Marko Tainio ja Antti Lehmusjärvi
Kolmen vuoden tauon jälkeen Ropecon palasi läsnätilaisuutena Messukeskukseen heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Ropecon on vapaaehtoisvoimin järjestetty pelifestivaali, jossa pelataan roolipelien lisäksi lauta-, figu-, ja korttipelejä, larpataan, bofferoidaan, kuunnellaan esityksiä ja vietetään muuten vain hyvää aikaa perheen ja ystävien kesken. Ensisietojen mukaan vuodesta 1994 järjestetty tapahtuma teki uuden kävijäennätyksen (5900), tuhat enemmän kuin edellinen ennätys kesällä 2019. Huoltoreitin kaksihenkinen edustusosasto (Marko ja Antti) osallistui tapahtumaan viikonlopun verran pelaten sotapelejä, ja hieman muutakin.
Perjantai
Perjantaina aloitettiin heti ovien avauduttua viiden hengen The Napoleonic Wars (2002). Mark McLaughlin suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema korttivetoinen sotapeli kuvaa nimensä mukaisesti Napoleonin sotia. Pelaajat ohjaavat eri valtioita muodostamalla (ja rikkomalla) liittolaiskuntia, sotimalla ja miehittämällä voittopistealueita. Täydessä viiden pelaajan pelissä mukana on Ranska ja Iso-Britannia, jotka johtavat omia liittolaiskuntiaan, Itävalta ja Venäjä, jotka ovat alussa liitossa brittien kanssa, ja Preussi, joka seuraa puolueettomana tilannetta sivusta punniten mahdollisuuksia vallata avainalueita. Lisäksi Espanja, Turkki, Tanska ja Ruotsi ovat mukana puolueettomina tai liittoutuneina valtioina omine armeijoineen ja laivastoineen. Voitto menee kuitenkin lopulta yhdelle pelaajalle, joten vaikka liitossa ollaankin, niin kukin kerätkööt omat pisteensä.
Pelasimme Ropeconissa täyden viiden hengen pelin, johon olimme huudelleet lisäpelaajia Suomen lautapeliseuran foorumilta ja Facebookin Sotapelaajat ryhmästä. Peliä aikaisemmin pelanneet Keke ja Antti ohjastivat Ranskaa ja Iso-Britanniaa, kolmen aloittelijan ohjastaessa Itävaltaa (Lauri), Venäjää (Marko) ja Preussia (Harri).
Pelin alussa Ranskan pelaajan yleisimmät vaihtoehdot on lähteä itään kurmottamaan Itävaltaa tai toivoa laivasto-onnen avulla maihinnousua Britanniaan. Tällä kertaa Keke valitsi kolmannen vaihtoehdon, eli hitaan aloituksen, jossa hän tyytyi seuraamaan tilannetta ennen kuin lähti voimalla itään. Iso-Britannia sai alussa meret haltuun, mutta sen jälkeen Irlanti kapinoi, USA halusi itsenäisyyttä (molemmat korteista tulleita tapahtumia) ja Espanjan laivasto upotti hävitessään liian monta brittien alusta. Kaikkien ongelmien seurauksena Ranska pääsi jopa tekemään maihinnousun saarille ja eteni yhdellä armeijalla Lontooseen, jossa paikalliset beefeaterit löivät maahantunkeutujat hyvällä noppatuurilla.
Idässä Venäjä toi kenraali Mihail Kutuzovin armeijan Itävallan avuksi ja alueella käytiinkin koko pelin ajan pientä nokkapokkaa ranskalaisten kanssa. Miestä meni mutta alueita ei juurikaan vaihdettu. Preussi rakensi joukkoja ja mietti kumpaan liittoumaan hän lähtisi mukaan. Tämän vuoksi Venäjä joutui pitämään reserviarmeijoita idässä siltä varalta että Preussin mielihalut suuntautuisivat itään. Myös alun puolueettomat naapurit, Ruotsi ja Turkki, kasasivat mega-armeijoita (puolueeton maa rekrytoi vain uusia joukkoja), mikä piti Venäjän varpaisillaan.
