Ropecon 2026

Marko Tainio ja Antero Kuusi

Ropecon 2026 oli jälleen tuttuun aikaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Messukeskuksen isoissa tiloissa. Facebookin tietojen mukaan kävijäennätys rikottiin jälleen, kun paikalla oli yli 11 000 henkeä. Tämä on vajaa tuhat kävijää enemmän kuin 2025 ja melkein tuplat vuoteen 2022 (5900 kävijää) verrattuna. Tapahtuman kasvu on ollut viime vuodet huimaa, vaikka enin kasvu taisikin nyt hieman laantua, kun lisää tuli vain vajaa tuhat henkeä, ei kahta tuhatta, kuten aikaisempina vuosina!

Kokoussiiven remontin vuoksi tapahtuman puheohjelmaa ja vähän muutakin oli siirretty isoihin saleihin ja muutenkin ohjelmaa oli sijoitettu uudelleen. Yksi kuitenkin on pysyvää, eli Huoltoreitti -porukan organisoima raskaampi pelaaminen. Tälläkin kertaa suunnistimme kartasta etukäteen tunnistettuun pöytää heti perjantaina ja pelasimme samassa paikassa koko viikonlopun.

Perjantai

Perjantaina pelasimme viidelle tänä vuonna julkaistua Baltic Empires: The Northern Wars of 1558-1721 sotapeliä. Brian Asklevin suunnittelemassa ja GMT Gamesin julkaisemassa pelissä on viisi osapuolta, Tanska-Norja, Ruotsi, Puola, Venäjä ja Preussi, jotka kamppailevat viidestään Itämeren herruudesta noin kahden vuosisadan ajan. Jokaisella osapuolella on oma kansallinen tavoite, jonka toteuttamalla voittaa pelin heti, ja lisäksi on kaikille yhteisiä voittoehtoja, joiden täyttyessä voittaa pelin.

Nils Johanssonin tekemä Baltic Empiresin kartta on todella nätti. Kuva: Marko Tainio.

Jokaisen vuoron aikana pelataan samat kuusi vaihetta. Ensin kerätään tulot, joita on raha ja erinäiset resurssit. Tämän jälkeen voi käydä kauppaa kaukomaiden kanssa, vaihtaen kotimaisia resursseja ulkomaan herkkuihin. Tällä on vaikutus maksukykyyn, sillä maksettaessa jokaisen tuotteen pitää olla erilaisen, jolloin neljä viljaa on vain yhden arvoinen, mutta neljä eri tuotetta on neljän rahan arvoinen. Talousvaiheessa otetaan lainaa, maksetaan laina (tai ei makseta, jolloin mennään konkurssiin) ja maksetaan omille sotajoukoille. Tuotantovaiheessa kehitetään kontrollissa olevia provinsseja, rekrytoidaan joukkoja ja ostetaan neuvonantajia. Neuvonantajat useimmiten parantavat jotain ominaisuutta ja ohjaavat sitä kautta valtion kehitystä. Neuvonantajat voivat myös tuoda peliin uusia voittoehtoja. Sotimisvaiheessa liikutellaan joukkoja ja tarvittaessa soditaan. Lopuksi on hegemoniavaihe, jonka aikana määritellään johtava pelaaja kaupankäynnin, tuotannon ja armeijan osalta. Tällä on iso merkitys, sillä kaupankäynnissä johtava pelaaja määrittää vuorojärjestyksen kaupankäyntivaiheessa ja armeijassa johtava pelaaja määrittää vuorojärjestyksen sotimisvaiheessa. Johtamalla kaikkia kolmea hegemoniaa voittaa pelin.

Hegemonian seuranta. Hegemonia on pelin keskeisiä elementtejä ja hegemoniajohto oikeassa kohtaa voi varmistaa pelin voiton. Kuva: Marko Tainio.

Pelasimme Ropeconissa kahdeksan vuoroa kestävän standardi skenaarion. Minun ohjastukseen tuli Tanska-Norja, jolla oli ambitioita Ruotsin suuntaan (Tukholman valtaus) ja erityisenä etuna mahdollisuus verottaa Tanskan salmien kautta kulkevaa liikennettä. Lähdin pelaamaan opportunistista peliä, eli kehittämään maata ja odottaen sopivaa tilaisuutta. Ruotsi suuntasi heti Baltiaa valtaamaan ja Preussi liitti puolueettomia saksalaisia kuningaskuntia alueeseensa. Puola ja Venäjä sotivat käytännössä koko pelin ajan, ja aivan erityisesti Kiovan hallinnasta. Alueen neutraalit kasakat sotivat vuoron perään kummankin puolella, tuhoten aina tilanteen mukaan jommankumman alueita.

