Ropecon 2025

Marko Tainio, Lauri Tarkiainen ja Anselmi Helminen.

Ropecon 2025 oli viime vuoden poikkeusaikataulun jälkeen oikealla kohdallaan heinäkuun viimeisenä viikonloppua. Ulkona oli hellettä, mutta Messukeskuksen tiloissa oli sopivan viileää pelata ja nauttia yleisestä tapahtuman tunnelmasta. Facebookin tietojen perusteella Ropeconiin osallistui n. 10 400 kävijää, mikä on melkein 2000 enemmän kuin edellisenä vuonna (8600 kävijää) ja melkein puolet enemmän kuin 2022 (5900 kävijää). Tapahtuman kasvu jatkui edelleen hurjana!

Huoltoreitti organisoi tapahtumaan totuttuun tyyliin raskaampaa pelaamista. Tällä kertaa marssimme heti perjantaina lautapelialueen nurkkaan ja pelasimme lähes koko tapahtuman samoissa kahdessa pöydässä.

Perjantai

Perjantaina pelaajia oli paikalla niin paljon, että jakauduimme kahteen pöytään. Toisessa pelattiin kolmella hengellä Conquest & Consequence (2021) ja toisessa neljällä hengellä Congress of Vienna (2025). Lisäksi myöhäisillassa pelattiin EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006).

Conquest & Consequence

Conquest & Consequence, tuttavallisemmin C&C, on palikkasotapelien mestarin, Craig Besinquen suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema sotapeli Tyynenmeren alueen taisteluista toisessa maailmansodassa. C&C on kolminpeli, jossa yksi pelaajaa pelaa Japania, toinen USA:ta, brittejä ja Kiinan nationalisteja (Kuomintang), ja kolmas pelaaja Neuvostoliittoa ja Kiinan kommunisteja. Peli alkaa vuodesta 1936 ja loppuu viimeistään 1945, jollei joku pelaaja täytä voittoehtoa ennen sitä. C&C on sisarpeli Besinquen Triumph & Tragedy: European Balance of Power 1936-1945 (2015) pelille, joka kuvaa Euroopan alueen taisteluita (lyhyt pelin kuvaus löytyy Ropecon 2023 artikkelista). Pelit voi myös yhdistää BoardGameGeekistä (BGG) löytyvillä säännöillä. Ropeconissa pelattiin GMT Gamesin Huoltoreitille lähettämää arvostelukopiota.

Conquest & Consequencen pelilauta. Kuva: Marko Tainio.

Ropeconissa pöydän ääreen asettui kolme ensikertalaista, Markon pelatessa Japania, Miikan kommunistiosapuolia ja Antin kapitalisteja. Pelin alussa on suurvaltojen välillä rauha, mutta sota Kiinassa on alkanut, joten Japani keskittyi alkupelin Kiinan valtaamiseen, ensin hieman diplomatialla ja sen jälkeen pääasiassa raudalla. Antti taisteli vastaan Kiinassa ja rakenteli joukkoja valmistautuen tulevaan suureen koitokseen. Kommunistit puolestaan levittivät aatetta Kiinassa ja haittasivat tasapuolisesti kahta muuta pelaajaa.

Sota Kiinassa sujui Japanin kannalta ihan kohtalaisesti, mutta muuten peli ei edennyt toivotusti. Laivasto oli luvattoman heikko, tosin palikkasotamekaniikan ansiosta muut eivät tätä tienneet. Diplomatialla Japani ei saanut Kiinan ulkopuolelta mitään alueita haltuun ja britit liittyivät USA:n koalitioon harmillisen aikaisin. Yllätyshyökkäys USA:n kimppuun alkoi tuntua liian riskialttiilta, vaikka siihen saakin pelissä hyvät bonukset, joten Japani suuntasi 1940-luvun alussa katseen Neuvostoliittoon. Pelissä voittoon riittää, kun valtaa kaksi pääkaupunkia. Kiinan Nankingin valtauksen jälkeen Japanin voittoon riittäisi Neuvostoliiton Siperian puoleisen pääkaupungin, Novosobirskin, valtaus, joten Japani alkoi hiljaa hivuttautumaan sitä kohti. Esivalmisteluna Japani valtasi Kiinan kommunisteilta Novosobirskin viereisen Sinkiagin alueena ja siirsi kaiken ilmavoiman tukemaan maahyökkäystä vuoden 1942 aikana. Hyökkäys onnistui ja peli loppui Japanin voittoon ennen kuin suuri sota oikeastaan edes alkoi.

