Seitsemän vuotta huoltoreittiä

Huoltoreitti blogi täyttää 24.2.2026 seitsemän vuotta. Tässä perinteisessä vuosipäiväartikkelissa luodaan katsaus menneeseen vuoteen ja mietitään tulevia. Aikaisemmat vuosipäiväartikkelit löytyvät seuraavasti: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes.

Maailmalla tapahtuu

On vuosikymmeniä, jolloin mitään ei tapahdu, ja on viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä”. Tätä Leninin sanomaksi väitettyä ajatusta on toisteltu viimeisen vuoden aikana monta kertaa, myös sotapeleihin liittyen. Kevään 2025 tullikuviot pistivät hetkeksi sotapelijulkaisijoiden tulevaisuuden vaakalaudalle ja esim. GMT Games varsin avoimesti kertoi uutiskirjeessään ongelmistaan. Tilanteesta on kuitenkin selvitty pääosin hyvin, eikä sotapelipuolelta ole kantautunut korviin isoja konkursseja.

Tullisotkujen lisäksi vuoden merkittävin sotapeleihin liittyvä uutinen oli Rodger B. MacGowanin poismeno vuosi sitten. Rodger oli harrastuksen jättiläisiä, jonka kädenjälki näkyi konkreettisesti kansitaiteessa ja pelien ulkoasussa, mutta myös siinä, miten (sota)peleistä kirjoitettiin lehdissä. The Art of Rodger B. MacGowan kirja-arvostelussa toivoin MacGowanin julkaisevan aikanaan muistelmat, mutta näin ei valitettavasti koskaan tapahdu.

Maailmalla sotapelikeskustelu jatkoi jakautumista pieniksi puroiksi, kuten niin moni muukin asia. Somepuolella Twitter/X:n haastaja BlueSky on aktiivinen, mutta ei lähellekään tasolla, jollainen Twitter oli parhaimmillaan. Sotapelipodcasteja on vuosi vuodelta vähemmän vanhojen lopettaessa ja vain harvojen tullessa tilalle. Tubettajat valtaavat tässäkin mielessä ilmatilaa. Liekö seuraavana vuorossa TikTok? Facebook tuntuu hiljenevän, mutta dinosaurus on liian iso poistumaan. Kotimaisista Facebookin sotapeliryhmä jatkaa edelleen keskeisimpänä kokoontumispaikkana. Lautapeleissä Discord on vienyt voiton ja aktiivisinta keskustelua käydään nykyään Lautapelaajat-ryhmässä. Sotapeleistäkin joskus jotain kirjoitetaan, mutta kriittinen massa ei ole vielä riittävän iso.

Rodger B. MacGowanin taidetta ja elämää kokoava kirja jäi hänen viimeiseksi. Kuva: Marko Tainio.

Blogin julkaisuja

Vuoden aikana blogissa julkaistiin kaksitoista artikkelia, joista viisi oli pelattuna artikkeleita eri sotapeleistä, kolme kuvauksia pelitapahtumista, kolme kehitysvaiheessa olevien pelien (protojen) kuvauksia ja yksi peliarvostelu. Näistä kehitysvaiheessa olevien pelien testaus oli blogille uusi aluevaltaus ja artikkeleissa kahdessa käsiteltiin kehitteillä olevan Great Northern War Battles (GNWB) pelisysteemin kahta eri taistelua, 1710 Helsingborg ja GNWB 1714 Napue. Kolmas artikkeli käsitteli vuoden 2025 aikana julkaistua, talvisotaa kuvaavaa Stalin’s Lost Chance (2025) sotapeliä. Kaikki kolme artikkelia on Mikko Saarion kirjoittamia. Edellä mainittujen lisäksi Mikko kirjoitti ja julkaisi kaksi kuvausta ruotsalaisista pelitapahtumista, Friendly Fire de Luxe XVII ja Friendly Fire de Luxe XVI sekä pelattuna artikkelit The Russo-Turkish War 1877-78 (1992) ja The Russo-Swedish War (2008).