Tanskan kuningaskunta. Tässä vaiheessa olin rekrytoinut yhden neuvonantajan (vasen alakulma). Kuva: Marko Tainio.

Ruotsi sai armeijabonusten kautta Riikan alueen hallintaan samaan aikaan kun minä nappasin Pommerin. Alussa sovittu rauha, jossa Tanska-Norja keskittyi etelään ja Ruotsi itään, piti, kunnes Ruotsi teki iskun Gdanskin alueelle, tavoitteena vallata itselleen toinen tullikamari. Kahdeksan vuoron skenaariossa tämä on yksi voittoehdoista, joten voiton estääkseni siirsin armeijani Gdanskiin estämään valloituksen. Tämä onnistui, ja tanskalaisten oikeusoppineiden mukaan oli alun rauhansopimuksen mukainen liike (Gdansk on etelässä…). Ruotsi ei ollut samaa mieltä ja siirtyi seuraavaksi valtaamaan Tanskalta Skoonea. Juuri kun valmistauduimme eeppiseen, loppupelin kestävään taisteluun Skoonesta, Venäjä ilmoitti voittaneensa pelin. Olimme tässä vaiheessa vuorolla kuusi ja peliaikaa oli mennyt noin 4-5 tuntia.

Tanskan keskeiset alueet kartalla. Tässä vaiheessa tilanne oli vielä ihan hyvä, tosin Hamburi olisi pitänyt vallata aikaisemmin. Kuva: Marko Tainio.

Baltic Empires vaikuttaa hyvältä, ison porukan peliltä, jollaisia pelataan nimenomaan Ropeconin kaltaisissa tapahtumissa. Peliaika on (sotapelin mittakaavassa) kohtuullinen ja 16 vuoron skenaariokin on hyvin pelattavissa päivän aikana. Aikataulutuksen kannalta lukuisat voittoehdot tosin luovat oman epävarmuuden peliaikaan. Ilmeisesti peleillä on tapana loppua ennen viimeistä vuoroa, kuten meillekin kävi. Pelin tuotantoarvot on GMT:n tapaan korkeat, mutta kartan kohdalla tyyli on mennyt käytettävyyden edellä. Kartta on todella nätti, oikein taideteos, mutta olennaiset tuotantotiedot eivät erotu riittävän selkeästi, mikä haittaa varsinkin ensimmäisiä pelejä, kun karttaa ei osaa ulkoa. Osa pelinappuloista on myös liian samannäköisiä. Saa nähdä tuleeko tähän jossain vaiheessa päivitettyä versiota.

Loppuillasta pelasimme vielä Antin kanssa perinteisen EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006) palikkasotapelin. Tällä kertaa valitsimme pelattavaksi kesän 1944 skenaarion, jolloin historiallisesti tapahtui Operaatio Bagration nimellä tunnettu Saksan keskusta-armeijaryhmän tuhonnut hyökkäys. Minun ohjastamalla puna-armeijalla oli aloite ja houkuttelevan keskustan ja Balkanin sijasta päätinkin hyökätä pohjoisemmassa, tavoitteena Riika. Hyökkäys jäi kuitenkin junnaamaan paikalleen ilman läpimurtoa ja puolessa välin peliä olin varma häviöstä. Onneksi Saksan vastahyökkäykset oli yhtä tehottomia kuin minun hyökkäykset. Puna-armeijan jatkuva paine kuitenkin kulutti lopulta Saksan joukot ja vaikka läpimurtoa ei tapahtunutkaan niin skenaarion lopussa Saksan tappiot oli niin suuret, että puna-armeija julistettiin voittajaksi. EastFront on yksi parhaista, ellei jopa paras sotapeli, eikä vähiten erinomaisten skenaarioiden ansiosta.

