Pelejä Suomen sodista: Osa 4: Lapin sota (1944-45) ja modernit sodat (1945-?)

Pelejä Suomen sodista -juttusarjassa käymme läpi Suomen sotiin liittyvät pelit, jotka olemme löytäneet BoardGameGeek:stä (BGG), Suomen Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta sekä muista lähteistä. Sarjassa käsitellyt pelit joko liittyvät suoraan Suomen käymiin sotiin tai Suomen alue on niissä merkittävä osa peleissä kuvattua sotaa. Sarjan ensimmäinen osa käsitteli Suomen sisällissotaa (linkki), toinen osa talvisotaa (linkki) ja kolmas osa jatkosotaa (linkki).

Sarjan neljännen osan aiheena ovat pelit, joissa aiheena on Lapin sota (1944-45) tai modernit sodat, eli erilaiset vaihtoehtohistorialliset sodat, joissa taistellaan Suomen alueella vuoden 1945 jälkeen. Mukana ovat kaikki näitä sotia itsenäisenä kokonaisuutena käsittelevät pelit, joihin sisältyy kaikki pelin pelaamiseen tarvittava materiaali. Memoir ’44:n (2004) ja Advanced Squad Leaderin (ASL:n) (1985) kaltaisten pelisarjojen skenaariot Lapin sodasta ja moderneista sodista esitellään myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Alla esitellyt pelit on löydetty BGG:sta käymällä läpi kaikki Suomen itsenäisyydenaikaan liittyvät sotapelit. Aihetta ei ole rajattu etukäteen Lapin sotaan tai moderneihin sotiin, vaan rajaus tehtiin sen mukaan, mitä pelejä löytyi. Lapin sotaa ja moderneja sotia kuvaavien pelien lisäksi BGG:stä löytyi kaksi peliä Viron vapaussodasta (1918-20) (1918: Death on the Rails (2018) ja Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945 (2006), jossa on yksi Viron vapaussotaa käsittelevä skenaario). Nämä jäävät kuitenkin artikkelin aiheen ulkopuolelle, vaikka molemmissa on tiettävästi mukana suomalaisia joukkoja.

Tällä kertaa mukana ei ole yhtään peliä Doria-tietokannasta, koska kaikki tietokannasta tunnistetut aikajaksoon sopivat sotapelit kuvaavat sotia yleisellä tasolla yksilöimättä mistä sodasta on kyse. Esimerkiksi vuonna 1933 tai -34 julkaistu Merisotapeli käsittelee taktista merisotaa nimeämättä sotaa tai konfliktia. Samoihin aikoihin julkaistu Taktillinen partiopelit (1934) kuvaa kuvitteellista Sinisten ja Keltaisten (!) välistä taistelua. Molempia voi silti pitää esimerkkinä siitä, millaisena tuleva sota nähtiin maailmansotien välisenä aikana.

Alla olevat listat on koottu huolella, mutta todennäköisesti ne eivät sisällä kaikkia Lapin sotaan tai moderneihin sotiin liittyviä pelejä. Jos tiedät listasta puuttuvan pelin tai pelejä, voit vinkata niistä jutun lopussa olevassa kommenttiosiossa, kommentoida artikkelia Twitterissä tai Facebookissa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huoltoreitti[at]gmail.com.

Lapin sota (1944-45)

Lapin sota alkoi pian Suomen solmittua aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944 ja jatkui virallisesti huhtikuulle 1945, jolloin viimeisetkin saksalaiset joukot poistuivat Suomen alueelta. Sodan keskeisin syy oli Neuvostoliiton johtaman valvontakomission vaatimus ajaa Pohjois-Suomessa olevat saksalaiset joukot pois maasta tarvittaessa asevoimin. Saksalaiset joukot olivat joka tapauksessa poistumassa alueelta, mutta Neuvostoliiton aikapaineet ja ulkopoliittisesti tiukka tilanne johti nopeasti aseelliseen yhteenottoon, jossa kuoli molemmilta puolilta noin tuhat sotilasta, pääasiassa syksyn 1944 aikana. Lapin alueen sotatoimien lisäksi Saksa suunnitteli sekä Ahvenanmaan että Suursaareen valtausta, joista jälkimmäistä operaatiota yritettiin huonolla menestyksellä. Tämän lisäksi Itämeren alueella suomalaisten miinoitteet tuottivat Saksalle tappioita sodan loppuun saakka.

Lapin sodasta löytyi BGG:stä neljä peliä, joiden nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Peleistä kaksi, Mikael Grönroosin suunnittelemat ja Mikugamesin julkaisemat The Finnish Trilogy 1939-1945: Lapland War 1944-1945 (vol. 3) (2015) ja Tornio ’44 (2015) ovat ainoat kaksi peliä jotka keskittyvät vain Lapin sotaan. Näistä ensimmäinen on osa Grönroosin The Finnish Trilogy 1939-1945 -sarjaa, jonka ensimmäiset kaksi osaa käsittelivät talvisotaa ja jatkosotaa ja jotka on käsitelty kyseisiä sotia käsittelevissä artikkeleissa. Kuten sarjan muut osat, myös Lapin sotaan sijoittuva peli on kahden pelaajan strategisen mittakaavaan heksasota, jossa on yksi koko sodan käsittävä kampanja ja kaksi lyhyempää skenaariota. Mukana ovat vain Lapin taistelut ilmaan Suursaaren ja Ahvenanmaan taisteluita. Teknisesti ottaen kyseessä peli on lisäosa, joka tarvitsee kartan ja osan muita komponenteista aikaisemmista sarjan osista, mutta listataan se tällä kertaa tässä artikkelissa.

Nimi (linkki lisätietoihin)	Julkaisuvuosi	Suunnittelija	Pelaajamäärä	Julkaisija
Mannerheim's Cross: Finland at War 1939-1945 (bgg)	2006	Kurt Martin ja Ray Tapio	2 pelaajaa.	Critical Hit, Inc.
The Finnish Trilogy 1939-1945: Lapland War 1944-1945 (vol. 3) (bgg)	2014	Mikael Grönroos	2 pelaajaa.	Mikugames
Second World War at Sea: Sea of Iron (bgg)	2015	Michael Bennighof ja James Stear	1-2 pelaajaa.	Avalanche Press Ltd.
Tornio '44 (bgg)	2015	Mikael Grönroos	1-2 pelaajaa.	Mikugames

Tornio ’44 on itsenäinen peli, joka keskittyy sodan ehkä kuuluisimpaan taisteluun, eli Tornion maihinnousuun lokakuussa 1944. Tämäkin on heksasota, mutta mittakaava on taktinen ja pelaajamääräksi ilmoitetaan 1-2 pelaajaa. Huomionarvoista myös on että Tornio ’44 on edelleen myynnissä ja sitä myytiin esim. Ropecon 2019 -tapahtumasta ja se on saatavilla tätä kirjoittaessa Fantasiapelien verkkokaupasta.

Tornio’44 pelin alkoholivarastosäännöt. Tornio’44 on yksi harvoista sotapeleistä johon löytyy säännöt suomeksi. Kuva: Marko Tainio.

Muut kaksi Lapin sotaa käsittelevää peliä ovat Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945 (2006) ja Second World War at Sea: Sea of Iron (2015), joita on käsitelty tämän artikkelisarjan aikaisemmissa osissa. Mannerheim’s Cross on Advanced Tobruk System (ATS) systeemiä käyttävä taktisen tason heksasotapeli, jossa on BGG:n tietojen mukaan kaksi skenaariota Lapin sodasta. Sea of Iron on puolestaan laivasotapeli, jossa on Lapin sodasta yksi “battle scenario” Ahvenanmaan kuvitellusta valtauksesta ja yksi “operational scenario” Suursaaren valtausyrityksestä.

*Second World War at Sea: Sea of Iron* meritaistelupelin kansi. Kuva: Marko Tainio.

