Pelattuna: Time of Wars: Eastern Europe 1590 – 1660 (2022)

Marko Tainio, Eero Miettinen ja Miikka Rytty.

Time of Wars: Eastern Europe 1590 – 1660 on puolalaisen Krzysztof Dytczakin suunnittelema ja puolalaisen Strategematan julkaisema suurstrategiatason sotapeli Itä-Euroopan myrskyisistä vuosista ennen ja jälkeen kolmikymmenvuotinen sodan (1618-1648). Ajallisesti peli kuvaa suurin piirtein samaa aikakautta kuin puolalaisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen Henryk Sienkiewiczin The Trilogy kirjasarja. Pelissä on viisi pelattavaa osapuolta, Ruotsi, Venäjä, Osmanien valtakunta (ottomaanit eli nykyisen Turkin edeltäjä), Puola-Liettua ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Mekaanisesti peli on korttivetoinen sotapeli, jossa kaikille viidellä pelaajalla on omat korttipakat. Pelin säännöissä suunnittelija nostaa esikuvakseen erityisesti Here I Standin, joka kuvastaa samaa aikakautta Länsi-Eurooppa painotuksella.

Pelin tyylitelty kansikuva. Kuva: Marko Tainio.


Korttivetoinen sekamelska

Pelissä kukin pelaaja päättää oman valtionsa diplomatiasta, sotimisesta ja yleisestä kehityksestä. Peli on jaettu seitsemän vuoroon, joiden aikana pelaajat vaihtavat hallitsijoita ja komentajia, keräävät käteen kortteja, ostavat kortteja ja neuvottelevat muiden pelaajien kanssa. Uskonnolliset erimielisyydet voivat nostattaa kapinoita, palkkasotilaita voi rekrytoida uhraamalla kortteja ja lopuksi päästään pelin pihviin, eli korttivetoisiin impulseihin. Pelaajat siirtelevät armeijoita, sotivat, piirittävät kaupunkeja ja linnoituksia ja parantavat valtakunnan erilaisia mittareita. Lopuksi kaikki joukot palaavat talveksi pääkaupunkiin ja siirrytään seuraavalle kierrokselle. Peli jatkuu, kunnes joku pelin voittoehdoista täytyy, tai on seitsemännen kierroksen loppu, jolloin eniten pisteitä kerännyt voittaa.

Pelialue ja -kartta. Kuva: Marko Tainio.

Armeijat liikkuvat komentajien kanssa, joilla on puolestaan iso vaikutus nopilla ratkaistavaan sotimiseen. Osa korteista on reagointikortteja, joilla esimerkiksi ilmoitetaan vastustajalle, että hänen armeija unohti ottaa hevosmuonaa mukaan ja siksi ratsuväki jää liikkeessä lähtöpaikkaan. Kaupunkien ja linnoitusten valtaaminen on tutun vaikeaa ja vaatii yleensä useamman impulssin ja hieman onnea, tai todella hyvän komentajan. Korteilla voi myös nostaa omaa sotataitoa ja hallintoa, jotka vaikuttavat vuoron alussa nostettavien korttien määrään, mikä taas suoraan vaikuttaa siihen, montako toimintoa voi tehdä. Kullalla voi taas nostaa alussa ja impulssien aikana lisäkortteja.

Pelin runko on yksinkertainen, mutta sitä on vaikea havaita kaiken päälle kasatun kromin ja sääntökirjan heikkouden takia. Aloitetaan säännöistä. Pelissä on umpisurkeat säännöt, joita lukemalla ei pelistä saa mitään otetta. Paras esimerkki sääntöjen sekavuudesta on, että kohtuu yksinkertaista korttien nostoa selostetaan säännöissä melkein sivun verran, ja silloinkin toimet on epäloogisessa järjestyksessä. BoardGameGeekistä (BGG) löytyy onneksi fanien tekemiä omia sääntötiivistelmiä (esim. tämä), joiden avulla pelistä saa paremman kuvan. Tämän jälkeen päälle iskee jo mainittu kromi. Pelissä on esimerkiksi muutamia itsenäisiä osapuolia, kuten tataarit ja kasakat, joille molemmille on omat säännöt. Samoin Tanska on oma osapuoli, joka tietenkin toimii omilla säännöillään. Tämä lisää huomattavasti muistettavaa sääntökuormaa. Pelin kannalta olennainen kolmikymmenvuotinen sota alkaa kortilla ja sen sääntöjä ei ole edes kuvattu normisäännöissä, vaan erillisellä kortilla.

Venäjällä on yhtenä mahdollisuutena Siperian asuttaminen. Kuva: Marko Tainio.

Kaikkien sääntöongelmien ja kromin alta paljastuu pelatessa ihan ok peli, jossa osapuolilla on mukavasti eroavaisuuksia. Puola-Liettua aloittaa parhaalla armeijalla, mutta sisäisesti hajallaan, mitä edesauttaa muiden pelaajien kortit, joilla yleensä haitataan Puolan hallintoa. Osmanien valtakunta taas on vahva sotilasvoima, jolla on massiivinen johtajuusongelma (yhden johtajan lempinimi on Hullu). Ruotsi puolestaan odottaa, että Kustaa II Aadolf (pelin ylivoimaisesti paras komentaja) pääsisi kiertelemään pitkin saksanmaata, siinä missä Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta pyrkii nimenomaan estämään tämän. Venäjä taas juonii hiljaisuudessa omiaan ja valtaa elintilaa idästä. Peli luo varsin hyvä kuvan Itä-Euroopan hajanaisesta vuosisadasta, jonka aikana alueen perinteinen suurvalta, Puola-Liettua, alkoi hajoamaan sisäisesti ja ulkoisesti samaan aikaan kun uskonasiat käänsivät veljen veljeä vastaan. Pelaajat pyrkivät tässä kaaoksessa pitämään edes jotain kontrollia ja mielellään tilaisuuden tullen nappaamaan jostain pistepaikan, tai pari.

Jos pelin säännöissä on ongelmia, niin pelin komponentit on laadukkaita. Kartta on paksua pahvia ja kortit tukevia. Tältä osin laatu on kohdillaan.

Osmanien valtakunta. Pelin apulaput on laadukkaat, mutta informaation asemointia olisi voinut miettimä vielä hetken. Kuva: Marko Tainio.


Tapahtui eräässä pelissä

Pelasimme peliä täydellä viidellä pelaajalla, minun ohjastaessa Osmaneja. Pelin alussa arvotaan Osmanien alueelle satunnaisia kapinoita ja minulla arvottiin kolmesta mahdollisesta kolme, mikä teki aloituksesta työntäyteisen. Toisaalta saksalaisia inhonnut puolalainen komentaja siirtyi tämän seurauksena minun puolelle armeijoineen, joten hyödynsin puolalaisia kapinan tukahdutuksessa samalla kun Osmanien paras armeija piti Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa aisoissa. Toisen vuoron aikana päätimme haudata rakkaan naapurin kanssa musketin ja palkkioksi keisarikunta luovutti kaikkien kapinoitsijoiden päät lahjapaketissa. Rauhan palattua päätin keskittyä hallinnon ja armeijan kehittämiseen, ja muuta en tulevina vuoroina oikeastaan tehnytkään. Tai no, muutaman tataarin lähetin tilanteen tulleen verottamaan naapureiden maita.

Samaan aikaan muualla Ruotsi kähinöi haluttomasti ja Puola-Liettua katastrofaalisesti Venäjän kanssa. Sota loppui Ruotsin löytäessä pisteautomaattina toimivan Tanskan ja Puolan menetettyä Kiovan julistettuaan sodan Venäjälle. Puolalla oli enemmän tarvetta oman hallinnon tasapainotuksessa kuin sotimisessa. Ruotsi sen sijaan soti kolme kertaa putkeen Tanskaa vastaan, vallaten maan lopulta juuri ennen kolmikymmenvuotisen sodan alkua. Keisarikunta kärsi samaan aikaan uskonpuhdistuksesta.

Osmanien vuorojen neljä ja viisi hallitsijat. Murad voi toimia myös armeijan komentajana. Kuva: Marko Tainio.

Pelin grande final nähtiin kolmikymmenvuotisen sodan alettua vuoroilla viisi ja kuusi. Ruotsi vyöryi keisarikunnan alueelle kuin hyökyaalto, eikä antanut muutaman hävityn taistelun haitata. Venäjä katsoi tilanteen tulleen ja hyökkäsi Puolaan. Osmaneilla arvoin puolan jaon ja auttamisen välillä, päätyen virheellisesti jälkimmäiseen. Harmi vain, että armeija hyytyi mutaan (Venäjän pelaama kortti), eikä saanut mitään aikaiseksi pohjoisen sotaretkellä. Kuudennen pelivuoron alussa Venäjä teki minun kanssa sääntöjen salliman pakkorauhan ja tästä harmistuneena hyökkäsin länteen kohti Wieniä, koska pitäähän sitä armeijoilla jotain tehdä. Puola romahti kuitenkin Venäjän hyökkäyksen alla ja peli päättyi Venäjän voittoon kierros ennen pelin varsinaista lopetusta.