Tilanne Conquest & Consequencen loppupuolelta. Japani (keltainen) on vallannut lähes koko Kiinan, mutta laivasto on jäänyt kehittämättä. Onneksi imperialistit eivät tätä hyödyntäneet. Kuva: Marko Tainio.

C&C on Triumph & Tragedyn systeemin pohjalle tehty, mutta Euroopassa erinomaisesti toimiva systeemi ei toimi täydellisesti Tyynellämerellä. Selkein ongelma on pitäytyminen kolminpelissä, sillä C&C:ssä kommunistiosapuolella on liian vähän pelattavaa. USA:n pelaajalla on taas liikaa tekemistä, siinä missä Japanin pelaajalla on mahdollisuus määrittää tempo ja painopisteet (kuten Saksalla T&T:ssä). Merisotaa emme päässeet kunnolla kokeilemaan, joten sen toimivuudesta jää seuraavaan peliin. T&T on kuitenkin tämän perusteella selvästi toimivampi paketti.

Congress of Vienna

Congress of Vienna kuuluu GMT Gamesin Great Statesmen -sarjaan (muita sarjan pelejä ovat Churchill, Pericles, Versailles 1919 ja tuleva Triumvir). Congress of Vienna on julkaistuista uusin ja mekaanisesti lähimpänä Churchilliä. Teemana on Napoleonin sotien aikainen Eurooppa vuosina 1812–1814. Pelissä neljä pelaajaa (Ranska, Iso-Britannia, Venäjä, Itävalta) kamppailevat Euroopan herruudesta kahdessa vaiheessa: diplomatia-vaiheeseen ja sota-vaiheessa. Vaiheet pelataan joka kierroksella peräkkäin. Sotimisen edellytyksenä on, että pelaaja on diplomatia-vaiheen väittelyissä onnistunut laukaisemaan sotimiseen vaadittavan aiheen itselleen. Väittelyyn ja sotimiseen käytetään kortteja, joiden lukumäärä kierroksen alussa riippuu menestymisessä sodissa, eli käytännössä hallussa olevista alueista. Diplomatia-vaiheessa aiheita yritetään kääntää omaksi eduksi nelihaaraisessa taulukossa, joista yksi haara kuuluu aina yhdelle osapuolelle. Sota-vaiheen rintamalinjat on abstrahoitu kartalla omiksi haaroiksi, joista kaikki johtavat lopulta Pariisiin. Mukana on myös Ranskan ja Britannian välinen vuoden 1812 sota Pohjois-Amerikassa.

Congress of Viennan kansi. Kuva: Lauri Tarkiainen.

Meidän pelissämme kokenut Antero johti Ranskaa, Eero Britanniaa, Anselmi Venäjää ja Lauri Itävaltaa. Peli venyi täyteen mittaansa, kymmenelle kierrokselle (n. 7,5 h). Nyrkkisääntönä pelissä yleensä on, että mikäli Britannia, Venäjä ja Itävalta eivät tee yhteistyötä, peli päättyy Ranskan voittoon. Toisaalta jos pelaajat tekevät liikaa yhteistyötä, peli päättyy helposti Britannia voittoon. Venäjän ja Itävallan pitää siis pelin edetessä koko ajan puntaroida pelitilannetta samalla kun Britannia ja Ranska markkinoivat omaa, mukamas heikkoa, asemaansa. Meidän pelissämme Venäjä vei lopulta voiton sotilaallisen menestyksen ansiosta runnottuaan tiensä Pariisiin asti molemmilla käytettävissä olevilla rintamillaan. Pitkään sotaan liittymistä vitkutellut Itävalta jäi loppupisteissä toiseksi.