Ruotsalaisen Friendly Fire de Luxe tapahtumien lisäksi kirjoitettiin perinteisesti tapahtumaraportti Ropecon 2025 tapahtumasta.

Peliartikkeleissa oli vuoden aikana yksi teema ylitse muiden: Suomi! Blogin aukikirjoitettuna tavoitteena on kirjoittaa erityisesti Suomeen liittyvistä sotapeleistä ja viimeisen vuoden aikana tämä on toteutunut erinomaisesti. Aikaisemmin mainituista kolmesta pelitestauspelistä kaksi, GNWB 1714 Napue ja Stalin’s Lost Chance, liittyvät Suomen sotiin, ensimmäinen Suureen Pohjansotaan ja jälkimmäinen talvisotaan. Näiden lisäksi julkaistiin artikkelit Salla 1941 ja Kestenga (1991, 1993), Red Winter (2012), The Finnish Front, 1941-42 (2009) ja The Russo-Swedish War (2008). Seitsemän julkaistua tai kehityksen alla olevaa peliä yhden vuoden aikana on hyvä saavutus!

Vuoden ainut varsinainen arvostelu oli Juho Yliniemen kirjoittama, Venäjän sisällissotaa käsittelevä Soviet Dawn – Deluxe Edition (2020). Jossa toki siinäkin on Suomella pieni rooli.

Blogin kirjoittajakunta jatkoi laajana. Vuonna 2024 kirjoittajana debytoinut Mikko Saario oli mukana seitsemässä artikkelissa, vuoden 2025 alussa debytoinut Juho Yliniemi kirjoitti yhden artikkelin, Miikka Rytty oli kanssakirjoittajana kolmessa artikkelissa, ja Lauri Tarkiainen & Anselmi Helminen olivat kanssakirjoittajia Ropecon artikkelissa.

Jatkosotaa kuvaavan The Finnish Front, 1941-42 pelin tilanne kampanjan lopussa. Kuva: Marko Tainio.

Kävijätilastoja

Jetpackin käyttötietojen mukaan blogilla on tällä hetkellä noin 19 200 näyttökertaa, mikä on noin 4000 näyttökertaa enemmän kuin vuosi sitten. Tämä on blogin toiseksi paras vuositulos sen jälkeen kun Jetpack on otettu käyttöön. Vierailijoita oli noin 2200, mikä on uusi ennätys.

Kaikkien aikojen suosituimmat artikkelit ja sivut ovat:

Talvisota-artikkeli jatkaa edelleen sivuston suosituimpana yksittäisenä artikkelina. Pelejä Suomen sodista sivu, jossa listataan kaikki Suomen sotiin liittyvät pelit, jatkoi toisena ja lähestyy kärkipaikkaa. Paths of Glory jatkaa luetuimpana yksittäistä peliä käsittelevänä artikkelina. Seuraavaksi suosituimmat peliartikkeli ovat Cataclysm: A Second World War (2018) ja Nevsky, Teutons and Rus in Collision, 1240-1242 (2019). Näissä ei ole tapahtunut vuoden aikana isoja muutoksia.

Viimeisen vuoden aikana suosituimmat artikkelit ja sivut ovat olleet:

  • Friendly Fire de Luxe XVI (204 näyttökertaa lisää)
  • Pelejä Suomen sodista (192)
  • Pelitestaus: Stalin’s Lost Chance (2025) (116)
  • Friendly Fire de Luxe XVII (104)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40 (92)
  • Pelitestaus: 1710 Helsingborg (90)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44 (84)
  • Pelattuna: Red Winter (2012) (63)
  • Pelattuna: Salla 1941 (1991) ja Kestenga (1993) (59)
  • All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020) (56)

Mikon kirjoittama Friendly Fire de Luxe XVI rikkoi julkaisuaikaan monet blogin ennätykset, mukaan lukien päiväkohtaisen ennätyksen. Artikkelin lukijakunnasta puolet tuli lahden takaa Ruotsista, mikä ei tapahtuman sijainti huomioiden yllätä. Syksyn Friendly Fire de Luxe artikkeli oli myös suosittu, tosin ei ihan yhtä paljon kuin kevään artikkeli. Muuten listalle nousi ilahduttavasti uudet Suomen sotiin liittyvät artikkelit.