Lauantai

Lauantaina oli vuorossa tapahtuman pelillinen pihvi, kuuden pelaajan Imperial Elegy: The Road to the Great War 1850-1920 (2025). Imperial Elegy on Michael Lorinon suunnittelema ja saksalaisen VUCA Simulationsin viime vuoden lopulla julkaisema sotapeli ensimmäistä maailmansotaa edeltävistä vuosikymmenistä. Peli alkaa vuodesta 1850 ja yksi pelikierros on yksi vuosikymmen. Peli loppuu seitsemännen kierroksen jälkeen noin vuoteen 1920. Pelialueena on koko maailma, tosin vahvasti Eurooppa-keskeisesti. Pelattavia maita on kuusi: Englanti, Ranska, Ottomaanit, Preussi-Saksa, Venäjä ja Itävalta-Unkari. Pelissä kehitetään oman maan teollisuutta, rakennetaan joukkoja, valloitetaan kaukomaita, liittoudutaan ja erotaan liitoista jne. Säännöissä pelin suunnittelija kirjoittaa, että hän halusi tehdä pelin, jossa ensimmäinen maailmansota sodittaisiin eri liittoumilla, millä sota todellisuudesta sodittiin. Tämän vuoksi pelin liittoumamekaniikka on monipuolinen.

Pelin kansikuva on otos amerikkalaisen John Singer Sargentin kuuluisasta Gassed (kaasutetut) maalauksesta. Kuva: Marko Tainio.

Mekaanisesti peli on korttivetoinen ja muistuttaa GMT Gamesin Here I Stand ja Virgin Queen pelejä, mutta vain viitteellisesti. Imperialissa vastaavan rungon ympärille on kasattu enemmän tekemistä, ja erityisesti sodat on toteutettu eri tavalla. Imperialissa sodille asetetaan tavoite ja taisteluiden tuloksen perusteella saadaan optioita, joilla voidaan lunastaa tavoitteita. Samaa Here I Standin kanssa on korttivetoisuus, jossa kortin voi käyttää joko tapahtumana tai kortin pistearvon voi käyttää esim. joukkojen liikutteluun. Kortteja pelissä on paljon ja kortteja myös pelataan paljon.

Peli suurin erikoisuus on ensimmäinen maailmansota. Pelissä on pisteisiin perustuvat voittoehdot, joita pelaajat voivat valita itselleen pelin aikana. Peli voi kuitenkin päätyä ensimmäiseen maailmansotaan, jolloin sodan voittanut liittouma voittaa pelin (paitsi jos sota kestää liian pitkään, jolloin sodan ulkopuolelle jäänyt pelaaja voittaa). Sodan syttyminen ei ole varmaa ja eri pelaajilla voi olla pelin lopussa eri syyt välttää tai ajaa pelin sotaan.

Pelin kartta kattaa koko maailman, tosin Eurooppakeskeisesti. Kuva: Marko Tainio.

Pelasin Ropeconissa Englantia. Aloitin todella varovaisesti, sillä sääntöjen perusteella en osannut yhtään arvioida mitä pelissä kannattaa tehdä ja miten. Pikkuhiljaa rytmi alkoi löytyä ja päätin pysytellä liittoumien ja sotien ulkopuolella keskittyen oman maan teollisuuden kehittämiseen ja kaukomaiden valtaukseen. Saksa keskittyi Saksan yhdistymiseen, Itävalta-Unkari ja Ranska kinastelivat aluksi Italian hallinnasta, kunnes siellä syntyi kumpaakin hyödyttävä status quo. Ottomaaneilla oli hyvä aloitus ja he valtasivat heti alkuun Egyptin, pitäen sen hallussa koko loppupelin ajan.

Alussa kaikki olivat neutraaleja, mutta pelin keskivaiheilla muodostui Saksan ja Venäjän muodostama liittouma, ja Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Ottomaanien muodostama toinen liittouma. Liittoumat kävivät yhden suursodan, jonka Saksan ja Venäjän liittouma hävisi. Saksa miehitettiin hetkeksi ja maa toipui tilanteesta loppupelin ajan. Tilanteesta viisastuneena Venäjä houkutteli Englannin osaksi heidän liittoumaa ja loppupelin liittoumat tuijottivat toisiaan kasvavan jännityksen vallassa. Pelin loppu muodostuikin sitten antikliimaksiksi, sillä suurta sotaa ei syttynyt ja pistevoiton jakoi Saksa (hävitystä sodasta huolimatta) ja Ottomaanit. Englanti ja Ranska taistelivat pelin loppuun saakka Kiinan hallinasta, koska molemmilla oli tähän tähtäävä voittoehto. Tällä kertaa Ranska vei, joten Englanti jäi kahdeksaan pisteeseen (Ranskalla yhdeksän, voittajilla kymmenen). Pelin loppuessa oltiin pelattu noin kaksitoista tuntia, sisältäen pari ruokataukoa. Maailmansodan syttyminen olisi lisännyt peliaikaa arviolta parilla tunnilla, jollei enemmänkin.