Laurin arvio pelistä: Congress of Vienna on elegantti ja tyylikäs moderni sotapeli. Rakenne on hiottu, mutta näin elämyspelaajana jäin hieman kaipaamaan lisää draamaa ja suuria päätöksiä. Yhden pelikerran perusteella peli tuntui myös ripauksen pitkältä sisältöönsä nähden, mutta kokeneemmalla porukalla kierrokset varmasti nopeutuvat.

Anselmin arvio pelistä: Congress of Vienna on ehdottomasti parannus Churchillista. Neljäs pelaaja tuo peliin kaivattua dynamiikkaa. Erityisesti alkupelin väittelyissä syntyy yllätyksiä, kun esimerkiksi Itävallan liittyminen sotaan on epävarmaa. Loppupeliä kohden diplomatia-vaihe alkaa hieman toistaa itseään, mutta silloin huomio on jo keskittynyt enemmän sotimiseen. Ranskalla pelaaminen voi olla masentavaa, koska peli on käytännössä alamäen hidastamista. Tämä vastaa temaattisesti historiaa.       

Congress of Viennan pelitilanne. Sotaa käydää monella akselilla, kirjaimellisesti. Kuva: Marko Tainio.

EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition

Myöhäisillassa Marko ja Antti kohtasivat kesän 1943 skenaariossa Craig Besinquen suunnitteleman ja Columbia Gamesin julkaiseman EastFrontin parissa. EastFront on palikkasotapeli joka kuvaa itärintaman taisteluista toisessa maailmansodassa. Vuoden 1943 kesän skenaario on lähtökohdiltaan historiallinen Kurskin taistelu skenaario, mutta EastFrontin tyyliin tavoitteita voi luoda itse. Näin tapahtui nytkin, Antin ohjastaman Saksan ottaessa tavoitteeksi Leningradin valtauksen, Markon ohjastamien neuvostoliittolaisten yrittäessä läpimurtoa Leningradin eteläpuolella. Peli alkoi Saksan hyökkäyksellä pohjoisessa ja etelässä, etelän hyökkäyksen onnistuessa sen verran hyvin, että Neuvostoliiton oli pakotettu siirtämään lisäjoukkoja sille rintamalle. Puna-armeijan hyökkäys lähti liikkeelle hitaasti Saksan vallatessa samaan aikaan Leningradin. Tässä vaiheessa tilanne oli Neuvostoliiton kannalta huono, sillä Saksa sai valtauksesta selkeän piste-edun. Neuvostoliitto ei kuitenkaan ollut lyöty vaan hitaasti jauhava hyökkäys löysi viimein heikon kohdan, jota puolestaan Saksa joutui paikkaamaan. Skenaario loppui kuuden kuukauden jälkeen tilanteessa, jossa NL oli jauhanut Saksan joukot melkein tomuiksi, mutta linja kuitenkin edelleen piti. Pisteissä yhden pisteen voitto Neuvostoliitolle.

Tilanne päällä EastFrontissa. Saksa on vallannut Leningradin, mutta Neuvostoliitto jyrää massalla. Kuva: Marko Tainio.

Lauantai

Lauantaina oli tapahtuman ”pihvi”, kuuden hengen Virgin Queen (2012) ja sen jälkeen neljän pelaajan Angola (1988).

Virgin Queen

Virgin Queen on Ed Beachin suurteos, jatkoa hänen aikaisemmalle Here I Standille. 1500-luvun loppupuolen Euroopassa kuusi suurvaltaa käy valtapolitiikkaa uskonnon, sodan ja diplomatian keinoin. Pelasimme lähes samalla porukalla kuin Ropeconissa 2023, tosin rooleja toki hieman kierrätettiin.

