksi ainakin Advanced Squad Leaderia (1985), Sword of Romea (2004), Wings of Waria (2004) ja Kingdoms of England protoa. ASL:n skenaariossa puolustettiin Viipuria, ja muistaakseni siinä kävi huonosti (Suomelle). Tapahtumaa sponsoroi lautapelikauppa Wanha Liitto toimittamalla kävijäarvontaan yhden noppa-alustan ja W1815 sotapelin.

Kiitos osallistujille!

Advance Squad Leaderissä ratkottiin Viipurin kohtaloa.

Talvisotapelipäivä 2019

Lauantaina 30.11. tuli kuluneeksi tasan 80-vuotta talvisodan syttymisestä. Huoltoreitti-blogi ja Suomen Lautapeliseura (SLS) järjestivät päivän kunniaksi Talvisotapelipäivän Espoossa Ison Omenan kirjastossa. Pelitilaa oli kahden salin ja 11 pöydän verran, ja tavoitteena oli pelata kahdeksan tuntia talvisotateemaisia lauta- ja korttipelejä.

Pelitila odottamassa pelaajia. Etualalla Jäinen Kuolema (2019) pelivalmiina. Kuva Marko Tainio.

Tapahtumapaikalla meillä oli käytössä kaksi kirjaston kokoushuonetta, joista toiseen asettelin aamulla ennen tapahtuman alkua esille Linden Lake Gamesin meille lahjoittaman Jäinen Kuolema: Suomen talvisota (2018) pelin. Peliä pelattiinkin ahkerasti koko päivän, ja varsin suoraviivaisena korttisotapelinä se sopikin erinomaisesti uusien pelaajien houkutteluun. Jäisen Kuoleman lisäksi asettelin rekvisiittamaisesti esille kirjastosta lainaamani GMT Gamesin Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 pelin. Kirjastosta löytyi myös esille laitettavaksi Lautapelioppaan päätoimittajan, Mikko Saaren, Löydä Lautapelit kirjan, josta laitoin esille sotapelaamista käsittelevän kappaleen.

Ovien symbolisesti avauduttu klo kymmenen paikalle saapui Self Rallyn facebooksivun kautta rekrytoidut Lukkarin veljekset asettelemaan paikalleen Taipaleenjoelle sijoittuvaa Advanced Squad Leader (ASL) (1985)-skenaariota. ASL-pelaajien lisäksi paikalle saapui kuusi muuta pelaajaa ja kaksi Memoir’44 (2004) settiä, joihin oli tulostettu joukko talvisotaskenaarioita. Yhden Memoir’44 skenaarion (Suomussalmi) pelasinkin ennen lounasta tapahtuman vaatimien järjestelyiden lomassa. Keskittymiskyky ei ollut ihan parhaimmillaan ja hävisin skenaarion neuvostoliittolaisina ihan pystyyn. Vinkkinä mainittakoon että Neuvostoliiton ei kannata turhaan lähteä siinä skenaariossa hyökimään eteenpäin…

HELMET-kirjastoista lainattu Red Winter (2012) esillä mainostamassa tapahtumaa. Kuva Marko Tainio.

Lounaan jälkeen hyppäsimme altaan syvään päätyyn aloittamalla Miikan mukanaan tuoman Europa Seriesiin kuuluvan A Winter War (1992) pelin. A Winter War on bgg:n mukaan kuuden tunnin peli, joten oikaisimme hieman ja jätimme laivastot ja ilmavoimat pois nopeuttaaksemme peliä. Se toimi ja onnistuimme pelaamaan pelin läpi noin kolmessa tunnissa. Hieman tosin jouduimme oikomaan sääntöjä Karjalan kannaksella, sillä ilman ilmatukea ei olisi minun pelaama Neuvostoliitto päässyt Mannerheimin linjasta läpi. Muuten A Winter War osoittautui klassiseksi heksasodaksi, hyvässä ja pahassa. Samalla peli muistutti hyvin siitä, miten heksasodatkin ovat kehittyneet sitten 90-luvun alun sujuvammiksi ja pelattavammiksi. Esim. A Winter Warissa taistelut päättyivät usein joko niin, ettei mitään tapahtunut, tai sitten toisen osapuolen kaikki joukot tuhoutuivat. Olihan sota toki verinen, mutta ei ehkä ihan noin paljon.

