Kategoria: Artikkelityyppi | Sivu 10

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid (2017)

GMT Gamesin Enemy Coast Ahead -sarjan toinen, osa The Doolittle Raid on soolosotapeli, joka käsittelee Yhdysvaltojen toisessa maailmansodassa (1942) toteuttamaa lentohyökkäystä Japanin pääsaarille (tunnetaan nimellä Doolittlen isku). Peli kattaa koko Doolittlen iskun suunnittelusta jälkimaininkeihin saakka. Kestoa pelin kampanjalla on n. 6-8 tuntia ja kampanjasta irrotetuilla yksittäisillä skenaarioilla n. 20 minuuttia – 2 tuntia. Pelin on suunnitellut Jeremy White, joka tunnetaan myös Skies Above the Reichin (2018) toisena suunnittelijana.

Pelikartta countereineen levitettynä pöydälle.

Draaman kaari

Peli kostuu viidestä eri vaiheesta: Suunnittelu, laivaus, lento, hyökkäys/pommitus ja loppuratkaisu.

Suunnittelu

Doolittle päivystää puhelimessa Stilwellin neuvotellessa kiinalaisten kanssa.

Suunnitteluvaiheessa operaatiolle luodaan raamit. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja saa päättää mm. pyytääkö Kiinalta, Neuvostoliitolta tai amiraali Nimiztsiltä apua ja paljonko heille operaatiosta kerrotaan. Mitä enemmän he operaatiosta tietävät, sitä suuremmalla todennäköisyydellä apua heruu, mutta kääntöpuolena todennäköisyys, että japanilaiset saavat operaatiosta vihiä, kasvaa. Alkuvalmistelujen jälkeen on vuorossa pommikoneiden varustelu. Koneita saa muokata vapaasti, mutta jokainen muokkauspiste lisää operaation myöhästymisen mahdollisuutta. Koneiden varustelun jälkeen on aika päättää kuinka miehistö koulutetaan. Koulutukseen on käytettävissä koulutuspisteitä, joiden määrä riippuu mm. tehdyistä muokkauksista, koulutuspaikasta sekä moraalista. Mitä tiukemmin operaatiota salaillaan, sitä huonompi on moraali ja sitä tehottomammin miehistö harjoittelee. Tämän jälkeen lentokoneet ja miehistö siirretään San Franciscossa odottaville lentotukialuksille.

B-25 Mitchellien varustus on pitkälti pelaajasta kiinni.

Laivaus ja lento

Suunnitteluvaiheen jälkeen lentokoneet on tarkoitus laivata kohti laukaisukoordinaatteja. Matkalla laukaisualueelle pyritään saamaan kontakti saattueen kanssa ja väistellään vaaroja (hazard), kuten vihollisen signaaleja, veneitä ja viholliskoneita. Kaikki tämä tapahtuu nostamalla vaaroja kupista ja tietenkin heittämällä noppaa. Riippuen matkan tapahtumista japanilaiset voivat saada vihiä hyökkäyksestä, jolloin Japanin hälytystasoa nostetaan. Kun pelaaja päättää lähettää lentokoneet matkaan (toivon mukaan laukaisukoordinaateista) siirrytään lentovaiheeseen, joka noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin laivausvaihe, sillä erotuksella että yhden laivueen sijaan Japania kohti siirtyy 3-6 lentuetta lentokartalla. Lentueiden vaarat eroavat tietenkin myös nimellisesti laivausvaiheen vaaroista ja polttoainetta kuluu säästä, modifikaatioista sekä onnesta riippuen joko aivan liikaa tai vähän vähemmän.

Laivue matkaa tyynen valtameren halki kohti Japania. Laivojen asemointi ryhmän sisällä vaikuttaa valmiuteen reagoida erilaisiin vaaroihin.

Lentueet etenemässä kovassa myötätuulessa kohti Japanin pääsaaria. Lentueet 2 – 5 ovat pari tuntia 1 lentuetta jäljessä, sillä 1 lentueen kone kolaroi kiitoradalla lähtiessään lentoon.

Pommitus

Kun lentue saavuttaa Japanin ja onnistuneesti löytää kohteen (Tokio, Nagoya tai Osaka) se suorittaa pommituksen erillisellä kohdekartalla. Pommituksessa yksittäisen lentueen yksittäiset lentokoneet lentävät pienempiin alueisiin jaetulla kaupunkikohtaisella kohdekartalla. Kartalla on merkittynä yksittäisiä kohteita ja lentokoneiden viipyessä kohteella nostellaan jälleen kupista vaaroja ja heitellään noppaa. Pommituksen jälkeen lentue palaa lentokartalle ja jatkaa kohti Kiinaa tai Neuvostoliittoa, jonne niiden on tarkoitus laskeutua.

Kohdekartalla joutuu väistelemään niin ilmatorjuntatulta kuin vihollishävittäjiäkin.

Loppuratkaisu

Kaikkien lentueiden saavuttua Kiinaan tai Neuvostoliittoon (tai tuhouduttua) peli siirtyy loppuratkaisuvaiheeseen. Tässä vaiheessa onnistuneesti laskeutuneet sekä laskuvarjolla koneista hypänneet miehistöt koetetaan saada Chunkingiin turvaan. Matka Chunkingiin suoritetaan joko lentäen (sikäli kuin polttoainetta ja lentokuntoisia koneita on saatavilla) tai maateitse vaeltamalla. Miesten päästyä perille Chunkingiin tai jäätyä japanilaisten vangeiksi käydään läpi operaation loppuarvio. Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Säännöt ja mekaniikat

Pelin säännöt on sisällytetty 64-sivuiseen sääntökirjaan, mutta peliin on suunniteltu apulaput siten, ettei sääntökirjaa tarvitse vilkaista kertaakaan jos vain haluaa päästä pelaamaan. Erillisestä Skenaariokirjasta löytyy 10 skenaariota, jotka voi pelata läpi järjestyksessä pitkälti pelkkien apulappujen avulla. Näin pelin säännöt tulevat ripotellen tutuiksi ja samalla operaation historiaan voi tutustua skenaarioiden taustakertomuksien kautta. Itse opettelin pelin tällä tavalla ja se sai pelin tuntumaan sääntöjensä puolesta hyvinkin kevyeltä. Ylipäätään pelatessa sääntökirjaa ei juuri tarvitse sillä apulaput ovat yksinkertaisesti erinomaiset.

Pelin yksi ehdoton erikoisuus on sen eri vaiheiden toisistaan eroavat aikaskaalat. Suunnitteluvaiheessa pelataan neljä vuoroa, joista jokainen kuvaa yhtä kuukautta vuoden 1942 alussa. Laivausvaihe on jaettu 10 vuoroon (2. – 23. huhtikuuta 1942), jossa jokainen vuoro kuvaa kahta päivää. Lentovaihe on jaettu 12 vuoroon ja jokainen vuoro kuvaa 2 tuntia. Itse pommitukset kohdekartalla kuvaavat joitain minuutteja ja on jaettu 9 vuoroon.

Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Tarinavetoista soolosotaa

Minkälainen The Doolittle Raid sitten on pelinä? Ainakin itselleni se on ennen kaikkea tarina. Suunnittelijan omien sanojen mukaan pelissä ei ole voittoehtoja ja on pelaajasta itsestään kiinni pitääkö operaatiota onnistuneena, jos esim. Doolittle ylennetään mutta kaikki vangeiksi jääneet miehistöt teloitetaan kostona Tokyon täystuhosta. Pelin jokainen vaihe, komponentti ja mekaniikka tukee tätä tarinankerrontaa: Pelaajan tekemät päätökset vaikuttavat peliin huomattavasti, mutta päätöksiä ei tule arvioida pelkästään suorittamisen tai strategian kannalta. Esim. kallisarvoisten ja ylivertaisten Norden-tähtäinten korvaaminen säilykepurkeista improvisoiduilla Mark Twain-tähtäimillä on silkkaa hulluutta mekaanisesti, mutta historiallisesti näin tehtiin ja pelissä päätös vaikuttaa tarinan lopputulokseen. Pelissä tehdään siis päätöksiä, joiden ainoa painoarvo ei ole maksimaalisen tuhon (tai muun ”perinteisen sotapelimittarin”) aiheuttamisessa vaan myös historiallisissa, pelillisesti jossain määrin triviaaleissa, näkökulmissa.

