Navajo Wars (2013)

GMT Gamesin First Nations Solo -sarjan ensimmäinen osa Navajo Wars on yksinpeli, joka käsittelee navajointiaanien (heidän omalla kielellään diné) historiaa heidän näkökulmastaan. Käsiteltävä ajanjakso kattaa ensikohtaamisen eurooppalaisten kanssa vuonna 1598 espanjalaisten saapuessa New Mexicoon ja jatkuu aina navajojen antautumiseen vuonna 1864. Peli on jaettu kolmeen historialliseen ajanjaksoon, joiden peliaika on n. 90 – 180 minuuttia. Pelin on suunnitellut Joel Toppen, joka tunnetaan First Nations -sarjan lisäksi lukuisten GMT:n pelien Vassal moduleista.

Pelilauta on kaunis ja taiteellisuudestaan huolimatta erittäin toimiva. Laudalla liikutaan erivärisinä kivinä kuvatuilla alueilla.

Näyttämö

Peli sijoittuu Amerikan lounaisille alueille Arizonan, Coloradon ja New Mexicon paikkeille. Aluetta asutti ennen navajojen ja espanjalaisten saapumista kaupungeissa asuneet ja maata viljelleet pueblo-heimot. Puebloilta espanjalaiset oppivat alueelle soveltuvia selviytymiskeinoja, kuten mitä karulla maaperällä kannattaa viljellä. Vaihtokauppana espanjalaiset ”suojelivat” puebloja alueen muilta intiaaniheimoilta (navajot, apassit, utet ja komanssit). Voidaan siis sanoa että niin navajot kuin espanjalaisetkin ovat pelinäyttämöllä suhteellisen uusia tulokkaita pelin alkaessa.

Peli on jaettu kolmeen historialliseen ajanjaksoon. Jokaisella ajanjaksolla on omat historialliset tapahtumansa.

Espanjalainen kausi (1598 – 1821)

Tämä kausi kuvaa navajojen nousua valtansa huipulle ja ryöstöretkiä New Mexicoon. Aikakausi alkaa ensikohtaamisesta espanjalaisten kanssa ja päättyy Meksikon itsenäistymiseen. Tähän väliin mahtuu lukuisia tapahtumia, joista tärkein lienee vuoden 1680 Suuri pueblokapina, jolloin löyhistä lupauksista tarpeekseen saaneet pueblot onnistuvat hetkellisesti karkottamaan espanjalaiset alueelta. Aikakautta kuvaa jatkuvat, mutta suhteellisen epäonnistuneiksi jääneet espanjalaisten sotaretket navajomaille.

Meksikolainen kausi (1821 – 1847)

Meksikon itsenäistyttyä navajot saivat hetken hengähtää vastajulistetun valtion ilmoittaessa olevansa halukkaita rauhanomaiseen yhteiseloon. Kuten historiasta tiedämme, ja myös pelissä karvaasti koemme, tämä yhteiselo päättyi lyhyeen kun joukko navajopäämiehiä tapettiin Jemezissä, jonne heidät oli kutsuttu rauhanneuvotteluihin Santa Fen kuvernöörin toimesta. Tällä aikakaudella eräs navajojen suurimmista päämiehistä, Narbona, nousi valtaan ja on kohtalon ivaa, että hänen onnistuneet sotaretkensä meksikolaisia vastaan mahdollistivat amerikkalaisten ”läntisen armeijan” Meksikon valloituksen ilman sen suurempaa vastarintaa.

Amerikkalainen kausi (1847 – 1864)

Amerikkalaisten ajettua meksikolaiset etelään, alkaa sarja tapahtumia jotka johtavat Kit Carsonin vuosina 1863-1864 navajomaille suorittamiin sotaretkiin, jotka lopulta päättyivät navajojen antautumiseen ja ehkä vähemmän tunnettuun Pitkään marssiin, jossa nälänheikentämät navajot kävelytettiin 500 kilometrin päähän heille osoitetulle reservaatille.

