Tekijä: Marko Tainio

Seitsemän vuotta huoltoreittiä

Huoltoreitti blogi täyttää 24.2.2026 seitsemän vuotta. Tässä perinteisessä vuosipäiväartikkelissa luodaan katsaus menneeseen vuoteen ja mietitään tulevia. Aikaisemmat vuosipäiväartikkelit löytyvät seuraavasti: ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes.

Maailmalla tapahtuu

”On vuosikymmeniä, jolloin mitään ei tapahdu, ja on viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä”. Tätä Leninin sanomaksi väitettyä ajatusta on toisteltu viimeisen vuoden aikana monta kertaa, myös sotapeleihin liittyen. Kevään 2025 tullikuviot pistivät hetkeksi sotapelijulkaisijoiden tulevaisuuden vaakalaudalle ja esim. GMT Games varsin avoimesti kertoi uutiskirjeessään ongelmistaan. Tilanteesta on kuitenkin selvitty pääosin hyvin, eikä sotapelipuolelta ole kantautunut korviin isoja konkursseja.

Tullisotkujen lisäksi vuoden merkittävin sotapeleihin liittyvä uutinen oli Rodger B. MacGowanin poismeno vuosi sitten. Rodger oli harrastuksen jättiläisiä, jonka kädenjälki näkyi konkreettisesti kansitaiteessa ja pelien ulkoasussa, mutta myös siinä, miten (sota)peleistä kirjoitettiin lehdissä. The Art of Rodger B. MacGowan kirja-arvostelussa toivoin MacGowanin julkaisevan aikanaan muistelmat, mutta näin ei valitettavasti koskaan tapahdu.

Maailmalla sotapelikeskustelu jatkoi jakautumista pieniksi puroiksi, kuten niin moni muukin asia. Somepuolella Twitter/X:n haastaja BlueSky on aktiivinen, mutta ei lähellekään tasolla, jollainen Twitter oli parhaimmillaan. Sotapelipodcasteja on vuosi vuodelta vähemmän vanhojen lopettaessa ja vain harvojen tullessa tilalle. Tubettajat valtaavat tässäkin mielessä ilmatilaa. Liekö seuraavana vuorossa TikTok? Facebook tuntuu hiljenevän, mutta dinosaurus on liian iso poistumaan. Kotimaisista Facebookin sotapeliryhmä jatkaa edelleen keskeisimpänä kokoontumispaikkana. Lautapeleissä Discord on vienyt voiton ja aktiivisinta keskustelua käydään nykyään Lautapelaajat-ryhmässä. Sotapeleistäkin joskus jotain kirjoitetaan, mutta kriittinen massa ei ole vielä riittävän iso.

Rodger B. MacGowanin taidetta ja elämää kokoava kirja jäi hänen viimeiseksi. Kuva: Marko Tainio.

Blogin julkaisuja

Vuoden aikana blogissa julkaistiin kaksitoista artikkelia, joista viisi oli pelattuna artikkeleita eri sotapeleistä, kolme kuvauksia pelitapahtumista, kolme kehitysvaiheessa olevien pelien (protojen) kuvauksia ja yksi peliarvostelu. Näistä kehitysvaiheessa olevien pelien testaus oli blogille uusi aluevaltaus ja artikkeleissa kahdessa käsiteltiin kehitteillä olevan Great Northern War Battles (GNWB) pelisysteemin kahta eri taistelua, 1710 Helsingborg ja GNWB 1714 Napue. Kolmas artikkeli käsitteli vuoden 2025 aikana julkaistua, talvisotaa kuvaavaa Stalin’s Lost Chance (2025) sotapeliä. Kaikki kolme artikkelia on Mikko Saarion kirjoittamia. Edellä mainittujen lisäksi Mikko kirjoitti ja julkaisi kaksi kuvausta ruotsalaisista pelitapahtumista, Friendly Fire de Luxe XVII ja Friendly Fire de Luxe XVI sekä pelattuna artikkelit The Russo-Turkish War 1877-78 (1992) ja The Russo-Swedish War (2008).

Ruotsalaisen Friendly Fire de Luxe tapahtumien lisäksi kirjoitettiin perinteisesti tapahtumaraportti Ropecon 2025 tapahtumasta.

Peliartikkeleissa oli vuoden aikana yksi teema ylitse muiden: Suomi! Blogin aukikirjoitettuna tavoitteena on kirjoittaa erityisesti Suomeen liittyvistä sotapeleistä ja viimeisen vuoden aikana tämä on toteutunut erinomaisesti. Aikaisemmin mainituista kolmesta pelitestauspelistä kaksi, GNWB 1714 Napue ja Stalin’s Lost Chance, liittyvät Suomen sotiin, ensimmäinen Suureen Pohjansotaan ja jälkimmäinen talvisotaan. Näiden lisäksi julkaistiin artikkelit Salla 1941 ja Kestenga (1991, 1993), Red Winter (2012), The Finnish Front, 1941-42 (2009) ja The Russo-Swedish War (2008). Seitsemän julkaistua tai kehityksen alla olevaa peliä yhden vuoden aikana on hyvä saavutus!

Vuoden ainut varsinainen arvostelu oli Juho Yliniemen kirjoittama, Venäjän sisällissotaa käsittelevä Soviet Dawn – Deluxe Edition (2020). Jossa toki siinäkin on Suomella pieni rooli.

Blogin kirjoittajakunta jatkoi laajana. Vuonna 2024 kirjoittajana debytoinut Mikko Saario oli mukana seitsemässä artikkelissa, vuoden 2025 alussa debytoinut Juho Yliniemi kirjoitti yhden artikkelin, Miikka Rytty oli kanssakirjoittajana kolmessa artikkelissa, ja Lauri Tarkiainen & Anselmi Helminen olivat kanssakirjoittajia Ropecon artikkelissa.

Jatkosotaa kuvaavan The Finnish Front, 1941-42 pelin tilanne kampanjan lopussa. Kuva: Marko Tainio.

Kävijätilastoja

Jetpackin käyttötietojen mukaan blogilla on tällä hetkellä noin 19 200 näyttökertaa, mikä on noin 4000 näyttökertaa enemmän kuin vuosi sitten. Tämä on blogin toiseksi paras vuositulos sen jälkeen kun Jetpack on otettu käyttöön. Vierailijoita oli noin 2200, mikä on uusi ennätys.

Kaikkien aikojen suosituimmat artikkelit ja sivut ovat:

Talvisota-artikkeli jatkaa edelleen sivuston suosituimpana yksittäisenä artikkelina. Pelejä Suomen sodista sivu, jossa listataan kaikki Suomen sotiin liittyvät pelit, jatkoi toisena ja lähestyy kärkipaikkaa. Paths of Glory jatkaa luetuimpana yksittäistä peliä käsittelevänä artikkelina. Seuraavaksi suosituimmat peliartikkeli ovat Cataclysm: A Second World War (2018) ja Nevsky, Teutons and Rus in Collision, 1240-1242 (2019). Näissä ei ole tapahtunut vuoden aikana isoja muutoksia.

Viimeisen vuoden aikana suosituimmat artikkelit ja sivut ovat olleet:

  • Friendly Fire de Luxe XVI (204 näyttökertaa lisää)
  • Pelejä Suomen sodista (192)
  • Pelitestaus: Stalin’s Lost Chance (2025) (116)
  • Friendly Fire de Luxe XVII (104)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 2: Talvisota 1939-40 (92)
  • Pelitestaus: 1710 Helsingborg (90)
  • Pelejä Suomen sodista: Osa 3: Jatkosota 1941-44 (84)
  • Pelattuna: Red Winter (2012) (63)
  • Pelattuna: Salla 1941 (1991) ja Kestenga (1993) (59)
  • All Bridges Burning: Red Revolt and White Guard in Finland, 1917-1918 (2020) (56)

Mikon kirjoittama Friendly Fire de Luxe XVI rikkoi julkaisuaikaan monet blogin ennätykset, mukaan lukien päiväkohtaisen ennätyksen. Artikkelin lukijakunnasta puolet tuli lahden takaa Ruotsista, mikä ei tapahtuman sijainti huomioiden yllätä. Syksyn Friendly Fire de Luxe artikkeli oli myös suosittu, tosin ei ihan yhtä paljon kuin kevään artikkeli. Muuten listalle nousi ilahduttavasti uudet Suomen sotiin liittyvät artikkelit.

Blogiin viitataan edelleen eniten hakukoneiden kautta (1157 kertaa viimeisen vuoden aikana). Tämä on edelleen enemmän kuin muut vaihtoehdot yhteensä, ja vieläpä isolla marginaalilla. Hakukoneiden merkitys on melkoinen. Hakukoneiden jälkeen suositummat on Facebook, krigsspel.se ja Suomen lautapeliseuran foorumi. Näistä keskimmäinen on uusi tuttavuus ja selittynee Friendly Fire de Luxe artikkeleiden mainonnalla Ruotsissa. Blogista on siirrytty eteenpäin eniten BoardGameGeekin, Doria-tietokannan, GMT Gamesin, Wikipedian ja Lautapelioppaan sivuille.

