Baltic Wargaming Convention 2026

2nd Baltic Wargaming Conventioniin (BWC) pelitapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin viisikymmentä pelaajaa kokoontuen pelaamaan ja testaamaan sotapelejä. Mikko Saarion Flintlock Gamesin kautta järjestämä tapahtuma kokosi pelaajia Suomen lisäksi Ruotsista, Puolasta, Saksasta, Espanjasta, USA:sta, Tanskasta, Liettuasta sekä Luxemburgista! Vahvan kansainvälisyyden lisäksi tapahtuma erosi monista kotimaisista lautapelitapahtumista etukäteen sovituilla pelisessioilla ja -demoilla, useiden kehitysvaiheessa olevien pelien testaamisessa ja lukuisten pienten julkaisijoiden mukanaololla. Pelipaikkana toimi temaattisesti tapahtumaan täydellisesti sopiva Suomenlinnan pajasali.

Espanjalaisen SNAFU Designin tiimin mukana tuomia pelejä. Operation Bøllebank lähti minun matkaan. Kuva: Marko Tainio.

Lauantai

Lauantaiksi olin sopinut vain yhden pelin, tai tarkemmin demotuksen: Northern Strike. Northern Strike on luxemburgilaisen Yves Rettelin suunnittelema ja saksalaisen VUCA Simulationsin aikanaan julkaisema peli kuvitteellisesta kolmannesta maailmansodasta vuonna 1989. ”Cold War Goes Hot”, eli (onneksi) kuvitteelliseksi jäänyttä kolmatta maailmansotaa kuvaavia pelejä on julkaistu viime vuosina useita ja yksi teeman isoja nimiä on vuonna 2023 julkaistu, maailmansodan alkua keski-Euroopassa kuvaava Red Strike. Julkaisuvuonnaan Red Strike voitti kolme Charles S. Roberts palkintoa.

Northern Strike pelin pelialue. Kuva: Marko Tainio.

Northern Strike on Red Strikea laajentava, itsenäinen sotapeli NATOn ja Varsovan liiton (VL) välisestä sodasta Euroopan pohjoislaidalla, Norjassa, Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Peli alkaa NATOn ja VL:n välisenä sotana, mutta Suomi ja Ruotsi voivat päätyä mukaan sotaan tiettyjen ehtojen ja todennäköisyyksien kautta. Tätä emme kuitenkaan testanneet, vaan tapahtumassa pelasimme kahdella kahden hengen joukkueella kolme demoskenaariota: Yhden maajoukoilla, yhden ilmavoimilla ja yhden laivastolla. Demottajana toimi pelin kehittäjä itse.

Pelimekaniikka on yksityiskohtainen. Vuoron aikana tarkistetaan huolto ja aloite, joista jälkimmäinen määrää, kuka menee ensin. Jokaisella vuorolla on kolme impulssia, joista ensimmäisessä ja toisessa aloitteen omaava osapuoli voi toimia ensin, ja toinen reagoi, mutta kolmannessa aloitteen omaavasta tulee reagoija. Tämä tekee vuoron suunnittelusta oman mielenkiintoisen minipelin, sillä joukot pitää määritellä aktiiviseksi tai reagoiviksi vuoron alussa. Aloite saadaan voittamalla taisteluita, joten välillä pelissä kannattaa sotia ihan vain aloitteen vuoksi. Pelatussa minidemossa Neuvostoliiton maajoukot puskivat kaksi vuoroa päin NATOn puolustusta ilman mainittavaa tulosta. Skenaario päättyi NATOn murskavoittoon.

Northern Stikessa hyökkääjä ja puolustaja voi valita maataistelussa, laittaako kaiken peliin vai hyökkääkö ”normaalisti”. Valinta tehdään yhtä aikaa. Yksi pelin hienoja mekaniikkoja. Kuva: Marko Tainio.