Afrikka on jaettu. Kuva: Marko Tainio.

Imperial Elegy on massiivinen peli, eikä pelkästään peliajan suhteen. Eri mailla on omat tavoitteet, jotka antavat jonkinlaista viitettä siihen, mitä kannattaa tehdä, mutta pelissä on paljon hiekkalaatikkomaisia ”tee oma seikkailusi” elementtejä. Saksasta merkittävä siirtomaa? Mahdollista, tosin vaikeaa. Samalla pelin kortit luovat omaa tarinaansa. Esim. meidän pelissä USA:n sisällissota tapahtui ensimmäisellä vuorolla ja se johti maan jakautumiseen. Etelää tukenut Ranska sai pysyvän liittolaisen, mutta menetti hetkeksi arvostusta (miinus yksi kortti) tuettuaan orjavaltiota. Englannin kuningasperhettä kohtasi tragedia toisena perään kun pelin ”salamurhakortti” suuntautui jatkuvasti muiden touhuista neutraalina pysyvään saarivaltioon, jolla oli epäilyttävän paljon kortteja käytössä.

Yksi peli ei vielä paljastanut Imperial Elegyn potentiaalia, varsinkaan kun peli ei päättynyt sotaan. Pelin pituus on vain sitä luokkaa, että saa nähdä tuleeko sen pelaamiseen hyviä tilaisuuksia? VUCAn komponenttilaatu oli jälleen erinomainen, mutta ohjekirja olisi voinut olla selkeämpi. Peli on monimutkainen ja säännöissä on paljon poikkeuksia, joten ohjekirjan pitäisi olla sekä selkeän, että helposti selattavan. Nyt se oli minusta tarpeettoman monimutkainen.

Pitkän pelipäivän päätteeksi pelasimme vielä Antin kanssa kolmisen kierrosta Battle of Finland 1944 (2025) foliosotapeliä, joka kuvaa kesän 1944 torjuntataisteluita jatkosodassa. Tällä kertaa puna-armeijan kesähyökkäys suomalaisia vastaan jumittui heti alkuunsa Karjalan kannaksen VT-linjan eteen ja pakkasimme pelin kesken, kun läpimurto alkoi vaikuttaa mahdottomalta. Selkeä voitto suomalaisille.

Puna-armeijan hyökkäys on alkanut. Kuva: Marko Tainio.

Sunnuntai

Sunnuntaina vain Antti ja Antero olivat sotapelipäällä pelaten Volko Ruhnken Levy & Campaign pelisarjaan kuuluvaa Plantagenet: Cousins’ War for England, 1459 – 1485 (2023) sotapeliä. Pelin kuvaama aika tunnetaan yleisimmin nimellä Ruusujen sota. Anteron kuvaus pelin tapahtuneesta:

”Yorkin (Antero) kapina alkoi huonosti, kun Henry IV (Antti) sai pakotettua Yorkin taisteluun Itä-Angliassa isommalla armeijallaan, jossa York kuoli. Pian tämän jälkeen Salisubury sai kuitenkin Henryn heikon armeijan kiinni ja vangitutti Henryn muutamaksi kuukaudeksi, samalla, kun March keräsi vahvaa tukea Walesissa. Ensimmäisen kapinavuoden lopussa Somerset ja Exeter saivat taas Salisburyn armeijan kiinni ja Salisbury taistelun sijaan lähti maanpakoon, jättäen Henryn taas vapaaksi.