Virgin Queenin pelilauta. Kuva: Marko Tainio.

Tällä kertaa peli ratkesi jo kolmannella kierroksella Ranskan voittoon. Ranskan onnistuneet avioliitot, vähäiset aluemenetykset, liittoumat sekä taiteen ja tieteen tukeminen toivat riittävät pisteet. Myönnettäköön, että mukana oli hyvää tuuriakin etenkin avioliittosopimusten kanssa, mutta yleisen käsityksen mukaan Ranska voittaa (jos voittaa) usein juuri kierroksilla 3–4, ennen kuin sen “korttitalo” lähtee murenemaan.

Kaksi ensimmäistä vuoroa menivät jokseenkin tyypillisesti ilman suurempia yllätyksiä, mutta kolmannella vuorolla Espanja oli vahvoilla ja pakolliset tapahtumakortit ruokkivat tätä vahvaa asemaa entisestään. Ranska joutui lähinnä selviytymään toimintavaiheesta heikon ja pakollisia korttitapahtumia täynnä olevan korttikätensä takia, mutta tiedossa oli avioliittojen tuovan lopussa pisteet kotiin. Espanja Ranska olivat koko pelin liitossa, minkä lisäksi Englanti ja Ranska olivat menneet rauhaan jo aiemmin, minkä takia Ranskalle tärkeintä oli olla häviämättä alueita protestanteille ja toivoa, että Espanja ei marssi voittoon. Ranskan vahvat avioliitot toki tiedettiin ja Englanti yritti häiritä asettamalla vakoojan Ranskaan, mutta tämä paljastuikin heti pelatulla kortilla kaksoisagentiksi. Peliin mahtui muutenkin tyypillistä väriä: Englanti valtasi Skotlannin, protestantit kapinoivat sekä Ranskassa että Alankomaissa ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta valtasi Budapestin osmaneilta, minkä lisäksi pisteitä kerättiin eri mekanismien avulla. Ottomaanien tukema moriskokapina Espanjassa jäi mieleen hieman vähemmän yleisenä tapahtumana. Loppupisteissä Ranska voittoon 27 pisteellä ja Espanja toisena 21 pisteellä vuoron kolme päätteeksi. 

Virgin Queen on vahvasti elämyksellinen peli, jossa osakokonaisuuksia ja satunnaisuutta on paljon. Toiset pitävät runsautta rikkautena, toiset hieman turhana monimutkaisuutena. Minulle monipuolisuus tuo mukavaa vaihtelua pelkkään sodankäyntiin ja Virgin Queen on tietyissä asioissa mukavasti erilainen edeltäjäänsä Here I Standiin verrattuna, vaikka yhteistä peleissä toki onkin paljon. Tietystä satunnaisuudesta huolimatta pelissä on kuitenkin paljon sekä strategista ja taktista syvyyttä, minkä takia peliin mahtuu usein sarja mielekkäitä päätöksiä ja sopivasti yllätyksiä. 

Angola

Angola on strategisen tason nelinpeli Angolan sisällissodasta 1970-luvulla. Kaksi tiimiä (MPLA/FAPLA vs. UNITA/FNLA) kamppailevat kylmän sodan hengessä. Huoltoreitistä löytyy pelistä jo tarkempi arvostelu Marko Tainion, Ansi Kuusen ja Antero Kuusen kirjoittamana, missä kuvattu tarkemmin pelimekaniikoita sekä pelin hyviä ja huonoja puolia.

Yksinäinen FAPLAn yksikkö Angolassa. Kuva: Lauri Tarkiainen.

Ropeconissa pelasimme neljän hengen pelin siten, että kokeneet Antero ja Antti olivat vastakkaisilla puolilla. Tiimit: Antero (FAPLA) ja Lauri (MPLA) kommunisteilla, Antti (FNLA) ja Olli (UNITA) vastapuolella. Kommunistit veivät voiton neljännellä kierroksella, maksimikierrosmäärän ollessa kymmenen.

