Lautapelaamaan 2019

Suomen suurimmaksi ja kauneimmaksi lautapelitapahtumaksi kehuttu Lautapelaamaan 2019 oli syyskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä Kauppakeskus Redin tiloissa. Kauneus on katsojan silmissä, mutta kävijämäärältään Lautapelaamaan on ylivoimaisesti suurin pelkästään lautapeleihin keskittyvä tapahtuma Suomessa. Alustavien tietojen mukaan tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin 900 pelaajaa, joista noin 500 lauantaina.

Lautapelaamaan tapahtuman toteutuksesta vastaavat ovat miettineet tapahtumaa jo kuukausia, mutta tavallinen tapahtumankävijäkin on päässyt aloittamaan valmistautumisen hyvissä ajoin esim. osallistumalla ketjunvaihtoon ja sitä seuranneeseen huutokauppaan. Kummassakin oli tarjolla satoja lautapelejä, joukossa myös muutamia sotapelejä. Samoin Lautapelaamaan tapahtuman kirpputoripöydällä oli sotapelejä tarjolla, mukaan lukien kattavan oloinen Ambush! (1983) paketti n. 150 euron hinnalla! Minun haaviin näistä kaikista tarttui europelien mestarin Reiner Knizian kevyt korttivetoinen sotapeli Battle Line (2000) ja aavistuksen raskaampi Soviet Dawn: The Russian Civil War, 1918-1921 (2009).

Itse tapahtumassa perjantai kului työvuorossa ja sunnuntaina olin liikenteessä jälkikasvun kanssa. Lauantai oli varattu etukäteen raskaampaan pelaamiseen Huoltoreittiporukan kesken. Sattumalta päivästä muodostui GMT Games pelipäivä, sillä kaikki neljä pelattua peliä ovat kyseisen julkaisijan katalogista!

Aloitimme neljällä hengellä COIN-sarjaan kuuluvan Gandhi: The Decolonization of British India, 1917 – 1947 (2019) pelin parissa. Gandhi kuvaa Intian itsenäistymistaistelua jossa yksi osapuoli pyrkii itsenäistämään maan (Indian National Congress), toinen haluaa itsenäisyyttä, mutta myös oman muslimivaltion (Muslim League) ja kolmas pyrkii aseelliseen yhteenottoon (Revolutionaries). Neljäntenä osapuolena on Brittihallinto (British Raj) joka yrittää tasapainoilla kaikkien kolmen muodostaman uhkan kanssa ja pitää “kruunun jalokiven” osana imperiumia.

Gandhi alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa peli näytti vielä hyvältä, mutta pisteytyksessä Raj (punainen) lahjoi itsensä kansan sydämiin kaikissa keskeisissä maakunnissa. Kuva Marko Tainio.

Aloitimme lauantaina klo 10 täyden kampanjan, jossa Antero asettui brittien saappaisiin, minä ohjastin Gandhin kansalliskongressia, Ansi johti kotiedun turvin muslimiliigaa ja Tombad turvautui terroriin. Peli loppui puolilta päivin pelin toiseen pisteytykseen kun Anteron hallinnassa olleiden alueiden määrä riitti voittoon. Siinä välissä ehdin just ja just saamaan jonkinlaisen kuvan siitä mitä pelissä voisi tehdä, joten sen kattavampaa arviota en pelistä osaa vielä kirjoittaa. Ainakin se tuli selväksi että kaikkien osapuolten kannattaisi tukkia rautatielinjoja, jotta Raj ei saa pisteytyksen aikana liikaa rahaa, jolla lahjoa paikallisen omalle puolelleen… Niin ja sekin tuli selväksi että Rajilla on niin paljon sotavoimaa, että se saa halutessaan aina yksittäisen alueen haltuun. Kaiken kaikkiaan lupaava peli, kuten kaikki COIN-sarjan pelit.

Koska Gandhi loppui nopeaan, niin pelasimme samalla porukalle yhden 18xx-pelin, 1862: Railway Mania in the Eastern Counties (2013). Tässä(kin) junapelissä perustetaan yrityksiä ja pyritään niiden kautta täyttämään omat taskut mahdollisimman täyteen valuuttaa. Minun peli alkoi erinomaisesti kun onnistuin perustamaan kaksi yritystä, jotka yhdistin sopivassa vaiheessa pelin alkuvaiheen pelin sen hetken parhaaksi yritykseksi, joka taikoi omistajan, eli minun, taskuihin hyvät tuotot. Tässä vaiheessa olin selvässä johdossa. Lähdin kuitenkin perustamaan pelin loppupuolella uuden firman, koska pelkäsin olemassa olevan firman jäävän radan rakentamisessa jumiin ilman apua (osaksi näin kävikin). Tämä uusi firma onnistui kohtuullisesti, mutta todennäköisesti olisin pärjännyt paremmin ostamalla muiden osakkeita ja pitämällä oman ykkösfirman muuten kunnossa. Antero vei tämänkin pelin parin sadan rahan erolla, joten tiukille meni.

1862 pelin kansi. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen Tombad poistui paikalta ja pelasimme kolmestaan korttivetoista ilmasotapeliä Wild Blue Yonder (2017). Tässä ohjastin italialaista konetta, ansi saksalaista ja Antero kahta brittiä. Minun peli oli kohtuu tylsä, sillä kädessä oli vain hyökkäyskortteja, joita en voinut käyttää, ja vaikka heitinkin kortteja koko ajan pois niin käteen ei noussut mitään sopivampaa. Joten päädyin kaartelemaan ympyrää sillä aikaa kun Antero ampui saksalaiset alas, ja voitti sillä pelin. Lyhyt koiratappelu ei antanut pelistä kovin tarkkaa kuvaa ja tätä olisikin mielenkiintoista päästä kokeilemaan uudestaan laajemman kampanjan muodossa. Ja paremmilla koneilla, kiitos…

Wild Blue Yonderi kansi. Kuva Marko Tainio.

Tässä vaiheessa ansi lähti muihin peleihin ja jäimme Anteron kanssa ratkaisemaan Ardennien taistelun The Last Hundred Yards (2019) pelin avulla. Viimeiset sata jaardia on kerännyt jonkin verran kehuja esittelemällä uuden näkökulman ja mekaniikan taktisen tason sotimiseen. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä sillä “helpompi kuin ASL (Advanced Squad Leader) mutta realistisempi kuin Memoir’44” pelejä on tusinoittain, joukossa monia erinomaisia yrityksiä. The Last Hundred Yardsin mittakaava on samaa luokkaa ASL:n kanssa, eli noin komppanian suuruiset joukot kohtaavat taistelukentällä. Pelasimme skenaarion jossa amerikkalainen joukkue yrittää puolustaa kahta hyökkäävää saksalaista joukkuetta vastaan. Peli on huomattavasti ASL:sta nopeampi pelata ja peli suosii nopeaa etenemistä jossa ei jäädä tuleen makaamaan. Meidän pelissä pyrin lähinnä hidastamaan saksalaisia siirtyen aina taaempaan asemaan kun paine vaikutti liian suurelta. Tämä toimi suurimman osan ajasta hyvin, mutta hiukan liian nopea perääntyminen ja yksi huonosti mietitty vuoro käänsivät kelkan saksalaisille.

Esittelyskenaario harvoin paljastaa pelin koko potentiaalia, mutta ainakin tästä jäi positiivinen mielikuva. Aloituksen ratkaiseminen puhtaalla nopanheitolla on tosin vähän tylsä mekaaninen ratkaisu, mutta toisaalta se pitää molemmat varpaisillaan kun ei tiedä kuka on seuraavalla vuorolla aktiivinen, ja kuka reagoi. Vuoron aikana kerääntyneen tuleen ratkaiseminen vasta vuoron lopussa on hyvä idea, ja sitä olisi ehkä voitu viedä pidemmällekin niin että mitä useamman tulitusmerkin yksikkö saa, sitä enemmän tulee miinusta heittoon.

The Last Hundred Yardsin lopputilanne. Etualan jenkit on kaikki paniikissa ja saksalaiset kontrolloivat voittoheksoja, erityisesti oikealla olevaa kirkkoa. Kuva Marko Tainio.

Tämän jälkeen pelattiin yksi Cartagena (2000), jota Antero ei voittanut.

Meidän sotapelaamisen lisäksi viereisessä pöydässä pelattiin jotain Memoir’44:n overlord skenaariota, joten emme olleet tapahtuman ainoita sotapelaajia.

Kokonaisuutena Lautapelaamaan oli taas lautapelaamisen juhlaa. Kiitos kaikille järjestäjille ja vapaaehtoisille joita ilman tapahtumaa ei voitaisi järjestää! Ensi vuonna uusiksi Redissä, tai jossain muualla.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 5: Päivät 8-9 ja yhteenveto

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4.