Ilmasota ja merisota noudattavat samaa impulssijärjestystä kuin maavoimat ja jokaisella impulssilla maa- meri- ja ilmajoukot voivat toimia vapaassa järjestyksessä. Esim. ensin yksi ilmavoimien isku, sitten yhden laivan pommitus, tämän jälkeen maavoimien hyökkäys, jonka jälkeen taas toisen laivan liike jne. Tämä vapauttaa pelaajat suunnittelemaan vuoroja ja liikkeitä sen mukaan mikä on kunkin tilanteen tarve. Ilmavoimien demossa VL:n piti tuhota NATOn lentokenttä, mikä ei kuitenkaan onnistunut, vaan NATOn hävittäjät ampuivat pommikoneet alas. Merellä VL kuitenkin pärjäsi paremmin murtautuen omassa demossaan NATOn laivaston läpi Atlantille tuhoamaan NATOn saattueita.

Demotuksessa meni ruokataukoineen noin 6-7 tuntia ja siinä vasta raapaistiin pelin mahdollisuuksia. Sen perusteella peli nousi omalla odotuslistalla korkealle, eikä pelkästään suomiteeman vuoksi. Aloitemekaniikka, vuoron suunnittelu ja vapaus liikuttaa eri yksiköitä oman tarpeen mukaan olivat demon perusteella merkittävimmät plussat, mutta pelissä oli paljon muita, hienoa mekaniikkoja. Lopullisen pelin peliajaksi on BoardGameGeekissa (BGG) arvioitu 180–2250 min, joista viimeisin koko sodan kestävälle kampanjalle.

Northern Striken lisäksi pelasin lauantaina vain yhden pelin, kahdella kahden hengen tiimillä pelatun Tank Duel: Enemy in the Crosshairs (2019). Mike Bertucellin suunnittelemassa ja GMT Gamesin julkaisemassa pelissä kukin pelaaja ohjasta tankkia (tai usempaa), tavoitteena kerätä pisteitä tuhoamalla vastustajan tankkeja, tai toteuttamalla skenaarion tavoitteita. Pelasimme kohtaamistaistelun, jossa vain tuhoilla oli merkitystä. Pelissä ei ole karttaa, vaan etäisyydet ja vastaavat on abstraktoitu. Meidän tiimin venäläiset T34 ”Sotkat” voittivat saksalaiset Stug III:sen ja panssari Nelosen muodostaman parin.

Puolalaisen Taktyka i Strategian (TS) paikalle tuomia pelejä. Puolassa on aktiivinen sotapeliskene ja siellä myös julkaistaan paljon sotapelejä. Kuva: Marko Tainio.

Sunnuntai

Sunnuntai alkoi Timon kanssa pelatulla Bayonets & Tomahawksilla (2021). Marc Rodriguesin suunnittelema & kuvittama ja GMT Gamesin julkaisema sotapeli kuvaa suurta siirtomaasotaa vuosina 1755-1760. Englanniksi sota tunnetaan nimellä French and Indian War, ja siinä Ranska ja Iso-Britannia taistelevat Pohjois-Amerikan hallinnasta. Pelin nimen mukaisesti intiaanit esittivät sodassa merkittävää roolia, liittoutuen pääosin ranskalaisten kanssa. Sota on Euroopassa tuntemattomampi, mutta merkittävä USA:ssa, eikä vähiten siksi, että sodassa kunnostautui muuan George Washington. Historiallisesti Iso-Britannia voitti sodan ja sen seurauksena esim. Kanadan alueet siirtyivät osaksi imperiumia. Sodasta on julkaistu monia pelejä, joista yksi tunnetuimmista on niin ikään GMT Gamesin julkaisema ja Volko Ruhnken suunnittelema Wilderness War (2001).

Bayonets & Tomahawks skenaarion alussa. Kuva: Marko Tainio.