Maakohtaisessa tarkastelussa Suomi on luonnollisesti ylivoimainen ykkönen, mutta nyt Ruotsi kiilasi kakkoseksi ennen USA:ta. Saksa pääsee neljäntenä maana yli sataan näyttökertaan.

Jetpackin kautta on edelleen mahdollista tilata uutiskirje, eli käytännössä sähköpostiviesti, joka ilmoittaa uusista julkaisuista. Tilaajia on yksitoista, kasvua kolmella.

Blogin Facebook-tilillä on 74 seuraajaa (lisäystä kaksi seuraaja). Facebookin julkaisujen tavoitettavuus ja niihin reagointi on laskenut edelleen. Blogin BlueSky tilillä on 94 seuraajaa, lisäystä vuoden aikana 29 seuraajan verran. Suomalaisia pelaajia on edelleen BlueSkyssa vähänlaiseen, joten seuraajat on pääosin kansainvälisiä pelaajia.

Kotoisan kutsuva kuva Friendly Fire de Luxe tapahtumasta. Kuva: Mikko Saario.

Muuta toimintaa

Ropeconissa pelattiin sotapelejä isolla porukalla. Perjantaina porukkaa olisi riittänyt kolmeen peliin ja muutenkin viikonlopun aikana oli useampi peli menossa. Tämän lisäksi syksyllä järjestettiin sotapelipäivä Sellon kirjastossa. Paikalla kävi päivän aikana noin 25 pelaaja, mikä on todella hyvä tulos. Tätä kirjoittaessa seuraava tiedossa oleva sotapelitapaaminen on Baltic Wargaming Convention Suomenlinnassa huhtikuun puolivälissä.

Ropeconissa mainostettiin blogia ja pelattiin mm. Conquest & Consequencea. Kuva: Marko Tainio.

Kahdeksas vuosi

Kahdeksas vuosi lähtee liikkeelle hyvässä tilanteessa. Pelattavia pelejä löytyy hyllystä lukuisia (esim. Helsinki 1918, Russia Besieged: Deluxe Edition – Finnish Expansion, Buffalo Wings, Finnish Civil War, Winter Fury), tapahtumia on tulossa lähitulevaisuudessa ja juttuaiheita on selvästi enemmän kuin aikaa niiden kirjoittamiseen. Pelimekaniikka-artikkeleita on suunnitteilla useampiakin, mutta saa nähdä mikä lähtee ensimmäisenä etenemään. Sotapelien digitaalisista vaihtoehdoista on myös artikkeli-idea. Keväällä olisi tarkoitus järjestää uudestaan sotapelikysely, jonka ideointi ei ole vielä edennyt päästä paperille. Viimeksi kysyimme suosituinta teemaa, nyt olisi tarkoitus kysyä jotain muuta.

Pelaamisiin, toivottaa Huoltoreitti-tiimi!

Pelattuna: The Russo-Swedish War (2008)

Marko Tainio ja Mikko Saario

Suomen sota (1808-1809) on yksi Suomen historian merkittävimpiä sotia, jossa Suomi siirtyi pitkän Ruotsin vallan ajan jälkeen noin sadaksi vuodeksi osaksi Venäjän imperiumia. Sotapeleissä sodan merkitys ei näy, sillä Huoltoreitti -blogin tekemän kartoituksen perusteella sodasta on julkaistu vain kaksi peliä: Jo 1800-luvulla valmistunut Sveaborg (1886), joka vaikuttaa kuvituksen perusteella enemmän noppaan perustuvalta matkailupeliltä, ja tässä artikkelissa kuvattu Strategy & Tactics (S&T) lehden numerossa 249 julkaistu The Russo-Swedish War (2008). Samassa lehdessä julkaistiin kaksi Joseph Mirandan suunnittelemaa, Forgotten Napoleonic Campaigns (FNC) otsikon alla tunnettua foliopeliä, joista toinen, The Egyptian Campaign, kuvaa nimensä mukaisesti Napoleonin Egyptin kampanjaa (1798–1801). Peleillä on yhteiset säännöt, mutta omin maustein.

Kartan vasemmalla puolella on The Russo-Swedish Warin pelialue ja oikealla The Egyptian Campaignin pelialue. Taistelutaulukko on yhteinen. Kuva: Mikko Saario.
Kuva Strategy & Tactics (S&T) lehdessä olleesta Suomen sota-artikkelista. Lehtien mukana tulevissa foliopeleissä on mukana taustoitusta pelien kuvaamista konflikteista. Kuva: Mikko Saario.

Heksasotaa Suomessa

The Russo-Swedish War on tyylipuhdas operaatiotason heksasota, jossa kartta on jaettu heksoihin, ja taistelut hoidetaan nopan (d6) ja taistelutaulukon yhteistyöllä. Kartta kuvaa Suomea Torniosta etelään ja mukana on keskeisimmät tieverkostot, kaupungit ja linnoitukset. Yksi heksa kuvastaa noin suurin piirtein 20 km levyistä aluetta. Yksiköt on pääosin prikaateja ja rykmenttejä.

Koljonvirran taistelun kuvitusta Strategy & Tactics (S&T) lehdessä. Taistelu on tunnettu erityisesti Runebergin Sven Dufva -runosta. Kuva: Mikko Saario.

Pelin alussa Ruotsin yksiköt asetetaan ensin ja sen jälkeen Venäjän yksiköt. Peli on jaettu yhteentoista vuoroon yhden vuoron kuvatessa noin kuukauden aikajaksoa (talvella kahta kuukautta). Vuoron alussa heitetään satunnaistapahtuma ja sen jälkeen liikkuu ensi Venäjä, sitten Ruotsi. Omalla vuorollaan kumpikin osapuoli lisää täydennykset, liikkuu, taistelee, tarkistaa huollon ja lopuksi ratkaisee linnoitusten piiritykset. Piiritys tapahtuu vain, jos kaikissa piiritettävän linnoituksen ympärillä olevissa heksoissa on vastustajan yksikkö.

Satunnaistapahtumia on kuusi erilaista ja noppa ratkaisee, mikä toteutuu milläkin vuorolla. Osa tapahtumista, kuten kansannousu (suomalaisia nostoväkiyksiköitä ilmaantuu kartalle), voivat tapahtua useamman kerran, osa vain kerran. Jälkimmäiseen kuuluu laivastotaistelu, joka ratkaisee Suomenlahden hallinnan loppupelin ajaksi.

Täydennyksissä on Venäjän pelaajalla mielenkiintoinen päätöstilanne. Venäjällä on kaksi divisioonaa, jotka voi tuoda peliin eri vuoroilla yhdessä tai erikseen, ja se, milloin ja miten vahvana täydennykset tuo peliin, vaikuttaa voittopisteisiin. Taistelussa tuhoutuneilla yksiköillä on myös 50%:n todennäköisyys palata takaisin myöhemmin pelissä. Voittaja saa taisteluista useimmin voittopisteitä, jotka ratkaisevat pelin voiton. Taisteluiden lisäksi pisteitä saa valloittamalla voittopistealueita.

Pelivuorojen aikana tulevat täydennykset ja pelin taistelutaulukko. Kuva: Marko Tainio.

Tapahtui Suomen sodassa

Pelasimme kampanjan Mikon kanssa Lautapelaamaan-tapahtumassa syyskuussa 2025. Marko hyökkäsi venäläisillä Mikon puolustaessa suomalaisilla ja ruotsalaisilla joukoilla. Venäjä hyödynsi alun joukkokeskitysedun keskittämällä joukkoja Savon rajalle edeten nopeasti Kuopiosta pohjoiseen ja länteen, saavuttaen Pohjanlahden heti pelin alussa. Tämän jälkeen joukot kääntyivät sekä pohjoiseen että etelään, tavoitteena saartaa ja tuhota ruotsalaiset Kaakkois-Suomen alueella. Suomenlinna kaatui nopeasti rannikkoa edenneiden joukkojen saarrostuksessa. Tässä vaiheessa Ruotsin tilanne näytti todella pahalta. Mutta, peli ei ollut ohi. Hämeenlinnan linnoitus pysäytti venäläisten etenemisen samaan aikaan kun meritaistelutapahtuma antoi Ruotsille Suomenlahden herruuden. Täydennysten kanssa Ruotsi hyödynsi mahdollisuuden täysimääräisesti tuomalla joukkoja venäläisten selustaan, tukien samalla taisteluita laivastolla. Torniossa käynyt venäläinen joukko-osasto puolestaan hävisi ratkaisevan taistelun sata-nolla ja myös siellä Ruotsi pääsi etenemään.

Tilanne ensimmäisen vuoron aikana. Kuopio on vallattu, mutta Helsingin puolustus on vielä testaamatta. Kuva: Marko Tainio.