Säännöt ja mekaniikat

Pelin eri korttityyppejä.
Pelin apulaput ovat värikkäät ja selkeät. Kunhan säännöt on jokseenkin hallussa peliä pääsee hyvin nopeasti pelaamaan apulapuista käsin, joita myös tarvitaan toistuvasti pelin aikana. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että pelissä on paljon toimintoja ja prosesseja ja esim. pussista nostetut kuutiot tarkoittavat eri tilanteissa eri asioita.

Pelin kulkua määrää 45 kortin nostopakka, johon on sekoitettu pelin kaikki operaatio- ja seremoniakortit, sekä aikakausikohtaiset neljä tapahtumakorttia ja yksi murroskortti. Aikakausikohtaiset kortit on sekoitettu korttivetoisille sotapeleille tuttuun tyyliin viiteen päällekäin kasattuun 9 kortin pinoon satunnaiselle kohdalle, murroskortti alimmassa pinossa. Operaatiokortin noustessa vihollinen ja pelaaja suorittavat toimintoja laudalla. Seremoniakortin voi halutessaan nostaa käteen, jolloin se antaa pelaajalle uuden perheenjäsenen ja kortissa kuvatun varman noppaluvun johonkin tulevaan heittoon. Tämän toiminnon kääntöpuoli on kortissa kuvattu negatiivinen tapahtuma, joka aktivoituu aina uuden seremoniakortin noustessa nostopakasta. Tapahtumakortit ovat historiallisia tapahtumia, joista osa jää voimaan vaikuttaen peliin. Murroskortit ovat jokaisen ajanjakson viimeisimpiä kortteja ja niissä on kuvattu historiallisen murroksen aiheuttaneita tapahtumia (Meksikon itsenäistyminen, Meksikon antautuminen amerikkalaisille ja lopulta Kit Carsonin sotaretki). Tapahtuma ja murroskortit ovat skenaariokohtaisia ja jokaisen aikakauden nostopakkaan sekoitetut neljä tapahtumaa ja yksi murroskortti ovat aina samat.

Kulttuurikortteja saa ostettua historiallisten tapahtumien aikana. Ne antavat erikoisominaisuuksia navajoille.
Pelin keskiössä ovat yksittäiset navajoperheet, jotka koostuvat miehestä, naisesta ja lapsesta. Navajo vanhimmat on kuvattu omalla radallaan, eikä heitä ole sidottu yksittäisiin perheisiin.

Peliä pelataan pääosin tekemällä toimintoja laudalla olevilla perheyksiköillä. Perheitä saa aktivoida yhtä monta kuin on vanhimpia. Perheet aktivoituvat kuudella liikepisteellä, joita käytetään toimintoihin. Näitä toimintoja ovat maissinviljely, kaupankäynti, vedenetsintä, heimoneuvosto ja ryöstöretket. Maissinviljely ja kaupankäynti ovat rauhanomaisia keinoja hankkia ruokaa ja vaihtotavaraa. Vedenetsinnällä poistetaan kuivuuskaunttereita alueilta. Heimoneuvostolla hankitaan toimintapisteitä, joilla voi hidastaa vihollista ja tehdä suunnittelutoiminnon aikana erikoistoimintoja. Ryöstöretkiltä haetaan orjia, hevosia ja lampaita sekä tuhotaan vihollisen etuvartio- ja lähetysasemia.

Ryöstöretkien tulos määräytyy pussista vedettyjen kuutioiden mukaan. Kuutiot jäävät ryöstöretkikulhoon, jossa ne heikentävät vihollisen kykyä toimia, mutta myös vähentävät tulevien ryöstöretkien onnistumisprosentteja.

Perhetoimintojen lisäksi pelaajalla on käytössä suunnittelu- sekä ajankulkutoiminto. Suunnittelutoiminnolla lisätään väkeä tulevaisuutta varten ajankulkualueelle, kerätään toimintapisteitä, tehdään toimintoja vanhimmilla, kerätään kulttuuripisteitä perheiden naisilla ja harrastetaan diplomatiaa ja sotatoimia alueen muiden intiaaniheimojen; Utejen ja Apassien kanssa. Tämä toiminto myös palauttaa nostopussiin kuutioita.