Sääntöjen läpikäynti kesti pari tuntia ja itse pelaaminen siihen päälle n. 8-9 tuntia yhdellä ruokatauolla.

Diplomatiataulukko kuvaa eri osapuoltan väliset sodat ja vasallisuhteet. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Time of Wars on hyvä esimerkki asiansa osaavan pelinkehittäjän merkityksestä. Strategemata ei ole iso toimija, jolla olisi aikaa ja resursseja hioa heille tarjotusta pelistä timantti. Time of Warsissa on hyvä idea, ihan ok ajatuksia toteutuksessa, mutta kokonaisuus ei toimi, koska pelin kehitys on jäänyt puolitiehen. Pelistä olisi pitänyt hioa ylimääräiset, pelikokemusta haittaavat kromit pois ja miettiä peliosio kuntoon. Kuvaavaa jälkimmäisestä on, että peli voi helposti loppua ensimmäisellä kierroksella, kun joko Puola tai Keisarikunta on lähdössä yhden kaupungin päässä voitosta. Hyvin kehitetyssä pelissä ei pitäisi olla tällaisia lapsuksia. Samoin korttien kaivaminen pakasta kullalla on mukana, koska pelissä on kasa kortteja, jotka toimivat vain tietyillä kierroksilla, joten peliin on pitänyt keksiä mekanismi, joka mahdollistaa tämän. Peli on täynnä vastaavia monimutkaistuksia, joilla on todennäköisesti korjattu jotain pelitestauksessa havaittua ongelmaa, mutta miettimättä miten kaikki korjaukset vaikuttavat pelikokemukseen. Äärimmäisenä esimerkkinä kolmikymmenvuotinen sota on sääntöjen puolesta käsikirjoitettu noudattamaan historian kulkua. Ruotsi saa liittyä sotaan mukaan vasta, kun Tanska on käynyt Saksassa häviämässä, mutta Tanska ei saa osallistua sotaan ennen kuin Keisarikunta on vallannut Prahan. Pyhän saksalaisen keisarikunnan pelaajalla on kyllä mahdollisuus valita, päättääkö hän aloittaa kolmikymmenvuotisen sodan, mutta sen jälkeen sodan kulku tunnutaan pakotettavan noudattamaan historiaa huipentuen siihen, että sota pakostakin päättyy viidennen vuoron lopussa.

Tämä kaikki on sääli, sillä pelin teema on hyvä ja näistä aineksista voisi saada hyvän pelin.

Kaksi tähteä viidestä.

Time of Wars: Eastern Europe 1590 – 1660 lyhyesti

Sotapeli Itä-Euroopan myrskyisistä vuosista ennen ja jälkeen kolmikymmenvuotinen sodan.

Suunnittelija: Krzysztof Dytczak.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Strategemata (2022).

Peliaika: BGG:n mukaan 240–480 minuuttia.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Strateginen tai suurstrateginen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Ruotsin, Venäjän, Osmanien valtakunnan, Puola-Liettuan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijoita ja sotilaskomentajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Valtion kehittäminen, diplomatia ja sotiminen.

Tiedon avoimuus: Käsikortteja lukuun ottamatta kaikki tieto on avointa.

Tavoite (voiton määrittely): Pelin voittaa joko valtaamalla riittävästi uusia kaupunkeja tai keräämällä pisteitä.

Pelatut yksiköt/joukot: Maa- ja merijoukkoja. Maajoukot jakaantuvat esim. ratsuväkeen ja jalkaväkeen, joilla molemmilla on omat taisteluarvot.

Logistiikka/huolto: Ei huomioitu.

Taistelumekaniikka: Kaksi d6-noppaa. Armeijan komentajan taisteluarvo vaikuttaa noppatulokseen.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020)

All Bridges Burning (ABB) on kolminpelattava strategisen tason sotapeli Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista vuosina 1917-18. Suomalaisen VPJ Arposen suunnittelema ja GMT Gamesin 2020 julkaisema peli on kymmenes osa korttivetoista COIN-pelisarjaa, jonka peleissä tyypillisesti on useampia osapuolia selkeästi erilaisine tavoitteineen. ABB on tässä suhteessa tyypillinen COIN esittelemällä kolminpelattavan version sisällissodasta. Mutta mikä on tämä kolmas osapuoli?

Osa sarjaa, mutta omilla mausteilla

Volko Ruhnken kehittämä COIN-sarja on tunnettu peleistä, joissa useampi, keskenään erilainen osapuoli kamppailee konfliktin voitosta omine, yksilöllisine tavoitteineen. Tyypillisesti osa edustaa järjestäytyneempää sotilasvoimaa (mukaan lukien puolisotilaalliset joukot ja poliisivoimat), ja toiset maanalaista organisaatiota, tai muita hallintoa vastustavia voimia. Voittoa tavoitellaan poliittis-taloudellis-sotilaallisilla toimilla, yleensä niin, että pelkkä sotiminen ei takaa voittoa kuin harvoille osapuolille, jos kenellekään. Käytännössä pelaaminen tapahtuu korttivetoisesti niin, että vuorossa toimiva pelaaja voi pelata esillä olevan kortin toiminnon, jonkun muun toiminnon, tai passata.

Chechu Nieton utuinen, epätarkka kansikuva on hieno. Kuva: Marko Tainio.

ABB hyödyntää COIN-sarjan perusperiaatteita, mutta muokkaa niistä omanlaisensa kokonaisuuden. Pelin mielenkiintoisimpia suunnitteluvalintoja on pelin pelattavat osapuolet. Valkoiset ja punaiset ovat odotetut kaksi osapuolta, mutta pelin kolmantena pelattavana osapuolena on maltilliset. Pelissä maltillisten pelaajan tarkoituksena on aluksi pyrkiä lieventämään sodan uhkaa, ja sodan aikana rakentaa verkostoja sodan jälkeiseen aikaan. COIN-sarjan pelit tunteville maltilliset on tyypillinen maanalainen toimija, joka ei kuitenkaan osallistu aktiiviseen sotimiseen, mutta vaikuttaa alue-enemmistöihin. Maltillisten historiallisena esikuvana toimii pelikirjan mukaan Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) Väinö Tanner, joka ei halunnut osallistua sotaan, ja kirjailija Juhani Aho.

Pelissä on myös kaksi automaattisesti toimivaa osapuolta, Saksa ja Neuvostoliitto. Neuvostoliitto on passiivisempi osapuoli poistuen kartalta pelin aikana, kun taas Saksa saapuu peliin myöhemmin ja toimii joko itsenäisesti, tai valkoisten pelaajan käskyttämänä, jos pelaaja on pelannut tämän oikeuttavan kortin.

Peli jakautuu kahteen osuuteen. Vuoden 1917 aikana eri osapuolet varustautuvat sotaan rekrytoimalla aktivisteja ja levittämällä verkostoja. Aktiivinen sisällissota (vuosi 1918) alkaa joko kortin osoittamalla hetkellä, tai ennen sitä, jos kartalla on riittävä määrä punaisten ja valkoisten joukkoja. Sisällissodan aloitus tuo kartalle myös saksalaiset. Kahteen jaksoon jakautuminen tuo peliin mielenkiintoisen kehityskaaren, sillä aktiivisen sotimisen alettua pelaajilla on käytössä useampia toimenpiteitä (kuten taisteleminen).

Pelaaminen on korttivetoista, kuten muissakin COIN-sarjan peleissä. Esillä on aina kaksi korttia, nykyisen ja seuraavan vuoron kortti. Vuorossa ensimmäisenä oleva pelaaja päättää, pelaako vuorossa olevan kortin, suorittaako muita toimintoja vai passaa. Sitten seuraava pelaaja valitsee jäljellä olevista toiminnoista, ja lopuksi kolmas pelaaja. Joskus kaikki kolme pelaajaa voivat toimia, mikä poikkeaa aikaisemmista COIN-peleistä, joissa vain kaksi osapuolta pystyi toimimaan yhden kortin aikana. Pelatessa onkin merkittävää miettiä oman parhaan toiminnan lisäksi sitä, mitä toimintoja jättää muille, joten selkeälle vuorojärjestystaulukolle on tarvetta. Peli tukee tätä pähkäilyä varsin näppärällä vuorojärjestystaulukolla, joka kuvaa selkeästi mitä toimintoja on kulloinkin jäljellä ja miten se vaikuttaa seuraavan vuoron vuorojärjestykseen. Kahden näkyvän kortin dynamiikka luo myös riittävästi vaihtoehtoja ilman, että analyysihalvaus alkaa vaikuttamaan merkittävästi pelinopeuteen, kuten useamman kortin peleissä helposti käy.