Päivä 8: Loppuvia turnauksia

Lauantaina ensimmäisessä ohjelmassa oli Navegador. Lähdin kolmannelta paikalta ja sain alkuun sokerisiirtokunnan, kun aloittaja avasi tehtaan rakentamisella. Pian sain myös kultasiirtokunnan, joten strategiaksi tuli keskittyä siirtokuntiin. Pelin alkupuolella aloittanut pelaaja oli ainoa, joka rakensi tehtaita, joten hän uhkasi saada huomattavaa keulaa hyvällä rahatuotannollaan. Muiden onneksi kakkospaikan pelaaja lähti kilpailemaan tehtaista, joskin hän samalla tuhosi oman pelinsä. Minä reagoin tilanteeseen rakentamalla kaikki laivat laudalle ja sen jälkeen purjehtimalla nopeasti kohti itää. Opportunistisen markkinoiden käytön tuottaessa riittävästi rahaa onnistuin toimintojen ajoituksessa niin hyvin, että sain ostettua kahden ensimmäisen mausteita tuottavan alueen kaikki neljä maustesiirtokuntaa samalla toiminnolla. Laivani olivat myös niin pitkällä muiden edessä, että lopulta sain kaikki loputkin maustesiirtokunnat lukuunottamatta viimeistä aluetta, jota ei koskaan avattu. Kierroksella, jolla viimeinen rakennus ostettiin, sain hankittua vielä viimeisen tarvittavan pistelaatan siihen, että siirtokunnat ja navigaatiolaatat pisteyttivät maksimiteholla ja sen jälkeisellä viimeisellä vuorolla sain vielä yli tuhannen rahan myynnin. Nämä kaikki tarvittiin, sillä lopulta sain voiton tehokkaimmin rakentaneesta aloittaneesta pelaajasta yhdellä pisteellä.

Seuraavana vuorossa oli sitten Concordian kolmas alkuerä; toinen alkuerä jäi väliin Empire of the Sunin takia (kts. raportin osa 4). Olin ensimmäinen pelaaja ja aloitin rakentamalla tiili- ja viljakaupungit ja seuraavan ostaman farmeri-kortin. Sain vielä diplomaatilla ostettua tiilentekijän suoraan tiilikaupunkien rakentamisella aloittaneen pelaajan nenän edestä. Nämä ostokset jättivät melko köyhäksi ja jonkun aikaa joutui keskittymään omaisuuden kasvattamiseen ja hitaaseen leviämiseen, mutta korttien ostot olivat antaneet niin hyvän koneiston ja pisteytykset, että niiden avulla pystyi aika helposti laskettelemaan eteenpäin. Sain loppuvuoroilla tehtyä kaksi isoa rakennussarjaa ja tuloksena voitto 123-108.

Väliin ennen Concordian semifinaaleja ehti ottaa kaksi erää Space Basea. Lyhyehkö nopparalli, jossa on kuitenkin kivasti ajateltavaa, mutta silti väistämättä melko paljon tuuria mukan. Tietyllä tavalla tämä toi mieleen Settlers of Catanin, jossa oleelliset osat ovat tiivistettynä paljon lyhyempään – vaikka onkin mekaanisesti melko erilainen. Yhden peleistä onnistuin voittamaan, joka olisi antanut paikan semeihin, mutta ne olivat samaan aikaan Concordian semien kanssa, joten tämä paikka meni ”hukkaan”.

Sitten vuorossa olivatkin Concordian semifinaalit. Samassa huoneessa viereisessä pöydässä oli yhä menossa aamulla alkanut Terraforming Marsin finaali viidettä(!) tuntia. Tässä vaiheessa vähän tuskastuneen näköiset finalistit päättivätkin pitää ruokatauon, joka oli huoneen äänen käytön kannalta ihan hyvä. Semifinaalipeliin sattui tuttuja edellisiltä vuosilta ja sanailu pelin aikana kiersi absurdista sanailusta tilannekomiikan kautta popkulttuurivittausten kautta yleiseen sanailuun ja takaisin. Peli oli hauskin pelaamani, ehkä yhtä viimevuotista Concordiaa lukuun ottamatta. Tilanteeseen ehkä saattoi vaikuttaa, että kyseessä oli tapahtuman kahdeksannen päivän iltapäivä… Sain alussa farmerin ja ja vähän myöhemmin viinintekijän. Sitten muistikuvissa sekalaista kommentointia ja paljon nauramista. Jossain välissä kai pelattiinkin, kun huomasin lopettaneeni pelin rakennettuani kaikki talot laudalle. Ellei minua olisi blokattu viime hetkellä yhdestä kriittisestä kaupungista, lopetus olisi onnistunut kaksi kierrosta aiemmin. Nuo tyhjäkäyntikierrokset olivat lopulta kriittisiä, koska tuloksena oli kolmas sija pistein 125-125-121-116. Erinomainen peli kuitenkin

Concordia venähti sen verran pitkäksi, että Great Western Trailin semeihin ei enää ehtinyt. Ja Navegadorissa olin lopulta ensimmäinen, joka ei päässyt mukaan semeihin, koska ehdin vain yhteen erään ja siitä tullut voitto oli niin kapealla marginaalilla. Ainoa alkuillan alkava peli oli sitten Sagrada, kevyehkö noppadraftaus. Ensimmäisessä pelissä sain erinomaisen alustan tavoitteiden kannalta ja heti 80 pisteellä voiton. Voitto oli sen verran iso, että riitti semifinaaleihin, mutta siellä ei mikään tuntunut toimivan, 34 pisteellä jaettu viimeinen sija.

Koska tälle päivälle ei enää ollut alkavia pelejä, kävin seuraamassa WBC:n yhtä suosituinta tapausta, eli Facts in Fivea. Tässä koko salille annetaan yhtä aikaa viisi kirjainta ja viisi kategoriaa ja jokaiseen kategoriaan pitää koettaa keksiä jokaisella kirjaimella alkava sana viidessä minuutissa. Esimerkiksi kolmannen kierroksen kirjaimet olivat A, B, C, H ja M ja kategoriat “Vuoden 1990 jälkeen tehdyt elokuvat, jotka perustuvat ennen vuotta 1990 alkaneisiin TV-sarjoihin”, “top-25 olutbrändiä maailmanlaajuisen myynnin perusteella”, “Ranskan presidentit”, “Countryn Hall of Famen jäsenet” ja “termit, joita käytetään laivaston laivaluokituksessa (esim. Oceanographic Research Ship)”. Puoleksi tämän suosio keskittyy erikoisten kysymysten selvittämiseen, puoleksi tapahtumaa vetävän henkilön syvälliseen oikeiden vastausten kaivamiseen sekä showhun, jota on kuvattu sanoilla “the official WBC comedy act”.

Facts in Fiven vastaukset käydään perusteellisesti läpi.
Tämä olikin vähän vaikempi kirjain.
Ja välillä vaaditaan eksoottisempaa tietoa.

Päivä 9: Hippaleikkiä pinnan alla

Sunnuntaina on jäljellä finaaleita sekä kaksi viimeistä alkavaa peliä, perinteiset Attack Sub ja Transamerica. Näistä oli helppo valita Attack Sub, joka on Up Frontin mekaniikkkoja sukellusvenesodassa käyttävä peli. Peli on nopea ja melko helppo oppia, mutta onnistuu kaappaamaan hyvin hiljaisen hiipimisen ja kuolettavan tehokkaiden aseiden tunnelman.

Ensimmäisessä erässä Argentiinan Salta kohtaan Ison-Britannian Swiftsuren Falkandin lähivesillä. Sain puolekseni Argentiinan, jonka vene on dieselkäyttöisenä hiljaisempi, mutta varustettu paljon huonommilla sensoreilla ja asejärjestelmillä. Briteillä oli kuitenkin vaikeuksia sensoriensa kanssa, jonka takia kumpikaan puoli ei saanut riittävää paikannusta ampumista varten. Tämä kiertely jatkuu sen verran pitkään, että argentiinalaisten San Luis ehtii saapua paikalle – nyt britttien pitäisi upottaa molemmat voittaakseen skenaarion. Kaksi venettä mahdollistaa myös enemmän toimintoja ja pientä yhteistyötä Swiftsurea vastaan. Salta saakin riittävän kontaktin ampuakseen Swiftsurea, joka vahingoittuu lähellä räjähtävästä torpedosta. Tämän seurauksena San Luis saa kontaktin vahingon takia meluisampaan Swiftsureen ja täysosuma tuhoaa sen. Britit eivät missään vaiheessa onnistuneet kunnolla paikallistamaan argentiinalaisia.

Toisella kierroksella Neuvostoliiton Molnya ja Skortsov kohtaavant Yhdysvaltain partiovat ASW-alukset Virginian ja Simpsonin. Sain amerikkalaiset pelatakseni. Neuvostoliittolaiset sukellusveneet paikallistivat nopeasti Virginian huolimatta Simpsonin helikopterin aktiivisesta partioinnista. Skortsovin ampuman ensimmäisen torpedon Virginia onnistui väistämään nopealla käännöksellä, mutta toinen osui ja upotti sen. Simpson ja sen helikopteri saavat kuitenkin paikallistettua Skortsovin ampumisen äänen perusteella ja Simpsonilta ammuttu torpedo osuu ja tuhoaa Skotrsovin. Tämä jättää Molnyan, joka on neuvostoliittolaisten kahdesta sukellusveneestä vanhempi, Simpsonia vastaan. Simpson ja sen ilmassa vuorotellen olevat helikopterit haravoivat järjestelmällisesti aluetta – laivan miehistö tekee ennätyksiä helikopterien tankkaus ja uudelleen valmistelusta ilmaan. Lopulta Molnyan sijainti saadaan paikallistettua helikopterin aktiivisonarin ansiosta ja kopterista tiputettu torpedo tuhoaa myös Molnyan.

Kolmantena skenaariona on Brittien Swiftsuren ja Valiantin kohtaaminen kahden Neuvostoliiton Oscar II:n kanssa. Tässä pelissä sain britit pelatakseni ja nämä hoitelivat Neuvostoliiton sukellusveneistä. Kohtaaminen jäi kovin yksipuoliseksi, ensimmäinen neuvostoliittolainen sukellusvene tuhottiin kolmessa vuorossa ja toinen ei kestänyt paljoa pitempään.

