Huoltoreitti blogi täyttää 24.2.2026 seitsemän vuotta. Tässä perinteisessä vuosipäiväartikkelissa luodaan katsaus menneeseen vuoteen ja mietitään tulevia. Aikaisemmat vuosipäiväartikkelit löytyvät seuraavasti: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes.
Maailmalla tapahtuu
”On vuosikymmeniä, jolloin mitään ei tapahdu, ja on viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä”. Tätä Leninin sanomaksi väitettyä ajatusta on toisteltu viimeisen vuoden aikana monta kertaa, myös sotapeleihin liittyen. Kevään 2025 tullikuviot pistivät hetkeksi sotapelijulkaisijoiden tulevaisuuden vaakalaudalle ja esim. GMT Games varsin avoimesti kertoi uutiskirjeessään ongelmistaan. Tilanteesta on kuitenkin selvitty pääosin hyvin, eikä sotapelipuolelta ole kantautunut korviin isoja konkursseja.
Tullisotkujen lisäksi vuoden merkittävin sotapeleihin liittyvä uutinen oli Rodger B. MacGowanin poismeno vuosi sitten. Rodger oli harrastuksen jättiläisiä, jonka kädenjälki näkyi konkreettisesti kansitaiteessa ja pelien ulkoasussa, mutta myös siinä, miten (sota)peleistä kirjoitettiin lehdissä. The Art of Rodger B. MacGowan kirja-arvostelussa toivoin MacGowanin julkaisevan aikanaan muistelmat, mutta näin ei valitettavasti koskaan tapahdu.
Maailmalla sotapelikeskustelu jatkoi jakautumista pieniksi puroiksi, kuten niin moni muukin asia. Somepuolella Twitter/X:n haastaja BlueSky on aktiivinen, mutta ei lähellekään tasolla, jollainen Twitter oli parhaimmillaan. Sotapelipodcasteja on vuosi vuodelta vähemmän vanhojen lopettaessa ja vain harvojen tullessa tilalle. Tubettajat valtaavat tässäkin mielessä ilmatilaa. Liekö seuraavana vuorossa TikTok? Facebook tuntuu hiljenevän, mutta dinosaurus on liian iso poistumaan. Kotimaisista Facebookin sotapeliryhmä jatkaa edelleen keskeisimpänä kokoontumispaikkana. Lautapeleissä Discord on vienyt voiton ja aktiivisinta keskustelua käydään nykyään Lautapelaajat-ryhmässä. Sotapeleistäkin joskus jotain kirjoitetaan, mutta kriittinen massa ei ole vielä riittävän iso.

Blogin julkaisuja
Vuoden aikana blogissa julkaistiin kaksitoista artikkelia, joista viisi oli pelattuna artikkeleita eri sotapeleistä, kolme kuvauksia pelitapahtumista, kolme kehitysvaiheessa olevien pelien (protojen) kuvauksia ja yksi peliarvostelu. Näistä kehitysvaiheessa olevien pelien testaus oli blogille uusi aluevaltaus ja artikkeleissa kahdessa käsiteltiin kehitteillä olevan Great Northern War Battles (GNWB) pelisysteemin kahta eri taistelua, 1710 Helsingborg ja GNWB 1714 Napue. Kolmas artikkeli käsitteli vuoden 2025 aikana julkaistua, talvisotaa kuvaavaa Stalin’s Lost Chance (2025) sotapeliä. Kaikki kolme artikkelia on Mikko Saarion kirjoittamia. Edellä mainittujen lisäksi Mikko kirjoitti ja julkaisi kaksi kuvausta ruotsalaisista pelitapahtumista, Friendly Fire de Luxe XVII ja Friendly Fire de Luxe XVI sekä pelattuna artikkelit The Russo-Turkish War 1877-78 (1992) ja The Russo-Swedish War (2008).
Ruotsalaisen Friendly Fire de Luxe tapahtumien lisäksi kirjoitettiin perinteisesti tapahtumaraportti Ropecon 2025 tapahtumasta.