Pelasimme pelissä vuoden 1758 kampanjan, jossa ensimmäisellä vuorolla Ranskalla on vielä jotain mahdollisuuksia iskeä takaisin, ennen kuin brittien armeija tulee ja jyrää. Pelasin ranskalaisilla ja saamani vihjeen mukaan keskityin intiaaniliittolaisilla keräämään pisteitä brittien asutuskeskuksiin suunnatuista iskuista, ja muilla joukoilla lähinnä pitämään brittien armeijan kurissa. Strategia onnistui ja peli päättyi ensimmäisen pelivuoden jälkeen Ranskan voittoon sen vuoden pelinlopetusehdon täyttyessä. Yhden pelin perusteella en osaa sanoa pelistä sen tarkemmin kuin, että omassa hyllyssä oleva kopio pitäisi varmaan ottaa joku päivä pöydälle.

Tämän jälkeen vuorossa oli Volko Ruhnken suunnittelema ja Fort Circle Gamesin julkaisema Hunt for Blackbeard (2026). Pelin oli tuonut paikalla ja sääntöjä selitti itse Mr Fort Circle, Kevin Bertham. Pelissä toinen pelaaja ohjastaa kuuluisaa merirosvoa, Mustapartaa (Blackbear), ja toinen häntä etsiviä viranomaisia. Pelissä on innovatiivinen, pystyssä pidettäviin puupalikoihin perustuva piiloinformaatiomekaniikka, jossa Mustaparta merkitsee liikkeensä puupalikoilla ja etsivät voivat havaita näitä jälkiä omalla vuorollaan, mutta niin, että Mustaparta ei tiedä, onko hänen jäljille päästy. Peli on todella nopea, vain neljä nopeahkoa kierrosta, jonka pelaa noin puoleen tuntiin. Pelasimme kaksi peliä, joista minun ohjastamat etsijät voittivat molemmat. Peli on julkaistu tänä vuonna ja sitä voi myös pelata digitaalisesti Rally the Troopsissa.

Volke on kehittänyt pelin piiloinformaatiomekaniikkaa edelleen ja pian julkaistavassa Coast Watchers: Allied Field Intelligence in the South Pacific, 1942-1943 -pelissä sitä hyödynnetään klassisemmassa sotapelissä.

Kevin Bertham lahjoitti toisen testipelin Huoltoreitti -blogille, joten tarkempaa arvostelua pelistä voi tulla myöhemmin.

Jonkun vaaleansinisen palikan takana on Mustaparta. Kuva: Marko Tainio.

Tapahtui muissa pöydissä

Yksi tapahtuman suurimmista hiteistä oli Brian Asklevin suunnittelema ja GMT Gamesin pian julkaisema Baltic Empires: The Northern Wars of 1558-1721. Max viiden pelaajan pelissä Itämeren alueen valtiot kamppailevat vallasta ja kunniasta. Pelin demopöytä oli jatkuvassa käytössä ja viikonlopun aikana pelattiin useita pelejä. Baltic Empires vaikuttaa täydelliseltä tapahtumapeliltä, jollainen sopisi hyvin esim. kesän Ropecon-tapahtumaan.

Baltic Empiresin kartta on hieno. Kuva: Marko Tainio.

Toinen suosittu, iso peli oli kehitysasteella oleva, Roger Sjögrening suunnittelema Time of Troubles, joka kuvaa Venäjän sekasorron aikaa. Mekaniikka on Ed Beachin suunnittelemasta ja GMT Gamesin julkaisemasta Here I Standista ja kuten esikuvassa, myös Time of Troublesissa on kuusi pelaajaa. Myös tästä kuului viikonlopun aikana paljon positiivista kommentointia.

Time of Troublesissa on lääniä. Kuva: Marko Tainio.

Kolmas paikalla ollut, ison porukan peli oli Columbia Gamesin julkaisema Alliance (2024). Tom Dalglieshin, Grant Dalglieshin ja Bruce McFarlanen julkaisema, max seitsemän pelaajan peli kuvaa Napoleonin sotia palikkasotamekaniikalla.