Kolmen alkukierroksen jälkeen kahdeksan parhaan tuloksen saanutta jatkavat pudotuskierroksille. Kolmella voitolla on automaattisesti mukana, joten olin mukana ensimmäisellä jatkokierroksella. Skenaarioksi tuli Neuvostoliittolaisen Typhoon-luokan veneen jahtaus ennen kuin se pääsee ohjusten laukaisuasemaan. Saattajana sillä on Akula-luokan hyökkäysvene. Pelasin amerikalaisten puolella, joilla on USS Los Angeles jo paikalla ja parannetun Los Angeles -luokan USS Asheville saatavina vahvistuksena. Yleensä sen puolen, jolla on vahvistuksia tarjolla kannatta pyrkiä välttämään kontaktia kunnes vahvistukset, mutta tässä tapauksessa se ei ollut vaihtoehtona, koska se voisi antaa aikaa Typhoonille päästä ohjusten laukaisuasemaan. Los Angeles sai nopeasti kontaktin Typhooniin, mutta samoin sai Akula Los Angelesiin. Molemmat osapuolet ampuivat muutaman pienen osumatodennäköisyyden torpedon, jotka kaikki menivät ohi. Sen jälkeen Los Angeles alkoi aggressiivisesti lähestyä Typhoonia. Se pääsikin hyvään ampuma-asemaan ja sai osuman, mutta Typhoonin massiivinen koko pelasti sen tuholta. Akula ampui takaisinpäin torpedon pelkällä suuntimalla, mutta sillä oli paljon parempi onni. Kaikkia todenäköisyyksiä vastaan se sai Los Angelesiin kontaktin eivätkä väistely-yritykset onnistuneet. Eikä amerikkalaisten vene ollut lähelläkään yhtä kestävä kuin Typhoon. Kun useista yrityksistä huolimatta Asheville ei ollut tähän mennessä ehtinyt liittynyt taisteluun tämä antoi voiton Neuvostoliitolle, joten turnaus oli ohi sitä myöten.

WBC:n yhteenveto

WBC toteutti jälleen kerraan epävirallisen mainoslauseensa ”viikko parasta pelaamista”. Pitkänä, yli viikon pituisena tapahtumana, jossa painotus on nimenomaan pelaamiseen keskittyvänä tapahtumana (vaikka ohessa on joitain pelien myyntitapahtumia) se on hyvin uniikki tapahtuma. Tunaukset ja aikataulutus luovat mukavasti rakennetta, mutta niille, jotka haluavat vapaamuotoisempaa pelaamista on iso Open Gaming -alue, jossa on jatkuvasti paljon pelejä. Esimerkiksi monet 18XX-pelaajat kokoontuvat Open Gaming -alueelle joka aamu turnauksen jälkeen vapaamuotoisiin 18XX-peleihin.

Iso osa kävijöistä on toistuvia vakiokävijöitä, jotka useamman vuoden jälkeen tunnistaa ja tuntee. Ja kuten missä tahansa isommassa toistuvassa tapahtumassa tapahtumaan alkaa keräytyä omia perinteitä ja tarinoita. Suomalaisiin pelitapahtumiin verrattuna näkyy se, että USAssa lautapelit ovat keränneet harrastajia jo aiemmin erityisesti sotapelien muodossa – osallistujien ikäjakauma on lapsista ikääntyneisiin paljon tasaisempi eikä kolmen sukupolven osallistujaryhmät ole mitenkään poikkeuksellisia.

Vaikka näin useamman kerran käyneenä tutut ihmiset ovat osa tapahtuman viehätystä, myös ensikertalaisten on helppo päästä mukaan. Aikataulutettu turnausrakenne takaa sen, että peliseuraa löytyy aina ja samanlaisen pelimaun omaavia ihmisiä tulee automaattisesti vastaan. Paikallisten kannalta eksoottisesta maasta tuleminen auttaa vielä jäämään tehokkaasti ihmisten mieliin. Melko varmasti seuraavanakin vuonna on edessä matka paikalle.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 4: Päivät 6-7

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Päivä 6: Liikennettä laudalla

Torstaiaamu alkoi kevyesti kahdella Roiskalla (Roll for the Galaxy). Ensimmäisessä pelissä sain sinisten tuotannosta rahabonusta antavan laatan sekä Doomed Worldilla kahdeksan rahan aloituksen. Tämä mahdollisti kahden seuraavan sinisen planeetan pelaamisen nopeasti ja shippauskoneiston käynnistämisen. Se ei kuitenkaan saanut lopetusta aikaiseksi riittävän nopeasti, kun kukaan muu ei shipannut. Viimeisellä vuorolla punaisia noppia kerännyt pelaaja sai aikaiseksi punaisista nopista pisteitä antavan kutosen ja pääsi lopulta ohi voittoon kolmella pisteellä. Toiseen peliin sain myös saman sinisten tuotantolaatan, mutta toinen aloituslaatta oli Old Earth, joten rakentaminen oli aluksi paljon hitaampaa. Kun yksi pelaaja sai vielä developmenteja aikaiseksi heti alussa ja sen jälkeen valmistettua Galactic Federationin, peli oli nopeasti selvä. Sijoille 2-4 tulevat pelaajat olivat lopulta yhden pisteen sisällä ja voittajalla muihin kymmenen pisteen keula.

Seuraavaksi oli vuorossa Brass Lancashire. Lähdin kehittämään ja rakentamaan kehräämöitä ja rakennettua niitä melko nopeastia. Kanava-aikakauden lopussa rakennettuna ja käännettynä olivat kaikki kolmostason kehräämöt ja rautatieaikakaudella nelostason kehräämöt. Lisäksi sain vielä melko hyvät pisteet rautateistä. Loppupisteiksi (139) riitti kuitenkin vain toiseen sijaan, kun satamia ja rautakaivoksia rakentanut pelaaja pääsi 146:een.

Sen jälkeen erä Thurn und Taxisisia, jossa sain tuntea pakan vihan – koko pelin ajan. Siitä ei ole muuta kerrottavaa.

Tämän jälkeen oli vuorossa ensimmäinen välierä sitten tiistain 18XX:ien, pelinä Tin Goose. Kysyntä oli tässä pelissä keskittynyt itä- ja länsirannikoille, mutta keskusta jäi tyhjäksi. Jäin alkubidauksessa kolmanneksi, mutta pääsin vielä siltäkin sijalta valitsemaan alkupaikaksi Memphisin, ja itärannikolle oli lopulta vain yksi kilpailija. Itärannikon kysyntä sai yhtiöni tuotton kasvamaan tehokkaasti. Pystyin sen ansiosta ajamaan muidenkin pelaajien ostamien koneiden hintoja ylös ja pelaamaan useamman öljykriisin joutumatta turvautumaan hätälainoihin – mutta muut eivät olleet yhtä rikkaita ja joutuivat ottaamaan näitä. Kun yhtiöni yhdisti vielä selvästi eniten hyvin pisteyttäviä isoja kaupunkeja, voitto oli hyvin selkeä.

Tin Goosen finaalissa kysyntä oli poikkeuksellisesti kerääntynyt länsirannikolle. Sain hyvän alun pelissä lähtemällä Teksasista ja levittäytymällä kohti länttä. Olinkin selvässä tuottojohdossa alkupelissä. Sen jälkeen keskipelissä liian suuri tarjous yhdestä koneesta, jota en odottanut saavani, mutta joka putosi syliini, heikensi tilannetta. Samaan aikaan kaksi muuta pelaajaa onnistuivat saamaan yhteyksiä useisiin omiin tavoitekaupunkeihinsa, jonka ansiosta he saivat kiinni tuottokaulani. Ja tässä vaiheessa alkoi haitata länsirannikolta aloittaminen, sillä sillä puolella on vähemmän isoja kaupunkien, jotka antavat loppupelissä hyvin pisteitä. Rahatilanne oli hyvä, mutta näiden isojen kaupunkien puute huolistutti. Tilanteen korjausyritys viimeisellä kierroksella oli sitten liian ahne, kun otin ylimääräisen tuloaskeleen kasvattamisen sen sijaan, että olisi ylläpitänyt työntekijäsuhteita. Tämän johdosta seuraavan oleva pelaaja pelasi lakon, joka heikensi vähän minun tilannettani sen sijaan, että olisi pelannut öljykriisin, joka olisi romahduttanut voittavan pelaajan aseman. Aiemmin koneesta maksettu ylihinta tarkoitti sitä, että tällöinkään tuskin olisin päässyt toista sijaa paremmalle, mutta nyt jäin kolmanneksi. Voiton vei Anthony Lainesse Kanadasta, joka oli tuttu jo 18XX-pöydistä.

World at Warin turnaus on erikoisempi viritys. Turnaukseen osallistuvat pelaavat 2-3 hengen joukkueissa yhden kampanjapelin, joka kestää seitsemänn päivää (su-la). Tässä yhden pelin Tyynenmeren tilanne torstaina.
Yllä olevan pelin huoltopöytä. Näitä kampanjoita oli menossa 8-9.
Euroopan tilanne. Lauantai-iltana pelin GM:t päättävät miten palkinnot jaetaan pelisuoritusten ja luovuuden perusteella.