Kenelle peli sitten on tarkoitettu? Mekaanisesti pelistä tulee mieleen esim. Phantom Leader tai The Hunters: Noppaa heitetään ja kupista nostetaan pahvilätkiä. Heittoihin ja nostoihin pystyy vaikuttamaan, mutta noppatuuri on armoton ja joskus huonon heiton/noston negatiiviset vaikutukset ovat huomattavat. Jos nauttii vahvasta tarinasta/historiasta ja oma käsitys hauskanpidosta on sumun peittämän lentokentän etsiminen tyhjällä polttoainetankilla kannattaa the Doolittle Raidia kokeilla. Pelin uudelleenpeluuarvo on lopputulosten monimuotoisuuden takia huomattava ja pelissä on mahdollista myös kokeilla täysin epähistoriallisia lähestymistapoja: Entäpä jos pommikoneisiin olisi jätetty Norden-tähtäimet ja hyökkäys olisi suoritettu korkealta tai keskellä yötä? Jos sotapeleistä etsii omalle strategiselle/taktiselle osaamiselle haastetta tai tykkää peleistä, joissa on selkeät voittoehdot joita tavoitella, kannattaa peliin suhtautua varauksella. Omasta mielestäni peli on erinomainen ja mukaansatempaava, enkä malta odottaa että saan aikaa toisen täyskampanjan läpikäymiseen.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid lyhyesti

Tarinavetoinen soolosotapeli Japanin pääsaarten pommituksesta 1942.

Suunnittelija(t): Jeremy ”Jerry” White.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2017).

Peliaika: Lyhyet skenaariot 20min – 2h, kampanja 6 – 8h.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Iskun suunnittelijoita ja lentueiden johtajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Päätöksentekotasoja on kolme: Iskun suunnitteluvaiheessa päätökset koskevat operatiivisia tekijöitä kuten pommituskorkeutta, varustelua, miehistön koulutusta yms. Laivaus ja lentovaiheissa ainoat käytännön päätökset ovat mille laivoille/lentueille vaarat määrätään. Pommitusvaiheessa päätökset liittyvät yksittäisten lentokoneiden siirtoihin.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa, lukuun ottamatta vaaroja niiden jakovaiheessa.

Tavoite (voiton määrittely): Voittoehtojen sijaan pelissä on narratiivinen loppuratkaisu.

Pelatut yksiköt/joukot: B25-Mitchell pommikoneet ja miehistöt, laivueen laivat.

Logistiikka/huolto: Ei varsinaista huoltomekaniikkaa. Polttoainemäärään sekä laskeutumispaikkojen huoltovalmiuteen voi vaikuttaa.

Taistelumekaniikka: Nopat.

Pelattuna: Reluctant Enemies (2014)

Heinäkuun helteissä oli hyvä viettää yksi päivä pelaamassa Operational Combat Series (OCS) -sarjaan kuuluvaa Reluctant Enemies (RE) sotapeliä. RE:tä on kutsuttu aloittelijan OCS:ksi, mutta onko näin?

Reluctant Enemies pelien kansi ja materiaalit. Kuva on ottanut bgg:n käyttäjä rexbinary, ja kuva on kopioitu 8.8.2019 bgg:stä osoiteesta: https://boardgamegeek.com/image/1992471/reluctant-enemies. No rights reserved.

Reluctant Enemies – sotaa Libanonissa ja Syyriassa

RE kuvaa Operaatio Exporterin taisteluita keväällä 1941 nykyisen Israelin, Libanonin, Syyrian ja Irakin alueella. Liittoutuneiden kampanjan tavoitteena oli varmistaa kuumenemassa olevan Pohjois-Afrikan rintaman selusta valtaamalla ja aseista riisumalla Vichyn Ranskalle uskolliset joukot Lähi-idän alueella. Operaation lopullisena yllykkeenä oli Vichyn Ranskan Saksalle ja Italialle antama oikeus käyttää Syyrian lentokenttiä.

Operaatio Exporter on huonosti tunnettu ja vähän mainittu kampanja jossa britit johtivat liittoutuneiden joukkoja Vichyn Ranskan joukkoja vastaan. Brittien rinnalla taisteli myös Vapaan Ranskan joukkoja, joten kampanjassa oli piirteitä ranskalaisesta sisällissodasta. Maailmalle kampanjan näkyvin muistutus taisikin olla israelilaisen Moshe Dayanin kuuluisa musta silmälappu, jonka käytön hän omaksui menetettyään toisen silmänsä kampanjan ensimmäisenä päivänä.

Kampanjan lähtötilanteessa liittoutuneilla on materiaalissa ja joukoissa laskettuna ylivoima, mutta Vichyn Ranskan joukot muodostavat uskottavan vastuksen. Pelissä on kolme selkeää hyökkäyssuuntaa, yksi rannikolla, yksi vuoristojen välillä oleva sola keskellä, ja avoin, aavikkoinen maasto kauimpana merestä. Nämä kaikki tarjoavat hyökkääjälle ja puolustajalle omanlaisensa haasteen joukkojen ryhmityksen ja siirtojen suhteen.

RE – aloittelijan OCS?

Multi-Man Publishingin (MMP) julkaisema Operational Combat Series (OCS) -sarja on yksi kuuluisimmista moderneista sotapelisarjoista. Sarjaan on julkaistu 18 peliä tai jatko-osaa, ja sarjan eri osia yhdistää sarjan yhteiset säännöt (niin kutsutut “living rules” säännöt löytyvät täältä) joita sarjan yksittäiset pelit varioivat omilla erikoissäännöillään. Teemallisesti OCS-sarjan pelit keskittyvät toiseen maailmansotaan ja Korean sotaan. Nimensä mukaisesti OCS-keskittyy operaatiotason sotimiseen, eli pelaaja komentaa useista divisioonista koostuvaa armeijaa, tai armeijoita, keskittyen pitämään joukot kunnossa, mutta jättäen sodan laajemman johtamisen (diplomatia, tutkimus, teollisuus) muiden huoleksi.

OCS:lla on monsteripelin maine, mikä johtuu enemmän pelin kuvaamien kampanjoiden mittakaavasta kuin sääntöjen monimutkaisuudesta (sotapelien mittakaavassa). Pelissä on kuitenkin yksi osa-alue joka erottaa sen monista kilpailijoistaan: Huolto. OCS:ssa on kahdenlaista huoltoa. Toinen on operaatio- ja strategisen mittakaavan sotapeleissä usein käytetty abstrakti huoltoreitti, jossa omien yksiköiden tulee osoittaa kartalla vihollisesta vapaa huoltoreitti jota ilman yksikkö saa miinuksia toimintaansa. Tämän lisäksi OCS:ssa on erillisiä huoltomerkkejä, joita kuvataan omilla pahvinattereilla. Tätä kartalla olevaan aktiivista huoltoa tarvitaan käytännössä aina kun pelissä pyrkii tekemään mitään erikoisempaa, kuten siirtämään mekanisoituja joukkoja, tilaamaan tykistötulta tai huoltamaan ilmavoimia. Erityisesti huoltoa tarvitaan hyökättäessä, ja tämä pakottaa pelaajan miettimään huollon kulutusta normaalia sotapeliä enemmän, myös tulevaisuuteen päin. OCS:ssa hyökkäyksen ensimmäinen vaihe on usein huoltovarastojen kasaaminen hyökkäävien joukkojen taakse niin että kun hyökkäys alkaa niin toiminta ei lopu heti ammusten ja bensan loppumiseen.

Reluctant Enemies pelin pahvinatterit eli ”kauntterit”. Moniin muihin OCS-sarjan peleihin verrattuna RE:ssä on vähän kaunttereita. Kuva bgg:n käyttäjältä marticabre osoitteesta: https://boardgamegeek.com/image/2415172/reluctant-enemies.

RE:ssä kartalla olevien huoltopisteiden hyödyntäminen on olennainen osa molempien osapuolten strategiaa. Vichyn Ranskalla on alussa isoja huoltovarikkoja, joiden evakuoiminen etenevien liittoutuneiden tieltä on elintärkeää myöhemmän toimintakyvyn turvaamiseksi. Muuten Vichy saa pelin aikana huoltoa vähän. Liittoutuneilla huoltoa saapuu enemmän, mutta sitä joudutaan kuskaamaan pidempiä matkoja. Kummallakaan osapuolella ei ole huoltoa riittävästi kaikille rintamilla vaan painopistettä joudutaan priorisoimaan sen mukaan, missä tilanne on otollisin (liittoutuneet) tai heikoin (Vichy).