Lapin sota on pieni, huonosti tunnettu sivunäyttämön sivunäyttämö toisessa maailmansodassa, joten siihen nähden neljä peliä on ihan hyvä kattavuus, kun sitä vertaa paljon tunnetumpien talvisodan (20 peliä) ja jatkosodan (19 peliä) pelimääriin. Kattavuuttakin löytyy niin mittakaavan kuin aiheenkin puolesta. Vain ilmasota puuttuu, jollei sitten Buffalo Wings (2010) pelissä tai jossain muussa ilmasotapelissä ole skenaarioita Lapin sodasta.

*Second World War at Sea: Sea of Iron* pelin Tanne Ost (Suursaaren valtaus) skenaarion kuvaus.

Modernit sodat (1945-?)

Suomi ei ole onneksi joutunut sotaan sitten vuoden 1945, mutta se ei ole estänyt Suomen alueelle liittyvien vaihtoehtohistoriallisten pelien kehittämistä. Näitä vaihtoehtohistoriallisia pelejä löytyi BGG:stä neljä kappaletta, ja niiden nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

Nimi (linkki lisätietoihin)	Julkaisuvuosi	Suunnittelija	Pelaajamäärä	Julkaisija
Nordkapp (bgg)	1983	Charles T. Kamps, Edward G. Sollers	2 pelaajaa.	TSR (Strategy & Tactics magazine #94.)
Arctic Front (bgg)	1985	John Astell, Frank Chadwick	2 pelaajaa.	Game Designers' Workshop
World War III: Arctic Front – 1989 (bgg)	2005	Brandon Gajda	2-3 pelaajaa	Internet?
Putin's Northern War (bgg)	2017	Ty Bomba	1-2 pelaajaa.	One Small Step

Kolme peleistä keskittyy kuvitteelliseen kolmanteen maailmansotaan Pohjois-Euroopassa. Kaksi peleistä, Nordkapp (1983) ja Arctic Front (1985), julkaistiin 1980-luvulla ja niissä molemmissa Suomi voi joutua mukaan NATO:n ja Varsovan liiton väliseen maailmansotaan jos Neuvostoliitto päättää koukata Norjassa olevien NATO:n joukkojen selustaan Suomen kautta. BGG:n kuvausten perusteella pelit ovat hyvin samankaltaisia operatiivisen tason heksasotia, jopa peliaika mukaan lukien (molemmilla n. 240 minuuttia). Vuonna 2005 julkaistiin samaan aihepiiriin kuuluva 2-3 pelaajan operatiivinen heksasota World War III: Arctic Front – 1989 (2005). Pelistä on niin vähän tietoa saatavilla, että sen olemassaolo fyysisenä kopiona on epävarmaa.

Nordkapp peli julkaistiin Strategy & Tactics lehdessä. Kuva bgg:stä (linkki) käyttäjältä Mixo.

Julkaisuajankohdan ja aiheen puolesta uusin modernia sotaa käsittelevä peli on Ty Bomban suunnittelema Putin’s Northern War (2017), jossa oletetaan Venäjän tekevän nykyajassa yllätyshyökkäyksen Suomea vastaan. Pelaajamäärä on 1-2, ja pelin voi yhdistää saman suunnittelijan Putin Strikes: The Coming War for Eastern Europe (2016) pelin kanssa. Heksasotaa strategisella tai operatiivisella tasolla on myös tämän pelin henki.

*Arctic Front* pelin kartta hienona magneettiversiona. Kuva bgg:stä (linkki) käyttäjältä kgm3219.

Vaihtoehtohistoriallisissa peleissä vain mielikuvitus on rajana, joten siihen nähden on mielenkiintoista että neljästä tunnistetusta pelistä kolme on strategisen mittakaavan kolmanteen maailmansotaan sijoittuvia pelejä, jotka kaikki kuvaavat 80-lukua. Niin sanotuilta vaaran vuosilta heti toisen maailmansodan jälkeen ei ole pelejä eikä myöskään muulta kylmän sodan ajalta. Kylmän sodan jälkeisestä ajasta on vain yksi verrattain tuore peli. Isot modernia sotaa käsittelevät pelisarjat, kuten esim. GMT Gamesin Next War sarja, eivät ainakaan vielä ole käsitelleet pohjoismaita.

Saatavuus

Yllä mainituista peleistä Tornio’44 on ainut peli jota on tällä hetkellä myynnissä Suomessa. Second World War at Sea: Sea of Iron peliä saa suoraan julkaisijalta, tai jos haluaa tukea suomalaista vaihtoehtoa niin Wanha Liitto nettikaupan kautta (sain oman kopioni Wanhan liiton kautta joululoman aikana). Muita mainittuja pelejä, moderneihin sotiin sijoittuvat mukaan lukien, löytyy toisinaan käytettyjä esim. BGG-marketista ja muista käytettyjen pelien myyntipaikoista.

Talvisotapelipäivä 2019

Lauantaina 30.11. tuli kuluneeksi tasan 80-vuotta talvisodan syttymisestä. Huoltoreitti-blogi ja Suomen Lautapeliseura (SLS) järjestivät päivän kunniaksi Talvisotapelipäivän Espoossa Ison Omenan kirjastossa. Pelitilaa oli kahden salin ja 11 pöydän verran, ja tavoitteena oli pelata kahdeksan tuntia talvisotateemaisia lauta- ja korttipelejä.

Pelitila odottamassa pelaajia. Etualalla Jäinen Kuolema (2019) pelivalmiina. Kuva Marko Tainio.

Tapahtumapaikalla meillä oli käytössä kaksi kirjaston kokoushuonetta, joista toiseen asettelin aamulla ennen tapahtuman alkua esille Linden Lake Gamesin meille lahjoittaman Jäinen Kuolema: Suomen talvisota (2018) pelin. Peliä pelattiinkin ahkerasti koko päivän, ja varsin suoraviivaisena korttisotapelinä se sopikin erinomaisesti uusien pelaajien houkutteluun. Jäisen Kuoleman lisäksi asettelin rekvisiittamaisesti esille kirjastosta lainaamani GMT Gamesin Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 pelin. Kirjastosta löytyi myös esille laitettavaksi Lautapelioppaan päätoimittajan, Mikko Saaren, Löydä Lautapelit kirjan, josta laitoin esille sotapelaamista käsittelevän kappaleen.

Ovien symbolisesti avauduttu klo kymmenen paikalle saapui Self Rallyn facebooksivun kautta rekrytoidut Lukkarin veljekset asettelemaan paikalleen Taipaleenjoelle sijoittuvaa Advanced Squad Leader (ASL) (1985)-skenaariota. ASL-pelaajien lisäksi paikalle saapui kuusi muuta pelaajaa ja kaksi Memoir’44 (2004) settiä, joihin oli tulostettu joukko talvisotaskenaarioita. Yhden Memoir’44 skenaarion (Suomussalmi) pelasinkin ennen lounasta tapahtuman vaatimien järjestelyiden lomassa. Keskittymiskyky ei ollut ihan parhaimmillaan ja hävisin skenaarion neuvostoliittolaisina ihan pystyyn. Vinkkinä mainittakoon että Neuvostoliiton ei kannata turhaan lähteä siinä skenaariossa hyökimään eteenpäin…

HELMET-kirjastoista lainattu Red Winter (2012) esillä mainostamassa tapahtumaa. Kuva Marko Tainio.

Lounaan jälkeen hyppäsimme altaan syvään päätyyn aloittamalla Miikan mukanaan tuoman Europa Seriesiin kuuluvan A Winter War (1992) pelin. A Winter War on bgg:n mukaan kuuden tunnin peli, joten oikaisimme hieman ja jätimme laivastot ja ilmavoimat pois nopeuttaaksemme peliä. Se toimi ja onnistuimme pelaamaan pelin läpi noin kolmessa tunnissa. Hieman tosin jouduimme oikomaan sääntöjä Karjalan kannaksella, sillä ilman ilmatukea ei olisi minun pelaama Neuvostoliitto päässyt Mannerheimin linjasta läpi. Muuten A Winter War osoittautui klassiseksi heksasodaksi, hyvässä ja pahassa. Samalla peli muistutti hyvin siitä, miten heksasodatkin ovat kehittyneet sitten 90-luvun alun sujuvammiksi ja pelattavammiksi. Esim. A Winter Warissa taistelut päättyivät usein joko niin, ettei mitään tapahtunut, tai sitten toisen osapuolen kaikki joukot tuhoutuivat. Olihan sota toki verinen, mutta ei ehkä ihan noin paljon.