Venäjän alun menestys oli vaihtunut koviin tappioihin, joten komentaja teki voitto-tai-tappio -liikkeen tuomalla kaikki vaihtoehtoiset täydennykset peliin, pistemenetystenkin uhalla. Ruotsalaisten maihinnousut lyötiin takaisin, mutta jälleen kerran Hämeenlinnan linnoitus pysäytti etenemisen. Aika loppui kesken ja Suomi jäi tällä kertaa osaksi Ruotsia. Kaupungit vaihtoivat pelin aikana omistajaa mutta Hämeenlinna oli ainut paikka, joka ei kertaakaan antautunut venäläisille.

Peliaikaa meni n. 2-3 tuntia.

Valloittamaton Hämeenlinna. Kuva: Mikko Saario.
Tilannekuva pelin lopusta. Venäjä valtasi suurimman osan Suomea, mutta se ei riittänyt. Kuva: Marko Tainio.

Tunnelmia

Pelin edellä on BoardGameGeekin (BGG) rankkauksessa yli 20 000 lautapeliä ja yli 3500 sotapeliä, joten odotukset eivät olleet korkealla. Siihen nähden peli oli kuitenkin ihan pelattava. Pelaaminen oli pääosin sujuvaa ja pelissä pääsi tekemään pääosin mielekkäitä päätöksiä. Sääntöjenluvussa arveluttaneet kohdat, erityisesti satunnaistapahtumana tullut meritaistelu ja sen kääntyminen 100% jommallekummalle osapuolelle ilman, että sillä on mitään vaikutusta pisteytykseen, oli odotetusti tylsä kolikonheitto, jossa toisella jäi tyhjää käteen. Meidän pelissä Ruotsi pystyi voiton jälkeen laivaamaan joukkoja minne halusi, minkä lisäksi rannikolla olevat taistelut saivat erillistä tukea, mikä todennäköisesti ratkaisi pelin (Hämeenlinnan lisäksi). Tätä etua korosti laivastotaistelun tapahtuminen heti ensimmäisellä vuorolla.

Suomensotapeleissä Suomenlinnan valtauksen toteutus kiinnostaa ja tässä siitä on tehty tylsä. Saarrostussääntöjen ansiosta Suomenlinna on helppo piirittää (yhden heksan miehitys riittää) ja se kaatuukin varsin helposti. Esim. Viipuri on pelissä paljon vaikeampi vallattava, mikä ei tunnu erityisen historialliselta.

Venäjän pelaajan mahdollisuus vaihtaa pisteitä täydennyksiin on sopivan kiperä päätöstilanne.

Tappioita pelin lopussa. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

The Russo-Swedish War on operaatiotason sotapeli Suomen sodasta. Se on sekä paras, että huonoin sotapeli aiheesta, sillä muitakaan ei ole. Peli on varsin klassinen heksasota, jossa satunnaistapahtumilla luodaan yllättäviä tilanteita, joihin pelaajat joutuvat reagoimaan. Tapahtumilla on iso vaikutus tilanteeseen ja tältä osin peli ei ole erityisen tasapainossa. Jos tämä ei haittaa niin The Russo-Swedish War tarjoaa ihan toimivaa pelattavaa, mutta mistään merkkiteoksesta ei ole kyse.

Arvosana: 3/5 tähteä (ilman suomilaseja 2.5/5 tähteä).

The Russo-Swedish War lyhyesti

Pelin kuvaus: Operatiivisen tason peli Suomen sodasta vuosina 1808-1809.
Suunnittelija: Joseph Miranda.
Julkaisija (julkaisuvuosi): Strategy & Tactics lehti, Decision Games (2008)
Peliaika: 300 minuuttia (BGG:n arvio), meillä meni 120-180 minuuttia.
Taktinen, operatiivinen tai strateginen taso: Operatiivinen.
Ketä pelaaja kuvaa: Venäjän ja Ruotsin armeijan komentajia.
Millaisia päätöksiä pelaaja tekee: Joukkojen liikuttelu, taisteluiden aloittaminen, täydennysten sijoitus.
Tiedon avoimuus: Yksiköiden sijainnit on tiedossa, mutta yksikköpinosta vain päällimmäisin yksikkö on avointa tietoa.
Tavoite (voiton määrittely): Voittopisteet määrittävät voittajan. Voittopisteitä saadaan valloittamalla voittopisteheksoja ja voittamalla taisteluita.
Pelatut yksiköt/joukot: Prikaateja, rykmenttejä ja pataljoonia.
Logistiikka/huolto: Huoltotarkistuksessa yksikön pitää pystyä osoittamaan tietä pitkin huoltoreitti kohti oman puolen huoltolähdettä.
Taistelumekaniikka: Taistelutaulukko ja d6-noppa.

Ropecon 2025

Marko Tainio, Lauri Tarkiainen ja Anselmi Helminen.

Ropecon 2025 oli viime vuoden poikkeusaikataulun jälkeen oikealla kohdallaan heinäkuun viimeisenä viikonloppua. Ulkona oli hellettä, mutta Messukeskuksen tiloissa oli sopivan viileää pelata ja nauttia yleisestä tapahtuman tunnelmasta. Facebookin tietojen perusteella Ropeconiin osallistui n. 10 400 kävijää, mikä on melkein 2000 enemmän kuin edellisenä vuonna (8600 kävijää) ja melkein puolet enemmän kuin 2022 (5900 kävijää). Tapahtuman kasvu jatkui edelleen hurjana!

Huoltoreitti organisoi tapahtumaan totuttuun tyyliin raskaampaa pelaamista. Tällä kertaa marssimme heti perjantaina lautapelialueen nurkkaan ja pelasimme lähes koko tapahtuman samoissa kahdessa pöydässä.

Perjantai

Perjantaina pelaajia oli paikalla niin paljon, että jakauduimme kahteen pöytään. Toisessa pelattiin kolmella hengellä Conquest & Consequence (2021) ja toisessa neljällä hengellä Congress of Vienna (2025). Lisäksi myöhäisillassa pelattiin EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition (2006).

Conquest & Consequence

Conquest & Consequence, tuttavallisemmin C&C, on palikkasotapelien mestarin, Craig Besinquen suunnittelema ja GMT Gamesin julkaisema sotapeli Tyynenmeren alueen taisteluista toisessa maailmansodassa. C&C on kolminpeli, jossa yksi pelaajaa pelaa Japania, toinen USA:ta, brittejä ja Kiinan nationalisteja (Kuomintang), ja kolmas pelaaja Neuvostoliittoa ja Kiinan kommunisteja. Peli alkaa vuodesta 1936 ja loppuu viimeistään 1945, jollei joku pelaaja täytä voittoehtoa ennen sitä. C&C on sisarpeli Besinquen Triumph & Tragedy: European Balance of Power 1936-1945 (2015) pelille, joka kuvaa Euroopan alueen taisteluita (lyhyt pelin kuvaus löytyy Ropecon 2023 artikkelista). Pelit voi myös yhdistää BoardGameGeekistä (BGG) löytyvillä säännöillä. Ropeconissa pelattiin GMT Gamesin Huoltoreitille lähettämää arvostelukopiota.

Conquest & Consequencen pelilauta. Kuva: Marko Tainio.

Ropeconissa pöydän ääreen asettui kolme ensikertalaista, Markon pelatessa Japania, Miikan kommunistiosapuolia ja Antin kapitalisteja. Pelin alussa on suurvaltojen välillä rauha, mutta sota Kiinassa on alkanut, joten Japani keskittyi alkupelin Kiinan valtaamiseen, ensin hieman diplomatialla ja sen jälkeen pääasiassa raudalla. Antti taisteli vastaan Kiinassa ja rakenteli joukkoja valmistautuen tulevaan suureen koitokseen. Kommunistit puolestaan levittivät aatetta Kiinassa ja haittasivat tasapuolisesti kahta muuta pelaajaa.

Sota Kiinassa sujui Japanin kannalta ihan kohtalaisesti, mutta muuten peli ei edennyt toivotusti. Laivasto oli luvattoman heikko, tosin palikkasotamekaniikan ansiosta muut eivät tätä tienneet. Diplomatialla Japani ei saanut Kiinan ulkopuolelta mitään alueita haltuun ja britit liittyivät USA:n koalitioon harmillisen aikaisin. Yllätyshyökkäys USA:n kimppuun alkoi tuntua liian riskialttiilta, vaikka siihen saakin pelissä hyvät bonukset, joten Japani suuntasi 1940-luvun alussa katseen Neuvostoliittoon. Pelissä voittoon riittää, kun valtaa kaksi pääkaupunkia. Kiinan Nankingin valtauksen jälkeen Japanin voittoon riittäisi Neuvostoliiton Siperian puoleisen pääkaupungin, Novosobirskin, valtaus, joten Japani alkoi hiljaa hivuttautumaan sitä kohti. Esivalmisteluna Japani valtasi Kiinan kommunisteilta Novosobirskin viereisen Sinkiagin alueena ja siirsi kaiken ilmavoiman tukemaan maahyökkäystä vuoden 1942 aikana. Hyökkäys onnistui ja peli loppui Japanin voittoon ennen kuin suuri sota oikeastaan edes alkoi.

Tilanne Conquest & Consequencen loppupuolelta. Japani (keltainen) on vallannut lähes koko Kiinan, mutta laivasto on jäänyt kehittämättä. Onneksi imperialistit eivät tätä hyödyntäneet. Kuva: Marko Tainio.