Peli ratkesi kierroksella kolme. Kierroksen kaksi lopussa Preussi päätti liittyä Ranskan vastaiseen koalitioon, koska Ranskalla näytti menevän liian hyvin ja liittoumalla puolestaan huonosti. Tilanne kuitenkin kääntyi nopeasti, kun Antin pelaamat britit saivat hyvät käsikortit ja pääsivät nousemaan Wellingtonin johdolla mantereelle samaan aikaan, kun Napoleon oli Italiassa Itävallan ja Venäjän yhteisiä joukkoja kurittamassa. Preussin ensi-isku Hollantiin sujui aluksi hyvin, mutta Ranskan kokeneet joukot löivät hyökkääjät kanveeseen. Venäjällä oli todella huonot kortit ja ainut hyvä kortti poisti Espanja-Ranska liittolaisuuden, jotta Ranska ei pystynyt hyödyntämään Espanjan kortteja ja joukkoja. Britit hyötyivät tästä hieman ja veivät kierroksen lopussa selkeän voiton valtaamalla riittävän monta avainaluetta.
Napoleonin jälkeen Marko ja Antti pelasivat perinteisen EastFront II pelin, joka on BGG:n mukaan nykyään nimeltään EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006)(julkaisija Columbia games, suunnittelija Craig Besinque). Skenaariona oli talvi 1941 (joulukuu 1941 – toukokuu 1942), eli operaatio Barbarossaa seurannut Neuvostoliiton vastahyökkäys. Marko ohjasti tässäkin pelissä idän suurvaltaa Antin puolustaessa saksalaisilla. Valitussa skenaariossa Saksan joukot ovat jäässä, kirjaimellisesti, mutta Venäjälläkään ei ole voimaa kuin yhteen vastaiskuun. Joten tällä kertaa Venäjä kokeili Pietarin vapauttamista. Alussa isku lähti heikosti liikkeelle, ja jatkui heikosti siitä eteenkin päin. Hetken näytti siltä että Venäjän peli on menetetty, kunnes viimeisellä liikevuorolla nopat tottelivat ja väylä Pietariin avautui. Kun muu armeija oli pidetty kunnossa niin tämä riitti tällä kertaa Venäjän voittoon.
Lauantai
Markolle lauantai oli perhepelipäivä, mutta Antti kokosi neljän hengen porukan pelaamaan Lewis Pulsipher suunnittelemaa ja alunperin legendaarisen Avalon Hillin julkaisemaa Britanniaa (1986), joka kuvaa nykyisen Englannin, Walesin ja Skotlannin alueen kansojen valloituksia ja menetyksiä tuhannen vuoden (n. 43 – 1066) aikana.
Peliä aiemmin pelanneina Antti otti johtoonsa keltaiset ja Keke siniset, kun vähemmän lisäsääntöjä käyttäviä kansoja sisältävät punaiset ja vihreät päätyivät ensikertalaisten johtoon. Britannian erikoisuushan on, että kullakin pelaajalla on useita eri aikaan Britanniaan saapuvia kansoja, joilla on erilaiset tavoitteet, eli alueet joiden hallinnasta he arvostusta kuvaavia pisteitä saavat. Mutta kuitenkin kansoilla on usein sen verran päällekkäisyyttä, että synenergiaa olisi hyvä saada käytettyä. Esimerkiksi sinisen ohjastamilla pikteillä on helpompaa, jos saman pelaajan anglit sijoittavat osan joukoistaan Skotlannin rajoille tuhomaan piktien vihollisia, vaikka omat optimaaliset pistealueet eivät siellä olekaan.
Peli alkoi varsin tavanomaisesti, Antin keltaiset (Rooma) jyräsivät odotetusti pohjoiseen Hadrianuksen vallin paikkeille asti. Boadiccan kapina onnistui kuitenkin tuhoamaan muutaman kriittisen varuskunnan, ja walesilaisetkin saivat yhden alueen poltettua ennen kuin heidät alistettiin. Seuraavat vuorot olivatkin totuttua Rooman hidasta alamäkeä saksien, anglien, juuttien ja irlantilaisten tehdessä mereltä ryöstöretkiään. Kun keisari kutsui legioonat kotiin, romano-brittien lyhyt kukoistus loppui Arthurin ja hänen ritariensa lähtiessä (Arthur onnistui sentään olemaan tapattamatta itseään…).
Keskipelissä Englanti muuttui vähitellen anglosaksiseksi punaisen ja sinisen vallatessa aluetta. Pohjoisessa kaledonialaiset onnistuivat sinnittelemään pelin loppuun torjuen niin piktien kuin pohjanmiesten hyökkäyksiä. Skottien yritys valloittaa itselleen uusi isänmaa Irlanninmeren itäpuolelta kuitenkin luhistui piktien vastaiskuihin, ja viimeinenkin skottipuolustaja kuoli Daldriadan nummilla. Keskipeli oli muutoinkin varsin tasainen, kuningasta ei saatu valittua kertaakaan (se edellyttäisi että jollakin kansalla on kaksi kertaa enemmän alueita kuin seuraavalla) ja Bretwaldakin (jolloin jollakin pelaajavärillä oli enemmistö Englannin alueista, ilman siis Skotlantia ja Walesia) vain kahdesti.