Blogiin viitataan edelleen eniten hakukoneiden kautta (1157 kertaa viimeisen vuoden aikana). Tämä on edelleen enemmän kuin muut vaihtoehdot yhteensä, ja vieläpä isolla marginaalilla. Hakukoneiden merkitys on melkoinen. Hakukoneiden jälkeen suositummat on Facebook, krigsspel.se ja Suomen lautapeliseuran foorumi. Näistä keskimmäinen on uusi tuttavuus ja selittynee Friendly Fire de Luxe artikkeleiden mainonnalla Ruotsissa. Blogista on siirrytty eteenpäin eniten BoardGameGeekin, Doria-tietokannan, GMT Gamesin, Wikipedian ja Lautapelioppaan sivuille.

Maakohtaisessa tarkastelussa Suomi on luonnollisesti ylivoimainen ykkönen, mutta nyt Ruotsi kiilasi kakkoseksi ennen USA:ta. Saksa pääsee neljäntenä maana yli sataan näyttökertaan.

Jetpackin kautta on edelleen mahdollista tilata uutiskirje, eli käytännössä sähköpostiviesti, joka ilmoittaa uusista julkaisuista. Tilaajia on yksitoista, kasvua kolmella.

Blogin Facebook-tilillä on 74 seuraajaa (lisäystä kaksi seuraaja). Facebookin julkaisujen tavoitettavuus ja niihin reagointi on laskenut edelleen. Blogin BlueSky tilillä on 94 seuraajaa, lisäystä vuoden aikana 29 seuraajan verran. Suomalaisia pelaajia on edelleen BlueSkyssa vähänlaiseen, joten seuraajat on pääosin kansainvälisiä pelaajia.

Kotoisan kutsuva kuva Friendly Fire de Luxe tapahtumasta. Kuva: Mikko Saario.

Muuta toimintaa

Ropeconissa pelattiin sotapelejä isolla porukalla. Perjantaina porukkaa olisi riittänyt kolmeen peliin ja muutenkin viikonlopun aikana oli useampi peli menossa. Tämän lisäksi syksyllä järjestettiin sotapelipäivä Sellon kirjastossa. Paikalla kävi päivän aikana noin 25 pelaaja, mikä on todella hyvä tulos. Tätä kirjoittaessa seuraava tiedossa oleva sotapelitapaaminen on Baltic Wargaming Convention Suomenlinnassa huhtikuun puolivälissä.

Ropeconissa mainostettiin blogia ja pelattiin mm. Conquest & Consequencea. Kuva: Marko Tainio.

Kahdeksas vuosi

Kahdeksas vuosi lähtee liikkeelle hyvässä tilanteessa. Pelattavia pelejä löytyy hyllystä lukuisia (esim. Helsinki 1918, Russia Besieged: Deluxe Edition – Finnish Expansion, Buffalo Wings, Finnish Civil War, Winter Fury), tapahtumia on tulossa lähitulevaisuudessa ja juttuaiheita on selvästi enemmän kuin aikaa niiden kirjoittamiseen. Pelimekaniikka-artikkeleita on suunnitteilla useampiakin, mutta saa nähdä mikä lähtee ensimmäisenä etenemään. Sotapelien digitaalisista vaihtoehdoista on myös artikkeli-idea. Keväällä olisi tarkoitus järjestää uudestaan sotapelikysely, jonka ideointi ei ole vielä edennyt päästä paperille. Viimeksi kysyimme suosituinta teemaa, nyt olisi tarkoitus kysyä jotain muuta.

Pelaamisiin, toivottaa Huoltoreitti-tiimi!

Kuusi vuotta huoltoreittiä

Huoltoreitti blogi täytti 24.2.2025 kuusi vuotta. Tässä perinteisessä vuosipäiväartikkelissa luodaan katsaus menneeseen vuoteen ja mietitään tulevia. Aikaisemmat vuosipäiväartikkelit löytyvät seuraavasti: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides.