Advanced Squad Leader (ASL):n Taipaleenjokiskenaario alkoi Neuvostoliitton tankkien iskulla jalkaväen kahlatessa hitaasti perässä. Kuva Marko Tainio.

Kokonaisuutena pelipäivä onnistui hyvin. Paikalla oli 9-10 pelaajaa ja parhaimmillaan käynnissä oli neljä yhtäaikaista peliä, kaksi Memoir’44:sta, Jäinen Kuolema, ja koko pelipäivän kestänyt ASL. Toki enemmänkin porukkaa olisi mukaan mahtunut, mutta kohtuu lyhyessä ajassa pystyyn laitettuna tapahtumana n. kymmenen kävijää on ihan ok tulos. Pelaamaan uskaltautuneiden lisäksi paikalla kävi noin 5-6 uteliasta kyselemässä peleistä ja pelaamisesta. Jos oikein ymmärsin, niin osa oli huomannut tapahtuman kirjaston eri lehtiin laittamista ilmoituksista (esim. Länsiväylä ja Helsingin Sanomien kaupunkiliite mainostivat tapahtumaa). Kaikki pelatut pelit mahtuivat toiseen käytössä olleeseen saliin, joten toinen sali jäi käyttämättä. Ensi kerralla pitää laittaa mainokset esille riittävän ajoissa.

Memoir’44:n Suomussalmiskenaario. Mahdollisimme pelaajille vihjeenä että kuvan vasemmassa alakulmassa olevilla joukoilla ei välttämättä kannata rynniä eteenpäin takki auki. Kuva Marko Tainio.

Europea sarjan A Winter War pelin kartta. A Winter War on aikamatka vanhan ajan heksasotiin, hyvässä ja pahassa. Kuva Marko Tainio.

Niin, ensi kerta. Tämä oli ensimmäinen tällainen yhden päivän mittainen teeman ympärille sidottu sotapelipäivä. Näitä olisi tarkoitus järjestää uudestaan jokunen kerta vuodessa sen mukaan, miten tilakysymys ja aika saadaan järjestettyä. Iso Omenan kirjasto toivottikin meidät jo tervetulleeksi. Teemoista jatkosota ja sisällissota ovat ensimmäisenä listalla, ja sen jälkeen mietitään tarkemmin, halutaanko esim. merisotaa, ilmasotaa vai vaikkapa Suomen sotaa. Ehdotuksia otetaan vastaan, samoin järjestelyapua.

Tapahtumassa pelattiin myös metapeli, jossa jokaisen pelin jälkeen merkittiin taululle rastilla kumpi osapuoli voitti pelin. Metapeli päättyi tasan 6-6 Suomen ja Neuvostoliitton kesken. Siihen oli hyvä lopettaa tältä osin! Kiitos kaikille pelaajille ja tapahtumaa muuten tukeneille henkilöille ja tahoille! Ja erityiskiitos Ison Omenan kirjastolle erinomaisesta yhteistyöstä!

Metapelin lopputilanne Suomi-Neuvostoliitto 6-6. Alun voitoista huolimatta NL nousi lopussa rinnalle, ja oli hetken aikaa voitollakin. Kuva Marko Tainio.

Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44

Sarjan kolmannen osan aiheena on jatkosotaa (1941-44) itsenäisenä kokonaisuutena käsittelevät pelit, joihin sisältyy kaikki pelin pelaamiseen tarvittava materiaali. Memoir ’44:n ja Advanced Squad Leaderin (ASL:n) kaltaisten pelisarjojen jatkosotaskenaariot esitellään myöhemmin erillisessä artikkelissa.

Alla oleva lista on koottu huolella, mutta todennäköisesti se ei sisällä kaikkia jatkosotaan liittyviä pelejä. Jos tiedät listasta puuttuvan pelin tai pelejä, voit vinkata niistä jutun lopussa olevassa kommenttiosiossa, kommentoida artikkelia Twitterissä tai Facebookissa tai lähettää sähköpostia osoitteeseen huoltoreitti[at]gmail.com.

Asemasota pelin kansi. Kuva Doria tietokannasta 18.9.2019 https://www.doria.fi/handle/10024/157030.

Jatkosota

Jatkosota alkoi kesäkuussa 1941 Operaatio Barbarossasta eli Saksan hyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Vaikka Suomen rintamalla sodan julistus tulikin muutaman päivän myöhemmin, niin käytännössä Suomi ja Suomen alueet olivat olleet jo pitkään osa Barbarossan suunnitelmaa. Suomi lähti mukaan sotaan toiveena saada takaisin talvisodassa menetetyt alueet ja vuoden 1941 etenemisvaiheessa nämä valloitettiinkin. Laatokan Karjalassa (Laatokan pohjoispuolella) suomalaiset valtasivat myös ison osan Neuvostoliitolle kuulunutta Karjalaa, mukaan lukien Petroskoin kaupungin. Suomalaisten joukkojen rinnalla taisteli saksalaisia joukkoja erityisesti Pohjois-Suomen rintamalla. Etenemisvaiheen jälkeen sota muuttui asemasodaksi, jonka aikana sotiminen koostui lähinnä kaukopartioiden toiminnasta ja rajatuista operaatioista. Asemasodan aikana Suomessa toivottiin, että sota ratkeaisi muualla, mutta kesällä 1944 Neuvostoliitto aloitti Normandian maihinnousun aikaan suurhyökkäyksen Suomen rintamalla. Tämä perääntymisvaiheena tunnettu kesä alkoi Suomelle huonosti Neuvostoliiton murtautuessa läpi linjoista voimalla ja vauhdilla, jollaiseen suomalaiset joukot eivät olleet tottuneet. Hyökkäys saatiin kuitenkin pysäytettyä ja Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa aselevon syyskuussa 1944 tilanteessa jossa Neuvostoliiton eteneminen oli pysäytetty kaikkialla.

Yli kolme vuotta jatkuneena sotana jatkosota tarjoaa useita erilaisia näkökulmia sodan simulointiin niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Erityisen hyvin jatkosota sopii operaatiotason peleille, joissa keskitytään yksittäiseen taisteluun tai kampanjaan, kuten kesän 1944 Talin-Ihantalan taisteluun. Toisin kuin sisällissotapelien ja talvisotapelien kohdalla, koko jatkosodan simulointi strategisen tason peleissä on kuitenkin haastavaa, sillä sodan pelitekninen jakaminen kolmeen erilaiseen vaiheeseen (hyökkäysvaihe, asemasotavaihe ja perääntymisvaihe) on vaikeaa. Suomen rintaman erityislaatuisuus lienee syynä siihen, että monissa Saksan ja Neuvostoliiton välistä itärintaman sotaa simuloivissa sotapeleissä, niin videolla kuin laudallakin, Suomi on rajattu taisteluiden ulkopuolelle.

Jatkosotapelejä

BGG:n tietokannasta löytyi 15 ja Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta neljä jatkosotapeliä. Pelien nimet, julkaisuvuodet, suunnittelija(t), pelaajamäärät ja julkaisijat on listattu alla olevaan taulukkoon, jossa pelit ovat järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. Pelit löytyvät myös BGG:stä omana listana.