Päivä 7: Eteläinen Tyynimeri x5

Perjantain olen perinteisesti varannut Empire of the Sunille, joka on yksi suosikkisotapeleistäni. Se antaa hyvin strategisen vapauden pelaajille silti pitäen historialliset rajoitteet. Ja Tyynenmeren sota on muutenkin kiinnostava, sillä se on hyvin erityyppinen verrattuna suurimpaan osaan muista kampanjoista, jotka ovat usien sotapelien pohjana. Tyynellämerellä laivastot ja ilmavoimat ovat päätoimijat ja maajoukot ovat enemmän tukena näille kuin pääroolissa. Turnauksessa pelataan South Pacific -skenaario, joka on saatavilla myös erillisinä pikkupelinä. Skenaario keskittyy Uuden-Guinean ja Salomonsaarten taisteluihin alkaen Guadalcanalin maihinnoususta ja jatkuu noin vuoden eteenpäin. Se on lyhin skenaario pelistä ja parhaita tapoja uusille pelaajille opetella peli. Se myös käyttää suurimman osa pelin säännöistä, mutta on Empire of the Sunin skaalassa puukkotappelu puhelinkopissa – kuten tämä kampanja oli historiallisesti. Ongelma on, että vaikka peli on aika hyvin tasapainossa vähemmän pelanneiden kesken, hyvien pelaajien kesken Yhdysvalloilla on selkeä etu skenaariossa.

Ensimmäiseen peliin sain Yhdysvallat. Guadalacanalin maihinnousu tapahtui historiallisesti ensimmäisellä vuorolla ja pian sen jälkeen Amiraali Yamamoton kuljetuskone ammuttiin alas, mikä heikensi japanilaisten komentorakennetta. Toisella vuorolla (vuoden 1942 loppupuolella) oli vuorossa Bougainvillen maihinnousu, joka sekin onnistui yllättämään japanilaiset puolustajat, sekä MacArthurin johtama hyökkäys Laehen, joka työnsi japanilaisia taaksepäin Uudessa-Guineassa. Vuoden 1943 alussa japanilaiset lähtivä isoon ilmavoimien hyökkäykseen, joka aiheutti lopulta kovat tappiot japanilaisille amerikkalaisten pilottien ja koneiden ollessa paljon paremmiksi tässä vaiheessa sotaa. Seuraavaksi amerikkalaisten tukialukset hyökkäsivät Rabauliin, joka sai Japanin tukialukset liittymään puolustukseen, ilmavoimien kärsittyä isoja tappioita edellisisessä operaatiossa. Tuloksena oli Midwayn toisinto (nopalla krittinen osuma Yhdysvalloille) ja viimeisetkin Japanin tukialusvoimat oli eliminoitu. Nyt amerikkalaisten tukialukset ja taistelulaivat iskivät Rabaulin ja Trukin satamiin upottaen pääosan jäljellä olevasta japanilaisten laivastovoimasta. Tämä sai Japanin vetäytymään sisemmälle puolustuslinjalleen, kun Etelä-Tyynenmeren puolustaminen jäi mahdottomaksi. Poikkeuksellisesti tässä pelissä maahyökkäysten määrä jäi aika pieneksi ja tulos ratkaistiin laivastotaistelussa.

Toisena pelinä päädyin pelaamaan Japanilla. Guadalcanalin valtauksen jälkeen Japani teki vastaiskun Gili Gilissä, joka aiheutti huomattavia tappioita Yhdysvaltain laivaistolle ja ilmavoimille. Amerikkalaiset ja australialaiset kuitenkin lähtivät etenemään maata pitkin Uudessa Guineassa eivät Japanilaisten maajoukot riittäneet kuin hidastamaan tätä, vaikka kaikki alueella olevat joukot olivat alueella. Laivastovahvistusten myötä amerikkalaiset saivat myös voimia hyökätä Japanin laivaston kimppuun ja isot laivastotaistelut aiheuttivat molemmille puolille raskaita tappioita. Vuoden 1943 puolivälissä molempien puolien laivastot olivatkin kykenemättömiä isoihin operaatioihin ennen kuin Essex-luokan tukialukset saapuisivat Yhdysvalloille. Uuden-Guinean maaoperaation eteneminen riitti kuitenkin tuomaan voiton liittoutuneille.

Kolmannessa pelissä sain arvalla liittoutuneet. Yhdysvallat etenivät vuoden 1942 puolivälissä Salomonsaarilla Guadalcanalin naapurisaarille pienillä maihinnousuoperaatiolla. MacArthurin ja amiraalien väliset riidat vaativat Rooseveltin väliintuloa, mutta ne saatiin sovittua valitsemalla uusi, rohkea strategia (Roosevel-Nimitz-MacArthur Conference -kortti poisti Inter-Service Rivalryn ja antoi nostaa Operation Watchtowerin takaisin käteen). Vuoden lopussa aloitettiin tämän suunnitelman mukainen hyökkäys, kun laivasto teki yllätyshyökkäyksen ja -maihinnousun Japanin Trukin tukikohtaan (Watchtower pelattu uudestaan, japanilaisilla ei enää kortteja tässä vaiheessa, joten ei reagointimahdollisuutta). Tästä iskut jatkuivat Palaun tukikohtaan, joka lopulta romautti japanilaisten logistisen verkoston Etelä-Tyynellämerellä kokonaan (molemmat japanilaisten HQ:t lyöty pois kartalta samalla vuorolla, josta seurasi automaattinen voitto liittoutuneille).

Olin voittanut vain kaksi kolmesta pelistä, mutta koska ne olivat luovutusvoitto ja HQ:n eliminaatiovoitto, ne antoivat parhaan sijoituksen kahden pelin voittajien kesken. Semifinaaleihin pääsi neljä pelaajaa ja puhtaan kolmen voiton pelaajia oli vain yksi, joten kolme muuta olivat kolme parhaat pisteet saanutta kahden voiton pelaajaa. Semifinaalit ja finaalit pelattiin bidaamalla puolista voittoon tarvittavien satamien määrillä. Bidauksessa sain semifinaalipeliin liittoutuneet yhden pisteen bidillä, joka oli minusta halpa hinta – olisin pitänyt kahta pistettä sopivana hintana. Semifinaalipelissä Guadalcanalin valtauksen jälkeen amerikkalaiset lähtivät vahvistamaan joukkojaan Uudessa-Guineassa ja japanilaiset aloittivat vastaiskujen sarjan laivastollaan. Tästä aiheutuu tappioita Yhdysvaltain laivastolle, joka pysyy kuitenkin joten kuten toimintakykyisenä. Australiaisten armeijakuntien siirtyminen Uuteen Guineaan saa Japanin siirtämään lisää maajoukkojaan sinne. Tämä kuitenkin päästää Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen valtaamaan Rabaulin tukikohdan yllätysmaihinnousulla. Tämän jälkeen Kaviengkin on helppo vallata maihinnousulla. Liittoutuneet jatkavat hyökkäyksiä neljän armeijakunnan kokoisella offensiivilla Laehen Port Morsebystä. Japani kykenee pysäyttämään tämän hyökkäyksen, mutta sen maavoimat kärsivät pahoja tappioita. Japani painostaa nyt kaikkensa liittoutuneiden pysäyttämiseen Uudessa Guineassa, se jopa siirtää Ozawan, joka on korvannut kuolleen Yamamoton, päämajan sinne. Liittoutuneilla riittävät kuitenkin joukot toiseen isoon hyökkäykseen, kun kaikki mahdolliset joukot on kerätty yhteen – hyökkäyksessä on mukana yksi Yhdysvaltain armeijan armeijakunta, yksi australialainen armeijakunta, yksi merijalkaväkidivisioona sekä Uuden Seelannin divisioona. Tämä hyökkäys onnistuu valtaaman Laen ja hajottaa Ozawan päämajan logistiikkajärjestelyt. Nyt saapuneet Essex-luokan lentotukialukset mahdollistavat myös maihinnousun Trukille, joka myös vallataan. Näin japanilaiset ovat menettäneet molemmat päämajansa, eli tuloksena on voitto liittoutuneille.

Finaalissa sain myös otettua liittoutuneet yhden pisteen bidillä. Jälleen Guadalcanalin jälkeen Japanin laivasto iskee aggressivisesti, mutta liittoutuneiden laivastot ovat rittävän hyvin armeijan ilmavoimien suojaamia, että ne pysyvät tappioista huolimatta taistelukykyisenä. Japanilaiset vetävät vahvimmat joukkonsa Rabaulista Uuteen Guineaan ja sen ansiosta Yhdysvaltain armeija onnistuu tekemään maihinnousun Uuden Britannian asumattomalle rannikolle ilman vastusta. Pian maihin nousseet joukot marssivat viidakon läpi Rabauliin ja yllättävät sen puolustajat. Jälleen Rabaulin valtauksen jälkeen myös Kavieng on helppo ottaa. Mutta tällä kertaa saksalaiset taistelevat Euroopassa niin sitkeästi, että Tyynellemerelle tarkoitettuja joukkoja siirretään Eurooppaan, joten maajoukot ovat selvästi heikommat. Myös Essex-luokan tukialusten saapuminen viivästyy muutamilla kriittisillä kuukausilla. Yhdysvaltain laivasto jää siis loppupeliksi aika heikoksi, mutta onnistuu muutamilla yllätysiskuillaan tuhoamaan suurimman osan Japanin ilmavoimista. Ilman tukialuksiaan ja heikentyneiden ilmavoimien takia Japanilla on ongelmia käyttää jäljellä olevia voimakkaita taistelualuksiaan tehokkaasti. Lopulta armeijan ilmavoimien tukemana Yhdysvallat kykenevät tekemään useita maihinnousuja, jotka kaappaavat riittävän monta tavoitteena olevista satamista, eikä Japanilla ole enää voimia vastaiskuun. Tuloksena voitto finaalissa kahdella satamalla yli tavoitteen.