Uusi normaali

Vuosi sitten juhlittiin paluuta normaaliin, eli koronan jälkeiseen aikaan, jossa kerhot ja tapahtumat pyörivät ilman suurempia ongelmia. Kerhot ja tapahtumat pyörivät edelleen hyvin, mutta muuten maailma on muuttunut vuoden aikana paljon. Maailmanmuutoksen vaikutus peliharrastukseen jää nähtäväksi. Pelien hintojen odotetaan ainakin nousevan, jos USA ja Kiina asettavat toisille tulleja ja vastatulleja. Lautapeleistä merkittävä osa tehdään Kiinassa ja sotapelien julkaisijoista pääosa on USA:ssa, joten hintavaikutus voi olla eurooppalaiselle kuluttajalle merkittävä.

Lautapelisome on samoin muuttunut paljon vuoden aikana. Vuosi sitten Twitter/X:n haastajien tilanne oli auki käyttäjämäärien pysyessä alhaisena. Syksyllä varsinkin USA:n lautapeliskene tuntui siirtyvän yhdellä rysäyksellä tärkeimmäksi kilpailijaksi nousseen BlueSkyn käyttäjiksi. Tällä hetkellä Huoltoreitti -blogin BlueSkytilillä on 65 seuraajaa (vuosi sitten 24), mutta olennaisempaa on yhteisön aktiivisuus. Julkaisijat, suunnittelijat, bloggaajat ja podcastaajat ovat nyt käytännössä kaikki BlueSkyssa ja siellä käydään vastaavaa ajatuksenvaihtoa mitä aikoinaan Twitterissä. BlueSkyn suomilautapeliyhteisö on kuitenkin vielä pieni, mutta ehkä sekin tästä vielä laajenee?

Vuoden vaihteen jälkeen Facebookin sotapeliryhmät ovat vaikuttaneet myös aikaisempaa hiljaisemmilta, kotimainen Sotapelaajat ryhmä muiden mukana.

Positiivisempana puolena sotapelien kukoistus näkyy kirjahyllyissä. Vuoden aikana on julkaistu ainakin RBM Studion The Art of Rodger B. MacGowan, Mark Hermanin Wargames According to Mark, Jan Heynemannin, Riccardo Masinin ja Frédéric Servalin EuroWarGames ja Amabel Hollandin Cardboard Ghosts Using Physical Games to Model and Critique Systems.

Kaksi vuoden aikana julkaistua sotapelikirjaa. Kuva: Marko Tainio.

Blogin julkaisuja

Vuoden aikana blogissa julkaistiin kahdeksan artikkelia, joista kaksi oli arvosteluita: Angola (1988, 2012) ja Undaunted: Stalingrad (2022). Angola on neljän pelaajan klassinen, hyvin aikaa kestänyt sotapeli Angolan sisällissodan aloituksesta. Pelissä on monia erinomaisia mekaniikkoja, kuten vuorojen ohjelmointi ja pelin tapahtumiin reagoiva voittoehto. Undaunted: Stalingrad on puolestaan suosittuun Undaunted-sarjaan kuuluva kampanjapeli. Blogin kirjoittajana depytoinut Juho Yliniemi suositteli peliä varauksetta sarjan ystäville. Arvosteluiden lisäksi julkaistiin minun ja Miikan kirjoittama Pelattuna-artikkeli Europe Engulfedista (2003). EE on klassinen palikkasotapeli, jossa ratkotaan Euroopan johtajuutta kahden tai kolmen pelaajan voimin. Pelin ikä näkyy ja nykyään samasta aihepiiristä löytyy parempia näkemyksiä.

Europe Engulfed kampanjan ratkaisunhetket. Kuva: Marko Tainio.