Tapahtumaraporttia

Pelasimme RE:ta noin kymmenen tuntia ja sinä aikana ehdimme pelata läpi ohjekirjassa mainitun lyhyen skenaarion. Minä puolustin Vichyn Ranskalla ja Miikka pyrki läpimurtoon liittoutuneilla. Peli alkoi liittoutuneiden hyökkäyksellä (nykyisen) Israelin rannikkoa ja Litani-joen laaksoa pitkin kohti Beirutia ja Bekaanlaaksoa. Hyökkäystä tuki liittoutuneiden kommandojen maihinnousulla, jonka Vichy ajoi heti takaisin mereen (noudattaen historiallista tulosta). Muualla pyrin viivyttämään omilla joukoilla sen verran, että kallisarvoiset huoltovarastot ehdittiin evakuoimaan selustaan talteen.

Pelin lähtötilanne liittoutuneiden näkövinkkelistä. Vasemmalla on meren päällä kolme kommandoyksikköä, jotka tekivät alussa maihinnousun Vichyn Ranskan joukkojen (siniset yksiköt) kylkeen. Keskellä on pelin ajan staattisena pysynyt laakso ja oikealla idän avoin aavikko jonka kautta liittoutuneet iskivät pelin toisella puoliskolla. Ensimmäinen Vichyn Ranskan sininen yksikkö oikealla on Golanin kukkuloilla. Kuva Miikka Rytty.

Peli meinasi ratketa jo vuorolla kolme, kun liittoutuneiden isku rannikolla pääsi linjasta läpi ja huonosti mietitty perääntyminen antoi Miikalle tilaisuuden saartaa kaikki rannikkoa puolustaneet joukot. Onneksi sain seuraavalla vuorolla lisäjoukkoja käyttöön, ja huoltoa tuhlaamalla sain joukot linjaan murtamaan saarron ennen pysyviä vaurioita. Jos Miikalla olisi ollut seuraavalla vuorolla vähän enemmän huoltoa oman saarrostuksen jatkamiseen niin pelisi olisi loppunut siihen. Nyt pääsin omilla joukoilla perääntymään seuraavalle jokilinjalle, mihin linja loppupelin ajaksi jäikin. Tähän perääntymiseen paloi kuitenkin niin paljon huoltoa, että Vichyllä ei ollut mitään mahdollisuutta kunnon vastahyökkäyksiin loppupelin aikana.

Tämän jälkeen enin toiminta nähtiin idän aavikolla, jonne Miikka keskitti uudet yksikkönsä ja ison kasan huoltoa. Hyödyttömän taistelun sijasta päätin tyytyä hallittuun perääntymiseen ennen kuin Miikan apuvoimat ehtivät kunnolla paikalle. Tämä sujuikin aluksi hyvin, mutta sitten liittoutuneiden apuvoimat puskivat voimalla läpi Golanin kukkuloista (jotka olin hetkeä aikaisemmin jättänyt tyhmyyksissäni tyhjäksi) uhaten perääntyvien joukkojen selustaa. Jouduin tekemään pari epätoivoisempaa perääntymisvuoroa, joiden aikana muutama muista jälkeen jäänyt Ranskan siirtomaista koottu komppania tuhoutui viivytystaisteluissa. Suurimman osan joukoista sain kuitenkin kunnossa Damaskoksen edustalle jokilinjaan. Pelin viimeisellä vuorolla Miikka teki epätoivoisen läpimurtoyrityksen, joka onnistui nopan suosiollisella avustuksella yli odotusten. Jos peli olisi jatkunut niin Damaskos olisi suurella todennäköisyydellä kaatunut parin vuoron aikana. Sitä ei kuitenkaan laskettu vaan skenaarion voitto meni Vichylle.

Damaskoksen joukot pelin alussa. Restricted markin alla olevia yksiköitä sai vapauttaa pelin alussa yhden vuorossa. Kuvan etualalla oleva kakkosen lentokenttä, ja muut Syrian lentokentät, näyttelivät keskeistä roolia niin historiallisesti kuin pelissäkin. Kuva Miikka Rytty.

Yllä kuvattujen maataisteluiden lisäksi kävimme koko pelin ajan ilmavoimilla sotaa ilmaherruudesta. Vichyn Ranskalla oli pelin alussa paremmat ilmavoimat ja pyrin aggressiivisesti voittamaan totaalisen ilmaherruuden. Pelin loppupuolella tilanne alkoi kuitenkin kallistumaan brittien eduksi ja veikkaan että ilmaherruus olisi pian menetetty, jos peli olisi jatkunut. Tässäkin tapauksessa brittien huolto ja mahdollisuus korjata yksiköitä kallisti vaa’an heidän puolelle.

Yhteenveto

RE on monessa mielessä tyypillinen OCS-sarjan peli painottaessaan huollon merkitystä. Koska hyökkäykset on kalliita, niin varsinkin rintaman keskiosassa käytiin jatkuvaa manöverointia, jossa Miikka yritti hakea hyvää asemaa hyökkäykseen minun pyrkiessä estämään sen. Esim. yksi liittoutuneiden pioneerikomppania sahasi pelin aikana edestakaisin yhden ja saman heksan kohdalla vain palatakseen aina takaisin kun selustauhka oli hoidettu (“se on pojat nyt niin että me mennään takaisin niihin asemiin, joista me on jo kolmesti poistuttu”). Tavallaan peli muistutti tässä paljon esim. Napoleonin sotien aikaista linjataistelua jossa pyritään manövereilla pakottamaan vastustajan linja kestämättömään tilanteeseen.

Toisaalta RE on tunnelmaltaan aika erilainen kuin muut kokeilemani OCS-sarjan pelit. Selkeimmin ero näkyi Vickyllä pelattaessa siinä, että vaikka huoltoa olikin jatkuvasti liian vähän niin sen siirtelyä ei tarvinnut miettiä sen kummemmin. Muissa pelaamissani OCS-sarjan peleissä huollon kuljetuksen miettiminen on usein ollut ensimmäinen, ja tärkein, asia omalla vuorolla. Nyt siihen ei tarvinnut erityisemmin uhrata aikaa. Lisäksi RE:ssä on yksiköitä vähän ja siinä missä muissa kokeilemissani peleissä on selkeämmät rintamalinjat ja joitain keskeisiä yksiköitä jotka toimivat hyökkäyksen keihäänkärkenä niin RE:ssa joukkojen väliset erot on pienempiä ja eteenpäin mennään normaalien mosurien voimin. Pienet yksikkömäärät myös tekevät sen että yksittäisten taisteluheittojen merkitys kasvaa ja esim. pelin alussa minun nopanheittokäsi oli hyvässä vireessä samaan aikaan kun Miikalla heitot oli mollivoittoisia.

RE:sta oppii OCS-sarjan perusmekaniikat, mutta sen jälkeen kaipaan henkilökohtaisesti vähän tuhdimpia OCS-sarjan pelejä. En silti kieltäydy uudestakaan pelistä, varsinkin jos pääsisi pelaamaan liittoutuneiden puolella.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 5: Päivät 8-9 ja yhteenveto

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3, Osa 4.

Päivä 8: Loppuvia turnauksia

Lauantaina ensimmäisessä ohjelmassa oli Navegador. Lähdin kolmannelta paikalta ja sain alkuun sokerisiirtokunnan, kun aloittaja avasi tehtaan rakentamisella. Pian sain myös kultasiirtokunnan, joten strategiaksi tuli keskittyä siirtokuntiin. Pelin alkupuolella aloittanut pelaaja oli ainoa, joka rakensi tehtaita, joten hän uhkasi saada huomattavaa keulaa hyvällä rahatuotannollaan. Muiden onneksi kakkospaikan pelaaja lähti kilpailemaan tehtaista, joskin hän samalla tuhosi oman pelinsä. Minä reagoin tilanteeseen rakentamalla kaikki laivat laudalle ja sen jälkeen purjehtimalla nopeasti kohti itää. Opportunistisen markkinoiden käytön tuottaessa riittävästi rahaa onnistuin toimintojen ajoituksessa niin hyvin, että sain ostettua kahden ensimmäisen mausteita tuottavan alueen kaikki neljä maustesiirtokuntaa samalla toiminnolla. Laivani olivat myös niin pitkällä muiden edessä, että lopulta sain kaikki loputkin maustesiirtokunnat lukuunottamatta viimeistä aluetta, jota ei koskaan avattu. Kierroksella, jolla viimeinen rakennus ostettiin, sain hankittua vielä viimeisen tarvittavan pistelaatan siihen, että siirtokunnat ja navigaatiolaatat pisteyttivät maksimiteholla ja sen jälkeisellä viimeisellä vuorolla sain vielä yli tuhannen rahan myynnin. Nämä kaikki tarvittiin, sillä lopulta sain voiton tehokkaimmin rakentaneesta aloittaneesta pelaajasta yhdellä pisteellä.