Päivän lopputulos.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 3: Päivät 4-5

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2

Päivä 4: Gandhin ensitesti

Tiistaina aamupäivällä ja päivällä WBC:ssä pidetään käytettyjen pelien kirpputori ja huutokauppa,  minkä takia sille ajalle ei ole aikataulutettu alkavia pelejä – lukuunottamatta muutamaa monsteripituista sotapeliä. Joten olin etukäteen sopinut aamupäivälle pelin Gandhia, GMT:n COIN (Counterinsurgency Game Series)-sarjan uusinta peliä. Peli tuo COIN-sarjaan väkivallattomat osapuolet, joita tässä pelissä ovat Kansalliskongressi (eli Gandhin johtama liike) sekä Muslimiliitto. Näillä on COIN-sarjalle uudentyyppisiä väkivallattomia aktivistiyksiköitä, jotka eivät pysty hyökkäämään, mutta joita hallinto voi pidättää. Väkivaltaisten iskujen sijaan yksiköt saavat aikaan rauhanomaisia protesteja ja vaikuttavat sitä kautta hallinnon kannatukseen. Aktivisteja on paljon helpompi rekrytoida kuin väkivaltaisten kapinallisten osapuolten separatisteja, sillä aktivistien rekrytointi ei tarvitse tukikohtia. Nämä väkivallattomat osapuolet tuovat kiintoisan, erilailla toimivan mekaniikan COIN-sarjaan.

Itse pelissä sain Kansalliskongressin pelattavakseni. Alussa Raj (Britannian hallinto Intiassa) keskittyi vallankumouksellisten kurissa pitämiseen samalla, kun Muslimiliitto propagoi itsenäisten muslimialuiden puolesta idässä ja Kansalliskongressi keskitty Keski-Intian takamaiden propagandaan. Raj ei ollut yhtä kiinnostunut näiden alueiden tulevaisuudesta kuin oli väkirikkaimpien alueiden turvaamisesta. Kun ensimmäinen neljästä kampanjakortista (joiden kohdalla tarkastetaan mahdollinen voitto) oli mennyt, vallankumoukselliset ylittivät voittoehtonsa reilusti, mutta seuraavaan kampanjakorttiin oli vielä niin pitkälti, että Gandhin tekemä rauhanviestin levittäminen yhdessä Rajn poliisitoimien kanssat rauhoittivat tilanteen. Toisen kampanjakortin jälkeen Kansalliskongressin rauhanomainen vastarinta oli levinnyt niin laajalle, että sen voittoehto ylittyi, mutta nyt Raj käänsi poliisivoimansa kohti rauhanomaisten protestien kurissapitämistä joukkojenhallinnalla. Samalla vallankumouksellisten pommit kiristivät tilannetta ja vähensivät Kansalliskongressin rauhanomaisen vastustuksen kannatusta, joten brittejä ei vielä onnistuttu pakottamaan pois Intiasta. Viimeiseen kampanjaan lähdettiin kaikkien osapuolten hyvin tasaisesta tilanteesta. Viimeinen kampanja alkaa automaattisesti kriisillä (Intian yleistä tilannetta kuvaavat Unity- ja Restraint-tasot, joiden molempien ollessa minimissä päällä on kriisi, joka antaa sekä poliisivoimille että vallankumouksellisille enemmän toimintavapauksia). Raj ja vallankumoukselliset olivatkin pian saavuttaneet omat voittoehtonsa. Rauhanneuvottelut Lontoossa kuintenkin rauhoittivat tilannetta ja tämän takia molemmat näistä olivatkin olevansa hyvin rajoittuneita sen suhteen mitä voivat tehdä (Restraint nousi rauhanneuvottelu-eventin takia neljään – ja Restraint määrittää kertoo kuinka paljon nämä puolet joutuvat maksamaan operaatioistaan, joten molemmat olivat nopeasti vararikossa). Tällä aikaa muslimiliitto oli saanut Itä-Intiassa aikaan useita muslimijohtoisia osavaltioita ja noussut selkeään kärkipaikkaan. Ja nyt jäljellä olevien korttien kohdalla pelijärjestys mahdollisti näiden alueiden muslimihallinnon puolustamisen, joten historiallisen tuloksen tavoin Intian itsenäistymiskamppailu päättyi muslimiliiton voittoon.

Gandhi kuuluu COINien joukossa keskipituisiin tai vähän lyhempi peleihin: tämä pelin pisin skenaario päättyi vasta pakan viimeiseen korttiin ja kesti 4,5 tuntia.

Huutokauppa menossa. Tässä myydään 1899:ää

Illan ensimmäinen aikataulutettu peli oli GMT:n SpaceCorp, jossa tutkitaan ja asutetaan kilpaa kolmessa aikakaudessa ensin lähiaurinkokuntaa, sen jälkeen aurikokunnan ulko-osia ja lopulta lähitähtijärjestelmiä. Alkuerissä pelattiin tosin vain kaksi ensimmäistä aikakautta. Ensimmäisellä aikakaudella lähdin rakentamaan komeetoille tukikohtia ja poistuin ensimmäisenä asteroidivyöhykkeen taakse. Toinen pelaaja keskittyi Marsin rakentamiseen ja kolmas pelaaja rakensi Maan ympäristön Lagrange-pisteisiin. Sain kohtuullisen hyvän tuotannon aikaiseksi ja bonuspisteet pelin ensimmäisestä pistetuotantotoinnosta, mutta Marsista oli löytynyt niin paljon rikkauksia, että sitä tutkineella pelaajalla oli johto toiseen aikakauteen mennessä. Toisessa aikakaudessa pääsin lähtemään edellä muita Ceresistä, jonne saatiin hyvä tuotantoasema. Tämän jälkeen lähdin tutkimaan ja rakentamaan ulompien planeettojen kuihin, joissa alkoi tulla vastoinkäymisiä. Nostin älyttömän huonoja tutkimuslaattoja, joiden takia menetin yhteensä kolme pistettä. Samalla Marsia alkupelissä tutkinut pelaaja keskittyi Jupiterin kuihin ja nosti siellä hyvin tuottoisia tutkimuslaattoja, joka mahdollisti hänelle nopean teknologian kehittämisen etenemään. Peli lopulta loppui nopeasti, kun ulkoaurinkokuntaan tekemäni tukikohdat pisteyttivät kerralla kolme tavoitetta ja aiheuttivat aikakauden loppumisen, kun riittävä määrä tavoitteita oli toteuttu. Loppupisteytyksessä päädyin lopulta tasapisteisiin (23, joka on hyvin alhainen pistemäärä) Mars/Jupiter-pelaajan kanssa ja ensimmäinen tiebreaker tukikohtien määristä oli sekin tasan. Toinen tiebreaker oli keksittyjen teknologioiden määrä, joka jätti minut toiselle sijalle.

Viimeisenä pelinä tiistaina oli Tin Goose, joka on kovasti aliarvostettu peli lentoyhtiön rakentamisesta ilmailun alkuaikoina. Päädyin viiden hengen pöydässä samaan pöytään mm. pelin suunnittelijan Matt Calkinsin kanssa. Sain melko hyvän lähtöpaikan keskeltä Yhdysvaltoja, josta pääsi helposti saavuttamaan kovan kysynnän kaupunkeja monessa suunnassa. Lisäksi koneiden ostamisessa sain heti alussa hyvät hankinnat, kun sain ostettua molemmat omassa kädessä olleet DC-2:t sekä yhden toisen pelaajaan myyntiin laittaman saman tyyppisen koneen. Tämä saman konetyypin laivaston tehokkuus nosti yhtiöni tuloja tehokkaasti ja tätä auttoi vielä sopivaan aikaan tapahtunut onnettomuus, jonka takia asiakkaat siirtyivät turvallisiin DC-2-koneisiini. Siirryttäessä seuraavaan aikakauteen sain ostettua useamman Curtiss C-46:den, jotka mahdollistivat verkoston laajentamisen jälleen hyvin tuottavasti ja tehokkaasti. Lopulta verkosto kattoi koko Yhdysvallat San Franciscosta New Yorkiin ja niin tuottavasti, että voitto oli selvä $183:lla, kun toiseksi tulleella oli vähän yli $140.

Päivä 5: Kevyehköjä alkueriä

Keskiviikkona univelkojen nukkumisen jälkeen ensimmäinen peli oli iltapäivän Concordia. Ensimmäinen alkuerä pelattiin Italian kartalla, jossa neljällä pelaajalla tuli hyvin ahdasta. Sain alussa ostettua farmerin ja prefektin, joten strategiaksi oli selkeä, eli halpoihin kaupunkeihin leviäminen. Sain vielä diplomaatilla ostettua lisädiplomaatin ja -arkkitehdin ennen pakan sekoitusta, joten peli lähti hyvin liikkeelle, joskin ahtaan kartan aiheuttama kaupunkien nopea täyttyminen aiheutti hieman leviämisen hidastumista. Sain kuitenkin levitettyä kaupunkini kaikille alueille juuri ennen pelin loppumista ja voiton 116 pisteellä, kun tiilentekijän ostanut pelaaja, joka oli myös levittäytymässä laajalti jäi 109 pisteellä toiseksi.

Open Gaming -sali. Muutamaan peliin olisi vielä mahtunut salin takanurkalla.