Toisen vuoden aikana Henry keräsi lähes kaikki armeijansa yhteen Lontoon seudulle, jossa ylivoimaisesti suurempi armeija teki selväksi, että hyökkäys suoraan ei kannata. Mutta tämän sotajoukon varustaminen ja syöttäminen vaati niin paljon, että Henry käytti suurimman osan vuodesta hankkien ruokaa ja verottaen. Kapinaa taas johtivat Warwick Calais’ta, jonka laivoilla kapina-armeijat liikkuivat paljon nopeammin ympäri Englantia, sekä March Walesin vahvasta asemasta. Vaikka kapina-armeijat olivatkin heikommat, ne saivat tehokkaammin rakennettua tukea itselleen ympäri Englantia (kapina johti koko ajan influence-pisteissä, jotka ratkaisevat pelin, jos se ei ratkea sotilaalliseen voittoon).

Sota ratkesi lopulta toisen vuoden lopussa, kun Henry jakoi armeijoitaan. Kapinallisten maanpaosta palannut Salisbury lähti kapina-armeijan isoimmalla osalla tuhomaan Northumberlandin armeijan, onnistuen siinä. Mutta samaan aikaan Henryn luutnantti Somerset teki kapinalliset yllättäneen pikamarssin ja sai kiinni Warwickin ja Marchin. Lancastereilla oli hieman isompi armeija, mutta he onnistuvat saamaan aseman tuulen yläpuolelta, joka heikensi kapinallisten ison jousimiesjoukon tehoa. Tuloksena oli Warwickin ja Marchin armeijoiden tuho ja kapinallisille jäi vain Salisbury toivottomaan asemaan, joten tilanne oli sillä selvä.”

Plantagenetin kartta. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Messukeskus on suunniteltu isoja tapahtumia varten ja Ropeconin kohdalla tämä näkyi siinä, miten vaivattomasti kaikki sujui, vaikka paikalla oli ennätysmäärä porukkaa. Pelitilaa tuntui olevan lauantainakin saatavilla ja ruokapaikkoja oli auki riittävästi, myös myöhään. Tapahtuman kirpputoria oli uudistettu niin, että myytävät peli pystyi tuomaan ennen ovien aukaisemista ja tavaroille oli enemmän tilaa. Molemmat erinomaisia uudistuksia. Kirpputorilla oli myynnissä koko joukko sotapelejä, jotka tuntuivat myös löytävän ostajansa. Kokoussiiven remontin takia esitykset olivat isoissa saleissa, mikä ei ollut ideaalia, mutta toimi riittävän hyvin.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!

Baltic Wargaming Convention 2026

2nd Baltic Wargaming Conventioniin (BWC) pelitapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin viisikymmentä pelaajaa kokoontuen pelaamaan ja testaamaan sotapelejä. Mikko Saarion Flintlock Gamesin kautta järjestämä tapahtuma kokosi pelaajia Suomen lisäksi Ruotsista, Puolasta, Saksasta, Espanjasta, USA:sta, Tanskasta, Liettuasta sekä Luxemburgista! Vahvan kansainvälisyyden lisäksi tapahtuma erosi monista kotimaisista lautapelitapahtumista etukäteen sovituilla pelisessioilla ja -demoilla, useiden kehitysvaiheessa olevien pelien testaamisessa ja lukuisten pienten julkaisijoiden mukanaololla. Pelipaikkana toimi temaattisesti tapahtumaan täydellisesti sopiva Suomenlinnan pajasali.

Espanjalaisen SNAFU Designin tiimin mukana tuomia pelejä. Operation Bøllebank lähti minun matkaan. Kuva: Marko Tainio.

Lauantai

Lauantaiksi olin sopinut vain yhden pelin, tai tarkemmin demotuksen: Northern Strike. Northern Strike on luxemburgilaisen Yves Rettelin suunnittelema ja saksalaisen VUCA Simulationsin aikanaan julkaisema peli kuvitteellisesta kolmannesta maailmansodasta vuonna 1989. ”Cold War Goes Hot”, eli (onneksi) kuvitteelliseksi jäänyttä kolmatta maailmansotaa kuvaavia pelejä on julkaistu viime vuosina useita ja yksi teeman isoja nimiä on vuonna 2023 julkaistu, maailmansodan alkua keski-Euroopassa kuvaava Red Strike. Julkaisuvuonnaan Red Strike voitti kolme Charles S. Roberts palkintoa.

Northern Strike pelin pelialue. Kuva: Marko Tainio.