Advanced Squad Leader (ASL):n Taipaleenjokiskenaario alkoi Neuvostoliitton tankkien iskulla jalkaväen kahlatessa hitaasti perässä. Kuva Marko Tainio.

Kokonaisuutena pelipäivä onnistui hyvin. Paikalla oli 9-10 pelaajaa ja parhaimmillaan käynnissä oli neljä yhtäaikaista peliä, kaksi Memoir’44:sta, Jäinen Kuolema, ja koko pelipäivän kestänyt ASL. Toki enemmänkin porukkaa olisi mukaan mahtunut, mutta kohtuu lyhyessä ajassa pystyyn laitettuna tapahtumana n. kymmenen kävijää on ihan ok tulos. Pelaamaan uskaltautuneiden lisäksi paikalla kävi noin 5-6 uteliasta kyselemässä peleistä ja pelaamisesta. Jos oikein ymmärsin, niin osa oli huomannut tapahtuman kirjaston eri lehtiin laittamista ilmoituksista (esim. Länsiväylä ja Helsingin Sanomien kaupunkiliite mainostivat tapahtumaa). Kaikki pelatut pelit mahtuivat toiseen käytössä olleeseen saliin, joten toinen sali jäi käyttämättä. Ensi kerralla pitää laittaa mainokset esille riittävän ajoissa.

Memoir’44:n Suomussalmiskenaario. Mahdollisimme pelaajille vihjeenä että kuvan vasemmassa alakulmassa olevilla joukoilla ei välttämättä kannata rynniä eteenpäin takki auki. Kuva Marko Tainio.

Europea sarjan A Winter War pelin kartta. A Winter War on aikamatka vanhan ajan heksasotiin, hyvässä ja pahassa. Kuva Marko Tainio.

Niin, ensi kerta. Tämä oli ensimmäinen tällainen yhden päivän mittainen teeman ympärille sidottu sotapelipäivä. Näitä olisi tarkoitus järjestää uudestaan jokunen kerta vuodessa sen mukaan, miten tilakysymys ja aika saadaan järjestettyä. Iso Omenan kirjasto toivottikin meidät jo tervetulleeksi. Teemoista jatkosota ja sisällissota ovat ensimmäisenä listalla, ja sen jälkeen mietitään tarkemmin, halutaanko esim. merisotaa, ilmasotaa vai vaikkapa Suomen sotaa. Ehdotuksia otetaan vastaan, samoin järjestelyapua.

Tapahtumassa pelattiin myös metapeli, jossa jokaisen pelin jälkeen merkittiin taululle rastilla kumpi osapuoli voitti pelin. Metapeli päättyi tasan 6-6 Suomen ja Neuvostoliitton kesken. Siihen oli hyvä lopettaa tältä osin! Kiitos kaikille pelaajille ja tapahtumaa muuten tukeneille henkilöille ja tahoille! Ja erityiskiitos Ison Omenan kirjastolle erinomaisesta yhteistyöstä!

Metapelin lopputilanne Suomi-Neuvostoliitto 6-6. Alun voitoista huolimatta NL nousi lopussa rinnalle, ja oli hetken aikaa voitollakin. Kuva Marko Tainio.

Lautapelaamaan 2019

Suomen suurimmaksi ja kauneimmaksi lautapelitapahtumaksi kehuttu Lautapelaamaan 2019 oli syyskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä Kauppakeskus Redin tiloissa. Kauneus on katsojan silmissä, mutta kävijämäärältään Lautapelaamaan on ylivoimaisesti suurin pelkästään lautapeleihin keskittyvä tapahtuma Suomessa. Alustavien tietojen mukaan tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin 900 pelaajaa, joista noin 500 lauantaina.