Ajankulkutoiminto kuvaa vähemmän yllättäen ajan kulumista. Ajan kuluessa voidaan muuttaa lapsia aikuisiksi ja aikuisia vanhimmiksi sekä perustaa uusia perheitä pelilaudalle. Toiminnon aikana myös eläimet lisääntyvät ja vanhimpien terveyttä koetellaan. Tämän jälkeen täytyy vielä perheet ja eläimet ruokkia. Jokainen pelin alue ruokkii kolme perheenjäsentä ja kaksi eläintä, ellei alueella ole kuivuutta. Kuivilla alueilla ja alueilla, joilla on liikaa perheitä, tulee perheenjäsenet ruokkia eläimillä tai maissilla.

Pelin mekaanisessa ytimessä on hyvin suunniteltu ja pelaajan tekemisiin reagoiva tekoäly. Sitä ohjaa kaksi saraketta ohjekaunttereita (eri toimintoja), jotka liukuvat ja vaihtavat paikkaa sitä mukaa kun niitä suoritetaan.

Vihollisen toimintoja ohjaa ohjekaunttereihin perustuva reaktiivinen tekoäly. Operaatiovaiheessa vihollinen saa tietyn määrän toimintopisteitä, joita se käyttää ohjesarakkeessa olevien ohjeiden suorittamiseen. Jokaiselle ohjekauntterille löytyy proseduuri apulapusta, ja juuri tämä proseduuri on se mitä kautta tekoälyyn saadaan reaktiivisuutta. Useimmille ohjeille on asetettu yksinkertaisia reunaehtoja, jotka tarkistetaan ennen toimintojen suorittamista. Reunaehtojen täyttyessä toiminto suoritetaan, niiden jäädessä täyttämättä valitaan joku vaihtoehtoinen toiminto. Muiden yksinpelien (esim. vuokaaviolla vastaavanlaisen reaktiivisuuden aikaansaavien) tekoälyihin verrattuna Navajo Warsin tekoäly pyörii erittäin vaivattomasti, sillä tarkistettavia asioita on joka välissä vain muutama, eikä siihen kulu juurikaan aikaa. Itse asiassa vihollisen ja vihollis-intiaanien ryöstöretket katsotaan vuokaaviosta, ja vaikka kyseessä onkin hyvin yksinkertainen kaavio, jonka oppii suhteellisen nopeasti ulkoa, tuntuu ainakin minusta tämä vuokaavion lukeminen hieman raskaalta verrattuna tekoälyn yleiseen sujuvuuteen.

Vihollisen ryöstöretket toteutetaan laittamalla toimitopistekaunttereiden kääntöpuolella olevia ryöstöretkikaunttereita navajomaille. Perhe voi ryöstöjoukon kohdatessaan koittaa joko paeta tai taistella. Taistelu suoritetaan heittämällä noppaa, johon tulee hieman muuntimia mm. hevosista, aseista sekä perheen raivokkuudesta. Taistelun tulokset vaikuttavat mm. navajojen ja vihollisten sota-, kulttuuri- sekä moraalipisteisiin.
Navajomaille on saapunut tunkeilija. Näistä kaunttereista voi paljastua väijytyksiä, hyvää onnea, lähetysasemia ja erilaisia vaeltajia.

Tarina uhrautumisesta

Navajo Wars pyrkii kuvaamaan navajojen historiaa tarkasti, mielenkiintoisesti sekä pelillisesti toimivasti. Minun mielestäni peli onnistuu näillä kaikilla alueilla erinomaisesti. En tosin tunne navajohistoriaa erityisen hyvin, mutta se vähä mitä olen lukenut tuntuisi avautuvan pelin kautta hyvin. Suunnittelijan ohjekirjaan kirjoittamat huomiot kertovat suuresta paneutumisesta ja pyrkimyksestä käsitellä aihetta navajojen kannalta kunnioittavasti.