Northern Strike on Red Strikea laajentava, itsenäinen sotapeli NATOn ja Varsovan liiton (VL) välisestä sodasta Euroopan pohjoislaidalla, Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Peli alkaa NATOn ja VL:n välisenä sotana, mutta Suomi ja Ruotsi voivat päätyä mukaan sotaan tiettyjen ehtojen ja todennäköisyyksien kautta. Tätä emme kuitenkaan testanneet, vaan tapahtumassa pelasimme kahdella kahden hengen joukkueella kolme demoskenaariota: Yhden maajoukoilla, yhden ilmavoimilla ja yhden laivastolla. Demottajana toimi pelin kehittäjä itse.

Pelimekaniikka on yksityiskohtainen. Vuoron aikana tarkistetaan huolto ja aloite, joista jälkimmäinen määrää, kuka menee ensin. Jokaisella vuorolla on kolme impulssia, joista ensimmäisessä ja toisessa aloitteen omaava osapuoli voi toimia ensin, ja toinen reagoi, mutta kolmannessa aloitteen omaavasta tulee reagoija. Tämä tekee vuoron suunnittelusta oman mielenkiintoisen minipelin, sillä joukot pitää määritellä aktiiviseksi tai reagoiviksi vuoron alussa. Aloite saadaan voittamalla taisteluita, joten välillä pelissä kannattaa sotia ihan vain aloitteen vuoksi. Pelatussa minidemossa Neuvostoliiton maajoukot puskivat kaksi vuoroa päin NATOn puolustusta ilman mainittavaa tulosta. Skenaario päättyi NATOn murskavoittoon.

Northern Stikessa hyökkääjä ja puolustaja voi valita maataistelussa, laittaako kaiken peliin vai hyökkääkö ”normaalisti”. Valinta tehdään yhtä aikaa. Yksi pelin hienoja mekaniikkoja. Kuva: Marko Tainio.

Ilmasota ja merisota noudattavat samaa impulssijärjestystä kuin maavoimat ja jokaisella impulssilla maa- meri- ja ilmajoukot voivat toimia vapaassa järjestyksessä. Esim. ensin yksi ilmavoimien isku, sitten yhden laivan pommitus, tämän jälkeen maavoimien hyökkäys, jonka jälkeen taas toisen laivan liike jne. Tämä vapauttaa pelaajat suunnittelemaan vuoroja ja liikkeitä sen mukaan mikä on kunkin tilanteen tarve. Ilmavoimien demossa VL:n piti tuhota NATOn lentokenttä, mikä ei kuitenkaan onnistunut, vaan NATOn hävittäjät ampuivat pommikoneet alas. Merellä VL kuitenkin pärjäsi paremmin murtautuen omassa demossaan NATOn laivaston läpi Atlantille tuhoamaan NATOn saattueita.

Demotuksessa meni ruokataukoineen noin 6-7 tuntia ja siinä vasta raapaistiin pelin mahdollisuuksia. Sen perusteella peli nousi omalla odotuslistalla korkealle, eikä pelkästään suomiteeman vuoksi. Aloitemekaniikka, vuoron suunnittelu ja vapaus liikuttaa eri yksiköitä oman tarpeen mukaan olivat demon perusteella merkittävimmät plussat, mutta pelissä oli paljon muita, hienoa mekaniikkoja. Lopullisen pelin peliajaksi on BoardGameGeekissa (BGG) arvioitu 180–2250 min, joista viimeisin koko sodan kestävälle kampanjalle.

Northern Striken lisäksi pelasin lauantaina vain yhden pelin, kahdella kahden hengen tiimillä pelatun Tank Duel: Enemy in the Crosshairs (2019). Mike Bertucellin suunnittelemassa ja GMT Gamesin julkaisemassa pelissä kukin pelaaja ohjasta tankkia (tai usempaa), tavoitteena kerätä pisteitä tuhoamalla vastustajan tankkeja, tai toteuttamalla skenaarion tavoitteita. Pelasimme kohtaamistaistelun, jossa vain tuhoilla oli merkitystä. Pelissä ei ole karttaa, vaan etäisyydet ja vastaavat on abstraktoitu. Meidän tiimin venäläiset T34 ”Sotkat” voittivat saksalaiset Stug III:sen ja panssari Nelosen muodostaman parin.