Angola on sujuva keskiraskas sotapeli: ei pelkkää taulukoihin uppoutumista, mutta ei mitään kevyttä läpsyttelyäkään. Mekaniikoissa on omaperäistä charmia ja joitakin erikoisuuksia, mutta kokonaisuutena peli oli julkaisuvuonnaan (1988) aikaansa edellä. Tiimipeli tuo oman hauskan lisämausteensa ja vuorojen etukäteisohjelmointi on nerokas yhdistelmä syvyyttä sekä suoraviivaisuutta.

Wings for the Baron

Lauantai-illan päätteeksi pelattiin vielä kolminpelinä Wings for the Baron (2007). Kyseessä on kevyt sotateemainen filleripeli, jossa pelaajat ovat saksalaisia lentokonetehtailijoita ensimmäisen maailmansodan aikana. Tarkoituksena on kehittää koneita ja tehdä rahaa, mekaniikat itse pelissä ovat melko simppelit. Sympaattinen peli, joka sopii hyvin vaikkapa juuri isompien pelien jälkeen tai väliin pelailtavaksi.

Sunnuntai

Sunnuntaina sotapelinurkkauksessa pyöri kahden hengen Enemy Action: Kharkov (2022), mutta sen tulokset odottavat arkistojen avautumista.

Enemy Action: Kharkovista jäi jälkipolville yksi kuva. Kuva: Marko Tainio.

Muuta

Osallistujamäärän kasvu ei tuntunut Messukeskuksen käytävillä ruuhkilta, vaan kaikki sujui kuin se perinteinen tanssi. Ennakkolipun rannekkeeseen vaihtaneet pääsivät heti ovien avauduttua sisälle pitkässä jonossa, kuten viime vuonnakin. Kauppa-alueen koko oli tuplaantunut ja alueella oli nyt mukavan väljät käytävät liikkumiseen. Kirpputorilla oli tarjolla monenlaisia löytöjä, mutta vain nopeille. Myytävää kauppaan tuodessani huomasin muutaman kiinnostavan pelin, kuten Twilight 2000 roolipelin ensimmäisen laitoksen moduuleja, mutta ne menivät, ennen kuin ehdin kaupoille. Nopeat söivät hitaan. Syömisestä puheenollen, ruokapuoli oli nyt edellistä vuotta paremmin hoidossa ja yksi Messukeskuksen sisällä oleva ruokapaikka oli auki yli puoleen yöhön. Erinomainen parannus, joka toivottavasti jää pysyväksi ratkaisuksi!

Raskaampaa sotapeliseuraa oli tapahtumassa tarjolla niin paljon, että pelaajia olisi riittänyt helposti kolmeenkin pöytään. Ehkä tästä voisi kehitellä ensi vuodeksi jonkinlaista ohjelmanumeroa, omalla pelialueella varustettuna. Hmmm. Jätetään idea muhimaan.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!

Ropecon 2023

Marko Tainio, Lauri Tarkiainen ja Anselmi Helminen.

Ropecon 2023 oli jälleen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. ”Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma”, kuten tapahtuman nettisivuilla mainostetaan, teki uuden kävijäennätyksen, 7100 henkeä (edellinen ennätys, 5900, oli vuodelta 2022). Huoltoreitin kolmihenkinen edustusosasto (Marko, Antti ja Antero) osallistui tapahtumaan viikonlopun verran pelaten muiden grognardien kanssa sotapelejä, ja vähän muutakin.