Seuraavana vuorossa oli sitten Concordian kolmas alkuerä; toinen alkuerä jäi väliin Empire of the Sunin takia (kts. raportin osa 4). Olin ensimmäinen pelaaja ja aloitin rakentamalla tiili- ja viljakaupungit ja seuraavan ostaman farmeri-kortin. Sain vielä diplomaatilla ostettua tiilentekijän suoraan tiilikaupunkien rakentamisella aloittaneen pelaajan nenän edestä. Nämä ostokset jättivät melko köyhäksi ja jonkun aikaa joutui keskittymään omaisuuden kasvattamiseen ja hitaaseen leviämiseen, mutta korttien ostot olivat antaneet niin hyvän koneiston ja pisteytykset, että niiden avulla pystyi aika helposti laskettelemaan eteenpäin. Sain loppuvuoroilla tehtyä kaksi isoa rakennussarjaa ja tuloksena voitto 123-108.

Väliin ennen Concordian semifinaaleja ehti ottaa kaksi erää Space Basea. Lyhyehkö nopparalli, jossa on kuitenkin kivasti ajateltavaa, mutta silti väistämättä melko paljon tuuria mukan. Tietyllä tavalla tämä toi mieleen Settlers of Catanin, jossa oleelliset osat ovat tiivistettynä paljon lyhyempään – vaikka onkin mekaanisesti melko erilainen. Yhden peleistä onnistuin voittamaan, joka olisi antanut paikan semeihin, mutta ne olivat samaan aikaan Concordian semien kanssa, joten tämä paikka meni ”hukkaan”.

Sitten vuorossa olivatkin Concordian semifinaalit. Samassa huoneessa viereisessä pöydässä oli yhä menossa aamulla alkanut Terraforming Marsin finaali viidettä(!) tuntia. Tässä vaiheessa vähän tuskastuneen näköiset finalistit päättivätkin pitää ruokatauon, joka oli huoneen äänen käytön kannalta ihan hyvä. Semifinaalipeliin sattui tuttuja edellisiltä vuosilta ja sanailu pelin aikana kiersi absurdista sanailusta tilannekomiikan kautta popkulttuurivittausten kautta yleiseen sanailuun ja takaisin. Peli oli hauskin pelaamani, ehkä yhtä viimevuotista Concordiaa lukuun ottamatta. Tilanteeseen ehkä saattoi vaikuttaa, että kyseessä oli tapahtuman kahdeksannen päivän iltapäivä… Sain alussa farmerin ja ja vähän myöhemmin viinintekijän. Sitten muistikuvissa sekalaista kommentointia ja paljon nauramista. Jossain välissä kai pelattiinkin, kun huomasin lopettaneeni pelin rakennettuani kaikki talot laudalle. Ellei minua olisi blokattu viime hetkellä yhdestä kriittisestä kaupungista, lopetus olisi onnistunut kaksi kierrosta aiemmin. Nuo tyhjäkäyntikierrokset olivat lopulta kriittisiä, koska tuloksena oli kolmas sija pistein 125-125-121-116. Erinomainen peli kuitenkin

Concordia venähti sen verran pitkäksi, että Great Western Trailin semeihin ei enää ehtinyt. Ja Navegadorissa olin lopulta ensimmäinen, joka ei päässyt mukaan semeihin, koska ehdin vain yhteen erään ja siitä tullut voitto oli niin kapealla marginaalilla. Ainoa alkuillan alkava peli oli sitten Sagrada, kevyehkö noppadraftaus. Ensimmäisessä pelissä sain erinomaisen alustan tavoitteiden kannalta ja heti 80 pisteellä voiton. Voitto oli sen verran iso, että riitti semifinaaleihin, mutta siellä ei mikään tuntunut toimivan, 34 pisteellä jaettu viimeinen sija.

Koska tälle päivälle ei enää ollut alkavia pelejä, kävin seuraamassa WBC:n yhtä suosituinta tapausta, eli Facts in Fivea. Tässä koko salille annetaan yhtä aikaa viisi kirjainta ja viisi kategoriaa ja jokaiseen kategoriaan pitää koettaa keksiä jokaisella kirjaimella alkava sana viidessä minuutissa. Esimerkiksi kolmannen kierroksen kirjaimet olivat A, B, C, H ja M ja kategoriat “Vuoden 1990 jälkeen tehdyt elokuvat, jotka perustuvat ennen vuotta 1990 alkaneisiin TV-sarjoihin”, “top-25 olutbrändiä maailmanlaajuisen myynnin perusteella”, “Ranskan presidentit”, “Countryn Hall of Famen jäsenet” ja “termit, joita käytetään laivaston laivaluokituksessa (esim. Oceanographic Research Ship)”. Puoleksi tämän suosio keskittyy erikoisten kysymysten selvittämiseen, puoleksi tapahtumaa vetävän henkilön syvälliseen oikeiden vastausten kaivamiseen sekä showhun, jota on kuvattu sanoilla “the official WBC comedy act”.

Facts in Fiven vastaukset käydään perusteellisesti läpi.

Ja välillä vaaditaan eksoottisempaa tietoa.

Päivä 9: Hippaleikkiä pinnan alla

Sunnuntaina on jäljellä finaaleita sekä kaksi viimeistä alkavaa peliä, perinteiset Attack Sub ja Transamerica. Näistä oli helppo valita Attack Sub, joka on Up Frontin mekaniikkkoja sukellusvenesodassa käyttävä peli. Peli on nopea ja melko helppo oppia, mutta onnistuu kaappaamaan hyvin hiljaisen hiipimisen ja kuolettavan tehokkaiden aseiden tunnelman.

Ensimmäisessä erässä Argentiinan Salta kohtaan Ison-Britannian Swiftsuren Falkandin lähivesillä. Sain puolekseni Argentiinan, jonka vene on dieselkäyttöisenä hiljaisempi, mutta varustettu paljon huonommilla sensoreilla ja asejärjestelmillä. Briteillä oli kuitenkin vaikeuksia sensoriensa kanssa, jonka takia kumpikaan puoli ei saanut riittävää paikannusta ampumista varten. Tämä kiertely jatkuu sen verran pitkään, että argentiinalaisten San Luis ehtii saapua paikalle – nyt britttien pitäisi upottaa molemmat voittaakseen skenaarion. Kaksi venettä mahdollistaa myös enemmän toimintoja ja pientä yhteistyötä Swiftsurea vastaan. Salta saakin riittävän kontaktin ampuakseen Swiftsurea, joka vahingoittuu lähellä räjähtävästä torpedosta. Tämän seurauksena San Luis saa kontaktin vahingon takia meluisampaan Swiftsureen ja täysosuma tuhoaa sen. Britit eivät missään vaiheessa onnistuneet kunnolla paikallistamaan argentiinalaisia.

Toisella kierroksella Neuvostoliiton Molnya ja Skortsov kohtaavant Yhdysvaltain partiovat ASW-alukset Virginian ja Simpsonin. Sain amerikkalaiset pelatakseni. Neuvostoliittolaiset sukellusveneet paikallistivat nopeasti Virginian huolimatta Simpsonin helikopterin aktiivisesta partioinnista. Skortsovin ampuman ensimmäisen torpedon Virginia onnistui väistämään nopealla käännöksellä, mutta toinen osui ja upotti sen. Simpson ja sen helikopteri saavat kuitenkin paikallistettua Skortsovin ampumisen äänen perusteella ja Simpsonilta ammuttu torpedo osuu ja tuhoaa Skotrsovin. Tämä jättää Molnyan, joka on neuvostoliittolaisten kahdesta sukellusveneestä vanhempi, Simpsonia vastaan. Simpson ja sen ilmassa vuorotellen olevat helikopterit haravoivat järjestelmällisesti aluetta – laivan miehistö tekee ennätyksiä helikopterien tankkaus ja uudelleen valmistelusta ilmaan. Lopulta Molnyan sijainti saadaan paikallistettua helikopterin aktiivisonarin ansiosta ja kopterista tiputettu torpedo tuhoaa myös Molnyan.