Puolalaisen Taktyka i Strategian (TS) paikalle tuomia pelejä. Puolassa on aktiivinen sotapeliskene ja siellä myös julkaistaan paljon sotapelejä. Kuva: Marko Tainio.

Sunnuntai

Sunnuntai alkoi Timon kanssa pelatulla Bayonets & Tomahawksilla (2021). Marc Rodriguesin suunnittelema & kuvittama ja GMT Gamesin julkaisema sotapeli kuvaa suurta siirtomaasotaa vuosina 1755-1760. Englanniksi sota tunnetaan nimellä French and Indian War, ja siinä Ranska ja Iso-Britannia taistelevat Pohjois-Amerikan hallinnasta. Pelin nimen mukaisesti intiaanit esittivät sodassa merkittävää roolia, liittoutuen pääosin ranskalaisten kanssa. Sota on Euroopassa tuntemattomampi, mutta merkittävä USA:ssa, eikä vähiten siksi, että sodassa kunnostautui muuan George Washington. Historiallisesti Iso-Britannia voitti sodan ja sen seurauksena esim. Kanadan alueet siirtyivät osaksi imperiumia. Sodasta on julkaistu monia pelejä, joista yksi tunnetuimmista on niin ikään GMT Gamesin julkaisema ja Volko Ruhnken suunnittelema Wilderness War (2001).

Bayonets & Tomahawks skenaarion alussa. Kuva: Marko Tainio.

Pelasimme pelissä vuoden 1758 kampanjan, jossa ensimmäisellä vuorolla Ranskalla on vielä jotain mahdollisuuksia iskeä takaisin, ennen kuin brittien armeija tulee ja jyrää. Pelasin ranskalaisilla ja saamani vihjeen mukaan keskityin intiaaniliittolaisilla keräämään pisteitä brittien asutuskeskuksiin suunnatuista iskuista, ja muilla joukoilla lähinnä pitämään brittien armeijan kurissa. Strategia onnistui ja peli päättyi ensimmäisen pelivuoden jälkeen Ranskan voittoon sen vuoden pelinlopetusehdon täyttyessä. Yhden pelin perusteella en osaa sanoa pelistä sen tarkemmin kuin, että omassa hyllyssä oleva kopio pitäisi varmaan ottaa joku päivä pöydälle.

Tämän jälkeen vuorossa oli Volko Ruhnken suunnittelema ja Fort Circle Gamesin julkaisema Hunt for Blackbeard (2026). Pelin oli tuonut paikalla ja sääntöjä selitti itse Mr Fort Circle, Kevin Bertham. Pelissä toinen pelaaja ohjastaa kuuluisaa merirosvoa, Mustapartaa (Blackbear), ja toinen häntä etsiviä viranomaisia. Pelissä on innovatiivinen, pystyssä pidettäviin puupalikoihin perustuva piiloinformaatiomekaniikka, jossa Mustaparta merkitsee liikkeensä puupalikoilla ja etsivät voivat havaita näitä jälkiä omalla vuorollaan, mutta niin, että Mustaparta ei tiedä, onko hänen jäljille päästy. Peli on todella nopea, vain neljä nopeahkoa kierrosta, jonka pelaa noin puoleen tuntiin. Pelasimme kaksi peliä, joista minun ohjastamat etsijät voittivat molemmat. Peli on julkaistu tänä vuonna ja sitä voi myös pelata digitaalisesti Rally the Troopsissa.

Volke on kehittänyt pelin piiloinformaatiomekaniikkaa edelleen ja pian julkaistavassa Coast Watchers: Allied Field Intelligence in the South Pacific, 1942-1943 -pelissä sitä hyödynnetään klassisemmassa sotapelissä.

Kevin Bertham lahjoitti toisen testipelin Huoltoreitti -blogille, joten tarkempaa arvostelua pelistä voi tulla myöhemmin.

Jonkun vaaleansinisen palikan takana on Mustaparta. Kuva: Marko Tainio.