Perjantai – Successors (1993)

Perjantaina pelattiin neljällä hengellä (Antero, Lauri, Eero ja Marko) diadokkisotia, eli Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeisten sotien sarjaa, jossa Aleksanterin seuraajat (diadokit) pyrkivät Suuriksi Suuren paikalle. Richard H. Bergin alunperin legendaariselle Avalon Hillille suunnittelemasta Successorsista on lukuisia eri versioita, joista meillä oli pöydällä GMT Gamesin vuonna 2008 julkaisema kolmas laitos. Mekaanisesti peli on korttivetoinen sotapeli, johon on lisätty kaikenlaista mielenkiintoista, kuten Aleksanterin ruumis, joka on yksi pelin merkeistä, ja jonka omistamisella saa lisää arvovaltaa seuraajapeliin.

Pelin alussa arvoimme kenraalit ja minulle tuli pelattavaksi Egytissä aloittanut Ptolemaios ja Thraciasta aloittanut Lysimakhos. Egypti on pelin voima-alueita ja Thracia keskeisellä paikalla, joten siltä osin aloitus oli vahva. Lähdin tavoittelemaan Thraciassa alueiden pitämistä hallussa ja Ptolemaioksella laajennusta, mutta Anteron Perdikkasin komentamalla, sotanorsujen ryydittämällä armeijalla oli toinen päämäärä. Prolemaioksen armeija tapettiin taisteluissa käytännössä pois kartalta samaan aikaan kun Lauri pisti pakettiin Lysimakhoksen. Kyseinen hurmuri oli pelin aikana naimisissa kaksi kertaa kahden eri Aleksanterin suvunjäsenen kanssa, joten ehkä hänen mielenkiinto oli kiinnittynyt vääriin asioihin? Hetken näytti siltä, että minulla ei ole kartalla enää ketään, mutta onneksi kortti toi minulle Kassandrosin kolmanneksi kenraaliksi. Kolmen kenraalin yhteispelillä kokosin joukot Kreikkaan ja valtasin alueen uuden imperiumin kotipaikaksi.

Pelitilanne ensimmäisen vuoron aikana. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin ja Ptolemaioksille oli hallussa Egypti ja vähän enemmänkin. Keskellä on yksi pelin korteista. Kuva: Marko Tainio.

Tässä vaiheessa Antero valtasi Egyptin ja nousi sillä voiton tuntumaan, samoin kuin hyvin pelannut Lauri, Eeron toimiessa tasapainottavana tekijä. Minun roolina oli lähinnä pieni kiusanteko. Kreikan valtaamisen jälkeen hyppäsin Adrianmeren toiselle puolella ja aloin valtamaan nykyisen Turkin alueita (Lydia, Caria jne.), millä myös estin hetken aikaa Lauria voittamasta peliä samaan aikaan kun Eero pyrki pitämään Anteron aisoissa. Lopulta toiseksi viimeisen vuoron lopussa totesimme Laurin kuitenkin voittaneen pelin ja pakkasimme kamat.

Successors on ehta Bergin peli, hyvässä ja pahassa. Pelissä sattuu ja tapahtuu, eikä peli paljoa silottele alamäkeä, mutta kyllähän peli melkoisia tarinoita ja elämyksiä tarjoaa.

Lauantai – Virgin Queen (2012)

Markolla oli lauantaina perinteinen perhepäivä, mutta muu porukka pelasi kuuden hengen Virgin Queenin. Lyhyt, noin 15 tuntia kestänyt peli käsitteli uskonsotien aikakautta vuosina 1559-1598. Pelattavia valtioita ja ryhmittymiä on kuusi, Englanti, Ranska, Espanja, ottomaanit, protestantit (Hollanti) ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (~Itävalta). Mekaanisesti peli on korttivetoinen ja pelissä keskeisessä roolissa on pelaajien väliset neuvottelut ja sopimukset. Yksi sovittavista asioista liittyy pelin nimessä mainitun ”neitsytkuningattaren” Elisabet I avioliitto. Peli on ajallisesti ja mekaanisesti suoraa jatkoa vuonna 2006 julkaistulle Here I Standille, jossa pelataan vuosia 1517-1555. Molempien pelin suunnittelijana on Ed Beach ja julkaisijana GMT Games.

