Ensimmäistä kertaa järjestetty Baltic Wargaming Convention (BWC) järjestettiin syyskuun lopulla Espoossa Lippulaivan kirjaston tiloissa. Tapahtuman ajatuksena oli houkutella pelaajia ja julkaisijoita Suomesta, Puolasta ja Ruotsista pelaamaan ja kokeilemaan sotapelejä. Tapahtumaan tulossa ollut Puolan delegaatio perui viime tingassa, joten se toteutui Suomi-Ruotsi maaotteluna.
BWC keskittyi nimen mukaisesti lautasotapeleihin. Tapahtumassa oli vahva panostus prototyyppivaiheessa olevien sotapelien testaamisessa ja kommentoinnissa. Paikalla olikin pelattavana ja ihmeteltävä viisi protoa, joita kaikkia pääsi vähintään seuraamaan, ja useimpia pelaamaankin.
Stalinin hukkaama tilaisuus
Ruotsalainen Stefan Ekström oli tuonut näytille ensi vuoden alkupuolella julkaistavan Stalin’s Lost Chance -nimisen pelin prototyypin. Stalinin viimeinen mahdollisuus kuvaa noin suurin piirtein Laatokan Karjalan alueella tapahtuneita taisteluita talvisodassa. Tälle alueelle sijoittui monia kuuluisia talvisodan taisteluita, kuten Tolvajärvi, Kollaa, ja lukuisat Laatokan läheisyyteen muodostuneet motit (esim. Kitilän suurmotti). Pelialue on nerokas, sillä liikkuvin osa talvisotaa tapahtui tällä alueella, mikä mahdollistaa mielekkäitä päätöksiä molemmille pelaajille.
En valitettavasti päässyt pelaamaan peliä, mutta sivusta seuraamalla kyseessä on varsin perinteinen heksasota, joka on osa Three Crowns Game Productionsin (3CG) WWII Battle Series -pelisarjaa. Talvisodan erikoisuudet, kuten jo mainitut motit, on huomioitu säännöissä järkevän oloisesti. Ainut kysymysmerkki on pelin kesto, sillä kampanjaa pelattiin käytännössä molemmat pelipäivät.
Ekström on julkaissut lukuisia sotapelejä 3CG:n kautta. Todennäköisesti tunnetuin peli on GMT Gamesinkin julkaisema Pax Baltica (2009), joka kuvaa suurta pohjansotaa. Tapahtumassa oli mahdollisuus ostaa 3CG:n pelejä ja minun matkaan tarttui tänä vuonna julkaistu Polar Storm (2024), joka kuvaa Neuvostoliiton ja Saksan taisteluita Petsamon alueella syksyllä 1944.
Mikko Saarion mietteet pelistä ja julkaisijasta
”Tutustuin 3CG:n pari vuotta sitten, kun huomasin heidän julkaisevan pelejä minulle tutumman puolalaisen Tactic and Strategy (Taktyka i Strategia, TS) -yrityksen kautta. 3CG on usean pitkän linjan ruotsalaisen pelaajan harrastepohjalta pyörittämä yritys, jolla on omiin systeemeihin kehitettyjä, pääosin ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan pohjautuvia kuppiaktivointimekaniikalla (chit-pull) toimivia heksasotia. Sapluuna on selkeä: skaala on operatiivinen, karttoja on joko yksi tai kaksi A1:tä, systeemi on kuppiaktivointia eli satunnaisesti katsotaan kuka aktivoituu, ohjekirjassa sivuja on 16, nappuloita on yksi tai kaksi luiskaa eli 143 / 286 kpl ja peli tulee muovikuoressa (niin kutsuttu foliopeli). Hinta pysyy alhaisena ja postitus on kohtuullista ympäri maailman.
Syyskuussa pääsin testaamaan 3CG:n systeemiä, kun saimme houkuteltua Stefanin ja Janin Suomeen, Baltic Wargaming Conventioniin. He toivat prototyypin Stalin’s Lost Chancesta, ensi vuonna julkaistavasta projektista joka kuvaa puna-armeijan hyökkäystä Laatokan pohjoispuolella talvisodassa 1939-40. Ei siis ihan loppuun pelattu aihe. Ostin jo aiemmin hyllyyn Polar Stormin (2024), joka on osa samaa pelisarjaa Stalin’s Lost Chancen kanssa. Toistaiseksi en ole sen kanssa vielä päässyt Youtube-videota pidemmälle… ja nyt pääsin opettelemaan mekaniikkaa itse kehittäjän kanssa!