Keväällä toteutettiin ja julkaistiin tulokset sotapelikyselystä. Kyselyssä kartoitettiin suomalaisten sotapelaajien parhaimpia sotapelejä, suositumpia pelien aikakausia ja mieluisinta mittakaavaa. Vastauksia saatiin 53 pelaajalta ja parhaaksi peliksi nousi selvällä erolla Advanced Squad Leader (ASL). Vielä selvemmällä erolla toinen maailmansota oli suosituin aikakausi. Sen sijaan mittakaava kyselyssä vastaukset jakautuivat kaikkien neljän vaihtoehdon (taktinen, operatiivinen, strateginen, suurstrategia) kesken. Kyselystä olisi tarkoitus toistaa säännöllisin aika-ajoin, mutta vielä on auki, tarkoittaako se joka vuotta vai esim. 2-3 vuoden välein.

Pitkään suunniteltu Palikkasotapelit -artikkeli kävi läpi palikkasotapelien taustat ja merkittävimmät pelit. Samalla sapluunalla on tarkoitus käsitellä muitakin sotapelien mekaniikkoja, kuten korttivetoisia sotapelejä.

Palikkasotapeliartikkelissa käytiin läpi palikkasotapelien historia ja tärkeimmät pelit. Kuva: Marko Tainio.

Tapahtumaraportteja saatiin kahdesta tapahtumasta, Ropeconista ja ensimmäistä kertaa järjestetystä Baltic Wargaming Conventionista. Jälkimmäisessä oli paikalla monia protoja, joista talvisotaan sijoittuva Stalin’s Lost Chance julkaistaan toivottavasti tänä vuonna.

Lisäksi julkaistiin kirja-arvostelu The Art of Rodger B. MacGowan kirjasta ja Vuoden 2023 top-5 sotapelit artikkeli.

Blogin kirjoittajakunta laajeni vuoden aikana monella uudella kirjoittajalla. Juho Yliniemi kirjoitti Undaunted artikkelin ja Mikko Saario osan Baltic Wargaming Conventionin artikkelista. Molemmilta on odotettavissa uusia julkaisuja tänä vuonna. Antero Kuusi ja Anttoni ”ansi” Huhtala kanssakirjoittivat Angolan arvostelun. Lauri Tarkiainen raportoi Ropeconista ja Miikka Rytty sekä Ropeconista että Europe Engulfedista.
Viestintää helpottamaan perustettiin tiimille oma Discord-serveri, jonne pääsee kysymällä mukaan kaikki halukkaat.

Kävijätilastoja

Jetpackin käyttötietojen mukaan blogilla on tällä hetkellä noin 15 100 näyttökertaa, eli edellisestä vuodesta on tullut lisää lähes 3000 näyttökertaa (n. tuhat enemmän kuin edellisenä vuonna). Kaikkien aikojen suosituimmat artikkelit ja sivut ovat:

Talvisota-artikkeli jatkaa sivuston suosituimpana yksittäisenä artikkelina. Pelejä Suomen sodista sivu, jossa listataan kaikki Suomen sotiin liittyvät pelit, on noussut toiseksi ja tällä tahdilla sivusta tulee suosituin parin vuoden sisällä. Paths of Glory jatkaa luetuimpana yksittäistä peliä käsittelevänä artikkelina. Seuraavaksi suosituimmat yksittäistä peliä käsittelevät julkaisut ovat Nevsky, Teutons and Rus in Collision, 1240-1242 (2019), Navajo Wars (2013) ja Cataclysm: A Second World War (2018).

Viimeisen vuoden aikana suosituimmat artikkelit ja sivut ovat olleet:

  • Pelejä Suomen sodista (177 näyttökertaa lisää)
  • Taktisen, operatiivisen ja strategisen mittakaavan sotapelit (125)
  • Vuoden 2023 top-5 sotapelit (118)
  • Pelattuna: Europe Engulfed (2003) (107)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40 (91)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44 (87)
  • Sotapelikysely 2024 (72)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 1: Sisällissota 1918 (58)
  • Advanced Squad Leader (1985-) (49)
  • All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020) (38)