Pelin vuorojärjestystaulukko. Senaatti voi valita ensin jonkun kolmesta toiminnosta (tai passata), jonka jälkeen maltilliset voivat valita jonkun mahdollisista toiminnoista. Valinta vaikuttaa myös seuraavan kierroksen valintajärjestykseen. Kuva: Marko Tainio.

Yhdessä pelissä on yhteensä 40 korttia, joista neljä on niin kutsuttuja propagandakortteja. Propagandakortin noustessa tarkistetaan mm. voittotilanne, ratkaistaan poliittisia tavoitteita ja kerätään uusia resursseja. Toisen propagandakortin nousu aloittaa sisällissodan (jos se ei ole alkanut aikaisemmin). Neljäs propagandakortti lopettaa pelin. Korttimäärässä mitattuna ABB on yksi lyhyimmistä COIN-peleistä ja yhden pelin pelaakin helposti 2-4h aikaikkunassa.

Pelin kortteja. Oikealla ylhäällä on vaiheen päättävä propagandakortti. Muut antavat erilaisia etuja eri osapuolille. Esim. keskellä ylhäällä jääkärit ovat hyödyksi valkoisille kun taas tykistä on hyötyä sekä punaisille että valkoisille. Kuva: Marko Tainio.

Tuotantolaatu on taattua GMT:n laatua. Kortit on paksut, kartan luminen maisena hieno, sääntökirja ja pelikirja ammattimaisia. Pelipaketin kansikuvan utuinen, tarkemmin määrittelemätön taistelija vangitsee katseen, kuten hyvässä kansikuvassa kuuluukin.

Palkintona Suomi

Pelissä valkoisten tavoitteena on hallinnoida väestökeskittymiä (kaupunkeja) ja punaisten tavoitteena on asettaa oma verkosto mahdollisimman monelle alueelle. Osapuolista valkoisten tavoitteet on selkeimmin saavutettavissa sotimalla, siinä missä punaisten tavoitteet vaativat levittäytymistä pitkin Suomea. Tämän ansiosta punaisilla on (yleensä) mahdollisuus voittoon pelin loppuun saakka, mikä pitää pelaamisen mielenkiintoisena. Lisäksi valkoisten pitää voittaakseen pitää Saksan poliittinen vaikutus Suomeen riittävän pienenä, ja vastaavasti punaisten pitää Neuvostoliiton vaikutus riittävän pienenä. Tämä tuo peliin mielenkiintoista dynamiikkaa, jossa valkoiset ja punaiset molemmat haluavat tukea ulkomailta, mutta ei liikaa, koska se estää voiton. Pelissä on jopa mahdollista, että kaikki pelaajat häviävät pelin, jos pelin lopussa Saksan tai Neuvostoliiton vaikutus on liian suuri.

Pelin sääntö- ja pelikirjat. Jälkimmäisessä on esimerkkejä ja lyhyt historiakuvaus sisällissodasta. Kuva: Marko Tainio.

Maltilliset puolestaan haluavat ratkaista poliittisia tavoitteita (kuten 8h työpäivä), vähentää polarisaatiota, levittää omia verkostoja ja kerätä resursseja. Maltilliset eivät sodi suoraan kumpaakaan osapuolta vastaan, mutta 1-2 kuutiota per alue riittää usein poistamaan jommankumman osapuolen alue-enemmistön, mikä taas vaikeuttaa muille kyseisten alueiden hyödyntämistä. Maltillisilla onkin monella tapaa tasapainottava rooli haitata aina hieman sitä osapuolta, joka tuntuu olevan voitolla, mutta samalla täytyy pitää huoli omien tavoitteiden saavuttamisesta.

Sodan alettua sotiminen hoituu yhdellä d6-nopalla. Saksan joukot ovat taistelussa ylivoimaisia, kun taas valkoiset ja punaiset ovat tasaväkisempiä, jollei valkoisten joukossa ole mukana jääkäriyksiköitä. Molemmilla osapuolilla voi olla tykistöä, panssarijunia ja valmisteltuja asemia, jotka muuttavat nopanheiton todennäköisyyksiä. Sotiminen on hidasta ja hyvin valmisteltuihin asemiin hyökkääminen kestää kauan, sillä taistelua käydään aina yksi kierros kerrallaan. Hyvin kaivautuneen puolustajan puskeminen asemista vie lukuisia kierroksia, joiden aikana vastustaja voi keskittyä muualle. Pelkällä sotimisella tässä pelissä ei pärjää.

Taistelu voi tapahtua, kun joukkoja on samalla alueella (tässä tapauksessa Häme). Punaisilla on alueella tykki, mutta valkoisilla on jääkäriyksikkö. Kuva: Marko Tainio.

Kolminpelin lisäksi peliä voi pelata kaksin- tai yksinpelinä, mutta en ole niitä kokeillut. Pelistä on olemassa hyvä, moderni VASSAL-moduuli, joka automatisoi monia toimintoja.

Yhteenveto

ABB kuvaa Suomen sisällissotaa osana laajempaa poliittista taistelua, jossa aktiivista sotimista edelsi valkoisten ja punaisten aseistautuminen, maltillisten pyrkiessä vähentämään jännitettä ratkaisemalla avoimia poliittisia kysymyksiä. Sisällissotaan liittyvät pelit ovat yleensä keskittyneet aktiiviseen sotimiseen (esim. 1918: Veli Veljeä Vastaan, Helsinki 1918 Helsinki 1918: German Intervention in the Finnish Civil War), joten ABB laajentaa tarjontaa sitomalla sodan osaksi laajempaa poliittista liikehdintää. Pelkästään sotimalla peliä ei edes voiteta, vaan kunkin osapuolen tulee pitää huoli omista ei-sotilaallisista tavoitteista. COIN-sarjan tuntevat ovat pelissä heti kuin kotonaan, kunhan vain muistavat huomioida muutamat pelin esittelemät muutokset.

COIN-pelisarjaa ABB kehitti esittelemällä sarjaan ensimmäisen kolminpelattavan pelin ja uudistamalla toimintovalinnan. ABB on myös sarjan nopeammasta päästä pelata. Nettipöhinän perusteella peli on otettu hyvin vastaan ja sitä pidetään sarjan parempaan puoliskoon kuuluvana. ABB on VPJ Arposen ensimmäinen julkaistu peli, joten tulosta voi pitää erinomainen. Se myös asettaa tavoitteita Vesan toiselle pelille, Order & Opportunity.

Loppuarviossa ABB:n kohdalla riippuu paljon siitä mitä kukin pelistä haluaa. Jos COIN-sarjalle tyypillinen sotilaallis-poliittinen kamppailu kiinnostaa, niin ABB on siihen hyvä peli. Jos haluaa aktiivista sotimista, niin kannattaa katsella muita sisällissotaa käsitteleviä pelejä.

Marko: Neljä tähteä.

Arvosteluversio on saatu julkaisijalta (GMT Games) ilmaiseksi arvostelukäyttöön.

Yhden pelin lopputilanne. Tässä tapauksessa voitto meni maltillisille. Punaiset taistelevat vielä Saksaa vastaan Helsingissä ja valkoisia vastaan Tampereella. Kuva (VASSAL-moduulista): Marko Tainio.

All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland lyhyesti

Sotapeli Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista tapahtumista vuosina 1917-18.

Suunnittelija: VPJ Arponen.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2020).

Peliaika: 180-360 minuuttia.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Strateginen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Valkoisten, punaisten ja maltillisten sotilaallis-poliittista johtoa.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Pelaako omalla vuorolla kortin, jonkun muun toiminnon vai passaako, minne ja miten rekrytoidaan joukkoja, mistä nostetaan uusia resursseja, edistetäänkö poliittisia tavoitteita jne.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa.

Tavoite (voiton määrittely): Kaikilla kolmella osapuolella on omat voittoehdot. Peli voi myös päättyä niin, että kaikki pelaajat häviävät.

Pelatut yksiköt/joukot: Abstrakteja joukko-osastoja. Maltillisen yksiköt eivät ole sotilasyksiköitä vaan kuvaavat maanalaista toimintaa.

Logistiikka/huolto: Ei huomioitu.

Taistelumekaniikka: Noppavetoinen taistelu, johon vaikuttaa erilaiset muuttujat (esim. linnoitus, tykistö, panssarijunat, kansallisuus).

Ropecon 2023

Marko Tainio, Lauri Tarkiainen ja Anselmi Helminen.

Ropecon 2023 oli jälleen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa. ”Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma”, kuten tapahtuman nettisivuilla mainostetaan, teki uuden kävijäennätyksen, 7100 henkeä (edellinen ennätys, 5900, oli vuodelta 2022). Huoltoreitin kolmihenkinen edustusosasto (Marko, Antti ja Antero) osallistui tapahtumaan viikonlopun verran pelaten muiden grognardien kanssa sotapelejä, ja vähän muutakin.