C&C on Triumph & Tragedyn systeemin pohjalle tehty, mutta Euroopassa erinomaisesti toimiva systeemi ei toimi täydellisesti Tyynellämerellä. Selkein ongelma on pitäytyminen kolminpelissä, sillä C&C:ssä kommunistiosapuolella on liian vähän pelattavaa. USA:n pelaajalla on taas liikaa tekemistä, siinä missä Japanin pelaajalla on mahdollisuus määrittää tempo ja painopisteet (kuten Saksalla T&T:ssä). Merisotaa emme päässeet kunnolla kokeilemaan, joten sen toimivuudesta jää seuraavaan peliin. T&T on kuitenkin tämän perusteella selvästi toimivampi paketti.

Congress of Vienna

Congress of Vienna kuuluu GMT Gamesin Great Statesmen -sarjaan (muita sarjan pelejä ovat Churchill, Pericles, Versailles 1919 ja tuleva Triumvir). Congress of Vienna on julkaistuista uusin ja mekaanisesti lähimpänä Churchilliä. Teemana on Napoleonin sotien aikainen Eurooppa vuosina 1812–1814. Pelissä neljä pelaajaa (Ranska, Iso-Britannia, Venäjä, Itävalta) kamppailevat Euroopan herruudesta kahdessa vaiheessa: diplomatia-vaiheeseen ja sota-vaiheessa. Vaiheet pelataan joka kierroksella peräkkäin. Sotimisen edellytyksenä on, että pelaaja on diplomatia-vaiheen väittelyissä onnistunut laukaisemaan sotimiseen vaadittavan aiheen itselleen. Väittelyyn ja sotimiseen käytetään kortteja, joiden lukumäärä kierroksen alussa riippuu menestymisessä sodissa, eli käytännössä hallussa olevista alueista. Diplomatia-vaiheessa aiheita yritetään kääntää omaksi eduksi nelihaaraisessa taulukossa, joista yksi haara kuuluu aina yhdelle osapuolelle. Sota-vaiheen rintamalinjat on abstrahoitu kartalla omiksi haaroiksi, joista kaikki johtavat lopulta Pariisiin. Mukana on myös Ranskan ja Britannian välinen vuoden 1812 sota Pohjois-Amerikassa.

Congress of Viennan kansi. Kuva: Lauri Tarkiainen.

Meidän pelissämme kokenut Antero johti Ranskaa, Eero Britanniaa, Anselmi Venäjää ja Lauri Itävaltaa. Peli venyi täyteen mittaansa, kymmenelle kierrokselle (n. 7,5 h). Nyrkkisääntönä pelissä yleensä on, että mikäli Britannia, Venäjä ja Itävalta eivät tee yhteistyötä, peli päättyy Ranskan voittoon. Toisaalta jos pelaajat tekevät liikaa yhteistyötä, peli päättyy helposti Britannia voittoon. Venäjän ja Itävallan pitää siis pelin edetessä koko ajan puntaroida pelitilannetta samalla kun Britannia ja Ranska markkinoivat omaa, mukamas heikkoa, asemaansa. Meidän pelissämme Venäjä vei lopulta voiton sotilaallisen menestyksen ansiosta runnottuaan tiensä Pariisiin asti molemmilla käytettävissä olevilla rintamillaan. Pitkään sotaan liittymistä vitkutellut Itävalta jäi loppupisteissä toiseksi.

Laurin arvio pelistä: Congress of Vienna on elegantti ja tyylikäs moderni sotapeli. Rakenne on hiottu, mutta näin elämyspelaajana jäin hieman kaipaamaan lisää draamaa ja suuria päätöksiä. Yhden pelikerran perusteella peli tuntui myös ripauksen pitkältä sisältöönsä nähden, mutta kokeneemmalla porukalla kierrokset varmasti nopeutuvat.

Anselmin arvio pelistä: Congress of Vienna on ehdottomasti parannus Churchillista. Neljäs pelaaja tuo peliin kaivattua dynamiikkaa. Erityisesti alkupelin väittelyissä syntyy yllätyksiä, kun esimerkiksi Itävallan liittyminen sotaan on epävarmaa. Loppupeliä kohden diplomatia-vaihe alkaa hieman toistaa itseään, mutta silloin huomio on jo keskittynyt enemmän sotimiseen. Ranskalla pelaaminen voi olla masentavaa, koska peli on käytännössä alamäen hidastamista. Tämä vastaa temaattisesti historiaa.       

Congress of Viennan pelitilanne. Sotaa käydää monella akselilla, kirjaimellisesti. Kuva: Marko Tainio.

EastFront: The War in Russia 1941-45 – Second Edition

Myöhäisillassa Marko ja Antti kohtasivat kesän 1943 skenaariossa Craig Besinquen suunnitteleman ja Columbia Gamesin julkaiseman EastFrontin parissa. EastFront on palikkasotapeli joka kuvaa itärintaman taisteluista toisessa maailmansodassa. Vuoden 1943 kesän skenaario on lähtökohdiltaan historiallinen Kurskin taistelu skenaario, mutta EastFrontin tyyliin tavoitteita voi luoda itse. Näin tapahtui nytkin, Antin ohjastaman Saksan ottaessa tavoitteeksi Leningradin valtauksen, Markon ohjastamien neuvostoliittolaisten yrittäessä läpimurtoa Leningradin eteläpuolella. Peli alkoi Saksan hyökkäyksellä pohjoisessa ja etelässä, etelän hyökkäyksen onnistuessa sen verran hyvin, että Neuvostoliiton oli pakotettu siirtämään lisäjoukkoja sille rintamalle. Puna-armeijan hyökkäys lähti liikkeelle hitaasti Saksan vallatessa samaan aikaan Leningradin. Tässä vaiheessa tilanne oli Neuvostoliiton kannalta huono, sillä Saksa sai valtauksesta selkeän piste-edun. Neuvostoliitto ei kuitenkaan ollut lyöty vaan hitaasti jauhava hyökkäys löysi viimein heikon kohdan, jota puolestaan Saksa joutui paikkaamaan. Skenaario loppui kuuden kuukauden jälkeen tilanteessa, jossa NL oli jauhanut Saksan joukot melkein tomuiksi, mutta linja kuitenkin edelleen piti. Pisteissä yhden pisteen voitto Neuvostoliitolle.

Tilanne päällä EastFrontissa. Saksa on vallannut Leningradin, mutta Neuvostoliitto jyrää massalla. Kuva: Marko Tainio.

Lauantai

Lauantaina oli tapahtuman ”pihvi”, kuuden hengen Virgin Queen (2012) ja sen jälkeen neljän pelaajan Angola (1988).

Virgin Queen

Virgin Queen on Ed Beachin suurteos, jatkoa hänen aikaisemmalle Here I Standille. 1500-luvun loppupuolen Euroopassa kuusi suurvaltaa käy valtapolitiikkaa uskonnon, sodan ja diplomatian keinoin. Pelasimme lähes samalla porukalla kuin Ropeconissa 2023, tosin rooleja toki hieman kierrätettiin.

Virgin Queenin pelilauta. Kuva: Marko Tainio.

Tällä kertaa peli ratkesi jo kolmannella kierroksella Ranskan voittoon. Ranskan onnistuneet avioliitot, vähäiset aluemenetykset, liittoumat sekä taiteen ja tieteen tukeminen toivat riittävät pisteet. Myönnettäköön, että mukana oli hyvää tuuriakin etenkin avioliittosopimusten kanssa, mutta yleisen käsityksen mukaan Ranska voittaa (jos voittaa) usein juuri kierroksilla 3–4, ennen kuin sen “korttitalo” lähtee murenemaan.

Kaksi ensimmäistä vuoroa menivät jokseenkin tyypillisesti ilman suurempia yllätyksiä, mutta kolmannella vuorolla Espanja oli vahvoilla ja pakolliset tapahtumakortit ruokkivat tätä vahvaa asemaa entisestään. Ranska joutui lähinnä selviytymään toimintavaiheesta heikon ja pakollisia korttitapahtumia täynnä olevan korttikätensä takia, mutta tiedossa oli avioliittojen tuovan lopussa pisteet kotiin. Espanja Ranska olivat koko pelin liitossa, minkä lisäksi Englanti ja Ranska olivat menneet rauhaan jo aiemmin, minkä takia Ranskalle tärkeintä oli olla häviämättä alueita protestanteille ja toivoa, että Espanja ei marssi voittoon. Ranskan vahvat avioliitot toki tiedettiin ja Englanti yritti häiritä asettamalla vakoojan Ranskaan, mutta tämä paljastuikin heti pelatulla kortilla kaksoisagentiksi. Peliin mahtui muutenkin tyypillistä väriä: Englanti valtasi Skotlannin, protestantit kapinoivat sekä Ranskassa että Alankomaissa ja Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta valtasi Budapestin osmaneilta, minkä lisäksi pisteitä kerättiin eri mekanismien avulla. Ottomaanien tukema moriskokapina Espanjassa jäi mieleen hieman vähemmän yleisenä tapahtumana. Loppupisteissä Ranska voittoon 27 pisteellä ja Espanja toisena 21 pisteellä vuoron kolme päätteeksi. 