Lisäksi paikalla pelattiin ja testattiin Great Northern War Battles (GNWB) sarjan pelejä (kts. Kuvaus Napuen taistelua kuvaavasta pelistä täällä), Next War: Poland (2017), espanjanlaisten mukana tuoma Macià 1926: The Uprising That Never Was (2026), samoin espanjalaisten mukana tuoma Bizkaia 1937: The Iron Belt, All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020), Thirty Years of Misery (2026) ja montaa muuta peliä.

Napuen taistelu alkutekijöissään. Kuva: Marko Tainio.

Pelaamisen lisäksi lauantaina oli Mikko Saarion organisoima tietokilpailu, jossa testattiin tietämystä peleistä ja sotahistoriasta. Voittajille oli tarjolla iso kasa palkintopelejä. Onni oli tällä kertaa puolella ja sain kotiin vietäväksi kaksi uutta peliä. Viikonlopun kokonaissaldo oli viisi uutta peliä, joista espanjalaisilta ostettu, Nicola Sagginin suunnittelema ja SNAFU Designin julkaisema yksinpeli Operation Bøllebank (2024) on kerännyt netissä paljon positiivista pöhinää.

Macià 1926. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Baltic Wargaming Conventionin kaltaista tapahtumaa Suomen sotapeliskene on kaivannut. Aikaisemmat sotapelitapahtumat, kuten Suomen Lautapeliseuran järjestämät Warcon ja Hexacon, ovat noudattaneet tyypillisen lautapelitapahtuman formaattia, eli tuo paikalle pelit ja pelaa. BWC oli pinnalta sama, mutta kuitenkin erilainen. Julkaistujen pelien lisäksi paikalla oli paljon kehitysasteella olevia pelejä, niitä esitteli ja peluutti pelien suunnittelijat ja julkaisijat, paikalla oli lukuisia pienjulkaisijoita ja muutamia pelejä sai ostettua suoraan julkaisijoilta. Tämä teki tapahtumasta erilaisen, kuin tyypilliset kotimaiset lautapelitapahtumat. Tähän vaikutti myös tapahtuman vahva kansainvälisyys. En ainakaan muista yhtään suomalaista pelitapahtumaa, jossa kv-osallistujien osuus olisi ollut yhtä suuri kuin BWC:ssa. Käytännössä tapahtuman hallitseva kieli oli englanti.

Ensimmäinen, vuonna 2024 järjestetty Baltic Wargaming Convention oli vielä harjoittelua, mutta sama DNA oli jo silloin mukana. Nyt osallistujamäärä nousi toimivalle tasolle, enkä usko, että kasvu jää tähän.

Erityismainintana Suomenlinna oli toimiva tapahtumaympäristö. Jos nyt jotain kehitettävää haluaa lisätä, niin hieman pidempi aukioloaika olisi ollut kiva. Nyt ovet sulkeutuivat jo klo 21. Ja aloitus jo perjantaina.

Toistaiseksi nimeämätön proto Korean sodasta. Kuva: Marko Tainio.

Friendly Fire de Luxe XVII

Lokakuussa lähdin toista kertaa Ruotsiin Friendly Fire (FF) –tapahtumaan viettämään  pitkää viikonloppua pelaamisen parissa. FF pidetään siis kaksi kertaa vuodessa. Aikataulu oli melko tiukka, perjantaina aamukoneella Tukholmaan, kolmen tunnin ajo paikan päälle ja suoraan pöytään – olihan tapahtuma jo puolessa välissä. 

Olin sopinut Roger Sjögrenin kanssa, että testaamme kahta projektia – Napuen taistelua, sekä hänen uutta peliään, Time of Troubles (ToT). Ensimmäinen on hänen mekaniikkansa päälle virittelemäni skenaario Napuen taistelusta 1714 ja jälkimmäisen on Roger rakentanut GMT Gamesin Here I Stand -pelijärjestelmän pohjalta. ToT kertoo Venäjän  myrskyisestä 1600-luvun alusta sekä kädenväännöstä mm. Ruotsin ja Puola-Liettuan  kanssa. Muuhun ei sitten oikein enää ollut aikaa tai energiaa, mikä kyllä sopi minulle aivan hyvin. Tällä(kään) kertaa siis ei tullut pelattua mitään klassikoita, vaikka niitä kyllä oli tarjolla vaikka kuinka paljon. 