Tapahtui muissa pöydissä

Yksi tapahtuman suurimmista hiteistä oli Brian Asklevin suunnittelema ja GMT Gamesin pian julkaisema Baltic Empires: The Northern Wars of 1558-1721. Max viiden pelaajan pelissä Itämeren alueen valtiot kamppailevat vallasta ja kunniasta. Pelin demopöytä oli jatkuvassa käytössä ja viikonlopun aikana pelattiin useita pelejä. Baltic Empires vaikuttaa täydelliseltä tapahtumapeliltä, jollainen sopisi hyvin esim. kesän Ropecon-tapahtumaan.

Baltic Empiresin kartta on hieno. Kuva: Marko Tainio.

Toinen suosittu, iso peli oli kehitysasteella oleva, Roger Sjögrening suunnittelema Time of Troubles, joka kuvaa Venäjän sekasorron aikaa. Mekaniikka on Ed Beachin suunnittelemasta ja GMT Gamesin julkaisemasta Here I Standista ja kuten esikuvassa, myös Time of Troublesissa on kuusi pelaajaa. Myös tästä kuului viikonlopun aikana paljon positiivista kommentointia.

Time of Troublesissa on lääniä. Kuva: Marko Tainio.

Kolmas paikalla ollut, ison porukan peli oli Columbia Gamesin julkaisema Alliance (2024). Tom Dalglieshin, Grant Dalglieshin ja Bruce McFarlanen julkaisema, max seitsemän pelaajan peli kuvaa Napoleonin sotia palikkasotamekaniikalla.

Lisäksi paikalla pelattiin ja testattiin Great Northern War Battles (GNWB) sarjan pelejä (kts. Kuvaus Napuen taistelua kuvaavasta pelistä täällä), Next War: Poland (2017), espanjanlaisten mukana tuoma Macià 1926: The Uprising That Never Was (2026), samoin espanjalaisten mukana tuoma Bizkaia 1937: The Iron Belt, All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020), Thirty Years of Misery (2026) ja montaa muuta peliä.

Napuen taistelu alkutekijöissään. Kuva: Marko Tainio.

Pelaamisen lisäksi lauantaina oli Mikko Saarion organisoima tietokilpailu, jossa testattiin tietämystä peleistä ja sotahistoriasta. Voittajille oli tarjolla iso kasa palkintopelejä. Onni oli tällä kertaa puolella ja sain kotiin vietäväksi kaksi uutta peliä. Viikonlopun kokonaissaldo oli viisi uutta peliä, joista espanjalaisilta ostettu, Nicola Sagginin suunnittelema ja SNAFU Designin julkaisema yksinpeli Operation Bøllebank (2024) on kerännyt netissä paljon positiivista pöhinää.

Macià 1926. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Baltic Wargaming Conventionin kaltaista tapahtumaa Suomen sotapeliskene on kaivannut. Aikaisemmat sotapelitapahtumat, kuten Suomen Lautapeliseuran järjestämät Warcon ja Hexacon, ovat noudattaneet tyypillisen lautapelitapahtuman formaattia, eli tuo paikalle pelit ja pelaa. BWC oli pinnalta sama, mutta kuitenkin erilainen. Julkaistujen pelien lisäksi paikalla oli paljon kehitysasteella olevia pelejä, niitä esitteli ja peluutti pelien suunnittelijat ja julkaisijat, paikalla oli lukuisia pienjulkaisijoita ja muutamia pelejä sai ostettua suoraan julkaisijoilta. Tämä teki tapahtumasta erilaisen, kuin tyypilliset kotimaiset lautapelitapahtumat. Tähän vaikutti myös tapahtuman vahva kansainvälisyys. En ainakaan muista yhtään suomalaista pelitapahtumaa, jossa kv-osallistujien osuus olisi ollut yhtä suuri kuin BWC:ssa. Käytännössä tapahtuman hallitseva kieli oli englanti.

Ensimmäinen, vuonna 2024 järjestetty Baltic Wargaming Convention oli vielä harjoittelua, mutta sama DNA oli jo silloin mukana. Nyt osallistujamäärä nousi toimivalle tasolle, enkä usko, että kasvu jää tähän.

Erityismainintana Suomenlinna oli toimiva tapahtumaympäristö. Jos nyt jotain kehitettävää haluaa lisätä, niin hieman pidempi aukioloaika olisi ollut kiva. Nyt ovet sulkeutuivat jo klo 21. Ja aloitus jo perjantaina.

Toistaiseksi nimeämätön proto Korean sodasta. Kuva: Marko Tainio.