Lautapelaamaan tapahtuman toteutuksesta vastaavat ovat miettineet tapahtumaa jo kuukausia, mutta tavallinen tapahtumankävijäkin on päässyt aloittamaan valmistautumisen hyvissä ajoin esim. osallistumalla ketjunvaihtoon ja sitä seuranneeseen huutokauppaan. Kummassakin oli tarjolla satoja lautapelejä, joukossa myös muutamia sotapelejä. Samoin Lautapelaamaan tapahtuman kirpputoripöydällä oli sotapelejä tarjolla, mukaan lukien kattavan oloinen Ambush! (1983) paketti n. 150 euron hinnalla! Minun haaviin näistä kaikista tarttui europelien mestarin Reiner Knizian kevyt korttivetoinen sotapeli Battle Line (2000) ja aavistuksen raskaampi Soviet Dawn: The Russian Civil War, 1918-1921 (2009).

Itse tapahtumassa perjantai kului työvuorossa ja sunnuntaina olin liikenteessä jälkikasvun kanssa. Lauantai oli varattu etukäteen raskaampaan pelaamiseen Huoltoreittiporukan kesken. Sattumalta päivästä muodostui GMT Games pelipäivä, sillä kaikki neljä pelattua peliä ovat kyseisen julkaisijan katalogista!

Aloitimme neljällä hengellä COIN-sarjaan kuuluvan Gandhi: The Decolonization of British India, 1917 – 1947 (2019) pelin parissa. Gandhi kuvaa Intian itsenäistymistaistelua jossa yksi osapuoli pyrkii itsenäistämään maan (Indian National Congress), toinen haluaa itsenäisyyttä, mutta myös oman muslimivaltion (Muslim League) ja kolmas pyrkii aseelliseen yhteenottoon (Revolutionaries). Neljäntenä osapuolena on Brittihallinto (British Raj) joka yrittää tasapainoilla kaikkien kolmen muodostaman uhkan kanssa ja pitää “kruunun jalokiven” osana imperiumia.

Gandhi alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa peli näytti vielä hyvältä, mutta pisteytyksessä Raj (punainen) lahjoi itsensä kansan sydämiin kaikissa keskeisissä maakunnissa. Kuva Marko Tainio.

Aloitimme lauantaina klo 10 täyden kampanjan, jossa Antero asettui brittien saappaisiin, minä ohjastin Gandhin kansalliskongressia, Ansi johti kotiedun turvin muslimiliigaa ja Tombad turvautui terroriin. Peli loppui puolilta päivin pelin toiseen pisteytykseen kun Anteron hallinnassa olleiden alueiden määrä riitti voittoon. Siinä välissä ehdin just ja just saamaan jonkinlaisen kuvan siitä mitä pelissä voisi tehdä, joten sen kattavampaa arviota en pelistä osaa vielä kirjoittaa. Ainakin se tuli selväksi että kaikkien osapuolten kannattaisi tukkia rautatielinjoja, jotta Raj ei saa pisteytyksen aikana liikaa rahaa, jolla lahjoa paikallisen omalle puolelleen… Niin ja sekin tuli selväksi että Rajilla on niin paljon sotavoimaa, että se saa halutessaan aina yksittäisen alueen haltuun. Kaiken kaikkiaan lupaava peli, kuten kaikki COIN-sarjan pelit.

Koska Gandhi loppui nopeaan, niin pelasimme samalla porukalle yhden 18xx-pelin, 1862: Railway Mania in the Eastern Counties (2013). Tässä(kin) junapelissä perustetaan yrityksiä ja pyritään niiden kautta täyttämään omat taskut mahdollisimman täyteen valuuttaa. Minun peli alkoi erinomaisesti kun onnistuin perustamaan kaksi yritystä, jotka yhdistin sopivassa vaiheessa pelin alkuvaiheen pelin sen hetken parhaaksi yritykseksi, joka taikoi omistajan, eli minun, taskuihin hyvät tuotot. Tässä vaiheessa olin selvässä johdossa. Lähdin kuitenkin perustamaan pelin loppupuolella uuden firman, koska pelkäsin olemassa olevan firman jäävän radan rakentamisessa jumiin ilman apua (osaksi näin kävikin). Tämä uusi firma onnistui kohtuullisesti, mutta todennäköisesti olisin pärjännyt paremmin ostamalla muiden osakkeita ja pitämällä oman ykkösfirman muuten kunnossa. Antero vei tämänkin pelin parin sadan rahan erolla, joten tiukille meni.