Vastaanotto oli jälleen kerran lämmin, tunsinhan jo ison osan osallistujista edellisestä kerrasta. En kertaa enää itse tapahtumaa tai paikkaa, koska uutta kerrottavaa ei juurikaan ole edellisen artikkelin päälle.

Testattua: GNWB 1714 Napue

Tämä projekti oli suurin syy lähteä reissuun. Edellisellä kerralla olin päässyt tutustumaan Helsingborgin taisteluun 1710, josta kirjoitinkin erillisen artikkelin. Great Northern War Battles (GNWB) on pelijärjestelmänä siellä hieman raskaammasta päästä, mutta kun mekaniikka tulee tutuksi, alkaa varsinainen tarinankerronta. 

Ajatus Napuesta alkoi kyteä sen jälkeen, kun olin pelannut Helsingborgia. Ei Suomen monista sodista loppujen lopuksi ole paljoa pelejä ja esimerkiksi Huoltoreitin listalta niitä löytyy vain kourallinen ennen itsenäisyyden aikaa. Roger myös kiinnostui aiheesta ihan senkin takia, että näkisi miten systeemi toimii pienemmässä taistelussa, kuin jo kaksi olemassa olevaa skenaariota, joissa kaksi isoa armeijaa ottivat mittaa toisistaan. 

Ensimmäinen päivä kului tiiviisti testatessamme ensi kertaa peliä kokonaisuutena. Teimme alussa pieniä muutoksia ja korjauksia, mutta muuten peli sujui oikeastaan varsin hyvin. Kirjoitan tästä laajemman raportin vielä erikseen, joten jätän tarkemmat detaljit siihen. Laudalla taistelu näyttää tasaväkiseltä nappuloiden määrän perusteella, mutta keskimäärin venäläisyksiköt ovat tuplasti vahvempia kuin ruotsalaiset. 

Napuessa taisteli Ruotsin armeija koostuen pääasiassa suomalaisista, sekä Venäjä, jolla oli ainakin kaksinkertainen miesylivoima. GNWB-järjestelmä painottaa tarkkuutta taistelun ja sen efektin mallinnuksessa. Komentaja lähettää kirjalliset ohjeet alemmille portaille, jotka ovat sitten lähtevät noudattamaan niitä. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja liikkumisessa tai taisteluissa ei pelaajalla ole täyttä kontrollia. Aggressiivinen komentaja voi päättääkin hyökätä, vaikka esimies haluaa yksikön perääntyvän, tai pakeneva joukko tartuttaa pakokauhun naapuriyksiköihin johtaen pahimmillaan koko rintaman hajoamiseen. 

Lopputuloksesta sen verran, että historia toisti itseään. Ruotsin armeija taisteli viimeiseen suomalaiseen ja sen jälkeen peli alkoi olla ohitse. Tämä toisaalta oli session tavoite: varsin historiallinen lopputulos. Itse projekti on vasta alkumetreillä, mutta toisaalta on lupaavaa päästä olemassa olevan mekaniikan kanssa eteenpäin ilman suuria muutoksia tai haasteita.

Pohjanmaan pelloilla on täysi rähinä päällä. Kuva Mikko Saario.