Nimi (linkki lisätietoihin)	Julkaisuvuosi	Suunnittelija	Pelaajamäärä	Julkaisija
Asemasota (Doria)	1942	Ei tiedossa	2 pelaajaa.	Kuvataide
Ilmajääkärit (Doria)	1942	Ei tiedossa	2-5 pelaajaa.	Kuvataide
Partiokahakka (Doria)	1942	Ei tiedossa	2 pelaajaa.	Koulutarpeiden keskusliike
Ristiretki bolshevismia vastaan (Doria)	1943	Ei tiedossa	2 osapuolta.	Koulutarpeiden keskusliike
Salla 1941: A Fight to the Finnish (bgg)	1991	Michael Bennighof	2 pelaajaa.	Pacific Rim Publishing
Kestenga: Another Fight to the Finnish (bgg)	1993	Michael Bennighof	2 pelaajaa.	Pacific Rim Publishing
Forgotten Axis: Murmansk 1941 (bgg)	1999	Michael Bennighof	2 pelaajaa.	Decision Games (Strategy & Tactics #194)
Forgotten Axis: The Finnish Campaign (bgg)	2000	Michael Bennighof	2 pelaajaa.	Decision Games (Strategy & Tactics #199)
Winter Fury: The Battle of Tolvajärvi 1939 (bgg)	2001 (toinen version 2016)	Michael Bennighof	2 pelaajaa.	Avalanche Press Ltd.
Mannerheim's Cross: Finland at War 1939-1945 (bgg)	2006	Kurt Martin ja Ray Tapio	2 pelaajaa.	Critical Hit, Inc.
Panssarisotaa: The Battle of Tali-Ihantala, June 1944 (bgg)	2008	Perry Moore	Ei tiedossa.	Firefight Games
The Finnish Front, 1941-42 (bgg)	2009 (lehdessä 2016)	Ty Bomba, Joseph Miranda	2 pelaajaa.	Decision Games (World at War magazine #5, 2016.)
Buffalo Wings (bgg)	2010	J. D. Webster	2 pelaajaa.	Against the Odds; LPS, Inc. (Against the Odds lehden numero 29)
Karelia '44 (bgg)	2011	Ken Jacobsen, Ernesto Sassot	1-2 pelaajaa.	Multi-Man Publishing
Kaukopartio (bgg)	2013	Mikko Laubach	2-4 pelaajaa.	Nappulakenraali
The Finnish Trilogy 1939-1945: Continuation War 1941-1944 (vol. 2) (bgg)	2014	Mikael Grönroos	2 osapuolta.	Mikugames
Second World War at Sea: Sea of Iron (bgg)	2015	Michael Bennighof ja James Stear	1-2 pelaajaa.	Avalanche Press Ltd.
Storms in the East (bgg)	2015	Florent Coupeau	2 pelaajaa.	Cérigo Editions, Vae Victis
Leningrad '41 (bgg)	2017	Emanuele Santandrea	1-2 pelaajaa.	VentoNuovo Games

Ensimmäiset neljä jatkosotapeliä on julkaistu Suomessa jatkosodan aikana vuosina 1942-43. Pelien julkaisijoina toimi joko Kuvataide tai Kolutarpeiden keskusliike ja mekaanisesti ne ovat yksinkertaisia taktisen tason pelejä, joissa kuvataan pienten sotajoukkojen välistä taistelua. Poikkeuksen tekee Ristiretki bolshevismia vastaan (1943), joka kuvaa itärintaman sotaa Mustaltamereltä Jäämerelle, tosin niin, että Suomen rintaman leveys on kokonaisuuteen nähden suurempi mitä se todellisuudessa oli. Mutta suomalaisillehan tämä peli tehtiinkin.

Seuraavaa jatkosotapeliä saatiin odottaa 1990-luvulle, jolloin Avalanche Pressin perustaja Michael Bennighof aloitti oman operaatiotason sotapelien julkaisusarjansa. Suurin osa Bennighofin peleistä keskittyi Pohjois-Suomen rintamalle, jossa Suomi ja Saksa taistelivat yhdessä Neuvostoliittoa vastaan. Ensimmäinen sarjassa oli vuonna 1991 julkaistu Salla 1941: A Fight to the Finnish, joka keskittyy Sallan taisteluihin. Seuraavana sarja keskittyi Kiestinkiin (Kestenga: Another Fight to the Finnish), Muurmanskiin (Forgotten Axis: Murmansk 1941) ja uudestaan Sallaan (Forgotten Axis: The Finnish Campaign). Vuonna 2001 julkaistu Winter Fury: The Battle of Tolvajärvi 1939 on talvisotapeli, mutta pelistä pitäisi löytyä skenaario myös jatkosodan taisteluista Tolvajärven alueella. Vuonna 2015 Michael Bennighof palasi vielä Suomen sotiin laivasotapelillä Second World War at Sea: Sea of Iron. Yhteensä Bennighof on julkaissut kuusi peliä jatkosodasta ja näiden lisäksi yhden pelin talvisodasta.

Yksi monista Michael Bennighofin Pohjois-Suomeen sijoittuvista peleistä (Kestenga: Another Fight to the Finnish). Kuva BGG:stä käyttäjältä kryfam.

Muut suunnittelijat ja julkaisijat kuin Bennighof ja Avalanche Press ovat julkaisseet vain yhden jatkosotapelin per suunnittelija ja julkaisija. Julkaisijoiden kohdalla mielenkiintoisinta listassa on se että siitä puuttuu kokonaan tunnetuin sotapelijulkaisija, GMT Games, vaikka GMT onkin julkaissut kolme peliä talvisodasta. Toinen tunnettu sotapelijulkaisija, Multi-Man Publishing (MMP), on julkaissut yhden jatkosotapelin, Standard Combat Series (SCS) -sarjaan kuuluva Karelia ’44:n (2011).

Julkaisuajankohdissa ei ole myöskään havaittavissa mitään selkeää kuviota niin, että pelejä olisi julkaistu sodan vuosipäivinä, vaan pelejä on julkaistu noin yksi peli joka toinen vuosi -tahtia 90-luvulta lähtien

Pelaajamäärä on suurimmassa osassa pelejä kaksi, kuten sotapeleissä yleensäkin. Ilmajääkärit (1942) pelissä pelaajia voi olla 2-5 ja Kaukopartio (2013) -peliä voi pelata 2-4. Kolmessa pelissä pelaajamääräksi on merkitty myös yksi, eli pelit sopivat yksinpelaamiseen. Muut ovat kaksinpelejä.

Pelien kestot ovat normaalia sotapeliluokkaa eli vaihtelua on 30 minuutista (Second World War at Sea: Sea of Iron) 15 tuntiin (Forgotten Axis: Murmansk 1941).

Maalla, merellä ja ilmassa, mutta enimmäkseen maalla

Jatkosotapelien joukossa on yksi ilmasotaa kuvaava peli, Buffalo Wings (2010), ja yksi merisotaa kuvaava peli, Second World War at Sea: Sea of Iron (2015). Molemmat pelit kattavat myös talvisodan meri- ja ilmataisteluita, mutta skenaarioiden määrästä eri sotien väillä ei löydy tarkempaa tietoa. Sea of Iron sarjaan on myös saatavilla Finland’s Fantasy Fleet (2017) –lisäosa, jossa on mukana Suomen merivoimille suunniteltuja aluksia, jotka syystä tai toisesta eivät koskaan valmistuneet tai muusta syystä liittyneet laivastoon.

Jatkosodan ainoan ilmataistelupelitn, Buffalo Wingsin, kounttereita. Kuva BGG:stä käyttäjältä AlejandroCalle.

Suurin osa jatkosotapelistä keskittyy kuitenkin operaatiotason maataisteluihin, eli pelissä kuvataan yksittäistä taistelua tai kampanjaa. Tässä jatkosotapelit eroavat selvästi talvisotapeleistä, joista monet olivat koko sodan kattavia strategisen mittakaavan pelejä. Moderneista jatkosotapeleistä vain Mikugamesin Suomi-trilogian toinen osa, The Finnish Trilogy 1939-1945: Continuation War 1941-1944 (vol. 2) (2014), ja Decision Gamesin “They Died With Their Boots On” -sarjaan kuuluva The Finnish Front, 1941-42 (2009) ovat startegisen tason pelejä (tosin jälkimmäisen tapauksessa vain niukasti), kattaen yksittäistä operaatiota suurempia kokonaisuuksia.