Tarinansa puolesta peli on väistämättä taistelua aikaa vastaan, sillä peli voitetaan yksinkertaisesti selviämällä loppuun saakka hengissä. Pelitermein tämä tarkoittaa sitä, että sota- ja kulttuuripisteiden ei saa antaa tippua nolliin. Näitä pisteitä pelissä syö vihollisen asutuksen jatkuvasti aiheuttama paine sekä navajomaille suuntautuvat ryöstöretket. Pisteiden ylläpito taas vaatii taistelemista, joka lisää perheiden raivokkuutta, joka taas vaikuttaa vihollisten ryöstöretkien pituuteen. Pelissä on lukuisia eri tapoja vaikuttaa pisteisiin, mutta kaikella on aina jokin kääntöpuoli. Peli onkin jatkuvaa uhraamista ja optimaalisen uhrauksen löytäminen on haastavaa. Perheiden asemointi kartalla on hyvin tärkeässä roolissa, enkä ainakaan itse ole vielä keksinyt mikä olisi optimaalista. Pelissä tulee ainakin minulle usein hetki, jolloin näen aukon vihollisen järjestelmässä, isken siihen ja häviän sen ansiosta lopulta pelin. Peli on hyvin armoton ja vaatii huomattavan määrän keskittymistä jos sen aikoo voittaa. Toisaalta peliä voi myös pelata tarinavetoisena ja uppoutua navajojen maailmaan, sillä joka ikinen mekaniikka pelissä tuntuu hyvin temaattiselta, kiitos sääntö- ja pelikirjasta löytyvien suunnittelijan merkintöjen ja noottien ansiosta.

Peli päättyi espanjalaisten levittäytyessä yhä syvemmälle navajo maille, nakertaen navajokulttuuria lähetysasema kerrallaan.

Navajo Wars lyhyesti

Historiallinen soolopeli navajosodista 1598 – 1864, navajojen näkökulmasta.

Suunnittelija(t): Joel M. Toppen.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2013).

Peliaika: Yksittäisen skenaariot 90 – 180 min, kampanja 9h. Peliaika riippuu hyvin pitkälti siitä kuinka pitkälle selviää hengissä.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Navajoperheitä ja -vanhimpia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Hyökätä vai paeta? Viljellä vai ryöstää? Toimia välittömästi vai suunnitella ja kasvattaa vaikutusmahdollisuuksia?

Tiedon avoimuus: Ohjekauntterit ovat avointa tietoa. Nostopakan kortit, viljellyn maissin arvo ja tunkeilijat ovat salaisia.

Tavoite (voiton määrittely): Selvitä hengissä aikakauden (tai kampanjan) loppuun saakka vihollisen moraalia korkeammalla sotapistemäärällä.

Pelatut yksiköt/joukot: Vanhimman johtamat navajoperheyksiköt.

Logistiikka/huolto: Jokainen laajempi alue voi elättää vain yhtä perheyksikköä tehokkaasti. Perheenjäsenten ja eläinten ruokkimiseen tarvitaan resursseja. Resurssit ovat yhteisiä ja kulkeutuvat resurssialueen ja perheiden välillä riippumatta sijainnista.

Taistelumekaniikka: Nopat.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid (2017)

GMT Gamesin Enemy Coast Ahead -sarjan toinen, osa The Doolittle Raid on soolosotapeli, joka käsittelee Yhdysvaltojen toisessa maailmansodassa (1942) toteuttamaa lentohyökkäystä Japanin pääsaarille (tunnetaan nimellä Doolittlen isku). Peli kattaa koko Doolittlen iskun suunnittelusta jälkimaininkeihin saakka. Kestoa pelin kampanjalla on n. 6-8 tuntia ja kampanjasta irrotetuilla yksittäisillä skenaarioilla n. 20 minuuttia – 2 tuntia. Pelin on suunnitellut Jeremy White, joka tunnetaan myös Skies Above the Reichin (2018) toisena suunnittelijana.

Pelikartta countereineen levitettynä pöydälle.

Draaman kaari

Peli kostuu viidestä eri vaiheesta: Suunnittelu, laivaus, lento, hyökkäys/pommitus ja loppuratkaisu.

Suunnittelu

Doolittle päivystää puhelimessa Stilwellin neuvotellessa kiinalaisten kanssa.

