Marko Tainio ja Antero Kuusi
Ropecon 2026 oli jälleen tuttuun aikaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Messukeskuksen isoissa tiloissa. Facebookin tietojen mukaan kävijäennätys rikottiin jälleen, kun paikalla oli yli 11 000 henkeä. Tämä on vajaa tuhat kävijää enemmän kuin 2025 ja melkein tuplat vuoteen 2022 (5900 kävijää) verrattuna. Tapahtuman kasvu on ollut viime vuodet huimaa, vaikka enin kasvu taisikin nyt hieman laantua, kun lisää tuli vain vajaa tuhat henkeä, ei kahta tuhatta, kuten aikaisempina vuosina!
Kokoussiiven remontin vuoksi tapahtuman puheohjelmaa ja vähän muutakin oli siirretty isoihin saleihin ja muutenkin ohjelmaa oli sijoitettu uudelleen. Yksi kuitenkin on pysyvää, eli Huoltoreitti -porukan organisoima raskaampi pelaaminen. Tälläkin kertaa suunnistimme kartasta etukäteen tunnistettuun pöytää heti perjantaina ja pelasimme samassa paikassa koko viikonlopun.
Perjantai
Perjantaina pelasimme viidelle tänä vuonna julkaistua Baltic Empires: The Northern Wars of 1558-1721 sotapeliä. Brian Asklevin suunnittelemassa ja GMT Gamesin julkaisemassa pelissä on viisi osapuolta, Tanska-Norja, Ruotsi, Puola, Venäjä ja Preussi, jotka kamppailevat viidestään Itämeren herruudesta noin kahden vuosisadan ajan. Jokaisella osapuolella on oma kansallinen tavoite, jonka toteuttamalla voittaa pelin heti, ja lisäksi on kaikille yhteisiä voittoehtoja, joiden täyttyessä voittaa pelin.
Jokaisen vuoron aikana pelataan samat kuusi vaihetta. Ensin kerätään tulot, joita on raha ja erinäiset resurssit. Tämän jälkeen voi käydä kauppaa kaukomaiden kanssa, vaihtaen kotimaisia resursseja ulkomaan herkkuihin. Tällä on vaikutus maksukykyyn, sillä maksettaessa jokaisen tuotteen pitää olla erilaisen, jolloin neljä viljaa on vain yhden arvoinen, mutta neljä eri tuotetta on neljän rahan arvoinen. Talousvaiheessa otetaan lainaa, maksetaan laina (tai ei makseta, jolloin mennään konkurssiin) ja maksetaan omille sotajoukoille. Tuotantovaiheessa kehitetään kontrollissa olevia provinsseja, rekrytoidaan joukkoja ja ostetaan neuvonantajia. Neuvonantajat useimmiten parantavat jotain ominaisuutta ja ohjaavat sitä kautta valtion kehitystä. Neuvonantajat voivat myös tuoda peliin uusia voittoehtoja. Sotimisvaiheessa liikutellaan joukkoja ja tarvittaessa soditaan. Lopuksi on hegemoniavaihe, jonka aikana määritellään johtava pelaaja kaupankäynnin, tuotannon ja armeijan osalta. Tällä on iso merkitys, sillä kaupankäynnissä johtava pelaaja määrittää vuorojärjestyksen kaupankäyntivaiheessa ja armeijassa johtava pelaaja määrittää vuorojärjestyksen sotimisvaiheessa. Johtamalla kaikkia kolmea hegemoniaa voittaa pelin.
Pelasimme Ropeconissa kahdeksan vuoroa kestävän standardi skenaarion. Minun ohjastukseen tuli Tanska-Norja, jolla oli ambitioita Ruotsin suuntaan (Tukholman valtaus) ja erityisenä etuna mahdollisuus verottaa Tanskan salmien kautta kulkevaa liikennettä. Lähdin pelaamaan opportunistista peliä, eli kehittämään maata ja odottaen sopivaa tilaisuutta. Ruotsi suuntasi heti Baltiaa valtaamaan ja Preussi liitti puolueettomia saksalaisia kuningaskuntia alueeseensa. Puola ja Venäjä sotivat käytännössä koko pelin ajan, ja aivan erityisesti Kiovan hallinnasta. Alueen neutraalit kasakat sotivat vuoron perään kummankin puolella, tuhoten aina tilanteen mukaan jommankumman alueita.