Kolmantena skenaariona on Brittien Swiftsuren ja Valiantin kohtaaminen kahden Neuvostoliiton Oscar II:n kanssa. Tässä pelissä sain britit pelatakseni ja nämä hoitelivat Neuvostoliiton sukellusveneistä. Kohtaaminen jäi kovin yksipuoliseksi, ensimmäinen neuvostoliittolainen sukellusvene tuhottiin kolmessa vuorossa ja toinen ei kestänyt paljoa pitempään.

Kolmen alkukierroksen jälkeen kahdeksan parhaan tuloksen saanutta jatkavat pudotuskierroksille. Kolmella voitolla on automaattisesti mukana, joten olin mukana ensimmäisellä jatkokierroksella. Skenaarioksi tuli Neuvostoliittolaisen Typhoon-luokan veneen jahtaus ennen kuin se pääsee ohjusten laukaisuasemaan. Saattajana sillä on Akula-luokan hyökkäysvene. Pelasin amerikalaisten puolella, joilla on USS Los Angeles jo paikalla ja parannetun Los Angeles -luokan USS Asheville saatavina vahvistuksena. Yleensä sen puolen, jolla on vahvistuksia tarjolla kannatta pyrkiä välttämään kontaktia kunnes vahvistukset, mutta tässä tapauksessa se ei ollut vaihtoehtona, koska se voisi antaa aikaa Typhoonille päästä ohjusten laukaisuasemaan. Los Angeles sai nopeasti kontaktin Typhooniin, mutta samoin sai Akula Los Angelesiin. Molemmat osapuolet ampuivat muutaman pienen osumatodennäköisyyden torpedon, jotka kaikki menivät ohi. Sen jälkeen Los Angeles alkoi aggressiivisesti lähestyä Typhoonia. Se pääsikin hyvään ampuma-asemaan ja sai osuman, mutta Typhoonin massiivinen koko pelasti sen tuholta. Akula ampui takaisinpäin torpedon pelkällä suuntimalla, mutta sillä oli paljon parempi onni. Kaikkia todenäköisyyksiä vastaan se sai Los Angelesiin kontaktin eivätkä väistely-yritykset onnistuneet. Eikä amerikkalaisten vene ollut lähelläkään yhtä kestävä kuin Typhoon. Kun useista yrityksistä huolimatta Asheville ei ollut tähän mennessä ehtinyt liittynyt taisteluun tämä antoi voiton Neuvostoliitolle, joten turnaus oli ohi sitä myöten.

WBC:n yhteenveto

WBC toteutti jälleen kerraan epävirallisen mainoslauseensa ”viikko parasta pelaamista”. Pitkänä, yli viikon pituisena tapahtumana, jossa painotus on nimenomaan pelaamiseen keskittyvänä tapahtumana (vaikka ohessa on joitain pelien myyntitapahtumia) se on hyvin uniikki tapahtuma. Tunaukset ja aikataulutus luovat mukavasti rakennetta, mutta niille, jotka haluavat vapaamuotoisempaa pelaamista on iso Open Gaming -alue, jossa on jatkuvasti paljon pelejä. Esimerkiksi monet 18XX-pelaajat kokoontuvat Open Gaming -alueelle joka aamu turnauksen jälkeen vapaamuotoisiin 18XX-peleihin.

Iso osa kävijöistä on toistuvia vakiokävijöitä, jotka useamman vuoden jälkeen tunnistaa ja tuntee. Ja kuten missä tahansa isommassa toistuvassa tapahtumassa tapahtumaan alkaa keräytyä omia perinteitä ja tarinoita. Suomalaisiin pelitapahtumiin verrattuna näkyy se, että USAssa lautapelit ovat keränneet harrastajia jo aiemmin erityisesti sotapelien muodossa – osallistujien ikäjakauma on lapsista ikääntyneisiin paljon tasaisempi eikä kolmen sukupolven osallistujaryhmät ole mitenkään poikkeuksellisia.

Vaikka näin useamman kerran käyneenä tutut ihmiset ovat osa tapahtuman viehätystä, myös ensikertalaisten on helppo päästä mukaan. Aikataulutettu turnausrakenne takaa sen, että peliseuraa löytyy aina ja samanlaisen pelimaun omaavia ihmisiä tulee automaattisesti vastaan. Paikallisten kannalta eksoottisesta maasta tuleminen auttaa vielä jäämään tehokkaasti ihmisten mieliin. Melko varmasti seuraavanakin vuonna on edessä matka paikalle.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 4: Päivät 6-7

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2, Osa 3.

Päivä 6: Liikennettä laudalla

Torstaiaamu alkoi kevyesti kahdella Roiskalla (Roll for the Galaxy). Ensimmäisessä pelissä sain sinisten tuotannosta rahabonusta antavan laatan sekä Doomed Worldilla kahdeksan rahan aloituksen. Tämä mahdollisti kahden seuraavan sinisen planeetan pelaamisen nopeasti ja shippauskoneiston käynnistämisen. Se ei kuitenkaan saanut lopetusta aikaiseksi riittävän nopeasti, kun kukaan muu ei shipannut. Viimeisellä vuorolla punaisia noppia kerännyt pelaaja sai aikaiseksi punaisista nopista pisteitä antavan kutosen ja pääsi lopulta ohi voittoon kolmella pisteellä. Toiseen peliin sain myös saman sinisten tuotantolaatan, mutta toinen aloituslaatta oli Old Earth, joten rakentaminen oli aluksi paljon hitaampaa. Kun yksi pelaaja sai vielä developmenteja aikaiseksi heti alussa ja sen jälkeen valmistettua Galactic Federationin, peli oli nopeasti selvä. Sijoille 2-4 tulevat pelaajat olivat lopulta yhden pisteen sisällä ja voittajalla muihin kymmenen pisteen keula.

Seuraavaksi oli vuorossa Brass Lancashire. Lähdin kehittämään ja rakentamaan kehräämöitä ja rakennettua niitä melko nopeastia. Kanava-aikakauden lopussa rakennettuna ja käännettynä olivat kaikki kolmostason kehräämöt ja rautatieaikakaudella nelostason kehräämöt. Lisäksi sain vielä melko hyvät pisteet rautateistä. Loppupisteiksi (139) riitti kuitenkin vain toiseen sijaan, kun satamia ja rautakaivoksia rakentanut pelaaja pääsi 146:een.

Sen jälkeen erä Thurn und Taxisisia, jossa sain tuntea pakan vihan – koko pelin ajan. Siitä ei ole muuta kerrottavaa.

Tämän jälkeen oli vuorossa ensimmäinen välierä sitten tiistain 18XX:ien, pelinä Tin Goose. Kysyntä oli tässä pelissä keskittynyt itä- ja länsirannikoille, mutta keskusta jäi tyhjäksi. Jäin alkubidauksessa kolmanneksi, mutta pääsin vielä siltäkin sijalta valitsemaan alkupaikaksi Memphisin, ja itärannikolle oli lopulta vain yksi kilpailija. Itärannikon kysyntä sai yhtiöni tuotton kasvamaan tehokkaasti. Pystyin sen ansiosta ajamaan muidenkin pelaajien ostamien koneiden hintoja ylös ja pelaamaan useamman öljykriisin joutumatta turvautumaan hätälainoihin – mutta muut eivät olleet yhtä rikkaita ja joutuivat ottaamaan näitä. Kun yhtiöni yhdisti vielä selvästi eniten hyvin pisteyttäviä isoja kaupunkeja, voitto oli hyvin selkeä.