Loppua kohden peli jatkui tasaisena köydenvetona; tanskalaiset onnistuivat varsin hyvin tavoitteissaan, mutta lopun suuressa kolmen kruununtavoittelijan (Vilhelm Valloittaja, Harald Ankara ja Harald Godwininpoika) kisassa päädyttiin ratkaisemattomaan tuloksiin; normanneilla oli eniten alueita, mutta ei kahta kertaa norjalaisia enempää ja kaikki kolme johtajaa olivat elossa. Erittäin tasaisen pelin voitto meni vihreälle, jonka tasaisen hyvin suorittaneet walesilaiset ja hyvään suoritukseen yltäneet tanskalaiset riittivät voittoon. Loppupisteet olivat voittajalla 245 ja viimeiseksi tulleella punaisella 211; kuulemma toiseksi parhaat hävinneen pelaajan loppupisteet Keken kattavassa yli sadan pelin kirjanpitoaineistossa.
Sunnuntai
Sunnuntaina aamusta ratkaisimme sisällissodan kohtalon Hannu Uusitalon suunnitteleman ja U&P Gamesin julkaiseman (ja Huoltoreitti -blogille lahjoittaman) Helsinki 1918: German Intervention in the Finnish Civil War (2018) sotapelin parissa. Pelissä Saksa pyrkii valloittamaan Helsingin keväällä 1918 punakaartin viivyttäessä. Suojeluskunta on pelin kolmas osapuoli, tehtävä lähinnä kiusata punaisia Helsingin alueella, jotta punaiset eivät pysty keskittämään kaikkia joukkoja Saksaa vastaan. Marko asettui ohjastamaan Saksaa ja valkokaartia Antin puolustaessa punakaartilla.
Pelissä aloite ratkaistaan joka vuoro nopalla ja pelin alussa noppa soi Saksalle paljon aktivointeja. Punaisten puolustus Leppävaarassa oli kuitenkin odotettua kovempaa, kiitos mm. naiskaartien panoksen, ja Saksan höyryjuna jäi heti alussa ratkaisevasti jälkeen aikataulusta. Keskipelissä valkoiset aktivoituivat tuomalla kartalle omia joukkoja, jotka punaiset kuitenkin löivät melkein heti kun joukot ilmaantuivat piilopaikoista näkyville. Saksan laivasto teki aikaisessa vaiheessa maihinnousun Katajanokalle, mutta jäi sinne jumiin punaisten puolustaessa silta-asemia. Moraalin kannalta olennainen Tikkurilan taistelu jumittui asemiin niin, että kumpikaan osapuoli ei saanut siellä yliotetta.
Pelin puolivälin tienoilla Saksa pääsi lopulta Leppävaaran puolustuksen läpi ja rynni vauhdilla Helsingin kantakaupungin rajalle. Punaiset, jotka olivat tähän mennessä onnistuneet tuhoamaan kaikki valkoiset, asettuivat vastaan ja pienellä noppatuurilla maustettuna pysäyttivät Saksan asemiin. Pelin viimeisen tunnin aikana Katajanokalla ollut osasto pääsi lopulta sillan yli, mutta se oli jo liian myöhäistä. Ylivoimainen voitto punaisille.
Muuta
Perjantai alkoi jo perinteeksi muodostuneella akateemisella seminaarilla, jossa sai esitysten kautta näppituntumaa akateemiseen pelitutkimukseen. Tällä kertaa seminaarin pääpuhuja, professori Gary Alan Fine esitti vanhoja tutkimuksiaan Dungeons & Dragons roolipelin ympärille kehittyneistä yhteisöistä. Ropecon oli puolestaan tunnelmaltaan entisensä. Porukkaa oli paljon, asusteita kiitettävän monipuolisesti ja ohjelmaa enemmän mitä ehti seurata. Erityishuomiona Charlie ei surffannut tänäkään vuonna. Parasta Ropeconissa oli kaikki, mutta erityisesti se, että se järjestettiin läsnätilaisuutena! Vaikka virtuaaliset tapahtumat onkin kehittyneet paljon, niin päämäärätön haahuilu kaiken ihmeellisen keskellä onnistuu edelleen parhaiten paikanpäällä.
Seuraavaa Ropeconia odotellessa!