Yksittäisistä taisteluista ja kampanjoista eniten pelejä on vuoden 1944 torjuntataisteluista Karjalan kannaksella, erityisesti Talin-Ihantalan taistelusta. MMP:n Standard Combat Series (SCS) -sarjaan kuuluva Karelia ’44 (2011) kattaa kaikki kannaksen taistelut, kun taas Panssarisotaa: The Battle of Tali-Ihantala, June 1944 (2008) ja Storms in the East (2015) käsittelevät vain Tali-Ihantalaa.

Karelia’44 -pelin kansi ja osa materiaaleista. Kuva BGG:stä käyttäjältä Ganix.

Puhtaasti taktisia maasotapelejä on kaksi, vuonna 2006 julkaistu Mannerheim’s Cross: Finland at War 1939-1945, ja Nappulakenraalin julkaisema Kaukopartio (2013). Mannerheim’s Cross peli on käsitelty jo aikaisemmin talvisotapelien joukossa ja BGG:stä saatujen tietojen perusteella pelissä on kuusi skenaariota jatkosodasta. Taktisen tason skenaarioita on todennäköisesti enemmän esim. Advanced Squad Leader (ASL) pelissä, mutta ne käsitellään omassa artikkelissa lisäosien yhteydessä.

Teemallisesti mielenkiintoisin on listan uusin jatkosotapeli Leningrad ’41 (2017), joka kuvaa Leningradin piiritystä. Pelin kuvauksen perusteella suomalaisilla joukoilla on pelissä merkittävä rooli, joten tämä on myös ainut tälle listalle kelpuutettu jatkosotapeli, jossa kuvataan myös Suomen rintaman ulkopuolisia taisteluita. Twitterissä on ollut viime aikoina keskustelua tulevasta The Hero City (Hero City eli sankarikaupunki oli Neuvostoliiton kahdelletoista kaupungille myöntämä arvonimi) nimisestä pelistä, joka keskittyy myös Leningradin piiritykseen, mutta siitä ei ole vielä tarjolla muuta tietoa kuin jokunen kuva.

Pelejä katsoessa onkin selvää, että teemallisesti jatkosodassa on vielä paljon tilaa uusille sotapeleille. Esimerkiksi vuoden 1941 hyökkäysvaihteesta on pelejä vähän, samoin Laatokan Karjalan taisteluista kesällä 1944. Suomalaisille nämä taistelut lienevät tutuimpia Tuntemattoman sotilaan kautta, sillä “tuntemattoman” kuvaama komppania taisteli koko sodan Laatokan karjalassa. Yksittäisistä taisteluista esimerkiksi talven 1944 Helsingin suurpommitukset ja keväällä 1942 suoritettu suursaaren valtaus voisivat toimia hyvinä lähtökohtina uusille sotapeleille. Sen sijaan Saksalaisten taisteluista Pohjois-Suomessa on ylitarjontaa, kiitos Michael Bennighofin.

Mekaniikka ensin

Moderneista jatkosotapeleistä lähes kaikki ovat mekaanisesti heksasotaa, jossa heksakartalla liikutellaan pahvisia pelimerkkejä, kaunttereita, ja taistelut ratkaistaan noppien ja taistelutaulukon (combat-resolution table, eli CRT) yhteistyöllä. Kolmessa Michael Bennighof pelissä on lisäksi “chit-pull” -mekaniikka, jossa aktivoitava yksikkö valitaan nostamalla “kupista” satunnaisesti kauntteri, joka sitten kertoo mitä yksikköä tai yksiköitä voi liikuttaa. Sen tarkemmin näiden pelien “chit-pull” mekaniikka ei pelkästään BGG:n perusteella selvinnyt.

Valtavirrasta poikkeavat kaksi peliä. Nappulakenraalin Kaukopartio käyttää point-to-point karttaa, jossa 2-4 pelaajan kaukopartiot liikkuvat ja suorittavat viiden tehtävän kampanjaa. Peliä on myös kuvattu sanoilla roolipelimäinen. Toinen valtavirrasta poikkeava peli on Leningrad ’41, jossa joukkoja kuvataan pystyyn nostetuilla puupalikoilla, “blokeilla”.

Sodan aikana julkaistut neljä peliä muodostavat oman kokonaisuuden, sillä mekaanisesti peleillä on vähän tekemistä modernien sotapelien kanssa. Asemasota pelissä ampuminen perustuu fyysiseen ampumanapin flippaamiseen PitchCarin tyyliin. Ilmajääkärissä pyritään saartamaan vastustajan yksiköitä vähän Tammea muistuttavalla mekaniikalla. Partiokahakka ja Ristiretki bolshevismia vastaan peleissä mekaniikka on samalla tavalla hyvin abstraktia, ja muistuttaa eniten Tammea. Pikanttina yksityiskohtana Ristiretki bolshevismia vastaan pelissä menettää oman yksikön jos unohtaa ampua vastustajaa.

Ei myynnissä

Jatkosotapeleistä kiinnostuneet joutuvat turvautumaan käytettyihin peleihin tai ulkomaisiin verkkokauppoihin, sillä pelilistaa tarkastaessa (kevät 2019) yhtäkään yllä mainittua jatkosotapeliä ei löytynyt Fantasiapelit tai Lautapelit.fi liikkeistä. BGG:n markettipaikalta löytyi kopioita joistain peleistä, mutta myyjät olivat järjestään ulkomaalaisia. Joitain pelejä löytyy suoraan julkaisijalta, kuten Second World War at Sea: Sea of Iron, jota löytyy Avalanche Pressin verkkokaupasta. Samoin Forgotten Axis: Murmansk 1941 ja Forgotten Axis: The Finnish Campaign pelejä voi löytyä Decision Gamesin verkkokaupasta, ja Karelia ’44, MMP:n verkkokaupasta. Panssarisotaa: The Battle of Tali-Ihantala, June 1944 on listattu BGG:ssä print-and-play peliksi, mutta tarvittavien tiedostojen saannista en löytänyt lisätietoa. Pelistä on muutenkin tarjolla niin vähän tietoa että sen olemassaolo on mysteeri.

Sodan aikana julkaistuista peleistä on julkaistu kaikki materiaalit Kansalliskirjaston Doria-tietokannassa, ja pelejä pääsee pelaamaan jos jaksaa askarrella uudet versiot. Tai omaa hyvät suhteet Kansalliskirjaston suuntaan!

Yhteenveto

Jatkosodasta on julkaistu 19 sotapeliä, pääasiassa ulkomaisten julkaisijoiden toimesta. Suunnittelijoista Michael Bennighof on ahkeroinut julkaisemalla kuusi peliä, erityisesti saksalaisten ja suomalaisten yhteisistä operaatioista Pohjois-Suomessa. Suurin osa peleistä on operatiivisen tason pelejä, joissa kuvataan yksittäistä taistelua tai kampanjaa. Koko sodan kattavia strategiapelejä on vain yksi, The Finnish Trilogy 1939-1945: Continuation War 1941-1944 (vol. 2). Pohjois-Suomen lisäksi suosittu teema on Karjalan kannaksen kesän 1944 taistelut, joista on julkaistu kolme peliä. Sen sijaan Laatokan Karjalasta ja hyökkäysvaiheesta pelejä on vähän.