Perjantai – Successors (1993)

Perjantaina pelattiin neljällä hengellä (Antero, Lauri, Eero ja Marko) diadokkisotia, eli Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeisten sotien sarjaa, jossa Aleksanterin seuraajat (diadokit) pyrkivät Suuriksi Suuren paikalle. Richard H. Bergin alunperin legendaariselle Avalon Hillille suunnittelemasta Successorsista on lukuisia eri versioita, joista meillä oli pöydällä GMT Gamesin vuonna 2008 julkaisema kolmas laitos. Mekaanisesti peli on korttivetoinen sotapeli, johon on lisätty kaikenlaista mielenkiintoista, kuten Aleksanterin ruumis, joka on yksi pelin merkeistä, ja jonka omistamisella saa lisää arvovaltaa seuraajapeliin.

Pelin alussa arvoimme kenraalit ja minulle tuli pelattavaksi Egytissä aloittanut Ptolemaios ja Thraciasta aloittanut Lysimakhos. Egypti on pelin voima-alueita ja Thracia keskeisellä paikalla, joten siltä osin aloitus oli vahva. Lähdin tavoittelemaan Thraciassa alueiden pitämistä hallussa ja Ptolemaioksella laajennusta, mutta Anteron Perdikkasin komentamalla, sotanorsujen ryydittämällä armeijalla oli toinen päämäärä. Prolemaioksen armeija tapettiin taisteluissa käytännössä pois kartalta samaan aikaan kun Lauri pisti pakettiin Lysimakhoksen. Kyseinen hurmuri oli pelin aikana naimisissa kaksi kertaa kahden eri Aleksanterin suvunjäsenen kanssa, joten ehkä hänen mielenkiinto oli kiinnittynyt vääriin asioihin? Hetken näytti siltä, että minulla ei ole kartalla enää ketään, mutta onneksi kortti toi minulle Kassandrosin kolmanneksi kenraaliksi. Kolmen kenraalin yhteispelillä kokosin joukot Kreikkaan ja valtasin alueen uuden imperiumin kotipaikaksi.

Pelitilanne ensimmäisen vuoron aikana. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin ja Ptolemaioksille oli hallussa Egypti ja vähän enemmänkin. Keskellä on yksi pelin korteista. Kuva: Marko Tainio.

Tässä vaiheessa Antero valtasi Egyptin ja nousi sillä voiton tuntumaan, samoin kuin hyvin pelannut Lauri, Eeron toimiessa tasapainottavana tekijä. Minun roolina oli lähinnä pieni kiusanteko. Kreikan valtaamisen jälkeen hyppäsin Adrianmeren toiselle puolella ja aloin valtamaan nykyisen Turkin alueita (Lydia, Caria jne.), millä myös estin hetken aikaa Lauria voittamasta peliä samaan aikaan kun Eero pyrki pitämään Anteron aisoissa. Lopulta toiseksi viimeisen vuoron lopussa totesimme Laurin kuitenkin voittaneen pelin ja pakkasimme kamat.

Successors on ehta Bergin peli, hyvässä ja pahassa. Pelissä sattuu ja tapahtuu, eikä peli paljoa silottele alamäkeä, mutta kyllähän peli melkoisia tarinoita ja elämyksiä tarjoaa.

Lauantai – Virgin Queen (2012)

Markolla oli lauantaina perinteinen perhepäivä, mutta muu porukka pelasi kuuden hengen Virgin Queenin. Lyhyt, noin 15 tuntia kestänyt peli käsitteli uskonsotien aikakautta vuosina 1559-1598. Pelattavia valtioita ja ryhmittymiä on kuusi, Englanti, Ranska, Espanja, ottomaanit, protestantit (Hollanti) ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (~Itävalta). Mekaanisesti peli on korttivetoinen ja pelissä keskeisessä roolissa on pelaajien väliset neuvottelut ja sopimukset. Yksi sovittavista asioista liittyy pelin nimessä mainitun ”neitsytkuningattaren” Elisabet I avioliitto. Peli on ajallisesti ja mekaanisesti suoraa jatkoa vuonna 2006 julkaistulle Here I Standille, jossa pelataan vuosia 1517-1555. Molempien pelin suunnittelijana on Ed Beach ja julkaisijana GMT Games.

Virgin Queenin pelialue. Kuva: Marko Tainio.

Seuraavan kuvaus perustuu Laurin ja Anselmin muisteluihin: Pelin alkuvaihe oli rauhallinen, poikkeuksena Englannin ja Ranskan välinen kädenvääntö Englantia ympäröivien merialueiden hallinnasta. Pelaajien päähuomio oli omien asemien parantamisessa sekä pisteiden keräämisessä muun muassa siirtokuntia perustamalla, merirosvoudella, naimakaupoilla sekä taiteilijoita ja tieteilijöitä tukemalla. Lisäksi kerättiin erilaisia bonuspisteitä. Laajamittaisen sodankäynnin sijaan pelaajat keskittyivät lähinnä pieneen, epäsuoraan kiusaan korttitapahtumia hyödyntämällä. Diplomatian saralla pelin aikana tilanteet muuttuivat etenkin liittolaisuuksien osalta melko tiheään ja erinäisiä sopimuksia tehtiin monipuolisesti. Lisäksi pelaajien ohjaamattomat valtiot (Irlanti, paavi, Portugali, Skotlanti ja Venetsia) vaihtoivat sidonnaisuuksiaan pelaajien välillä tiuhaan.

Pelin edetessä tilanne muuttui sotaisammaksi ja eskalaatioita nähtiin eri puolilla Eurooppaa. Protestantit aloittivat kapinoinnin ensin Alankomaissa Espanjaa vastaan ja myöhemmin Ranskassa paikallisten hugenottien toimesta. Kapina muuttui pelin loppuvaiheella sotaisammaksi sekä voimakkaammaksi. Reformaatio levisi Ranskassa sen verran tehokkaasti, että Katolinen liiga perustettiin Espanjan johdolla tarkoituksenaan kukistaa reformaation leviäminen Ranskassa. Espanja toi joukkojaan myös Pohjois-Italian kautta Alankomaihin suitsimaan kapinoinnin etenemistä sekä valtaamaan menettämiään alueita takaisin protestanteilta. Protestantit onnistuivat sotilaallisesti hyvin sekä Ranskassa että Alankomaissa, mutta eivät aivan riittävän hyvin voittoon asti. Veristä ja laajamittaista sotaa käytiin myös Kaakkois-Euroopassa ottomaanien ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan välillä, kun kyseiset valtiot marssittivat massiivisia armeijoita toisiaan vastaan.

Voittajaksi selviytyi peli-isäntänä toiminut Antero Espanjalla saavuttaen vaadittavat voittopisteet viidennen vuoron päätteeksi (maksimimäärä vuoroja olisi ollut seitsemän). Englanti yritti estää loppuhetkillä Espanjan voiton invaasiolla avainkaupunkiin. Espanjan pelaama “huono sää” -kortti jätti kuitenkin Englannin runsaslukuiset sotajoukot lähtökuoppiinsa, eikä Englannin joukot näin päässeet tositoimiin kertaakaan pelin aikana. Espanja oli ollut lähellä voittoa jo aiemmin pelissä ruutisalaliiton avulla, mutta tämä operaatio Englantia vastaan epäonnistui täpärästi. Pelissä onkin monipuolisesti tapoja kerätä voittopisteitä ja voittomahdollisuuksia on useita erilaisia mukaan lukien muutamat automaattiset voittoehdot.

Lopputulos:

  1. Espanja
  2. Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
  3. Protestantit
  4. Ranska
  5. Ottomaanit
  6. Englanti

Sunnuntai – Triumph & Tragedy: European Balance of Power 1936-1945 (2015)

Sunnuntaina pelattiin kolmella hengellä (Harri, Antti ja Marko) toista maailmansotaa Triumph & Tragedyn tahdissa. Craig Besinquen suunnittelema peli on strategisen tason hiekkalaatikkopeli, jossa yksi pelaaja pelaa läntisiä valtoja, yksi Neuvostoliittoa ja yksi Saksa-Italiaa. Peli alkaa vuodesta 1936 ja loppuu viimeistään 1945. Karttana on Eurooppa, Lähi-itä ja vähän Intiaakin. Alussa pelaajat houkuttelevat puolueettomia maita puolelleen diplomatialla (tai asein) pedaten asemia alkavaan maailmansotaan. Tai sitten joku osapuoli toteaa jo 1936, että rauhaa on ollut liian pitkään, ja julistaa sodan jollekin pelin osapuolelle. Peli on mallia hiekkalaatikko ja esim. Neuvostoliiton ja Läntisten valtojen välinen sota on ihan mahdollinen tapahtuma. Diplomatian ja sotimisen lisäksi paranneellaan taloutta ja kehitetään teknologiaa. Pommin (ydinaseen) keksiminen ja toimittaminen vastustajan pääkaupunkiin on yksi pelin voittoehdoistakin.