Pelejä Suomen sodista sivu oli selvästi suositun yksittäinen sivu tai artikkeli. Toiseksi nousi hieman yllättäenkin Taktisen, operatiivisen ja strategisen mittakaavan sotapelit artikkeli, kolmanneksi vuosi sitten julkaistu Vuoden 2023 top-5 sotapelit artikkeli, jossa listasin omat suosikit vuonna 2023 kokeilemistani sotapeleistä. Toinen uusi artikkeli, Sotapelikysely, nousi myös hyvin esille. Muuten sekä tässä, että kaikkien aikojen suosituimpien sivujen listalla, korostuu Suomen sotia käsittelevät koosteet. Tämä onkin sisältöä, jota on vaikea löytää mistään muualta, siinä missä yksittäisiä pelejä luotaavia artikkeleita löytyy helposti esim. BoardGameGeekin (BGG) kautta.

Ylivoimaisesti eniten blogiin viitataan edelleen eri hakukoneiden kautta (1028 kertaa viimeisen vuoden aikana), ja tämä ero on vain kasvanut. Nyt hakukoneiden kautta sivustoon hakeudutaan enemmän kuin muiden vaihtoehtojen kautta yhteensä. Hakukoneiden jälkeen suositummat on Facebook ja Suomen lautapeliseuran foorumi, kuten aikaisemminkin. Neljäntenä on Lautapeliopas. Muut saavat vain yksittäisiä viittauksia. Vuosi sitten korkealla ollut GMT Games on tippunut muiden yksittäisten sivustojen joukkoon. Blogista on siirrytty eteenpäin eniten BGG:n, Lautapelioppaan ja Doria-tietokannan sivuille.

Maakohtaisessa tarkastelussa Suomi on luonnollisesti ylivoimainen ykkönen ja USA yhtä ylivoimainen kakkojen. Seuraavat maat ovat Saksa, Kanada ja Alankomaat, mutta näistä maista on vain yksittäisiä lukukertoja.

Undaunted: Stalingrad on iso paketti. Kuva: Juho Yliniemi.

Vuoden aikana aktivoin blogissa mahdollisuuden tilata Jetpackin kautta uutiskirjeen, eli käytännössä sähköpostiviestin joka kerta kun blogissa julkaistaan uusi artikkeli. Tilaajia on tällä hetkellä kahdeksan.

Blogin Facebook-tilillä on 72 seuraajaa (vähennystä yksi seuraaja). Facebookin julkaisujen tavoitettavuus on laskenut, eikä julkaisuihin reagoida entiseen tahtiin, mikä kuvastaa yleistä trendiä Facebookin kanssa. Blogin BlueSky tilillä on 65 seuraajaa, kuten alussa jo kirjoitin.

Muuta toimintaa

Ropeconissa 2024 pelattiin porukalla sotapelejä, kuten edellisinäkin vuosina. Sotapelipäiviä ei tullut järjestettyä, mutta muutama ison porukan peli saatiin pelattua meillä kotona pelitilan remontin valmistuttua.

Ropeconissa pelattiin Littoral Commanderia. Kuva: Lauri Tarkiainen.

Seitsemäs vuosi


Seitsemäs vuosi alkaa kiinnostavissa merkeissä. Mikko Saariolla on työn alla kuvaus Friendly Fire de Luxe XVI tapahtumasta ja minulla Pelattuna-artikkeli VASSAL:n kautta pelatusta Red Winter (2012) kampanjasta. Pelimekaniikka-artikkeleita on ajatustasolla valmisteilla ainakin korttivetoisista sotapeleistä ja perinteisistä heksasodista. Rally the Troops sivuston sotapelitarjonnasta, Board Game Arenan (BGA) sotapeleistä ja sotapelien videopeliversioista on samoin artikkeli muhimassa. Arvosteltavista peleistä Helsinki 1918 on ensimmäisenä listalla, kuten viime vuonnakin. Wargames According to Mark kirja on lukupöydällä. Tapahtumista kirjoitetaan, jos sellaisia järjestetään ja niihin päästään osallistumaan.

Pelaamisiin, toivottaa Huoltoreitti-tiimi!