Suunnitteluvaiheessa operaatiolle luodaan raamit. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja saa päättää mm. pyytääkö Kiinalta, Neuvostoliitolta tai amiraali Nimiztsiltä apua ja paljonko heille operaatiosta kerrotaan. Mitä enemmän he operaatiosta tietävät, sitä suuremmalla todennäköisyydellä apua heruu, mutta kääntöpuolena todennäköisyys, että japanilaiset saavat operaatiosta vihiä, kasvaa. Alkuvalmistelujen jälkeen on vuorossa pommikoneiden varustelu. Koneita saa muokata vapaasti, mutta jokainen muokkauspiste lisää operaation myöhästymisen mahdollisuutta. Koneiden varustelun jälkeen on aika päättää kuinka miehistö koulutetaan. Koulutukseen on käytettävissä koulutuspisteitä, joiden määrä riippuu mm. tehdyistä muokkauksista, koulutuspaikasta sekä moraalista. Mitä tiukemmin operaatiota salaillaan, sitä huonompi on moraali ja sitä tehottomammin miehistö harjoittelee. Tämän jälkeen lentokoneet ja miehistö siirretään San Franciscossa odottaville lentotukialuksille.

B-25 Mitchellien varustus on pitkälti pelaajasta kiinni.

Laivaus ja lento

Suunnitteluvaiheen jälkeen lentokoneet on tarkoitus laivata kohti laukaisukoordinaatteja. Matkalla laukaisualueelle pyritään saamaan kontakti saattueen kanssa ja väistellään vaaroja (hazard), kuten vihollisen signaaleja, veneitä ja viholliskoneita. Kaikki tämä tapahtuu nostamalla vaaroja kupista ja tietenkin heittämällä noppaa. Riippuen matkan tapahtumista japanilaiset voivat saada vihiä hyökkäyksestä, jolloin Japanin hälytystasoa nostetaan. Kun pelaaja päättää lähettää lentokoneet matkaan (toivon mukaan laukaisukoordinaateista) siirrytään lentovaiheeseen, joka noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin laivausvaihe, sillä erotuksella että yhden laivueen sijaan Japania kohti siirtyy 3-6 lentuetta lentokartalla. Lentueiden vaarat eroavat tietenkin myös nimellisesti laivausvaiheen vaaroista ja polttoainetta kuluu säästä, modifikaatioista sekä onnesta riippuen joko aivan liikaa tai vähän vähemmän.

Laivue matkaa tyynen valtameren halki kohti Japania. Laivojen asemointi ryhmän sisällä vaikuttaa valmiuteen reagoida erilaisiin vaaroihin.
Lentueet etenemässä kovassa myötätuulessa kohti Japanin pääsaaria. Lentueet 2 – 5 ovat pari tuntia 1 lentuetta jäljessä, sillä 1 lentueen kone kolaroi kiitoradalla lähtiessään lentoon.

Pommitus

Kun lentue saavuttaa Japanin ja onnistuneesti löytää kohteen (Tokio, Nagoya tai Osaka) se suorittaa pommituksen erillisellä kohdekartalla. Pommituksessa yksittäisen lentueen yksittäiset lentokoneet lentävät pienempiin alueisiin jaetulla kaupunkikohtaisella kohdekartalla. Kartalla on merkittynä yksittäisiä kohteita ja lentokoneiden viipyessä kohteella nostellaan jälleen kupista vaaroja ja heitellään noppaa. Pommituksen jälkeen lentue palaa lentokartalle ja jatkaa kohti Kiinaa tai Neuvostoliittoa, jonne niiden on tarkoitus laskeutua.

Kohdekartalla joutuu väistelemään niin ilmatorjuntatulta kuin vihollishävittäjiäkin.

Loppuratkaisu

Kaikkien lentueiden saavuttua Kiinaan tai Neuvostoliittoon (tai tuhouduttua) peli siirtyy loppuratkaisuvaiheeseen. Tässä vaiheessa onnistuneesti laskeutuneet sekä laskuvarjolla koneista hypänneet miehistöt koetetaan saada Chunkingiin turvaan. Matka Chunkingiin suoritetaan joko lentäen (sikäli kuin polttoainetta ja lentokuntoisia koneita on saatavilla) tai maateitse vaeltamalla. Miesten päästyä perille Chunkingiin tai jäätyä japanilaisten vangeiksi käydään läpi operaation loppuarvio. Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Pelipöytä kampanjan jäljiltä.