Ruotsi sai armeijabonusten kautta Riikan alueen hallintaan samaan aikaan kun minä nappasin Pommerin. Alussa sovittu rauha, jossa Tanska-Norja keskittyi etelään ja Ruotsi itään, piti, kunnes Ruotsi teki iskun Gdanskin alueelle, tavoitteena vallata itselleen toinen tullikamari. Kahdeksan vuoron skenaariossa tämä on yksi voittoehdoista, joten voiton estääkseni siirsin armeijani Gdanskiin estämään valloituksen. Tämä onnistui, ja tanskalaisten oikeusoppineiden mukaan oli alun rauhansopimuksen mukainen liike (Gdansk on etelässä…). Ruotsi ei ollut samaa mieltä ja siirtyi seuraavaksi valtaamaan Tanskalta Skoonea. Juuri kun valmistauduimme eeppiseen, loppupelin kestävään taisteluun Skoonesta, Venäjä ilmoitti voittaneensa pelin. Olimme tässä vaiheessa vuorolla kuusi ja peliaikaa oli mennyt noin 4-5 tuntia.
Baltic Empires vaikuttaa hyvältä, ison porukan peliltä, jollaisia pelataan nimenomaan Ropeconin kaltaisissa tapahtumissa. Peliaika on (sotapelin mittakaavassa) kohtuullinen ja 16 vuoron skenaariokin on hyvin pelattavissa päivän aikana. Aikataulutuksen kannalta lukuisat voittoehdot tosin luovat oman epävarmuuden peliaikaan. Ilmeisesti peleillä on tapana loppua ennen viimeistä vuoroa, kuten meillekin kävi. Pelin tuotantoarvot on GMT:n tapaan korkeat, mutta kartan kohdalla tyyli on mennyt käytettävyyden edellä. Kartta on todella nätti, oikein taideteos, mutta olennaiset tuotantotiedot eivät erotu riittävän selkeästi, mikä haittaa varsinkin ensimmäisiä pelejä, kun karttaa ei osaa ulkoa. Osa pelinappuloista on myös liian samannäköisiä. Saa nähdä tuleeko tähän jossain vaiheessa päivitettyä versiota.
Loppuillasta pelasimme vielä Antin kanssa perinteisen EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006) palikkasotapelin. Tällä kertaa valitsimme pelattavaksi kesän 1944 skenaarion, jolloin historiallisesti tapahtui Operaatio Bagration nimellä tunnettu Saksan keskusta-armeijaryhmän tuhonnut hyökkäys. Minun ohjastamalla puna-armeijalla oli aloite ja houkuttelevan keskustan ja Balkanin sijasta päätinkin hyökätä pohjoisemmassa, tavoitteena Riika. Hyökkäys jäi kuitenkin junnaamaan paikalleen ilman läpimurtoa ja puolessa välin peliä olin varma häviöstä. Onneksi Saksan vastahyökkäykset oli yhtä tehottomia kuin minun hyökkäykset. Puna-armeijan jatkuva paine kuitenkin kulutti lopulta Saksan joukot ja vaikka läpimurtoa ei tapahtunutkaan niin skenaarion lopussa Saksan tappiot oli niin suuret, että puna-armeija julistettiin voittajaksi. EastFront on yksi parhaista, ellei jopa paras sotapeli, eikä vähiten erinomaisten skenaarioiden ansiosta.
Lauantai
Lauantaina oli vuorossa tapahtuman pelillinen pihvi, kuuden pelaajan Imperial Elegy: The Road to the Great War 1850-1920 (2025). Imperial Elegy on Michael Lorinon suunnittelema ja saksalaisen VUCA Simulationsin viime vuoden lopulla julkaisema sotapeli ensimmäistä maailmansotaa edeltävistä vuosikymmenistä. Peli alkaa vuodesta 1850 ja yksi pelikierros on yksi vuosikymmen. Peli loppuu seitsemännen kierroksen jälkeen noin vuoteen 1920. Pelialueena on koko maailma, tosin vahvasti Eurooppa-keskeisesti. Pelattavia maita on kuusi: Englanti, Ranska, Ottomaanit, Preussi-Saksa, Venäjä ja Itävalta-Unkari. Pelissä kehitetään oman maan teollisuutta, rakennetaan joukkoja, valloitetaan kaukomaita, liittoudutaan ja erotaan liitoista jne. Säännöissä pelin suunnittelija kirjoittaa, että hän halusi tehdä pelin, jossa ensimmäinen maailmansota sodittaisiin eri liittoumilla, millä sota todellisuudesta sodittiin. Tämän vuoksi pelin liittoumamekaniikka on monipuolinen.