Proton kartta on selkeä, tyylikäs ja yleisilmeeltään historiallinen. Itse en ennättänyt pelata koko peliä läpi, mutta jo muutaman tunnin testisessio antoi vakuuttavan kuvan mekaniikan toimivuudesta. Venäläiset tulevat voimalla suomalaisten päälle, samalla pommittaen selustan tie- ja raideyhteyksiä, mikä häiritsee apuvoimien tuomista rintamalle. Kuppiaktivointi arpoo seuraavan aktivoituvan päämajan, jonka alaiset joukot (+1 itsenäinen yksikkö) saavat liikkua ja taistella. Korkeamman tason päämaja antaa enemmän vapautta valita mikä divisioona aktivoituu, joten aina välillä tulee tilaisuus tehdä vastaisku tai yrittää saada läpimurto juuri sopivalla hetkellä. Suomalaiset ovat yksiköinä jonkin verran liikkuvampia siinä missä puna-armeija joutuu tukeutumaan teiden varsille, sillä huolto ei kanna metsään ennen kuin hiihtojoukot saapuvat täydennyksinä. Sissiyksiköiden sekä mottien mallinnus prototyypissä oli vielä vaiheessa, mutta keskustelimme porukalla erilaisista metodeista.
Punailmavoimilla on neljä yksikköä yhtä suomalaista vastaan. Niitä voi käyttää joko taistelun tukena (column shift) tai rajoitetusti katkomaan liikenneyhteyksiä (interdict). Täydellä teholla käytetty lentoyksikkö toipuu kaksi vuoroa ja puoliteholla vain yhden. Muita erikoisyksiköitä oli suomalaiset panssarijunat, Mantsinsaaren linnoitus Laatokan rannalla, edellä mainitut sissit sekä tutut punaiset panssarijoukot. Historiallisilla tapahtumilla Matti-Motti, Lotta Svärd, Laatokan jäätyminen tai vaikkapa Tolvajärven kuuluisa makkarasota toivat lisämaustetta peliin.
Koska Neuvostoliitolla ei ole tilaa levittää rintamaa, pitää heidän vaan tulla väellä ja voimalla kimppuun. Tuhoutuneet yksiköt kertovat karua kieltä luovutetun Karjalan metsissä tapahtuvasta taistelusta. Uutta piippalakkia toisaalta tulee edellisten tilalle ja rynnistys pääsikin vasta kunnolla alkuun ”kerrostalon korkuisten” apuvoimien myötä jossain puolessa välissä peliä. Tähän mennessä Suomi oli jo saavuttanut automaattisen voiton joko pidettyään tai otettuaan takaisin rajakyliä riittävä määrä. Jatkoimme tästä huolimatta peliä jotta saimme venäläisten tuoreet divisioonat rintamalle tositoimiin.
Täytyy myöntää, että odotan innolla projektin valmistumista. Stalin’s Lost Chance täyttää vahvasti aukkoa, joka on koko talvisodan sekä taktisempien taistelujen välissä oleva harvemmin nähty operatiivinen skaala.”
Protoja Oulusta
Oulusta Vesa-Matti Sarenius oli tuonut pelattavaksi kaksi protoa. Pelasin lauantaina yhden pelin suomettumista käsittelevää Finlandization 1946-91 peliä, jonka aiheena on nimen mukaisesti suomettuminen. Finlandizationissa toinen pelaajaa pelaa Yhdysvaltoja, toinen Neuvostoliittoa. Tavoitteena on käännyttää Suomi omalle puolella, pakottaa vastustaja aloittamaan ydinsota, tai kolmantena vaihtoehtona lopettaa kylmäsota omilla ehdoilla. Pelimekaniikka on tuttu Twilight Strugglesta, eli kyseessä on korttivetoinen sotapeli, jossa kortteja voi käyttää tapahtumina tai pisteinä. Pelissä on neljä aikakautta, joista ensimmäinen on suurin piirtein Paasikiven presidenttiaika, toinen ja kolmas kuvaavat Kekkosen aikaa ja kolmas Koiviston aikaa. Vastaavasti supervaltojen johtajat vaihtuvat pelin aikana, joko aikakausien välissä tai korteilla. Johtajilla on omia bonuksia, yleensä käännytysheittoihin.
Pelasin jenkeillä päästen heti pelin alussa noppatuurin siivittämänä lähelle tarvittavaa voittoa. Ainoastaan Suomen presidenttiä en saanut ”omaan taskuun”, kun kädessä ei ollut sitä mahdollistavia kortteja. Sen jälkeen noppatuuri tasaantui ja Neuvostoliitto pääsi voiton tuntumaan. Ydinsotaa ja rauhaa ei meidän pelissä pelattu, vaan painotus oli Suomen hallinnassa. Kolmannen kauden lopussa Suomen hallitusten vaihdon aiheuttamat vaikutusheitot pomppivat Neuvostoliitolle päättäen pelin vastustajan voittoon.