Jatkosotapelien saatavuus on jopa talvisotapelejä heikompi. Artikkelia tehdessäni yhtäkään tässä mainittua peliä ei saanut tilattua uutena suomalaisista liikkeistä. Suoraan julkaisijoilta sai joitain pelejä, mutta jatkosotapelien pariin pääseminen vaatii käytännössä käytettyjen pelien tilaamista tai omien versioiden askartelua.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid (2017)

GMT Gamesin Enemy Coast Ahead -sarjan toinen, osa The Doolittle Raid on soolosotapeli, joka käsittelee Yhdysvaltojen toisessa maailmansodassa (1942) toteuttamaa lentohyökkäystä Japanin pääsaarille (tunnetaan nimellä Doolittlen isku). Peli kattaa koko Doolittlen iskun suunnittelusta jälkimaininkeihin saakka. Kestoa pelin kampanjalla on n. 6-8 tuntia ja kampanjasta irrotetuilla yksittäisillä skenaarioilla n. 20 minuuttia – 2 tuntia. Pelin on suunnitellut Jeremy White, joka tunnetaan myös Skies Above the Reichin (2018) toisena suunnittelijana.

Pelikartta countereineen levitettynä pöydälle.

Draaman kaari

Peli kostuu viidestä eri vaiheesta: Suunnittelu, laivaus, lento, hyökkäys/pommitus ja loppuratkaisu.

Suunnittelu

Doolittle päivystää puhelimessa Stilwellin neuvotellessa kiinalaisten kanssa.

Suunnitteluvaiheessa operaatiolle luodaan raamit. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja saa päättää mm. pyytääkö Kiinalta, Neuvostoliitolta tai amiraali Nimiztsiltä apua ja paljonko heille operaatiosta kerrotaan. Mitä enemmän he operaatiosta tietävät, sitä suuremmalla todennäköisyydellä apua heruu, mutta kääntöpuolena todennäköisyys, että japanilaiset saavat operaatiosta vihiä, kasvaa. Alkuvalmistelujen jälkeen on vuorossa pommikoneiden varustelu. Koneita saa muokata vapaasti, mutta jokainen muokkauspiste lisää operaation myöhästymisen mahdollisuutta. Koneiden varustelun jälkeen on aika päättää kuinka miehistö koulutetaan. Koulutukseen on käytettävissä koulutuspisteitä, joiden määrä riippuu mm. tehdyistä muokkauksista, koulutuspaikasta sekä moraalista. Mitä tiukemmin operaatiota salaillaan, sitä huonompi on moraali ja sitä tehottomammin miehistö harjoittelee. Tämän jälkeen lentokoneet ja miehistö siirretään San Franciscossa odottaville lentotukialuksille.

B-25 Mitchellien varustus on pitkälti pelaajasta kiinni.

Laivaus ja lento

Suunnitteluvaiheen jälkeen lentokoneet on tarkoitus laivata kohti laukaisukoordinaatteja. Matkalla laukaisualueelle pyritään saamaan kontakti saattueen kanssa ja väistellään vaaroja (hazard), kuten vihollisen signaaleja, veneitä ja viholliskoneita. Kaikki tämä tapahtuu nostamalla vaaroja kupista ja tietenkin heittämällä noppaa. Riippuen matkan tapahtumista japanilaiset voivat saada vihiä hyökkäyksestä, jolloin Japanin hälytystasoa nostetaan. Kun pelaaja päättää lähettää lentokoneet matkaan (toivon mukaan laukaisukoordinaateista) siirrytään lentovaiheeseen, joka noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin laivausvaihe, sillä erotuksella että yhden laivueen sijaan Japania kohti siirtyy 3-6 lentuetta lentokartalla. Lentueiden vaarat eroavat tietenkin myös nimellisesti laivausvaiheen vaaroista ja polttoainetta kuluu säästä, modifikaatioista sekä onnesta riippuen joko aivan liikaa tai vähän vähemmän.

Laivue matkaa tyynen valtameren halki kohti Japania. Laivojen asemointi ryhmän sisällä vaikuttaa valmiuteen reagoida erilaisiin vaaroihin.

Lentueet etenemässä kovassa myötätuulessa kohti Japanin pääsaaria. Lentueet 2 – 5 ovat pari tuntia 1 lentuetta jäljessä, sillä 1 lentueen kone kolaroi kiitoradalla lähtiessään lentoon.

Pommitus

Kun lentue saavuttaa Japanin ja onnistuneesti löytää kohteen (Tokio, Nagoya tai Osaka) se suorittaa pommituksen erillisellä kohdekartalla. Pommituksessa yksittäisen lentueen yksittäiset lentokoneet lentävät pienempiin alueisiin jaetulla kaupunkikohtaisella kohdekartalla. Kartalla on merkittynä yksittäisiä kohteita ja lentokoneiden viipyessä kohteella nostellaan jälleen kupista vaaroja ja heitellään noppaa. Pommituksen jälkeen lentue palaa lentokartalle ja jatkaa kohti Kiinaa tai Neuvostoliittoa, jonne niiden on tarkoitus laskeutua.

Kohdekartalla joutuu väistelemään niin ilmatorjuntatulta kuin vihollishävittäjiäkin.

Loppuratkaisu

Kaikkien lentueiden saavuttua Kiinaan tai Neuvostoliittoon (tai tuhouduttua) peli siirtyy loppuratkaisuvaiheeseen. Tässä vaiheessa onnistuneesti laskeutuneet sekä laskuvarjolla koneista hypänneet miehistöt koetetaan saada Chunkingiin turvaan. Matka Chunkingiin suoritetaan joko lentäen (sikäli kuin polttoainetta ja lentokuntoisia koneita on saatavilla) tai maateitse vaeltamalla. Miesten päästyä perille Chunkingiin tai jäätyä japanilaisten vangeiksi käydään läpi operaation loppuarvio. Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Säännöt ja mekaniikat

Pelin säännöt on sisällytetty 64-sivuiseen sääntökirjaan, mutta peliin on suunniteltu apulaput siten, ettei sääntökirjaa tarvitse vilkaista kertaakaan jos vain haluaa päästä pelaamaan. Erillisestä Skenaariokirjasta löytyy 10 skenaariota, jotka voi pelata läpi järjestyksessä pitkälti pelkkien apulappujen avulla. Näin pelin säännöt tulevat ripotellen tutuiksi ja samalla operaation historiaan voi tutustua skenaarioiden taustakertomuksien kautta. Itse opettelin pelin tällä tavalla ja se sai pelin tuntumaan sääntöjensä puolesta hyvinkin kevyeltä. Ylipäätään pelatessa sääntökirjaa ei juuri tarvitse sillä apulaput ovat yksinkertaisesti erinomaiset.

Pelin yksi ehdoton erikoisuus on sen eri vaiheiden toisistaan eroavat aikaskaalat. Suunnitteluvaiheessa pelataan neljä vuoroa, joista jokainen kuvaa yhtä kuukautta vuoden 1942 alussa. Laivausvaihe on jaettu 10 vuoroon (2. – 23. huhtikuuta 1942), jossa jokainen vuoro kuvaa kahta päivää. Lentovaihe on jaettu 12 vuoroon ja jokainen vuoro kuvaa 2 tuntia. Itse pommitukset kohdekartalla kuvaavat joitain minuutteja ja on jaettu 9 vuoroon.

Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Tarinavetoista soolosotaa

Minkälainen The Doolittle Raid sitten on pelinä? Ainakin itselleni se on ennen kaikkea tarina. Suunnittelijan omien sanojen mukaan pelissä ei ole voittoehtoja ja on pelaajasta itsestään kiinni pitääkö operaatiota onnistuneena, jos esim. Doolittle ylennetään mutta kaikki vangeiksi jääneet miehistöt teloitetaan kostona Tokyon täystuhosta. Pelin jokainen vaihe, komponentti ja mekaniikka tukee tätä tarinankerrontaa: Pelaajan tekemät päätökset vaikuttavat peliin huomattavasti, mutta päätöksiä ei tule arvioida pelkästään suorittamisen tai strategian kannalta. Esim. kallisarvoisten ja ylivertaisten Norden-tähtäinten korvaaminen säilykepurkeista improvisoiduilla Mark Twain-tähtäimillä on silkkaa hulluutta mekaanisesti, mutta historiallisesti näin tehtiin ja pelissä päätös vaikuttaa tarinan lopputulokseen. Pelissä tehdään siis päätöksiä, joiden ainoa painoarvo ei ole maksimaalisen tuhon (tai muun ”perinteisen sotapelimittarin”) aiheuttamisessa vaan myös historiallisissa, pelillisesti jossain määrin triviaaleissa, näkökulmissa.