Tin Goosen finaalissa kysyntä oli poikkeuksellisesti kerääntynyt länsirannikolle. Sain hyvän alun pelissä lähtemällä Teksasista ja levittäytymällä kohti länttä. Olinkin selvässä tuottojohdossa alkupelissä. Sen jälkeen keskipelissä liian suuri tarjous yhdestä koneesta, jota en odottanut saavani, mutta joka putosi syliini, heikensi tilannetta. Samaan aikaan kaksi muuta pelaajaa onnistuivat saamaan yhteyksiä useisiin omiin tavoitekaupunkeihinsa, jonka ansiosta he saivat kiinni tuottokaulani. Ja tässä vaiheessa alkoi haitata länsirannikolta aloittaminen, sillä sillä puolella on vähemmän isoja kaupunkien, jotka antavat loppupelissä hyvin pisteitä. Rahatilanne oli hyvä, mutta näiden isojen kaupunkien puute huolistutti. Tilanteen korjausyritys viimeisellä kierroksella oli sitten liian ahne, kun otin ylimääräisen tuloaskeleen kasvattamisen sen sijaan, että olisi ylläpitänyt työntekijäsuhteita. Tämän johdosta seuraavan oleva pelaaja pelasi lakon, joka heikensi vähän minun tilannettani sen sijaan, että olisi pelannut öljykriisin, joka olisi romahduttanut voittavan pelaajan aseman. Aiemmin koneesta maksettu ylihinta tarkoitti sitä, että tällöinkään tuskin olisin päässyt toista sijaa paremmalle, mutta nyt jäin kolmanneksi. Voiton vei Anthony Lainesse Kanadasta, joka oli tuttu jo 18XX-pöydistä.

World at Warin turnaus on erikoisempi viritys. Turnaukseen osallistuvat pelaavat 2-3 hengen joukkueissa yhden kampanjapelin, joka kestää seitsemänn päivää (su-la). Tässä yhden pelin Tyynenmeren tilanne torstaina.

Yllä olevan pelin huoltopöytä. Näitä kampanjoita oli menossa 8-9.

Euroopan tilanne. Lauantai-iltana pelin GM:t päättävät miten palkinnot jaetaan pelisuoritusten ja luovuuden perusteella.

Päivä 7: Eteläinen Tyynimeri x5

Perjantain olen perinteisesti varannut Empire of the Sunille, joka on yksi suosikkisotapeleistäni. Se antaa hyvin strategisen vapauden pelaajille silti pitäen historialliset rajoitteet. Ja Tyynenmeren sota on muutenkin kiinnostava, sillä se on hyvin erityyppinen verrattuna suurimpaan osaan muista kampanjoista, jotka ovat usien sotapelien pohjana. Tyynellämerellä laivastot ja ilmavoimat ovat päätoimijat ja maajoukot ovat enemmän tukena näille kuin pääroolissa. Turnauksessa pelataan South Pacific -skenaario, joka on saatavilla myös erillisinä pikkupelinä. Skenaario keskittyy Uuden-Guinean ja Salomonsaarten taisteluihin alkaen Guadalcanalin maihinnoususta ja jatkuu noin vuoden eteenpäin. Se on lyhin skenaario pelistä ja parhaita tapoja uusille pelaajille opetella peli. Se myös käyttää suurimman osa pelin säännöistä, mutta on Empire of the Sunin skaalassa puukkotappelu puhelinkopissa – kuten tämä kampanja oli historiallisesti. Ongelma on, että vaikka peli on aika hyvin tasapainossa vähemmän pelanneiden kesken, hyvien pelaajien kesken Yhdysvalloilla on selkeä etu skenaariossa.

Ensimmäiseen peliin sain Yhdysvallat. Guadalacanalin maihinnousu tapahtui historiallisesti ensimmäisellä vuorolla ja pian sen jälkeen Amiraali Yamamoton kuljetuskone ammuttiin alas, mikä heikensi japanilaisten komentorakennetta. Toisella vuorolla (vuoden 1942 loppupuolella) oli vuorossa Bougainvillen maihinnousu, joka sekin onnistui yllättämään japanilaiset puolustajat, sekä MacArthurin johtama hyökkäys Laehen, joka työnsi japanilaisia taaksepäin Uudessa-Guineassa. Vuoden 1943 alussa japanilaiset lähtivä isoon ilmavoimien hyökkäykseen, joka aiheutti lopulta kovat tappiot japanilaisille amerikkalaisten pilottien ja koneiden ollessa paljon paremmiksi tässä vaiheessa sotaa. Seuraavaksi amerikkalaisten tukialukset hyökkäsivät Rabauliin, joka sai Japanin tukialukset liittymään puolustukseen, ilmavoimien kärsittyä isoja tappioita edellisisessä operaatiossa. Tuloksena oli Midwayn toisinto (nopalla krittinen osuma Yhdysvalloille) ja viimeisetkin Japanin tukialusvoimat oli eliminoitu. Nyt amerikkalaisten tukialukset ja taistelulaivat iskivät Rabaulin ja Trukin satamiin upottaen pääosan jäljellä olevasta japanilaisten laivastovoimasta. Tämä sai Japanin vetäytymään sisemmälle puolustuslinjalleen, kun Etelä-Tyynenmeren puolustaminen jäi mahdottomaksi. Poikkeuksellisesti tässä pelissä maahyökkäysten määrä jäi aika pieneksi ja tulos ratkaistiin laivastotaistelussa.

Toisena pelinä päädyin pelaamaan Japanilla. Guadalcanalin valtauksen jälkeen Japani teki vastaiskun Gili Gilissä, joka aiheutti huomattavia tappioita Yhdysvaltain laivaistolle ja ilmavoimille. Amerikkalaiset ja australialaiset kuitenkin lähtivät etenemään maata pitkin Uudessa Guineassa eivät Japanilaisten maajoukot riittäneet kuin hidastamaan tätä, vaikka kaikki alueella olevat joukot olivat alueella. Laivastovahvistusten myötä amerikkalaiset saivat myös voimia hyökätä Japanin laivaston kimppuun ja isot laivastotaistelut aiheuttivat molemmille puolille raskaita tappioita. Vuoden 1943 puolivälissä molempien puolien laivastot olivatkin kykenemättömiä isoihin operaatioihin ennen kuin Essex-luokan tukialukset saapuisivat Yhdysvalloille. Uuden-Guinean maaoperaation eteneminen riitti kuitenkin tuomaan voiton liittoutuneille.

Kolmannessa pelissä sain arvalla liittoutuneet. Yhdysvallat etenivät vuoden 1942 puolivälissä Salomonsaarilla Guadalcanalin naapurisaarille pienillä maihinnousuoperaatiolla. MacArthurin ja amiraalien väliset riidat vaativat Rooseveltin väliintuloa, mutta ne saatiin sovittua valitsemalla uusi, rohkea strategia (Roosevel-Nimitz-MacArthur Conference -kortti poisti Inter-Service Rivalryn ja antoi nostaa Operation Watchtowerin takaisin käteen). Vuoden lopussa aloitettiin tämän suunnitelman mukainen hyökkäys, kun laivasto teki yllätyshyökkäyksen ja -maihinnousun Japanin Trukin tukikohtaan (Watchtower pelattu uudestaan, japanilaisilla ei enää kortteja tässä vaiheessa, joten ei reagointimahdollisuutta). Tästä iskut jatkuivat Palaun tukikohtaan, joka lopulta romautti japanilaisten logistisen verkoston Etelä-Tyynellämerellä kokonaan (molemmat japanilaisten HQ:t lyöty pois kartalta samalla vuorolla, josta seurasi automaattinen voitto liittoutuneille).