Testattua: Time of Troubles

Lauantain vietin Time of Troublesin parissa. Tämä projekti perustuu Here I Standin järjestelmään ja toivottavasti GMT ottaa sen aikanaan julkaistavaksi. Roger on jälleen todistanut lahjansa sovittaessaan lyhyessä ajassa näin monimutkaisen aiheen pelikehikkoon. ToT kattaa erittäin mielenkiintoisen historiallisen ajankohdan, joka oli täynnä kaikenlaisia käänteitä (tarkennuksena peliä ei ole julkaistu vaikkakin se vaikuttaa jo lähes täysin valmiilta). Ja näitä käänteitä riittää, koska Venäjän vallankahvassa on milloin tsaari, milloin vale-Dimitri (joita oli siis kolme). Nämä kävivät jatkuvaa taistelua pajarien (yläluokka), kirkon ja kansan suosiosta. Samalla oltiin ystäviä tai sodassa naapurien kanssa sekä hätisteltiin kasakoita pois ryöstelemästä maata. Toki mekaniikan lainaaminen HiS:istä nopeutti asiaa melkoisesti.

Lauta täynnä tavaraa. Isot maat ovat Venäjä x 2 (tsaari ja nousukas), Ruotsi sekä Puola-
Liettua. Kaikilla on päänsärkynsä. Kuva Mikko Saario.

Itse pelasin Puola-Liettuaa, joka oli huonoissa väleissä vähän kaikkien, paitsi wannabe-tsaarin kanssa. Ehkä olin vain kokemattomampi, kuin sen pelaaja David, ja oikeastaan koko pelin pönkitin hänen pyrkimyksiään varsinaista tsaaria vastaan. Olin myös sodassa heti alusta alkaen Ruotsin kanssa ja samalla ottomaanit sekä Habsburg uhkasivat etelässä. Peli on korttivetoinen ja sinänsä melko suoraviivainen, mutta monenlaista säätöä kyllä tuli eteen. Korteilla pelattiin perinteisesti joko tapahtuma tai aktivointipisteet, ja joissain tapauksissa molemmat. Tsaari kukistui valetsaarien alle useamman kerran ja vänkäsi itsensä taas takaisin valtaan erilaisten metkujen avulla – hahmot toki muuttuivat matkan varrella.

Pelissä on neljä pelattavaa ryhmittymää: Venäjä x 2 (sekä pajarien tsaari että nousukastsaarit), Ruotsi ja Puola-Liettua. Suuri osa tapahtumista on kahden Venäjän pelaajan kesken, mutta sekä Ruotsi että Puola ovat kallellaan eri tsaarien puolelle. Lopussa mentiin sellaiseen kaikki kaikkia vastaan -tilanteeseen ja historiallisestihan Puola valloitti Moskovan.

Välillä idästä tai etelästä paikalle ryntäsivät kasakat, joita oli useampaa eri heimoa. Ne tekevät aikansa tuhoa, mutta kuihtuvat samalla pois. Jäljet pitää vaan korjata. Pelin puolessa välissä Tanska vihdoin julisti Ruotsille sodan ja meinasi lanata sen nopeasti (mutta vain meinasi). Itse menetin pääkaupunkini yllättäen sisäisille vastustajille, jotka sotkivat pahasti suunnitelmani Ruotsin lyömiseksi. Juutuin pitkäksi aikaa sisällissotaan sen sijaan että olisin päässyt vapauttamaan Baltian ruotsalaisten ikeestä. 

Koko päivän rupeama jatkui pitkälle yöhön osan jo luovuttaessa ennen “myöhäisiltaa”. Pieniä tarkennuksia ja korjauksia tehtiin koko päivän ajan – GMT saisi tästä melko varman hittipelin HiS-sarjaan. Varsinainen pelin voittaja jäi hieman epäselväksi, mutta kovasti myöhemmin minulle vakuutettiin, että Puola olisi vienyt pisimmän korren (rohkenen hieman epäillä tätä – itse en edes seurannut voittopisteiden laskentaa koko pelin aikana!).

Pelaamani Puola-Liettuan näkymä. Kuva Mikko Saario.