Säännöt ja mekaniikat

Pelin säännöt on sisällytetty 64-sivuiseen sääntökirjaan, mutta peliin on suunniteltu apulaput siten, ettei sääntökirjaa tarvitse vilkaista kertaakaan jos vain haluaa päästä pelaamaan. Erillisestä Skenaariokirjasta löytyy 10 skenaariota, jotka voi pelata läpi järjestyksessä pitkälti pelkkien apulappujen avulla. Näin pelin säännöt tulevat ripotellen tutuiksi ja samalla operaation historiaan voi tutustua skenaarioiden taustakertomuksien kautta. Itse opettelin pelin tällä tavalla ja se sai pelin tuntumaan sääntöjensä puolesta hyvinkin kevyeltä. Ylipäätään pelatessa sääntökirjaa ei juuri tarvitse sillä apulaput ovat yksinkertaisesti erinomaiset.

Pelin yksi ehdoton erikoisuus on sen eri vaiheiden toisistaan eroavat aikaskaalat. Suunnitteluvaiheessa pelataan neljä vuoroa, joista jokainen kuvaa yhtä kuukautta vuoden 1942 alussa. Laivausvaihe on jaettu 10 vuoroon (2. – 23. huhtikuuta 1942), jossa jokainen vuoro kuvaa kahta päivää. Lentovaihe on jaettu 12 vuoroon ja jokainen vuoro kuvaa 2 tuntia. Itse pommitukset kohdekartalla kuvaavat joitain minuutteja ja on jaettu 9 vuoroon.

Loppuarviossa operaation eri osa-alueet pisteytetään ja tarinan lopputulokset luetaan näiden pisteiden perusteella erillisestä kirjasesta.

Tarinavetoista soolosotaa

Minkälainen The Doolittle Raid sitten on pelinä? Ainakin itselleni se on ennen kaikkea tarina. Suunnittelijan omien sanojen mukaan pelissä ei ole voittoehtoja ja on pelaajasta itsestään kiinni pitääkö operaatiota onnistuneena, jos esim. Doolittle ylennetään mutta kaikki vangeiksi jääneet miehistöt teloitetaan kostona Tokyon täystuhosta. Pelin jokainen vaihe, komponentti ja mekaniikka tukee tätä tarinankerrontaa: Pelaajan tekemät päätökset vaikuttavat peliin huomattavasti, mutta päätöksiä ei tule arvioida pelkästään suorittamisen tai strategian kannalta. Esim. kallisarvoisten ja ylivertaisten Norden-tähtäinten korvaaminen säilykepurkeista improvisoiduilla Mark Twain-tähtäimillä on silkkaa hulluutta mekaanisesti, mutta historiallisesti näin tehtiin ja pelissä päätös vaikuttaa tarinan lopputulokseen. Pelissä tehdään siis päätöksiä, joiden ainoa painoarvo ei ole maksimaalisen tuhon (tai muun ”perinteisen sotapelimittarin”) aiheuttamisessa vaan myös historiallisissa, pelillisesti jossain määrin triviaaleissa, näkökulmissa.

Kenelle peli sitten on tarkoitettu? Mekaanisesti pelistä tulee mieleen esim. Phantom Leader tai The Hunters: Noppaa heitetään ja kupista nostetaan pahvilätkiä. Heittoihin ja nostoihin pystyy vaikuttamaan, mutta noppatuuri on armoton ja joskus huonon heiton/noston negatiiviset vaikutukset ovat huomattavat. Jos nauttii vahvasta tarinasta/historiasta ja oma käsitys hauskanpidosta on sumun peittämän lentokentän etsiminen tyhjällä polttoainetankilla kannattaa the Doolittle Raidia kokeilla. Pelin uudelleenpeluuarvo on lopputulosten monimuotoisuuden takia huomattava ja pelissä on mahdollista myös kokeilla täysin epähistoriallisia lähestymistapoja: Entäpä jos pommikoneisiin olisi jätetty Norden-tähtäimet ja hyökkäys olisi suoritettu korkealta tai keskellä yötä? Jos sotapeleistä etsii omalle strategiselle/taktiselle osaamiselle haastetta tai tykkää peleistä, joissa on selkeät voittoehdot joita tavoitella, kannattaa peliin suhtautua varauksella. Omasta mielestäni peli on erinomainen ja mukaansatempaava, enkä malta odottaa että saan aikaa toisen täyskampanjan läpikäymiseen.