Virgin Queen on vahvasti elämyksellinen peli, jossa osakokonaisuuksia ja satunnaisuutta on paljon. Toiset pitävät runsautta rikkautena, toiset hieman turhana monimutkaisuutena. Minulle monipuolisuus tuo mukavaa vaihtelua pelkkään sodankäyntiin ja Virgin Queen on tietyissä asioissa mukavasti erilainen edeltäjäänsä Here I Standiin verrattuna, vaikka yhteistä peleissä toki onkin paljon. Tietystä satunnaisuudesta huolimatta pelissä on kuitenkin paljon sekä strategista ja taktista syvyyttä, minkä takia peliin mahtuu usein sarja mielekkäitä päätöksiä ja sopivasti yllätyksiä. 

Angola

Angola on strategisen tason nelinpeli Angolan sisällissodasta 1970-luvulla. Kaksi tiimiä (MPLA/FAPLA vs. UNITA/FNLA) kamppailevat kylmän sodan hengessä. Huoltoreitistä löytyy pelistä jo tarkempi arvostelu Marko Tainion, Ansi Kuusen ja Antero Kuusen kirjoittamana, missä kuvattu tarkemmin pelimekaniikoita sekä pelin hyviä ja huonoja puolia.

Yksinäinen FAPLAn yksikkö Angolassa. Kuva: Lauri Tarkiainen.

Ropeconissa pelasimme neljän hengen pelin siten, että kokeneet Antero ja Antti olivat vastakkaisilla puolilla. Tiimit: Antero (FAPLA) ja Lauri (MPLA) kommunisteilla, Antti (FNLA) ja Olli (UNITA) vastapuolella. Kommunistit veivät voiton neljännellä kierroksella, maksimikierrosmäärän ollessa kymmenen.

Angola on sujuva keskiraskas sotapeli: ei pelkkää taulukoihin uppoutumista, mutta ei mitään kevyttä läpsyttelyäkään. Mekaniikoissa on omaperäistä charmia ja joitakin erikoisuuksia, mutta kokonaisuutena peli oli julkaisuvuonnaan (1988) aikaansa edellä. Tiimipeli tuo oman hauskan lisämausteensa ja vuorojen etukäteisohjelmointi on nerokas yhdistelmä syvyyttä sekä suoraviivaisuutta.

Wings for the Baron

Lauantai-illan päätteeksi pelattiin vielä kolminpelinä Wings for the Baron (2007). Kyseessä on kevyt sotateemainen filleripeli, jossa pelaajat ovat saksalaisia lentokonetehtailijoita ensimmäisen maailmansodan aikana. Tarkoituksena on kehittää koneita ja tehdä rahaa, mekaniikat itse pelissä ovat melko simppelit. Sympaattinen peli, joka sopii hyvin vaikkapa juuri isompien pelien jälkeen tai väliin pelailtavaksi.

Sunnuntai

Sunnuntaina sotapelinurkkauksessa pyöri kahden hengen Enemy Action: Kharkov (2022), mutta sen tulokset odottavat arkistojen avautumista.

Enemy Action: Kharkovista jäi jälkipolville yksi kuva. Kuva: Marko Tainio.

Muuta

Osallistujamäärän kasvu ei tuntunut Messukeskuksen käytävillä ruuhkilta, vaan kaikki sujui kuin se perinteinen tanssi. Ennakkolipun rannekkeeseen vaihtaneet pääsivät heti ovien avauduttua sisälle pitkässä jonossa, kuten viime vuonnakin. Kauppa-alueen koko oli tuplaantunut ja alueella oli nyt mukavan väljät käytävät liikkumiseen. Kirpputorilla oli tarjolla monenlaisia löytöjä, mutta vain nopeille. Myytävää kauppaan tuodessani huomasin muutaman kiinnostavan pelin, kuten Twilight 2000 roolipelin ensimmäisen laitoksen moduuleja, mutta ne menivät, ennen kuin ehdin kaupoille. Nopeat söivät hitaan. Syömisestä puheenollen, ruokapuoli oli nyt edellistä vuotta paremmin hoidossa ja yksi Messukeskuksen sisällä oleva ruokapaikka oli auki yli puoleen yöhön. Erinomainen parannus, joka toivottavasti jää pysyväksi ratkaisuksi!

Raskaampaa sotapeliseuraa oli tapahtumassa tarjolla niin paljon, että pelaajia olisi riittänyt helposti kolmeenkin pöytään. Ehkä tästä voisi kehitellä ensi vuodeksi jonkinlaista ohjelmanumeroa, omalla pelialueella varustettuna. Hmmm. Jätetään idea muhimaan.

Seuraavaa Ropeconia odotellessa!

Pelattuna: The Finnish Front, 1941-42 (2009)

Marko Tainio ja Miikka Rytty

The Finnish Front, 1941-42 (TFF) on Ty Bomban ja Joseph Mirandan suunnittelema, Decision Gamesin julkaisema sotapeli jatkosodan alusta. Pelissä suomalaiset ja saksalaiset joukot hyökkäävät Suomesta Neuvostoliittoon osana operaatio Barbarossaa kesäkuussa 1941. Mekanismiltaan peli on kuppiaktivointiin perustuva, operatiivisen mittakaavan heksasota. Peli on osa “They Died With Their Boots On” pelisarjaa, jonka peleistä monet on julkaistu TFF:n tapaan foliopeleinä lehdissä. TFF on julkaistu World at War lehden numerossa 5.

Mekanismi

Pelin kartta kattaa suurin piirtein Suomen, Karjalan ja Kuolan niemimaan alueet. Yksi heksa on kuvauksen perusteella n. 37 kilometriä, mutta käytännössä se ei vaikuta vakiolta, vaan erityisesti pohjoisessa heksoja on liian vähän. Suomi on kartalla myös epämuodostuneen näköinen. Värimaailma on kuitenkin toimiva. Maajoukkojen lisäksi pelissä on ilmavoimia ja merivoimia, joiden rooli on tukea maavoimia.

Pelin näkemys Suomen kartasta ja lähialueista. Kuva: Marko Tainio.

Pelissä yksi vuoro kuvastaa yhtä kuukautta. Vuoro jakautuu osavuoroihin, joiden aikana pelaajat aktivoivat aina kulloinkin sen armeijan tai armeijakunnan, jonka tunnus nostetaan kupista. Kuppiaktivoinnin mukaisesti yksi pelaaja voi täten saada useita osavuoroja putkeen. Joukot on värikoodattu omiin armeijoihin ja armeijakuntiin. Yksittäiset joukot ovat pääosin divisioonia. Kuppiaktivointi on rakennettu muuten hyvin, mutta kummallakin puolella on “tavanomaisten” armeijoiden lisäksi yksi ”ja kaikki muut” kokonaisuus, joka levittäytyy pitkin pelialuetta sillä seurauksella, että eri armeijoiden yksiköt sekoittuvat keskenään, ja myös aktivoituvat eri aikaan. Tällä on todennäköisesti yritetty paikata etäisyyksien tuomia ongelmia, mutta lopputulos sotkee muuten toimivaa aktivointia.

Vuoron aikana pelaaja ensin lisää täydennykset ja sen jälkeen liikkuu. Tämän jälkeen on taistelu. Taistelu on pakollista, jos yksikkö on tässä vaiheessa vihollisen vieressä. Taistelu on pakollista, oli mahdollisuudet mitkä tahansa. Säännöt on tältä osin epäselvät, sillä jos yksittäinen yksikkö on kahden, eri heksoissa olevan vihollisen vieressä, vihjaisi osa säännöistä, että yksikön pitäisi hyökätä molempien kimppuun, mahdollisesti laskien vastustajien puolustusvoimat yhteen, mutta tämä on kuvattu epäselvästi ja johtaa helposti melkoiseen laskentaoperaatioon, jos yksiköitä on vierekkäin useissa heksoissa. Pakollinen taistelu tuntuu nettikeskustelun perusteella puhututtavan pelin pelaajia, eikä siitä pääsääntöisesti pidetä.

Eri kuukausina tulevia täydennyksiä. Kuva: Marko Tainio.

Taistelu perustuu taistelutaulukkoon, joita on kaksi erilaista: Assault ja Mobile. Näistä jälkimmäisessä tulokset on hieman ratkaisevampia, mutta ero ei ole niin iso, mitä nimet antaisivat ymmärtää. Tulos heitetään yhdellä d6-nopalla. Erilaisia tulosvaihtoehtoja on lukuisia. Mielenkiintoisena mekanismina osassa tuloksista yksiköt joutuvat perääntymään d6-nopan määräämän määrän heksoja.

Huolto huomioidaan niin, että yksikön pitää olla neljän (Suomi ja Saksa) tai kolmen (NL) heksan päässä tiestä tai rautatiestä. Tämä onnistuu kartalla liian helposti ilmankin saksalaisten apuna olevaa huoltoyksikköä, joka lisää huollon kantamaa.