Kenelle peli sitten on tarkoitettu? Mekaanisesti pelistä tulee mieleen esim. Phantom Leader tai The Hunters: Noppaa heitetään ja kupista nostetaan pahvilätkiä. Heittoihin ja nostoihin pystyy vaikuttamaan, mutta noppatuuri on armoton ja joskus huonon heiton/noston negatiiviset vaikutukset ovat huomattavat. Jos nauttii vahvasta tarinasta/historiasta ja oma käsitys hauskanpidosta on sumun peittämän lentokentän etsiminen tyhjällä polttoainetankilla kannattaa the Doolittle Raidia kokeilla. Pelin uudelleenpeluuarvo on lopputulosten monimuotoisuuden takia huomattava ja pelissä on mahdollista myös kokeilla täysin epähistoriallisia lähestymistapoja: Entäpä jos pommikoneisiin olisi jätetty Norden-tähtäimet ja hyökkäys olisi suoritettu korkealta tai keskellä yötä? Jos sotapeleistä etsii omalle strategiselle/taktiselle osaamiselle haastetta tai tykkää peleistä, joissa on selkeät voittoehdot joita tavoitella, kannattaa peliin suhtautua varauksella. Omasta mielestäni peli on erinomainen ja mukaansatempaava, enkä malta odottaa että saan aikaa toisen täyskampanjan läpikäymiseen.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid lyhyesti

Tarinavetoinen soolosotapeli Japanin pääsaarten pommituksesta 1942.

Suunnittelija(t): Jeremy ”Jerry” White.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2017).

Peliaika: Lyhyet skenaariot 20min – 2h, kampanja 6 – 8h.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Iskun suunnittelijoita ja lentueiden johtajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Päätöksentekotasoja on kolme: Iskun suunnitteluvaiheessa päätökset koskevat operatiivisia tekijöitä kuten pommituskorkeutta, varustelua, miehistön koulutusta yms. Laivaus ja lentovaiheissa ainoat käytännön päätökset ovat mille laivoille/lentueille vaarat määrätään. Pommitusvaiheessa päätökset liittyvät yksittäisten lentokoneiden siirtoihin.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa, lukuun ottamatta vaaroja niiden jakovaiheessa.

Tavoite (voiton määrittely): Voittoehtojen sijaan pelissä on narratiivinen loppuratkaisu.

Pelatut yksiköt/joukot: B25-Mitchell pommikoneet ja miehistöt, laivueen laivat.

Logistiikka/huolto: Ei varsinaista huoltomekaniikkaa. Polttoainemäärään sekä laskeutumispaikkojen huoltovalmiuteen voi vaikuttaa.

Taistelumekaniikka: Nopat.

Pelattuna: Reluctant Enemies (2014)

Heinäkuun helteissä oli hyvä viettää yksi päivä pelaamassa Operational Combat Series (OCS) -sarjaan kuuluvaa Reluctant Enemies (RE) sotapeliä. RE:tä on kutsuttu aloittelijan OCS:ksi, mutta onko näin?

Reluctant Enemies pelien kansi ja materiaalit. Kuva on ottanut bgg:n käyttäjä rexbinary, ja kuva on kopioitu 8.8.2019 bgg:stä osoiteesta: https://boardgamegeek.com/image/1992471/reluctant-enemies. No rights reserved.

Reluctant Enemies – sotaa Libanonissa ja Syyriassa

RE kuvaa Operaatio Exporterin taisteluita keväällä 1941 nykyisen Israelin, Libanonin, Syyrian ja Irakin alueella. Liittoutuneiden kampanjan tavoitteena oli varmistaa kuumenemassa olevan Pohjois-Afrikan rintaman selusta valtaamalla ja aseista riisumalla Vichyn Ranskalle uskolliset joukot Lähi-idän alueella. Operaation lopullisena yllykkeenä oli Vichyn Ranskan Saksalle ja Italialle antama oikeus käyttää Syyrian lentokenttiä.

Operaatio Exporter on huonosti tunnettu ja vähän mainittu kampanja jossa britit johtivat liittoutuneiden joukkoja Vichyn Ranskan joukkoja vastaan. Brittien rinnalla taisteli myös Vapaan Ranskan joukkoja, joten kampanjassa oli piirteitä ranskalaisesta sisällissodasta. Maailmalle kampanjan näkyvin muistutus taisikin olla israelilaisen Moshe Dayanin kuuluisa musta silmälappu, jonka käytön hän omaksui menetettyään toisen silmänsä kampanjan ensimmäisenä päivänä.

Kampanjan lähtötilanteessa liittoutuneilla on materiaalissa ja joukoissa laskettuna ylivoima, mutta Vichyn Ranskan joukot muodostavat uskottavan vastuksen. Pelissä on kolme selkeää hyökkäyssuuntaa, yksi rannikolla, yksi vuoristojen välillä oleva sola keskellä, ja avoin, aavikkoinen maasto kauimpana merestä. Nämä kaikki tarjoavat hyökkääjälle ja puolustajalle omanlaisensa haasteen joukkojen ryhmityksen ja siirtojen suhteen.

RE – aloittelijan OCS?

Multi-Man Publishingin (MMP) julkaisema Operational Combat Series (OCS) -sarja on yksi kuuluisimmista moderneista sotapelisarjoista. Sarjaan on julkaistu 18 peliä tai jatko-osaa, ja sarjan eri osia yhdistää sarjan yhteiset säännöt (niin kutsutut “living rules” säännöt löytyvät täältä) joita sarjan yksittäiset pelit varioivat omilla erikoissäännöillään. Teemallisesti OCS-sarjan pelit keskittyvät toiseen maailmansotaan ja Korean sotaan. Nimensä mukaisesti OCS-keskittyy operaatiotason sotimiseen, eli pelaaja komentaa useista divisioonista koostuvaa armeijaa, tai armeijoita, keskittyen pitämään joukot kunnossa, mutta jättäen sodan laajemman johtamisen (diplomatia, tutkimus, teollisuus) muiden huoleksi.

OCS:lla on monsteripelin maine, mikä johtuu enemmän pelin kuvaamien kampanjoiden mittakaavasta kuin sääntöjen monimutkaisuudesta (sotapelien mittakaavassa). Pelissä on kuitenkin yksi osa-alue joka erottaa sen monista kilpailijoistaan: Huolto. OCS:ssa on kahdenlaista huoltoa. Toinen on operaatio- ja strategisen mittakaavan sotapeleissä usein käytetty abstrakti huoltoreitti, jossa omien yksiköiden tulee osoittaa kartalla vihollisesta vapaa huoltoreitti jota ilman yksikkö saa miinuksia toimintaansa. Tämän lisäksi OCS:ssa on erillisiä huoltomerkkejä, joita kuvataan omilla pahvinattereilla. Tätä kartalla olevaan aktiivista huoltoa tarvitaan käytännössä aina kun pelissä pyrkii tekemään mitään erikoisempaa, kuten siirtämään mekanisoituja joukkoja, tilaamaan tykistötulta tai huoltamaan ilmavoimia. Erityisesti huoltoa tarvitaan hyökättäessä, ja tämä pakottaa pelaajan miettimään huollon kulutusta normaalia sotapeliä enemmän, myös tulevaisuuteen päin. OCS:ssa hyökkäyksen ensimmäinen vaihe on usein huoltovarastojen kasaaminen hyökkäävien joukkojen taakse niin että kun hyökkäys alkaa niin toiminta ei lopu heti ammusten ja bensan loppumiseen.