Enemy Coast Ahead: The Doolittle Raid lyhyesti

Tarinavetoinen soolosotapeli Japanin pääsaarten pommituksesta 1942.

Suunnittelija(t): Jeremy ”Jerry” White.

Julkaisija (julkaisuvuosi): GMT Games (2017).

Peliaika: Lyhyet skenaariot 20min – 2h, kampanja 6 – 8h.

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.

Ketä tai keitä pelaajatoimet kuvaavat: Iskun suunnittelijoita ja lentueiden johtajia.

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Päätöksentekotasoja on kolme: Iskun suunnitteluvaiheessa päätökset koskevat operatiivisia tekijöitä kuten pommituskorkeutta, varustelua, miehistön koulutusta yms. Laivaus ja lentovaiheissa ainoat käytännön päätökset ovat mille laivoille/lentueille vaarat määrätään. Pommitusvaiheessa päätökset liittyvät yksittäisten lentokoneiden siirtoihin.

Tiedon avoimuus: Kaikki tieto on avointa, lukuun ottamatta vaaroja niiden jakovaiheessa.

Tavoite (voiton määrittely): Voittoehtojen sijaan pelissä on narratiivinen loppuratkaisu.

Pelatut yksiköt/joukot: B25-Mitchell pommikoneet ja miehistöt, laivueen laivat.

Logistiikka/huolto: Ei varsinaista huoltomekaniikkaa. Polttoainemäärään sekä laskeutumispaikkojen huoltovalmiuteen voi vaikuttaa.

Taistelumekaniikka: Nopat.

303 – kevyttä ilmasotaa

303 pelin kansi.

Puolalaisten Tomasz Ginterin ja Karol Madajan suunnittelema kevyt sotapeli 303 (bgg) kuvaa Taistelua Britanniasta syksyllä 1940. Taistelussa Saksan ilmavoimat (Luftwaffe) pyrki saavuttamaan ilmaherruuden Englannin kanaalissa ja Etelä-Englannissa, kun taas Brittien Royal Air Forcen (RAF) pyrkii estämään tämän. Historiallisesti taistelu päättyi RAF:n voittoon.

Pelin nimi, 303, viittaa RAF:n lentolaivue 303:seen (wikipedia), jonka rieveissä taisteli puolalaisia ja tsekkoslovakkialaisia taistelulentäjiä. Varsinkin puolassa lentolaivue 303 on nostettu kansalliseksi instituutioksi, ja tämä selittää myös tämän pelin taustan. Pelin on julkaissut Puolan Kansallisen Muistamisen Instituutti (oma suomennos), joka on julkaissut lukuisia pelejä Puolan historiaan liittyvistä aiheista (esim. Kolejka (bgg), peli jonottamisesta). 303:sen tarkoituksena on ollut lisätä tietoa puolalaisten osuudesta vuoden 1940 ilmataisteluissa, ja tämä huomioiden ohjekirjassa mm. esitellään kaksi 303 laivueessa taistellut puolalaista ja yksi tsekkoslovakkialainen lentäjä.

Ohjekirjassa on historiikki taistelulle, ja kolmen taisteluun osalllistuneen lentäjän esittely.

Abstraktia ilmasotaa

Mekaanisesti 303 on abstrakti kahden pelaajan peli. Toinen pelaaja ohjaa RAF:n hävittäjiä, ja toinen Luftwaffen pommikonetta ja sitä saattavia hävittäjiä. Luftwaffen tavoitteena on pommittaa Lontoota, eli siirtää pommikonetta esittävä pahvinen pelimerkki Lontoon yläpuolelle. RAF pyrkii estämään tämän ampumalla pommikoneen alas. RAF voittaa heti jos pommikone putoaa, tai peliaika ehtii loppua kesken.