Pelissä on kaksi kampanjaa, lyhyt ja pitkä. Ensimmäinen loppuu marraskuuhun 1941, toinen syyskuuhun 1942. Voittoehdot on mielenkiintoiset. Esimerkiksi suomalaisten ja saksalaisten voittoehtona on i) vallata kaikki talvisodassa menetetyt kaupungit, ii) kontrolloida ainakin yhtä kaupunkia Murmanskin radan varrella ja iii) kontrolloida Pähkinälinnan tai Olhavan kaupunkeja. Pelissä suomalaiset joukot eivät saa edetä ennalta määrättyjen rajojen itäpuolella, joten käytännössä vain saksalaiset joukot voivat vallata Pähkinälinnan tai Olhavan, jotka sijaitsevat suomalaisten joukkojen operointialueen itäpuolella.

Suomalaisten yksikkömerkkejä. Kuva: Marko Tainio.

Pelattuna

Kokeilimme Miikan kanssa kampanjaa niin että minä puolustin NL:n pelaajana ja Miikka hyökkäsi. Pelin alussa suomalaisten hyökkäys kutistui Viipurin alueella huonoon noppatuuriin. Samalla koettiin pelin uskomattomin hetki, kun hyökkäyksen epäonnistumisen seurauksena kokonainen suomalainen armeijakunta juoksi taistelua pakoon aina Helsinkiin saakka. Viipurin porteilta matkaa on päälle 200 kilometriä, joten siinä jäi Maratonin taistelun jälkeinen kuuluisa juoksu toiseksi. Pohjoisessa Miikalla sujui paremmin ja saksalaiset joukot murskasivat NL:n puolustuksen Kiestingin suunnalla vallaten Muurmannin radan. Pelin toisella vuorolla saksalaisten joukot alkoivat levittäytyä sieltä pohjoiseen ja etelään, sillä seurauksella, että Murmanskia puolustavat NL:n joukot jäivät saarroksiin huollon ulottumattomiin. Tai ainakin näin tulkitsimme huoltosääntöjä.

Pelin aloitus pohjoisessa. Kuva: Marko Tainio.

Etelässä suomalaiset ryhdistäytyivät ja valtasivat Viipurin. Laatokan Karjalassa suomalaiset saartoivat NL:n puolustuslinjan, osaksi suosiollisen kuppiaktivoinnin ansiosta. Lopetimme pelin toisen vuoron loppuun, koska kampanja oli käytännössä ratkennut eikä kumpikaan halunnut jatkaa pelaamista. Peliaikaa meni 3-4 tuntia.

Läpimurto Kiestingin suunnalla. Saksalainen yksikkö (tummanharmaa) on päässyt Vienanmeren rannalle saakka. Kuva: Marko Tainio.
Tilanne pelin lopussa. Kuva: Marko Tainio.

Ei jatkoon

Sanotaan se nyt heti suoraan: TFF on huonoin kokeilemani Suomen sotiin liittyvä peli.

Pelin keskeisin ongelma on, että siinä käytetty mekanismi ei toimi tässä mittakaavassa. Mekanismi on (ilmeisesti) kopioitu “They Died With Their Boots On” pelisarjan aikaisemmista peleistä, joissa on käsitelty monipuolisesti eri aikakausien konflikteja. Jatkosotaan systeemi ei kuitenkin taivu. Pelissä kokemamme suomalaisen armeijakunnan pako 200 km länteen epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen alleviivaa mittakaava ongelmaa. Jossain muussa mittakaavassa kuuden heksan vetäytyminen toimisi, tässä ei. Samoin pakollinen taistelu ei sovi tähän mittakaavaan. Pelissä pitäisi pitää yhden heksan, eli melkein 40 km väli yksiköiden välillä, jotta niiden ei olisi pakko taistella. Jälleen, tässä mittakaavassa täysin älytön mekanismi.

Huolto on myös aivan liian helppoa. Suomalaisilla ja saksalaisilla riittää, kun yksikkö on neljän heksan päässä tiestä. Kartalta on todella vaikea löytää yhtään heksaa, joissa yksikkö voisi olla huollon ulkopuolella. Vastustajan sijoittuminen toki vaikuttaa asiaan, mutta huolto on silti liian helppoa, erityisesti pohjoisessa, jossa historiallisesti Saksan armeijalla oli massiivisia huolto-ongelmia. Tätä asiaa käsiteltiin hyvin pelin mukana olleessa, World at War lehdessä julkaistussa artikkelissa, mutta pelisuunnitteluun se ei vaikuttanut riittävästi. Kokonaan oma ongelmansa on, että tässä(kin) pelissä pohjoisen kautta on liian helppo hyökätä ja sinne on liian helppo koota isoja joukko-osastoja. Todellisuudessa tieverkosto natisi liitoksistaan jo näillä joukoilla, isommista joukkokeskityksistä puhumattakaan. Tämä tuntuu olevan monien pelien Akilleen kantapää, enkä ole nähnyt tässä mittakaavassa toimivaa toteutusta.

Pelin taistelu on turhan monimutkainen jakaen toteutuksen kahteen taistelutaulukkoon, jotka eivät kuitenkaan eroa riittävän paljoa toisistaan. Lisäksi erilaisia tuloksia on liikaa, ja niitä joutuu jatkuvasti tarkastamaan ohjeista, koska kartalla ei ole apulappuja. Prosenttiperusteinen taisteluarvojen vertailu on enemmän makuasia, mutta ei se minusta tässä oikein toiminut. Lisäksi laskentaan tarvittiin laskin.

Kokonaisuutena tämä ei toimi oikein millään tasolla. Tätä ei ole hauska pelata, eikä peliä voi hyvällä tahdollakaan kutsua mielenkiintoiseksi simuloinniksi. Peliaika on myös massiivinen. Jos pelistä nyt jotain hyvää kuitenkin haluaa sanoa, niin kampanjoiden voittoehdot on kohtuu toimivat. Jatkosodan alun peleissä on yleinen ongelma voittoehtojen määrittelyssä, sillä suomalaiset eivät historiallisesti halunneet edetä niin pitkälle kuin olisi ollut mahdollista, mutta samaan aikaan saksalaiset halusivat. Joten miten yhdistää nämä tavoitteet? Peli tekee tässä ihan toimivan, joskin erikoisen kompromissin.

Yhteenveto

The Finnish Front, 1941-42 on operatiivisen mittakaavan sotapeli jatkosodan alusta. Peli aihe on mielenkiintoinen, mutta toteutus ei. Pelissä käytetty mekaniikka ei toimi tämän mittakaavan pelissä johtaen testipelissäkin kuvattuun, täysin epärealistiseen tilanteeseen perääntymisen kanssa. Pelin pakkotaistelumekaniikka tuntuu nettikeskusteluissa häiritsevän monia, ja sopii samoin huonosti tähän mittakaavaan. TFF ei toimi simulaationa eikä pelinä. Kun tähän lisätään todella pitkä peliaika, kampanjan kestäessä helposti useita tunteja, on vaikea keksiä syitä TFF:n pelaamiseen, muuten kuin kokeilumielessä.

The Finnish Front, 1941-42 – 1/5 tähteä. Suomilasein 1.5 tähteä.

Pelattuna: Red Winter (2012)

Marko Tainio ja Miikka Rytty.

Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 on suurtaktisen (Grand Tactical) mittakaavan heksasotapeli viidestä Tolvajärven taistelun ratkaisseesta päivästä joulukuussa 1939. Mark Mokszyckin suunnittelema ja GMT Gamesin 2012 julkaisema heksasota on yksi tunnetuimmista talvisotaan sijoittuvista peleistä. Ilmestyessään Red Winter voitti 2012 Charles S. Roberts palkinnon parhaana toisen maailmansodan aikakauteen sijoittuvana sotapelinä. Pelin kansikuvan on puolestaan suunnitellut helmikuussa 2025 menehtynyt Rodger B. MacGowan. Peli täydennetty, toinen laitos oli pitkään GMT Gamesin P500-listalla, mutta pelin (toivottavasti) väliaikainen poisveto listalta julkaistiin GMT Gamesin joulukuun 2024 uutiskirjeessä.

Kartta ja pelialue. Pääosa venäläisistä saapuu kartan oikeasta alakulmasta tietä pitkin. Kuva: Marko Tainio.

Tolvajärven taistelu

Tolvajärven taistelu käytiin talvisodan alussa 6-24.12.1939. Puna-armeija yllätti suomalaiset hyökkäämällä divisioonan voimin Suojärven alueelta kohti Tolvajärveä, tavoitteena kiertää suomalaisten Laatokan Karjalan pääpuolustuslinjan taakse. Uhkaa vastaan perustettiin komentajan Paavo Talvelan mukaan nimetty Ryhmä Talvela. Yhdessä vahvistusten kanssa Ryhmä Talvela pysäytti puna-armeijan hyökkäyksen kääntäen perääntymisen menestyksekkääksi vastahyökkäykseksi. Puna-armeijan 139. jalkaväkidivisioona tuhottiin taisteluissa lähes kokonaan ja vahvistuksena saapunut 75. jalkaväkidivisioona kärsi merkittäviä tappioita.