Triumph & Tragedy on palikkasotapeli, jossa omien joukkojen laadun ja kunnon näkee, mutta muilta näkee vain sen, missä on yksiköitä. Kuva on pelin alkupuolelta ennen kuin sotiminen alkoi kunnolla. Kuva: Marko Tainio.

Pelasin Saksaa, Antin pelatessa läntistä koalitiota ja Harrin ohjastaessa Neuvostoliittoa. Lähdin Saksalla pelaamaan diplomatiavetoista Euroopan valloitusta liittäen naapurimaita omaan leiriin aina korttien tarjotessa sopivia mahdollisuuksia. Samalla kehitin puolustuskykyä rakentaen mm. kaikki linnoitukset olettaen, että jompikumpi naapuri hyökii vielä päälle. Peli jatkui tällä tavalla vuoden 1941 puolelle, jolloin länsi julisti minulle sodan ja teki maihinnousun Saksaan. Puolustus kuitenkin kesti (kiitos niiden linnoitusten) ja pääsin tekemään vastaiskun Ranskaan kolmesta suunnasta Espanjan liityttyä hetki aikaisemmin Saksan matkaan. Onnenkantamoisella ja sääntöepäselvyyksien tuomalla edulla Pariisi kaatui poistaen Ranskan pelistä. USA oli kuitenkin liittymässä sotaan, joten minulla alkoi olla kiire hakea toinen voittoon vaadittava voittokaupunki. Sellainen onnistui idässä Leningradin kaatuessa Saksan kaikki peliin hyökkäyksessä. Voitto tuli viime hetkellä, sillä samaan aikaan USA valloitti Roomaa ja Saksan puolustus oli muutenkin täysin auki. Erityishuomiona Italian armeijat olivat samaan aikaan Intiassa. Neuvostoliitto oli puolestaan lopussa pisteen-parin päässä pistevoitosta ja vain huono korttituuri esti voiton valumisen Harrille.

Kahden pelikerran jälkeen Triumph & Tragedy herättää voimakkaan positiivisia tuntemuksia. Hiekkalaatikkosotapeli toisesta maailmasodasta inhimillisessä peliajassa (n. 4h) on hyvä myyntivaltti.

Muuta

Ropecon rikkoi vanhan kävijäennätyksen reilusti, mutta Messukeskuksen isoissa tiloissa päälle tuhat kävijää lisää ei näkynyt missään. Pelitilaa riitti myös kiireisinä aikoina. Isoin muutos aikaisempaan oli kauppa-alueen kasaaminen yhteen, isoon tilaan, jossa oli myös mukavan leveät käytävät liikkumista varten. Erinomainen uudistus aikaisempaan, ahtaaseen kauppa-alueeseen verrattuna. Lautapelit oli myös siirtyneet ylhäältä alas. Hienoa pukuloistoa näkyi taas paljon (kts. YLEn kooste). Ropecon on todella hieno tapahtuma ja on toiminut jo pitkään kesäkauden eräänlaisena lopettajaisena.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!

This War of Mine: The Board Game (2017)

Puolalaisten Michał Oraczin ja Jakub Wiśniewskin suunnittelema ja 11 bit studiosin yhdessä Awaken Realmsin ja Galaktan kanssa vuonna 2017 julkaisema This War of Mine: The Board Game on erilainen sotateemainen peli. Kenraalien ja muiden sotilasjohtajien sijasta pelissä yritetään pitää hengissä joukko siviilejä, jotka ovat jääneet sisällissodan keskelle piiritettyyn kaupunkiin. Vaarojen keskellä täytyy huolehtia ruuasta, juomasta, lämmöstä ja turvallisuudesta, tavoitteena selvitä piirityksen loppuun hengissä. Peli on tarinavetoinen, ja peli on täynnä toinen toistaan vaikeampia päätöksiä. Aivan kuten 11 bit studiosin 2014 julkaisemassa samannimisessä videopelissä, jonka lautapeliversio This War of Mine: The Board Game on.

Peli pöydällä. Pelilauta kuvaa taloa, jossa hahmot asuvat, ja talon ympäristöä. Pelaaminen perustuu kortteihin. Kuva: Marko Tainio.

Tarina edellä

Peruspelissä on alussa kolme pelaajahahmoa, juuri ja juuri pystyssä pysyvä talo ja liian vähän resursseja. Yksi päivä on aina yksi pelivuoro. Aamulla nostetaan tapahtumakortti, joka yleensä vaikeuttaa peliä jotenkin. Sen jälkeen tehdään päivällä toimintoja, joiden aikana voidaan raivata ja kunnostaa taloa, rakentaa uusia tarvikkeita (esim. sänky, vedenpuhdistin), keksiä uusia tarvikkeita ja levätä. Voipa rohkea pelaaja yrittää rekrytoida taloon uuden pelaajahahmon uhmaamalla ulkona vaanivia tarkka-ampujia. Iltapäivällä tarkistetaan janon ja nälän tilanne. Jos varastosta ei löydy ruokaa tai vettä, niin nälkä kasvaa, mikä heikentää hahmoja. Yöllä osa hahmoista voi lähteä pimeyden turvin kaupungille etsimään lisätarvikkeita ja käymään kauppaa. Vähintään yhden pitää jäädä vartioimaan taloa, tai muuten varkaat vievät kaiken irtaimen. Vartija ei yksin riitä, vaan erilaista porukkaa voi pyrkiä sisään siitä huolimatta. Hahmot voivat öisin myös nukkua, mutta sellaiseen luksukseen ei useimmiten ole aikaa. Aamun sarastaessa nostetaan kohtalokortti (fate card) ja toimintaan sen ja päivän aikaisten tapahtumien mukaisesti. Esim. hoitamattomat haavat tulehtuvat, hoidetut parantuvat, jos kohtalokortti niin suo. Jos joku hahmoista kuolee tai poistuu talosta niin muut masentuvat. Sen jälkeen päivä alkaa alusta.

Peruspelin mukana tulleita pelaajahahmoja. Skenaarion arvotaan aina mukaan yksi punainen ja kaksi mustaa korttia. Kuva: Marko Tainio.

Pelin kampanjassa pitää ensin selvitä hengissä kahteen jaksoon jaetut seitsemän päivää. Näiden jälkeen on kolme lopetustapahtumakorttia, joiden jälkeen vähintään yhden pelihahmon pitää olla vielä hengissä. Pelissä on myös skenaarioita, joissa on erilaisia aloituksia ja lopetusehtoja.

Mekaanisesti This War of Mine on yhteistyöpeli, jossa kaikki pelaajat ohjaavat yhdessä pelaajahahmoja yhden pelaajan kerrallaan toimiessa jakson ”johtajana”. Peli perustuu isoon määrään kortteja ja tapahtumakirjaan (The book of scripts), jossa on lähes 2000 satunnaista tapahtumaa ja tekstipätkää. Kirjasta on myös appiversio, minkä käyttö hieman jouduttaa pelaamista. Noppaa heitetään taisteluissa ja erilaisista taitoa vaativissa tilanteissa, kuten tiirikoitaessa ovea (jollei käytä apista löytyvää vaihtoehtoista tiirikointitapaa). Hahmojen hyvinvointia määrittää neliportainen (nollasta kolmoseen) nälkä, masennus, haavat ja sairastuminen luokitus, jossa parhaalla tasolla hahmo on täysin työkykyinen ja neljännellä tasolla hahmo kuolee, tai muuten poistuu pelistä. Hahmon toiminnan määrittää heikoin hyvinvointiluokitus, eli jos kunto on muuten hyvä, mutta nälkä tapissa, niin nälkä määrittää hahmon työkyvyn.

Lautapeli ja videopeliversiot eroavat mekaanisesti selvästi toisistaan. Videopeli on reaaliaikainen ja selvästi pidempi, kampanjan kestäessä kymmeniä vuorokausia. Tunnelma on kuitenkin hämmästyttävän samanalainen ja molemmissa on vastaavia, kiperiä päätöksiä tehtävänä.

Pelilaudan keskellä on talon eri huoneita. Alhaalla on tarvikevarasto. Vasemmalla on korteissa kuvattu lähialuetta, jonne voi öisin lähteä tutkimusmatkalle. Oikealla ylhäällä on tarvikkeet, joita voi rakentaa. Kuva: Marko Tainio.

Vaikeaa

Kolme asiaa tekee pelistä erilaisen mihinkään muuhun pelaamaani peliin verrattuna. Ensinnäkin aihe on lautapelille epätyypillisen vakava ja sitä lähestytään kunnioittavasti. Pelissä ei sanota suoraan mistä kaupungista tai maasta on kyse, mutta slaavilaiset hahmonnimet ja moderni sisällissotamainen tilanne, jossa yksi osapuoli piirittää kaupunkia ja toinen puolustaa sitä, viittaa vahvasti Sarajevon piiritykseen vuosina 1992-96. Yhteys on niin ilmeinen, että BoardGameGeekistä (BGG) löytyy ketju, jossa Sarajevon piirityksen kokenut analysoi peliä.