Peliartikkeleissa oli vuoden aikana yksi teema ylitse muiden: Suomi! Blogin aukikirjoitettuna tavoitteena on kirjoittaa erityisesti Suomeen liittyvistä sotapeleistä ja viimeisen vuoden aikana tämä on toteutunut erinomaisesti. Aikaisemmin mainituista kolmesta pelitestauspelistä kaksi, GNWB 1714 Napue ja Stalin’s Lost Chance, liittyvät Suomen sotiin, ensimmäinen Suureen Pohjansotaan ja jälkimmäinen talvisotaan. Näiden lisäksi julkaistiin artikkelit Salla 1941 ja Kestenga (1991, 1993), Red Winter (2012), The Finnish Front, 1941-42 (2009) ja The Russo-Swedish War (2008). Seitsemän julkaistua tai kehityksen alla olevaa peliä yhden vuoden aikana on hyvä saavutus!
Vuoden ainut varsinainen arvostelu oli Juho Yliniemen kirjoittama, Venäjän sisällissotaa käsittelevä Soviet Dawn – Deluxe Edition (2020). Jossa toki siinäkin on Suomella pieni rooli.
Blogin kirjoittajakunta jatkoi laajana. Vuonna 2024 kirjoittajana debytoinut Mikko Saario oli mukana seitsemässä artikkelissa, vuoden 2025 alussa debytoinut Juho Yliniemi kirjoitti yhden artikkelin, Miikka Rytty oli kanssakirjoittajana kolmessa artikkelissa, ja Lauri Tarkiainen & Anselmi Helminen olivat kanssakirjoittajia Ropecon artikkelissa.

Kävijätilastoja
Jetpackin käyttötietojen mukaan blogilla on tällä hetkellä noin 19 200 näyttökertaa, mikä on noin 4000 näyttökertaa enemmän kuin vuosi sitten. Tämä on blogin toiseksi paras vuositulos sen jälkeen kun Jetpack on otettu käyttöön. Vierailijoita oli noin 2200, mikä on uusi ennätys.
Kaikkien aikojen suosituimmat artikkelit ja sivut ovat:
- Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40 (774 näyttökertaa, lisäystä 92)
- Pelejä Suomen sodista (691, lisäystä 192)
- Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44 (567, lisäystä 84)
- Taktisen, operatiivisen ja strategisen mittakaavan sotapelit (389, lisäystä 57)
- Konfliktipelaajan oheistarvikkeet – Osa 1: Noppien heittäminen (281, lisäystä 22)
- Paths of Glory (1999) (263, lisäystä 18)
- Pelejä Suomen sodista: Osa 1: Sisällissota 1918 (261, lisäystä 54)
- VASSAL – virtuaalisia sotapelejä yksin tai yhdessä (247, lisäystä 13)
- Pelejä Suomen sodista: Osa 4: Lapin sota (1944-45) ja modernit sodat (1945-?) (242, lisäystä 45)
Talvisota-artikkeli jatkaa edelleen sivuston suosituimpana yksittäisenä artikkelina. Pelejä Suomen sodista sivu, jossa listataan kaikki Suomen sotiin liittyvät pelit, jatkoi toisena ja lähestyy kärkipaikkaa. Paths of Glory jatkaa luetuimpana yksittäistä peliä käsittelevänä artikkelina. Seuraavaksi suosituimmat peliartikkeli ovat Cataclysm: A Second World War (2018) ja Nevsky, Teutons and Rus in Collision, 1240-1242 (2019). Näissä ei ole tapahtunut vuoden aikana isoja muutoksia.