Mekaanisesti peli on korttivetoinen ja muistuttaa GMT Gamesin Here I Stand ja Virgin Queen pelejä, mutta vain viitteellisesti. Imperialissa vastaavan rungon ympärille on kasattu enemmän tekemistä, ja erityisesti sodat on toteutettu eri tavalla. Imperialissa sodille asetetaan tavoite ja taisteluiden tuloksen perusteella saadaan optioita, joilla voidaan lunastaa tavoitteita. Samaa Here I Standin kanssa on korttivetoisuus, jossa kortin voi käyttää joko tapahtumana tai kortin pistearvon voi käyttää esim. joukkojen liikutteluun. Kortteja pelissä on paljon ja kortteja myös pelataan paljon.
Peli suurin erikoisuus on ensimmäinen maailmansota. Pelissä on pisteisiin perustuvat voittoehdot, joita pelaajat voivat valita itselleen pelin aikana. Peli voi kuitenkin päätyä ensimmäiseen maailmansotaan, jolloin sodan voittanut liittouma voittaa pelin (paitsi jos sota kestää liian pitkään, jolloin sodan ulkopuolelle jäänyt pelaaja voittaa). Sodan syttyminen ei ole varmaa ja eri pelaajilla voi olla pelin lopussa eri syyt välttää tai ajaa pelin sotaan.
Pelasin Ropeconissa Englantia. Aloitin todella varovaisesti, sillä sääntöjen perusteella en osannut yhtään arvioida mitä pelissä kannattaa tehdä ja miten. Pikkuhiljaa rytmi alkoi löytyä ja päätin pysytellä liittoumien ja sotien ulkopuolella keskittyen oman maan teollisuuden kehittämiseen ja kaukomaiden valtaukseen. Saksa keskittyi Saksan yhdistymiseen, Itävalta-Unkari ja Ranska kinastelivat aluksi Italian hallinnasta, kunnes siellä syntyi kumpaakin hyödyttävä status quo. Ottomaaneilla oli hyvä aloitus ja he valtasivat heti alkuun Egyptin, pitäen sen hallussa koko loppupelin ajan.
Alussa kaikki olivat neutraaleja, mutta pelin keskivaiheilla muodostui Saksan ja Venäjän muodostama liittouma, ja Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien muodostama toinen liittouma. Liittoumat kävivät yhden suursodan, jonka Saksan ja Venäjän liittouma hävisi. Saksa miehitettiin hetkeksi ja maa toipui tilanteesta loppupelin ajan. Tilanteesta viisastuneena Venäjä houkutteli Englannin osaksi heidän liittoumaa ja loppupelin liittoumat tuijottivat toisiaan kasvavan jännityksen vallassa. Pelin loppu muodostuikin sitten antikliimaksiksi, sillä suurta sotaa ei syttynyt ja pistevoiton jakoi Saksa (hävitystä sodasta huolimatta) ja Ottomaanit. Englanti ja Ranska taistelivat pelin loppuun saakka Kiinan hallinasta, koska molemmilla oli tähän tähtäävä voittoehto. Tällä kertaa Ranska vei, joten Englanti jäi kahdeksaan pisteeseen (Ranskalla yhdeksän, voittajilla kymmenen). Pelin loppuessa oltiin pelattu noin kaksitoista tuntia, sisältäen pari ruokataukoa. Maailmansodan syttyminen olisi lisännyt peliaikaa arviolta parilla tunnilla, jollei enemmänkin.
Imperial Elegy on massiivinen peli, eikä pelkästään peliajan suhteen. Eri mailla on omat tavoitteet, jotka antavat jonkinlaista viitettä siihen, mitä kannattaa tehdä, mutta pelissä on paljon hiekkalaatikkomaisia ”tee oma seikkailusi” elementtejä. Saksasta merkittävä siirtomaa? Mahdollista, tosin vaikeaa. Samalla pelin kortit luovat omaa tarinaansa. Esim. meidän pelissä USA:n sisällissota tapahtui ensimmäisellä vuorolla ja se johti maan jakautumiseen. Etelää tukenut Ranska sai pysyvän liittolaisen, mutta menetti hetkeksi arvostusta (miinus yksi kortti) tuettuaan orjavaltiota. Englannin kuningasperhettä kohtasi tragedia toisena perään kun pelin ”salamurhakortti” suuntautui jatkuvasti muiden touhuista neutraalina pysyvään saarivaltioon, jolla oli epäilyttävän paljon kortteja käytössä.