Seuraavana ohjelmassa oli toinen alkuerä Great Western Trailia (GWT), jälleen lisäosalla pelattuna. Lähdin tällä kertaa hyvin erilaisella taktiikalla, eli rakentamaan, kunnes sain junaa eteenpäin ilmaiseksi ajavan rakennuksen laudalle ja sen jälkeen eteenpäin junalla. Tämän rakennuksen kohdalla kävi kuitenkin kriittinen suunnitteluvirhe, jonka takia päädyin laittamaan “etene kolme askelta” ja “etene neljä askelta” -toiminnot sisältävät rakennukset vähän vääriin paikkoihin, jonka takia näiden ketjuttaminen samalla vuorolla ei onnistunut suunnitelluksi. Sain kuitenkin junan etenemään nopeasti ja vähitellen myös isoja toimituksia aikaiseksi. Peli venyi hyvin pitkäksi, sillä kaksi pelaajaa liikkuivat Kansas Cityyn hyvin hitaasti – pelin pituutta kuvaa esimerkiksi se, että lopussa oli vapaana vain yksi rakennuksen paikka. Peli lopulta ratkesi viimeiseen lehmien nostoon ennen viimeistä toimitustani. Olisin tarvinnut minkä tahansa uniikin lehmäkortin päästäkseni New Yorkiin, joka olisi ollut 18 pisteen toimitus (9 paikoista ja 9 saatavalla olevasta asemalaatasta). Nostin kahden kortin kierrätyksellä kuitenkin vain samoja lehmiä, joita kädessä oli jo, jolloin jouduin tyytymään 5 pisteen toimitukseen. Lopulta edes 52 pistettä rakennuksista ei riittänyt vaan jäin toiseksi pistein 119 – 126, kun lähes kaikki asemalaatat kerännyt pelaaja vei voiton.

GWT venyi sen verran pitkäksi, että suunniteltu Lords of Waterdeep piti jättää väliin. Tauon jälkeen päivän viimeisenä pelinä oli siten Terraforming Mars. Tässä päädyin pöytään, jossa muut olivat hyvin kokeneita, joten kyyti oli melko kylmää. Pelissä oli mukana kaikki lisäosat Venusta lukuunottamatta ja näistä Colonies oli uusi tuttavuus minulle. Se tuntui tuovan hyvin kiinnostavia vaihtoehtoja ja ennen kaikkea tuovan energialle järkevää käyttöä. Sääntökuorma näistä lisäyksistä oli hyvin pieni ja pelin pituuteen vaikutus oli pieni tai vähän nopeuttava, joten ensikokemus tästä lisäosasta oli hyvin positiivinen. Aloitin pelin ihan hyvällä yhdistelmällä titaanin arvoa kasvattavasta yhtiöstä ja titaanin tuotannosta Prelude-korteista. Ja sen jälkeen ei sitten löytynytkään pariin vuoroon mitään mihin titaania käyttää. Osittain tämä johtui siitä, että muutin suunnitelmaa alkukorttien draftauksen jälkeen, joten potentiaalisia kortteja ei alussa ollut kädessä, mutta pakka ei kyllä myöskään suosinut tarjonnallaan. Kun sitten sain titaanit hyödynnettyä ja tuotannon käyntiin olinkin jo jäänyt liikaa jälkeen. Voiton vei lopulta kasvien kasvatukseen keskittynyt pelaaja siitä huolimatta, että hän oli vasta kolmantena ennen loppupisteytystä liki 20 pistettä jäljessä pisimmällä olevaan. Hänen metsät ja kaupungit pisteyttivät lopussa kuitenkin tolkuttomia määriä ja riittivät selkeään voittoon.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 2: Päivät 2-3

WBC raportin ensimmäinen osa löytyy täältä.

Päivä 2: Ensikokemus 1822MX:stä

Toisena päivänä jatkui 18XX-turnaus. Nyt pelinä oli 1846, lyhyempi 18XX-versio, jonka myös GMT Games on julkaissut uudisversiona vähän aikaa sitten. Olin vuorojärjestyksessä neljännellä paikalla ja sain alun privaattifirmoista Big 4:n sekä lihanpakkaamon. Halvimmat privaattifirmat oli arvottu pois pelistä ja sen takia postisopimus kiersi koko pöydän viimeisenä tarjolla olevana privaattifirmana sen jälkeen, kun kaikki passauskortitkin oli poimittu. Sen takia sen ostaja sai ostaa sen lopulta $40:llä, kun sen normaalihinta on $80. En 1846:ssa ole nähnyt koskaan tuollaista tulosta. Saamani privaatit auttavat kartan länsireunassa ja toiveena oli, että saisi aloitettua IC:n (junafirma) siitä laidasta. Vähemmän yllättäen se oli turha toive neljänneltä paikalta. Kun minun vuoroni tuli, tarjolla olivat itäreunan hankalassa paikassa olevat firmat Erie, B&O ja C&O. Big 4:n ansiosta idästä pystyi hyppäämään pois, vaikka radat tukkeutuisivat, joten avasin Erien odotuksella, että Big 4:n joutuu heti ostamaan sille, jotta idän jumista pääsee pois. NYC kuitenkin rakensi niin mukavasti, että Eriellä pääsi heti radalle ja toukkaamaan Clevelandin ja vielä ostamaan kaksi 2-junaa ja 3/5:n ensimäisellä kierroksella, joten Big 4:n pystyi jättämään operoimaan pidemmäksi aikaa. Samaan aikaan IC hyppäsi suoraan Chicagoon omalla privaatillaan ja rakensi sieltä itään eikä koskaan rakentanut etelässä aloituspaikkansa ympärille. Tämä jätti reitin etelästä Big 4:lta Chicagoon auki, joka oli myös positiivista. Tuloksena radoista tuli poikkeukselliset, pohjoisessa oli yksi reitti Detroitista Chicagoon ja etelämpänä erillinen reitti Clevelandista keskustan kautta koukaten Chicagoon etelästä. Erieni tuotti hyvin, mutta tuloksena siitä ostettiin aikaisin lähes kaikki osakkeet, joten sillä oli rahoitusvaikeuksia parempien junien hankkimiseen. IC:stä tuli lopulta pelin paras firma, mutta sen omistaja Rick Dutton ei saanut ostettua kovin paljoa osakkeita muista hyvistä firmoja ja omisiti vain 50% IC:stä, joka ostettiin sekin nopeasti loppuun. Hän päätyi avaamaan vielä B&O:n ja C&O:n saadakseen riittävästi osakkeita ja kuten 1846:ssa yleensä, uuden firman avaaminen ei yleensä auta mitään. Minun omistukseni kolmesta muusta hyvästä firmasta riittivät lopulta voittoon noin 6900:lla, kun Rick oli toisena 6700:lla.

Nopean 1846:n (2:30) ansiosta seuraavaksi ehti pelaamaan Great Western Trailia (GWT). Tarjolla oli muutama paikka peliin, jossa oli mukana GWT:n lisäosa (Rails to the North), joten se tilaisuus täytyi hyödyntää. Olin vuorojärjestyksessä neljäntenä, mutta ainoa, joka osti alkuun lehmipoikia ja lehmiä. Laajennuslaudalla lähimpänä bonuksena oli ilmainen kolmostason lehmä, joten sen ja aikaisten lehmipoikien onnistuin saamaan ensimmäiseen pakan sekoitukseen sinisen ja lilan lehmän. Sen jälkeen pelin alkupuolella pyrin ostamaan mahdollisimman tehokkaasti lehmiä lähelle lähtöä sijoittuneesta lehmämarketista ja myöhemmin toimittamaan mahdollisimman arvokkaita lasteja. Se toimikin hyvin vaikka peli hidastui aika paljon muiden runsaan rakentamisen takia. Tämä hidastuminen mahdollisti kuitenkin tehokkaan käsien optimoinnin matkalla Kansas Cityyn. Sain lopulta toimitettua kolmeen isoimpaan kaupunkiin pääradalla ja kahteen isoimpaan sivulaudalla – suurin kaupunki vaati 20 pisteen toimituksen. Loppupisteitä tuli toimituksista 30 vaikka yksi toimitus oli miinus 8 arvoinen sekä 33 lehmistä – yhteensä 98 pistettä, joka antoi voiton kahdella pisteellä toiseksi tulleesta rakentamisstrategialla pelanneesta.

Ohjelma huoneessa, jossa iso osa europeleistä pelataan.
Ja saman jatkoa

Päivän viimeinen oli taas 18XX, tällä kertaa 1822MX. Tämä on 1822:n ja 1822CA:n versiointi tiivimpänä ja Meksikossa. Pelin erikoisuus on valtionyhtiö, joka toimii toisin päin yleensä 18XX:ssä oleviin valtionyhtiöihin verrattuna. Tässä pelissä se kerää myymättä jääneet minor-yhtiöt ja niiden poistamat junat ja ajaa näillä. Viimeisen junatyypin tullessa myyntiin firma ajaa kerran ja sen jälkeen se yksityistetään, jolloin sen osakkeenomistajilta ostetaan osakkeet pois niiden sen hetkisellä arvolla ja valtion kartalla olevat tokenit huutokaupataan firmoille. Itse pelissä sain Mexico Citystä ison firman ja vierestä useamman minorin, joilla pääsi rakentamaan hyvin rataa kohti Guatemalaa. Ratkaiseva huutokauppa oli hieman alkupelin jälkeen tarjolle tulleen lisä-2P-junan huutokauppa. Minulla oli tässä vaiheessa rahaa $125, joka oli vitosen enemmän kuin toisiksi suurimman rahamäärän omaavalla, joten sain junan kohtuulliseen hintaan. Vähän myöhemmin koossa oli täysin omistamani firma, jolle lopulta sai E-junan (ajaa rajattoman pitkän reitin, mutta laskee vain kaupungit, joissa on tokenit, ja ne tuplattuna), 5-junan ja aiemmin ostetun 2P-junan. Viimeisellä kolmella OR:llä tämä jakoi minulle yli 1300 rahaa kierroksessa. Myös toiseksi tullut Tom McCorry oli saanut vastaavan firman, mutta hänellä muiden firmojen omistus oli heikompi, joten tuloksena oli voitto luvuin 9500-9300. Pelinä 1822MX oli ihan kiintoisa tiivistys 1822:sta, mutta mikäli aikaa olisi riittävästi, pidempi 1822 tai 1822CA olisivat todennäköisesti enemmän houkuttelevat valinnat paitsi ehkä kolmella pelaajalla. Viidellä pelistä tulee todennäköisesti hyvin ahdasta ja köyhää, jo neljällä pelaajalla käytössä olevat rahamäärät olivat aika pieniä.