Viimeisen vuoden aikana suosituimmat artikkelit ja sivut ovat olleet:
- Friendly Fire de Luxe XVI (204 näyttökertaa lisää)
- Pelejä Suomen sodista (192)
- Pelitestaus: Stalin’s Lost Chance (2025) (116)
- Friendly Fire de Luxe XVII (104)
- Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40 (92)
- Pelitestaus: 1710 Helsingborg (90)
- Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44 (84)
- Pelattuna: Red Winter (2012) (63)
- Pelattuna: Salla 1941 (1991) ja Kestenga (1993) (59)
- All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020) (56)
Mikon kirjoittama Friendly Fire de Luxe XVI rikkoi julkaisuaikaan monet blogin ennätykset, mukaan lukien päiväkohtaisen ennätyksen. Artikkelin lukijakunnasta puolet tuli lahden takaa Ruotsista, mikä ei tapahtuman sijainti huomioiden yllätä. Syksyn Friendly Fire de Luxe artikkeli oli myös suosittu, tosin ei ihan yhtä paljon kuin kevään artikkeli. Muuten listalle nousi ilahduttavasti uudet Suomen sotiin liittyvät artikkelit.
Blogiin viitataan edelleen eniten hakukoneiden kautta (1157 kertaa viimeisen vuoden aikana). Tämä on edelleen enemmän kuin muut vaihtoehdot yhteensä, ja vieläpä isolla marginaalilla. Hakukoneiden merkitys on melkoinen. Hakukoneiden jälkeen suositummat on Facebook, krigsspel.se ja Suomen lautapeliseuran foorumi. Näistä keskimmäinen on uusi tuttavuus ja selittynee Friendly Fire de Luxe artikkeleiden mainonnalla Ruotsissa. Blogista on siirrytty eteenpäin eniten BoardGameGeekin, Doria-tietokannan, GMT Gamesin, Wikipedian ja Lautapelioppaan sivuille.
Maakohtaisessa tarkastelussa Suomi on luonnollisesti ylivoimainen ykkönen, mutta nyt Ruotsi kiilasi kakkoseksi ennen USA:ta. Saksa pääsee neljäntenä maana yli sataan näyttökertaan.
Jetpackin kautta on edelleen mahdollista tilata uutiskirje, eli käytännössä sähköpostiviesti, joka ilmoittaa uusista julkaisuista. Tilaajia on yksitoista, kasvua kolmella.
Blogin Facebook-tilillä on 74 seuraajaa (lisäystä kaksi seuraaja). Facebookin julkaisujen tavoitettavuus ja niihin reagointi on laskenut edelleen. Blogin BlueSky tilillä on 94 seuraajaa, lisäystä vuoden aikana 29 seuraajan verran. Suomalaisia pelaajia on edelleen BlueSkyssa vähänlaiseen, joten seuraajat on pääosin kansainvälisiä pelaajia.

Muuta toimintaa
Ropeconissa pelattiin sotapelejä isolla porukalla. Perjantaina porukkaa olisi riittänyt kolmeen peliin ja muutenkin viikonlopun aikana oli useampi peli menossa. Tämän lisäksi syksyllä järjestettiin sotapelipäivä Sellon kirjastossa. Paikalla kävi päivän aikana noin 25 pelaaja, mikä on todella hyvä tulos. Tätä kirjoittaessa seuraava tiedossa oleva sotapelitapaaminen on Baltic Wargaming Convention Suomenlinnassa huhtikuun puolivälissä.

Kahdeksas vuosi
Kahdeksas vuosi lähtee liikkeelle hyvässä tilanteessa. Pelattavia pelejä löytyy hyllystä lukuisia (esim. Helsinki 1918, Russia Besieged: Deluxe Edition – Finnish Expansion, Buffalo Wings, Finnish Civil War, Winter Fury), tapahtumia on tulossa lähitulevaisuudessa ja juttuaiheita on selvästi enemmän kuin aikaa niiden kirjoittamiseen. Pelimekaniikka-artikkeleita on suunnitteilla useampiakin, mutta saa nähdä mikä lähtee ensimmäisenä etenemään. Sotapelien digitaalisista vaihtoehdoista on myös artikkeli-idea. Keväällä olisi tarkoitus järjestää uudestaan sotapelikysely, jonka ideointi ei ole vielä edennyt päästä paperille. Viimeksi kysyimme suosituinta teemaa, nyt olisi tarkoitus kysyä jotain muuta.
Pelaamisiin, toivottaa Huoltoreitti-tiimi!






