Yksi peli ei vielä paljastanut Imperial Elegyn potentiaalia, varsinkaan kun peli ei päättynyt sotaan. Pelin pituus on vain sitä luokkaa, että saa nähdä tuleeko sen pelaamiseen hyviä tilaisuuksia? VUCAn komponenttilaatu oli jälleen erinomainen, mutta ohjekirja olisi voinut olla selkeämpi. Peli on monimutkainen ja säännöissä on paljon poikkeuksia, joten ohjekirjan pitäisi olla sekä selkeän, että helposti selattavan. Nyt se oli minusta tarpeettoman monimutkainen.
Pitkän pelipäivän päätteeksi pelasimme vielä Antin kanssa kolmisen kierrosta Battle of Finland 1944 (2025) foliosotapeliä, joka kuvaa kesän 1944 torjuntataisteluita jatkosodassa. Tällä kertaa puna-armeijan kesähyökkäys suomalaisia vastaan jumittui heti alkuunsa Karjalan kannaksen VT-linjan eteen ja pakkasimme pelin kesken, kun läpimurto alkoi vaikuttaa mahdottomalta. Selkeä voitto suomalaisille.
Sunnuntai
Sunnuntaina vain Antti ja Antero olivat sotapelipäällä pelaten Volko Ruhnken Levy & Campaign pelisarjaan kuuluvaa Plantagenet: Cousins’ War for England, 1459 – 1485 (2023) sotapeliä. Pelin kuvaama aika tunnetaan yleisimmin nimellä Ruusujen sota. Anteron kuvaus pelin tapahtuneesta:
”Yorkin (Antero) kapina alkoi huonosti, kun Henry IV (Antti) sai pakotettua Yorkin taisteluun Itä-Angliassa isommalla armeijallaan, jossa York kuoli. Pian tämän jälkeen Salisubury sai kuitenkin Henryn heikon armeijan kiinni ja vangitutti Henryn muutamaksi kuukaudeksi, samalla, kun March keräsi vahvaa tukea Walesissa. Ensimmäisen kapinavuoden lopussa Somerset ja Exeter saivat taas Salisburyn armeijan kiinni ja Salisbury taistelun sijaan lähti maanpakoon, jättäen Henryn taas vapaaksi.
Toisen vuoden aikana Henry keräsi lähes kaikki armeijansa yhteen Lontoon seudulle, jossa ylivoimaisesti suurempi armeija teki selväksi, että hyökkäys suoraan ei kannata. Mutta tämän sotajoukon varustaminen ja syöttäminen vaati niin paljon, että Henry käytti suurimman osan vuodesta hankkien ruokaa ja verottaen. Kapinaa taas johtivat Warwick Calais’ta, jonka laivoilla kapina-armeijat liikkuivat paljon nopeammin ympäri Englantia, sekä March Walesin vahvasta asemasta. Vaikka kapina-armeijat olivatkin heikommat, ne saivat tehokkaammin rakennettua tukea itselleen ympäri Englantia (kapina johti koko ajan influence-pisteissä, jotka ratkaisevat pelin, jos se ei ratkea sotilaalliseen voittoon).
Sota ratkesi lopulta toisen vuoden lopussa, kun Henry jakoi armeijoitaan. Kapinallisten maanpaosta palannut Salisbury lähti kapina-armeijan isoimmalla osalla tuhomaan Northumberlandin armeijan, onnistuen siinä. Mutta samaan aikaan Henryn luutnantti Somerset teki kapinalliset yllättäneen pikamarssin ja sai kiinni Warwickin ja Marchin. Lancastereilla oli hieman isompi armeija, mutta he onnistuvat saamaan aseman tuulen yläpuolelta, joka heikensi kapinallisten ison jousimiesjoukon tehoa. Tuloksena oli Warwickin ja Marchin armeijoiden tuho ja kapinallisille jäi vain Salisbury toivottomaan asemaan, joten tilanne oli sillä selvä.”
Yhteenveto
Messukeskus on suunniteltu isoja tapahtumia varten ja Ropeconin kohdalla tämä näkyi siinä, miten vaivattomasti kaikki sujui, vaikka paikalla oli ennätysmäärä porukkaa. Pelitilaa tuntui olevan lauantainakin saatavilla ja ruokapaikkoja oli auki riittävästi, myös myöhään. Tapahtuman kirpputoria oli uudistettu niin, että myytävät peli pystyi tuomaan ennen ovien aukaisemista ja tavaroille oli enemmän tilaa. Molemmat erinomaisia uudistuksia. Kirpputorilla oli myynnissä koko joukko sotapelejä, jotka tuntuivat myös löytävän ostajansa. Kokoussiiven remontin takia esitykset olivat isoissa saleissa, mikä ei ollut ideaalia, mutta toimi riittävän hyvin.
Seuraavaa Ropeconia odotellessa!