Päivä 3: Onni kääntyy ja 18XX:t loppuvat

Aamu alkoi 18XX:n viiden hengen semifinaalilla, jossa päädyin pelaamaan 1822:ta Plus-versiona. Peli lähti liikkeelle melko poikkeuksellisesti, sillä tarjolla oli alussa lähinnä roskaa lukuunottamatta yhtä minoria, joka pystyi hankkimaan jo toisella kierroksella 2-junan. Tämä tarkoitti, että tarjolla oli vähän kiinnostavaa ostettavaa, mutta pelissä oli nopea alku. Ostin LNWR:n avausluvan tarkoituksena aloittaa pian tarjolle tuleva 7-minori ja aloittaa LNWR aikaisin. Sainkin sen kokoon ja ostettua vielä Pullmanin hyvän yhtiön muodostamiseen. Mutta sen jälkeen tuli 45 minuutin stock round, joka heitti koko pelin päälaelleen. Tiivistetysti pelaaja A oli bidannut yhdestä minorista, josta pelaaja B teki tarpeettomankin korkean tarjouksen. Tämän jälkeen pelaaja A totesi, että pelaajalla C on yksi raha liian vähän suojatakseen LBSCR:ää, joten hän ryösti tämän. Nyt pelaaja D totesi, että hän saa varastettua sen C:ltä. Ja tämän jälkeen C lähti ryöstämään minun LNWR:ääni, jota minulla ei ollut enää mahdollisuutta puolustaa, koska edelle olevaan liittyi niin paljon osakkeiden myyntejä, että en saanut niistä riittävästi rahaa irti. Tuon jälkeen minulle jäi siis pelkkä 7-minori pian vanhenevalla junalla, joten vitossija oli selvä. Voittajaksi päätyi ylläolevistä pelaaja A, joka lopulta omisti 100% LNWR:stä ja toiseksi pääsi pelaaja C, joka sai SECRin auki ja sen liki yhtä hyväksi kuin LBSCR olisi ollut. Pelaajan B ostama minori oli hänelle liikaa ja hän jäi juniensiirtospiraaliin näiden välillä ja neljänneksi. Tämä omistusten kierrättäminen ei ollut pelin ainoa erikoisuus, sillä Skotlanti yhdistettiin lopulta Etelä-Englantiin saaren länsirannikkoa pitkin eikä itärannikkoa, jossa se yleensä tapahtuu. Eli voittoputken jälkeen pelit katkesivat semifinaaleissa viimeiseen sijaan, pelin pituus oli aika tarkkaan 6 tuntia.

Kun 18XX:t oli näin saatettu päätökseen, seuraavaksi ohjelmasta löytyi St. Petersburg. Sain alussa hyvän lähdön aatelisiin, mutta omassa pelissäni näkyi, ettei pelin ykköspainosta, joka on turnauksessa pelattava versio, ole tullut aikoihin pelattua ja tein muutaman virheen käden hallinnassa. Eikä alussa saamastani observatoriostakaan tuntunut nousevan muuta kuin duplikaatteja. Kun vielä jätin lopettamatta yhtä kierrosta aiemmin laskuvirheeni takia tuoksena oli ansaittu viimeinen sija. Voitto meni rakennuksia paljon pelanneelle, kun peli venyi pitkäksi.

Parempaa suoritusta lähdettiin sitten hakemaan Russian Railroadsista. Lähdin viimeisenä vuorojärjestyksessä rakentamaan tehtaita, vaikka insinöörejä sitä taktiikkaa tukemaan ei ollut oikeasta ollenkaan, koska kukaan muu ei ollut sinne lähtenyt. Alku lähti ihan hyvin liikkelle ja sain nopeasti 9-junan Kievin radalle ja sieltä mustan raiteen pitkälle tuottamaan 20 pistettä kierroksessa. Ja vähän myöhemmin 20-pisteen mitalinkin tuottamaan pisteitä. Mutta Trans-Siperian rataa rakentamaan lähtenyt pelaaja alkoi lähestyä pisteissä huolestuttavasti. Viimeisellä, ratkaisevalla kierroksella toinenkin pelaaja lähti ajamaan teollisuutta eteenpäin, jolloin ratkaisevasti yksi 8-tason tehdas (pisteytä kaksi junaa) jäi minulta akativoimatta ja teollisuudesta saatavat pisteet kymmentä pienemmäksi kuin olisi voinut olla. Lopulta Trans-Siperialla mentiin ohitse ja tuloksena toinen sija 419 pisteellä, kun voittajalla oli 438.

Menolippua niin kauas kuin silmä kantaa (melkein). Samassa tilassa alkamassa Menolippu ja Russian Railroads, joista jälkimmäinen näkyy takanurkassa ja koko muu huone on Menolippua

Illalla vuorossa oli yksi vakiokohde, eli Galaxy Trucker. Sitä pääsee muutenkin pelaamaan harvemmin ja varsinkin pelin hyvin osaavien pelaajien kanssa. Ensimmäisen alkuerän advanced-pelissä pelattiin ensimmäisellä lisärillä sekä Rough Roads ja Evil Machinations -korteilla. Ensimmäinen lento meni hyvin ja sen jäljiltä olin johdossa. Toisen aluksen kokoamisessa tapahtui kuitenkin yksi ikävä virhe minkä takia vasen sivusta jäi auki. Ja tokihan siihen sitten osui jatkuvasti asteroideja. Lopulta jouduin hyppäämään kahden viimeisen kortin ohi, jotten menetä loppujakin miehistöstä joka tarkoitti sitä, että matka laskettiin keskeytetyksi – mutta sen ansiosta vältti kierroksen Rough Roads-rangaistuksen tulleen korvausmaksun menetetylle miehistölle. Kolmanteen lentoon tuli Rough Roadsista jokaiselle oma 25 laatan pino käytettäväksi, joista käyttämättömistä joutui maksamaan kuten pudonneista komponenteista. Sain melko hyvän aluksen, mutta lento oli helppo ja kaikki keräsivät hyvin rahaa suunnilleen yhtä paljon. Tuloksena toisen lennon takia toinen sija 57 rahalla, kun voittajalla oli 71. Joka tapauksessa Galaxy Trucker oli jälleen kerran nautittavaa ja jäi miettimään miksei sitä tule pelattua enempää.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 1: Yleistä ja 1. päivä

Tämä juttusarja on raportti World Boardgaming Championships (WBC) -tapahtumasta, joka pidettiin Seven Springsissä, Pennsylvaniassa 20.-29.7.2019. WBC on tyypiltään hieman erilainen tapahtuma kuin pelitapahtumat yleensä ja tällä juttusarjalla pyritään esittelemään sitä sekä miltä se näyttää osallistujan silmin. WBC on Boardgame Players’ Associationin järjestämä yhdeksänpäiväinen lautapelitapahtuma, joka järjestetään heinäkuun loppupuolella Seven Springsin laskettelukeskuskompleksissa Pittsburghin lähellä Appalakkien länsiosassa. Se on siis näin kesäaikaan erinomainen paikka lautapelitapahtumalle, sillä keskuksessa on paljon erilaisia saleja, iso hotellikompleksi suoraan yhteydessä konferenssitiloihin ja yleensä vähän kävijöitä kesäaikaan. Tosin tänä vuonna ensimmäisenä viikonloppuna paikalla oli myös jousiammuntajärjestön kokoontuminen, joten pelien lisäksi käytävillä näkyi paljon jousipyssyjä. Sijainnin huonompana puolena on, että paikka on keskellä metsäistä vuoristoseutua, eli juuri muuta kuin keskuksen tarjoamia palveluita ei sieltä ole helposti saatavilla – joskin tarjolla on kyllä kaikenlaisia ulkoilmaviihdykkeitä koko perheelle ja esimerkiksi maastopyörä- ja vaellusreittejä.

Seven Springs. Vasemmalla hotellitorni ja matalampi hotellisiipi sekä reunimmaisena vasemmalla ravintola-alue.

WBC eroaa suurimmasta osasta muita pelitapahtumia siinä, että pääpaino on turnauksissa. Tapahtumassa järjestetään noin 130 eri pelin turnaukset, joihin voi osallistua tulemalla paikalle alkuerään. Ihan aloittelijoitakin kannustetaan osallistumaan turnauksiin ja alkuerissä pelin laatu voikin olla vaihtelevaa, mutta viimeistään semifinaaleissa (jos sinne nyt pääsee) vastus on kovaa. Ja joissakin peleissä, kuten 18XX:t, lähes kaikki osallistujat ovat paljon pelanneita. Toki paikalla on myös iso vapaan pelaamisen alue paikallisen seuran kirjaston kanssa, mutta jotkut käyttävät turnauksia ihan ”scheduled open gaming” -hengessä, eli valitsevat aina seuraavan kiinnostavan alkavan pelin sen enempiä turnausmenestyksestä huolimatta. Tämä rakenne takaa sen, että peliseuraa löytyy aina helposti. Alun perin tapahtuma oli hyvin vahvasti sotapelipainotteinen, mutta nykyään pelivalikoima on aika tasan eurotyylisten pelien ja sotapelien kesken. Kuvaukset kaikista tapahtuman turnauksista löytyvät täältä ja aikataulu kokonaisuudessaan täältä.