Tolvajärvi oli ensimmäinen merkittävä suomalaisten talvisodassa saavuttamana vastahyökkäysvoitto. Kuuluisa Raatteentien taistelu oli melkein kuukautta myöhemmin tammikuussa 1940. Tolvajärven moraalimerkitys oli aikanaan suuri niin kotimaassa kuin maailmallakin. Ehkä siksi Tolvajärvi on kansainvälisestikin tunnettu ja siitä on tehty enemmän sotapelejä kuin mistään muusta yksittäisesti talvisodan taistelusta.

Red Winter peli keskittyy taistelun kulminaatiopisteeseen, eli niihin viiteen päivään joiden aikana neuvostojoukkojen eteneminen pysäytettiin ja suomalaiset siirtyivät vahvistuksena saadun jalkaväkirykmentti 16 tuella hyökkäykseen. Historiallisesti pelin kaksi ensimmäistä päivää (8-9.12.) olivat vielä neuvostojoukkojen etenemistä, kun taas pelin viimeinen päivä (12.12.) oli suomalaisten vastahyökkäyksen aatto.

Mekaniikkaa

Red Winter on mittakaavaltaan suurtaktinen (Grand Tactical), yhdistäen elementtejä sekä taktisista että operatiivisista peleistä. Red Winterissä esim. huomioidaan huolto, kuten useimmissa operatiivisen mittakaavan peleissä, kun taas taktisista peleistä muistuttaa näkyvyyden (line of sight) huomioiminen. Suunnittelijan muistiinpanoissa (Design notes) Mark Mokszycki kirjoittaa pitävänsä suurtaktisen mittakaavan peleistä, joten luonnollisesti hän suunnitteli sellaisen.

Pelitilanne kartalla. Tässä joukkoja Hevossalmen sillan luona, missä venäläisten eteneminen historiallisesti pysäytettiin. Kuva: Marko Tainio.

Pelin yksiköt ovat komppanioita ja tukiaseita, yhden heksan läpimitan ollessa hieman alle 400m. Yksi pelin päivävuoro kuvastaa n. 90-minuutin aikajaksoa. Yövuoro on pitempi ja sitä koskevat omat säännöt. Päivävuorossa aloittava pelaaja aluksi täydentää joukkoja, jonka jälkeen on liikevaihe, jota taas seuraa taisteluvaihe. Tämän jälkeen on toisen pelaajan vuoro toistaa samat. Vuoron vaihtuessa tarkistetaan voittoehdot. Vuoron aloittaja riippuu skenaariosta ja ajankohdasta. Alussa Neuvostoliitto pelaa ensin, mutta jossain vaiheessa suomalaisten pelaaja voi päättää mennä ensin, mahdollistaen pelätyn tuplavuoron.

Liikevaiheen aikana pelaaja voi liikuttaa yksiköitä, yrittää parannella yksiköitä, kaivautua tai suorittaa rynnäkön (assault). Pelissä on kaksi eri tapaa hyökätä, joista rynnäkkö tapahtuu liikevaiheessa ja tulitaistelu taisteluvaiheessa. Tulitaistelua voidaan tukea tukiaseilla, kuten tykeillä, kranaatinheittimillä ja konekivääreillä. Rynnäkkö tapahtuu ilman tukea. Taisteluun vaikuttaa yksiköiden taisteluarvon ja mahdollisen tuen lisäksi erilaiset sarakkeenmuutokset (column shift), joita on varsinkin tulitaistelussa paljon. Tulos ratkeaa 2d6 heitolla.

Päivävuoroja on kuusi, joiden jälkeen on yövuoro. Yövuorolla yksiköt voivat liikkua kaksi kertaa päivävuoroa pidemmälle. Sen lisäksi puna-armeijan sotilaiden tulee suojautua kylmältä säältä rakentamalla isoja kokkoja, ja vastaavasti suomalaiset voivat tehdä yhden erityishyökkäyksen tällaiselle kokolle. Ilman kokkoa yöpyvät Venäläiset kärsivät n. 50%:n todennäköisyydellä tappioita.

Hyvän talvisotapelin tyyliin osapuolet ovat erilaisia. Neuvostoliittolaiset yksiköt liikkuvat hitaammin ja huolto on sidottu teihin. Suomalaiset ovat nopeampia ja ovat käytännössä huollossa kaikkialla. Komppanioiden taisteluarvot on samat molemmilla, mutta puna-armeijalla on enemmän tukiaseita, kuten konekivääreitä ja tykkejä, joilla voi tukea tulitaisteluita. Neuvostoliittolaisilla on myös tankkeja, joiden käyttö on yksi pelin isoista strategisista päätöksistä. Tankit eivät tule peliin automaattisesti, vaan Neuvostoliiton pelaaja maksaa niiden käytössä voittopisteillä, sitä enemmän, mitä aikaisemmin ja useampia tankkeja peliin otetaan.

Pelikirjassa on selitetty paikannimiä englanniksi. Kuva: Marko Tainio.

Tapahtui eräässä pelissä

Pelasimme Miikan kanssa historiallisen kampanjan minun komentaessa Neuvostoliittoa ja Miikan vastaavasti suomalaisia. Pelialustana oli VASSAL. Aloitin kampanjan rynnimällä kartan kaakkoiskulmasta massalla yli Kivisalmen sillan aina hotellin edustalle. Tässä pysäytin etenemisen tien suunnalla ja lähdin varmistamaan Kotisaaren haltuunoton, jottei Miikka pääse sitä kautta haittaamaan huoltolinjoja. Kotisaaren valtaus jään yli osoittautui vaikeaksi, alun moraalibonuksesta huolimatta, ja ilman raskasta tykistöä ja merkittävää ylivoimaa saari olisi jäänyt ottamatta. Sain Kotisaaren haltuun lopulta taistelun toisena päivänä suomalaisten perääntyessä jään yli Tolvajärven kylään suojaan. Ensimmäinen yö oli neuvostoliittolaisille karmiva suurimman osan joukoista kärsiessä tappioita paleltumisina.

Tilanne parin ensimmäisen vuoron jälkeen. Kivisalmen sillan jälkeen NL pysäytti etenemisen tien suunnalla ja siirtyi valtaamaan keskellä olevaa Kotisaarta. Kuva: VASSAL:sta.

Kotisaaren vallattua päätin jatkaa samalla suunnalla vyöryen voimalla Kotisaaresta Tolvajärven kylään. Pyrin tällä jakamaan vähät puolustajat usean rintaman sotaan, mutta liike oli riskialtis, sillä Kotisaaren toisella puolella Neuvostoliiton joukot olivat huollon ulkopuolella, jolloin yksiköiden korjaaminen oli vaikeaa tai mahdotonta. Samaan aikaan tämän operaation kanssa jouduin metsästämään selustassa 2-3 komppanialla Miikan huoltolinjoja katkomaan lähetettyä komppaniaa, joka uhkasi huollon lisäksi minun tykistöä. Pitkällisen jahtauksen jälkeen sain komppania lopulta tuhottua, mutta se sitoi minulta resursseja, joita olisi tarvittu muualla. Tähän Miikka tietysti pyrkikin.

Kolmas päivä oli viimeinen tilaisuus hyökätä eteenpäin ennen suomalaisten moraalibonusta, joten toin aamutuimaan kaksi tankkia peliin ratkaisemaan hotellin pattitilanteen. Tankit olivat niin tehokkaita, että Miikka peruutti suosiolla Hevossalmen sillan toisella puolelle kuultuaan huhuja tankeista. Tankkien tuella pääsin kuitenkin sillasta yli ja hetken taistelu oli ratkeamassa puna-armeijan voitoksi. Mutta vain hetken. Hevossalmen sillan ylityksen jälkeiset hyökkäykset epäonnistuivat samaan aikaan kun suomalaiset saivat paikalle ainoan panssarintorjuntatykkinsä, joka heti ensimmäisellä laukauksella tuhosi toisen tankeista. Jäljelle jääneellä peruutin suosiolla turvaan. Tilanne oli silti hyvä, sillä pohjoisen kautta saadut täydennykset ajoivat suomalaisia ahtaalle pohjoisesta ja Kotisaaren kautta hyökänneet joukot ahdistivat taas etelästä. Tässä vaiheessa tein selkeimmän strategisen virheen jatkamalla omaa hyökkäystä liian pitkään siinä toivossa, että rintama olisi romahtanut. Näin ei käynyt ja menetin tuloksettomissa hyökkäyksissä liian monta komppaniaa lopullisesti (jos yksikkö kuolee huollon ulkopuolella, sitä ei voi enää uudelleenrakentaa). Niille olisi ollut tarvetta suomalaisten vastahyökkäyksen alettua.

Neuvostoliitto ei päässyt tätä pidemmälle. Kivisalmen sillan ylitys onnistui tankkien tuella, mutta suomalaisten panssarintorjuntatykki esti enemmän liikkeet. Kuva: VASSAL:sta.