Olin voittanut vain kaksi kolmesta pelistä, mutta koska ne olivat luovutusvoitto ja HQ:n eliminaatiovoitto, ne antoivat parhaan sijoituksen kahden pelin voittajien kesken. Semifinaaleihin pääsi neljä pelaajaa ja puhtaan kolmen voiton pelaajia oli vain yksi, joten kolme muuta olivat kolme parhaat pisteet saanutta kahden voiton pelaajaa. Semifinaalit ja finaalit pelattiin bidaamalla puolista voittoon tarvittavien satamien määrillä. Bidauksessa sain semifinaalipeliin liittoutuneet yhden pisteen bidillä, joka oli minusta halpa hinta – olisin pitänyt kahta pistettä sopivana hintana. Semifinaalipelissä Guadalcanalin valtauksen jälkeen amerikkalaiset lähtivät vahvistamaan joukkojaan Uudessa-Guineassa ja japanilaiset aloittivat vastaiskujen sarjan laivastollaan. Tästä aiheutuu tappioita Yhdysvaltain laivastolle, joka pysyy kuitenkin joten kuten toimintakykyisenä. Australiaisten armeijakuntien siirtyminen Uuteen Guineaan saa Japanin siirtämään lisää maajoukkojaan sinne. Tämä kuitenkin päästää Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen valtaamaan Rabaulin tukikohdan yllätysmaihinnousulla. Tämän jälkeen Kaviengkin on helppo vallata maihinnousulla. Liittoutuneet jatkavat hyökkäyksiä neljän armeijakunnan kokoisella offensiivilla Laehen Port Morsebystä. Japani kykenee pysäyttämään tämän hyökkäyksen, mutta sen maavoimat kärsivät pahoja tappioita. Japani painostaa nyt kaikkensa liittoutuneiden pysäyttämiseen Uudessa Guineassa, se jopa siirtää Ozawan, joka on korvannut kuolleen Yamamoton, päämajan sinne. Liittoutuneilla riittävät kuitenkin joukot toiseen isoon hyökkäykseen, kun kaikki mahdolliset joukot on kerätty yhteen – hyökkäyksessä on mukana yksi Yhdysvaltain armeijan armeijakunta, yksi australialainen armeijakunta, yksi merijalkaväkidivisioona sekä Uuden Seelannin divisioona. Tämä hyökkäys onnistuu valtaaman Laen ja hajottaa Ozawan päämajan logistiikkajärjestelyt. Nyt saapuneet Essex-luokan lentotukialukset mahdollistavat myös maihinnousun Trukille, joka myös vallataan. Näin japanilaiset ovat menettäneet molemmat päämajansa, eli tuloksena on voitto liittoutuneille.

Finaalissa sain myös otettua liittoutuneet yhden pisteen bidillä. Jälleen Guadalcanalin jälkeen Japanin laivasto iskee aggressivisesti, mutta liittoutuneiden laivastot ovat rittävän hyvin armeijan ilmavoimien suojaamia, että ne pysyvät tappioista huolimatta taistelukykyisenä. Japanilaiset vetävät vahvimmat joukkonsa Rabaulista Uuteen Guineaan ja sen ansiosta Yhdysvaltain armeija onnistuu tekemään maihinnousun Uuden Britannian asumattomalle rannikolle ilman vastusta. Pian maihin nousseet joukot marssivat viidakon läpi Rabauliin ja yllättävät sen puolustajat. Jälleen Rabaulin valtauksen jälkeen myös Kavieng on helppo ottaa. Mutta tällä kertaa saksalaiset taistelevat Euroopassa niin sitkeästi, että Tyynellemerelle tarkoitettuja joukkoja siirretään Eurooppaan, joten maajoukot ovat selvästi heikommat. Myös Essex-luokan tukialusten saapuminen viivästyy muutamilla kriittisillä kuukausilla. Yhdysvaltain laivasto jää siis loppupeliksi aika heikoksi, mutta onnistuu muutamilla yllätysiskuillaan tuhoamaan suurimman osan Japanin ilmavoimista. Ilman tukialuksiaan ja heikentyneiden ilmavoimien takia Japanilla on ongelmia käyttää jäljellä olevia voimakkaita taistelualuksiaan tehokkaasti. Lopulta armeijan ilmavoimien tukemana Yhdysvallat kykenevät tekemään useita maihinnousuja, jotka kaappaavat riittävän monta tavoitteena olevista satamista, eikä Japanilla ole enää voimia vastaiskuun. Tuloksena voitto finaalissa kahdella satamalla yli tavoitteen.

Ulkomaan pelitapahtumia: WBC 2019 -raportti, osa 3: Päivät 4-5

WBC-raportin aiemmat osat: Osa 1, Osa 2

Päivä 4: Gandhin ensitesti

Tiistaina aamupäivällä ja päivällä WBC:ssä pidetään käytettyjen pelien kirpputori ja huutokauppa, minkä takia sille ajalle ei ole aikataulutettu alkavia pelejä – lukuunottamatta muutamaa monsteripituista sotapeliä. Joten olin etukäteen sopinut aamupäivälle pelin Gandhia, GMT:n COIN (Counterinsurgency Game Series)-sarjan uusinta peliä. Peli tuo COIN-sarjaan väkivallattomat osapuolet, joita tässä pelissä ovat Kansalliskongressi (eli Gandhin johtama liike) sekä Muslimiliitto. Näillä on COIN-sarjalle uudentyyppisiä väkivallattomia aktivistiyksiköitä, jotka eivät pysty hyökkäämään, mutta joita hallinto voi pidättää. Väkivaltaisten iskujen sijaan yksiköt saavat aikaan rauhanomaisia protesteja ja vaikuttavat sitä kautta hallinnon kannatukseen. Aktivisteja on paljon helpompi rekrytoida kuin väkivaltaisten kapinallisten osapuolten separatisteja, sillä aktivistien rekrytointi ei tarvitse tukikohtia. Nämä väkivallattomat osapuolet tuovat kiintoisan, erilailla toimivan mekaniikan COIN-sarjaan.

Itse pelissä sain Kansalliskongressin pelattavakseni. Alussa Raj (Britannian hallinto Intiassa) keskittyi vallankumouksellisten kurissa pitämiseen samalla, kun Muslimiliitto propagoi itsenäisten muslimialuiden puolesta idässä ja Kansalliskongressi keskitty Keski-Intian takamaiden propagandaan. Raj ei ollut yhtä kiinnostunut näiden alueiden tulevaisuudesta kuin oli väkirikkaimpien alueiden turvaamisesta. Kun ensimmäinen neljästä kampanjakortista (joiden kohdalla tarkastetaan mahdollinen voitto) oli mennyt, vallankumoukselliset ylittivät voittoehtonsa reilusti, mutta seuraavaan kampanjakorttiin oli vielä niin pitkälti, että Gandhin tekemä rauhanviestin levittäminen yhdessä Rajn poliisitoimien kanssat rauhoittivat tilanteen. Toisen kampanjakortin jälkeen Kansalliskongressin rauhanomainen vastarinta oli levinnyt niin laajalle, että sen voittoehto ylittyi, mutta nyt Raj käänsi poliisivoimansa kohti rauhanomaisten protestien kurissapitämistä joukkojenhallinnalla. Samalla vallankumouksellisten pommit kiristivät tilannetta ja vähensivät Kansalliskongressin rauhanomaisen vastustuksen kannatusta, joten brittejä ei vielä onnistuttu pakottamaan pois Intiasta. Viimeiseen kampanjaan lähdettiin kaikkien osapuolten hyvin tasaisesta tilanteesta. Viimeinen kampanja alkaa automaattisesti kriisillä (Intian yleistä tilannetta kuvaavat Unity- ja Restraint-tasot, joiden molempien ollessa minimissä päällä on kriisi, joka antaa sekä poliisivoimille että vallankumouksellisille enemmän toimintavapauksia). Raj ja vallankumoukselliset olivatkin pian saavuttaneet omat voittoehtonsa. Rauhanneuvottelut Lontoossa kuintenkin rauhoittivat tilannetta ja tämän takia molemmat näistä olivatkin olevansa hyvin rajoittuneita sen suhteen mitä voivat tehdä (Restraint nousi rauhanneuvottelu-eventin takia neljään – ja Restraint määrittää kertoo kuinka paljon nämä puolet joutuvat maksamaan operaatioistaan, joten molemmat olivat nopeasti vararikossa). Tällä aikaa muslimiliitto oli saanut Itä-Intiassa aikaan useita muslimijohtoisia osavaltioita ja noussut selkeään kärkipaikkaan. Ja nyt jäljellä olevien korttien kohdalla pelijärjestys mahdollisti näiden alueiden muslimihallinnon puolustamisen, joten historiallisen tuloksen tavoin Intian itsenäistymiskamppailu päättyi muslimiliiton voittoon.

Gandhi kuuluu COINien joukossa keskipituisiin tai vähän lyhempi peleihin: tämä pelin pisin skenaario päättyi vasta pakan viimeiseen korttiin ja kesti 4,5 tuntia.