Toiseksi, pelissä joutuu jatkuvasti tekemään kovia moraalisia pohdintoja ja päätöksiä. Mitä teet jos naapurin lapset tulevat kerjäämään ruokaa, mutta omallekaan porukalle ei ole riittävästi? Tapahtumakirjan kautta pelattujen tilanteiden vaikutukset kerrotaan, joten jos ruokaa ei anna, niin seuraavalla yöreissulla hahmot voivat törmätä nälkään kuolleisiin lapsiin. Tai sitten ei. Koskaan ei tiedä miten tilanne päättyy. Joskus uhkaava tilanne onkin pelastus, joskus säälistä kylään otettu mummo ryöstää yöllä varaston tyhjäksi. Kaikkiin ei voi luottaa, mutta välillä on riskin uhallakin pakko, kun ruoka on loppu ja yöllisessä kahakassa haavoittunut hahmo tarvitsee sidetarpeita.

Pelin kolmas erikoisuus on vaikeustaso. Peli on todella vaikea. Olen pelannut peliä n. 10 kertaa enkä ole ollut lähelläkään voittoa. Useimmiten en selviä edes ensimmäistä kolmen päivän jaksoa, kun joku hahmoista kuolee, mikä sysää muut masennukseen, jolloin apaattiset hahmot eivät pysty tekemään mitään, mikä taas johtaa koko porukan kuolemiseen. Vaikeustaso tuntuu tarkoitukselliselta ja korostaa pelin sanomaa siitä, miten sodassa käy kaikille huonosti.

Yksi pelin pahimpia tapahtumia on talvi, joka lisää talon kylmyyttä, mikä puolestaan sairastuttaa hahmot. Kuva: Marko Tainio.

Minun sotani

Alla oleva peli on pelattu 17.10.2022. Kuvaukset on pelin säännöistä ja tapahtumakirjasta.

Kun sisällissota alkoi, monet olettivat että se kestää vain muutaman viikon. Sen sijaan armeija on piirittänyt pääkaupunkia jo vuosia katkaisten kaikki huoltolinjat. Kaupunkiin ansaan jääneet siviilit kärsivät nälästä, taudeista ja jatkuvasta pommituksesta. Tämä on jälleen yksi päivä, kun odotamme tämän kauhean sodan loppumista. Kolme naista (pelin hahmot arvotaan ja tällä kertaa pelaajahahmoiksi valikoitu kolme naista) löytää toisensa samasta vaurioituneista talosta. Arica on ollut ennen sotaa murtovaras (cat burglar) ja hän osaa hyödyntää tiirikointityökaluja ja liikkua öisin äänettömästi. Cveta on entinen opettaja. Katia oli ennen sotaa toimittaja ja hallitsee kaupankäynnin.

Hahmokortit. Jokaisella on pelin alussa tason 2 nälkä, mutta hahmot ovat muuten kunnossa. Hahmojen eri ominaisuudet on kuvattu korteissa. Kuva: Marko Tainio.

Ensimmäinen päivä valkeni kylmänä, mutta rauhallisena. Aamun sarastaessa paikalliset gangsterit käyvät vaatimassa juomavettä ja uhkaavat tulla keräämään sen muutaman päivän päästä. Tämä tavoite mielessään asukkaat miettivät päivän toimia ja syövät kaiken varastossa olevan ruuan lisätäkseen voimiaan. Veden keräämisen lisäksi kylmyydeltä pitää tehdä jotain, jottei hahmo sairastu.

(Söin heti varastossa olevat ruuat, jotta saisin kaikille hahmoille yhden lisätoiminnan päivävuorolla.)

Pelin hahmot esitetään figuilla. Tässä hahmot ovat pelin alussa talon eteisessä miettimässä ensimmäisiä toimenpiteitä. Kuva: Marko Tainio.

Päivän alussa Arica tiirikoi talossa kaksi lukittua ovea samaan aikaan kun muut tutkivat talon sisältä löytyviä jätekasoja löytäen sieltä komponentteja, sideharsoa ja muita tarvikkeita. Näistä ja muista tarvikkeista rakennetaan yksinkertaisen lämmitin, jolla taloa lämmitetään eri paikoista löydetyillä polttopuilla. Lisäksi löytyneistä tarvikkeista rakennetaan rotanloukku, jota ei kuitenkaan saada viritettyä sopivien syöttien puutteessa. Illalla hahmot juovat kaiken varastoidun puhtaan veden, mutta ruuan puute nostaa nälkää yhdellä pykälällä.

Yöllä Cveta jää taloon vartioimaan ovea kutsumattomia vieraita varalta kun taas Katia ja Arica lähtevät tutkimaan lähitienoota. Tutkimuskohteeksi valikoituu keskusaukio. Mukaan otettiin lapio, koska alueella on raportoitu olevan jätekasoja, joiden raivaamisessa lapio on avuksi. Matkalla aukiolle Arica ja Katia huomaavat erään omakotitalon seinällä hyytävän viestin:

Muutimme Tomasin kanssa Radu-sedän luokse. Äiti on haudattu takapihalle. Pidä itsestäsi huolta, isä! Toivoo: Petra.

Keskusaukiota tukiessamme törmäämme vanhaan naiseen, joka luulee Aricaa omaksi tyttärekseen. Hän kutsuu meidät kotiinsa ja tarjoaa ruokaa, mistä kieltäydymme. Poistumme nälkäisinä, mutta surullisena vanhan naisen ihmetellessä miksi hänen kadonnut tytär poistuu heti saavuttuaan. Yöllisen reissun aikana löydämme savukkeita, vihanneksia ja vettä.

Samaan aikaan talolla joukko nälkäisiä ihmisiä pyrkii sisään. Cveta ei mahda heille mitään ja joukko ryöstää kaikki varastossa olleet ruuat. Cveta myös haavoittuu. Väkijoukko vie myös sideharson, eikä Cvetan haavaa saada sidottua kunnolla sillä seurauksella, että se tulehtuu. Tämä ja muut vastoinkäymiset masentavat Cvetaa. Muuten ryhmä selviää yöstä hyvin kiitos lämmittimen lämmittämään talon.

Seuraava päivä valkenee kylmänä. Talvi on saapunut, mikä lisää kylmyyden vaikutusta joka päivä. Päivällä ryhmä jatkaa talon siivoamista ja löytää lisää puuta ja komponentteja. Lisäksi hiirenloukkuun saadaan syötti. Ruuaksi ryhmällä on vain vähän vihanneksia, jotka annetaan muutenkin huonossa kunnossa olevalle Cvetalle.

Kuten edellisenä yönä Arica ja Katia tutkivat lähintä kohdetta, joka on tällä kertaa pieni kerrostalo. Talosta he löytävät lähinnä vettä ja hieman ruokaa. Arica ja Katia olisivat halunneet käydä kauppaa, mutta kohteesta ei löydy ketään, jonka kanssa vaihtaa tarvikkeita. Vartiossa oleva Cveta ei onneksi kohdannut yön aikana ketään. Aamun sarastaessa Arica ja Katia palaavat saaliinsa kanssa. Talven vaikutuksesta kaikki hahmot sairastuvat hieman, koska talo ei ole riittävän lämmin.

Aamulla ovella käy vierailijoita. Kiertävä lääkäri parantaa Cvetan haavaa maksua vastaan. Kerjäläiset puolestaan hakevat ruokaa ja lääkkeitä. Annamme heille vähäsen, mikä piristää empaattisen Cvetan mielialaa.

Cvetan tilanne näyttää huonolta. Haava on ilman hoitoa pahentunut, ruoka ei riitä ja mielialakin on heikentynyt. Kuva: Marko Tainio.

Päivällä ryhmä ensin kerää puita koko voimalla, ja sen jälkeen hyödyntää puun lämmityksessä. Lisäksi kerätyistä komponenteista ja puusta rakennetaan sänky.

Yöllä Arican tutkii läheistä aluetta yksinään Cvetan vartioidessa taloa ja Katian nukkuessa. Arica löytää sattumalta yhden kerrostalon huoneesta orpokodin. Arica juttelee vetäjän kanssa ja lupaa käydä joku yö kertomassa läheisen hotellin ulkomaisille toimittajille orpokodista siinä toivossa, että julkisuus auttaisi lapsia. Tämän lisäksi Arica löytää vähän ruokaa ja muita tarvikkeita. Samaan aikaan talolla nälkäisiä ihmisten joukko tunkeutuu jälleen taloon sisälle. Tällä kertaa kukaan ei haavoitu ja varastosta viedään vain pari tarviketta, koska varastossa ei ole mitään vietävää. Aamun sarastaessa kylmyys iskee jälleen hahmoihin ja kaikki sairastuvat lisää. Tämän lisäksi Arica ja Katia masentuvat kahvin ja savukkeiden puutteen vuoksi.