Pelin perusmekaniikka on Twiligth Strugglesta ja siten toimiva. Pelatessa on samaa ”mitä teen vastustajalle hyödyllisillä korteilla” stressiä kuin Strugglessa. Vaihtoehtoiset voittotavat (ydinsota ja rauha) jäivät köydenvedossa vähemmälle huomiolle ja niiden kehittämisestä käytiin pitkiä keskusteluita pelin jälkeen. Kyseessä on selvästi kehitysasteella oleva proto, mutta pelin ydin erottuu jo. Odotan mielenkiinnolla jatkokehitystä ja mahdollista julkaisua.
Vesa-Matin toinen proto, Cilicia, keräsi myös huomiota, mutta sitä en pelannut. Jos oikein ymmärsin, niin peli kuvaa Kilikian armenialaiskuningaskuntaa noin suurin piirtein ristiretkien aikaan.
Lisää protoja
Tapahtuman puuhamies Mikko Saario esitteli toisessa huoneessa 1758 Fort Carillon: Abercromby’s Fumble at Ticonderoga (BGG) protoa. Fort Carillon sijoittuu suureen siirtomaasotaan ja osapuolina on hyökkäävät britit ja puolustavat ranskalaiset. Brittien tehtävä on valloittaa pelin nimessä mainittu Fort Carillon, ranskalaisten pyrkiessä estämään tämän. Historiallisesti hyökkäys epäonnistui. Aikakausi ei ole minulle tutuin, mutta peli vaikutti kyllä mielenkiintoiselta. Erityishuomiona proton kartta on näyttävämpi kuin monien julkaistujen sotapelien.
Samassa tilassa Anselmi Helminen peluutti lauantaina työnimellä Kingdoms of England kulkevaa protoa. Kyseessä on monen pelaajan sotapeli Anglo-Saksisten kuningaskuntien kyvystä, tai kyvyttömyydestä, tehdä yhteistyötä yhteistä vihollista vastaan. Yhteinen vihollinen tarkoittaa tässä tapauksessa viikinkejä. Sen enempää en osaa pelistä kertoa.
Muuta pelaamista
Protojen tutkiskelun ja pelaamisen lisäksi pelasin tapahtumassa paria jo julkaistua peliä. Lauantaina General Orders: World War II (2023), joka on Trevor Benjaminin ja David Thompsonin viime vuonna julkaisema, noin puolen tunnin pituinen sotapeli toisesta maailmansodasta. Kyseessä on sama kaksikko, joka suunnitteli Undaunted: Normandy (2019) sotapeli, josta puolestaan lähti liikkeelle Undaunted -nimisten pelien sarja. General Orders on jopa Undauntedia kevyempi kahden pelaajan työläistenasettelumainen sotapeli, jossa on kaksi karttaa, Italia ja Tyynimeri. Näistä jälkimmäinen on mielenkiintoisempi sisältäen lentokoneita ja epäsymmetrisen tilanteen. Peli on toimiva filleriluokan sotapeli, jossa on kuitenkin ihan mukavasti päätöksiä tehtäväksi.
Toinen pelaamani peli olikin sitten todellinen legenda: Up Front (1983)! En ollut peliä aikaisemmin pelannut ja kun nyt kerran ilmaantui tilaisuus, niin se piti käyttää hyväksi. Kyseessä on korttivetoinen, kahden hengen taktisen tason sotapeli toisesta maailmansodasta. Advanced Squad Leaderin (ASL) korttipeliversioksikin joku on sitä kutsunut. Pelasimme yksinkertaisen kohtaamistaistelun, jossa minun saksalaiset heittivät hyvin noppaa, mutta hävisivät silti venäläisten pelaajan keskittyessä skenaarion tavoitteisiin. Up Front oli kertakokemuksen perusteella maineensa veroinen, vaikka tässä vasta raapaistiinkin pelin potentiaalia. Korttivetoisuus on toteutettu yksinkertaisesti, tarjoten silti monipuolisia mahdollisuuksia pelaajille. Uudemmista peleistä Up Front on ollut selvästi innoittajana Tank Duel: Enemy in the Crosshairs (2019) ja Combat Commander: Europe (2006) peleille.
Yhteenveto
Tapahtumaan osallistui lauantaina n. 20 ja sunnuntaina n. 10 henkeä. Kirjaston tilat oli tilavat, tosin pyöreät ja raskaat pöydät eivät olleet parhaita pelialustoja. Iltapelaamisen puuttuminen oli tilojen suurin ongelma. Muuten tapahtuman luonne oli mukavan erilainen moniin muihin verrattuna, sillä pelaamisen lisäksi pääsi kokeilemaan ja keskustelemaan protoista ja ylipäätänsä keskustelemaan sotapeleistä ja -pelaamisesta muiden hengenheimolaisten kanssa. Tällaista tapahtumaa ei ole minun tietääkseni aikaisemmin järjestetty, vaan yleensä ohjelmasta on vastannut lähes täysin vapaa pelaaminen. Osallistujamäärä olisi voinut toki olla suurempi, mutta ensimmäisen kerran järjestettynä tapahtumana tämä on hyvä alku.