Pelien kioskeja odottamassa tapahtuman alkua. Kuvassa turnausten 1776 – Dune kioskit.

Tapahtuma on kauniissa vuoristoympäristössä, joka on kesällä suhteessa mukavan viileä. Tämä oli varsinkin tänä vuonna miellyttävää, kun alkuviikonloppuun sattui itärannikolle helleaalto, jossa alueen kaupungeissa päivän korkeimmat lämpötilat olivat 38 asteen tienoilla ja päivän alin 26 asteessa. Saavuimme junalla Washingtonista Connesvilleen (Appalakkien isoimpia hiilikaivoskaupunkeja), josta on vielä noin kolmen vartin ajomatka tapahtumapaikalle. Vaihtoehtona olisi lentää Pittsburghiin, josta olisi noin puolentoista – kahden tunnin ajomatka kaupungin toiselta puolelta. Lentäminen Pittsburghiin on nykyään jo realistinen matkavaihtoehto paikalle saapumiseen, kun British Airways aloitti jälleen tänä keväänä lennot Lontoon ja Pittsburghin välillä. Aiemmin järkevät yhteydet sisälsivät lennon itärannikolle ja jatkamisen maata pitkin paikalle, joko junalla tai autolla.

Loppuosa artikkelisarjasta käy läpi mitä tapahtumassa tuli pelattua, miten meni ja millainen kokemus tapahtuma oli. Aikataulun takia ensimmäiset päivät ovat 18XX-painotteisia, joskin väleihin mahtuu muitakin pelejä, ja loppupäivissä on sota- ja europelejä sekaisin.

Päivä 1: Junia ja filleri-Scythe

Ensimmäisen päivän aloitus oli 18XX-turnaus. Turnauksessa on kahden päivän aikana neljä alkuerää, joissa voi valita pelin tietystä listasta pelejä. Semifinaaleihin pääsee käytännössä varmasti voittamalla ainakin yhden pelin.

Ensimmäinen pelini oli 1862. Suhteellisen lyhyt (18XX:ksi) versio Itä-Anglian hulluista rautatievuosista, jonka erikoisuus ovat kolme eri junatyyppiä, ryhmittäin tarjolle tulevat junat ja joka pelin alussa arvottava järjestys firmoille ja mitä junia ne saavat ajaa. Lisäksi firmat voivat yhdistyä saadakseen molempien junatyypit käyttöön tai muodostaakseen muuten vain paremman yhtiön, jolloin toinen firmoista palaa takaisin tarjolle. Pituuteen suhteutettuna pelissä on erittäin paljon sisältöä.

Tällä kertaa pelin alussa tarjolla olevat firmat olivat lähinnä pohjoisessa ja lännessä ja yleensä aktiivisin alue Lontoon ympäristössä oli lähes tyhjä. Huutokauppojen jälkeen minulle jäi käteen pohjoisreunassa kaksi firmaa, jotka eivät näyttäneet kovin hyviltä, mutta joilla yhdessä pystyi määrittelemään miten pohjoinen rakentui. Aloin siis rakentamaan niitä yhteen pohjoisessa enkä edes pyrkinyt Lontoota kohti ja yhdistin ne nopeasti. Tämän jälkeen alkoi näyttää siltä, että verkko kyllä muodostuu hyväksi, mutta firma jää niin köyhäksi, ettei se kykene koskaan hankkimaan riittäviä junia. Joten oman firman osakkeiden ostaminen jäi sikseen ja aloin ostaa muiden yhtiöiden osakkeita. Kun pysyvät junat olivat tulossa tarjolle, myin lähes kaikki omistukseni (mukaan lukien kaikki oman yhtiön osakkeet) ja perustin kaksi uutta firmaa, jotka yhdistyttyään kykenivät ajamaan pohjoisen valmiita reittejä. Sopivasti ajoitetulla uudelleenrahoituksella ja yhditymisellä firmalla oli lopulta neljä junaa, kun kolme on normaalisti maksimi, jota voi saada ostamalla uusia junia, sekä radat, jolla se pystyi ajamaan niitä. Ongelma oli, että osakkeita oli omistettuna vähän näiden liikkeiden takia. Samalla oikealla puolella ollut pelaaja päätyi ahneuttaan ajamaan oman firmansa, joka oli ainoita muiden pelaajien firmoja, joita omistin, junattomaksi. Oman pelinsä räjäytyksen lisäksi tämä maksoi minulle sen verran, että se todennäköisesti vei voiton. Lopulta oma “vähän, mutta todella hyviä osakkeita” -tilanne riitti toiseksi noin 10 500:n tuloksella. Noin 800 paremmalla tuloksella voiton vei Peter Eldridge täysin vastakkaisilla “todella paljon roskaa” -sijoituksilla. Muihin kaulaa oli yli 2000.

Ensimmäinen peli oli sen verran nopea (n. 3,5 tuntia), että ennen seuraavaa kierrosta oli aikaa väli-Scytheen. Turnauksessa arvotaan tarjolla olevat kansakunta-toiminto-yhdistelmät, joista sen jälkeen bidataan. Omasta mielestä yllättäen sain mustan nollan pisteen bidillä vaikka sillä oli ihan hyvältä vaikuttava yhdistelmä, jolla oli hyvä rakentaan rakennuksia ja mechejä. Ja rakennustenkin pisteyslaatta oli aika helppo, vierekkäisiä rakennuksia haluava laatta. Strategia oli selvä, eli pyritään rakentamaan kaikki mechit ja rakennukset nopeasti, hankitaan loput tähdet taisteluilla ja tavoitteilla (jotka olivat molemmat muotoa “pidä kolme tiettyä maastoa hallussa”) eikä välitetä popularitystä ollenkaan, koska tavoitteena on lyhyt peli. Tämä toimi jopa odotettua paremmin, sillä naapurina valkoinen jätti pari kertaa resursseja heikosti suojatuksi luottaen popularity-rankaisujen suojaavaan hyökkäykseltä. Näistä sai sitten poimittua sekä resursseja että taistelutähtiä, joiden ansiosta peli lyheni ainakin kahden kierroksen verran. Keltainen oli toiminnoillaan tuottanut paljon rahaa, mutta ei ihan riittävästi pikalopetuksen kannalta. Voitto 50 pisteellä pikaisessa pelissä (kesto 1:15 bidauksineen), kun toiseksi tullut sai 47 pistettä.

Päivän kolmantena pelinä oli 1880:China. Erikoisuutena tässä versiossa on, että 18XX:ien normaali rakenne, jossa on tasaisesti toistuvia osakekierroksia, joiden välissä firmat operoivat vaihtelevassa järjestyksessä, on käännetty toisinpäin. 1880:ssä firmat operoivat vakiojärjestyksessä jatkuvaa kierrosta, jota katkaisee osakekierros aina, kun junatyyppi on loppuunmyyty tai on menty läpi koko kierros firmojen operointia ilman, että yksikään niistä ostaa junan. On vähän yllättävää, että kukaan muu ei ole kopioinut tätä ideaa, sillä se tuo kiinnostavan lisäulottuvuuden junien ostoon, kun vaikutus osakekierrosten ajoitukseen pitää myös ottaa huomioon. Peli on valitettavan huonosti saatavilla, sillä se on loppuunmyyty aikoja sitten, mutta uusintajulkaisusta liikkuu huhuja.

Sain peli  alkuhuutokaupassa Taiwanin lauttafirman sekä insinööritoimiston. Nämä kalliit privaatit tarkoittivat, että pääsin aloittamaan varsinaisen osakekierroksen toisena – pelijärjestys alkuhuutokaupan jälkeen menee käänteisessä rahajärjestyksessä. Sain sen ansiosta valittua portugalialaiset sijoittajat Macaosta (ulkomaiset sijoittajat ovat käytännössä pieniä junafirmoja, jotka operoivat alkupelissä) sekä Shanghaista aloittavan firman. Nämä molemmat pääsivät ajamaan Taiwaniin, joten lautan hyöty saatiin maksimoitua. Sain pian vielä avattua Nanjingistä, Shangain vierestä, lähtevän firman ja molemmilla firmoilla tiputettua tokenin Pekingin viereen, joten tilanne firmojen osalta näytti hyvältä. Huono puoli oli, että tämän tekemiseksi olin lähinnä investoinut omiin firmoihini enkä omistanut yhtään osaketta pelin kahdesta arvokkaimmasta firmasta. Eli kyse oli saanko irti omista firmoistani riittävästi tuloa. Ostin tämän jälkeen firmani täyteen 3- ja 3+3-junia, joinka jälkeen muut alkoivatkin vältellä junien ostoa, joten ostamani jauhoivat hyvää tuloa pitkään ennen vanhenemistaan. Tämä mahdollisti kolmannen firman avaamisen sopivaan aikaan, jotta pystyin laukaisemaan kommunistien vallan (ei osakkeiden hintamuutoksia mistään syystä) aiemmin kuin muut suunnittelivat ja pääsin vielä pian tämän jälkeem täyteen osakemäärään. Tämä taas mahdollisti tulojen pitämisen firmoissa loppuajan kommunistivallasta, jolloin sillä ei ollut normaalia laskevaa vaikutusta osakehintoihin. Nyt firmoilla olivat tarvittavat rahat loppupelin juniin, joten loppuajan pystyi suoraviivaisesti keskittymään vain tuottojen maksimointiin. Tuloksena voitto noin 7800:lla, toiseksi tulleella Eric Brosiuksella oli liki tuhat yuania vähemmän omaisuutta.

Kirjoituksen seuraava osa (päivät 2 ja 3) tulevat lähipäivinä.