Aamulla paikalliset gangsterit käyvät keräämässä aikaisemmin pyytämänsä veden. Koska olimme onnistuneet keräämään viisi vettä, saimme heiltä palkaksi kymmenen puuta.

Tilanne alkaa olla monella tapaa kriittinen. Cveta ja Katia ovat molemmat niin sairaita, etteivät pysty tekemään mitään. Vain Arica on kunnossa, joten hän lämmittää taloa kaikilla mahdollisilla puilla, jotta kylmyys ei enää enempää sairastuttaisi porukkaa. Illalla Katia jää vartioimaan taloa Cvetan nukkuessa. Arica lähtee ilmoittamaan edellisenä yönä löydetystä orpokodista toimittajille. Toiveena on, että hän saisi tällä tavalla myös lisävarusteita. Ulkomaiset toimittajat eivät ole aluksi kiinnostuneita, mutta Arica onnistuu toimittamaan asiansa heille ja saa palkinnoksi hieman ruokaa ja muita tarvikkeita.

Talolla Arican ollessa poissa Cveta ja Katia kuolevat kylmyyden aiheuttamaan sairauteen. Sodan jälkeen Katian vanhemmat löytävät hänen hautansa ja sodan aikaisista tapahtumista kertovan päiväkirjan. Päiväkirja julkaistaan ja siitä tulee suurmenestys. Ystävien menetyksestä masentunut Arica jättää talon ja katoaa varjoihin. Myöhemmin paikalliset kuulevat hänen johtavan lapsista koostua jengiä jossain kaupungin toisella puolella. Orpokodin lapsille käy kuitenkin paremmin. Kiitos Arican viestin viennin, orpokodista tulee kansainvälinen uutinen ja sen seurauksen lapset pelastetaan Italiaan. Tapauksesta muodostui paikallinen legenda, jota toisteltiin vielä sodan loppumisen jälkeenkin.

Hahmot pelin lopussa. Cvetan ja Katian kohtaloksi koitui sairaus, Arican tovereiden menetyksen pahentama masennus. Kylmyys sairastutti kaikki kolme, eikä hahmot löytäneet missään vaiheessa lääkkeitä, joilla sairauden olisi voinut parantaa. Kuva: Marko Tainio.

Kommentti: Tämä oli varsin tyypillinen pelikerta. Tapahtumakorteista talvi on yksi pahimpia, koska se lisää automaattisesti kylmyyttä joka päivän alussa, tehden talon lämpimänä pitämisestä vaikeaa. Nyt talvi oli toinen nostettu tapahtumakortti. Rakensin kamiinan ensimmäisenä päivänä, mutta se ei riittänyt vaan hahmot sairastuivat, ja sairaus paheni vuoro vuorolta (tämäkin tapahtuu korttien kautta). Cvetan haavoittuminen heti ensimmäisenä yönä oli myös ratkaiseva tekijä, joka vähensi mahdollisuuksia vastata kylmyyteen ja muihin ongelmiin, koska hän ei pystynyt tekemään päivisin kuin yhden tai ei yhtään toimintoa. Orpokotitapahtumaan en ollut ennen törmännyt ja pelasin sen riskillä positiivisen kautta. Peli tarjosi myös vaihtoehtoa ryöstää orpokodin kaikki ruuat, mutta siihen en ryhtynyt, vaikka ruualle olikin ollut käyttöä. Tämä on varsin tyypillinen pelin asettama moraalinen valintatilanne.

Näyttävä kokonaisuus

Peruspeliin on saatavilla BGG:n mukaan 12 erilaista laajennusta, aina yhden tarvikkeen minilisäosista isompiin lisäosalaatikoihin, jotka lisäävät peliin mm. lapsia ja lemmikkejä. En ole näitä vielä kokeillut, kun peruspelissäkin on vielä pähkäiltävää, mutta kunhan olen saanut kampanjan joskus läpi, niin tutustun mielenkiinnolla lisäosiin.

Pelin komponentit on laadulliset hyvät, mutta ohjekirjan virkaa toimittava Journal, jossa on kuvattu eri aikaan tehtävät toimet, voisi olla selkeämpi. Osa ohjeista löytyy tapahtumakirjasta ja BGG:stä löytyy kasa erilaisia yhteenvetoja (esim. tämä ja tämä). Esim. Journalista ei selviä suoraan, että hahmot voivat vähentää nälkää syömällä milloin vain, mikä voi mahdollistaa ylimääräisen toiminnan pelin ensimmäisellä päivävuorolla. Samoin mahdollisuus tehdä neljäs toiminta päivävuorolla on piilotettu tapahtumakirjaan. Pelin asettaminen pelivalmiiksi kestää myös tovin, kun lukuisia eri korttipinoa sekoitetaan ohjeiden mukaisesti oikeanlaisiksi koostumuksista.

Tapahtumakirjassa on 1947 yksittäistä tapahtumaa. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

This War of Mine on erinomainen peli, jossa pitäisi jatkuvasti tehdä enemmän, kuin mihin toiminnot antavat valmiutta. Tämä ei ole peleille vierasta, mutta This War of Mine poikkeaa muista teemallaan. Päätökset ovat kiperiä ja niillä on usein traagiset seuraukset. Annanko vähiä ruokia porukan heikoimmalle, joka ei kuitenkaan pysty auttamaan päivällä, vai vahvimmalle, jotta edes hän voisi tiivistää taloa? Pelissä korkea vaikeustaso ja tehtäväkirjan tarinat muodostavat kokonaisuuden, jossa kumpikin tukee toisiaan kertoessaan tarinaa sodan mielettömyydestä ja selviämisen arvaamattomuudesta. Harvoin peli onnistuu näin kattavasti ottamaan kantaa käsittelemäänsä teemaan. This War of Mine on tässä suhteessa harvinainen jalokivi.

Viisi tähteä viidestä.

This War of Mine: The Board Game lyhyesti

Sotateemainen peli, jossa pyritään pitämään hengissä joukko saarrettuun kaupunkiin jumiin jääneitä siviilejä.

Suunnittelija(t): Michał Oracz ja Jakub Wiśniewski.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Useita. Pelilaatikossa on mainittu 11 bit studios, Awaken Realms ja Galakta (2017).

Peliaika: Noin kaksi tuntia. Pelin aloitus kestää helposti vartin, tai enemmän.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Joukkoa siviilejä.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Miten hahmot parantavat asumustaan, mitä rakennetaan, minne mennään öisin tutkimaan, mitä tehdään pelin asettamille haasteille.

Tiedon avoimuus: Yhteistyöpeli, jossa kaikki tieto on kaikkien pelaajien käytössä.

Tavoite (voiton määrittely): Selvitä hengissä skenaarion loppuun.

Taistelumekaniikka: Noppa.

Pelisarjat ja -systeemit

Sotapelit muodostavat pelisarjoja, pelisysteemejä ja pelimoottoreita. Mutta mitä näillä termeillä tarkoitetaan? Terminologia ei ole tältä osin vakiintunut, vaan eri ihmiset kutsuvat samaa asiaa eri nimillä, mikä vaikeuttaa ymmärtämistä. Tämä terminologiaongelma on myös yhteinen eri kielillä niin, että englanniksi käytetään termejä ”series”, ”system” ja ”engine” sekaisin. Esim. BoardGameGeek (BGG) niputtaa kaikki Series nimen alle, mutta toisinaan pelisysteemit löytyvät myös ”Family” nimen alta.

Tässä artikkelissa määritellään termit ja nostetaan esille muutamia esimerkkejä eri pelisarjoista ja -systeemeistä.

Pelisarja

Pelisarjalla tarkoitetaan toisiinsa linkittyviä pelejä, joilla on samankaltaiset säännöt ja usein, mutta ei aina, sama suunnittelija ja julkaisija. Tyypillisesti saman sarjan pelit muistuttavat säännöiltään toisiaan sen verran, että yhden pelin säännöt osaamalla sarjan muihin peleihin hyppääminen on helppoa. Julkaisijan kannalta pelisarjat helpottavat markkinointia, varsinkin suosittujen pelisarjojen kohdalla, ja sarjan kaikki osat ostavat fanit pienentävät julkaisuriskiä. Pelisuunnittelijan kannalta testattu pelisarja nopeuttaa pelin tekemistä, kun kaikkia sääntöjä ei tarvitse miettiä jokaisen pelin kohdalla alusta lähtien vaan osa tai kaikki säännöt voidaan kopioida sarjan säännöistä.

Pelisarjat voidaan karkeasti jakaa kolmeen luokkaan.