Tämän jälkeen Tombad poistui paikalta ja pelasimme kolmestaan korttivetoista ilmasotapeliä Wild Blue Yonder (2017). Tässä ohjastin italialaista konetta, ansi saksalaista ja Antero kahta brittiä. Minun peli oli kohtuu tylsä, sillä kädessä oli vain hyökkäyskortteja, joita en voinut käyttää, ja vaikka heitinkin kortteja koko ajan pois niin käteen ei noussut mitään sopivampaa. Joten päädyin kaartelemaan ympyrää sillä aikaa kun Antero ampui saksalaiset alas, ja voitti sillä pelin. Lyhyt koiratappelu ei antanut pelistä kovin tarkkaa kuvaa ja tätä olisikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan uudestaan laajemman kampanjan muodossa. Ja paremmilla koneilla, kiitos…

Wild Blue Yonderi kansi. Kuva Marko Tainio.

Tässä vaiheessa ansi lähti muihin peleihin ja jäimme Anteron kanssa ratkaisemaan Ardennien taistelun The Last Hundred Yards (2019) pelin avulla. Viimeiset sata jaardia on kerännyt jonkin verran kehuja esittelemällä uuden näkökulman ja mekaniikan taktisen tason sotimiseen. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä sillä “helpompi kuin ASL (Advanced Squad Leader) mutta realistisempi kuin Memoir’44” pelejä on tusinoittain, joukossa monia erinomaisia yrityksiä. The Last Hundred Yardsin mittakaava on samaa luokkaa ASL:n kanssa, eli noin komppanian suuruiset joukot kohtaavat taistelukentällä. Pelasimme skenaarion jossa amerikkalainen joukkue yrittää puolustaa kahta hyökkäävää saksalaista joukkuetta vastaan. Peli on huomattavasti ASL:sta nopeampi pelata ja peli suosii nopeaa etenemistä jossa ei jäädä tuleen makaamaan. Meidän pelissä pyrin lähinnä hidastamaan saksalaisia siirtyen aina taaempaan asemaan kun paine vaikutti liian suurelta. Tämä toimi suurimman osan ajasta hyvin, mutta hiukan liian nopea perääntyminen ja yksi huonosti mietitty vuoro käänsivät kelkan saksalaisille.

Esittelyskenaario harvoin paljastaa pelin koko potentiaalia, mutta ainakin tästä jäi positiivinen mielikuva. Aloituksen ratkaiseminen puhtaalla nopanheitolla on tosin vähän tylsä mekaaninen ratkaisu, mutta toisaalta se pitää molemmat varpaisillaan kun ei tiedä kuka on seuraavalla vuorolla aktiivinen, ja kuka reagoi. Vuoron aikana kerääntyneen tuleen ratkaiseminen vasta vuoron lopussa on hyvä idea, ja sitä olisi ehkä voitu viedä pidemmällekin niin että mitä useamman tulitusmerkin yksikkö saa, sitä enemmän tulee miinusta heittoon.

The Last Hundred Yardsin lopputilanne. Etualan jenkit on kaikki paniikissa ja saksalaiset kontrolloivat voittoheksoja, erityisesti oikealla olevaa kirkkoa. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen pelattiin yksi Cartagena (2000), jota Antero ei voittanut.

Meidän sotapelaamisen lisäksi viereisessä pöydässä pelattiin jotain Memoir’44:n overlord skenaariota, joten emme olleet tapahtuman ainoita sotapelaajia.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan oli taas lautapelaamisen juhlaa. Kiitos kaikille järjestäjille ja vapaaehtoisille joita ilman tapahtumaa ei voitaisi järjestää! Ensi vuonna uusiksi Redissä, tai jossain muualla.