Huutokauppa menossa. Tässä myydään 1899:ää

Illan ensimmäinen aikataulutettu peli oli GMT:n SpaceCorp, jossa tutkitaan ja asutetaan kilpaa kolmessa aikakaudessa ensin lähiaurinkokuntaa, sen jälkeen aurikokunnan ulko-osia ja lopulta lähitähtijärjestelmiä. Alkuerissä pelattiin tosin vain kaksi ensimmäistä aikakautta. Ensimmäisellä aikakaudella lähdin rakentamaan komeetoille tukikohtia ja poistuin ensimmäisenä asteroidivyöhykkeen taakse. Toinen pelaaja keskittyi Marsin rakentamiseen ja kolmas pelaaja rakensi Maan ympäristön Lagrange-pisteisiin. Sain kohtuullisen hyvän tuotannon aikaiseksi ja bonuspisteet pelin ensimmäisestä pistetuotantotoinnosta, mutta Marsista oli löytynyt niin paljon rikkauksia, että sitä tutkineella pelaajalla oli johto toiseen aikakauteen mennessä. Toisessa aikakaudessa pääsin lähtemään edellä muita Ceresistä, jonne saatiin hyvä tuotantoasema. Tämän jälkeen lähdin tutkimaan ja rakentamaan ulompien planeettojen kuihin, joissa alkoi tulla vastoinkäymisiä. Nostin älyttömän huonoja tutkimuslaattoja, joiden takia menetin yhteensä kolme pistettä. Samalla Marsia alkupelissä tutkinut pelaaja keskittyi Jupiterin kuihin ja nosti siellä hyvin tuottoisia tutkimuslaattoja, joka mahdollisti hänelle nopean teknologian kehittämisen etenemään. Peli lopulta loppui nopeasti, kun ulkoaurinkokuntaan tekemäni tukikohdat pisteyttivät kerralla kolme tavoitetta ja aiheuttivat aikakauden loppumisen, kun riittävä määrä tavoitteita oli toteuttu. Loppupisteytyksessä päädyin lopulta tasapisteisiin (23, joka on hyvin alhainen pistemäärä) Mars/Jupiter-pelaajan kanssa ja ensimmäinen tiebreaker tukikohtien määristä oli sekin tasan. Toinen tiebreaker oli keksittyjen teknologioiden määrä, joka jätti minut toiselle sijalle.

Viimeisenä pelinä tiistaina oli Tin Goose, joka on kovasti aliarvostettu peli lentoyhtiön rakentamisesta ilmailun alkuaikoina. Päädyin viiden hengen pöydässä samaan pöytään mm. pelin suunnittelijan Matt Calkinsin kanssa. Sain melko hyvän lähtöpaikan keskeltä Yhdysvaltoja, josta pääsi helposti saavuttamaan kovan kysynnän kaupunkeja monessa suunnassa. Lisäksi koneiden ostamisessa sain heti alussa hyvät hankinnat, kun sain ostettua molemmat omassa kädessä olleet DC-2:t sekä yhden toisen pelaajaan myyntiin laittaman saman tyyppisen koneen. Tämä saman konetyypin laivaston tehokkuus nosti yhtiöni tuloja tehokkaasti ja tätä auttoi vielä sopivaan aikaan tapahtunut onnettomuus, jonka takia asiakkaat siirtyivät turvallisiin DC-2-koneisiini. Siirryttäessä seuraavaan aikakauteen sain ostettua useamman Curtiss C-46:den, jotka mahdollistivat verkoston laajentamisen jälleen hyvin tuottavasti ja tehokkaasti. Lopulta verkosto kattoi koko Yhdysvallat San Franciscosta New Yorkiin ja niin tuottavasti, että voitto oli selvä $183:lla, kun toiseksi tulleella oli vähän yli $140.

Päivä 5: Kevyehköjä alkueriä

Keskiviikkona univelkojen nukkumisen jälkeen ensimmäinen peli oli iltapäivän Concordia. Ensimmäinen alkuerä pelattiin Italian kartalla, jossa neljällä pelaajalla tuli hyvin ahdasta. Sain alussa ostettua farmerin ja prefektin, joten strategiaksi oli selkeä, eli halpoihin kaupunkeihin leviäminen. Sain vielä diplomaatilla ostettua lisädiplomaatin ja -arkkitehdin ennen pakan sekoitusta, joten peli lähti hyvin liikkeelle, joskin ahtaan kartan aiheuttama kaupunkien nopea täyttyminen aiheutti hieman leviämisen hidastumista. Sain kuitenkin levitettyä kaupunkini kaikille alueille juuri ennen pelin loppumista ja voiton 116 pisteellä, kun tiilentekijän ostanut pelaaja, joka oli myös levittäytymässä laajalti jäi 109 pisteellä toiseksi.

Open Gaming -sali. Muutamaan peliin olisi vielä mahtunut salin takanurkalla.

Seuraavana ohjelmassa oli toinen alkuerä Great Western Trailia (GWT), jälleen lisäosalla pelattuna. Lähdin tällä kertaa hyvin erilaisella taktiikalla, eli rakentamaan, kunnes sain junaa eteenpäin ilmaiseksi ajavan rakennuksen laudalle ja sen jälkeen eteenpäin junalla. Tämän rakennuksen kohdalla kävi kuitenkin kriittinen suunnitteluvirhe, jonka takia päädyin laittamaan “etene kolme askelta” ja “etene neljä askelta” -toiminnot sisältävät rakennukset vähän vääriin paikkoihin, jonka takia näiden ketjuttaminen samalla vuorolla ei onnistunut suunnitelluksi. Sain kuitenkin junan etenemään nopeasti ja vähitellen myös isoja toimituksia aikaiseksi. Peli venyi hyvin pitkäksi, sillä kaksi pelaajaa liikkuivat Kansas Cityyn hyvin hitaasti – pelin pituutta kuvaa esimerkiksi se, että lopussa oli vapaana vain yksi rakennuksen paikka. Peli lopulta ratkesi viimeiseen lehmien nostoon ennen viimeistä toimitustani. Olisin tarvinnut minkä tahansa uniikin lehmäkortin päästäkseni New Yorkiin, joka olisi ollut 18 pisteen toimitus (9 paikoista ja 9 saatavalla olevasta asemalaatasta). Nostin kahden kortin kierrätyksellä kuitenkin vain samoja lehmiä, joita kädessä oli jo, jolloin jouduin tyytymään 5 pisteen toimitukseen. Lopulta edes 52 pistettä rakennuksista ei riittänyt vaan jäin toiseksi pistein 119 – 126, kun lähes kaikki asemalaatat kerännyt pelaaja vei voiton.

GWT venyi sen verran pitkäksi, että suunniteltu Lords of Waterdeep piti jättää väliin. Tauon jälkeen päivän viimeisenä pelinä oli siten Terraforming Mars. Tässä päädyin pöytään, jossa muut olivat hyvin kokeneita, joten kyyti oli melko kylmää. Pelissä oli mukana kaikki lisäosat Venusta lukuunottamatta ja näistä Colonies oli uusi tuttavuus minulle. Se tuntui tuovan hyvin kiinnostavia vaihtoehtoja ja ennen kaikkea tuovan energialle järkevää käyttöä. Sääntökuorma näistä lisäyksistä oli hyvin pieni ja pelin pituuteen vaikutus oli pieni tai vähän nopeuttava, joten ensikokemus tästä lisäosasta oli hyvin positiivinen. Aloitin pelin ihan hyvällä yhdistelmällä titaanin arvoa kasvattavasta yhtiöstä ja titaanin tuotannosta Prelude-korteista. Ja sen jälkeen ei sitten löytynytkään pariin vuoroon mitään mihin titaania käyttää. Osittain tämä johtui siitä, että muutin suunnitelmaa alkukorttien draftauksen jälkeen, joten potentiaalisia kortteja ei alussa ollut kädessä, mutta pakka ei kyllä myöskään suosinut tarjonnallaan. Kun sitten sain titaanit hyödynnettyä ja tuotannon käyntiin olinkin jo jäänyt liikaa jälkeen. Voiton vei lopulta kasvien kasvatukseen keskittynyt pelaaja siitä huolimatta, että hän oli vasta kolmantena ennen loppupisteytystä liki 20 pistettä jäljessä pisimmällä olevaan. Hänen metsät ja kaupungit pisteyttivät lopussa kuitenkin tolkuttomia määriä ja riittivät selkeään voittoon.