Löyhät pelisarjat

Keveimmillään pelisarja kostuu peleistä, joita pidetään samaan sarjaan kuuluvina, mutta jotka eivät varsinaisesti julkaisijan tai suunnittelijan mukaan muodosta tällaista sarjaa. Esimerkiksi Columbia Gamesin palikkasotapelejä kutsutaan toisinaan sarjaksi, koska niiden säännöt muistuttavat paljon toisiaan, mutta julkaisija ei itse varsinaisesti ole linkittänyt pelejä yhden nimen alle. Toisinaan sarjan nimeämättömyys on vain välivaihe, kunnes julkaisija luo sarjalle yhtenäisen nimen. Mark Simonitchin ZOC Bond sarja on esimerkki jälkimmäisestä. Pitkään sarjaa kutsuttiin monilla eri nimillä, kuten 4x-sarja, mutta lopulta sarjan nimeksi määriteltiin keskeisen mekaniikan mukaan ZOC Bond sarjaksi. Toinen esimerkki on Dan Verssen Gamesin (DVG) The Valiant Defense sarja, joka alkoi Pavlov’s House (2018) pelistä, mutta sarja sai nimensä vasta myöhemmin, kun ensimmäisen pelin suosion vanavedessä on julkaistu useampia samantyylisiä pelejä.

Esimerkkejä löyhistä pelisarjoista:

  1. A Victory Lost-sarja
  2. Storm Over-sarja (tunnetaan myös area impulse nimellä)
  3. C3-sarja (esim. Less Than 60 Miles)
  4. First Nations Solo-sarja (esim. Comanchería ja Navajo Wars)
Joel Toppenin First Nations Solo-sarjaan kuuluu mm. Comanchería. Kuva: Joakim Suvanto.

Nimetyt pelisarjat

Osalla pelisarjoista on selkeä oma nimi. Esimerkiksi GMT Gamesin COIN-sarja koostuu tällä hetkellä yli kymmenestä mekaanisesti toisiinsa linkittyvästä pelistä, joiden pelikotelossa mainostetaan, että kyseinen peli on osa sarjaa (esim. sarjaan kuuluvan All Bridges Burning (ABB) pelin kannessa komeilee isolla, että kyseessä on COIN-sarjan kymmenes osa). COIN:n sarjan suunnittelija Volko Ruhnke onkin sarjoittamisen mestari ja hänen uusin Levy and Campaign -sarja tuottaa uusia pelejä kiihtyvää tahtia. Volkon kohdalla on myös huomionarvoista, että vaikka hän onkin aloittanut molemmat sarjat, niin uusimpia pelejä julkaisevat muut suunnittelijat.

Useimmiten saman pelisarjan pelit keskittyvät historiallisesti samaan tai läheisiin konflikteihin, mutta jo mainittu COIN-sarja on poikkeus muodostuen ajallisesti hyvinkin erilaisista konflikteista.

Esimerkkejä nimetyistä pelisarjoista:

  1. COIN-sarja
  2. Levy and Campaign -sarja (esim. Nevsky, Teutons and Rus in Collision)
Nevsky aloitti Levy and Campaign sarjan. Toisin kuin monet muut sarjat, jotka syntyvät pelin suosion kautta, Levy and Campaign suunniteltiin heti ensimmäisen pelin kohdalla sarjaksi. Kuva: Marko Tainio.

Yhteiset sarjan säännöt

Oman luokkansa pelisarjoissa muodostavat pelisarjat, joiden peleillä on yhteiset sarjan säännöt. Esimerkiksi Multi-Man Publishingin (MMP) Operational Combat Series (OCS) pelisarjalla on sarjan säännöt, joita käytetään kaikissa sarjan peleissä. Pelisarjan sääntöjen lisäksi jokaisella sarjan pelillä on omat, lyhyet säännöt, joita noudatetaan kyseisessä pelissä. Esimerkiksi Huoltoreitti -blogissa käsitelty Hungarian Rhapsody: The Eastern Front in Hungary (2020) pelin omat säännöt ovat vain 10 sivua pitkät, kun OCS-sarjan omat säännöt ovat 56 sivua pitkät. Tällaisissa sarjoissa onkin tyypillistä, että sääntöjä kehitetään jatkuvasti ja säännöistä on eriasteisia Living rules versioita. Esim. OCS:n kohdalla uusin sääntöversio 4.3 on julkaistu 24 vuotta sääntöjen ensimmäisen version jälkeen.

Sarjan omien sääntöjen etuna on, että sarjan säännöt tuntemalla voi helposti siirtyä sarjassa uusiin peleihin. Toisaalta sarjan yhteiset säännöt myös sitovat sarjan kehitystä, jolloin aina uutta peliä kehittäessä tulee ottaa huomioon sääntöjen sopivuus ja vastaavasti sääntöjä päivitettävissä joudutaan huomioimaan kaikki jo julkaistut pelisarjan pelit.

Julkaisijoista MMP on erikoistunut yhteiset säännöt sisältäviin sarjoihin. Mainitun OCS-sarjan lisäksi Standard Combat Series (SCS) ja Battalion Combat Series (BCS) -sarjoissa on sarjan yhteiset säännöt. Näitä sarjoja yhdistää myös operatiivinen mittakaava ja keskittyminen toisen maailmansodan aikaisiin operaatioihin. Sarjoilla on myös toinen yhteinen nimittäjä, eli suunnittelija Dean Essig, jonka The Gamers yrityksen kautta sarjoja aluksi julkaistiin.

Esimerkkejä yhteiset pelisäännöt omaavista sarjoista:

  1. Operational Combat Series (OCS)
  2. Standard Combat Series (SCS) (esim. Karelia ’44: The Last Campaign of the Continuation War)
  3. Battalion Combat Series (BCS)
OCS-sarjaa on laajennettu lukuisilla itsenäisillä peleillä. Kuva: Chip Saltsman. Alkuperäinen kuva on japanilaisesta sotapelilehdestä.

Pelisysteemit

Joidenkin pelien kohdalla puhutaan pelisysteemistä, joka koostuu yhdestä, tai useammasta, peruspelistä ja siihen tehdyistä lisäosien joukosta. Englanniksi puhutaan joskus myös pelimoottorista (engine). Esimerkiksi Memoir ’44 (2004) aloitti pelisysteemin, jossa peruspelin ympärille on tarjolla useita kymmeniä lisäosia, jotka täydentävät systeemiä uusilla säännöillä, uusilla osapuolilla ja erilaisilla pelimuodoilla. Tyypillisesti tällaisen systeemit muodostuvat taktisen tason pelien ympärille, kun lisäosissa lisätään uusia osapuolia ja kampanjoita.

Sotapelin kohdalla pelisysteemien pelisysteemi on Advanced Squad Leader (ASL), jolle on julkaistu satoja lisäosia, moduuleja, skenaariopaketteja ja vastaavia (kts. ASL Scenario Archive). Käytännössä ASL-systeemiin on julkaistu enemmän pelattavaa, mitä yksi ihminen ehtii eliniän aikana pelaamaan. Silti uutta materiaalia julkaistaan joka vuosi. Tästä kaikesta seuraa pelaajille haasteita, kun skenaarioiden pelaamiseen tarvittaisiin yksiköitä ja pelilautoja useammasta lisäosasta (Memoir’44-pelaajat osaavat samaistua). Lisäksi tuhansien yksikkömerkkien varastointi on käytännössä oma harrastus harrastuksen sisällä.

Advanced Squad Leader (ASL) pelisysteemiin on julkaistu pelkästään Suomeen liittyviä skenaarioita satoja. Kuva: Marko Tainio.

Joissain tapauksissa peli on samaan aikaan osa sarjaa ja systeemi. Memoir ’44 on osa Commands & Colors pelisarjaa, johon kuuluu lukuisia Commands & Colors nimisiä pelejä ja pelisysteemejä. Esim. Commands & Colors: Ancients (2006) peliin on julkaistu kahdeksan lisäosaa, jotka laajentavat peruspeliä uusilla osapuolilla. Joskus raja pelisarjan ja pelisysteemin välillä on häilyvä. Combat Commander: Europe aloitti aikoinaan oman pelisysteemin, jota on laajennettu lukuisilla lisäosissa, mutta aloittiko Combat Commander: Pacific oman pelisysteemin, vai onko se osa Eurooppaa? Pacific on oma itsenäinen pelinsä, joten laskisin sen omaksi pelisysteemiksi, mutta osaksi Combat Commander pelisarjaa.

Esimerkkejä pelisysteemeistä:

  1. Advanced Squad Leader
  2. Combat Commander: Europe
  3. Wing leader
  4. Memoir’44
Commands & Colors pelisarjaan kuuluvat pelit. Monet sarjan pelit muodostavat myös oman pelisysteemin. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Sotapelejä julkaistaan paljon osana pelisarjoja. Sarjan pelit voivat tilanteesta riippuen jakaa yhteiset säännöt, tai muuten muistuttaa toisiaan. Pelaajaa sarjat hyödyntävät helpottamalla sääntöjenopettelukuormaa, sillä opettelemalla yhden pelin sarjan muiden pelien sääntöjen opettelu nopeutuu. Joidenkin pelien ympärille muodostuu lisäosista ja skenaariopaketeista muodostuva pelisysteemi, joka voi laajentaa peruspeliä esim. tuomalla uusia osapuolia tai uusia sääntöjä.