Ja paljon muuta mielenkiintoista

Uusia projekteja oli pelattavana ainakin seitsemän, ehkä enemmänkin – taisin mennä laskuissa sekaisin. Rogerilla oli vielä yllä mainittujen kahden lisäksi kolmantena 1710 Helsingborg, jota pelasin helmikuussa. Se alkaakin olla jo varsin hyvin koeponnistettu peli (putkessa ovat muuten Gemauerthof 1705 sekä Fraustadt 1706). Lisäksi 3CG (Three Crowns Games) peluutti ainakin kolmea tekeillä olevaa peliä: Platinum Fox (Petsamo Murmansk 1941), Colossus Stumbled (Harkova 1942) sekä The Six Days’ Race (El Alameinin ensimmäinen taistelu). 3CG:llä on toimiva pelimekaniikka, jonka päälle saa mukavasti viilattua uusia taisteluita.

Harkovan taisteluista riittää peliaiheita: Colossus Stumbled (3CG) testissä. Kuva Mikko
Saario.

Yksi ruotsalaisherrasmies pyöritteli itsekseen Gotland 1981 -peliä, joka on tehty Operational Combat Seriesin (OCS) päälle vaikkakin skaalaa on muutettu komppaniatasolle – kuulemma “jotain säädettävää vielä löytyy”. Itsetehty kartta ja nappulat olivatkin mielestäni todella tyylikkäitä ja aihekin vaikutti mielenkiintoiselta – toivottavasti etenee ja on pelattavissa myöhemmin.

Gotland 1981 -projekti. Kuva Mikko Saario.

Välillä kiertelin pelihuoneita katsomassa, mitä kaikkea oli laitettu pöydälle. Isoimmat pelit taisivat pyöriä koko viikon (tapahtuma alkoi keskiviikkona ja loppui sunnuntaina) ja yhdessä huoneessa ei näkynyt muuta kuin uudehko Congress of Vienna (BGG) usean pelin ajan. Tunnelma oli varsin tiivis pelaajien nahistellessa Ranskan imperiumin rippeistä Napoleonin sotien aikana tai jälkeen.

Euroopan tulevaisuudesta väännetään Wienin kongressissa Napoleonin sotien jäljiltä.
Pelaajat vaihtuivat mutta peli pysyi samana koko ajan. Kuva Mikko Saario.

Amerikan sisällissotaa käytiin läpi ainakin kahdessa huoneessa; toisessa oli megapeli This Terrible Sound (The Gamers, 2000) eli Chickamaugan taistelu 1863. Peli oli menossa, kun saavuin ja ilmeisesti jatkui vielä, kun lähdin jo kotimatkalle. Tavara täytti koko ison huoneen seiniä myöten.

Unioni vastaan Konfederaatio Chickamaugassa. Riittiköhän viikko tähän?? Kuva Mikko
Saario.

Toinen varteenotettava peli oli A Most Fearful Sacrifice, jossa miteltiin  Gettysburgin kaupungin liepeillä saman vuoden 1863 kesällä. 

Aikataulu. Kuva Mikko Saario.
Mitä on pelattu? Kuva Mikko Saario.

Kuka on kuningas? 

Lauantain illallisen jälkeen oli taas perinteinen tietovisa, jonka voittaja vei kotiinsa 3CG:n pelin. Kysymykset olivat melkoisen haastavia vaihdellen historian ja pelien välillä. Enhän minä esimerkiksi muistanut, että marsalkka Žukov oli alun alkaen ratsuväessä palvellut. Palkinto jäi tälläkin kertaa Ruotsiin, kun Suomi-joukkue vielä arvaili vääriä vastauksia visaisiin kysymyksiin…

Viikonloppu sujui mukavissa merkeissä pelaillen, jutellen, syöden ja juoden. Harmaa arki on sivussa ainakin muutaman päivän ja saa hengailla saman henkisten kanssa. Ensi vuonna taas sitten uudestaan?

Historiaa sekä pelejä, niistä on tietovisa tehty. Kuva Mikko Saario.