Vastaisku saapui neljäntenä ja viidentenä päivänä. Suomalaiset koukkasivat linjojen ohi ottaen aina kohteeksi linjan päässä olevan yksikön. Yritin perääntyä, mutta liike ei siihen riittänyt. Lopullinen ratkaisu tuli kuitenkin Miikan koukatessa uudestaan selustaan katkomaan huoltolinjoja. Otin hätäapuna käyttöön loput kaksi tankkia, joiden avulla pystyin hetken pitämään linjan auki, mutta lopulta jouduin heittämään hanskat lumeen joukkojen loppuessa kesken. Selkeä voitto Suomelle.

Kampanjassa Neuvostoliitolla on alussa etu ja se pitää pystyä hyödyntämään työntymällä riittävästi länteen ja aiheuttaen tappioita suomalaisille samalla pitäen omat joukot kuitenkin kunnossa. Tankkien käyttö on kaksiteräinen miekka. Ne on tehokkaita, mutta pistemenetys on sen verran kova, että jos niitä ottaa käyttöön aikaisin, niin Neuvostoliiton pelaajan pitää hakea suomalaisten antautumista (mikä tapahtuu, jos NL saa päätien kokonaan haltuun). Muuten vastahyökkäyksen aikana käy huonosti.

Tilanne kampanjan loppupuolella. Suomalaiset ovat saartamassa keskellä olevia joukkoja ja kaksi komppaniaa vaanii ainoaa huoltolinjaa. NL:n tappiot on tässä vaiheessa liian kovat. Kuva: VASSAL:sta.

Ajatuksia pelistä

Red Winter on peli, josta haluaisin pitää enemmän, kuin loppujen lopuksi pidän. Pelin aihe on hyvä ja se tarjoaa molemmilla osapuolille tekemistä. Toisaalta pelimekaniikkaan on leivottu moraalibonuksen kautta kampanjan kulku tavalla, joka tuntuu roolipelitermeillä kuvattuna ”railroadaamiselta”. Eli kampanjan kulku on vahvasti raiteilla. Tämä ei ole mitenkään poikkeavaa vaan esim. monet strategisen mittakaavaan toisen maailmansodan pelit sortuvat samaan ongelmaa tarjoamalla sodan alussa Saksalle bonuksia, ihan vain koska Saksalla pitää olla bonuksia, jotta historiallinen tilanne saataisiin aikaiseksi. Red Winterissä bonuksen saa alussa NL ja lopussa Suomi ja samalla varmistetaan, että alussa NL etenee, ja lopussa Suomi.

Moraalibonuksen lisäksi pelin suunnittelija korostaa minusta liikaa tankkeja ja Pajaria. Pelissä Neuvostoliitolla tankit on superaseita, joita vastaan Suomella ei ole paljoa mahdollisuuksia (jos ne pelaa oikein, eikä kuten minä pelasin). Pelin mukana tulleessa suunnittelijan muistiinpanoissa Mokszycki ihmetteleekin suoraan, jotta miksi NL ei käyttänyt kriittisessä vaiheessa tankkeja, sillä hänen arvion mukaan se olisi voinut muuttaa tilanteen täysin. Tämä ajatusmalli näkyy pelissä, minusta liikaa. Suomella taas on oma superkomentaja, Pajari, joka ainoana kartalla olevana johtajana antaa bonusta lähes kaikkeen mitä suomalaiset tekevät samassa heksassa hänen kanssaan. Yhden liikevuoron aikana Pajari voi ensin yhdessä heksassa tukea yksikön parannusta, liikkua toiseen heksaan tukemaan sen heksan yksiköiden parannusta, ja tarjota vielä tulitaistelussa edun.

Joukkojen liikuttelussa on haettu eroja osapuolten välille ja tässä on onnistuttu. Suomalaiset liikkuvat hieman (mutta ratkaisevasti) nopeammin, mikä näkyy erityisesti vesistöjä ylitettäessä. Tämä toimii hyvin. Sen sijaan en ole ollenkaan varma siitä miten suomalaiset pysyvät sääntöjen puitteissa huollossa käytännössä missä vain kartalla ollessaan. Sekä kampanjassa, että sitä edeltäneessä skenaariossa, suomalaisten selustaan kiertänyt komppania tai pari ratkaisivat pelin. Neuvostoliittolainen voi pyrkiä tätä estämään, mutta se sitoo selustaan useamman komppanian verran voimia.

Pelin taistelutaulukko yhdessä taistelusääntöjen kanssa suosii puolustajaa, ja erityisesti suomalaisia. Käytännössä tulitaistelun hävinnyt osapuoli voi lähes aina perääntyä sen sijaan että ottaisi tappioita. Tämä toisaalta luo mielenkiintoisen päätöstilanteen, jossa puolustaja joutuu punnitsemaan paikallaan pysymisen ja perääntymisen väliltä. Liikkuvammat suomalaiset voivat lähes poikkeuksetta vain juosta alta pois, ja ilmestyä heti seuraavalla vuorolla takaisin, usein vielä sivustaan iskien. Tämä toimii hyvin pelin alkuvaiheessa, kun suomalaisia on vähän, mutta mitä tasaisemmaksi joukkomäärät muuttuvat, sitä epätoivoisemmaksi NL:n pelaaminen muuttuu. Tämä voi toki olla hyväkin asia, mutta yhdessä muiden bonusten kanssa ohjaa kampanjan kulkua liikaa.

Taistelut vie pelissä liikaa aikaa. Ensin lasketaan hyökkäävän ja puolustavan yksikön voimien suhde, sitten käydään läpi iso lista muuttujia. Tämän jälkeen kumpikin osapuoli voi tukea taistelua tukiaseilla (esim. tykistö, konekiväärit). Tuen onnistuminen heitetään jokaiselle tukiyksikölle erikseen ja keskeisissä taisteluissa näitä nopanheittoja on helposti puoli tusinaa, tai ylikin, per puoli. Lopputuloksena voi olla yksi sarakkeen siirto suuntaan tai toiseen ja taistelussa tuloksena yhden heksan perääntyminen. Tässä olisi tilausta virtaviivaistamiselle.

Taisteluun vaikuttaa vähintään nämä 15 eri tekijää. Tämän lisäksi tukiaseet voivat vaikuttaa tilanteeseen. Kuva: Marko Tainio.

Pelin hyvä puoli on, että pelattava ei lopu kesken. Pelissä on neljätoista skenaariota ja kaksi koko taistelun kattavaa kampanjaa. Osa skenaarioista ja toinen kampanjoista on hypoteettisia, tai ei-historiallisia. Hypoteettisten skenaarioiden lisäksi mukana on kasa vaihtoehtoisia sääntöjä, jotka usein lisäävät niin kutsuttua ”kromia” pelaamisen. Esim. yksi tällainen vaihtoehtoinen sääntö koskee suomalaisten neuvostojoukoilta kaappaamia kevyitä konekivääreitä ja pikakiväärejä (kuten kuuluisa ”Emma”), joita suomalaisilla oli taistelun alussa vähän, mutta joita saatiin käyttöön pitkin taistelua. Skenaarioita ja vaihtoehtoisia sääntöjä varioimalla pelissä riittää pelattavaa kymmeniksi, jollei sadoiksi tunneiksi.

Graafisesti peli on hyvää GMT Gamesin laatua. Pelin mukana tulee erikseen säännöt ja pelikirja, joista jälkimmäisessä on kuvattu kaikki skenaariot. Pelikirjassa on lisäksi suunnittelijan muistiinpanoja, historiakatsaus, strategiavinkkejä ja lista tärkeimmistä lähteistä. Pelikirja on erinomainen ja taustoittaa sääntöjen taustoja samoin kun suunnittelijan ajatuksia eri mekaniikoista. Olisipa kaikissa peleissä yhtä kattava taustoitus mukana!

Ohjekirja ja pelikirja. Molemmat on erinomaista GMT Gamesin laatua. Kuva: Marko Tainio.

Yhteenveto

Red Winter on todennäköisesti All Bridges Burningin (2020) ja Buffalo Wings (2010) ohella tunnetuin Suomen sotiin liittyvä peli. Peli on suosittu ja arvostettu, josta kertoo Red Winterin voittama Charles S. Roberts palkinto kilpailussa toisen maailmansodan kategoriassa. Odotukset oli testin kohdalla katossa, mikä on aina riskialtis tilanne, myös tällä kertaa. Peli oli hyvä, siinä on monta toimivaa konseptia (erityisesti liikkuminen), mutta kokonaisuus ei kuitenkaan saanut sukkia pyörimään jaloissa. Taistelu on hieman liian aikaa vievää, voittoehtojen laskeminen samoin hieman liian työlästä pelin kokonaisuuteen nähden. Peli toimii kuitenkin ihan hyvin ja pelatessa pääsee tekemään mielekkäitä päätöksiä esim. kampanjan painopisteistä. Voi olla, että tämä peli vaatii useamman pelin avautuakseen.

Red Winter: The Soviet Attack at Tolvajärvi, Finland – 8-12 December 1939 3.5/5 (suomilasein 4/5).