Reluctant Enemies pelin pahvinatterit eli ”kauntterit”. Moniin muihin OCS-sarjan peleihin verrattuna RE:ssä on vähän kaunttereita. Kuva bgg:n käyttäjältä marticabre osoitteesta: https://boardgamegeek.com/image/2415172/reluctant-enemies.

RE:ssä kartalla olevien huoltopisteiden hyödyntäminen on olennainen osa molempien osapuolten strategiaa. Vichyn Ranskalla on alussa isoja huoltovarikkoja, joiden evakuoiminen etenevien liittoutuneiden tieltä on elintärkeää myöhemmän toimintakyvyn turvaamiseksi. Muuten Vichy saa pelin aikana huoltoa vähän. Liittoutuneilla huoltoa saapuu enemmän, mutta sitä joudutaan kuskaamaan pidempiä matkoja. Kummallakaan osapuolella ei ole huoltoa riittävästi kaikille rintamilla vaan painopistettä joudutaan priorisoimaan sen mukaan, missä tilanne on otollisin (liittoutuneet) tai heikoin (Vichy).

Tapahtumaraporttia

Pelasimme RE:ta noin kymmenen tuntia ja sinä aikana ehdimme pelata läpi ohjekirjassa mainitun lyhyen skenaarion. Minä puolustin Vichyn Ranskalla ja Miikka pyrki läpimurtoon liittoutuneilla. Peli alkoi liittoutuneiden hyökkäyksellä (nykyisen) Israelin rannikkoa ja Litani-joen laaksoa pitkin kohti Beirutia ja Bekaanlaaksoa. Hyökkäystä tuki liittoutuneiden kommandojen maihinnousulla, jonka Vichy ajoi heti takaisin mereen (noudattaen historiallista tulosta). Muualla pyrin viivyttämään omilla joukoilla sen verran, että kallisarvoiset huoltovarastot ehdittiin evakuoimaan selustaan talteen.

Pelin lähtötilanne liittoutuneiden näkövinkkelistä. Vasemmalla on meren päällä kolme kommandoyksikköä, jotka tekivät alussa maihinnousun Vichyn Ranskan joukkojen (siniset yksiköt) kylkeen. Keskellä on pelin ajan staattisena pysynyt laakso ja oikealla idän avoin aavikko jonka kautta liittoutuneet iskivät pelin toisella puoliskolla. Ensimmäinen Vichyn Ranskan sininen yksikkö oikealla on Golanin kukkuloilla. Kuva Miikka Rytty.

Peli meinasi ratketa jo vuorolla kolme, kun liittoutuneiden isku rannikolla pääsi linjasta läpi ja huonosti mietitty perääntyminen antoi Miikalle tilaisuuden saartaa kaikki rannikkoa puolustaneet joukot. Onneksi sain seuraavalla vuorolla lisäjoukkoja käyttöön, ja huoltoa tuhlaamalla sain joukot linjaan murtamaan saarron ennen pysyviä vaurioita. Jos Miikalla olisi ollut seuraavalla vuorolla vähän enemmän huoltoa oman saarrostuksen jatkamiseen niin pelisi olisi loppunut siihen. Nyt pääsin omilla joukoilla perääntymään seuraavalle jokilinjalle, mihin linja loppupelin ajaksi jäikin. Tähän perääntymiseen paloi kuitenkin niin paljon huoltoa, että Vichyllä ei ollut mitään mahdollisuutta kunnon vastahyökkäyksiin loppupelin aikana.

Tämän jälkeen enin toiminta nähtiin idän aavikolla, jonne Miikka keskitti uudet yksikkönsä ja ison kasan huoltoa. Hyödyttömän taistelun sijasta päätin tyytyä hallittuun perääntymiseen ennen kuin Miikan apuvoimat ehtivät kunnolla paikalle. Tämä sujuikin aluksi hyvin, mutta sitten liittoutuneiden apuvoimat puskivat voimalla läpi Golanin kukkuloista (jotka olin hetkeä aikaisemmin jättänyt tyhmyyksissäni tyhjäksi) uhaten perääntyvien joukkojen selustaa. Jouduin tekemään pari epätoivoisempaa perääntymisvuoroa, joiden aikana muutama muista jälkeen jäänyt Ranskan siirtomaista koottu komppania tuhoutui viivytystaisteluissa. Suurimman osan joukoista sain kuitenkin kunnossa Damaskoksen edustalle jokilinjaan. Pelin viimeisellä vuorolla Miikka teki epätoivoisen läpimurtoyrityksen, joka onnistui nopan suosiollisella avustuksella yli odotusten. Jos peli olisi jatkunut niin Damaskos olisi suurella todennäköisyydellä kaatunut parin vuoron aikana. Sitä ei kuitenkaan laskettu vaan skenaarion voitto meni Vichylle.

Damaskoksen joukot pelin alussa. Restricted markin alla olevia yksiköitä sai vapauttaa pelin alussa yhden vuorossa. Kuvan etualalla oleva kakkosen lentokenttä, ja muut Syrian lentokentät, näyttelivät keskeistä roolia niin historiallisesti kuin pelissäkin. Kuva Miikka Rytty.

Yllä kuvattujen maataisteluiden lisäksi kävimme koko pelin ajan ilmavoimilla sotaa ilmaherruudesta. Vichyn Ranskalla oli pelin alussa paremmat ilmavoimat ja pyrin aggressiivisesti voittamaan totaalisen ilmaherruuden. Pelin loppupuolella tilanne alkoi kuitenkin kallistumaan brittien eduksi ja veikkaan että ilmaherruus olisi pian menetetty, jos peli olisi jatkunut. Tässäkin tapauksessa brittien huolto ja mahdollisuus korjata yksiköitä kallisti vaa’an heidän puolelle.

Yhteenveto

RE on monessa mielessä tyypillinen OCS-sarjan peli painottaessaan huollon merkitystä. Koska hyökkäykset on kalliita, niin varsinkin rintaman keskiosassa käytiin jatkuvaa manöverointia, jossa Miikka yritti hakea hyvää asemaa hyökkäykseen minun pyrkiessä estämään sen. Esim. yksi liittoutuneiden pioneerikomppania sahasi pelin aikana edestakaisin yhden ja saman heksan kohdalla vain palatakseen aina takaisin kun selustauhka oli hoidettu (“se on pojat nyt niin että me mennään takaisin niihin asemiin, joista me on jo kolmesti poistuttu”). Tavallaan peli muistutti tässä paljon esim. Napoleonin sotien aikaista linjataistelua jossa pyritään manövereilla pakottamaan vastustajan linja kestämättömään tilanteeseen.

Toisaalta RE on tunnelmaltaan aika erilainen kuin muut kokeilemani OCS-sarjan pelit. Selkeimmin ero näkyi Vickyllä pelattaessa siinä, että vaikka huoltoa olikin jatkuvasti liian vähän niin sen siirtelyä ei tarvinnut miettiä sen kummemmin. Muissa pelaamissani OCS-sarjan peleissä huollon kuljetuksen miettiminen on usein ollut ensimmäinen, ja tärkein, asia omalla vuorolla. Nyt siihen ei tarvinnut erityisemmin uhrata aikaa. Lisäksi RE:ssä on yksiköitä vähän ja siinä missä muissa kokeilemissani peleissä on selkeämmät rintamalinjat ja joitain keskeisiä yksiköitä jotka toimivat hyökkäyksen keihäänkärkenä niin RE:ssa joukkojen väliset erot on pienempiä ja eteenpäin mennään normaalien mosurien voimin. Pienet yksikkömäärät myös tekevät sen että yksittäisten taisteluheittojen merkitys kasvaa ja esim. pelin alussa minun nopanheittokäsi oli hyvässä vireessä samaan aikaan kun Miikalla heitot oli mollivoittoisia.

RE:sta oppii OCS-sarjan perusmekaniikat, mutta sen jälkeen kaipaan henkilökohtaisesti vähän tuhdimpia OCS-sarjan pelejä. En silti kieltäydy uudestakaan pelistä, varsinkin jos pääsisi pelaamaan liittoutuneiden puolella.