Virgin Queenin pelialue. Kuva: Marko Tainio.

Seuraavan kuvaus perustuu Laurin ja Anselmin muisteluihin: Pelin alkuvaihe oli rauhallinen, poikkeuksena Englannin ja Ranskan välinen kädenvääntö Englantia ympäröivien merialueiden hallinnasta. Pelaajien päähuomio oli omien asemien parantamisessa sekä pisteiden keräämisessä muun muassa siirtokuntia perustamalla, merirosvoudella, naimakaupoilla sekä taiteilijoita ja tieteilijöitä tukemalla. Lisäksi kerättiin erilaisia bonuspisteitä. Laajamittaisen sodankäynnin sijaan pelaajat keskittyivät lähinnä pieneen, epäsuoraan kiusaan korttitapahtumia hyödyntämällä. Diplomatian saralla pelin aikana tilanteet muuttuivat etenkin liittolaisuuksien osalta melko tiheään ja erinäisiä sopimuksia tehtiin monipuolisesti. Lisäksi pelaajien ohjaamattomat valtiot (Irlanti, paavi, Portugali, Skotlanti ja Venetsia) vaihtoivat sidonnaisuuksiaan pelaajien välillä tiuhaan.

Pelin edetessä tilanne muuttui sotaisammaksi ja eskalaatioita nähtiin eri puolilla Eurooppaa. Protestantit aloittivat kapinoinnin ensin Alankomaissa Espanjaa vastaan ja myöhemmin Ranskassa paikallisten hugenottien toimesta. Kapina muuttui pelin loppuvaiheella sotaisammaksi sekä voimakkaammaksi. Reformaatio levisi Ranskassa sen verran tehokkaasti, että Katolinen liiga perustettiin Espanjan johdolla tarkoituksenaan kukistaa reformaation leviäminen Ranskassa. Espanja toi joukkojaan myös Pohjois-Italian kautta Alankomaihin suitsimaan kapinoinnin etenemistä sekä valtaamaan menettämiään alueita takaisin protestanteilta. Protestantit onnistuivat sotilaallisesti hyvin sekä Ranskassa että Alankomaissa, mutta eivät aivan riittävän hyvin voittoon asti. Veristä ja laajamittaista sotaa käytiin myös Kaakkois-Euroopassa ottomaanien ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan välillä, kun kyseiset valtiot marssittivat massiivisia armeijoita toisiaan vastaan.

Voittajaksi selviytyi peli-isäntänä toiminut Antero Espanjalla saavuttaen vaadittavat voittopisteet viidennen vuoron päätteeksi (maksimimäärä vuoroja olisi ollut seitsemän). Englanti yritti estää loppuhetkillä Espanjan voiton invaasiolla avainkaupunkiin. Espanjan pelaama “huono sää” -kortti jätti kuitenkin Englannin runsaslukuiset sotajoukot lähtökuoppiinsa, eikä Englannin joukot näin päässeet tositoimiin kertaakaan pelin aikana. Espanja oli ollut lähellä voittoa jo aiemmin pelissä ruutisalaliiton avulla, mutta tämä operaatio Englantia vastaan epäonnistui täpärästi. Pelissä onkin monipuolisesti tapoja kerätä voittopisteitä ja voittomahdollisuuksia on useita erilaisia mukaan lukien muutamat automaattiset voittoehdot.