Liikkuminen tapahtuu heksaruudukossa ja kumpikin osapuoli liikkuu ja ampuu omilla vuoroillaan. Ammuttaessa heitetään noppia, ja jokainen oman puolen symboli tarkoittaa osumaa (50%:n todennäköisyys). Pelissä on kuitenkin hyvin yksinkertaiseksi peliksi paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Esim. ampumisen jälkeen kone liikkuu kohteen vastakkaiselle puolelle, sotkien helposti oman muodostelman. Vaurioitunut kone ei voi ampua, mutta se voi käydä omalla kentällä korjattavana. Pommikone on hidas ja ”ampuu” vain yhdellä nopalla, mutta sen pudottamiseen tarvitaan kaksi osumaa samalla vuorolla. Kun keskimäärin yksi hävittäjä voi osua kohteeseen yhdessä vuorossa parhaimmillaan 1.5 kertaa, tarvitaan pudostusta varten useamman hävittäjän yhteistyötä.

Pelistä on julkaistu vuonna 2013 esi-osa 111 (bgg), jossa vastakkain on Luftwaffe ja Puolan ilmavoimat syksyllä 1939.

Taistelu menossa. Yksi Luftwaffen kone on palaamassa kotikentälle Calaisiin huoltoa varten (oikeassa reunassa).

Komponentit

Pelin komponenetit ajavat asiansa. Ohjekirjassa on ohjeet useilla kielillä, mikä yhdessä historiaosuuksien kanssa kasvattaa ohjekirjan kokoa melkoisesti. Valitettavasti pelin tarkka vuorojärjestys löytyy vain ohjekirjan sivuilta, ja sitä tarvitaan jatkuvasti pelin aikana. Sen olisi voinut tulostaa erilliselle apulapulle tai kartan kylkeen, yhdessä muiden keskeisten sääntöjen kanssa (esim. montako kertaa saa ampua jos liikkuu x ruutua).

Yhteenveto

Sotapeliksi 303 on yksinkertainen, jopa abstrakti, peli jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua simulaatioksi. Tämän johdosta peli tuntuu myös vähän kuivahkolta. Kuitenkin noin vartin mittaiseksi peliksi 303 tarjoaa kasan mielenkiintoisia päätöksiä molemmille pelaajille. Voittaakseen pelaajan täytyy miettiä liikkeita kyseistä vuoroa pidemmälle, erityisesti huomioiden ampumisen jälkeinen kohteen vastakkaiselle puolelle lentäminen, joka helposti sotkee oman muodostelman ja jättää esim. pommikoneen suojaamatta.

2/5 tähteä.

303 lyhyesti

Suunnittelija(t): Tomasz Ginter ja Karol Madaj.

Julkaisija (julkaisuvuosi): Instytut Pamięci Narodowej (IPN) (Puolan Kansallisen Muistamisen Instituutti) (2010).

Peliaika: n. 15 minuuttia.

Pelaajamäärä: 2 pelaajaa.

Konflikti tai sota: Taistelu Britanniasta, Toinen maailmansota (1940).

Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Taktinen.

Ketä tai keitä pelaaja toimet kuvaavat: Taistelulentäjiä, jotka pyrkivät pommittamaan Lontoota (Saksa) tai estämään Lontoon pommituksen (Britit, Puolalaiset ja Tsekkoslovakkialaisia).

Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Yksiköiden (lentokoneet) liikuttaminen.

Tiedon avoimmuus: Kaikki tieto on avointa.

Tavoite (voiton määrittely): Saksan pelaaja voittaa jos onnistuu pommittamaan Lontoota. Liittoutuneiden pelaaja voittaa jos ampuu alas pommikoneen, tai onnistuu viivyttämään pommitusta riittävän kauan.

Pelatut yksiköt/joukot: Hävittäjäkoneita (molemmat osapuolet) ja yksi pommikone (Saksa).

Logistiikka/huolto: Huoltoa ei huomioida. Vaurioituneet hävittäjät voivat palata kesken pelin omalle lentokentälle korjausta varten.

Taistelumekaniikka: Lentokoneet ampuvat automaattisesti yhtä vieressä olevaa vihollista taisteluvuorolla. Osuminen perustuu noppaan (50%:n osumatodennäköisyys per noppa).

Simuloinnin tarkkuus: Hyvin abstrakti.