Lopputulos:

  1. Espanja
  2. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
  3. Protestantit
  4. Ranska
  5. Ottomaanit
  6. Englanti

Sunnuntai – Triumph & Tragedy: European Balance of Power 1936-1945 (2015)

Sunnuntaina pelattiin kolmella hengellä (Harri, Antti ja Marko) toista maailmansotaa Triumph & Tragedyn tahdissa. Craig Besinquen suunnittelema peli on strategisen tason hiekkalaatikkopeli, jossa yksi pelaaja pelaa läntisiä valtoja, yksi Neuvostoliittoa ja yksi Saksa-Italiaa. Peli alkaa vuodesta 1936 ja loppuu viimeistään 1945. Karttana on Eurooppa, Lähi-itä ja vähän Intiaakin. Alussa pelaajat houkuttelevat puolueettomia maita puolelleen diplomatialla (tai asein) pedaten asemia alkavaan maailmansotaan. Tai sitten joku osapuoli toteaa jo 1936, että rauhaa on ollut liian pitkään, ja julistaa sodan jollekin pelin osapuolelle. Peli on mallia hiekkalaatikko ja esim. Neuvostoliiton ja Läntisten valtojen välinen sota on ihan mahdollinen tapahtuma. Diplomatian ja sotimisen lisäksi paranneellaan taloutta ja kehitetään teknologiaa. Pommin (ydinaseen) keksiminen ja toimittaminen vastustajan pääkaupunkiin on yksi pelin voittoehdoistakin.

Triumph & Tragedy on palikkasotapeli, jossa omien joukkojen laadun ja kunnon näkee, mutta muilta näkee vain sen, missä on yksiköitä. Kuva on pelin alkupuolelta ennen kuin sotiminen alkoi kunnolla. Kuva: Marko Tainio.

Pelasin Saksaa, Antin pelatessa läntistä koalitiota ja Harrin ohjastaessa Neuvostoliittoa. Lähdin Saksalla pelaamaan diplomatiavetoista Euroopan valloitusta liittäen naapurimaita omaan leiriin aina korttien tarjotessa sopivia mahdollisuuksia. Samalla kehitin puolustuskykyä rakentaen mm. kaikki linnoitukset olettaen, että jompikumpi naapuri hyökii vielä päälle. Peli jatkui tällä tavalla vuoden 1941 puolelle, jolloin länsi julisti minulle sodan ja teki maihinnousun Saksaan. Puolustus kuitenkin kesti (kiitos niiden linnoitusten) ja pääsin tekemään vastaiskun Ranskaan kolmesta suunnasta Espanjan liityttyä hetki aikaisemmin Saksan matkaan. Onnenkantamoisella ja sääntöepäselvyyksien tuomalla edulla Pariisi kaatui poistaen Ranskan pelistä. USA oli kuitenkin liittymässä sotaan, joten minulla alkoi olla kiire hakea toinen voittoon vaadittava voittokaupunki. Sellainen onnistui idässä Leningradin kaatuessa Saksan kaikki peliin hyökkäyksessä. Voitto tuli viime hetkellä, sillä samaan aikaan USA valloitti Roomaa ja Saksan puolustus oli muutenkin täysin auki. Erityishuomiona Italian armeijat olivat samaan aikaan Intiassa. Neuvostoliitto oli puolestaan lopussa pisteen-parin päässä pistevoitosta ja vain huono korttituuri esti voiton valumisen Harrille.

Kahden pelikerran jälkeen Triumph & Tragedy herättää voimakkaan positiivisia tuntemuksia. Hiekkalaatikkosotapeli toisesta maailmasodasta inhimillisessä peliajassa (n. 4h) on hyvä myyntivaltti.

Muuta

Ropecon rikkoi vanhan kävijäennätyksen reilusti, mutta Messukeskuksen isoissa tiloissa päälle tuhat kävijää lisää ei näkynyt missään. Pelitilaa riitti myös kiireisinä aikoina. Isoin muutos aikaisempaan oli kauppa-alueen kasaaminen yhteen, isoon tilaan, jossa oli myös mukavan leveät käytävät liikkumista varten. Erinomainen uudistus aikaisempaan, ahtaaseen kauppa-alueeseen verrattuna. Lautapelit oli myös siirtyneet ylhäältä alas. Hienoa pukuloistoa näkyi taas paljon (kts. YLEn kooste). Ropecon on todella hieno tapahtuma ja on toiminut jo pitkään kesäkauden eräänlaisena lopettajaisena.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!